Ukraina: Kansalaisyhteiskunnan ja valtion roolit siviiliväestön evakuoinnissa

Ukraina: Kansalaisyhteiskunnan ja valtion roolit siviiliväestön evakuoinnissa

Humanitaarista apua Itä-Ukrainan siviileille toimittavat ukrainalaisvapaaehtoiset vaativat valtiolta vain yhtä asiaa: ettei se häiritsisi heidän työtään. Apua ei ole odotettu enää aikoihin, se on havaittu turhaksi.

Tietotoimisto Interfaxin Ukrainan lehdistökeskuksessa pidettiin tammikuun 29. päivänä eräiden ukrainalaisten vapaaehtoisryhmien lehdistötilaisuus, joka koski valtion ja kansalaisyhteiskunnan rooleja sotatoimialueen siviiliväestön evakuoinnissa. Tilaisuuteen osallistui edustajia Harkovan, Kiovan, Svjatogorskin ja Slavjanskin vapaaehtoisryhmistä.

Näiden ryhmien yhteinen näkemys oli, että Itä-Ukrainan siviiliväestön tilanne on huonontunut tuntuvasti sotatoimien aktivoitumisen ja kulkulupajärjestelmän (hallituksen kontrolloimilta alueilta sotatoimialueelle) käyttöönoton vuoksi.

Vapaaehtoiset haluaisivat evakuointisuunnitelman. Tarvittaisiin tietoa siitä, millaiset mahdollisuudet Ukrainan eri alueilla on ottaa vastaan pakolaisia. Tällä hetkellä vapaaehtoisryhmät kuitenkin joutuvat keskustelemaan humanitaarisen katastrofin ilmenemismuodoista; sen ovat aiheuttaneet muun muassa Ukrainan hallituksen määräykset kulkulupajärjestelmästä ja humanitaarisen avun toimitusten estämisestä.

Lehdistökonferenssiin piti osallistua myös edustajia kahdesta tärkeimmästä ministeriöstä, jotka on määrätty vastaamaan evakuoinnin organisoinnista: poikkeustilaministeriöstä ja alueellisen kehityksen ministeriöstä. Edellisenä iltana järjestäjille ilmoitettiin ministeriöistä, etteivät ne aio osallistua. Vostok-SOS-ryhmän (Itä-SOS) edustaja Aleksandra Dvoretskaja kertoi ministeriöiden perustelleen kieltäytymistään: ”Te kiristätte tilannetta. Evakuoinnille ei ole perusteita. Meillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin teidän lehdistökonferenssinne.”

Kaikkien tilaisuuteen osallistuneiden järjestöjen edustajat ovat yhtä mieltä siitä, että humanitaarinen katastrofi on yhä paheneva: ”On sietämätöntä, että Euroopassa nähdään nälkää 2000-luvulla.” Ryhmät olisivat valmiita aloittamaan siviiliväestön evakuoimisen Ukrainaan myös Venäjän kautta. Luganskista evakuointi voitaisiin tehdä reittiä Izvarino – Rostov – Belgorod – Harkova. Ryhmät vaativat kulkulupajärjestelmän peruuttamista ilman ennakkoehtoja, samoin kuin humanitaaristen avustuskuormien vapaata kuljetusmahdollisuutta Ukrainan tarkastuspisteitten läpi.

Ukrainan hallitus päätti 26. tammikuuta nostaa valmiutta julistamalla poikkeustilan koko valtion alueella. Liikkumista koskevat rajoitukset otettiin kuitenkin käyttöön jo ennen tätä hallituksen päätöstä. Aleksandra Dvoretskaja totesi, että suurimmalle osalle Ukrainan kansalaisista sellaiset termit kuin ”terrorisminvastaisen operaation alue (ATO)” ovat täysin käsittämättömiä, ja ihmisoikeusaktivistien yritykset saada virallinen selvitys termin sisällöstä törmäävät kieltoon: ”valtionsalaisuus”.

Proliska-järjestön vetäjä Jevgeni Kaplin totesi: ”Yksistään Debaltsevon alueen Ukrainan kontrolloimalla osalla on karkeasti arvioiden noin 500 000 siviiliä. Taajamissa ei ole kaasua, vettä eikä valoa. Debaltsevossa on leipätehdas räjähtänyt. Kaupalliset kuljetusyritykset eivät toimi.” Jevgenin mukaan vapaaehtoiset onnistuivat tammikuun 28. päivänä viemään tältä alueelta pois 45 ihmistä. Artjomovskin alueella humanitaaristen lastien kuljetus on estetty jo joulukuusta lähtien. ”Lastit pysäytetään Kansalliskaartin tarkastuspisteillä ja Ukrainan tullissa, vaikka niillä olisi kaikki tarvittavat paperit. Miten muka voi esittää laatusertifikaatin kotona tehdylle säilykepurkille, jonka joku mummo on lahjoittanut?”

Vapaaehtoisryhmä Slavjanskoe Serdtsen (Slaavilaissydän) edustaja Natali Kirkatš oli jatkuvasti erittäin huolissaan aktiiveistaan, jotka henkensä kaupalla kuljettavat ihmisiä pois Debaltsevosta. ”Valtio ei ole kertaakaan auttanut meitä avustamaan ihmisiä. Pyydämme vain yhtä asiaa: älkää estäkö työtämme. Olemme valmiita kuljettamaan pakoon ihmisiä sekä Ukrainan että ns. tasavaltojen alueilta.” Toiminta-aikanaan Slavjanskoe Serdtsen avustusväki on toimittanut sotatoimialueiden siviileille yli viisisataa tonnia apua. Natali sanoo: ”Humanitaarista apua on silti koko ajan liian vähän. Puhumme yksinkertaisesti valtavasta määrästä hädänalaisia. Ongelmaa pahentaa se, että monet aiemmin paenneet ovat joutuneet palaamaan tykistötulen alle. Valtio ei auta pakolaisia lainkaan.”

Jevgeni Strukov edustaa Harkovan invalidijärjestöä ja avustusjärjestö Inva-SOS Vostokia. Jevgeni ja hänen työtoverinsa saivat avustusjärjestön rekisteröityä vasta lehdistötilaisuuden jälkeen. He ovat toimineet konfliktialueella kesäkuusta asti. Tapasin itsekin Jevgenin Krasnodonissa Luganskin alueella, jonne hän oli saapunut tuomaan Slavjanskoe Serdtsen apua lapsi-invalideille ja orvoille. Jevgeni totesi: ”Valtion mielestä vajaakykyiset ihmiset olivat aiemminkin hyödyttömiä. Nyt heidän tilanteensa on kaksin verroin katastrofaalinen. Kulkulupasysteemi saattaa heidät menehtymisen partaalle. Pyörätuolipotilaat eivät pysty kulkemaan kulkulupatoimistoihin, jättämään anomuksia ja odottamaan kymmentä päivää, heltiääkö lähtölupa vai ei.” Jevgeni huomautti myös, että kaikki avustajat törmäävät humanitaarisen avun kuljetuksen estämiseen: ”Parin kolmen tarkastuspisteen läpi pääset hyvin. Neljäs komentaa takaisin. Joudut palaamaan.” Evakuointien osalta Ukrainan tarkastuspisteiden läpi pääseminen on niin hankalaa, että vapaaehtoiset joutuvat harkitsemaan vaihtoehtoisten reittien kehittelemistä Venäjän kautta.

Eva Gukalova edustaa Stantsija Harkov (Harkovan pysäkki) -avustusryhmää, joka onnistuu toimimaan tehokkaasti kaupungissa, vaikka sen väkiluku on konfliktin alusta kasvanut 121 000 hengellä. ”Harkovan mahdollisuudet on ajat sitten käytetty loppuun. Siirtolaiset eivät kykene löytämään työtä. Sitä paitsi palkkataso laskee ja vuokrat nousevat.” Eva kertoo, että valtaosa siirtolaisista on kyetty sijoittamaan tiloihin, joita yksityisyrittäjät ovat luovuttaneet korvauksetta. Hän on kääntynyt Ukrainan muiden alueiden liike-elämän puoleen ja pyytänyt antamaan samanlaista apua. Miksi? ”Ukrainan hallitus hyväksyi kansainvälisen painostuksen takia siirtolaisia koskevan lain, mutta se ei toteudu. Kuollut kirjain. Monet Ukrainan alueet eivät ota lainkaan vastaan pakolaisia. Sama pätee sellaisiin suuriin kaupunkeihin kuin Kiova, Odessa tai Lviv.” Eva kertoi konkreettisen esimerkin aluehallinnon edustajien suhtautumisesta. Lehdistötilaisuutta edeltävänä päivänä he olivat soittaneet Vinnitsan alueen hallintoon saadakseen tietoa sikäläisten mahdollisuuksista ottaa vastaan kolmannen aallon pakolaisia. Vapaaehtoisia kuitenkin pyydettiin päinvastoin hakemaan pois kaksi pakolaisperhettä, ”kun ei ole paikkaa niille…”

Harkovalainen Aleksei Almazov halusi kiinnittää erityistä huomiota pakolaisten kuljetuksiin. Hänen mukaansa Harkovan asemalla oli saapuvia pakolaisia varten aiemmin kaksi erityisvarusteltua vaunua, joissa ihmiset pystyivät viettämään ensimmäisen yön. Odotusaleista varattiin heille tiloja, ja heidän annettiin käyttää säilytystiloja maksutta. Näin ei enää ole. Rautatiehallinto on tammikuun alusta peruuttanut myös pakolaisten ilmaiset matkaliput, joita myönnettiin aiemmin poikkeustilaministeriön päätöksen perusteella, jotta ihmiset voisivat siirtyä Ukrainan muille alueille. Aleksei sanoi, että rautatieyhtiön johto teki päätöksen, ”koska tuli tappiota”. ”Entä mitä tekevät ihmiset, jotka ovat sodan takia menettäneet kaiken? Ovatko he sitten muka rikastuneet…” Aleksei arvioi, että kun ihmisillä on valtavia vaikeuksia päästä hallituksen kontroimille alueille suoraan, he ovat ruvenneet pakenemaan Venäjän puolelle ja yrittävät sitten päästä takaisin kotimaahansa. ”He kuitenkin törmäävät toiseen ongelmaan. Sodan oloissa he eivät tietenkään pysty hankkimaan kaikkia asiapapereita rajan ylitystä varten. Rajalla sitten Ukrainan rajavartijat pysäyttävät heidät tiukasti kysyen: ’Miten olette joutunut Venäjän puolelle?’” Aleksein mielestä Ukrainan hallituksen velvollisuus on helpottaa kansalaistensa maahantuloa, kun nämä ovat joutuneet pakenemaan kaikin keinoin.

Samana päivänä sain Donetskista tiedon, että vielä muutaman päivän ajan Donetskista lähtee maksullinen bussikuljetus reittiä Donetsk – Rostov – Ukraina.

Tiedon siitä, ettei ilmaisia junalippuja enää anneta, vahvistavat muutkin vapaaehtoisryhmät. Ennen lehdistötilaisuutta tutustuin Kiovassa Dnepropetrovskista tulleisiin vapaaehtoisiin. Tapasimme pakolaisten kokoamiskeskus Dopomogassa (Avustus). Irina Bulyševa on yksi keskuksen vapaaehtoisista ja kertoi, että tärkeimmät kaupungit, jotka ottavat vastaan pakolaisia – Harkova, Dnepropetrovsk, Zaporožje, Svjatogorsk – eivät suoriudu pakolaistulvasta. Rautatieyhtiön päätös olla antamatta ilmaisia matkalippuja kasvattaakin kaupunkien ongelmia. Nyt joudutaan myös etsimään rahaa matkalippuihin. Alueen johto on kuitenkin säilyttänyt pakolaisten ilmaismatkaoikeuden alueen sisällä.

Zaporožjen avustusväki oli samaa mieltä Kiovan lehdistötilaisuuden osanottajien kanssa. Tatjana Sulima johtaa kansalaisjärjestöä Gorodskoi tsentr pomoštši (Kaupungin avustuskeskus). Hekin toimittavat humanitaarista apua alueille, joita Ukraina ei kontrolloi. He törmäävät samaan ongelmakimppuun. Esimerkiksi tammikuussa zaporožjelaiset kävivät Donetskin alueen Marjinskin piirissä, Krasnogorovkan kylässä. Kun he tulivat sinne 16.1., siellä oli vain eläkeläisiä ja vammaisia. Esimerkiksi pyörätuolilla liikkunut pappa, joka yritti kuljettaa keräämiään puita kotiin. Kun avustajat menivät hänen luokseen ruokakassin kanssa, pappa sanoi: ”Auttaisitte poijjaat mieluummin puiden keräämisessä.” Vajaan viikon kuluttua heitä ei enää päästetty kylään, muun muassa kiivaan tykistötulituksen takia. Tatjana kertoi minulle murhemielin: ”En käsitä mitä järkeä on kulkulupasysteemissä. Nyt kärsivät vain auttajat ja ne, jotka kärsivät jo muutenkin.” Eräällä matkalla Debaltsevoon iäkäs nainen kutsui avustustajat kotiinsa. Siellä makasi sängyssä hänen 38-vuotiaan poikansa, joka on ollut invalidi lapsesta asti. Sellaiset ihmiset eivät voi hankkia kulkulupaa eikä heillä ole mahdollisuutta paeta.

 Lehdistötilaisuuden lopuksi Natali Kirkatš esitti ukrainalaisille toimittajille erityispyynnön: ”Olkaa hyvät älkääkä käyttäkö lehdistötilaisuuttamme käsittelevissä kirjoituksissa termejä ’terroristit, ’miehitetyt alueet’ ja muuta vastaavaa. Muistakaa, että samanaikaisesti kun kirjoitatte juttujanne, ukrainalaiset vapaaehtoiset panevat henkensä alttiiksi evakuoidakseen Ukrainan kansalaisia. Heidän turvallisuutensa riippuu siitä, kuvaatteko tilannetta kiihkottomasti vai käytättekö leimakirvestä.”

Oksana Tšelyševa

Suomennos Kirsti Era