Työpaikkojen rauhantoimikunta: Ay-liikkeelle voitto Venäjällä

mpra-tukiToukokuun 2. päivä 2018 oli merkittävä koko Venäjän ammattiyhdistysliikkeelle. Tuolloin korkein oikeus perui Pietarin kaupunginoikeuden alkuvuonna tekemän päätöksen lakkauttaa MPRA-ammattiliiton toiminta (katso Rauhan Puolesta 1/2018). Oikeusprosessi herätti huomiota niin Venäjällä kuin ulkomaillakin, koska valtion elinten puuttuminen ammattiyhdistysliikkeen toimintaan rikkoo yhdistymisvapauden periaatteita. Rauhanpuolustajatkin ilmaisi tukensa MPRA:lle sekä ay-oikeuksiensa ja ihmisoikeuksien puolesta taisteleville venäläisille aktiiveille.

Tällä hetkellä MPRA käy yhdessä Venäjän työn konfederaation kanssa kampanjaa Venäjän eläkeuudistusta vastaan. Kesäkuussa Venäjällä annettiin duuman käsittelyyn laki, joka nostaisi miesten eläkeiän kuudestakymmenestä ikävuodesta kuuteenkymmeneenviiteen ja naisten eläkeiän viidestäkymmenestäviidestä kuuteenkymmeneen.

Venäjällä eläkeikä on alempi kuin monessa muussa Euroopan maassa, mutta uudistuksen vastustajien mielestä ennen eläkeiän nostamista pitää saada erilaiset sosiaalietuudet kuten työttömyysavustus ja eläke nostettua länsimaiden tasolle. Myös eliniänodote on Venäjällä alhaisempi verrattuna länsimaihin. Keskimääräinen eliniänodote on 72,7 vuotta: naisilla 77,6 vuotta ja miehillä 67,5 vuotta.

Kansalaiset ovat lähteneet aktiivisesti mukaan ympäri maata järjestettäviin lakialoitetta vastustaviin mielenosoituksiin. Alhaisen eliniänodotteen vuoksi vain harva Venäjän miesväestöstä eläisi lakiuudistuksen ehdottamaan eläkeikään asti.

Teksti Tarja Jalovaara