Avainsana-arkisto: Ukraina

Pääkirjoitus: Ukraina, Ukraina, Ukraina

Ukrainan ja Venäjän välisen Asovanmeren laivaliikenteeseen liittyvän välikohtauksen todelliset uhrit ovat toistaiseksi olleet ukrainalaisalusten venäläistulituksen kohteena olleet ja vangitut miehistöt ja demokratia.

Ukrainan presidentti Petro Porošenkolla oli tässä yhteydessä selkeästi muitakin tavoitteita kuin muistuttaa kansainvälistä yhteisöä Krimin laittomasta liittämisestä Venäjään ja sen myötä Kertšinsalmen liikennöintiin liittyvistä ongelmista. Hän käytti välikohtausta välittömästi hyväkseen demokratian ja kansalaisoikeuksien kaventamiseksi Itä-Ukrainassa julistamalla 30 päivän sotatilan kymmeneen rajamaakuntaan.

Porošenko sai siis mitä tilasikin, vaikka tietenkin kansainvälisen oikeuden näkökulmasta laillisin keinoin. Hän oli aivan varmasti tietoinen, että Venäjä tulee reagoimaan ukrainalaislaivaston liikkeisiin Kertšinsalmella. Venäjä on ilmaissut selkeästi, että pitää laittomasti kaappaamiaan vesialueita ominaan ja että se pitää huolta Kertšinsalmen sillan turvallisuudesta tarvittaessa voimakeinoin. Porošenko tunsi vastustajansa ja tiesi, että venäläissotilaiden reaktiot tulevat varmasti olemaan tapahtumaan nähden ylimitoitettuja.

Sotatila ja reserviläisten kutsuminen ylimääräisiin sotaharjoituksiin on uutisoitu suomalaismedioissa näyttävästi. Mutta moniko tietää, että samanaikaisesti peruttiin paikallisvaalit näissä maakunnissa? Ovatko demokratian vahvistaminen ja kansalaisten osallistuminen päätöksentekoon sellainen uhka, että ne on kiellettävä?

Suomalaismedioita seuraamalla ei myöskään tietäisi, mikä on S14. Se ei ole uusi keskipitkänmatkan ohjus vaan äärioikeistolainen ukrainalaisorganisaatio, joka on syyllistynyt muun muassa journalisteihin kohdistuneisiin väkivaltaisuuksiin ja käytännössä poliisin suojeluksessa hyökännyt Ukrainaa vastaan. Alkuvuodesta S14 sopi Kiovan kaupunginhallinnon kanssa, että se muodostaa kunnalliskaartin valvomaan katujen “turvallisuutta”. Tämä vastaisi suurin piirtein sitä, että pormestari Jan Vapaavuori virallistaisi Odinin sotureiden katupartioinnin Helsingissä.

Mutta ei anneta häiritsevien tietojen häiritä, koska Venäjä, Venäjä, Venäjä.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.

Sananvapaus ahtaalla Ukrainassa

Suomalaistiedotusvälineiden runsaassa Ukraina-uutisoinnissa näyttää jäävän huomiotta se, että sodan varjossa maan demokratia on rapautumassa entisestään. Sananvapautta eivät uhkaa pelkästään äärioikeistolaiset puolisotilaalliset järjestöt vaan myös oikeuslaitos.

Suomessa vieraili marraskuussa journalisti Dmitri Vasilets ja hänen asianajajansa Andrey Gožyi. Vasilets istui mielipiteidensä vuoksi kaksi ja puoli vuotta tutkintavankeudessa, kunnes oikeus joutui toteamaan, että rikosta, josta häntä syytettiin, ei löydy Ukrainan lainsäädännöstä.

Valitettavasti Vasiletsin tapaus ei ole poikkeus. Ukrainasta tulee säännöllisesti uutisia toimittajiin kohdistuvasta vainosta ja väkivallasta, joihin maan oikeuslaitos ei puutu millään tavoin. Päinvastoin: esimerkiksi toimittajien vainoon syyllistyvän äärioikeiston puolisotilaalliset väkivaltaorganisaatiot nauttivat hallituksen tuesta.

Ukrainan journalistiliiton hätähuudot sananvapauden tilasta eivät valitettavasti saa juurikaan vastakaikua suomalaistoimituksissakaan. Yksikään tiedotusväline ei ilmaissut kiinnostusta Vasiletsin ja Gožyin vierailua kohtaan. Suomalaismedioille Ukraina on kiinnostava vain suhteessa Venäjään, se miten maa kohtelee omia kansalaisiaan ei ylitä uutiskynnystä.

Teksti ja kuva Teemu Matinpuro

Sotatila ja Mariupolin oudot siviilit

Kymmenelle Ukrainan alueelle on julistettu sotatila. Presidentti Porošenko onnistui vihdoin organisoimaan eräänlaisen ”Kuuban kriisin” lähettämällä sotilasveneitä hinauksessa Mustaltamereltä Asovanmerelle. Venäjä puolestaan nieli syötin tulittamalla ja pidättämällä alukset miehistöineen. Voidaan kiistellä loputtomiin, mikä on syytä ja mikä seurausta. Voidaan haukkua Venäjää, joka kaappasi vuonna 2014 Krimin. Voidaan kirota Viktoria Nulandin Maidanilla jakamia pikkuleipiä, joita mielenosoittajat söivät hyvällä halulla. Uhkana kuitenkin on, että totuus jää selvittämättä, ja seuraukset voivat olla todella vakavat. Maailma on näköjään unohtanut, mitä on sota keskellä Eurooppaa.

Neljääntoista rajamaakuntaan julistettu sotatila luo juridisen perustan valtionhallinnon erityisvaltuuksille. Presidentin toimivaltuuksia ei voida rajoittaa, vaaleja ei voida järjestää, yksityisten ja yritysten omaisuutta voidaan käyttää puolustustarkoituksiin, on ulkonaliikkumiskieltoja, kansalaisten ja kulkuneuvojen liikkumisvapautta rajoitetaan, papereita, henkilökohtaista omaisuutta ja asuntoja tarkastetaan, mielenosoituksia ja muita joukkotapahtumia kielletään ja tiedotusvälineitä ohjaillaan.

Vaikka Porošenko on sanonut, että ”vaalien peruuttamisesta hyötyy vain yksi henkilö, herra Putin”, Ukrainan keskusvaalilautakunta on päättänyt peruuttaa vaalilautakuntien nimeämisen paikallisvaaleja varten niillä alueilla, joihin on julistettu sotatila. Samoilla alueilla Porošenkon kannatus vaaleissa 2014 jäi alle 50 prosentin.

Jokseenkin heti Porošenko kielsi maahantulon 16–60-vuotiailta Venäjän kansalaisilta, niin että esimerkiksi (Aquariumin) Boris Grebenštšikov joutui perumaan kiertueensa Ukrainassa.

Haluammeko siis uutta sotaa? Kunnollista, ei tällaista pientä, joka on arkipäivää Itä-Ukrainassa. Aiotaanko tämä hauras rauha uhrata, jotta Porošenko voittaa presidentinvaalit?

Glavkom.ua-nettilehden toimittaja pyysi Asovanmeren rannikon tärkeimmän kaupungin Mariupolin johtajalta kommenttia Ukrainan YK-edustajan väitteeseen, että Venäjä saattaa vallata Mariupolin ja Berdjanskin kaupungit. Kaupunginjohtaja Boitšenko vastasi: ”Te ja minä olemme osa kaupungin ilmapiiriä. Ukrainan kansa katsoo nykyisin televisiota. Sosiologit sanovat, että 65 prosenttia väestöstä – onneksi tai valitettavasti – luottaa televisioon. Luulen, että jos esitämme näin jyrkkiä väitteitä, meidän tulee ymmärtää, että sanoillamme vaikutamme ihmisten mielialaan. Mieliala on nyt taas tällainen: kaikki muistavat vuoden 2014, Vostotšnyin (itäisen) kaupunginosan tulittamisen, Sartanin kylän toistuvat tulitukset. On ymmärrettävää, että ihmiset pelkäävät ensi vuotta. Niinpä sotatilannetta pohtiessaan ihmiset pelkäävät konfliktin kiihtymistä, paluuta neljän vuoden takaiseen… Mariupol elää nyt rauhassa ja kehittyy. Minulla ei ole armeijalta saatua informaatiota, että nyt olisi pelkoa hyökkäyksestä… Mariupolissa ei toistaiseksi ole sotatilan julistamisen jälkeen muuttunut mikään. Kaikki on kuten ennenkin.”

Toivotaan, ettei Mariupolin kaupunginjohtajan mielipide jää ainoaksi järjen ääneksi.


Mariupol on taas myös kansainvälisten journalistien mielenkiinnon kohteena. CNN lähetti sinne Nick Paton Walshin, joka välitti naisten näkemyksen, että tarvitaan ”toisenlainen, hyvä presidentti”, etteivät he tajua ”mitä järkeä tässä sodassa on”. Toimittaja hämmästyi. Samoin Ylen toimittaja: hänen haastattelemistaan henkilöistä vain yksi piti sotatilan julistamista aiheellisena.

Myös Mariupolin kaupungin infosivusto kyseli kaupunkilaisilta, tarvitaanko Asovanmerelle Naton aluksia. Suurin osa ihmisistä vastasi, ettei halua Naton, Venäjän eikä ylipäänsä mitään sota-aluksia.

Joulukuun 3. päivänä Mariupolin infosivusto julkaisi tiedon 70-vuotiaan Anatoli Rybalkon pidätyksestä. Pappa oli liimannut näkyviin lentolehtisiä, joissa Janukovitšin näköinen mies kysyi: ”Joko maksoit uudet asumislaskut?” Pappa päästettiin vapaaksi hänen kaduttuaan kameran edessä: ”Ymmärrän, että tekoni osaltaan horjuttivat tilannetta Ukrainassa.” Mutta entä uudet maksut, miten 70-vuotias pappa niistä selviää? Lämmityksen ja kuuman veden hinta nousi äskettäin 16 prosenttia, kun vähimmäiseläke nousi joulukuussa vain 62 hryvniaa ja on nyt 1497 hr/kk (noin 45 €).

Olen käynyt Mariupolissa useamman kerran ja kuullut vuosina 2015, 2016 ja 2017 samaa: ”Emme ymmärrä tämän sodan tarkoitusta. Se ei ole meidän sotamme.” Mariupolin asukkaat kertoivat uimarantojen ja vesialueiden miinoittamisesta ilman karttamerkintöjä tai sääolojen huomioimista, niin että aallot ovat siirrelleet miinoja ja jäät pusertaneet talvella pintaan hiekkaan kaivettuja.

Myös Ukrainan mediat ovat toistuvasti kirjoittaneet Asovanmeren valvomattomasta miinoittamisesta. Toukokuussa 2018 Hromadske-kanava julkaisi kalastaja Fjodorin kertomuksen naapuristaan Sašasta: ”Saša melkein kuoli. Verkko oli tarttunut miinaan, vajonnut alas ja mennyt sekaisin. Hän alkoi kiskoa ja se räjähti heti. Saša oli 20–30 metrin päässä. No se loikkasi rantaan, poltti viitisen tupakkaa ketjussa ja lähti kotiin.” Mariupolin nettiuutisissa on koko sodan ajan ilmestynyt uutisia merimiinoista, joita löytyy läheltä uimarantoja tai joita aallot kuljettavat rantaan.

Asukkaiden asenteen näkevät myös ne poliittiset kommentaattorit ja journalistit, jotka hyväksyvät konfliktin eskaloitumisen kaikki vaiheet. Rein Oidekivi, Viron puolustus- ja turvallisuuskeskuksen asiantuntija, selittää ilmiön sillä, että ”Mariupolin asukkaat ovat Ukrainan väestön epäluotettavaa osaa”.

Kysyin tuttavilta, onko elämä muuttunut Berdjanskissa ja Mariupolissa. Berdjanskilainen nainen vastasi, että hänen merimiespoikansa ”ei ole toistaiseksi huolissaan. Elämä kaupungissa ei ole muuttunut.” Mariupolista vastattiin: ”Elämä on jatkunut samanlaisena 2014 alkaen. Posti kulkee. Ei esiinny paniikkia.”

Kaikki riippuu asenteesta: jotkut kieltäytyvät vihaamasta. Jotkut komentavat koululaisia rannalle kaivamaan taisteluhautoja. Ukrainan armeijan sotilaspappi Mohnenko vei ottolapsensa ja kuntoutuskeskuksessa olevia lapsia rakentamaan varustuksia rannalle. Ukrainan puolustusministeriö on sotatilan perusteella komentanut reserviläiset suuriin sotaharjoituksiin 3.12.2019 alkaen.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

Kolumni: Kirkkojen sota

Ukraina menee ensi kevään presidentinvaaleihin tutussa asetelmassa. Istuvan presidentin Porošenkon kannatus on romahtanut kymmenen prosentin alapuolelle ja hänen vakavimmaksi kilpailijakseen on noussut kaikkien edellistenkin presidenttien haastaja Julija Tymošenko.

Porošenkon tuntumassa on venäjänmieliseksi väitetyn opposition todennäköinen ehdokas Yuriy Boyko. Kuviota tosin saattaa sekoittaa myös muualta Euroopasta tuttu ilmiö, jossa uusi populistinen puolue Kansan palvelijat ja sen ehdokas nousevat jopa ratkaisijan rooliin. Sen presidenttiehdokkaaksi on nousemassa suosittu koomikko Volodymyr Zelenskiy. Hänellä on ohjelma Ukrainan viiden rikkaimman oligarkin joukkoon kuuluvan Ihor Kolomoiskyn omistamalla TV-kanavalla ja hänen Youtubeen lataamansa, vallan korruptoituneisuutta sekä länttä ja Venäjää kritisoivat klipit ovat äärimmäisen suosittuja.

Porošenkon yksi ongelma on, että vastoin vaalilupauksiaan hän ei luopunut valintansa jälkeen omistuksistaan, vaan päinvastoin on noussut yhdeksi vaikutusvaltaisimmista oligarkeista. Hän on valinnut linjakseen ukrainalaisen nationalismin ja sen myötä kovan Venäjän vastaisen retoriikan. Sillä hän pyrkii sekä erottautumaan pahimmasta kilpailijastaan Tymošenkosta, jota hänen leiristään syytetään vehkeilyistä Venäjän kanssa, että luomaan asetelman, jossa ”venäläismieliset” äänestävät ilman valituksi tulemisen mahdollisuuksia olevan Boykon toiselle kierrokselle ”ukrainalaismielistä” Porošenkoa vastaan.

Tässä tulee kuvaan mukaan Ukrainan ortodoksinen kirkko. Porošenko oli jo pitkään ajanut sen äskettäin tapahtunutta julistautumista itsenäiseksi Moskovan patriarkaatin alta, ja sen irtautuminen Moskovan patriarkaatista ajoittui presidentinvaalikampanjan kannalta oivalliseen aikaan.

Tämän seurauksena vaalikampanjan rinnalla käydään todennäköisesti myös idän ja lännen kirkkojen sotaa seurakuntien hallinnasta. Voi olla, että näemme myös Kiovan keskustassa sijaitsevista pyhistä paikoista käytävän taistelun. Yksi niistä on valtion ja kirkon yhdessä omistama Petšerskin luolaluostari. Houkutus rajanvetoon ortodoksiselle maailmalle symbolisesti tärkeän paikan omistajuudesta voi olla suuri molemmin puolin varsinkin kun luolaluostarin johtaja on metropoliitta, joka on vastustanut irtaantumista Moskovan patriarkaatista.

Markku Kangaspuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien puheenjohtaja.

Ukrainan äärioikeiston ja uusnatsien väkivallasta


Syyskuun lopulla Lvivin keskustassa hyökättiin odottamatta neljän Musta lippu -anarkistijärjestön jäsenen kimppuun. Kaksi tyttöä ja poikaa pelasi jalkapalloa erään koulun kentällä, jota ympäröi aita joka suunnalta. Paeta ei siis voinut, kun kentälle ilmaantui parikymmentä mustiin pukeutunutta miestä veitsineen ja metallitankoineen.

Veronika Jablonska sairaalassa. Kuva: Marta Fender”Kaikki tapahtui nopeasti, hyökkäys kesti alle viisi minuuttia. He häipyivät nähdessään, että olimme ‘saaneet tarpeeksi’. Hyökkäys johtuu mielipiteistämme, vaikkemme ole kesäkuun jälkeen järjestäneet mitään tempauksia”, kertaa tapahtumia Veronika Jablonska, yksi uhreista. Hän arvelee, että hyökkääjät saivat tietää heidän olinpaikkansa joko ilmiannon tai puhelinten paikannustoiminnon perusteella. Veronika vahvistaa tiedon, että osa hyökkääjistä oli pukeutunut t-paitoihin, joissa oli Natskorpusin (Natsionalnyi Korpus, Kansallinen yksikkö on perustettu vuonna 2017 tukemaan nationalistista Azovin vapaaehtoispataljoonaa) tunnus, mutta useimmat olivat mustissa ja monilla oli kasvot peitettyinä.

Erityisen vaikeasti vammautui Sergei Gospodinin, häntä lyötiin sydämen alueelle ja hän joutui leikkaukseen. Aluksi lääkärit eivät uskaltaneet luvata mitään, mutta saivat hänen tilansa vakiintumaan. Muut kolme – Dmitro Kuprienko, Oleksandra Omeljash ja Veronika Jablonska – saivat sekä veitsenpistoja että metalliesineillä aiheutettuja ruhjeita.

Veronika Jablonska sairaalassa. Jablonska on opettanut suomen kieltä ukrainalaisessa kulttuurikeskuksessa. Kuva: Marta Fender.

Sairaalassa uhreja tapaamassa kävi kansanedustaja Nadja Savtshenkon avustaja, ihmisoikeusaktiivi Irina Juzik. Dmitro Kuprienkoa hoitanut lääkäri kertoi Juzikille, että haavat oli lyöty kolmella eri veitsellä. Uhrit kertoivat myös, että kaikki hyökkääjät yrittivät lyödä heitä veitsellä. Erityisesti haluttiin tehdä selvää räppäri Kuprienkosta. Syynä saattoi olla se, että hän oli kesäkuussa johtanut protestikulkuetta romaneja vastaan tehtyjen iskujen johdosta. Kulkueesta otetuissa kuvissa sekä Kuprienko että Jablonska ovat naamioitumattomina.

Kesäkuun iskuissa kuolleen romanin David Poppin murhaajat pidätettiin heti, mutta oikeus päästi heidät vastaamaan vapaalta jalalta. Näin huolimatta rikoksen raskaudesta, suunnitelmallisuudesta ja yhteiskunnallisesta vaarallisuudesta. Kaikki kymmenen murhaan osallistunutta kuuluivat äärioikeistolaiseen ryhmään Trezva i zla mladezh (Raitis ja vihainen nuoriso), joka käyttää uusnatsiliike Misanthropic Divisionin -symboleja. Vain yksi hyökkääjistä on täysi-ikäinen.

Juzikin mukaan hyökkäys anarkisteja vastaan oli tuskin spontaani.

”Samana päivänä yksi Natskorpusin aktiiveista Eduard Jurtshenko esitteli Lvivissä kirjaansa. Hän esiintyi alueen pääkirjastossa, jossa oli muitakin tapahtumia kirjamessujen vuoksi. Kun tulin kirjailijatapaamisesta puolilta päivin, aulassa oli henkilöitä, jotka kutsuivat kolmanteen kerrokseen Jurtshenkoa kuuntelemaan. Yllätyin ja tarkistin asian: hänen esiintymisensä ei kuulunut messuohjelmaan. Hänen ilmaannuttuaan kaupunkiin aavistin pahaa.”

Sosiaalisen media V Kontakte -tilillään Eduard Jurtshenko julistaa säännöllisesti aatteitaan. Ukrainalaisen romani David Poppin murhaa seuraavana päivänä hän kirjoitti: ”Tuomitsen ‘yhteiskunnan’ kätyrit, jotka lietsovat vihaa Ukrainan johtavaa kansallisuutta vastaan eivätkä piittaa järjestelmällisestä terrorista, jota kohdistuu ukrainalaisiin monenkirjavien etnisten rikollisryhmien taholta. (– –) He ovat julistaneet meitä vastaan sodan vain siksi, että olemme kunnon ihmisiä. (– –) Ongelmamme on, ettemme ole degeneroituneita ja että olemme täällä omassa kodissamme. Siksi he vihaavat meitä. Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin taistella (– –)”. Jurtshenko ei salaa näkemyksiään seksuaalivähemmistöistä ja niiden tukijoista: ”LGBT-aktivistit pitää kitkeä pois samoin kuin separatistitkin. Tavallisille homoille pitää tarjota hoitoa. Jos joku ei sitä huoli, pysyköön piilossa” (haastattelusta 18.8.2018).

ANARKISTIT EIVÄT TEE RIKOSILMOITUKSIA KOSKA EPÄILEVÄT POLIISIA

Anarkistien ja oikeistoradikaalien kamppailut ovat jatkuneet jo pitkään, mutta tänä vuonna vastakkainasettelu on muuttunut Lvivissä yhä väkivaltaisemmaksi. Kansainvälisenä naistenpäivänä 8. maaliskuuta järjestetyn naisten oikeuksia puoltaneen tapahtuman yhteydessä viisi henkilöä sai vammoja. Eräs mies hakattiin Lvivin vanhankaupungin keskellä sijaitsevan Feministska majsternan (Feministinen työpaja) pihassa hänen poistuessaan näyttelyn avajaisista kahden nuoren naisen seurassa. Hyökkääjät olivat vankkoja miehiä mustissa asuissa. Naisiin he eivät kajonneet.

Lvivin anarkistit eivät varmaankaan tee rikosilmoitusta, sillä he eivät halua olla tekemisissä poliisin kanssa. Syynä on epäluottamuksen lisäksi epäilys, että poliisit itse syyllistyvät tai vähintään suojelevat väkivallantekijöitä. Anarkistien tapahtumissa poliisi aina pidättää heitä eikä niitä, jotka hyökkäävät heitä vastaan. Veronika Jablonska kertoo, että hyökkäystä seuraavana päivänä poliisi soitti hänelle ja vaati todistajaksi. Hän kieltäytyi terveyssyistä. Vastauksena tuli uhkaus: ”Paras tulla, jos haluat saada opinnot päätökseen. Käytämme muita keinoja saadaksemme sinut laitokselle.”

Ukrainan äärioikeiston väkivallasta ei juurikaan puhuta julkisuudessa. Esimerkiksi syyskuussa olin paikalla, kun Varsovassa Etyjin inhimillisen ulottuvuuden konferenssissa yhdessä istunnossa sattui välikohtaus: Kanadan edustaja vaati sulkemaan mikrofonin valkovenäläiseltä politologilta Oleksandr Shpakovskilta, joka puhui Azovin pataljoonan ja Natskorpusin aiheuttamasta uhkasta Ukrainan naapurimaita ja Eurooppaa kohtaan. Kanadan delegaation mielestä tiedot natsisymboleista ja taistelijoiden värväämisestä muista maista eivät kuulu suvaitsevaisuutta ja syrjimättömyyttä käsitelleen session aihepiiriin. Session puheenjohtaja oli eri mieltä.

Tapaus on tyypillinen puhuttaessa Ukrainan äärioikeistosta. Olen jo viisi vuotta kuullut väitteitä, että heitä ”on vähän”, he ”eivät ole politiikassa vaikutusvaltaisia”, heillä ”ei ole tukijoita”. Välillä miettii, kannattaako edes yrittää todistaa päinvastaista. Esimerkkejä äärioikeiston terrorista, ja valitettavasti myös kuolonuhreja, on riittämiin.

Natskorpusin luoja on Ukrainan kansallissosialistisen liikkeen johtaja Ondrei Biletski. Entinen Azovin pataljoonan rykmentinkomentaja Biletski tuli mukaan politiikkaan Maidanin tapahtumien yhteydessä. Tätä ennen hänet oli lainvastaisesti vapautetuttu ennenaikaisesti vankeudesta parlamentin erikoisasetuksella 24.2.2014 – hänet oli tuomittu kriminaalirikoksista. Jo maaliskuussa hänet nimettiin Oikeistosektorin aseellisen siiven johtoon.

Natskorpus ja Biletski ovat Ukrainan sisäministeri Avakovin erityisessä suojeluksessa. Miehet ovat tuttuja ennestään. Monet ukrainalaiset politiikantutkijat arvioivat, että sisäministeriön tarjoama suojelu Natskorpusille on eräänlainen tae siitä, ettei Avakov menetä valtaansa tulevien vaalien jälkeen.

Avakov ja sisäministeriö toivovat nähtävästi pystyvänsä kontrolloimaan Natskorpusin ja sitä lähellä olevien oikeistoradikaalien toimintaa. Todellisuudessa näin ei näyttäisi olevan. Kun äärioikeistolaiset ryhmät Natskorpus, S-14, Oikeistosektori ja Trezva i zla mladezh alkoivat tuhota romanien leirejä, Eurooppa vaati Ukrainan lainvalvojilta toimia. Avakov päätyi sysäämään ”rangaistusvastuun” EU:lle ja ehdotti G7-suurlähettiläiden tapaamisessa heinäkuussa, että EU rajoittaisi ukrainalaisten uusnatsijärjestöjen pääsyä alueelleen. Hän vetosi näin: ”17-vuotias kaveri haluaa liittyä johonkin jengiin, osallistua tappeluun tai tuollaiseen operaatioon. Tänään se on hänelle vain seikkailu, tyyliin pari päivää putkassa, mutta jos hän tietää, että häntä ei sen vuoksi päästetä sivistysmaihin, niin se on ehkäisevä lisätoimi. Ehdotan, että nuoriin natseihin kohdistetaan painostusta rajoittamalla erityisesti heidän pääsyään EU-maihin.”

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

 


Ukrainan romanit sinnittelevät hyökkäysten keskellä

ukraina_kuvitus
Ääripatrioottiset ryhmät ovat ottaneet Ukrainan romanit hyökkäystensä kohteeksi, ja myös osa ukrainalaismediasta ruokkii romanien vastaisia asenteita. Romano Than -järjestö pyrkii edistämään romanilasten koulutusta ja vahvistamaan nuorten opiskelumotivaatiota.

 

Kaksi vuotta sitten tapasin Harkovassa nuoren romaninaisen Svetlanan. Sveta muistutti mielestäni merirosvoa: päässä aina taakse solmittu huivi. Kolmen pojan yksinhuoltaja asui pikkuruisessa 20 neliön mökissä. Sveta oli hyvin ylpeä mökistään, koska oli rakennuttanut sen itse ansaitsemillaan rahoilla. Sveta ylpeili myös sillä, että hänen vanhemmat poikansa kävivät koulua. Itse hän siivosi katuja kaupungin keskustassa ja osti välillä niukoista rahoistaan kaduilla tapaamilleen romanilapsille pääsylippuja nukketeatteriin, samoin oopperaan.

Sveta piti piirtämisestä. ”En voi elää ilman värejä”, hän sanoi näyttäessään minulle töitään: niissä oli sekä peltoja hänen kotiseudultaan Koillis-Ukrainan maaseudulta että palmuja, joita hän ei ole koskaan nähnyt. Myös hänen poikansa piirsivät, ja työt olivat niin vaikuttavia, että pyysin saada niitä mukaani Suomeen. Vasilin, Izrailin ja Jelisein sekä hedän äitinsä piirustusnäyttely olikin esillä samana vuonna Espoon kirjastossa.

Sveta ja hänen poikansa tulivat mieleeni, kun huhtikuussa 2018 kuulin ensimmäistä kertaa romanileiriin kohdistuneesta pogromista (tuhoamisesta) Kiovan lähistöllä. Sen jälkeen hyökkäyksistä Ukrainan romaneja vastaan on uutisoitu pelottavan säännöllisesti. Muistelin Svetaa ja hänen poikiaan, joiden naiivit piirustukset tulvivat ilmeistä rakkautta Ukrainaa kohtaan, vaikkei heidän elämänsä ollutkaan helppoa. ”Milloin katsovat naapurit kieroon, koska olemme mustalaisia. Milloin tulee potkut töistä, koska ollaan mustalaisia. Milloin evätään lupa laajentaa taloa – jälleen siksi, että olemme mustalaisia.”

LUKUISIA ERI ROMANIRYHMIÄ

Harkovan alueella ei toistaiseksi ole sattunut hyökkäyksiä Svetan kaltaisia ihmisiä vastaan. Ei myöskään Krimistä pohjoiseen sijaitsevalla Hersonin alueella, jossa asuu tutkija Januš Pantšenko, joka johtaa nuorisojärjestöä Etelän romanien seura Romano Than.

ukraina_janusch-kuva-Kuva Kristina Kizimtšuk
Romanit salaavat Ukrainassa usein etnisen identiteettinsä, kertoo Januš Pantšenko. Kuva: Kristina Kizimtšuk.

”Olen serviperheestä. (Servit on alun perin Serbiasta kotoisin oleva romaniryhmä, joka asuu pääasiassa Ukrainassa ja Venäjällä. Se on suurin Ukrainan romaniryhmistä.) Sukuni eli vielä taannoin kiertolaiselämää ja alkoi asettua paikoilleen vasta kun vuonna 1956 ilmestyi Venäjän neuvostotasavallan ministerineuvoston asetus ’kulkurielämää viettävien mustalaisten totuttamisesta työhön’. Servien vanhakantaiset ryhmät jakautuvat alueellisesti: Dneprintakaiset, Taurian, Voronežin servit jne. Perheeni kuuluu Taurian serveihin – he kiersivät entisen Taurian kuvernementin alueella (nykyinen Hersonin alue ja Krim). Suku hoiti hevosia, teki hevosvarusteita sekä omaan tarpeeseen että myyntiin sekä sepäntöitä ja suutarintöitä. Viime mainittu oli tärkeää aina 2000-luvun alkuun asti, jolloin markkinoille ilmaantui valtavasti halpoja kiinalaisia kenkiä. Vuoden 1956 jälkeen isovaarini myi muutaman hevosen ja vankkureita ja osti pienen talon, jossa asui 17 henkeä. Sukuni on aina noudattanut lakeja, sekä valtiollisia että romanien.”

Mitä Romano Than tarkoittaa? ”Sananmukaisesti romanitienoota, romanien aluetta. Ajattelussamme se merkitsee laajemmin ei-alueellista romanivaltiota. Järjestömme on vielä aivan nuori, se rekisteröitiin vuonna 2017.”

Tämä alueen romaninuorten yhteiskunnallinen järjestö on lyhyestä iästään huolimatta ehtinyt saada paljon aikaan.

Romano Than on tehnyt Hersonin romaniväestöstä tutkimuksen, jossa selvitettiin muun muassa alueen romanien eri ryhmiä, ikä- ja sukupuolijakaumaa, asutusta, ammatteja sekä koulutus- ja elintasoa. Tutkimus oli ensimmäinen tuonkaltainen Ukrainassa. Tavoitteena oli selvittää romaniväestön keskeiset ongelmat ja miettiä keinoja niiden ratkaisemiseksi.

”Järjestömme päätavoite on kohottaa Hersonin alueen romanien koulutustasoa ja opiskelumotivaatiota. Pääasiassa työskentelemme lasten ja nuorten parissa, heissä on tulevaisuutemme. Kouluikäisille annamme lisäopetusta yleissivistävissä aineissa, kohotamme äidinkielen taitotasoa, annamme luku- ja kirjoitusopetusta romaniksi, autamme ammatinvalinnassa ja hakeutumisessa opiskelemaan. Yritämme vetää opiskelijoita järjestömme toimintaan, jotta voisimme toimia alueen romaniyhteisön hyväksi. Teemme yhteistyötä myös alueen eri organisaatioiden kanssa, kouluista hallintoelimiin ja uskonnollisiin tahoihin. Kaikkiaan liikkeemme on vielä kovin uusi, joten merkittävät saavutukset ovat edessäpäin.”

 RANKAISEMATTOMUUS RUOKKII VÄKIVALLANTEKOJA

Myös Januš kokee, että hyökkäykset romanien asutuksia vastaan ja median romanivastainen kiihotus ovat kärjistyneet tänä vuonna, vaikkei niitä Hersonin alueella olekaan tapahtunut. Tärkeimpänä syynä äärioikeiston vaaralliseen aktivoitumiseen hän pitää seuraamusten puutetta. ”On ollut myönteisiä esimerkkejä rikossyytteiden tai hallinnollisten syytteiden nostamisesta eräitä uusnatsiryhmien, esimerkiksi S14:n, edustajia vastaan. En ole kuitenkaan kuullut vakavista poliisitoimista tai valtion reaktioista ryhmien tekoihin. Päinvastoin, ryhmät saavat tiettävästi projekteihinsa avustuksia valtiolta. On hämmentävää, että ukrainalaiset – myös romanivähemmistö – maksavat veroja, joita näin käytetään natsiporukoiden hyväksi, ja ne sitten tuhoavat kotejamme ja surmaavat ihmisiämme.”

Länsi-Ukrainan Lvivissä 14 nuorukaista hyökkäsi kesäkuun lopulla romanileiriin ja surmasi 23-vuotiaan David Poppin, kolme haavoittui. Sen jälkeen Zakarpatjen alueen romanit järjestivät protesteja Užgorodissa Slovakian rajalla läntisimmässä Ukrainassa. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä järjestettiin Harkovassa mielenilmaus rasismia vastaan ja Ukrainan romanien tueksi.

Janušin mukaan suurin osa täysijärkisistä ihmisistä tuomitsee nämä ääriteot, mutta on myös ihmisiä, jotka tukevat näitä ”patrioottisia” ryhmiä, jotka tuottavat monille ukrainalaisille yhtä pahoja ongelmia kuin romaneille. ”Ennen kaikkea tarkoitan ryhmiä S14 ja Karpatska Sitš (Karpaattien kasakat). Niiden väki kuvittelee itseään Ukrainan ’pelastajiksi’ ja etsii jatkuvasti kohteita, joilta ’pelastaa’ maa. Ennen romanipogromeja he ’pelastivat’ Ukrainaa juutalaisilta, sitten puolalaisilta, ’ryssiltä’, homoilta ja nyt romaneilta. Todellisuudessa juuri he ovat maamme ongelma.”

MONI ROMANI SALAA TAUSTANSA

Vuoden 2001 virallisen väestönlaskennan mukaan Ukrainassa asui 47 587 romania. Luku on kuitenkin kaukana totuudesta. Karpaattien alueen romanijärjestöjen mukaan yksin Zakarpatjen alueella heitä asuu ainakin 80 000. Romano Thanin tekemän tutkimuksen mukaan Hersonin alueella asuu 3 500 romania, vaikka heitä ei virallisen väestönlaskennan mukaan ole kuin 1 752 henkeä. Januš selittää eron sillä, ettei romaneilla usein ole kotimaan passia tai he salaavat etnisen identiteettinsä. Esimerkiksi hänen isänsä on virallisesti moldavialainen, vaikka on romani. Siksi viralliset luvut eivät kerro totuutta.

Ukrainan romaniväestö on hyvin monenkirjavaa. Maassa asuu noin 15:een eri ryhmään kuuluvia romaneja. Romanit jakaantuvat ryhmiin sen perusteella mistä ja milloin ovat alun perin tulleet. Suurimmat ryhmät ovat servit (Serbiasta tulleet) ja vlahit (Etelä-Romanian Valakiasta tulleita). Nämä ryhmät tulivat ensimmäisinä Ukrainaan. Tarkkaa historiaa ei tiedetä, mutta vuonna 1624 heitä oli jo nykyisen Ukrainan alueella. Maan romaniryhmissä on merkittävä määrä niitäkin, jotka ovat tulleet myöhemmin: caldarit (Romaniasta tulleita kattilantekijöitä), Moldaviasta tulleet kišinjovilaiset, Krimin kaanikunnasta tulleet Krimin romanit, Slovakiasta tulleet slovatska romat, Venäjän romanit, lovárit Itävalta-Unkarista jne.

Suurin osa romaneista on ortodoksikristittyjä, mutta joukossa on myös muslimeja (Krimin romanit) ja katolisia (ungrika Unkarista ja slovatska roma). Kullakin romanien kansallisella ryhmällä on oma murteensa. Kaikkein assimiloituneimmat ryhmät eivät osaa äidinkieltään vaan puhuvat venäjää tai ukrainaa, mutta heitä on vähemmistö.

Janušin mukaan lisääntyneet hyökkäykset eivät toistaiseksi ole johtaneet romanien maastamuuttoon. ”Romanit rakastavat kotimaataan, enkä tunne tapauksia, joissa romanit olisivat joukoittain muuttaneet pysyvästi toiseen maahan. Tiedän yksittäisiä tapauksia, joissa romaniperheet ovat muuttaneet Venäjän puolelle, mutta on myös tapauksia, joissa romanit muuttavat Venäjältä Ukrainaan. Itse asiassa muun väestön asenne romaneja kohtaan on samanlainen Venäjällä kuin Ukrainassa, ja siksi nämä muutot eivät liity muukalaiskammoon.”

Erityisesti kansainvälisille medioille suunnatussa propagandassa eräät ukrainalaispoliitikot yrittävät sälyttää syyn hyökkäyksistä Kremlin harteille. Janušin mukaan tällainen olisi typerä ajatus. ”On surullista, jos he tekevät niin. On erittäin tyhmää etsiä muualta syypäitä omiin ongelmiin. Harmillista, että eräissä Itä-Euroopan maissa kehittyy erilaisia natsiryhmiä. Nuo ihmiset jarruttavat kehitystä ja häpäisevät maansa.”

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

 

Vaikuttaako Zahartšenkon surma Ukrainan tilanteeseen?

ZAR1

”Donetskin kansantasavaltaa” (DNR) kesästä 2014 johtanut Aleksandr Zahartšenko ja hänen turvamiehensä saivat surmansa 31. elokuuta 2018 pommi-iskussa Donetskin keskustan kahvilassa. Räjähdyksessä loukkantui vakavasti Donetskin talousministeri Aleksandr Timofejev, ja yksitoista muuta kahvilavierasta ja työntekijää sai vammoja.

Heti iskun jälkeen ”tasavallan” rajat suljettiin sekä Ukrainan että Venäjän suuntaan. Ensimmäiset tiedot tapahtumista olivat ristiriitaisia, internet ja media olivat täynnä spekulaatioita ja jopa selviä valheita. Kaikkien Itä-Ukrainan konfliktin osapuolten tiedotusvälineissä kuva sodasta on mustavalkoinen. Versioita on tavalliseen tapaan kaksi: joko Venäjä on jostain syystä pettynyt ”tasavallan” johtoon tai Ukraina on päättänyt irtautua Minskin sopimuksista surmaamalla yhden allekirjoittajista. ”Tasavallan” hallinto kuitenkin avasi tarkastuspisteet pian ensin Venäjän ja iltapäivällä Ukrainan suuntaan.

Moskovalla ja Zahartšenkolla oli tosiaankin erimielisyyksiä. Donetskilainen journalisti kertoo nimettömänä: ”Juuri muutama päivä sitten Andrei Purgin (aktiivinen itsenäisen DNR:n kannattaja – suom. huom.) kertoi, että syyskuussa Putin yrittää jäädyttää Donbassin tilanteen lopullisesti. Jo heinäkuun lopussa alettiin puhua Zahartšenkon vaihtamisesta Donetskin sisäministeriin. Zahartšenkon lähipiiriin kuuluneen, komentajana Donetskin asejoukoissa toimineen tunnetun venäläisen kirjailijan Zahar Prilepinin paluun Venäjälle arveltiin olevan osa Kremlin suunnitelmaa, päämiehen aseman heikentämistä. Kuitenkin tasavallan asevoimista osa, noin 5 000 miestä, oli täysin Zahartšenkon ja Timofejevin kontrollissa. Sen sijaan DNR:n 1. armeijakunta ei sitä ollut.”

Syksylle 2018 oli myös suunniteltu järjestää molempiin ”tasavaltoihin” johdon ja parlamenttien vaalit, mutta ne oli päätetty lykätä tarkemmin määrittämättömään ajankohtaan.

TULOSSA TIUKAT PRESIDENTINVAALIT

Myös Kiovassa valmistaudutaan vaaleihin. Ensi vuoden presidentinvaalit ovat Porošenkolle tiukka paikka. Hänellä on jo kuusi vastaehdokasta, kuten entinen pääministeri Julija Timošenko ja turvallisuuspoliisin entinen johtaja Nalivaitšenko. Porošenkon asema horjuu, häntä eivät tue Donbassissa taistelevat sotilaat vaan vain pieni osa väestöstä. Hän pyrkiikin uusien lakialoitteiden avulla saamaan tukijoita äärinationalistien joukosta. Aivan äskettäin hän ilmoitti Ukrainan itsenäisyyspäivän paraatissa, että hänellä on uusi armeija lähetettäväksi rintamalle. Vuoden 2014 vaaleissa Porošenko esiintyi kyyhkynä, mutta vuonna 2019 hän laskee hyötyvänsä haukan imagosta.

ZAR2
Puškin-kadun Separ-kahvilan räjähdyksessä kuoli kaksi ihmistä ja 12 loukkaantui. Kuva: Sergey Belous / Kommersant.ru

Paraatissa kuulluista Porošenkon sotaisista julistuksista huolimatta Kiova ei ole valmis aloittamaan avoimesti ”pientä voitokasta sotaa”, kuten Venäjällä Tšetšeniassa vuonna 1999 osana Putinin presidentivaalikampanjaa.

Pääkysymys Aleksandr Zahartšenkon murhan yhteydessä ei olekaan, kuka sen teki, vaan miksi juuri nyt. Kannattaa muistaa, että hän oli viimeinen Minskin sopimusten ”virassa ollut” allekirjoittaja. Etyjin puolesta allekirjoittanut Heidi Tagliavini on eronnut tehtävästään, Luhanskin ”tasavallan” silloinen päämies Igor Plotnitski erosi vallankaappauksen jälkeen. Leonid Kutšmalla, joka edusti Ukrainaa kolmikantaryhmässä, ei ollut vaikutusvaltaa Ukrainan politiikassa silloin eikä etenkään nyt.

Minskin sopimusten tulevaisuus oli katkolla syyskuun 1. päivän vastaisena yönä: jos ”tasavaltojen” ja Kiovan hallituksen joukkojen välinen kontaktilinja olisi muuttunut rintamalinjaksi, kouluvuoden alkuun sovitun tulitauon olisi saanut unohtaa pitkäksi aikaa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Syyskuun ensimmäisen päivän aamu kontaktilinjalla valkeni hiljaisena sekä Donetskin että Luhanskin alueilla. Näyttää siltä, että kylmäpäiset ovat voitolla. On siis toivoa Minskin sopimusten säilymisestä voimassa. Eri asia on, miten osapuolet saadaan noudattamaan tehtyä sopimusta. Etyjin tarkkailuryhmä tekee oman osansa, ja heidän raporteissaan on valtavasti tarkkoja havaintoja rikkomuksista, mutta ongelma on miten nämä faktat saataisiin vaikuttamaan konfliktin osapuolten käyttäytymiseen.

Kysyin tuttaviltani mitä he ajattelivat pommi-iskusta. Donetskilaisen Irinan mukaan kukaan ei tiedä, mitä Zahartšenkon murhalla tavoiteltiin. ”Hän oli kompromissi kaikille. Valtataistelu näytti todellista kovemmalta. Ukrainalaiset eivät hyödy hänen kuolemastaan, enkä tiedä, hyötyykö Moskovakaan. Hän ei ollut niin suuri vaikuttaja liike-elämässä, että hänet olisi raivattu sen takia. Hänet raivattiin tilanteen kärjistämiseksi. Jotta nähtäisiin, että milloin vain voidaan murhata kenet vain: yksitellen, kaksittain tai kaikki. Terroristien tyyliin, kaikkien säikäyttämiseksi. Kaikki tosiaan säikähtivät, jopa ukrainalaiset. Iloittuaan aikansa he kysyvät: mitähän nyt tapahtuu? Tämä murha sai kaikki tuntemaan itsensä pelinappuloiksi.”

Toivottavaa on, että Donbassin mieletön sota ei murskaa vielä useampia. Journalistien vastuu tämän tulipalon ruokkimisesta on suuri. Kun sekoitetaan omat mieltymykset ja tosiasiat, tiedotusvälineet ja omat kaveriryhmät, päädytään itse lietsotun taistelun rintamalle.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era
Kuvat Sergey Belous / Kommersant.ru

 

Suomen-vierailusta tuli pakomatka

sasha2
Uhkailujen, väkivallan ja maanpetossyytösten kohteeksi joutunut ukrainalainen toimittaja Aleksandr Medinski hakee poliittista turvapaikkaa Suomesta. Hän maalaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta kotimaassaan. Medinski on myös entinen erikoisjoukkojen sotilas, joka katsoo, että Ukrainassa on menossa suurvaltojen sijaissota.

 

Pakomatkaa siitä ei pitänyt tulla.
Kun ukrainalainen toimittaja Aleksandr Medinski saapui vaimonsa kanssa Suomeen viime vuoden lopulla, tarkoitus oli katsella muutama päivä Helsinkiä, käväistä Ruotsissa ja Baltiassa ja palata kotiin.

Pian kävi kuitenkin selväksi, ettei se ollut mahdollista.
”Turvaviranomaiset tekivät asunnossani Kiovassa kotietsinnän. Viiden Suomessa vietetyn päivän jälkeen päätin hakea poliittista turvapaikkaa”, Medinski kertoo helsinkiläisessä kahvilassa.

Hän on entinen Ukrainan armeijan erikoisjoukkojen sotilas, jolla on rintamakokemusta Itä-Ukrainan sodasta. Palattuaan vapaaehtoisesti siviiliin Medinski aloitti toimittajan työt. Hän perusti Open Ukraine -nimisen uutistoimiston ja julkaisi siellä videohaastatteluja, reportaaseja ja artikkeleita. Usein niissä käsiteltiin Ukrainan sotaa ja sen vaikutuksia yhteiskuntaan.

Maaliskuussa 2017 Medinski paljasti asiakirjoja, jotka kertovat, miten maan armeijalta on varastettu valtava määrä aseita. Ne ovat ilmeisesti päätyneet pimeille markkinoille.

Vaikeuksia alkoi tulla nopeasti, erityisesti Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n (Služba Bezbeki Ukraini) kanssa. Medinskia vastaan nostettiin rikosjuttu. Syyte tuli Ukrainan rikoslain 109. pykälän perusteella, joka koskee yllytystä valtiojärjestyksen kumoamiseen.

”Konkreettisesti minua vaadittiin sanomaan, että toimin Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n (Federalnaja Služba Besopasnosti) hyväksi. Putkassa minua poltettiin tupakan tulipäällä”, Medinski sanoo ja näyttää kädessään olevia pyöreitä arpia. ”Tämä oli siksi, että jotain materiaalejani oli käytetty venäläisillä tv-kanavilla. Olen myös freelancerina tv-kanava Rossija 24:lle.”

Kyseessä on Venäjän yleisradioyhtiön omistama ympärivuorokautinen uutiskanava. Tämän päälle uhkailuja alkoi tulla erilaisilta kiihkokansallisilta ja äärioikeistolaisilta ryhmiltä.
”Jäi tunne, että he suunnittelivat jotain minua vastaan ennen lähtöämme.”

MIESJOUKKO MUILUTTI METSÄÄN

Paha aavistus kävi toteen.
Medinski kertoo, että vain hiukan ennen Suomen-matkaa äärikansallinen miesjoukko sieppasi ja hakkasi hänet. Medinski pakotettiin lausumaan videolle tekaistu tunnustus maanpetoksellisesta toiminnasta. Lisäksi hänestä haluttiin puristaa ulos todistusaineistoa ukrainalaista toimittajaa Ruslan Kotsabaa vastaan. Kotsaba on tunnettu journalisti, joka sai puolentoista vuoden vankeustuomion vedottuaan julkisesti, että nuoret miehet kieltäytyisivät aseista.

”Aluksi luulin, että he tappavat minut. Kun esiin otettiin kamera, ymmärsin, että todennäköisesti päätäni ei leikata. Ajattelin, että minut pakotetaan sanomaan jotain itsestäni. Se oli jopa helpotus”, Medinski muistelee. ”Se oli tilanne, jossa piti ymmärtää, että oma elämä ei kuulu minulle. Ihmisen itsekunnioitus voidaan pyyhkäistä pois tuosta vaan.”
Medinskin mukaan ”tunnustuksen” ajatus oli, että sitä voidaan käyttää myöhemmin todistusaineistona oikeudessa.
”Silloin tein päätöksen, että en halua mennä vankilaan. Siellä voi joutua raiskatuksi, hakatuksi, jopa tapetuksi. Ukrainan vankiloissa on keuhkotautia. Minä en kuulu vankilaan, koska en ole rikollinen.”

 SAALISRAHAA ”PETTURISTA JA SEPARATISTISTA”

 Medinski piirtää lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Ukrainassa.
Videoissaan hän teki paljon niin sanottuja vox populi -haastatteluita (kansan ääni). Uutiskielessä tällä tarkoitetaan juttutyyppiä, jossa tavallisilta kadunkulkijoilta kysytään mielipiteitä ajankohtaisista aiheista.

sasha1”Vastaukset olivat monesti sellaisia, että ne eivät sovi siihen propagandaan, jota hallituksemme yrittää pitää yllä suhteessa ympäröivään maailmaan ja kansalaisiinsa”, Medinski luonnehtii. ”Kysyin esimerkiksi, että jos olemme sodassa Venäjää vastaan (kuten Ukrainan hallinto sanoo), miksi emme sodi Krimillä. Sehän on osa Ukrainaa. Miksi sodimme vain Donbassissa?”

Yksi Medinskin katugallupin kysymyksistä oli, ketä vastaan Ukraina sotii.
”Moni vastasi, että itseämme vastaanhan me taistelemme.”
Hän korostaa, että kyse ei ollut hänen vastauksistaan.
”Ketään en sensuroinut enkä valinnut vastauksia. Ne olivat kaikki sattumanvaraisilta ihmisiltä. En koskaan leikannut niitä.”
Uhkaukset lisääntyivät.
”Facebookiin tehtiin video, jossa sanottiin minun olevan petturi ja separatisti. Myös puolisoani uhkailtiin ja vaadittiin, että hän ottaisi eron minusta.”

Varsinainen myrsky kehittyi kuitenkin siitä, että hän esiintyi Venäjän kahden tv-kanavan ohjelmassa ja arvosteli presidentti Petro Porošenkoa. ”Minut kutsuttiin SBU:hun ja käskettiin lopettamaan bloggaaminen.”

Arka aihe Ukrainassa on myös 9. toukokuuta vietettävä voitonpäivä. Erityisesti Venäjällä se on yhä suuri natsi-Saksasta saadun voiton juhla. Medinski kävi kyselemässä kadulla ihmisten mielipiteitä asiasta.

”Vastaukset olivat erittäin mielenkiintoisia ja videosta tuli hyvin suosittu. Sen jälkeen uusnatsistinen S14-ryhmä ilmoitti, että he maksavat päästäni 100 000 Ukrainan grivnan eli noin 4 000 dollarin palkkion. Että siis minut löydettäisiin. Varmaankin, että olisin pyytänyt anteeksi ja tehnyt tunnustuksen.”

MAANPETOKSELLISTA JOURNALISMIA

 Medinskin mielestä Ukrainan tilanteesta kantaa vastuun presidentti Porošenko.
”Kuva, jonka Porošenko haluaa näyttää kansalaisille ja maailmalle, ei vastaa todellisuutta. On monia vaikeuksiin joutuneita toimittajia, jotka rikkovat kuvaa, jota hän haluaa rakentaa.”

Hän mainitsee itsensä ja Ruslan Kotsaban lisäksi journalisteja kuten Dmitri Vasiljets, Jevgeni Timonin, Vasili Muravitski ja Kirill Višinski.
Vasiljets ja Timonin saivat syksyllä 2017 yhdeksän vuoden vankeustuomion separatismista ja terroristiryhmän perustamisesta. Tämän vuoden alkupuolella heidät tosin vapautettiin. Muravitskin syytelistaan kuuluvat valtiopetos, maan alueellisen yhtenäisyyden horjuttaminen ja terroristiorganisaation tukeminen. Venäläisen uutistoimisto RIA Novostin Ukrainan-konttorin päätoimittaja Kirill Višinski puolestaan vangittiin hiljattain syytettynä separatismin tukemisesta.

Medinskin mukaan heistä kaikki ovat halunneet tuoda vaihtoehtoisen näkökulman siihen, mitä Ukrainassa tapahtuu.
”Minä en journalismissani koskaan keksinyt päästäni mitään. Olen vain esittänyt kysymyksiä. Vastauksia ovat antaneet haastateltavat itse. Mutta varsinkin, kun vaalit lähestyvät, yhä enemmän ihmisiä yritetään hiljentää.”

KRIM KUULUU UKRAINAAN

 Vaikka Medinski arvostelee rajusti presidentti Porošenkoa, Ukraina on hänen kotimaansa. Sen pitäisi myös olla alueellisesti yhtenäinen.
”En ole lainkaan Venäjä-mielinen. Krim ja Donbass kuuluvat Ukrainaan. Krim on miehitetty. Kansainvälisiä normeja on rikottu. Yksiselitteisesti de jure Krim on osa Ukrainaa. De facto ja siellä asuvien ihmisten näkökulmasta se on tietysti nyt osa Venäjää.”

Medinski uskoo, että Krim palaa vielä joku päivä Ukrainaan.

”Haluan tehdä kaikkeni, että siitä vielä tulee ukrainalainen. Mutta normaalisti ja rauhassa, ilman että vesi, sähkö ja rautatieyhteydet sinne katkaistaan – ilman tällaista täysin epäinhimillistä ja moraalitonta painetta ihmisiä kohtaan”, hän sanoo viitaten siihen, millaisia kahnauksia Krimin ja Ukrainan välillä on ollut. ”Takaisinintegroinnin pitää tapahtua niin, että tavalliset ihmiset osallistuvat siihen.”

SUURVALTOJEN SIJAISSOTA

 Rintamakokemusta saaneena tiedustelujoukkojen ex-sotilaana Medinskillä on myös vahva näkemys Donbassin sodasta.
”Ukrainalle se on sisällissota. Venäjälle se on sota Yhdysvaltojen kanssa. Kyse on sijaissodasta (englanniksi proxy war). Se, mitä meillä tapahtuu, on tulosta suurvaltojen välienselvittelystä heikon valtion alueella.”

Medinski muistuttaa Yhdysvaltojen tukevan Ukrainan hallitusta. ”Erikoisjoukkojen esikunnassa, jossa palvelin, oli kaksi huonetta komentajan vieressä. Toisessa oli amerikkalainen ja toisessa liettualainen neuvonantaja. Päivittäin me tervehdimme toisiamme. Viinaa he osasivat ottaa, joivat enemmän kuin meikäläiset. Muuten he käyttäytyivät hyvin ylimielisesti ja näyttivät sen.”

Medinskin mukaan niin sanottujen Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen taistelijat pitäisi panna vastuuseen sotarikoksistaan. Näin olisi tehtävä myös rikoksiin syyllistyneille Ukrainan joukoille.

Hänestä hallitusta vastaan taistelevien pitäisi määritellä, mitä he haluavat.
”Ovatko he kapinallisia vai separatisteja? Osa heistä katsoo olevansa kapinallisia, jotka asettuivat (Euromaidanin) vallanvaihtoa ja Kiovassa tapahtuneita asioita vastaan. Osa heistä haluaa liittyä Venäjään. Se on separatismia.”

Medinski ei usko, että Suomi voi yksin rakentaa jonkinlaista liennytystä Ukrainaan. Osana Euroopan unionia se voi tapahtua.
”Mutta Suomen ääni on tärkeä tässä yhteisössä. Suomi on kuitenkin maailman kärkimaita sananvapaudessa. Suomi voisi auttaa ukrainalaisten toimittajien suojelussa”, Medinski ehdottaa. ”Luulenpa, että parasta Suomelle olisi tutkia Ukrainan kokemuksia. Ne osoittavat, että mikäli maa omaksuu jonkun suurvallan puolen, suurvalta aloittaa kyllä vahvan painostuksen.”

Teksti Antero Eerola
Kuvat Nauska

Miksi Krimin miehitys ja liittäminen Venäjään on laiton

ukraina_2_18Rauhanpuolustajienkin jäsenistössä on esiintynyt mielipiteitä siitä, että Krimiä ei olisi laittomasti miehitetty ja liitetty Venäjään. Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Lauri Hannikainen ja Helsingin yliopiston oikeustieteellisen laitoksen tohtorikoulutettava Tero Lundstedt kertaavat kattavasti kansainvälisen yhteisön (Rauhanpuolustajat mukaan lukien) ja venäläisen oikeudellisen tulkinnan erot Oikeus-lehdessä vuonna 2016 julkaisemassaan laajassa artikkelissa Ajavatko Venäjän perustelut Krimin valtaukselle sen kansainvälisoikeudellisen doktriinin umpikujaan?

Kirjoittajat toteavat ensinnäkin, että yksi kansainvälisen oikeuden peruspilareita on valtioiden velvollisuus kunnioittaa toistensa alueellista suvereenisuutta ja koskemattomuutta. Valtioiden keskinäiset aluemuutokset voivat tapahtua ainoastaan molempien osapuolien suostumuksella ilman voimankäyttöä tai sillä uhkailua. YK:n olemassaolon aikana sen jäsenvaltioista vain Irak hyökätessään Kuwaitiin on vallannut maa-alueen toiselta ja liittänyt sen omaan alueeseensa. Tämä johti ainutlaatuiseen tilanteeseen, jossa YK:n talouspakotteita seurasi myös voimankäyttövaltuutus. Hannikaisen ja Lundstedtin mukaan myöskään Krimin tapauksessa vetoaminen alueen julistautumiseen itsenäiseksi perustelemalla sitä kansojen itsemääräämisoikeudella ei riitä, sillä siinäkin tapauksessa pääperiaate on, että irtautumiseen ei ole oikeutta ilman kotivaltion suostumusta, ja että itsenäistymisyritys käy selvästi laittomaksi, jos sitä ovat auttaneet vieraan valtion asevoimat kuten Krimin tapauksessa tapahtui.

Artikkelisssa käydään kohta kohdalta läpi Venäjän esittämät kansainvälisen oikeuden näkökulmasta kestämättömät oikeudelliset perustelut Krimin liittämiselle. Venäjän näkemys ”Ukrainan valtiollisen olemassaolon murentumisesta” mielenosoitusten seurauksena on sen mukaan selvästi ylimitoitettu. Eikä ole epätavallista, että valtioissa tapahtuu valtiosääntöjen vastaisia vallanvaihtoja. Ukrainan tapahtumilla ei ole vaikutusta lukuisten sen alueellisen koskemattomuuden takaaviin kansainvälisiin sopimuksiin kuten YK:n peruskirja, valtiosopimusoikeutta koskeva Wienin yleissopimus, Etykin päätösasiakirja vuodelta 1975, Itsenäisten Valtioiden Yhteisön perustamissopimus (1991) sekä Budapest Memorandum (1994), jossa kaikki turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenvaltiot takaavat Ukrainan rajojen koskemattomuuden vastineeksi tämän luopumiselle neuvostoaikaisista ydinaseistaan.

Venäläisvähemmistöön kohdistuneeseen uhkaan vetoaminen on erittäin vahvasti liioiteltu perustelu. Neljä riippumatonta ihmisoikeusvaltuuskuntaa Euroopan neuvostosta, YK:sta ja Etyjistä suorittivat tarkastusmatkan Ukrainaan ja kaikkien johtopäätös oli, ettei venäläisvähemmistö ollut minkäänlaisessa vaarassa. Tämä ei silti tarkoita, etteikö venäläisväestöä vastaan olisi Itä-Ukrainassa joissakin yksittäistapauksisssa hyökätty.

Kolmantena perusteluna on esitetty vallasta syöstyn presidentti Viktor Janukovitšin sekä Krimin parlamentin pyynnöt lähettää joukkoja Ukrainaan ja Krimille palauttamaan ”legitimiteetti, laki ja järjestys Ukrainaan” sekä suojelemaan väestöä. Mutta Ukrainan perustuslain mukaan ulkopuolista apua voi pyytää vain parlamentti, ei presidentti. Rajoitettua itsehallintoa osana Ukrainaa nauttineen Krimin aluejohtajilla ei myöskään ollut oikeutta pyytää ulkopuolista interventiota. Hätäisesti järjestetty kansanäänestys, joka ei täyttänyt aidon ja rehdin kansanäänestyksen edellytyksiä, ei riitä oikeuttamaan Venäjän toimintaa. YK:n yleiskokous julistikin Krimin liittymisen Venäjän alaisuuteen laittomaksi suurella äänten enemmistöllä (100–11).

Se että Venäjä perustelee toimiaan Kosovon muodostamalla ennakkotapauksella ei myöskään kestä kirjoittajien mukaan tarkempaa kansainvälisoikeudellista tarkastelua.

Venäjällä ei ole kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden keskuudessa julkisesti esitetty arvostelua Krimin liittämisestä. Toisaalta artikkelisssa todetaan, että Venäjällä astui heinäkuussa 2014 voimaan laki, jonka mukaan Krimin liittämisen laillisuuden kiistäminen voi johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen ”separatistisista pyrkimyksistä”.

Lähde: Ajavatko Venäjän perustelut Krimin valtaukselle sen kansainvälisoikeudellisen doktriinin umpikujaan? Oikeus 2016 : 45, s. 445–465.

 

 

Rauhanpuolustajat: Ukrainan sodan osapuolet painostettava tulitaukoon

Sunnuntaina 3.6.2018 pidettiin Suomen Rauhanpuolustajien joka toinen vuosi järjestettävä sääntömääräinen yleiskokous, jossa muun muassa valittiin järjestölle uusi johtokunta (katso kokoonpano alempaa).
Yleiskokous myös julkaisi Ukrainan sotaa koskevan kannanoton.

Ukrainan sodan osapuolet painostettava tulitaukoon

Itä-Ukrainan tulitauon noudattamista tarkkaileva Etyjin Ukrainan tarkkailumissio raportoi jatkuvista tulitaukorikkomuksia. Niihin syyllistyvät molemmat osapuolet vain aloittajan vaihdellessa. Sopimusta raskaiden aseiden vetämisestä kauemmas konfliktialueelta ei noudateta eikä siviilien humanitaarisia oikeuksia kunnioiteta.
Tulituksen lopettaminen ja raskaan aseistuksen vetäminen alueelta ovat perusedellytykset Minskin sopimusten toteutukselle. Vuonna 2014 Kiovassa tapahtuneesta vallanvaihdosta ja Krimin laittomasta valtauksesta lähtien jatkuneessa konfliktissa on menehtynyt yli 10 000 ihmistä, haavoittuneita on kymmeniä tuhansia ja yli miljoona ukrainalaista on paennut kotiseudultaan.

Eritoten vanhuksilta ja lapsiperheiltä puuttuvat sekä niin sanottujen tasavaltojen että Ukrainan kontrolloimalla konfliktialueella usein toimeentulo, terveydenhuolto, elintarvikkeet, sähkö ja jopa juomavesi. Tulitauko on välttämätön myös tästä syystä. Molemmat puolet häiritsevät ja yrittävät usein estää humanitaarisen avun toimittamista. Myös edellytykset totuudenmukaiseen tiedottamiseen kärsivät painostuksesta ja pidätyksistä, ja kansalaisiin kohdistetaan räikeää propagandaa. Tämä yhdessä vaikeitten sosiaalisten ongelmien kanssa ruokkii nationalismia ja väkivaltaisuutta ja on osaltaan johtanut myös rasistisiin hyökkäyksiin romanien leireihin ja vandalismiin synagogia ja juutalaisten hautoja vastaan muun muassa Kiovassa ja Lvivissä.

Konfliktin osapuolet on saatava noudattamaan tulitaukoa, jonka jälkeen kansainvälisen yhteisön on tuettava riittävällä panostuksella demokraattisten ja sosiaalisten oikeuksien palauttamista koko Itä-Ukrainan alueelle. Krimin asemasta ja sen asukkaiden oikeuksien turvaamisesta on käynnistettävä erilliset keskustelut.

Kansallisen sovinnon rakentamisen edellytyksenä on konfliktin ja sotimisen aikana tapahtuneiden rikosten, kuten Odessassa ammattiyhdistystalon tulipalossa 48 ja katutaisteluissa ja ammuskelussa kuusi kuolonuhria vaatineen verilöylyn puolueeton selvittäminen.

Rauhanpuolustajien johtokunta 2018–2019:

Markku Kangaspuro,  puheenjohtaja
Kirsti Era,  varapuheenjohtaja
Jouni Siren,  varapuheenjohtaja

Johtokunta:

Juuso Aalto
Markku Alin
Maria Hukkamäki
Mervi Grönfors
Keijo Hiltunen
Tarja Jalovaara
Olavi E. Kokkkonen
Antti Kurko
Juhani Lilja
Karim Maiche
Teemu Matinpuro
Tanja Pelttari
Tapio Solala
Tuula Sykkö
Jari Tamminen