Avainsana-arkisto: ympäristönsuojelu

Konfliktit, ympäristöromahdus ja ratkaisut – haastattelussa Antero Honkasalo

honkasalo

Antero Honkasalon Ympäristöriskit, kiertotalous ja ilmastosodat ilmestyi kuluvan vuoden
 maaliskuussa Tekniikka elämää palvelemaan ry:n julkaisuna. Kirjan esittelyssä sanotaan: ”Ilmastonmuutoksen, luonnon monimuotoisuuden hupenemisen ja luonnonvarojen ehtymisen aiheuttamia riskejä ei voida ratkaista, ellei puututa taloutemme perusteisiin.” Olli-Pekka Haavisto luki kirjan ja keskusteli
 kirjoittajan kanssa.

Istumme pitkänhuiskean Antero Honkasalon kanssa Maan ystävien toimistolla Helsingissä. Mies kertoo
 kirjoittaneensa ensimmäisen ympäristöartikkelinsa vuonna 1978. Olemukseen kuuluu rauhallisuus,
 kasvoille naurunrypyt ja työuraan diplomi-insinööriksi valmistuminen ja väitöskirja. Tohtorismies
 toimi Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa työsuojelun lehtorina. Vuonna 1989 alkoi tie 
virkamiehenä ympäristöministeriössä, josta hän jäi eläkkeelle 2012. Ministeriön ajasta suuri osa 
kului teollisuuden ja kaupan tulosryhmän päällikkönä.

Riskejä ja muutoksia ympäristöasenteissa

Olit pitkään töissä ministeriössä. Millaisia muutoksia näit ympäristöministeriössä 
ja julkisuudessa tuona aikana?

”Tapahtui kaksi suurta muutosta. Ilmastonmuutos on noussut kaikkein
 tärkeimmäksi poliittiseksi aiheeksi. Koska muutos kattaa koko yhteiskunnan, on ympäristöpolitiikan painoarvosta tullut tärkein poliittinen aihe. Esimerkiksi EU-tasolla 
ilmastopäätöksistä päättävät Euroopan neuvosto ja valtioiden päämiehet.
 Lisäksi teollisuuden suhtautuminen ympäristöasioihin on aika voimakkaasti muuttunut.
 Vuosien 1980–90 taitteessa teollisuus vielä ajatteli, että älkää tulko meitä neuvomaan, me osataan
 asiat. Ympäristöasioiden merkittävyys liiketoiminnalle on lyönyt monella alalla voimakkaasti läpi.
 Siitä on tullut tekniikan kehityksen draiveri. Autot ovat hyvä esimerkki: ympäristöasiat määrittävät 
tänä päivänä voimakkaasti, miten autoja kehitetään.”

Miten hahmottelisit sen, etteivät ympäristöasiat ole erillisiä, vaan liittyvät kaikkeen 
yhteiskuntaa koskevaan?

”Ympäristö- ja taloudellisia riskejä tietysti aina käsitellään, mutta turvallisuusriskit ovat
 jääneet vähemmälle. Kirjaa tehdessäni ajattelin, että riskikäsite antaa mahdollisuuden käsitellä näitä
 kaikkia kolmea saman kokonaisuuden osana.
 Uskoisin, että tietoa on riittävästi. On niin isoja ongelmia, että epäillään voiko itse tehdä mitään.
 Mutta vanha slogan ’ajattele globaalisti ja toimi paikallisesti’ pitää edelleen paikkansa.
 Paikallisestihan ne ongelmat viime kädessä ratkaistaan.”

Ympäristö, talous ja konfliktit kuuluvat yhteen

Ympäristökirjallisuudelle epätavallisesti kirjoitit laajan jakson konfliktien ja väkivallan
 ympäristövaikutuksista. Miksi tartuit aiheeseen?

”Elämme supistuvassa maailmassa. Maata jää merenpinnan alapuolelle, aavikoituminen
 leviää, erilaiset muutokset luonnossa jättävät ihmiselle elintilaa vähemmän. Väestönkasvu, lähinnä
 Afrikassa, jatkuu voimakkaana. Kun ilmastonmuutos etenee, niin sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Esimerkiksi missä on vähän vettä, siellä tulee olemaan vielä vähemmän, ja missä on 
liikaa, siellä alkaa tulvia. Olisiko niin, että luonnon muuttuminen alkaa romahduttaa ihmisten
 yhteiskuntia jo ennen kuin luonnonjärjestelmät alkavat romahtaa. Jos keskeinen tekijä ruokaturva 
alkaa pettää, syntyy pahoja levottomuuksia. Kun sääolosuhteet alkavat muuttua siellä missä on entuudestaan heikko hallinto eikä ihmisillä ole ruokaa, syntyy totta kai levottomuuksia.
Toinen puoli on ehtyvät luonnonvarat. Tärkeistä raaka-aineista on jo pitkään sodittu, vesisotiakin
 on ollut. Niukkenevat luonnonvarat ja erityisesti ruokaturvan murtuminen ovat aika vaarallinen
 yhtälö.”

Asevarustelu pimeä alue ympäristönsuojelussa

Antero Honkasalon mukaan asevarustelun ympäristökuormitus on jollain tavalla luettu ympäristöajattelun ulkopuolelle.

”Minusta kuvaavaa on, että kun 15 000 tutkijaa antoi varsin vakavan varoituksen 
ihmiskunnalle ympäristön tilasta, niin keinovalikoimassa ei ollut lainkaan aseistariisuntaa. Jossain 
määrin rauhanliike on kyllä esittänyt, että asevarustelun varat pitäisi käyttää köyhyyden
 poistamiseen ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Ympäristöliikkeen puolelta en ole nähnyt vastaavaa, että olisi
 vakavasti tartuttu asevarustelun ympäristöongelmiin. Asevarustelun ja sotavoimien osuus on yhteensä 13 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta.
 Tämä on väkisin erittäin huomattava tekijä. Mikä sitten on aineellinen kokonaiskuormitus?
 Uskoisin että enemmän kuin 13 prosenttia.”

Honkasalo viittaa tässä BioScience-lehdessä 13.11.2017 julkaistuun julkilausumaan ”World
 Scientists’ Warning to Humanity: A Second Notice”, jonka allekirjoittajat tulevat 184 maasta. 
Siinä sanotaan: ”Estääksemme laaja-alaisen kurjuuden ja katastrofaalisen
 biodiversiteettimenetyksen ihmiskunnan tulee harjoittaa ympäristön kannalta kestävämpää
 vaihtoehtoa kuin nykyiset käytännöt. Tämän toimintaohjeen muotoilivat maailman johtavat tutkijat 25
vuotta sitten, mutta useimmissa suhteissa emme ole huomioineet heidän varoitustaan.”

Kiertotalous ja omavaraisuus ratkaisuina

Mitä ajattelet viime aikojen ympäristökirjallisuuden tulvasta?

”Yritin joskus arvioida, paljonko Suomen tutkimusvaroista käytetään ympäristötutkimukseen ja
 päädyin lukuun kymmenisen prosenttia. Ympäristötiedon tuottaminen on aika laajaa. Itseäni on
 tuossa häirinnyt, että toistetaan kuinka ollaan matkalla kohti ympäristökatastrofia. Uudenlaisia
 lähestymistapoja näkee harvemmin.

Yritin katsoa eri näkökulmasta, riskien kautta. Liitin nämä turvallisuuskysymykset samaan
 kokonaisuuteen kiertotalouden kanssa, millä olen yrittänyt nostaa esiin omavaraisuuden
 merkityksen globaalissa maailmassa.

Ympäristöasioiden ratkaisu lisää omavaraisuutta. Sen merkitys yhä epävarmemmaksi käyvässä
 maailmassa korostuu. Pienen maan ei kannattaisi saattaa itseään tilaan, jossa se on täydellisesti
 riippuvainen globaaleista markkinoista. Esimerkiksi uusiutuvat energiavarat ovat täällä, ja ne
 tuovat työtä ympäri maan. Jos meillä on kiertotalous, niin sekin materiaali meillä on täällä.
 Hajautettu energiantuotanto ja puurakentaminen lisäävät omavaraisuutta. Lähes kaikilla
 ympäristöratkaisuilla on tärkeä pitkän aikavälin taloudellinen merkitys.”

Yleensä omavaraisuudesta puhuvilla on toisenlainen tausta, ja sinä olet insinöörismies 
(toteamus naurattaa sekä haastattelijaa että Honkasaloa). Herättää toivoa, että hyvinkin erilaisista taustoista tulevat ihmiset alkavat löytää
 yhteistä kieltä.

”Niin, luulisi että kenraalitkin pitäisivät tästä mun omavaraisuusargumentoinnista (jälleen
 yhteistä naurua).
 Ei kiertotalous riitä eikä uusiutuva, jos emme saa pudotettua energian ja aineiden kulutusta sellaiselle tasolle,
 että pystymme tuottamaan tarvittavan energian uusiutuvasti ja vähentämään materian kulutusta,
 ettemme enää ole neitseellisestä luonnosta kaivetusta materiaalista riippuvaisia. Tässä
 omavaraisuuden oheen tulee tämä ’pieni on kaunista’, jota ympäristöliike on nostanut esiin ja kohtuutalous puolestaan riittävyyden käsitettä. Voimme elää onnellista elämää, kun meillä on kohtuudella riittävästi
 materiaalista hyvää.

Luontohan kierrättää aineet auringon energian avulla. Erityisesti liikemiesten suulla kiertotalous 
näyttää tarkoittavan vain sitä, että aine kiertää yhteiskunnan sisällä. Käsitteen oleellinen toinen puoli
 on, että sen pitäisi saattaa sopusointuun aineenvaihdunta luonnon ja yhteiskunnan välillä.”

Tuntematon tulevaisuus

Viittaat teoksessasi Naomi Kleinin ilmastokirjaan Tämä muuttaa kaiken – kapitalismi vs ilmasto. Klein tunnistaa tilanteen, jossa 
ilmastonmuutos muuttaa koko yhteiskunnan, mutta sinä kysyt täsmällisempien ratkaisujen perään.
 Kirjoitat myös:

 ”Slavoj Žižek päättää kirjansa The Year of Dreaming Dangerously kuvaukseen siitä, kuinka Marx 
piti Platonin kirjassaan Valtio esittämää ihanneyhteiskuntaa idealisoituna versiona antiikin
 kreikkalaisesta yhteiskunnasta. Žižekin mukaan tätä ajatuskulkua voidaan soveltaa käsityksiin
 kommunismista. Ne ovat kuvaus 1800-luvun kapitalismista ilman voittoa ja riistoa. Sama pätee
 ainakin osittain myös [Vasemmistoliiton] Punavihreän asiakirjan visioon ja muuhun kapitalismin
 kritiikkiin; niiden yhteiskuntavisiot ovat voimakkaasti sidoksissa tämän päivän kapitalismiin. Mutta 
miten muuten itse asiassa voisi ollakaan?”

Esimerkeissä ratkaisut heijastelevat samaa ongelmaa, oman aikansa oloja, vaikka niiden pitäisi
 muuttaa olot. Vaikka ilmaiset, että Klein näkee ilmastonmuutoksen totaalin vaikutuksen 
yhteiskuntiin, tunnut sanovan, ettei tämä kuitenkaan anna vastauksia vaan jää puolitiehen.

”Tämä on hirveän hankala. Päätän itsekin kirjani kysymykseen, pystyykö kapitalismi koskaan 
ratkaisemaan ympäristöongelmia, koska sen sisään on rakennettu tarve alati laajentaa
 markkinoita. En lainkaan väheksy Kleinin tapaisia ilmastosotureita.

Mutta mikä sitten tilalle? On tietysti ongelma, ettemme täysin pysty nousemaan oman
 ympäristömme ulkopuolelle. Näinhän ihmiset ovat aina joutuneet tekemään historiaa. 
On olemassa kohtuutalous, mutta ei sekään pysty… Ranskassahan siitä yritettiin tehdä poliittista puoluetta, 
mutta se on jäänyt erääksi ympäristöliikkeeksi.

Työväenliike oli aikoinaan iso, maailmaa mullistava yhteiskunnallinen liike. Se vaikutti hyvin
 voimakkaasti hyvinvointiyhteiskunnan syntymiseen. Liikkeellä oli selvät käytännölliset tavoitteet,
 mutta myös hirveän voimakas visio tulevasta yhteiskunnasta, sosialismista. Vaikka monella on
 visionsa, kuten syvävihreillä, niin onko semmoista yhteiskunnallista visiota, joka johtaisi
 jonkinlaiseen positiiviseen – eikä vain sellainen, että ”maailma pelastetaan”. Näkemykseen siitä,
 millainen on yhteiskunta, jonka halutaan ratkaisevan nämä ongelmat.

Ehkä olen oman aikani lapsi siinä, että päämäärän pitäisi olla selkeä. Mutta keinoille täytyy jättää
t ilaa moninaiseen luovaan ja kokeilevaan. Kyllähän meidän yhteiskunnassa on alkanut syntyäkin
 valtiovallan toimien ulkopuolella… ihmisten omista lähtökohdista. Mutta yhteiskunnassa ollaan
 talousajattelun armoilla, ei lähdetä todella ratkaisemaan näitä ongelmia. Olen ihmetellyt,
 kuinka kauan tämä hirveä keskittämisbuumi jatkuu. Pienet yksiköt ovat ketterämpiä ja 
sopeutuvaisia muutoksille.”

Ilmastonmuutos kutsuu rauhanliikettä

Koetko, että tuo kaikki vaikuttaa omaan jokapäiväiseen elämääsi?

”30 vuotta sitten muutin kaupungista maalle haja-asutusseudulle asumaan ja olen siellä
 vieläkin, sillä tavalla ei suurta muutosta ole. Nuorena rauhan kysymykset olivat hirveän tärkeitä.
 Kylmän sodan aikana ydinsodan uhka oli aika valtava. Mutta sitten ympäristökysymykset veivät
 mukanaan.

Nyt kirjan kirjoittaminen on nostanut henkilökohtaisella tasolla rauhankysymykset
 uudestaan esiin. Fossiilisten polttoaineiden aiheuttamaan uhkaan meillä on aikaa vaikuttaa, jos olemme
 järkeviä. Mutta ydinaseiden uhka on Pohjois-Korean uhittelutkin huomioon ottaen sellainen, että kyllä 
vahingossakin voi räjähtää. Se tarkoittaisi äkkiä ydintalvea. Ydinaseet ovat jatkuvassa
 valmiustilassa. Mahtuuko meidän päähän vain yksi maailmanlopun skenaario kerrallaan (naurua)?
 Mä itse olen herännyt siihen, että pitäisi puhua näistä molemmista.”

Teksti Olli-Pekka Haavisto
Kuva Maan ystävät ry.

Honkasalo-keskustelussa sivutut julkaisut:

  • Antero Honkasalo: Ympäristöriskit, kiertotalous ja ilmastosodat. Tekniikka elämää palvelemaan 2017.
 Kirjan voi ladata ilmaiseksi TEPin sivulta tai tilata painetun version hintaan 20 € + postikulut: tekniikkaelamaapalvelemaan.fi/kirjoitus/antero-honkasalo-ymparistoriskit-kiertotalous-ja-ilmastosodat-kirja-nyt-myynnissa/
  • Naomi Klein: Tämä muuttaa kaiken – kapitalismi vs ilmasto. Into 2015 (alkuteos 2014).
Varsin suorapuheinen ja poleeminen amerikkalaiselle yleisölle kirjoitettu teos, joka voimaannuttaa.
  • Olli Tammilehto: Tuhokehitys poikki – yhteiskunnan olomuodon muutos. Into 2017.
 Teos avaa erinomaisesti näkymiä siihen, miksi juuri nyt on mahdollista kääntää kehitys parempaan.
  • Anthony Barnosky & Elizabeth Hadly: Loppupeli – onko maapallo keikahduspisteessä? Vastapaino 2017 (alkuteos 2015).
 Maailman johtavien luonnontieteilijöiden teos, jossa on epätavallisen merkittävästi nivottu yhteen useita globaaleja yhteisvaikutuksia. Konfliktikysymyksissä lähteenä on käytetty ajatushautomoa Center for Naval Analysis CNA, jonka asiantuntijaneuvosto koostuu Yhdysvaltojen armeijan eläkkeellä olevista kenraaleista, minkä vuoksi esimerkiksi Lähi-idän tulkinta on pahasti vinoutunutta. Tasoa laskee ratkaisuiksi esitetyt siistityt suurten keskittymien nyky-yhteiskunnat, jollaisista Honkasalo varoittaa.
  • Työryhmä ja Hanna Nikkanen: Hyvän sään aikana – Mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken. Into 2017.
 Sekä ulkoasultaan että sisällöltään huojentava ja lumoavan kaunis teos, joka ei ilmastotilannetta kaunistele. Tämän jälkeen ei enää voi ajatella, että ilmastonmuutos ei koske meitä. Tästäkin tosin puuttuu asevarustelun ympäristövaikutukset.
  • Teppo Eskelinen: Sorron rajat – Rosa Luxemburg poliittisen liikkeen, talouden ja siirtomaavallan teoreetikkona. Tutkijaliitto 2015.
 Tämän teoksen jälkeen lukija ymmärtää miksi kapitalismilla on rajat ja että Luxemburg ennakoi sata vuotta sitten tämän päivän tilanteen tarkasti. Teos antaa tukea Tammilehdon käsitykselle muutoksen mahdollisuudesta.
  • Paavo Löppönen: Vapauden markkinat – Uusliberalismin kertomus. Vastapaino 2017.
 Teos näyttää, kuinka uusliberalismi on muutaman henkilön alulle panema poliittinen liike, joka ei nouse välttämättömyytenä kapitalismin rakenteista. Liikemuotoisen vaikuttamisen voima tulee osoitettua, ja yhdessä Tammilehdon ja Eskelisen teosten kanssa näyttää toiminnan mahdollisuuden ja sen potentiaalisen voiman.
  • Carolin Emcke: Vihaa vastaan. Vastapaino 2017 (alkuteos 2016).
 Rasistisesta rajat kiinni -mentaliteetista Honkasalon kanssa keskusteltiin, mutta ei suoraan tästä kirjasta. Teos kuvaa erinomaisesti fasismiin kallistuvaa kansallismielisyyttä ja analysoi vähemmistöihin kohdistuvaa vihaa.

 

 

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Luontoa kunnioittaen

keijohiltunenTyöehtosopimusneuvottelut ovat alkaneet. Kilpailukykysopimus rankaisi julkisen sektorin työntekijöitä toden teolla tänä vuonna lomarahaleikkausten muodossa. Palkanalennus ja samalla tehty työajan pidennys 24 tunnilla vuodessa olivat seurausta vuonna 2016 aloittaneen hallituksen politiikasta. Hallitus kasvattaa hyvin toimeentulevien taloutta ja liikevoittoja. Lainsäädäntötyössä keskitytään ”parantamis”-termillä verhoiltuun yhteiskunnan taantumisen edistämiseen ja eriarvoistamisen hyväksymiseen vihapuheeseen reagoimatta.

Suomessa juhlitaan tänä vuonna. Suomi 100 voi olla monessa suhteessa aika etäällä monen tavallisen ihmisen elämästä. Yksi tulevaisuuteen tähtäävä teko voisi olla ohjelma, jolla Suomen luontoa hellittäisiin. Pitkäaikaisella ohjelmalla estettäisiin saasteiden leviämistä. Esimerkiksi muovijätteestä on tullut paljon vakavampi ongelma kuin vielä ymmärretään. Sitä on kaikkialla – järvissä, joissa ja myös ilmassa, jota hengitämme. Päästämme keinotekoista ainetta surutta jatkuvasti suuria määriä luontoon, josta se lopulta pääsee kertymään eläimiin ja ihmisiin. Mikromuovissa ei ole ravintoarvoa.

Kotini lähiympäristöstä löytyy useita metsäisiä puistoalueita. Luonnonvaraisina ympäristöinä niissä on helppo ja mukava liikkua. Puut ja pensaikot antavat suojaa linnuille ja jäniksille. Syksyiset värit ovat esillä rikkaalla kirjollaan ja paistavat sateellakin harmauden läpi. Minkälaisia arvoja meille oma lähimetsä antaakaan! Mutta kyllä minä niin mieleni pahoitan, kun joku on taas kuljettanut leikkaamansa tuijan oksia tai puiden lehtijätettä useaan kasaan puiden lomaan. Ei se vetele, että niitä kuskataan toisten nurkkiin. Olisi helppoa viedä roskat jätteenkeräysasemalle, joita löytyy yllättävänkin läheltä. On rikos aiheuttaa ympäristölle enää lisää rasitusta ja haittaa.

Metsäisen laakson pohjalla kulkeva sadevesiä keräävä puro on sekin vuosikymmeniä joutunut kestämään yhteiskunnan jäterasitusta kuljettamalla haisevia lentokoneiden pesuvesiä merta kohti. Vuosikymmeniä sitten purotaimenten kotina ollut vesistö on liettynyt ja rämettynyt. Suunnitelmallisesti perkaamalla siitä saisi aikaan kauniin maiseman.

Ympäristön ei tarvitse olla aina mahdollisimman pitkälle rakennettu, vähempikin riittää. Viihtyisyyttä voi monin tavoin parannella pienillä teoilla, kun vain halutaan ja kyetään näkemään luonnon arvo. Lapsen silmistä kuvastava hämmästys lintujen pesäntekopuuhista tai sammaleen vihreydestä lahon rungon kaarnassa on arvokas muistutus meille vanhemmille siitä, että luonnon suojeleminen vaatii yhteistä ja jatkuvaa työtä. Kaikilla teoilla on vaikutusta!

Keijo Hiltunen
Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan varapuheenjohtaja.

Runoilijan raaka-aineita

kiehuva_ja_koyhtyvä_afrikka3
Nnimmo

Nigerialainen kirjailija, runoilija ja ympäristöaktivisti Nnimmo Bassey vierailee toukokuussa Suomessa. Basseyn kirja Kiehuva ja köyhtyvä Afrikka, joka käsittelee raaka-aineteollisuuden aiheuttamat tuhoja ja Afrikan ilmastokriisiä, julkaistiin Rauhanpuolustajien Pystykorva-sarjassa joulukuussa 2014.

Bassey on Environmental Rights Action -järjestön perustaja, ja vuosina 2008–2012 hän toimi myös Kansainvälisen Maan ystävien puheenjohtajana. Basseylle myönnettiin vuonna 2010 Right Livelihood -palkinto eli ns. vaihtoehto-Nobel työstään "öljyteollisuuden aiheuttamien ekologisten ja inhimillisten kauhujen paljastamiseksi ja Nigerian sekä koko maailman ympäristöliikkeen vahvistamiseksi”.

Pyhitetyn maan puolustajat

Liittävät kätensä yli sukupolvien kuilun

Lapset, esivanhemmat, perhoset liittyvät yhteen

Öljyriippuvaisten raivoa vastaan

Ja pysäyttävät impotentin pääoman voittokulun

Silti seisot paikallasi

Kasvot tyynenä

Vehreä harjasi, elämän joet

Äiti Maan paras paikka piiritetty

– Katkelma runosta ”Yasuni” Nnimmo Basseyn kokoelmasta I will Not Dance to Your Beat, suomentanut Peik Johansson

Suomen-vierailullaan Nnimmo Bassey saattaa asiapitoisen ohjelman lisäksi esittää runojaan, joita löytyy myös hänen tuoreesta kirjastaan.

TURKU: 20.5.

TAMPERE: 21.5.

HELSINKI: MAAILMA KYLÄSSÄ

-FESTIVAALEILLA 23.–24.5.

www.rauhanpuolustajat.org

EU ja Länsi-Saharan luonnonvarat

Euroopan unioni joutuu arvioimaan uudestaan suhteitaan Marokkoon. EU:n tuomioistuimen joulukuussa antaman päätöksen mukaan Länsi-Saharan aluetta ei voi sisällyttää unionin ja Marokon välisiin kauppa- ja muihin sopimuksiin. Se, miten EU tulee käytännössä sopeuttamaan suhteensa Marokkoon oikeuden päätöksen jälkeen, on vielä epäselvää. Tammikuussa EU-parlamentin ulkoasiainvaliokunta vaati EU:ta kunnioittamaan oikeuden päätöstä. ”Me kunnioitamme oikeusvaltiota, ja sen tärkein periaate on oikeuden päätösten toimeenpano”, totesi valiokunnan puheenjohtaja Elmar Brok.

Oikeuden päätöksen perusteella kaikenlainen kaupankäynti Länsi-Saharan luonnonvaroista tulisi kieltää, eikä EU-maiden yritysten tulisi investoida alueelle. Viime marraskuussa Espanja, Portugali, Ranska ja Saksa allekirjoittivat Marokon kanssa julkilausuman yhteistyöstä uusiutuvan energian tuotannossa. EU-maita kiinnostaa tuoda puhdasta energiaa Marokosta. Mutta erityisesti suuri osa Marokon tuuli- ja aurinkoenergian hyödyntämishankkeista sijoittuu laittomasti miehitetyn Länsi-Saharan alueelle. Vuoteen 2020 mennessä tavoitteena on, että alueella sijaitsisi yli 25 prosenttia maan uusituvan energian tuotannosta.

Tammikuussa EU-komission energia- ja ilmastokomissaari Miguel Arias Cañete vastasi parlamentin esittämään kirjalliseen kysymykseen asiasta. Vastauksessaan komissaari viittasi EU-tuomioistuimen päätökseen ja totesi, että aiottu yhteistyö tullaan toteuttamaan kansainvälisen oikeuden edellyttämällä tavalla. Vastauksesta ei selviä, miten Länsi-Saharassa tuotettu aurinkoenergia voitaisiin erotella Marokossa tuotetusta, mikäli Marokko yhdistää alueen kansalliseen sähköverkkoon.

Cañeten vastaus merkitsee muutosta EU-komission asenteessa Länsi-Saharan kysymykseen. Aiemmin komissio on antanut ymmärtää, että Marokko on de facto hallinnut Länsi-Saharaa, mutta tuomioistuimen päätös vaatii tunnustamaan alueen erillisyyden. Muutos ainakin komissaarin asenteessa on suuri: aikoinaan Arias Cañeten viimeisin tehtävä Espanjan kalastusministerinä oli saada Länsi-Saharan kalavedet sisältänyt EU:n ja Marokon välinen kalastussopimus hyväksytyksi. EU-tuomioistuimen odotetaan tänä vuonna arvioivan senkin sopimuksen lainmukaisuuden Länsi-Saharan osalta.

EU-tuomioistumen päätöksen tulee estää länsisaharalaistuotteiden pääsy EU-markkinoille. Vähintäänkin tuotteiden alkuperämerkintä pitää muuttaa Länsi-Saharaksi. Suomessa tämä koskisi ainakin sardiineja ja tomaatteja. Valitettavasti EU-maiden yritykset eivät ainakaan vielä näytä kunnioittavan tuomioistuimen päätöstä. Esimerkiksi saksalaisen Siemensin toimitusjohtaja Joe Käser puolusteli yhtiökokouksessa investointejaan Länsi-Saharan tuulipuistoihin. Perinteisin sanakääntein hän kertoi yhtiön luottavan asiantuntijoihinsa kansainvälisen lainsäädännön suhteen, ja lisäsi perään samat tyhjänpäiväiset mantrat länsisaharalaisten itsemääräämisoikeuden kunnioittamisesta ja tuesta Saksan viralliselle ulkopolitiikalle: tuki YK:lle ja rauhanomaiselle ja molempia osapuolia tyydyttävälle ratkaisulle.

Samaa liturgiaa toistaa meidän ulkoministeriömme, ja se on tuttua myös länsisaharalaisille, jotka ovat yli 25 vuotta odottaneet sitä YK:n alaisuudessa toteutettavaa muutamaa tuntia demokratiaa, minkä kansanäänestyksen järjestäminen veisi ja josta sovittiin Marokon kanssa vuonna 1991.

Teemu Matinpuro

Lisätietoja: wsrw.org

Historian väärällä puolella

Amerikkalainen sotaveteraani Will Griffin: Osallistuin kahteen sotaan, mutta Standing Rockissa palvelen ensimmäistä kertaa amerikkalaisia.

 

Olin Irakissa tammikuussa 2007, kun presidentti Bush päätti lisätä merkittävästi Yhdysvaltojen joukkojen määrää maassa. Olin Afganistanissa joulukuussa 2009, kun presidentti Obama teki samoin. Mutta vasta kun vierailin Standing Rockissa lokakuussa 2016, oikeasti palvelin Yhdysvaltojen kansaa. Tällä kertaa – sen sijaan, että olisin taistellut yritysten intressien puolesta – taistelin ihmisten puolesta.

Dakota Access Pipeline (DAPL) eli Bakken Pipeline on öljyputkihanke, jonka 1172 mailin (1885 km) pituinen putki kuljettaa raakaöljyä neljän osavaltion – (Pohjois-Dakota, Etelä-Dakota, Iowa ja Illinois – läpi. Pohjois-Dakotasta Bakkenin kentiltä putken läpi tulee virtaamaan yli 450 000 barrelia raakaöljyä päivässä jalostettavaksi tai vientiin Illinoisin Patokaan ja mahdollisesti myös Teksasiin sekä Meksikonlahden lähellä olevalle Gulf Coast -alueelle. Hanke tulee maksamaan 3,7 miljardia dollaria, ja se luo 8 000–12 000 väliaikaista rakennusalan työpaikkaa ja vain 40 pysyvää työpaikkaa.

Mutta en minä vieraillut Pohjois-Dakotassa kuullakseni mahtavista 40 pysyvästä työpaikasta. Matkustin sinne seistäkseni Standing Rockin ihmisten rinnalla. Standing Rockin sioux-heimo on pyytänyt yhdysvaltalaisia ja myös ihmisiä muualta maailmasta osallistumaan rukouksin, tempauksin ja muilla tavoin toimien pyrkimyksiin pysäyttää Dakota Access Pipeline, tai kuten sitä Standing Rockissa kutsutaan, Musta käärme. He yhdessä yli 300 muun alkuperäiskansoihin kuuluvan amerikkalaisen heimon tavoin tajusivat, että putki alkaa jossain vaiheessa vuotaa ja levittää öljyä heidän makeanvedenvarastoonsa. Öljyvuoto Missourijoessa vaikuttaisi alajuoksun puolella 17 miljoonaan amerikkalaiseen, jotka saavat juomavetensä joesta. Standing Rockin väki ei taistele vain omasta puolestaan, he taistelevat kymmenien miljoonien muiden ihmisten puolesta.

Siouxien taistelu öljyputkea vastaan pitää sisällään useita tämän kansakunnan taisteluja. Se liittyy ilmastokatastrofin vastaiseen taisteluun, Amerikan alkuperäiskansojen kanssa solmittujen sopimusten rikkomiseen, hyökkäyksiin kokoontumisvapautta vastaan, hyökkäyksiin toimittajia vastaan, poliisin militarisoitumiseen ja siihen, että yritysten voitot sivuuttavat ihmisoikeudet.

Menin Standing Rockiin osana pientä ryhmää, joka koostui veteraanien rauhanjärjestön Veterans for Peace (VFP) jäsenistä. VFP on ollut jatkuvasti Standing Rockissa nyt jo kuukausien ajan vaihdellen paikalla olevia jäseniään. Kaksi VFP:n jäsentä, Tarak Kauff ja Matthew Hoh, pidätettiin 10. lokakuuta eli alkuperäiskansojen päivänä, kun he olivat rauhanomaisesti suojelemassa vettä (eivät protestoimassa). Nyt joukkoomme liittyivät VFP:n jäsenet Ellen Davidson, Sam Adams, Richard Gilchrist, Martin Bates, Michael Sullivan, Ann Wright sekä lennokkeja vastustamaan noussut [entinen USA:n sotilaallinen tekninen asiantuntija] Cian Westmoreland.

Standing Rockissa tapasimme monia huomattavia aktivisteja, esimerkiksi Democracy Now! -uutissivuston Amy Goodmanin, Winona Laduken, joka oli varapresidenttiehdokkaan Ralph Naderin kanssa vuosina 1996 ja 2000, sekä Madison Wisconsinin kaupunginvaltuuston jäsenen Rebecca Kemblen. Leirillä vieraili useita maineikkaita näyttelijöitä, joita emme henkilökohtaisesti tavanneet, mutta oli hienoa kuulla, että he olivat Standing Rockin tukena. Heihin kuuluivat Shailene Woodley, Adam Beach, A Martinez Netflix-show Longmiresta sekä Mark Ruffalo, joka tunnetaan The Hulkina.

Leiriytyessämme Standing Rockissa (leirin virallinen nimi on Oceti Sakowin; Standing Rock on reservaatti) meitä kohdeltiin kuin perhettä. Kaikki kutsuivat toisiaan sukulaisiksi – veli, sisko, äiti, isoäiti jne. Tarjolla oli ilmaiseksi vettä, kahvia, ruokaa, välipaloja, telttoja, vaatteita ja erilaisia leirintävälineitä. Ainoa vaatimus oli, että ihmisten tuli olla aseettomia ja päihteettömiä. Kännykät eivät käytännössä toimi leirillä. Löytääkseen jonkun tietyn ihmisen piti kävellä ympäriinsä, etsiä tai jopa kysyä ihmisiltä olivatko he nähneet sitä, jota oli etsimässä! Veteraanitoverini Matt Hoh ja minä olimme yhtä mieltä siitä, että leiri oli muistutus eteentyönnetyistä tukikohdista (FOB) Irakissa ja Afganistanissa ilman joka puolella räjähtäviä tykkejä tai raketteja.

Olimme Mattin kanssa yksimielisiä myös siitä, että sen jälkeen, kun olimme ”palvelleet” armeijassa ja useaan otteeseen kahdessa sodassa, tämä oli ensimmäinen kerta kun palvelimme amerikkalaisia. Osallistuttuamme muutamaan väkivallattomaan protestiin Mustaa käärmettä vastaan ymmärsimme mitä todellisuudessa tarkoitti se, että seisoi amerikkalaisten ihmisten rinnalla ja taisteli heidän etujensa puolesta. Meidät valtasi kunnian tunne, jollaista emme olleet koskaan tunteneet komennuksillamme Irakissa tai Afganistanissa.

Totesimme, että ainoat ”ihmiset”, joita palvelimme taisteluissamme ulkomailla, olivat Halliburton, KBR, AECOM, DynCorp, Raytheon, Environmental Chemical ja monet muut. Tiedämme, että hallituksemme valehteli meille. Tiedämme, että maailma ei ole sen turvallisempi kuin se oli ennen kuin Yhdysvallat laittomasti miehitti Irakin ja Afganistanin. Ymmärrämme, että sotilaat eivät tuo rauhaa. Kun katsoimme poliisia silmiin Standing Rockissa, näimme itsemme.

Tiedämme nyt myös, että vesi ei merkitse vain elämää, kuten Standing Rockin siouxit edelleen tuskaisesti huutavat, vaan vesi merkitsee myös rauhaa. Kukaan meistä ei voi saavuttaa rauhaa ilman elämän perusedellytyksiä: puhdasta ilmaa ja vettä, viljelysmaata, vaatetusta, asuntoa ja oikeutta. Kuten tohtori Martin Luther King Jr. sanoi: ”Rauha ei ole vain sodan poissaoloa vaan oikeudenmukaisuuden läsnäoloa.” Niiden puolesta me taistelimme Standing Rockissa, rauhan ja oikeudenmukaisuuden.

Paikalla olleet militarisoidut poliisivoimat eivät puolustaneet rauhaa tai oikeutta, ne suojelivat yritysten intressejä. Poliisi saartoi rauhaa ja esti oikeutta toteutumasta yhtiöiden, ahneiden pankkiirien ja sijoittajien puolesta. Alueella viettämieni yhdentoista päivän aikana näin paikallisia lainkäyttöviranomaisia, toimivaltansa ulkopuolella olevia poliisivoimia, yksityisiä turvajoukkoja sekä Pohjois-Dakotan kansalliskaartin – nämä kaikki yhtiöiden ja osavaltion puolesta, ei ihmisten. Ne pidättivät ihmiset ja suojelivat rakennusvälineistöä.

Näimme kun toimittajia vastaan hyökättiin ja heille järjestettiin pidätysmääräyksiä vain koska he pitelivät mikrofonia ja haastattelivat ihmisiä. Näimme kun poliisit käyttivät tasoltaan sellaisia välineitä, joita sotilaat kuten Matt ja minä käytimme valtamerten takana taistelualueilla. Näimme kun perustuslaillisia oikeuksia kuten kokoontumisvapautta loukattiin. Mutta ennen kaikkea näimme alkuperäiskansoihin kuuluvien amerikkalaisten rohkeasti jatkavan maansa ja ihmistensä puolustamista sodassa, jota valtio ja yhtiöt ovat heitä vastaan käyneet jo 500 vuotta.

Siouxit ja sadat muut heimot ja heidän tukijansa yhdistävät voimansa taisteluun olemassaolonsa oikeutuksen puolesta. Taistelu on heille elintärkeä, ja on ollut sitä liian monien sukupolvien ajan. Minäkin ymmärrän sen nyt. Aikoinaan luulin, että hallitus, sotilaat ja poliisi tiesivät mitä tekivät ja että ne olivat olemassa suojellakseen meitä. Siksi liityin armeijaan: palvellakseni maatani epäitsekkäästi. Tuo myytti on nyt mennyt sirpaleiksi. Kahden sodan, traumaperäisen stressihäiriön ja moraalisten vaurioiden jälkeen olen ymmärtänyt, että olen ollut historian väärällä puolella.

Teksti: Will Griffin
Suomentanut: Anu Harju

www.commondreams.org/views/2016/10/30/after-two-wars-standing-rock-first-time-i-served-american-people

Alkuperäiskansat ovat osoittaneet mieltä Standing Rockin reservaatissa jo puoli vuotta. Alueen asukkaat pelkäävät, että Oahe-järven alitse vedettäväksi suunniteltu Dakota Access -öljyputki aiheuttaisi hajotessaan merkittävää vahinkoa ympäristölle.
5. joulukuuta mielenosoittajat saivat erävoiton, kun Yhdysvaltain liittovaltion maita hallitseva armeijan virasto USACE ei antanut rakentajille lupaa vetää putkea järven alitse. Viraston lausunnon mukaan on syytä tutkia vaihtoehtoisia putkilinjauksia. Lisäksi hankkeesta on laadittava ympäristövaikutusten arviointi.
Öljyputkihanketta ei siis ole haudattu, mutta mielenosoittajien sitkeys palkittiin kuitenkin hengähdystauolla.

Sodat, asevarustelu ja ilmastonmuutos

Helsingin yliopiston ekologisen ympäristönsuojelun dosentti Heikki Tervahattu puhui Lapin Rauhanpuolustajien YK-päivän tilaisuudessa Kemissä sotien ja asevarustelun sekä hillittömän kulutuksen vaikutuksia ilmastonmuutokseen. Sotilaallinen toiminta ja asevarustelu vaikuttavat merkittävästi ilmastonmuutokseen. Tällä hetkellä niiden aiheuttamat kasvihuonekaasujen päästöt on suljettu kansainvälisen laskennan ja rajoitusten ulkopuolelle.

“Niinpä ilmastonmuutoksen torjunta ei etene eikä kansainvälisellä ilmastopolitiikalla ei ole täyttä uskottavuutta”, totesi Heikki Tervahattu. “Kansainvälisen ilmastopolitiikan ensijaisena tavoitteena ei ole ilmastonmuutoksen torjuminen vaan suuret bisneshankkeet ja poliittisen suosion keruu. Kaikki sotilaallisen toiminnan aiheuttamat kasvihuonekaasujen päästöt (joukkojen ja kaluston kenttätoimet, sotaharjoitukset, aseiden ja räjähteiden valmistus ym.) ovat kansainvälisen kontrollin ulkopuolella.”

Valtavat hiilidioksidipäästöt tilastojen ulkopuolella

Yhdysvaltojen armeijan ympäristövaikutuksista kirjan julkaisseen tutkivan toimittajan Barry Sandersin mukaan USA:n armeija on maailman suurin yksittäinen kasvihuonekaasujen ja muiden haitallisten päästöjen levittäjä. Se tuottaa arviolta viisi prosenttia kaikista hiilidioksidipäästöistä. Yhdysvaltojen huipputehokkaat sotakoneet kuluttavat valtavan määrän fossiilisia polttoaineita ja tuottavat sen mukaiset hiilidioksidipäästöt. Esimerkiksi modernien hävittäjien polttoaineenkulutus on 6 000 litraa/tunti ja yliääninopeuksissa jopa 15 litraa/sekunti eli 54 504 litraa/tunti. Pitkän matkan pommikoneet kuluttavat normaalilennossa 1 893 litraa/minuutti eli noin 12 500 litraa/tunti. Lentotukialus USS Independence kuluttaa polttoainetta 18 259 litraa/tunti.

Esimerkiksi Irakin sodan aiheuttamat hiilidioksidipäästöt olivat suuremmat kuin Suomen fossiilisten polttoaineiden kolmen vuoden päästöt. Sotien hiilidioksidipäästöt eivät muodosta ratkaisevaa osaa kaikista päästöistä, mutta sotiin käytetyillä varoilla saataisiin paljon aikaan – myös ilmastonmuutoksen torjunnassa. Vuonna 2006 USA käytti enemmän rahaa Irakin sotaan kuin koko maailma kaikkiin uusiutuvien energiamuotojen investointeihin. Joseph Stiglitz ja Linda Bilmes ovat arvioineet Irakin sodan kustannukset 3 000 miljardiin dollariin. Oikein käytettyinä näillä rahoilla olisi voitu ratkaisevasti hillitä ilmaston lämpenemistä. Vuosittain ilmestyvien Maailman tila -raporttien julkaisijan Lester R. Brownin mukaan pahimpien maailmanlaajuisten ympäristöongelmien torjumiseen tarvitaan 113 miljardia dollaria/vuosi ja kehitysmaiden kipeimpien sosiaalisten ongelmien vähentämiseen 77 miljardia dollaria/vuosi.

 

Kurdistanin orastava ympäristöliike sodan jaloissa

erkanErkan Özgen on kurditaiteilija ja ympäristöaktivisti, joka vietti pari kuukautta turvaresidenssissä Suomenlinnassa. Hän oli perustamassa Mesopotamia Ecology Movementia. Sen tavoitteena on luoda Turkin kurdialueille laaja-alainen ympäristöliike, joka keskittyy niin maaseudun kuin kaupunkienkin ekologisiin kysymyksiin. Rauhanpuolustajien Kurdistan-ryhmä haastatteli Erkan Özgeniä elo-syyskuun vaihteessa.

Erkan Özgen on syntynyt Derikissä, Mardinin alueella Bakurissa  eli Pohjois-Kurdistanissa Kaakkois-Turkissa. Hän opiskeli kuvataidetta Adanassa, ja jo tuolloin hän oli aktiivisesti mukana järjestämässä taidenäyttelyitä. Muutettuaan Amediin (Diyarbakir) Erkan perusti ateljeen ja tarjosi tiloja nouseville taiteilijoille. “Vuonna 2001 järjestimme ensimmäisen näyttelymme, jonka nimi oli Taide ja kaupunki,” Erkan kertoo. “Tämä oli ensimmäinen nykytaiteen ryhmänäyttely Kurdistanin alueella.”
Tämän jälkeen ryhmä alkoi tehdä yhteistyötä Istanbulissa vaikuttavien taiteilijoiden kanssa. “Vuonna 2003 järjestimme ensimmäisen kansainvälisen näyttelymme Saksassa.”

Ekologinen herääminen tuli vasta myöhemmin. “En juurikaan yhdistele näitä teemoja, sillä kiinnostukseni taiteeseen alkoi huomattavasti aiemmin kuin kiinnostukseni ekologiaan. Olen tehnyt taidetta 21 vuotta, mutta kiinnostukseni ympäristöasioihin alkoi vasta vuonna 2010.” Ympäristökysymykset ovat pikkuhiljaa nousseet pinnalle myös Kurdistanissa. “Kun puhumme ihmisistä yleensä, sanoisin että he eivät ole kovinkaan tietoisia asiasta. Tosin Turkin puolella aktivisteilla on enemmän kokemusta näistä asioista kuin Kurdistanissa. Koko kysymys on erittäin tuore ja ensimmäinen tapaaminen aiheesta järjestettiin Amedissa vuonna 2011 nimellä Mesopotamia Ecology Forum. Tämä tapaaminen kesti useita päiviä, ja sen tuloksena syntyi ohjelma, joka perehdytti ihmisiä aiheeseen. Tuo foorumi ei ollut vain kurdeille. Se oli kansainvälinen foorumi ihmisille eri puolilta maailmaa. Mutta aloitteen tekivät amedilaiset aktivistit.”

Ekologisesta liikkeestä haluttiin kaikille avoin

Tapaamisen seurauksena syntyi Mesopotamia Ecology Movement. “Aluksi se ei ollut mikään joukkoliike, vaan ensimmäiset vuodet toiminta oli hyvin spontaania. Vuonna 2014 liikkeeseen kutsuttiin mukaan myös kansalaisjärjestöjä ja useita yksityishenkilöitä. Tavoitteena oli perustaa yhteisö, joka mahdollisti monimuotoisemman aktivismin tekemisen.”
Erkan kuvailee, kuinka haluttiin luoda kaikille avoin liike. “Kutsu liikkeeseen liittymisestä lähetettiin kaikenlaisille toimijoille, jopa AKP:lle ja muille puolueille, sillä näkemyksemme mukaan ekologinen liike ei saanut olla sidoksissa tiettyyn ideologiaan. Kutsuimme jopa Amedin kuvernöörin.”

Ensimmäisessä tapaamisessa 29. helmikuuta vuonna 2014 oli paikalla noin sata ihmistä. “Halusimme, että tapaamisessa kaikki voisivat puhua. Teimme myös selväksi pettymyksemme kurdipoliitikkoihin, jotka olivat osa alueellista hallintoa, ja tuomitsimme heidän vastuuttoman toimintansa ekologisissa kysymyksissä. Itse asiassa rajuin kritiikki koski juuri kurdipoliitikkoja, jotka olivat osa paikallishallintoja.”
Tapaamisen seurauksena liikkeelle luotiin ohjelma ja perustettiin uusia neuvostoja, kuten energia- ja maatalousneuvosto. Lisäksi perustettiin paikallisia neuvostoja seitsemään muuhun kaupunkiin kuten Batmaniin, Urfaan, Vaniin ja Antepiin. “Näiden neuvostojen toimintaa pyrittiin aina suhteuttamaan alueellisiin tarpeisiin sen sijaan, että ne toimisivat tietyn ideologian mukaan”, Erkan tarkentaa. “Tavoitteenamme on luoda samankaltaisia neuvostoja 25 kaupunkiin.”
“Linjauksemme ovat aina pohjanneet yhteiskunnallisen ekologian ajatuksiin.”

Yhteiskunnallisen ekologian (social ecology) käsitteen on luonut yhdysvaltalainen, nyt jo edesmennyt Murray Bookchin, jonka kanssa kurdiliikkeen vankilassa oleva ideologinen johtaja Abdullah Öcalan oli pitkään kirjeenvaihdossa. Öcalan muokkasi Bookchinin ajatuksia kurdien tilanteeseen ja yhdisti ne osaksi omaa ideologiaansa demokraattisesta konfederalismista, joka on jo 90-luvulta lähtien tähdännyt kurdiliikkeen demokratisoimiseen. Myös Mesopotamia Ecology Movement seuraa samaa linjausta.
“Me emme näe itseämme vain ympäristöliikkeenä, jotka usein jäävät marginaaliin. Me emme halua eristää itseämme muista yhteiskunnallisista liikkeistä, vaan olla osa suurempaa liikettä”, Erkan selventää. Organisoitumisesta hän kertoo: “Meillä ei ole johtajia, eikä minkäänlaista keskushallintoa. Päätökset tehdään neuvostojen tapaamisissa. Puheenjohtajina neuvostoissa on aina kaksi henkilöä, mies ja nainen.”

Yhteistyö valtion kanssa käynyt mahdottomaksi

Erkan kertoo, että nykyisen AKP-hallituksen aikana toiminta on vaikeutunut huomattavasti. Etenkin sen jälkeen, kun rauhanneuvottelut kurdiliikkeen kanssa katkesivat. “Vuoden ajan sotilaat ovat polttaneet metsiä, omien sanojensa mukaan tuhotakseen sissiliikkeen. Valtio estää kaiken toiminnan tätä vastaan, joten työskentelymme on erittäin hankalaa tällä hetkellä. Tällaisessa tilanteessa yhteistyö valtion kanssa käy mahdottomaksi. Me yritimme sitä jo vuosina 2011 ja 2014. Viime vuonna esitimme kutsun kansainväliselle ympäristöliikkeelle, jotta alueelle saataisiin ulkopuolisia tutkijoita tekemään arviota siitä, kuinka suurista tuhoista on kyse. Pieni määrä aktivisteja Turkista ja muualta vastasi kutsuun ja julkaisimme oman raporttimme. Viime vuonna sota siirtyi kaupunkeihin. Näin ollen se alkoi aiheuttaa tuhoa myös kaupunkien infrastruktuurille. Julkaisimme oman raporttimme myös tästä aiheesta.”

“Yksi ongelma ovat myös useat padot, jotka sijaitsevat kaupunkien ympärillä, ei vain Diyarbakirin ympärillä vaan kaikkialla Kurdistanin alueella. Näitä patoprojekteja käytetään tietysti energian tuottamiseen, mutta niitä käytetään myös aseina. Niiden sijainti on valittu hyvin strategisesti. Esimerkiksi Turkin ja Irakin välisellä raja-alueella on 11 patoprojektia, kaikki on rakennettu turvallisuussyistä. Yksi paikka on Hasankeyf, historiallinen alue, josta kahdenkymmenen viime vuoden ajan ihmisiä on painostettu väistymään patoprojektin tieltä, ja se tulee jäämään veden alle. [Alla kuva Hasankeyfin sillasta.] Hasankeyf oli yhteen aikaan hieman kuin pääkaupunki kurdeille ja se on Unescon maailmanperintökohde. Näin ollen kun Turkin hallitus antaa sen kadota veden alle, se ei vain tuhoa sen symbolista arvoa, vaan se myös tuhoaa todisteita kurdien joukkomurhasta. Turkki ei ole missään vaiheessa sallinut perusteellista arkeologista tai historiallista tutkimusta alueella. Ja pian se kaikki tulee olemaan veden alla. Ympäristön tuhoaminen on noussut viimeisen vuoden aikana tasolle, jolla se ei ole koskaan aikaisemmin ollut.”

hasankeyfin_silta

Surin historiallisia kohteita tuhoutunut paljon

Viime aikojen sortotoimet ovat koskettaneet myös ympäristöliikettä, ja yksi Mesopotamia Ecology Movementin jäsen on ollut viimeiset kaksi viikkoa kiinniotettuna. Kukaan ei tiedä mistä häntä syytetään.

Amedissa Surin historiallinen kaupunginosa on kärsinyt valtavia vahinkoja Turkin joukkojen pommituksissa kaupungin piirityksen aikana vuoden 2015 lopulla. [Kuva alla] Tämän vuoksi myös Mesopotamia Ecology Movement on järjestäytynyt alueella. “Surissa on paljon kissoja, joten kun pommitukset olivat käynnissä, myös ne kärsivät ja kissoja kuoli ja haavoittui. Tämän takia liikkeeseemme perustettin myös Eläinoikeusneuvosto, joka alkoi pitää huolta kissoista ja nyt meillä on Amedissa oma talo kissoille.”
“Surin historiallisessa kaupunginosassa on paljon suojeltuja kohteita ja paljon rakennuksia tasavallan alkuajoilta 1920-luvulta. Nyt, uuden lainsäädännön ansiosta, tarvitaan vain yhden ihmisen allekirjoitus ja hallitus voi muuttaa minkä tahansa kohteen luokituksen.”

surin_kaupunginosa

“Amedin alueelle on myös istutettu paljon puita aina tasavallan alkuajoilta lähtien. Nyt sotilaat ovat alkaneet kaataa noita puita. Nämä alueet muodostavat tärkeitä viherväyliä kaupungissa, joka muuten olisi vain betonia. Eräällä toisella alueella, joka on myös tärkeä vihervyöhyke, paikallishallinto aloitti puiden istutukset vuonna 1997. Alue oli valtava, 24 hehtaaria. Nyt armeija on ilmoittanut, että alue kuuluu heille ja on ottanut sen hallintaansa”, Erkan kertoo. “Vuosien ajan olimme menneet alueelle istuttamaan taimia, mutta tällä hetkellä armeija tekee mitä haluaa. Viimeksi, kun menimme sinne, armeijan erikoisjoukkojs oli kaikkialla, eivätkä he päästäneet meitä alueelle.”

“Etenkin epäonnistuneen vallankaappausyrityksen ja poikkeustilan julistamisen jälkeen kaikki lait, jotka suojelisivat ympäristöä ja meidän toimintaamme, on poistettu. Hallitus käyttää poikkeustilaa hyväkseen, ja se on kiihdyttänyt ympäristön ja kaupunkien tuhoamista. Kaikki se, mitä he eivät aiemmin kyenneet tekemään, tapahtuu nyt. Toverimme ovat kuitenkin päättäneet jatkaa toimintaansa.”

Olin suunnitellut kysyväni Erkanilta myös taiteeseen liittyvistä asioista, mutta keskustelumme ympäristöasioista venyi niin pitkäksi, etten halunnut häntä tämän enempää vaivata. Otimme vielä yhteiskuvan ja Erkan jatkoi seuraavaan tapaamiseensa ja palaa lähipäivinä takaisin kotiin. Toivotamme kaikkea hyvää Erkanille ja Mesopotamia Ecology Movementille.

Juha Häikiö
Kirjoittaja kuuluu Rauhanpuolustajien Kurdistan-ryhmään.

Kuva Surin raunioituneesta kaupunginosasta kurdishdailynews.org

Kuva Hasankeydin sillasta wikipedia.org

Rauhantekijä: Vanessa Grayn taistelu öljyteollisuutta vastaan

Muutamaa päivää ennen vuoden 2015 jouluaattoa 23-vuotias nainen lukitsee itsensä öljy­putkeen eteläisessä Kanadassa. Kahden ystävänsä avustuksella hän vääntää venttiilin kiinni ja pysäyttää öljyn virtauksen kolmeksi tunniksi. Nainen ystävineen pidätetään ja asetetaan syytteeseen ilkivallasta sekä ihmishengen vaarantamisesta. Jälkimmäisestä saattaa enimmillään seurata yli 25 vuoden vankeustuomio.

Nuori nainen on Vanessa Gray. Hän istuu minua vasta­päätä montrealilaisessa kahvilassa ja on silminnähden turhautunut. Vanessan koti sijaitsee Aamjiwnaang-reservaatissa ­Sarnian kaupungissa. Alue tunnetaan Kanadassa myös nimellä ”Kemikaalilaakso”. Eteläisessä ­Ontariossa sijaitsevasta alueesta on 70 viime vuoden aikana kasvanut maan merkittävin petrokemiallisen teollisuuden keskittymä, jossa toimii yli 60 öljynjalostamoa sekä muuta raskasta teollisuutta. Enbridge-yhtiön operoima Line 9A -öljyputki saa alkunsa aivan Vanessan kodin liepeiltä – maalta, joka alun perin kuului anishanaabe-alkuperäis­kansalle.

Koti myrkyllisellä maaperällä

Kemikaalilaakso on yksi ­Pohjois-Amerikan myrkyllisimmistä alueista. Petrokemiallisten jalostamoiden päästöihin lukeutuu raskasmetalleja, kuten elohopeaa ja lyijyä, sekä muita ­terveydelle haitallisia yhdisteitä, kuten PAH-yhdisteitä ja bentseeniä. Teollisuuden aiheuttamilla päästöillä on ollut vakavia seurauksia alueen vesistöille, maaperälle ja ilmalle. Myrkyllinen elinympäristö on vaikuttanut myös ihmisten terveyteen.

”Normaalien” päästöjen lisäksi Kemikaalilaaksossa sattuu ­toisinaan myrkyllisiä vuotoja, joiden vuoksi lapsia lähetetään kotiin ­kouluista ja päiväkodeista, ja ­ihmisiä kehotetaan pysyttelemään sisätiloissa.

Vanessa on seurannut läheltä saasteiden vaikutuksia. ”Aamjiwnaangissa syöpädiagnoosit ovat hyvin yleisiä ja monet ihmiset kärsivät kroonisista hengitystie­ongelmista.” Myös keskenmenojen yleisyys sekä ­tilastollisesti merkit­tävä vinouma vastasyntyneiden sukupuolijakaumassa kielivät poikkeuksellisista oloista – ­Kemikaalilaakson läheisyydessä syntyy huomattavasti enemmän tyttölapsia kuin poikia.

Saastuneen ­elinympäristön ja jatkuvien riskien vuoksi monet Aamjiwnaangin asukkaista ovat väsyneitä ja toivottomia. ­”Erityisesti pienten lasten vanhemmat elävät jatkuvassa pelossa”, Vanessa kertoo.

Viranomaiset eivät juuri puutu teollisuuden toimiin. Ilmaan ja vesistöihin päätyvien päästöjen valvonta ontuu, eikä kenelläkään tunnu olevan tarkkaa tietoa siitä, millaisia ­yhteisvaikutuksia lukuisilla erilaisilla päästöillä ­mahdollisesti on. Viranomaisilta ei myöskään ole löytynyt halukkuutta tehdä kattavia selvityksiä teollisuuden aiheuttamista ympäristö- tai terveysvaikutuksista Kemikaali­laaksossa ja sen läheisyydessä.

Kuva: Michael Toledano
Kuva: Michael Toledano


Monien ristiriitojen öljyputki

Vanessa Grayn päätös sulkea Line 9 -öljyputki ei ollut hetken mielijohde, toisin kuin paikallinen poliisi ja lehdistö ovat antaneet ymmärtää. Venttiilin sulkeminen oli äärimmäinen keino saada näkyvyyttä öljyteollisuuden aiheuttamille ongelmille, joita vastaan Vanessa on taistellut yhteisössään vuosien ajan. ”Perinteisten” kansalaisvaikuttamisen keinojen ajauduttua umpikujaan kerta toisensa jälkeen öljyputken sulkeminen vaikutti viimeiseltä keinolta saada huomiota Line 9 -putken vaaroille.

Line 9 on viime vuosina herättänyt ristiriitaisia tunteita Kanadassa. Yli 40 vuotta toiminnassa ollut putki kuljetti alun perin öljyä lännestä itään, mutta 90-luvun lopulla kulkusuuntaa muutettiin. Vuosina 2012–2015 maan kansallinen energiakomitea myönsi Enbridge-yhtiölle tarvittavat luvat muuttaa öljyn kulkusuunta takaisin lännestä itään. Samalla yhtiö sai luvan lisätä putken kapasiteettia 240 000 barrelista 300 000 barreliin päivässä sekä oikeuden kuljettaa Albertan öljyhiekasta jalostettua öljyä putkea pitkin.

Vanessa näkee energiakomitean päätöksessä monia vakavia ongelmia. ”Lupaprosessiin liittyvät kuulemiset eivät olleet riittäviä, ja alkuperäis- ja paikallisväestön vastaäänet jätettiin huomioimatta päätöksenteossa. Tämä rikkoo kansallisesti ja kansainvälisesti tunnustettuja alkuperäiskansojen oikeuksia ja asettaa kyseenalaiseksi energiakysymyksiin liittyvän demokraattisen päätöksenteon perusteet.”

Toinen merkittävä ongelma liittyy öljyhiekan talteenottoon, jalostamiseen ja kuljettamiseen. Öljyhiekan hyödyntäminen on ­aiheuttanut laajoja ympäristötuhoja Albertan provinssissa pohjoisessa Kanadassa, jossa maan mittavat öljyhiekkaesiintymät sijaitsevat. Prosessi vaatii suuria määriä vettä ja jättää jälkeensä myrkyllisiä jätevesiä, kaivosjätteitä ja käyttö­kelvottomia maa-alueita. Öljyhiekan tuotanto on myös merkittävä ­kasvihuonepäästöjen lähde.

”Ongelmista on paljon todisteita, joiden pitäisi riittää estämään öljyhiekan jalostus.” Nuori nainen hörppää lisää kahvia ja katsoo tiiviisti silmiin. Hänen rauhallisesta puhetyylistään välittyy varmuus ja asiantuntemus. ”Line 9 -putkelle myönnetyt luvat tarjoavat oikeutuksen öljyhiekan käytölle.”

Öljyn kuljettamiseen putkia ­pitkin liittyy myös ­vuotoriskejä, jotka pahimmillaan ­johtavat ­katastrofaalisiin ja laajalle ulottuviin seurauksiin. Pohjois-Amerikassa on tapahtunut lukuisia öljyputkien vuoto-onnettomuuksia. Vanessa muistuttaa Yhdysvalloissa vuonna 2010 tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa noin 4 200 m3 öljyhiekasta jalostettua öljyä valui Enbridgen 6B-öljyputkesta Kalamazoo­jokeen. Siivoustyöt ovat maksaneet satoja miljoonia dollareita eikä operaatiota ole vieläkään saatu päätökseen. Ongelmia on aiheuttanut esimerkiksi se, että öljyhiekasta jalostettu öljy reagoi eri tavalla veteen kuin ­tavallinen raakaöljy, mikä vaikeuttaa sen ­siivoamista.

Vanessan mukaan tämäntyyppiset ympäristöongelmat ja riskit ovat kerta kaikkiaan liian suuria. ”Line 9 on turvallisempi suljettuna kuin toiminnassa”, hän toteaa painokkaasti.

Samaa mieltä ovat monet yhteisön asukkaat, jotka ovat ­järjestäytyneet Aamjiwnaang and Sarnia Against Pipelines (ASAP) ­-ryhmittymäksi. ASAP tekee monenlaista vaikuttamistyötä ja kampanjointia Kanadassa. Yksi keino lisätä tietoisuutta öljy­teollisuuden riskeistä on vuosittain järjestettävä Toxic Tour, joka ­rikkoo perinteisten turistimatkojen ­idyllin – kiertoajelun aikana ihmiset ­pääsevät omin silmin näkemään, millaista on arkipäivä Kemikaalilaaksossa. Vanessa on yksi ASAP:n perustajajäsenistä sekä Toxic Tourin pääorganisaattoreista yhdessä ­siskonsa Lindsayn kanssa.

Öljyteollisuuden intressit menevät ihmisten ja ympäristön edelle

Line 9 -öljyputki on vain pieni osa laajempaa kokonaisuutta. Lukuisat öljyputket Kanadassa ja Yhdysvalloissa muodostavat tiheän verkoston, ja uusia putkia on sekä suunnitteilla että rakennusvaiheessa.

Viime vuosina Kanadassa ­tunteita ovat kuumentaneet erityisesti Energy East – ja Northern Gateway -öljyputkihankkeet, ­joiden tarkoituksena on kasvattaa ­itä- ja länsirannikon jalostamoihin kuljetettavan öljyn määrää. Yhdysvaltojen puolella Dakota Access -putki on herättänyt ­kiivasta ­vastustusta The Standing Rock Sioux -alkuperäiskansan ja heidän tukijoidensa keskuudessa.

Monille alkuperäiskansojen edustajille nämä hankkeet edustavat vakiintunutta toimintamallia, jossa öljyteollisuuden intressit menevät paikallisväestöjen ­etujen ja ympäristön hyvinvoinnin edelle. Vanessa selittää, että ne ovat osa kolonialististen rakenteiden ­jatkumoa, jossa alkuperäiskansoilta on systemaattisesti viety mahdollisuudet turvalliseen ja terveelliseen ympäristöön.

”Kanadassa monet alkuperäiskansojen edustajat elävät kurjissa oloissa ja puutetta on esimerkiksi puhtaasta juomavedestä.” Vanessa huokaisee syvään ja jatkaa: ”Uusien öljyputkien rakentaminen ei paranna heidän tilannettaan.”

Ei liene ihme, että juuri alku­peräiskansojen edustajat ovat olleet öljyputkien vastaisen ­taistelun ­eturintamassa. Myös Vanessan ­aistelu linkittyy tähän laajempaan kamppailuun oikeudenmukaisuuden puolesta.

Oikeustapaus tuo esille öljyputken riskit

Vanessa odottaa parhaillaan oikeudenkäyntiä, jossa voi käydä huonosti. Kolmen naisen syyte­listaan lisättiin viime hetkellä syyte ihmishengen vaarantamisesta, josta voi pahimmillaan saada yli 25 ­vuoden vankeustuomion.

Tuleva oikeudenkäynti ­huolestuttaa jonkin verran nuorta aktivistia, vaikka hänen mukaansa syytteet eivät ole erityisen ­vahvalla pohjalla. Kolmikko varoitti ­Enbridgeä kahdesti ennen ­venttiilin sulkemista, ja on todennäköistä, että yhtiö ehti sulkea öljyputken ennen heitä. Toisekseen, Enbridge joutuu oikeudessa selittämään, miksi Line 9 on niin vaarallinen, että sen sulkeminen saattaa johtaa ihmishenkien vaarantumiseen.

”Miten Enbridge pystyy perustelemaan, että näin vaarallinen putki voi olla ylipäätään toiminnassa?”, Vanessa kysyy.

Vanessa on saanut ­paljon huomiota suoran ­toiminnan ­seurauksena. Lehdistö on ­osoittanut kiinnostusta tapaukseen, ja useat kansalaisjärjestöt sekä opiskelija­ryhmät ovat kampanjoineet kolmikon puolesta. Toisaalta monet Sarniassa ovat ­suhtautuneet ­kielteisesti naisten päätökseen ­sulkea venttiili – alueen talous on vahvasti riippuvainen öljyteollisuudesta ja monet saavat elantonsa työskentelemällä Kemikaalilaakson jalostamoissa.

Vanessa uskoo, että hänen ­tapauksestaan pyritään ­tekemään ennakkotapaus, joka toimisi varoituksena suoraa toimintaa harkitseville jatkossa. Tästä ­kielii syytelistan sisältö ja paino. Hän kertoo, että aktivistit sulkivat Line 9 -öljyputken muutamaa ­viikkoa aiemmin Montrealissa, mutta heidän saamansa syytteet ovat vähemmän raskaita.

Tulevasta oikeustapauksesta huolimatta Vanessa aikoo jatkaa taisteluaan öljyjättejä vastaan ja ympäristöoikeudenmukaisuuden puolesta.

Hän ei ole huolissaan omasta puolestaan vaan siitä, mitä ­Enbridgen kaltaisten suuryritysten toiminta voi aiheuttaa ympäristölle sekä öljyputkien ja jalostamoiden läheisyydessä asuville ihmisille. ”Öljyteollisuus käärii voitot, mutta me kannamme riskit”, Vanessa ­tiivistää.

Useimmilla alkuperäiskansoilla on syvä suhde maahan, ja myös Vanessaa ajaa velvollisuus puolustaa maita, joita hänen kansansa on asuttanut vuosisatojen ajan. ”Vereni virtaa syvemmällä kuin öljyputket.”

Lisätietoja Vanessan tapauksesta sekä taistelusta Line 9 -putkea vastaan:

Line 9 Shut Down
line9shutdown.ca/the-case/

Aamjiwnaang Solidarity Against Chemical Valley
aamjiwnaangsolidarity.com/

 

KANADAN ENERGIATEOLLISUUS

•     Kanadan primäärienergiantuotanto perustuu suurilta osin fossiilisten polttoaineiden hyödyntämiseen; uusiutuvat energialähteet vastaavat 18,9:ää % maan primäärienergiantuotannosta.
•    Öljy- ja maakaasuteollisuus muodostavat 13,7 % Kanadan bruttokansantuotteesta (BKT).
•    Kanada on viidenneksi suurin raakaöljyn tuottaja, ja öljynviennissä maa sijoittuu kolmanneksi. Kanadan energian viennistä 93 % suuntautuu Yhdysvaltoihin.
•     Kanadalla on kolmanneksi suurimmat todistetut öljyvarannot maailmassa. Näistä öljyvarannoista 97 % sijaitsee öljyhiekka-alueilla, joista suurin on Albertan provinssissa. Vuonna 2010 öljyhiekasta tuotetun öljyn tuotanto ylitti perinteisen maaöljyn tuotannon.

 Öljyn kuljettaminen
•     Valtaosa öljystä kulkee Kanadassa putkia pitkin.
•     Kanadan öljyputkiverkosto on yhteensä noin 840 000 kilometriä pitkä. Verkoston kuljetus­kapasiteetti on noin 3,7 miljoonaa barrelia päivässä. Monet öljy­putket kulkevat Yhdysvaltojen puolelle.
•    Enbridge, TransCanada ja Kinder Morgan ovat keskeisiä toimijoita öljyn kuljettamisessa.
•     Enbridgen Kanadassa ja Yhdysvalloissa toimiva öljy- ja maakaasuputkiverkosto on maailman suurin. Line 9 -öljyputki kuuluu tähän verkostoon.
•     Kanada pyrkii lisäämään öljynkuljetuksen kapasiteettia rakentamalla uusia öljyputkia. Tuoreimpia esimerkkejä ovat Enbridgen Northern Gateway – ja TransCanadan Energy East -hankkeet. Ensin mainitun tarkoituksena on kuljettaa öljyhiekasta jalostettua öljyä Albertasta länsirannikolle. Viimeksi mainitun tavoitteena on muuttaa Albertasta itään kulkeva 40 vuotta vanha maakaasuputki öljyputkeksi ja laajentaa sitä. Molemmat hankkeet ovat aiheuttaneet paljon vastustusta.

 Line 9
•     Enbridge-yhtiön Line 9 on ollut toiminnassa vuodesta 1976 lähtien.
•    Line 9 kulkee Ontarion provinssista itäiseen Quebecin provinssiin. Se muodostuu Line 9A – ja 9B -putkista.
•    Putken varrella on paljon viljelymaita, ekosysteemiltään rikkaita alueita sekä jokia, järviä ja pohjavesivarastoja. Noin 9 miljoonaa ihmistä asuu 50 kilometrin säteellä putkesta, mukaan lukien 18 alkuperäiskansaa.
•     Vuosina 2012–2015 kansallinen energiakomitea myönsi yhtiölle luvat kääntää öljyn kulkusuunta lännestä itään, lisätä putken kapasiteettia ja kuljettaa öljyhiekasta jalostettua öljyä. Hankkeen vastustajat ovat huolissaan putken turvallisuudesta.
•     Putken historian aikana on tapahtunut 35 vuotoa.

 Öljyn kuljettamiseen  liittyviä riskejä
•     Kanadassa tapahtuu vuosittain satoja öljyvuotoja, joista noin 17 % on peräisin öljyputkista. Yksittäisen öljyputkivuodon suuruus on keskimäärin 4 tonnia.
•    Öljyhiekasta tuotettu öljy on raskaampaa ja syövyttävämpää kuin tavallinen öljy. Useat tahot ovat arvioineet, etteivät perinteisen raakaöljyn ja/tai maakaasun kuljettamiseen suunnitellut putket sovellu tämäntyyppisen öljyn kuljettamiseen.
•    Perinteisen raakaöljyn tavoin öljyhiekasta jalostettu öljy kelluu vedessä jonkin aikaa. Se kuitenkin vajoaa pohjaan ajan kanssa, mikä vaikeuttaa puhdistustöitä onnettomuuden sattuessa.
•    Myös muihin öljynkuljetusmuotoihin liittyy riskejä. Quebecin provinssissa sijaitsevassa Lac-Méganticin kaupungissa tapahtuneessa öljyjunaonnettomuudessa kuoli 47 ihmistä vuonna 2013.

Lähteet:
Earthjustice earthjustice.org/our_work/cases/2009/tar-sands-and-the-alberta-clipper

IPCC www.ipcc.ch/publications_and_data/ar4/wg3/en/ch4s4-3-1-4.html

National Energy Board www.neb-one.gc.ca/pplctnflng/mjrpp/ln9brvrsl/index-eng.html

Natural Resources Canada  www.nrcan.gc.ca/sites/www.nrcan.gc.ca/files/energy/files/pdf/EnergyFactBook2015-Eng_Web.pdf  

Union of Concerned Scientists www.ucsusa.org/clean-vehicles/all-about-oil/what-are-tar-sands#.V_GEzIV96C4

Winston Revie, R. (2015). Oil and Gas Pipelines: ­Integrity and Safety Handbook.

 

Teksti: Janica Anderzén
Kuva: Sophie Sanniti