Avainsana-arkisto: Venäjä

Baltic Glory -rauhan­harjoitusten periaate: Älä tuota vahinkoa ihmisille, vakaudelle ja rauhalle

baltic_glory2
Loviisassa järjestettiin elokuussa 2018 kansainväliset Baltic Glory -rauhanharjoitukset. Niissä ei ollut tankkeja eivätkä kaduilla jyrisseet sotilasajoneuvot. Baltic Glory kokosi Venäjältä, Suomesta ja Ruotsista ihmisiä, jotka haluavat lopettaa nykyiset konfliktit ja estää uusien syntymisen. Paikalla oli myös ukrainalaisia tarkkailijoita.

 

Rauhanharjoitukset olivat jo toiset, ensimmäiset pidettiin viime vuonna Ahvenanmaalla. Silloin osallistujia oli 25, nyt 60. Ruotsalainen järjestäjä Pelle Sunvisson toivoo, että tapahtuma houkuttelisi jatkossa vielä enemmän osanottajia.

”Viime vuonna Ruotsissa oli suurimmat sotaharjoitukset sitten kylmän sodan, nimeltään Aurora-17. Natolla oli niissä johtava rooli, vaikkei Ruotsi kuulu sotilasliittoon. Samanaikaisesti Venäjä ja Valko-Venäjä järjestivät yhteiset Zapad-17- suursotaharjoitukset. Molempien osapuolten toiminta johti sellaiseen jännittyneeseen tilanteeseen, jollaista ei ole koettu muutamaan vuosikymmeneen. Perustimme Ruotsissa sotaharjoituksien vastaisen ryhmän, mutta mielestäni ei riittänyt, että vain sanomme silloin tällöin ’ei’. Niin syntyi idea koota yhteen ruotsalaisia ja venäläisiä rauhanääniä demilitarisoidulle Ahvenanmaalle.”

PERUSTANA SOTAHARJOITUKSEN KÄSIKIRJOITUS

Aivan kuten sotaharjoituksissa myös rauhanharjoitusten osanottajat saivat pohdittavakseen eri uhkatilanteita, jotka voisivat johtaa sotaan. Pelle Sunvissonin mukaan osa näistä skenaarioista oli kopioitu armeijalta: ”Asetus tiedonsaannin vapaudesta on Ruotsissa melko vahva. Pyysimme käyttöömme Aurora-17-sotaharjoituksien asiakirjat. Saimme koko käsikirjoituksen, jonka pohjalta harjoitukset pidettiin. Saimme harvinaisen tilaisuuden nähdä, mitä uhkia sotilaalliset tahot pitävät mahdollisina ja millaisia ratkaisuja ne suosivat. Rauhanharjoituksien aikana osallistujat saivat mahdollisuuden reagoida eräisiin skenaarioihin ja osoittaa, että konfliktit voidaan ratkaista ilman väkivaltaa.”

Aurora-17 perustui hahmotelmaan, jossa valtio A kokee uhkaksi valtion B, jossa on A:n kielinen vähemmistö ja joka on sopinut Naton joukkojen pääsystä alueelleen, samoin kuin Ruotsi ja Suomi. B on energiariippuvainen A:sta. Konflikti syntyy, kun valtiossa X alkaa kriisi ja siitä syytetään valtiota A, joka kiistää osuutensa. Käsikirjoitus jatkuu monimutkaisena, osallisina Nato, Ruotsi, Suomi, melko tunnistettava A ja Suomen pieni itänaapuri B.

Naton, Ruotsin ja Suomen yhteisen sotaharjoituksen käsikirjoitus herättää monia kysymyksiä. Miten pitää reagoida? Miten suhtaudumme varmistamattomiin tietoihin vakavista rikkomuksista? Miten löytää tasapaino luotettavan informaation odottelun ja vaaraan reagoimisen välillä?

Militarisoituminen heijastuu kieleen: ”hybridisota”, ”voimatasapaino”, ”ulkomainen agentti”, ”viides kolonna”. Mitä kliseitä kannattaisi kyseenalaistaa? Mistä kipinästä sota voi saada alkunsa? Mitä meidän pitäisi tehdä?

”PELASTA LAPSESI”

Paitsi keskusteluja siitä, miten selvittää konfliktitilanteet rauhanomaisesti, rauhanharjoituksien osallistujat pitivät seminaareja aiheista kuten dialogin olemus ja konfliktien ratkaiseminen. Esimerkiksi entinen journalisti ja ukrainalainen sotilas Aleksandr Medinski kertoi rintamakokemuksistaan: ”Etulinjan kokemukset muuttivat tietoisuuteni. Näin, ettei sodan todellisuus lainkaan vastaa sitä, mitä olimme lukeneet ja kuulleet siitä. Mutta kun aloin kertoa totuuksia näkemästäni, jouduin niiden hampaisiin, jotka valehtelivat meille. Vielä pahempana he pitivät sitä, että tarjosin muillekin tilaisuuden puhua suunsa puhtaaksi. Hyvin usein kävi niin, että keskenään taistelevien osapuolten sodanvastaiset mielialat olivat aivan yhteneväiset.”

Venäläisen taiteilijan ja näyttelykuraattorin Aleksandra Orlovan mukaan tällaisia harjoituksia pitäisi järjestää säännöllisesti: ”Ensinnäkin samanhenkiset ihmiset tutustuvat ja saavat kokemusta yhteistoiminnasta. Toiseksi kunkin maan osanottajat oppivat tunnistamaan omia asenteitaan maansa kansalaisina. Lisäksi todellisten sotaharjoitusten käytännöistä peräisin olevien harjoitustehtävien pohdinta avaa muiden väestöryhmien asenteita. Se auttaa käsittämään, mistä asenteet kumpuavat. Se auttaa osaltaan ymmärtämään hallitusten kannanottoja ja ennakoimaan niiden toimia. Vaikkei 20 jonkin maan journalistia, aktivistia ja ihmisoikeustoimijaa tietenkään ole edustava otos maan väestöstä.”

Karin Carlsson totesi puolestaan, ettei Ruotsissa ole syvällisempää tietoa Venäjästä ja vielä vähemmän Ukrainasta. ”Tämä johtuu siitä, mitä tärkeimmät tiedotusvälineet päättävät julkaista. Minusta me emme ole kovin erilaisia ihmisinä, mutta meidän kokemuksemme ja tilanteemme poikkeavat toisistaan. Meillä on tarve keskustella paljon, ja sen takia mahdollisuus siihen tämän rauhanharjoituksen yhteydessä on hyvin tärkeä. Matkustaminen ja tapaaminen ja puhuminen on tärkeää ja sitä pitäisi olla paljon enemmän.”

Karin painotti myös sitä, että pitäisi olla syvällisempää keskustelua sellaisista asioista kuten venäläisten kansalaisjärjestöjen ulkomainen rahoitus. Mutta tärkeintä hänen mukaansa on, että pidetään kiinni periaatteesta: ”Älä tuota vahinkoa ihmisille, vakaudelle ja rauhalle.”

Varhain viimeisen harjoituspäivän aamuna Loviisan torilla järjestettiin tempaus, jossa piirrettiin rauhanliikkeen symboleita ja levitettiin tiedotteita. Paljon käsin kirjoitettuja viestejä neljällä kielellä: ”Lopetetaan sota yhdessä. Pliis!” ”Stop war, not people!” ”Ja – Anna Politkovskaja. A ty – sledujuštšij” (suom. Minä olen AP. Sinä olet seuraava.) ”Pelasta lapsesi”.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

Baltic Gloryn järjestäjiä olivat Aseistakieltäytyjäliitto ja eräät sodanvastustajat Ruotsista ja Venäjältä, he eivät edustaneet mitään järjestöä. Rahoitus tuli AKL:n ansiosta lähinnä Suomesta.

 

 

Kolumni: Kuinka minut värvättiin

raimopesonen-683x1024_2”Tuletko stalinistien lehteen kolumnistiksi?”

Matinpuron Teemun loppuvuodesta 2012 joissakin kekkereissä esittämä kysymys nauratti itseironiallaan niin paljon, että vastauksen antamiseen meni hetki, mutta se oli myönteinen. Olin seuraillut Rauhanpuolustajien toimintaa laiskahkosti 90-luvulla, mutta kiinnostukseni järjestöä kohtaan alkoi kasvaa vuosituhannen vaihteessa toisen Tšetšenian sodan ja Irakin sodan myötä. Rauhanpuolustajissa miellytti toiminnan monialaisuus ja mutkattomuus, samoin kaksoisstandardien puute: väkivalta ja kansainvälisen oikeuden loukkaukset tuomitaan johdonmukaisesti, tekijään katsomatta.

Näin ei ole aina ollut. Neuvostoliittoa myötäilevät kaksoisstandardit olivat osa Rauhanpuolustajien toimintaa vielä 1970- ja 1980-luvulla. Järjestö ei kuitenkaan ollut ongelmalle sokea, ja yhtenä korjausliikkeen merkkipaaluna on pidetty järjestön irrottautumista Moskovan johtaman Maailman rauhanneuvoston politiikasta 1980-luvun lopulla. Soutuvenekään ei käänny silmänräpäyksessä, mutta viimeisten vuosikymmenien havaintojen perusteella yhdistyksen jäsenmaksun maksaa mielellään.

Vanhat leimat ovat erityisen sitkeitä silloin, kun niitä voi käyttää poliittisina lyömäaseina. Tähän asetelmaan Matinpuron stalinismi-lohkaisu tietysti viittasi. Kun erilaiset kriisit lisäävät turvattomuuden tunnetta yhteiskunnassa, sotamyyttien merkitys yleensä vahvistuu. Jos maailmankuva mustavalkoistuu niin paljon, että militarismi nähdään isänmaallisuutena ja isänmaallisuus pelkkänä militarismina, kaikenlaiset rauhanliikkeet on helppo leimata vihollisen – Suomen tapauksessa Venäjän – kätyreiksi. Rauhanpuolustajien kohdalla tällaisessa leimaamisessa auttavat tietysti menneisyyden virheet.

Onko menneisyyden painolastista irtautuminen edes mahdollista? Kysymys nousi mieleen SDP:n Rinteen ja kokoomuksen Orpon toukokuisesta väittelystä, jossa Rinne muistutti kokoomuksen vastustaneen pitkään peruskoulua ja Orpo vastasi viittauksella SDP:n rooliin vuoden 1918 sisällissodassa. Keskustelun perusteella virheiden vanhentumisaikaa ei ole olemassa, jos jollakin osapuolella on tarve käyttää menneisyyttä lyömäaseena. Tarve tällaisen lyömäaseen käyttöön saattaa olla nykyhetken kannalta olennaisempi kysymys kuin se vuosikymmenien takainen virhearviointi.

Raimo Pesonen
Kirjoittaja on helsinkiläiskirjailija, joka myös musisoi.

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Ay-liikkeelle voitto Venäjällä

mpra-tukiToukokuun 2. päivä 2018 oli merkittävä koko Venäjän ammattiyhdistysliikkeelle. Tuolloin korkein oikeus perui Pietarin kaupunginoikeuden alkuvuonna tekemän päätöksen lakkauttaa MPRA-ammattiliiton toiminta (katso Rauhan Puolesta 1/2018). Oikeusprosessi herätti huomiota niin Venäjällä kuin ulkomaillakin, koska valtion elinten puuttuminen ammattiyhdistysliikkeen toimintaan rikkoo yhdistymisvapauden periaatteita. Rauhanpuolustajatkin ilmaisi tukensa MPRA:lle sekä ay-oikeuksiensa ja ihmisoikeuksien puolesta taisteleville venäläisille aktiiveille.

Tällä hetkellä MPRA käy yhdessä Venäjän työn konfederaation kanssa kampanjaa Venäjän eläkeuudistusta vastaan. Kesäkuussa Venäjällä annettiin duuman käsittelyyn laki, joka nostaisi miesten eläkeiän kuudestakymmenestä ikävuodesta kuuteenkymmeneenviiteen ja naisten eläkeiän viidestäkymmenestäviidestä kuuteenkymmeneen.

Venäjällä eläkeikä on alempi kuin monessa muussa Euroopan maassa, mutta uudistuksen vastustajien mielestä ennen eläkeiän nostamista pitää saada erilaiset sosiaalietuudet kuten työttömyysavustus ja eläke nostettua länsimaiden tasolle. Myös eliniänodote on Venäjällä alhaisempi verrattuna länsimaihin. Keskimääräinen eliniänodote on 72,7 vuotta: naisilla 77,6 vuotta ja miehillä 67,5 vuotta.

Kansalaiset ovat lähteneet aktiivisesti mukaan ympäri maata järjestettäviin lakialoitetta vastustaviin mielenosoituksiin. Alhaisen eliniänodotteen vuoksi vain harva Venäjän miesväestöstä eläisi lakiuudistuksen ehdottamaan eläkeikään asti.

Teksti Tarja Jalovaara

Suomen-vierailusta tuli pakomatka

sasha2
Uhkailujen, väkivallan ja maanpetossyytösten kohteeksi joutunut ukrainalainen toimittaja Aleksandr Medinski hakee poliittista turvapaikkaa Suomesta. Hän maalaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta kotimaassaan. Medinski on myös entinen erikoisjoukkojen sotilas, joka katsoo, että Ukrainassa on menossa suurvaltojen sijaissota.

 

Pakomatkaa siitä ei pitänyt tulla.
Kun ukrainalainen toimittaja Aleksandr Medinski saapui vaimonsa kanssa Suomeen viime vuoden lopulla, tarkoitus oli katsella muutama päivä Helsinkiä, käväistä Ruotsissa ja Baltiassa ja palata kotiin.

Pian kävi kuitenkin selväksi, ettei se ollut mahdollista.
”Turvaviranomaiset tekivät asunnossani Kiovassa kotietsinnän. Viiden Suomessa vietetyn päivän jälkeen päätin hakea poliittista turvapaikkaa”, Medinski kertoo helsinkiläisessä kahvilassa.

Hän on entinen Ukrainan armeijan erikoisjoukkojen sotilas, jolla on rintamakokemusta Itä-Ukrainan sodasta. Palattuaan vapaaehtoisesti siviiliin Medinski aloitti toimittajan työt. Hän perusti Open Ukraine -nimisen uutistoimiston ja julkaisi siellä videohaastatteluja, reportaaseja ja artikkeleita. Usein niissä käsiteltiin Ukrainan sotaa ja sen vaikutuksia yhteiskuntaan.

Maaliskuussa 2017 Medinski paljasti asiakirjoja, jotka kertovat, miten maan armeijalta on varastettu valtava määrä aseita. Ne ovat ilmeisesti päätyneet pimeille markkinoille.

Vaikeuksia alkoi tulla nopeasti, erityisesti Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n (Služba Bezbeki Ukraini) kanssa. Medinskia vastaan nostettiin rikosjuttu. Syyte tuli Ukrainan rikoslain 109. pykälän perusteella, joka koskee yllytystä valtiojärjestyksen kumoamiseen.

”Konkreettisesti minua vaadittiin sanomaan, että toimin Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n (Federalnaja Služba Besopasnosti) hyväksi. Putkassa minua poltettiin tupakan tulipäällä”, Medinski sanoo ja näyttää kädessään olevia pyöreitä arpia. ”Tämä oli siksi, että jotain materiaalejani oli käytetty venäläisillä tv-kanavilla. Olen myös freelancerina tv-kanava Rossija 24:lle.”

Kyseessä on Venäjän yleisradioyhtiön omistama ympärivuorokautinen uutiskanava. Tämän päälle uhkailuja alkoi tulla erilaisilta kiihkokansallisilta ja äärioikeistolaisilta ryhmiltä.
”Jäi tunne, että he suunnittelivat jotain minua vastaan ennen lähtöämme.”

MIESJOUKKO MUILUTTI METSÄÄN

Paha aavistus kävi toteen.
Medinski kertoo, että vain hiukan ennen Suomen-matkaa äärikansallinen miesjoukko sieppasi ja hakkasi hänet. Medinski pakotettiin lausumaan videolle tekaistu tunnustus maanpetoksellisesta toiminnasta. Lisäksi hänestä haluttiin puristaa ulos todistusaineistoa ukrainalaista toimittajaa Ruslan Kotsabaa vastaan. Kotsaba on tunnettu journalisti, joka sai puolentoista vuoden vankeustuomion vedottuaan julkisesti, että nuoret miehet kieltäytyisivät aseista.

”Aluksi luulin, että he tappavat minut. Kun esiin otettiin kamera, ymmärsin, että todennäköisesti päätäni ei leikata. Ajattelin, että minut pakotetaan sanomaan jotain itsestäni. Se oli jopa helpotus”, Medinski muistelee. ”Se oli tilanne, jossa piti ymmärtää, että oma elämä ei kuulu minulle. Ihmisen itsekunnioitus voidaan pyyhkäistä pois tuosta vaan.”
Medinskin mukaan ”tunnustuksen” ajatus oli, että sitä voidaan käyttää myöhemmin todistusaineistona oikeudessa.
”Silloin tein päätöksen, että en halua mennä vankilaan. Siellä voi joutua raiskatuksi, hakatuksi, jopa tapetuksi. Ukrainan vankiloissa on keuhkotautia. Minä en kuulu vankilaan, koska en ole rikollinen.”

 SAALISRAHAA ”PETTURISTA JA SEPARATISTISTA”

 Medinski piirtää lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Ukrainassa.
Videoissaan hän teki paljon niin sanottuja vox populi -haastatteluita (kansan ääni). Uutiskielessä tällä tarkoitetaan juttutyyppiä, jossa tavallisilta kadunkulkijoilta kysytään mielipiteitä ajankohtaisista aiheista.

sasha1”Vastaukset olivat monesti sellaisia, että ne eivät sovi siihen propagandaan, jota hallituksemme yrittää pitää yllä suhteessa ympäröivään maailmaan ja kansalaisiinsa”, Medinski luonnehtii. ”Kysyin esimerkiksi, että jos olemme sodassa Venäjää vastaan (kuten Ukrainan hallinto sanoo), miksi emme sodi Krimillä. Sehän on osa Ukrainaa. Miksi sodimme vain Donbassissa?”

Yksi Medinskin katugallupin kysymyksistä oli, ketä vastaan Ukraina sotii.
”Moni vastasi, että itseämme vastaanhan me taistelemme.”
Hän korostaa, että kyse ei ollut hänen vastauksistaan.
”Ketään en sensuroinut enkä valinnut vastauksia. Ne olivat kaikki sattumanvaraisilta ihmisiltä. En koskaan leikannut niitä.”
Uhkaukset lisääntyivät.
”Facebookiin tehtiin video, jossa sanottiin minun olevan petturi ja separatisti. Myös puolisoani uhkailtiin ja vaadittiin, että hän ottaisi eron minusta.”

Varsinainen myrsky kehittyi kuitenkin siitä, että hän esiintyi Venäjän kahden tv-kanavan ohjelmassa ja arvosteli presidentti Petro Porošenkoa. ”Minut kutsuttiin SBU:hun ja käskettiin lopettamaan bloggaaminen.”

Arka aihe Ukrainassa on myös 9. toukokuuta vietettävä voitonpäivä. Erityisesti Venäjällä se on yhä suuri natsi-Saksasta saadun voiton juhla. Medinski kävi kyselemässä kadulla ihmisten mielipiteitä asiasta.

”Vastaukset olivat erittäin mielenkiintoisia ja videosta tuli hyvin suosittu. Sen jälkeen uusnatsistinen S14-ryhmä ilmoitti, että he maksavat päästäni 100 000 Ukrainan grivnan eli noin 4 000 dollarin palkkion. Että siis minut löydettäisiin. Varmaankin, että olisin pyytänyt anteeksi ja tehnyt tunnustuksen.”

MAANPETOKSELLISTA JOURNALISMIA

 Medinskin mielestä Ukrainan tilanteesta kantaa vastuun presidentti Porošenko.
”Kuva, jonka Porošenko haluaa näyttää kansalaisille ja maailmalle, ei vastaa todellisuutta. On monia vaikeuksiin joutuneita toimittajia, jotka rikkovat kuvaa, jota hän haluaa rakentaa.”

Hän mainitsee itsensä ja Ruslan Kotsaban lisäksi journalisteja kuten Dmitri Vasiljets, Jevgeni Timonin, Vasili Muravitski ja Kirill Višinski.
Vasiljets ja Timonin saivat syksyllä 2017 yhdeksän vuoden vankeustuomion separatismista ja terroristiryhmän perustamisesta. Tämän vuoden alkupuolella heidät tosin vapautettiin. Muravitskin syytelistaan kuuluvat valtiopetos, maan alueellisen yhtenäisyyden horjuttaminen ja terroristiorganisaation tukeminen. Venäläisen uutistoimisto RIA Novostin Ukrainan-konttorin päätoimittaja Kirill Višinski puolestaan vangittiin hiljattain syytettynä separatismin tukemisesta.

Medinskin mukaan heistä kaikki ovat halunneet tuoda vaihtoehtoisen näkökulman siihen, mitä Ukrainassa tapahtuu.
”Minä en journalismissani koskaan keksinyt päästäni mitään. Olen vain esittänyt kysymyksiä. Vastauksia ovat antaneet haastateltavat itse. Mutta varsinkin, kun vaalit lähestyvät, yhä enemmän ihmisiä yritetään hiljentää.”

KRIM KUULUU UKRAINAAN

 Vaikka Medinski arvostelee rajusti presidentti Porošenkoa, Ukraina on hänen kotimaansa. Sen pitäisi myös olla alueellisesti yhtenäinen.
”En ole lainkaan Venäjä-mielinen. Krim ja Donbass kuuluvat Ukrainaan. Krim on miehitetty. Kansainvälisiä normeja on rikottu. Yksiselitteisesti de jure Krim on osa Ukrainaa. De facto ja siellä asuvien ihmisten näkökulmasta se on tietysti nyt osa Venäjää.”

Medinski uskoo, että Krim palaa vielä joku päivä Ukrainaan.

”Haluan tehdä kaikkeni, että siitä vielä tulee ukrainalainen. Mutta normaalisti ja rauhassa, ilman että vesi, sähkö ja rautatieyhteydet sinne katkaistaan – ilman tällaista täysin epäinhimillistä ja moraalitonta painetta ihmisiä kohtaan”, hän sanoo viitaten siihen, millaisia kahnauksia Krimin ja Ukrainan välillä on ollut. ”Takaisinintegroinnin pitää tapahtua niin, että tavalliset ihmiset osallistuvat siihen.”

SUURVALTOJEN SIJAISSOTA

 Rintamakokemusta saaneena tiedustelujoukkojen ex-sotilaana Medinskillä on myös vahva näkemys Donbassin sodasta.
”Ukrainalle se on sisällissota. Venäjälle se on sota Yhdysvaltojen kanssa. Kyse on sijaissodasta (englanniksi proxy war). Se, mitä meillä tapahtuu, on tulosta suurvaltojen välienselvittelystä heikon valtion alueella.”

Medinski muistuttaa Yhdysvaltojen tukevan Ukrainan hallitusta. ”Erikoisjoukkojen esikunnassa, jossa palvelin, oli kaksi huonetta komentajan vieressä. Toisessa oli amerikkalainen ja toisessa liettualainen neuvonantaja. Päivittäin me tervehdimme toisiamme. Viinaa he osasivat ottaa, joivat enemmän kuin meikäläiset. Muuten he käyttäytyivät hyvin ylimielisesti ja näyttivät sen.”

Medinskin mukaan niin sanottujen Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen taistelijat pitäisi panna vastuuseen sotarikoksistaan. Näin olisi tehtävä myös rikoksiin syyllistyneille Ukrainan joukoille.

Hänestä hallitusta vastaan taistelevien pitäisi määritellä, mitä he haluavat.
”Ovatko he kapinallisia vai separatisteja? Osa heistä katsoo olevansa kapinallisia, jotka asettuivat (Euromaidanin) vallanvaihtoa ja Kiovassa tapahtuneita asioita vastaan. Osa heistä haluaa liittyä Venäjään. Se on separatismia.”

Medinski ei usko, että Suomi voi yksin rakentaa jonkinlaista liennytystä Ukrainaan. Osana Euroopan unionia se voi tapahtua.
”Mutta Suomen ääni on tärkeä tässä yhteisössä. Suomi on kuitenkin maailman kärkimaita sananvapaudessa. Suomi voisi auttaa ukrainalaisten toimittajien suojelussa”, Medinski ehdottaa. ”Luulenpa, että parasta Suomelle olisi tutkia Ukrainan kokemuksia. Ne osoittavat, että mikäli maa omaksuu jonkun suurvallan puolen, suurvalta aloittaa kyllä vahvan painostuksen.”

Teksti Antero Eerola
Kuvat Nauska

Miksi Krimin miehitys ja liittäminen Venäjään on laiton

ukraina_2_18Rauhanpuolustajienkin jäsenistössä on esiintynyt mielipiteitä siitä, että Krimiä ei olisi laittomasti miehitetty ja liitetty Venäjään. Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Lauri Hannikainen ja Helsingin yliopiston oikeustieteellisen laitoksen tohtorikoulutettava Tero Lundstedt kertaavat kattavasti kansainvälisen yhteisön (Rauhanpuolustajat mukaan lukien) ja venäläisen oikeudellisen tulkinnan erot Oikeus-lehdessä vuonna 2016 julkaisemassaan laajassa artikkelissa Ajavatko Venäjän perustelut Krimin valtaukselle sen kansainvälisoikeudellisen doktriinin umpikujaan?

Kirjoittajat toteavat ensinnäkin, että yksi kansainvälisen oikeuden peruspilareita on valtioiden velvollisuus kunnioittaa toistensa alueellista suvereenisuutta ja koskemattomuutta. Valtioiden keskinäiset aluemuutokset voivat tapahtua ainoastaan molempien osapuolien suostumuksella ilman voimankäyttöä tai sillä uhkailua. YK:n olemassaolon aikana sen jäsenvaltioista vain Irak hyökätessään Kuwaitiin on vallannut maa-alueen toiselta ja liittänyt sen omaan alueeseensa. Tämä johti ainutlaatuiseen tilanteeseen, jossa YK:n talouspakotteita seurasi myös voimankäyttövaltuutus. Hannikaisen ja Lundstedtin mukaan myöskään Krimin tapauksessa vetoaminen alueen julistautumiseen itsenäiseksi perustelemalla sitä kansojen itsemääräämisoikeudella ei riitä, sillä siinäkin tapauksessa pääperiaate on, että irtautumiseen ei ole oikeutta ilman kotivaltion suostumusta, ja että itsenäistymisyritys käy selvästi laittomaksi, jos sitä ovat auttaneet vieraan valtion asevoimat kuten Krimin tapauksessa tapahtui.

Artikkelisssa käydään kohta kohdalta läpi Venäjän esittämät kansainvälisen oikeuden näkökulmasta kestämättömät oikeudelliset perustelut Krimin liittämiselle. Venäjän näkemys ”Ukrainan valtiollisen olemassaolon murentumisesta” mielenosoitusten seurauksena on sen mukaan selvästi ylimitoitettu. Eikä ole epätavallista, että valtioissa tapahtuu valtiosääntöjen vastaisia vallanvaihtoja. Ukrainan tapahtumilla ei ole vaikutusta lukuisten sen alueellisen koskemattomuuden takaaviin kansainvälisiin sopimuksiin kuten YK:n peruskirja, valtiosopimusoikeutta koskeva Wienin yleissopimus, Etykin päätösasiakirja vuodelta 1975, Itsenäisten Valtioiden Yhteisön perustamissopimus (1991) sekä Budapest Memorandum (1994), jossa kaikki turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenvaltiot takaavat Ukrainan rajojen koskemattomuuden vastineeksi tämän luopumiselle neuvostoaikaisista ydinaseistaan.

Venäläisvähemmistöön kohdistuneeseen uhkaan vetoaminen on erittäin vahvasti liioiteltu perustelu. Neljä riippumatonta ihmisoikeusvaltuuskuntaa Euroopan neuvostosta, YK:sta ja Etyjistä suorittivat tarkastusmatkan Ukrainaan ja kaikkien johtopäätös oli, ettei venäläisvähemmistö ollut minkäänlaisessa vaarassa. Tämä ei silti tarkoita, etteikö venäläisväestöä vastaan olisi Itä-Ukrainassa joissakin yksittäistapauksisssa hyökätty.

Kolmantena perusteluna on esitetty vallasta syöstyn presidentti Viktor Janukovitšin sekä Krimin parlamentin pyynnöt lähettää joukkoja Ukrainaan ja Krimille palauttamaan ”legitimiteetti, laki ja järjestys Ukrainaan” sekä suojelemaan väestöä. Mutta Ukrainan perustuslain mukaan ulkopuolista apua voi pyytää vain parlamentti, ei presidentti. Rajoitettua itsehallintoa osana Ukrainaa nauttineen Krimin aluejohtajilla ei myöskään ollut oikeutta pyytää ulkopuolista interventiota. Hätäisesti järjestetty kansanäänestys, joka ei täyttänyt aidon ja rehdin kansanäänestyksen edellytyksiä, ei riitä oikeuttamaan Venäjän toimintaa. YK:n yleiskokous julistikin Krimin liittymisen Venäjän alaisuuteen laittomaksi suurella äänten enemmistöllä (100–11).

Se että Venäjä perustelee toimiaan Kosovon muodostamalla ennakkotapauksella ei myöskään kestä kirjoittajien mukaan tarkempaa kansainvälisoikeudellista tarkastelua.

Venäjällä ei ole kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden keskuudessa julkisesti esitetty arvostelua Krimin liittämisestä. Toisaalta artikkelisssa todetaan, että Venäjällä astui heinäkuussa 2014 voimaan laki, jonka mukaan Krimin liittämisen laillisuuden kiistäminen voi johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen ”separatistisista pyrkimyksistä”.

Lähde: Ajavatko Venäjän perustelut Krimin valtaukselle sen kansainvälisoikeudellisen doktriinin umpikujaan? Oikeus 2016 : 45, s. 445–465.

 

 

Kolumni: Sidonnaisuuksia

markku_kolumniOn ylläpidettävä toimivat suhteet hänen kanssaan kaikesta huolimatta. Kaikki toivo ei ole vielä menetetty, hallinnossa on myös järkeviä toimijoita. Hän on arvaamaton, rikkoo kansainvälistä järjestystä ja hajottaa läntistä rintamaa. Hän toimii häikäilemättömästi pysyäkseen vallassa ja käyttää asemaansa lähipiirinsä liiketoimien edistämiseksi. Opposition ja muiden järkevien voimien tulisi yhdistyä hänen syrjäyttämisekseen.

Tätä kuulee yhä useammin, mutta puhe ei ole aina Vladimir Putinista vaan yhä useammin Donald Trumpista. Pessimistisimmät valmistautuvat jo hänen toiseen kauteensa presidenttinä. Tästä on seurannut, että yhä useampi eurooppalainen poliitikko pitää viisaana ottaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa etäisyyttä Yhdysvaltoihin. Kauppapolitiikassa se tapahtuu väistämättä, kun Trump asettaa uhkausten säestämänä muita vastaan rangaistustulleja.

Kiina vältti tällä erää tullisodan USA:n kanssa suostumalla lisäämään tuontia sieltä sadoilla miljardeilla. On vaikea välttyä ajatukselta, että Trumpin vaatimus eurooppalaisten Nato-maiden lisäpanostuksesta asevarustelumenoihin on tarkoitettu myös kasvattamaan yhdysvaltalaisten aseteollisuuden liikevaihtoa.

Kuvaan sopii hyvin presidentti Niinistön taannoisen Yhdysvaltojen-vierailun aikainen episodi, kun Trump ilmoitti lehdistötilaisuudessa Suomen ostavan Hornetit. Talousyhteistyö luo sidonnaisuuksia, mutta ei se aina ole pelkästään positiivinen asia. Meillä on puhuttu pitkään Nordstream II -putken rakennusluvasta ja sen myötä Venäjän liiaksi kasvavasta osuudesta Euroopan energiantoimittajana. Samoille markkinoille nesteytettyä maakaasua viemään pyrkivä Yhdysvallat puolestaan on turvallisuuskysymyksiin vedoten vastustanut kaikin keinoin putkihanketta.

Ei putkihankkeen turvallisuuspolitiikkaan liittyviä ulottuvuuksia voi kiistää, vaikka ne eivät kovin vahvasti sitä hallitsekaan. Sen sijaan Suomen historian kallein asehankinta, tulevien monitoimihävittäjien ostaminen, on Suomen kannalta aivan puhdasta turvallisuuspolitiikkaa. Vaakakupissa ovat hävittäjät toimittavan maan luotettavuus, sotilaspoliittisen sitoutumisen mielekkyys toimittajamaahan ja viime kädessä hävittäjähankinnan painoarvo turvallisuuden lisäämisessä. Toinen vaa’an punnuksista on Suomen tähän asti menestyksellisin väline turvallisuuden tuottamisessa, ulkopolitiikka, jossa emme ole sotkeutuneet itseämme suurempien peleihin.

Markku Kangaspuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien puheenjohtaja.

Laustin medianurkka: ”Läntisten arvojen” lumovoima

Joissakin suomalaisissa kommenteissa haltioituminen ”läntisistä arvoista” on saamassa yhä absurdimpia muotoja. Liki uskonnollisella hartaudella vannotaan näiden arvojen nimeen. Suomalaisten turvallisuudentunteiden ytimessä sanotaan olevan kyky sisäistää länsimaiden arvoja. Tällaisen ideologian mukaan olisi siis olemassa arvomaailma, jonka lämpöön kokonainen kansakunta voisi kääriytyä.

Väitetään, että tässä kuvitellussa satumaassa eurooppalaisilla ja amerikkalaisilla usko kansanvaltaan, oikeusvaltioon ja vapauteen on selkäytimessä. Usko ihmisten väliseen tasa-arvoon ja jokaisen henkilön perusoikeuksiin on tämän uskonkappaleen mukaan yhteiskuntiemme kulmakivi. EU-maiden sanotaan pyrkivän rauhaan maailmassa. Eurooppalaisia ihmisarvoja ovat tämän liturgian mukaan ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Tätä uskontoa valtamedia saarnaa hartaudella.

 

Johtavien läntisten joukkotiedotusvälineiden sivuilta ja kanavilta ei juuri törmää epäileviin mielipiteisiin. Kuitenkin Yhdysvaltain ja sen lähimpien liittolaisten historian pintapuolinenkin tarkastelu osoittaa, miten paljon väkivaltaa ja demokraattisten periaatteiden loukkauksia ”läntisten arvojen” nimissä on harjoitettu. Teeskentely ylevillä periaatteilla on perinteisesti osa epädemokraattista vallankäytöä.

Silti uskoa Lännen hyvää tarkoittaviin tavoitteisiin pidetään itsestäänselvyytenä. Uuden kylmän sodan ilmapiirissä Lännen sanotaan toivovan Venäjällekin avointa, demokraattista ja vapaata yhteiskunnallista järjestelmää. Tässä ilmapiirissä läntisten arvojen olemassaolon kyseenalaistaminen on mahdollista leimata vaikkapa putinismiksi. Ja Putinhan on tässä maailmankuvassa uusi Hitler.

Tietenkin Venäjän autoritaarinen kapitalismi on yksi historiallinen, epämiellyttävä umpikuja. Mutta hymistely ”läntisistä arvoista” kätkee taakseen kykenemättömyyttä ymmärtää johtavien kapitalististen maiden politiikan tuhoisaa vaikutusta. Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan ulkopolitiikalla ei ole mitään tekemistä kansainvälisen oikeuden, ihmisoikeuksien ja demokratian kanssa.

Läntisen median työskentelyä leimaa merkillinen kaksijakoisuus. Kun Venäjän katsotaan syyllistyneen johonkin rikkomukseen, mediassa nousee hysteerinen kohu. Kun Lännen johtavat valtiot tuhoavat kokonaisia maita, surmaavat epäröimättä vastustajia ja puuttuvat suvereenisten maiden vaaleihin, on kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Totuudellinen raportointi on tungettu vaihtoehtoisille internet-sivuille. Näiden analyysit eivät juuri pääse uutisyleisön tietoisuuteen. Näin kansalaisten on vaikea nähdä, että läntiset kapitalistiset ja sairaat yhteiskunnat ovat keskeinen umpikuja inhimillistä tulevaisuutta ajatellen.

Venäjän sanotaan propagandallaan kylvävän epävarmuutta länsimaiden kansalaisten keskuuteen. Todellisuudessa läntinen mediapropaganda on paljon tehokkaampaa. Ihmisille uskotellaan, että Venäjän lonkerot ulottuvat kaikkialle, että ”punaiset” ovat taas kaikkialla, sänkyjemme alla ja ainakin myrkyttämässä ovenkahvojamme.

 

Nasaretissa asuva brittiläinen journalisti Jonathan Cook kirjoittaa, että päivittäin meitä pommitetaan kirjoittelulla, jolla pyritään heikentämään kriittistä ajattelukykyämme. Näin autetaan vallanpitäjiä heidän hyökätessään demokraattisia normeja vastaan. Liberaaleina pidetyt joukkotiedotusvälineet teeskentelevät valvovansa vallankäyttöä, vaikka ne todellisuudessa valmistelevat maaperää tulossa oleville muutoksille, jotka rajoittavat toisinajattelua, kiristävät sosiaalisen median valvontaa ja avaavat tietä tiukemmalle lainsäädännölle.

Cook kuvaa, miten meitä talutetaan kuviteltuun maailmaan, jossa vihollisia eivät ole ne, jotka hallitsevat meitä, jotka ovat kahmineet itselleen kaiken vaurauden, jotka kätkevät omaisuutensa veroparatiiseihin ja jotka vähät välittävät ilmastonmuutoksesta, koska tarvittavat muutokset vahingoittaisivat heidän liiketoimintaansa.

Tässä ylösalaisessa maailmassa todellisina vihollisina pidetään epäilijöitä ja poliittisia aktivisteja. He saattavat vaikuttaa harmittomilta, mutta heidän takanaan on pimeitä voimia, meitä varoitetaan. Meille vakuutetaan, että tarvittavilla ilmaisunvapauden rajoituksilla meitä puolustetaan, koska Putin kätyreineen hallitsee jo kyberavaruutta ja pyrkii vielä perusteellisempaan mielipiteiden kontrolliin. Cook kuvaa, miten taitavasti todellisuutta vääristellään tässä läntisessä valemaailmassa. Niinpä aggressiiviset sodat öljyrikkaassa Lähi-idässä eivät ole julmia vaan hyvää tarkoittavia. Tätä näkemystä arvostelevat vain ne, jotka ovat jo Putinin talutusnuorassa.

Näin Cook päättää uutta orwellilaista mediamaailmaa tarkastelevan artikkelinsa: ”Tämä on hetki, jolloin sodasta tulee rauhaa, vapaudesta tulee orjuutta, tietämättömyydestä tulee voimaa.”

Teksti Tapani Lausti

Lähteet:

Jonathan Cook: 2018: When Orwell’s 1984 stopped being fiction, Jonathan Cook Blog, 4.5.2018

Mark Karlin: “Making America Great Again” Assumes That It Once Was. David Swansonin haastattelu, Truthout, 13.5.2018

Paul Street: Uncle Sam, the Human Rights Hypocrite, Information Clearing House, 4.5.2018

Colin Todhunter: Behind May’s ’Humanitarian Hysterics’: The Ideology of Empire and Conquest, CounterPunch, 19.4.2018

Jon Basil Utley: The Lies Behind America’s Interventions, The American Conservative, 25.4.2018

 

 

 

 

 

 

Rauhanpuolustajien edustajia ei Krimillä vaalien aikaan

Johan Bäckman kertoo blogissaan olleensa Krimillä kansainvälisenä vaalitarkkailijana Venäjän presidentivaalien aikaan 18.3.2018. Blogitekstissään hän kirjoittaa, että Krimillä oli suomalaisessa turistidelegaatiossa mukana myös mm.  “Rauhanpuolustajien Marjaliisa Siira“.
Siira oli Krimillä yksityishenkilönä, eikä Rauhanpuolustajilla ole hänen matkansa kanssa mitään tekemistä. Rauhanpuolustajat on tuominnut ja tuomitsee edelleen Krimin miehityksen.

Pääkirjoitus: Ei sorruta viholliskuva­hysteriaan

teemu_kolumni”Yhdysvaltojen merijalkaväki saapuu tankkeineen Suomeen toukokuussa”, toteaa Reserviläinen-lehti nettisivuillaan. Ilmavoimat on puolestaan lentänyt harjoituslentoja Suomen ilmatilassa Nato-hävittäjien kanssa vuodesta 2015 lähtien. Nato-maiden sotilaiden ja kaluston ”vierailut” Suomessa harjoittelun nimissä ovat uusi normaali, johon meidät on pikkuhiljaa totutettu. Näissä sotaleikeissä niin sanottu porttiteoria näyttäisi olevan totta, yhä raskaampaa kalustoa tuodaan näytille, nyt tankkien muodossa.

Kriisinhallinnan sumuverhon suojissa aloitettu yhteistyö sotilasliiton ja suurvalta-USA:n kanssa on asteittain muuttunut yhä intensiivisemmäksi. Se on siunattu sekä isäntämaasopimuksella että USA:n kanssa solmitulla kahdenvälistä puolustusyhteistyötä koskevalla aiesopimuksella. Kansan keskuudessa lähes olemantonta kannatusta nauttivien sinisten puolustusministeri Jussi Niinistö näyttää esittävän poliittisen joutsenlaulunsa perinteisen puolustuspolitiikkamme lopulliseksi tuhoamiseksi.

Vaikka Venäjä näyttääkin muuttuvan yhä autoritaarisemmaksi kvasidemokratiaksi, senkin kanssa kannattaisi pyrkiä varustelukilpailun sijaan dialogiin ja jännityksen liennyttämiseen. Venäjä on selkeästi ilmaissut näkevänsä Naton laajenemisen uhkana omalle turvallisuudelleen, eivätkä venäläiset usko ulkopuolisten vakuuttelua, ettei näin ole. Ajatusleikkinä kannattaisi ehkä miettiä, miten Yhdysvallat reagoisi, jos Meksiko solmisi isäntämaa- ja kahdenkeskisen puolustusyhteistyösopimuksen Venäjän kanssa ja aloittaisi säännölliset yhteiset sotaharjoitukset USA:n vastaisella rajallaan.

Iltapäivälehdistön lietsoma viholliskuvahysteria Venäjän uhasta Itämerellä palvelee kahta asiaa: sensaatiohakuisuus lisää lehtien myyntiä ja muokkaa kansalaisten mielipiteitä myötämieliseksi varustelubudjetin kasvattamiselle. Venäjän tiedotusvälineet vastaavat samalla mitalla: kansa yritetään pitää presidentin takana ulkoisten uhkien avulla. Maan talous on kuitenkin siinä kunnossa, että asemenot eivät ole näillä näkymin merkittävästi kasvamassa. Tätä tosin emme iltapäivälehdistämme voi lukea.

Teksti Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.

UKRAINA: UKRAINA TÄNÄÄN 2

ukraina_kartta

Tämä liite on toinen osa Rauhanpuolustajien elo-syyskuussa 2017 Ukrainassa vierailleen delegaation tuloksista. Antero Eerola, Antti Rautiainen ja Oksana Tšelyševa haastattelivat vierailunsa aikana yli 30:tä kansalaisaktiivia, toimittajaa ja poliitikkoa – näiden lisäksi he tapasivat Etyjin edustajia ja vierailivat heidän kanssaan Itä-Ukrainan konfliktialueella. Haastatteluissa ovat päässeet ääneen hyvin erilaisia ja ristiriitaisiakin näkemyksiä edustavat ukrainalaiset. Mielipiteet eivät useinkaan perustu todennettuihin tosiasioihin vaan jommankumman osapuolen propagandistiseen tiedotustoimintaan.

Valitettavasti puolueettoman ja luotettavan tiedon saanti ns. kansantasavaltojen alueelta on huomattavasti vaikeampaa, eivätkä esimerkiksi kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt voi toimia alueella.

Delegaation vierailun tuloksista voidaan päätellä, etteivät Ukrainan ongelmat liity pelkästään Itä-Ukrainan konfliktiin. Maasta ei voida puhua demokratiana ja oikeusvaltiona samoilla mittareilla kuin Länsi-Euroopan maista. Valtava korruptio, oligarkkien valta ja väkivaltainen, aseistettu, avoimesti toimiva äärioikeisto tekevät maan kehityksestä huolestuttavan ja arvaamattoman.

Tuntuu, ettei millään konfliktin osapuolista ole todellista intressiä rauhanprosessin edistämiseen. Jatkuvat tulitaukorikkomukset ovat tästä selkeä todiste. Alueen siviiliväestö on jäänyt eniten kärsiväksi osapuoleksi, joka ei saa ääntään kuuluviin. Ja mitä kauemmin konflikti jatkuu, sitä hankalammaksi tulee sen ratkaiseminen. Sodan uhrit ja tuhot molemmin puolin rintamalinjaa lisäävät joka päivä sotaa ylläpitävää katkeruutta ja vihaa. Lännen ja Venäjän olisi pikaisesti löydettävä yhteinen sävel osapuolten painostamiseksi tulitaukoon, mikä on ensimmäinen edellytys rauhanprosessille.

Delegaation hyvän kansainvälisen vastaanoton saanut virallinen yhteenvetoraportti suosituksineen on julkaistu englanniksi Rauhanpuolustajien nettisivuilla. Rauhanpuolustajat jatkaa omalta osaltaan työtä Ukrainan konfliktin ymmärtämiseksi ja mahdollisten ratkaisumallien löytämiseksi ja kansalaisyhteiskunnan tukemiseksi.

Teksti Teemu Matinpuro