Avainsana-arkisto: TAPRI

Rauhantutkimus tänään: Naapuritutkimus liikkuu Hervannassa

Kuvittele paikka, jonka 1980-luvun alussa suunniteltu keskusta sai inspiraatiota Lähi-idän basaarikaduista ja kirjaston katto beduiiniteltan katosta. Kuvittele paikka, jonka kodeissa puhutaan kahtakymmentäneljää eri kieltä, ja bussipysäkillä monen väriset ihmiset seisovat hämmästyttävän lähellä toisiaan. Kuvittele tämän paikan kaupunginosakokous. Kuvittele se täyteen valkoisia, keski-ikäisiä ja vanhempia suomalaisnaisia. Kuvittele Hervanta.

 

Naapurijurtta on Koneen Säätiön rahoittama naapuruussuhteisiin keskittyvä hanke. Siinä tarkastellaan arjen konflikteja ja kanssakäymistä Hervannassa. Jurtta on tutkivan taiteen ja taiteellisen tutkimuksen konkreettinen keskipiste, joka liikkuu vuoden ajan Hervannan pihoilla, rannoilla ja kauppakeskuksessa. Tampereen yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen tutkijat Karim Maiche, Eeva Puumala ja Salome Tuomaala jalkautuvat koteihin, kauppoihin, kahviloihin ja kokoontumisiin. Taiteilijat Khalid Imran ja Anne Savitie pitävät eri ikäisille ihmisille taidetyöpajoja. Naapurustokoordinaattori Imran Adan auttaa kontaktien luomisessa erityisesti lähiössä liikkuviin turvapaikanhakijoihin.

Jurtassa tutkijat ja taiteilijat ja hervantalaiset kohtaavat, juovat kahvia, teetä ja mehua, lämmittävät kamiinaa ja puhuvat naapurustosta. Osa hankkeen tutkimustavoista on perinteistä etnografiaa: havainnointia ja haastatteluja. Myös taiteen tekeminen on osa ihmisten kohtaamista, yhteisten kommunikointitapojen hakemista ja naapuruston havainnointia. Ihmisten ohella jurtta toimittaa tärkeää tehtävää tiimissä. Se herättää uteliaisuutta, kutsuu kurkistamaan sisään, asettaa tulijat keskenään kasvotusten ja luo ympyrän muodollaan kotoisaa tunnelmaa. Jurttaa lainataan yhteisölliseen käyttöön. Silloin siellä luetaan satuja lapsille, suunnitellaan naapurustoa teatterin keinoin, tehdään radikaaleja ristipistoja sekä pidetään elektroakustisia musajameja, yhdistysten kokouksia ja yliopiston lukupiirejä.

VIERAANVARAISUUTTA JURTALLA JA HERVANNASSA

Jurttia rakennetaan ja käytetään asumiseen eri puolilla maailmaa; mongolialainen jurttakulttuuri on erityisen tunnettua. Niiden alkuperäinen tarkoitus on toimia paimentolaisten siirrettävänä asumuksena ja tukikohtana. Hankkeelle jurtan rakensi Kurussa asuva skotlantilainen jurtanrakentaja Stevie Gourlay, joka teki sen turkkilaiseen tyyliin. Talvista toimintaa varten Naapurijurtta varustetaan lampaanvillahuovalla ja tehokkaalla pienellä kamiinalla. Lattian päälle kasataan pakkasaikaan mattoja ja vuotia, ja kävijöille tarjotaan villasukkia ja aamutossuja. Tärkeä osa jurttakulttuuria on vieraanvaraisuus, jota myös tutkimushankkeessa vaalitaan lämmöllä.

Naapurijurtalla vierailleet Iranin ja Turkin vuoristosta kotoisin olevat kurdit ovat kertoneet, että heidän kotiseudullaan käytetään jurttia. Ikäihmiset ovat tunteneet jurtalla palanneensa lapsuuden tunnelmaan tai mökkimaisemiin. Eräs somalialainen vierailija sanoi tuntevansa olonsa kotoisaksi jurtassa, joka muistutti häntä kotiseudun paimentolaisasumuksista. Usein kävijöiden mieleen tulevat myös saamelaiset kodat, jotka tarjoavat suojaa poronhoitokulttuurissa.

Naapurustotutkimuksessa on havaittu, että vieraanvaraisuus on myös olennainen osa hervantalaista kulttuuria – tai pitäisi ehkä sanoa hervantalaisia kulttuureita. Osa hervantalaisista valittaa kaupunkikulttuurin ja yhteisten tilojen puutetta – eikä syyttä. 25 000 asukkaan lähiössä, kahdeksan kilometrin päässä Tampereen keskustasta ei riitä potentiaalia kovin monenlaiseen viihde- ja ravintolabisnekseen, vaikka karaokebaarit, kebabpaikat ja kauppakeskuksen kahvilat yrittävät parhaansa. Hervantalaiset kulttuurit tarjoavatkin parastaan ihmisten kodeissa, olohuoneissa ja keittiöiden kahvipöydissä. Sen lisäksi, että niissä on mahdollista kuulla ainakin kahtakymmentäneljää eri kieltä, olohuoneissa katsotaan kaapelikanavia ja soitetaan sukulaisille yhtä monesta maasta, sekä laitetaan ruokaa ja tarjotaan kahvia ja teetä kymmenillä tavoilla.

Kielten ja kulttuurien lisäksi hervantalaisia on moneksi myös toimeentulon, koulutustaustan ja iän puolesta. Osa ihmisistä on asunut Hervannassa lähiön alkuajoista eli 1970-luvun alusta lähtien. Ikääntyviä hervantalaisia on paljon kuten lapsiperheitäkin. Hervannassa elää runsaasti sekä pitkäaikaistyöttömiä että korkeasti koulutettuja ihmisiä. Molempia on suomalais- ja siirtolaistaustaisissa hervantalaisissa. Hervannalle oman leimansa antavat myös Poliisiammattikorkeakoulu ja Tampereen yliopiston Hervannan kampus, jotka ovat alueella isoja työllistäjiä.

EMPATIAA JA ENNAKKOLUULOJA

Naapurijurtta-tutkimukselle keskeinen kysymys on: miten naapuruussuhteita luodaan ja pidetään yllä näin moninaisessa paikassa? Millaisia naapuruuden kipupisteitä ja hankauskohtia Hervannassa on? Tutkimuksen kenttätyöosuuden puolessavälissä tähän on ehditty luonnostella alustavia vastauksia.

Hervannassa naapureilla on toisiaan kohtaan sekä empatiaa että ennakkoluuloja. Rajanvedot eivät suinkaan jää suomalais- ja siirtolaistaustaisten asukkaiden välillä sanoitettuihin jännitteisiin. Keskusteluissa on ilmennyt ristiriitoja vuokralla ja omistusasunnoissa asuvien välillä ja vierekkäisten taloyhtiöiden välillä. Lisäksi useat kertojat vetävät tiukan rajan suhteessa niihin hervantalaisiin, joilla on ongelmia esimerkiksi toimeentulossa tai päihteiden käytössä.

Tietyt ennakkoluulot saattavat tulla esiin samassa kertomuksessa, jossa kuvataan avoimia kohtaamisia ennakkoluulojen kohteiden kanssa. Päihteidenkäyttäjien suosimia kokoontumispaikkoja välttelevä hervantalainen voi seuraavaksi kertoa auttavansa seinän takana asuvaa alkoholistinaapuria. Siirtolaistaustaisten ihmisten kertomuksissa ”maahanmuuttajat” saatetaan kuvata yhtä karikatyyrimäisinä hahmoina kuin suomalaistenkin kertomuksissa. Rajanvedot puheessa eivät siis aina realisoidu kohtaamattomuudeksi käytännössä. Mieli- ja kielikuvat ja tunteet tietyistä paikoista vaikuttavat silti konkreettisestikin siihen, missä ja mihin aikoihin ihmiset liikkuvat. Ihmiset kertovat valitsevansa reittejä, joilla heidän ei tarvitse kohdata vaikkapa ”pultsareita” tai ”maahanmuuttajia”. Puhuttaessa rakennetaan kuvaa paitsi naapureista ja Hervannan paikoista myös itsestä hervantalaisena ja naapurina.

Ihmisten välisten suhteiden lisäksi tutkimusryhmä on havainnoinut jännitteitä viranomaisten ja yhdistysten ja muiden toimijoiden välillä. Hervannassa on paljon sekä kaupungin palveluita että järjestöjen ja yhdistysten järjestämää toimintaa. Hervannan yhteisistä asioista keskustellaan erilaisilla foorumeilla, mutta hervantalaisten koko kirjo ei aina näissä kokoontumisissa näy eikä kuulu.

ELÄIMET NAAPURUSTOA LUOMASSA

Jurtassa työskenneltäessä ei voi olla huomaamatta, että myös luonto ja eläimet ovat ihmisten käytöstä ja suhteita suuntaavia toiminnan välittäjiä. Moni hervantalainen on kertonut tutustuneensa naapureihin koiria ulkoiluttaessaan. Toisinaan koirien haukku ja ulosteet aiheuttavat myös ärtymystä ja riitoja. Lintujen ja oravien ruokkimisesta tulee suukopua niin taloyhtiöissä kuin Hervannan järvien rannoillakin, koska toiminta houkuttelee paikalle myös rottia.

Useimmin luonto koetaan silti hiljentymisen ja virkistymisen lähteenä. Lähes kaikki hervantalaiset mainitsevat metsän ja järvien rannat lempipaikkoinaan, jonne lähdetään niin yksin kuin yhdessäkin kuuntelemaan lintuja, sienestämään, marjastamaan, kävelylle, uimaan ja hiihtämään. Luonnosta myös halutaan pitää huolta: kertomuksissa kuvataan aktiivista toimintaa hervantalaisen luonnon puolesta vuosikymmenien varrella.

Tämän jutun yhteydessä oleva Anne Savitien kuvakertomus piirtää esiin vuorovaikutusta luonnon, ihmisten ja naapurijurttalaisten välillä Keinupuiston palvelukeskuksessa, jonka pihaan jurtta pysähtyi kuukaudeksi viime syksynä.

Teksti Salome Tuomaala
Kuva: Jenni Toivonen / Tampereen yliopisto
Kuvateksti: Taiteilija Khalid Imran ja tutkija Salome Tuomaala vastaanottamassa vieraita Naapurijurtalla.


TAPRI 50 VUOTTA

Rauhan- ja konflktintutkimuskeskus TAPRI perustettiin vuonna 1969, joten se on päässyt kunnioitettavaan puolen vuosisadan ikään. 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Rauhan Puolesta -lehdessä julkaistaan artikkeleita, joiden kirjoittajat avaavat rauhantutkimuksen nykytilaa ja kertovat, mitä aiheita rauhantutkimuksessa tällä hetkellä tarkastellaan.

 

 

 

 

Suomen rauhanliike kypsässä iässä

Vuosi 2007 on suomalaisen rauhanliikkeen juhlavuosi. Rauhantoiminta aloitettiin 100 vuotta sitten Suomen Rauhanliiton perustamisen myötä, jotta ”sotavarustukset ja sota lakkaisivat ja että kansain välillä sattuneet erimielisyydet ja riitaisuudet ratkaistaisiin sovinto-oikeudella”. Tuota tavoitetta pyrkivät tänä päivänä Rauhanliiton lisäksi edistämään myös Rauhanpuolustajat ja Rauhankasvatusinstituutti sekä monet muut suomalaiset järjestöt.

Suomalainen rauhanliike 100 vuotta -tapahtuman juhlallisuuksia vietettiin 10.2.2007 Tampereella Työväen keskusmuseossa. Niin ikään Tampereella, raittiustalon juhlasalissa, pidettiin 10.2.1907 rauhanyhdistyksen perustava kokous. Uusi yhdistys otti nimekseen Suomen Rauhanliitto. Sen pohja oli kristillinen, mutta nykyinen Suomen Rauhanliitto – YK-yhdistys ry. on uskonnollisesti, puoluepoliittisesti ja kansainvälispoliittisesti sitoutumaton. Rauhanliitto on kattojärjestö 15 suomalaiselle järjestölle, joita yhdistää samansuuntainen käsitys rauhan edellytyksistä.
Professori Rauni Räsänen aloitti juhlakokouksen alustamalla kansainvälisyys- ja rauhankasvatuksesta opettajakoulutuksessa. ”Opettajan ammatti on eettinen ammatti, koska kasvatus on arvoihin sidottua toimintaa. Kasvatuksessa rauha on se arvo, johon toiminta on sidottu”, totesi Räsänen. Eettiseksi ammatin tekee myös moni muu seikka. Toisena osapuolena on lapsi tai nuori eli seuraava sukupolvi. Opettajan ja oppilaan välillä on pitkäaikainen ja erityislaatuinen ihmissuhde. Koulujen tehtävä on sekä yhteiskuntaan sosiaalistaminen että kriittisten kansalaisten kasvattaminen. Koulutus muokkaa vahvasti sekä minäkuvaa että maailmankuvaa. ”Tästä päästään vielä opettajan ammatin yhteen eettiseen ulottuvuuteen eli siihen, että kasvatuksella on suuri vaikutus sekä yksilöön että yhteiskuntaan”, selvitti professori Räsänen.
”Opettajakoulutuksemme on aivan liian etnosentrinen. Tarkoitan asennetta, jonka mukaan vain oman yhteisön tavat ovat hyviä ja hyväksyttäviä, mikä näkyy koulutuksessa oman yhteisön yksipuolisesta näkökulmasta tuotetun tiedon yksipuolisella tarjonnalla. -Master of Education – International programme on eräs ratkaisu tällaisen etnosentrismin vähentämiseen esimerkiksi siten, että sekä opettaja- että oppilasaines on kansainvälinen. Tuossa ohjelmassa tavoitteena on kulttuurien välinen herkkyys ja globaali tiedostus. Se on rakennettu kokonaan kansainvälisyyskasvatuksen ja etiikan pohjalle. Tavoitteena on lisäksi koko koulukulttuurin analyysi; miten siellä kaikkialla otetaan huomioon rauhan- ja kansainvälisyyskasvatus.”

TAPRIssa tutkitaan rauhanomaista muutosta

Rauhanliitto tukee rauhantutkimusta ja muuta tieteellistä työtä, joka edistää konfliktien väkivallattomien ratkaisukeinojen löytämistä ja edistää rauhan säilymistä. Se pitää tehtävänään olla yhteydessä mahdollisimman moniin rauhankysymysten osa-alueisiin erikoistuneisiin järjestöihin, tutkimuslaitoksiin, ”ajatushautomoihin” ja kampanjaorganisaatioihin, ja välittää suomalaiselle yleisölle tietoa niiden toiminnasta ja ajattelusta.
”Rauhantutkimus on laajentunut sodan ja rauhan kysymyksistä käsittelemään myös rauhan edellytyksiä”, kertoi amanuenssi Unto Vesa Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksesta TAPRIsta. TAPRI perustettiin Tampereelle eduskunnan vuonna 1969 säätämällä lailla, ja se aloitti toimintansa seuraavana vuonna. Elokuussa 1994 se liitettiin Tampereen yliopistoon itsenäiseksi tutkimuskeskukseksi Yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitoksen yhteyteen. TAPRIn toiminta keskittyy rauhanomaisen muutoksen tutkimukseen nykyisen tutkimusohjelman mukaan. Vesan mukaan rauhan- ja kansainvälisyyskasvatuksessa pitää yhdistää tiedollinen puoli ja toimintaan rohkaiseminen. ”Parikin rauhankasvatuksen tunnustettua oppihenkilöä on varoittanut tutkimuksellisen puolen merkityksen ylikorostumisesta suhteessa toimintaan. Rauhankasvatuksen kysymykset nousevat aina jostakin konkreettisesta tilanteesta, eivät siitä irrallaan. Tutkimukselliset kysymykset voivat nousta tutkimuksellisista intresseistä, joilla ei ole välitöntä suhdetta johonkin konkreettiseen ongelmanratkaisutilanteeseen.”
”Tieto voi johtaa myös kyyniseen asenteeseen, joka heikentää toimintaan rohkaisemista”, Vesa varoitti. ”Ihmetellään tuskaisina, miksi historiasta ei opita. Jotkut oppivat käydyistä sodista ihan vääriä asioita. Jotkut oppivat Vietnamin sodasta, että sinne ei menty tarpeeksi isolla joukolla ja isolla asearsenaalilla heti alkuun. Tällainen oppiminen voi tehdä rauhantutkijan kyyniseksi.”

Miten rauhaa opetetaan?

Rauhanliitto työskentelee yhdessä jäsenjärjestöjensä ja useiden muiden suomalaisten kansalaisjärjestöjen kanssa edistääkseen väkivallatonta kulttuuria, suvaitsevaisuutta ja rauhankasvatusta. Rauhanliiton ja Rauhankasvatusinstituutin yhteiseksi rauhankasvatustyön muodoksi on vakiintunut vuodesta 1998 lähtien toiminut Rauhankoulu. Se järjestää kouluille ja oppilasryhmille muun muassa ihmisoikeuksia ja konfliktien ymmärtämistä käsitteleviä Rauhankoulupäiviä Helsingin Rauhanasemalla ja kouluttaa opettajia ja ohjaajia rauhankasvatuksen perusteissa. Työskentelyn lähtökohtana ovat oppilaiden olemassa olevat tiedot, mielikuvat ja käsitykset. Koulutus rakentuu opettajan toiveiden ja luokan tarpeiden mukaisesti.
”Käytämme aina rauhankasvatustunneilla draamamuotoisia osallistavia menetelmiä, mutta kenenkään ei tarvitse osata näytellä päästäkseen mukaan. Rakennamme tarinoita siten, että lapset pääsevät kokemaan, miltä tuntuu tehdä väkivallattomia tekoja ja miltä konflikteissa toimiminen tuntuu. Yritämme saada lapset ymmärtämään, että konfliktitilanne on sellainen, missä itse voi olla aktiivinen sen ratkaisemisessa”, kuvailevat Elina Lauttamäki ja Tuomas Urho Rauhankoulusta. ”Nyt olemme valmistelemassa projektia, jossa menemme kouluihin tekemään näytelmää konfliktilanteista, johon oppilaat pääsevät itsekin mukaan”, kertovat Lauttamäki ja Urho.

Jos tahdot rauhaa, tee rauhaa

Rauhanliitto hyväksyi periaatejulistuksen syyskokouksessaan vuonna 1977, ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin julistus hyväksyttiin uusitussa muodossa. Helmikuussa 2007 Rauhanliiton juhlakokouksessa hyväksyttiin uusi periaateohjelma.
”Periaateohjelmassa tekstiä, jossa selitetään maailman luonteen muuttumista, on lisätty. YK:n merkitystä rauhanrakentamisen elementtinä on korostettu. Että on konsensus siitä, että YK on olemassa ja että sen täytyy olla olemassa, on loistava asia. Mutta se, että sen periaatteiden mukaisesti ei toimita, ei ole niin loistava asia”, totesi Rauhanliiton puheenjohtaja Kalevi Suomela.
Hallitukset ovat avainasemassa periaateohjelman periaatteiden toteuttamisessa, mutta ne toteutuvat vain valistuneen yleisen mielipiteen, aktiivisen kansalaistoiminnan ja määrätietoisen vaikuttamisen avulla. Jokainen ihminen voi halutessaan löytää paikkansa tässä toiminnassa: Jos tahdot rauhaa, tee rauhaa. Jokaisen ihmisen elämänvalinnat ja toiminta vaikuttavat muihinkin ihmisiin.

Mia Hemming

 

Lähde: Suomen Rauhanliiton uusi periaatejulistus 10.2.2007

www.rauhanliitto.fi/rauhankoulu