Avainsana-arkisto: Sota

Pääkirjoitus: Moraalitonta menoa

Jemenin sota on maanpäällinen helvetti, jossa soditaan suomalaisinkin asein. Puolustusministeri Niinistön mukaan tässä ei ole mitään hävettävää, eikä Suomen viemiä aseita ole käytetty siellä ihmisoikeusloukkauksiin. Kansainvälisten uutistoimistojen kuvamateriaali kertoo toista: Patrian alun perin vuonna 2016 Arabiemiraateille myymä panssaroitu miehistönkuljetusvaunu oli havaittu Jemenissä. Tieto suomalaisvaunusta sotatantereella ei kuitenkaan estänyt valtioneuvostoa myöntämästä Patrialle jatkolupaa varaosien toimittamiselle. Muun muassa Norja ja Saksa ovat jo sen sijaan kieltäneet aseviennin Jemenin sotaan osallistuviin maihin.

Valtioneuvoston ja puolustusministeri Niinistön välinpitämättömyys tuntuu erityisen julmalta Jemenin humanitaarisen katastrofin vuoksi. Jemeniläiset ovat loukussa sekä erilaisten maan sisäisten sotajoukkojen että Saudi-Arabian johtaman (ja USAn tukeman) liittokunnan täydellisen välinpitämättömyyden uhreina. Sotatoimet kohdistuvat usein tietoisesti siviilikohteisiin, ja lisäksi pelkästään sodasta kärsivien lasten lukumäärä on järkyttävä: Unicefin mukaan 1,8 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta on aliravittuja ja joka kymmenes minuutti yksi lapsi kuolee tauteihin, jotka olisi helppo hoitaa – mikäli vain apua saataisiin riittävästi perille.

YK toivoo saavansa sotivat osapuolet neuvottelupöytään lähiviikkoina, mutta samaan aikaan Saudi-Arabian johtama liittouma on kiihdyttänyt sotatoimia entisestään. Erityisesti Hodeidan satamakaupungista käytävät kiivaat taistelut uhkaavat paitsi alueen siviiliväestöä myös humanitaarisen avun toimittamista.

Poliitikot ovat ylpeilleet Suomen roolista kansainvälistä asekauppaa koskevan ATT-sopimuksen syntymisessä. Toistaiseksi sopimuksesta ei ole ollut juurikaan iloa kansainvälisen asekaupan uhreille – sellaisesta ei ole vielä mitään näyttöä.

Nykyisen hallituksen siunaama asekauppapolitiikka on täysin moraalitonta ja kyynistä. Asevienti Lähi-idän ruutitynnyriin pitäisi kieltää kokonaisuudessaan. Alueen maista yksikään ei täytä vastuulliselle asekaupalle asetettavia ehtoja. Lausunnot Suomen sitoutumisesta kestävään kehitykseen, demokratiaan ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ovat vain sanahelinää. Vastaavaa kaksinaamaisuutta edustaa Suomen aseostot Israelista, jotka ovat tuenilmaus Palestiinan laittomalle miehitykselle, Gazan saarrolle ja sotarikoksille palestiinalaisväestöä vastaan.

Toivottavasti ensi vaalien jälkeinen eduskunta ottaa julkilausutut periaatteet tosissaan ja seuraavan hallituksen linja on sen mukainen.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.

 

 

Suomi vie aseita sotaa käyviin maihin – missä vastuu?

asekauppa_suomi_sodassa

Voiko asekauppa olla vastuullista? Ainakin Suomen asekauppa on selkeästi ristiriidassa tehtyjen kansainvälisten sitoumusten kanssa. Asekaupan säätely olisikin saatava kriittisen tarkastelun kohteeksi – ja tavoitteena tulisi olla pelisääntöjen selkiinnyttäminen ja vastuu seurauksista.

Suomen asekaupassa on tapahtunut merkittäviä muutoksia 2000-luvulla. Vienti on kaksinkertaistunut ja yhä suurempi osa siitä suuntautuu Euroopan ulkopuolelle. Viime aikoina mediassa on herännyt keskustelua Suomen aseviennin eettisyydestä. Erityisesti viennin suuntautuminen yhä enemmän Lähi-idän maihin on herättänyt kysymyksiä siitä, miten käyty kauppa vastaa Suomen hyväksymiä kansallisesti ja kansainvälisiä sovittuja pelisääntöjä ja velvoitteita. Keskeisimmät kansainväliset sopimukset, joihin Suomi on sitoutunut, ovat muun muassa vuonna 2013 YK:ssa hyväksytty ATT-sopimus (Arms Trade Treaty) ja Euroopan unionin neuvoston yhteinen kanta vuodelta 2008. Lisäksi Euroopan parlamentti on tehnyt lukuisia linjauksia asekaupasta esimerkiksi äänestämällä vuonna 2016 Saudi-Arabian asevientikiellon puolesta.

YK:n yleiskokouksen huhtikuussa 2013 hyväksymän kansainvälisen ATT-asekauppasopimuksen tavoite on luoda maailmanlaajuiset säännöt tavanomaisten aseiden viennille, tuonnille ja siirroille. ATT-sopimus kieltää muun muassa pienaseiden viennin sellaisissa tapauksissa, joissa viejä tietää, että aseita tullaan käyttämään ihmisoikeusloukkauksiin tai humanitaarisen oikeuden vastaisesti.

Käytännössä asekaupan säätely on Suomessakin ollut kiistanalainen aihe. Ministeriöiden välilläkin on ollut erimielisyyttä viennin sallimisesta. Myös esimerkiksi oikeustieteen professorit Martti Koskenniemi ja Martin Scheinin ovat arvostelleet kovin sanoin hallituksen siunaamia asekauppoja. Suomi rikkoo kansallista lainsäädäntöä, sanoo Scheinin. Koskenniemen mukaan hallitus ei noudata EU-oikeutta eikä YK:n asekauppasopimusta.

Erityisesti aseiden hankinnan osalta kauppoja ei ole arvioitu millään tavoin ihmisoikeuksien eikä kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Asekauppa Israelin kanssa on kuitenkin suoraa tukea sen laittomalle miehityspolitiikalle Länsirannalla ja Gazan saarrolle, jotka Suomi on tuominnut kaikkien EU-maiden ja koko kansainvälisen yhteisön tavoin. Lisäksi Israel on suoraan sekaantunut aseellisesti muun muassa Syyrian sisällissotaan. Kuten nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö totesi merivoimien Israelista ostamien ohjusten kohdalla: Suomi hankkii parhaat mahdolliset aseet. Niinistö ei näe asekaupan ja Israelin ihmisoikeus- ja miehityspolitiikan välillä mitään ristiriitaa, koska Israelia kohtaan ei ole voimassa kansainvälisiä pakotteita, jotka rajoittaisivat hankintojen tekemistä.

Suomen asekauppa on yhä enenevässä määrin keskittynyt Lähi-idän sotaa käyviin maihin. Puolustusministeriön 7.6.2018 julkistaman puolustustarvikkeiden vientivalvontaraportin mukaan noin 26 prosenttia Suomen aseviennistä suuntautui vuonna 2017 Lähi-idässä sotaa käyviin maihin. Lukuun sisältyy puolustustarvikevienti Jemenin sotaan osallistuviin Saudi-Arabiaan (4,99 %) ja Arabiemiraatteihin (8,37 %). YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimiston johtajan Mark Lowcockin mukaan Jemenissä on humanitaarinen hätätila, josta voi muodostua 50 vuoteen historian pahin katastrofi. Kyseenalaiseksi voidaan tulkita vienti myös heinäkuusta 2016 lähtien poikkeustilassa olleeseen Turkkiin (13 % kokonaisviennistä), joka on Itä-Turkissa ja Irakin puolelle ulottuvassa sodassa kurdeja vastaan sekä suoraan sekaantunut Syyrian sotaan.

Toivottavasti viimeistään seuraava eduskunta aloittaa vakavan keskustelun Suomen asekaupan pelisäännöistä ja vastuullisuudesta. Vienti Lähi-itään ja asekaupat ja muu aseteollinen yhteistyö Israelin kanssa on lopetettava, mikäli haluamme ottaa kansainväliset sitoumuksemme vakavasti.

Teemu Matinpuro

Rauhanpuolustajat: Ukrainan sodan osapuolet painostettava tulitaukoon

Sunnuntaina 3.6.2018 pidettiin Suomen Rauhanpuolustajien joka toinen vuosi järjestettävä sääntömääräinen yleiskokous, jossa muun muassa valittiin järjestölle uusi johtokunta (katso kokoonpano alempaa).
Yleiskokous myös julkaisi Ukrainan sotaa koskevan kannanoton.

Ukrainan sodan osapuolet painostettava tulitaukoon

Itä-Ukrainan tulitauon noudattamista tarkkaileva Etyjin Ukrainan tarkkailumissio raportoi jatkuvista tulitaukorikkomuksia. Niihin syyllistyvät molemmat osapuolet vain aloittajan vaihdellessa. Sopimusta raskaiden aseiden vetämisestä kauemmas konfliktialueelta ei noudateta eikä siviilien humanitaarisia oikeuksia kunnioiteta.
Tulituksen lopettaminen ja raskaan aseistuksen vetäminen alueelta ovat perusedellytykset Minskin sopimusten toteutukselle. Vuonna 2014 Kiovassa tapahtuneesta vallanvaihdosta ja Krimin laittomasta valtauksesta lähtien jatkuneessa konfliktissa on menehtynyt yli 10 000 ihmistä, haavoittuneita on kymmeniä tuhansia ja yli miljoona ukrainalaista on paennut kotiseudultaan.

Eritoten vanhuksilta ja lapsiperheiltä puuttuvat sekä niin sanottujen tasavaltojen että Ukrainan kontrolloimalla konfliktialueella usein toimeentulo, terveydenhuolto, elintarvikkeet, sähkö ja jopa juomavesi. Tulitauko on välttämätön myös tästä syystä. Molemmat puolet häiritsevät ja yrittävät usein estää humanitaarisen avun toimittamista. Myös edellytykset totuudenmukaiseen tiedottamiseen kärsivät painostuksesta ja pidätyksistä, ja kansalaisiin kohdistetaan räikeää propagandaa. Tämä yhdessä vaikeitten sosiaalisten ongelmien kanssa ruokkii nationalismia ja väkivaltaisuutta ja on osaltaan johtanut myös rasistisiin hyökkäyksiin romanien leireihin ja vandalismiin synagogia ja juutalaisten hautoja vastaan muun muassa Kiovassa ja Lvivissä.

Konfliktin osapuolet on saatava noudattamaan tulitaukoa, jonka jälkeen kansainvälisen yhteisön on tuettava riittävällä panostuksella demokraattisten ja sosiaalisten oikeuksien palauttamista koko Itä-Ukrainan alueelle. Krimin asemasta ja sen asukkaiden oikeuksien turvaamisesta on käynnistettävä erilliset keskustelut.

Kansallisen sovinnon rakentamisen edellytyksenä on konfliktin ja sotimisen aikana tapahtuneiden rikosten, kuten Odessassa ammattiyhdistystalon tulipalossa 48 ja katutaisteluissa ja ammuskelussa kuusi kuolonuhria vaatineen verilöylyn puolueeton selvittäminen.

Rauhanpuolustajien johtokunta 2018–2019:

Markku Kangaspuro,  puheenjohtaja
Kirsti Era,  varapuheenjohtaja
Jouni Siren,  varapuheenjohtaja

Johtokunta:

Juuso Aalto
Markku Alin
Maria Hukkamäki
Mervi Grönfors
Keijo Hiltunen
Tarja Jalovaara
Olavi E. Kokkkonen
Antti Kurko
Juhani Lilja
Karim Maiche
Teemu Matinpuro
Tanja Pelttari
Tapio Solala
Tuula Sykkö
Jari Tamminen

Kolumni: Minun sukuni sota

raimopesonen-683x1024_2Isäni meni armeijaan välirauhan aikana, sairastui lavantautiin ja komennettiin jatkosodan aikana huoltomieheksi, vartioimaan varikkoja ja elintarvikekuljetuksia lähinnä omien miesten varastelulta. Lavantauti vei nuorelta mieheltä osan hiuksistakin.

Vuonna 1943 isä kuljetti lomalla venäläisen käsikranaatin kotiinsa. Kun hän tutki sitä pihalla isänsä kanssa, sattui vahinko. Kranaatti räjähti liian lähellä ja molemmat haavoittuivat. Isä kantoi loppuikänsä sisällään kahdeksaa koteloitunutta kranaatinsirpaletta. Isän isälle kävi pahemmin: hän kuoli pian haavoittumisen jälkitautina iskeneeseen keuhkokuumeeseen.

Oman sukuni vaiheiden kautta minulla ei ole ollut erityisiä vaikeuksia ymmärtää, mitä tarkoittaa aiemmilta sukupolvilta siirtyvä taakka tai miksi historian kipeitä kohtia peitetään tarinoita muokkaamalla. Kuva isoisäni viimeisistä vaiheista selkeni vasta vuosikymmeniä isäni kuoleman jälkeen. Samalla minun oli käytävä läpi kysymys siitä, johtuiko iän myötä kasvava vastenmielisyyteni sodan ylevöittämistä ja mystifiointia kohtaan yksinkertaisesti kateudesta: enkö pysty osallistumaan sotasankaruutta korostavaan hehkutukseen sen vuoksi, että oma isäni on sankarista perin kaukana?

Tuohon kysymykseen on ollut lopulta helppo vastata. Nuorena katkaisuhoitoaseman työntekijänä 1990-luvulla huomasin, että asiakkaiden perhetaustoista paljastui varsin säännönmukaisesti sota-ajan taakkoja, eivätkä mitkään kunniamerkit suojaa jälkipolvia niiltä. Kriittisen historiantutkimuksen seuraaminen on vahvistanut käsitystäni siitä, että autokolarien tavoin sota on ihmisen aiheuttama onnettomuus, ja silloin sen pitäisi olla myös ihmisen estettävissä. Liikenneonnettomuuksistakin voi löytää sankarillista ja ei-sankarillista toimintaa, mutta itse onnettomuuksia ei ole tapana nostaa palvonnan kohteiksi.

Innostuin sotahistoriasta jo ala-asteikäisenä. Jälkikäteen ajatellen se on yksi tapa työstää ylisukupolvista taakkaa. Lapsen silmin kyse oli kuitenkin vain siitä, kuinka jännittävä, vaarallinen ja vähän kiellettykin aihe veti puoleensa. Mukana oli puhdasta pätemisen halua lasten ja myöhemmin nuorten miesten yhteisössä. Tuo näkökulma on auttanut minua ymmärtämään vähän paremmin sitä 23-vuotiasta nuorukaista, joka kuljetti kotimatkallaan repussa käsikranaatia.

Teksti Raimo Pesonen
Kirjoittaja on helsinkiläinen musisoiva kirjailija.

 

Donetskin tulitus kiihtyi 5. marraskuuta

Rauhanpuolustajien delegaatio vieraili syyskuussa Ukrainassa. Oksana Tšelyševa kirjoittaa, mitä marraskuun alussa tapahtui esimerkiksi Opytnoen kylässä, jossa he vierailivat paria kuukautta aiemmin.

 

Marraskuun 5. päivänä kello 16.40 Ukrainan armeija tulitti voimakkaasti Donetskia Grad- raketinheittimillä. Donetskin asukkailta saatujen tietojen mukaan ensimmäisten 40 minuutin aikana Avdievkan suunnalta ammuttiin 40 ohjusta Donetskin lentokentän suuntaan ja 80 Jasinovatskin piirin Jakovlevkan taajaman suuntaan.

40 minuuttia rakettitulituksen kohteena on pitkä aika. Lähes heti sosiaaliseen mediaan ilmaantui Donetskin asukkaiden kommentteja ”hirveistä äänistä”, joita he kuulivat ensi kerran vuoden 2015 jälkeen. Kommenttien kirjoittajat olivat kaukana Jakovlevkasta tai Donetskin kaupungin Kievskin kaupunginosasta, itse tulituksen kohteet olivat suojassa. Niin kiihkeää Grad-ammuntaa ei ole esiintynyt pitkään aikaan.

Kun kirjoitin Facebookissa Jakovlevkaan kohdistuneesta pommituksesta, eräs Donetskissa tapaamani kollega kirjoitti Lontoosta: ”Vanhempani ovat Jakovlevkassa. Vaikka kuinka pyydän heitä olemaan käymättä mökillä, se on heille elannon lähde: he eivät taaskaan saa eläkettä, koska viettävät enemmän aikaa Donetskissa.” Hän onnistui saamaan heihin yhteyden ja sai kuulla, että he ovat elossa. Illalla tuli tieto, että yksi Jakovlevkan talo oli palanut maan tasalle.

Jokseenkin heti tulituksen alettua Ukrainan ”antiterroristisen operaation” lehdistökeskus alkoi tiedottaa, että tulitusta eivät aloittaneet he vaan ”tasavallat”. He väittivät, että ”Donetskin kansantasavallan” joukot tulittivat Opytnoen kylän seutua ja Avdievkan kaupunkia Ukrainan puolella. Avdievkan asukkaat eivät kuitenkaan vahvistaneet tietoa pommituksesta.

Rauhanpuolustajien delegaatio vieraili syyskuussa Ukrainassa. Kävimme Opytnoen kylässä, ja nyt kuulin, että päivällä 5. marraskuuta Avdievkan suunnasta tuli 57 Ukrainan armeijan sotilasajoneuvoa, muun muassa panssari- ja bensankuljetusajoneuvoja. Ne ajoivat Opytnoen läpi Donetskin suuntaan.

optynoe2
Kuvat on otettu Opytnoen kylässä, joka sijaitsee Donetskin entisen lentokentän ja Advivkan kaupungin välissä. Viitisenkymmentä ihmistä elää pahasti vahingoittuneissa taloissa. Tässä kerrostalossa on kymmenen asukasta. Selvitäkseen hengissä he siirtyvät asunnosta toiseen ja pysyvät yhdessä ylläpitääkseen lämpöä. Syyskuun alussa he olivat valmistamassa ruokaa improvisoidulla liedellä, jonka he olivat rakentaneet pihalle. Vettä tai sähköä ei ole kaasusta puhumattakaan. Opytnoe on yksi alueista, joissa on kaikkein vaikeinta selviytyä, koska sitä tulitetaan eikä paikallisilla viranomaisilla ole kiinnostusta helpottaa asukkaiden ahdinkoa. Jos tulitus on liian ankaraa, asukkaat muuttavat kellariin, jonka he ovat muuttaneet pommisuojaksi. Vaikein ajanjakso oli vuonna 2015, jolloin he eivät päässeet pois pommisuojasta useisiin kuukausiin.

opytnoe1
Noin kello 15.30 Opytnoen ja Avdievkan välisiä peltoja alettiin ampua (toisen puolen) tankeista. Opytnoen asukkaat laskivat noin sata yksittäistä tankin laukausta kello 15.30–16.20. Osa ammuksista putosi aiemmin tuhoutuneeseen Opytnoen osaan. Kylän muutamasta kymmenestä siviiliasukkaasta kukaan ei onneksi haavoittunut. Eräät asukkaat kumosivat huhun, että siellä olisi illalla räjähtänyt ammusvarasto. Kuitenkin kuultiin tieto, että Donetskin osapuoli vastasi illalla ja yöllä niin ikään raketinheitintulella.

Donetskin tulittaminen raketinheittimillä alkoi siis kello 16.40 ja vaimeni puoli kahdeksan tienoilla, mutta kello 20.40 alkoi kaupungin pohjoisosan tulittaminen Avdievkan suunnalta uudelleen.

Donetskissa on havaittu lukuisia siviilikohteiden vaurioita. Vähintään 30 asuintalosta rikkoutui ikkunoita ja/tai kattoa. Kaasunjakelulinjat vioittuivat, mutta vauriot onnistuttiin rajoittamaan, mikä osoittaa jälleen kunnallistekniikan hoitajien rohkeutta. Tulitus kohdistui myös Donetskin jakamoon, joka hoitaa vedenjakelua paitsi Donetskissa ympäristöineen myös Ukrainan hallitseman alueen taajamissa, muun muassa Avdievkassa. Varalla oleva kloorijohto vioittui taas – asema on säännöllisesti joutunut tulituksen kohteeksi. Jos syntyy nestemäisen kloorin vuoto, on ekologinen katastrofi väistämätön, eikä se säästä ketään, olipa konfliktissa sitten ”oikealla” tai ”väärällä” puolella.

Kaksi Donetskin asukasta (s. 1952 ja 1982) oli saanut vammoja. Ihmeen kaupalla automatkustajat pelastuivat tultuaan Kievskin kaupunginosaan toisaalta Donetskista. Autossa oli vanhemmat ja kolme pientä lasta, tulituksen alkaessa he olivat jo onneksi tuttaviensa kodin luona ja lapset ehtivät suojaan kellariin.

5.11. vammautui myös kolme vuonna 2007 syntynyttä poikaa. He löysivät koulun N:o 110 leikkipaikalta räjähtämättömän ammuksen, johon yksi pojista heitti tiilen. Artjom Jarovoi kuoli räjähdyksessä heti, Juri Raskosov ja Jevgeni Bogdanov vietiin sairaalaan kriittisessä tilassa.

Eräs Ukrainan puolen haastateltavani arvioi, miksi tilanne kärjistyi juuri nyt: ”Ongelma on ehkä joukkojen siirrossa: Opytnoessa ja Avdievkan lähellä ollut prikaati lähtee asemistaan ja tilalle tulee uusi. Siirtyminen merkitsee tekniikan siirtoja. Tämä ehkä laukaisi eiliset tapahtumat Opytnoen lähellä.”

Etyjin tarkkailuryhmä ei pystyne arvioimaan Opytnoen tienoon peltojen tilannetta, sillä paikka on yksi niistä, minne he eivät voi ajaa päällystämättömien teiden takia. Kun ajoimme syyskuussa Avdievkasta Opytnoeen, saattajamme sanoi, että käyttämämme tie oli ainoa, siltä oli raivattu miinat aivan hiljattain. Ei ole takeita, etteikö ilmaantuisi uusia miinoja.

On myös mahdollista, että Ukrainan armeija toteutti Opytnoessa presidentin käskyä. Marraskuun 3. päivänä presidentti Porošenko julisti Kiovan alueen kylään tehdyllä vierailulla ohjusjoukkojen päivää juhlittaessa: ”Ukrainan armeijan tykistön täytyy valmistautua palaamaan tarpeen tullen erotuslinjalle maan itäosissa, antiterroristisen operaation suoritusalueella.”

Tämä julistus rikkoo Minskin sopimuksia raskaiden aseiden vetämisestä 50 kilometrin päähän erotuslinjasta.

Teksti Oksana Tšelyševa
Kuvat Anna Zaretska

Itsemurhaiskun silminnäkijä

Teksti Timo Kalevi Forss

Afganistanilainen valokuvaaja Massoud Hossaini vieraili Suomessa helmikuussa. Poliittisen valokuvan festivaalin yhteydessä järjestetyssä keskustelutilaisuudessa hän näytti kuviaan ja kertoi niistä Kansallisteatterin Lavaklubilla.

Vuonna 1981 Kabulissa syntynyt Hossaini pakeni vain kuuden kuukauden ikäisenä perheensä kanssa Afganistanin neuvostomiehityksen aikaista kommunistihallintoa naapurimaahan Iraniin. Hän kävi siellä koulunsa ja liittyi Iranin uudistusmielisiin poliittisiin aktivisteihin vuonna 1996. Hossaini koki velvollisuudekseen taltioida ympärillään tapahtuvat poliittiset mullistukset ja valitsi välineekseen valokuvauksen.

Paluu Afganistaniin

Iranissa asuvana afgaanipakolaisena Massoud Hossaini koki valokuvaamisen maan kaupunkien kaduilla vaaralliseksi. Niinpä hän keskittyikin aluksi kuvaamaan afgaanipakolaisten elämää Iranin toiseksi suurimmassa kaupungissa Mashadissa.

Syyskuun 11. päivän iskut New Yorkissa muuttivat ratkaisevasti hänen ajatteluaan. Hossaini palasi Afganistaniin vuonna 2002 ja liittyi Aina-nimiseen järjestöön, jonka tavoitteena on kehittää afganistanilaisten media- ja kommunikointitaitoja. Hossaini opiskeli Ainan huomassa valokuvausta ja kehittyi pian ammattilaiseksi.

Hän sai töitä ranskalaisen uutistoimisto AFP:n kuvaajana dokumentoiden Afganistanin sotaa. Hän on kuvannut sodan todellisuutta myös amerikkalaisjoukkojen mukana liikkuvana kuvaajana. Tässä yhteydessä hänen kameraansa on tallentunut lisäksi afganistanilaiskylien jokapäiväistä elämää.

Keskellä itsemurhaiskua

Hossaini oli kuvaamassa uskonnollista seremoniaa Abu Fazalin pyhäkössä Kabulissa 6.12.2011. Kesken seremonian kuului voimakas pamaus. Hossaini luuli aluksi ilmapallon räjähtäneen, eikä ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Pian hän huomasi makaavansa maassa itkien ja täristen. Ympärillä makasi satoja ihmisiä. Kaikki olivat shokissa eikä kukaan pystynyt tekemään mitään. ”Huomasin, että kädestäni vuosi verta. Yritin nousta jaloilleni, mutta en pystynyt. Olin menettänyt tasapainoni. Ajattelin, että velvollisuuteni on selvittää mitä on tapahtunut”, Hossaini kertoo.

Hossaini oli kuitenkin sen verran voimissaan, että pystyi jatkamaan kuvaamista. Kameralle tallentui mykistävän kauheita kuvia elävistä ja kuolleista. Itsemurhapommittaja oli räjäyttänyt pomminsa keskellä ihmisjoukkoa. Iskussa kuoli 110 ihmistä ja 180 loukkaantui. ”Kun tajusin mitä olin tapahtunut, minun olisi kannattanut juosta pois. Ensimmäistä räjähdystä olisi voinut seurata toinen räjähdys tai siitä olisi voinut seurata laukausten vaihtoa. Olin shokissa, enkä tiennyt mitä tehdä. Palaneiden ruumiiden haju täytti ilman.”

Massoud Hossaini lähetti lehtiin kuvan, jossa nuori tyttö huutaa veristen ihmisten ja ruumiiden keskellä heti iskun jälkeen. Kuva levisi kulovalkean lailla ympäri maailman ja se julkaistiin monissa maailman suurimmissa medioissa.

Ihmisten välinpitämättömyys järkyttää

Nuoren tytön kuvasta ja Massoud Hossainista tuli hetkessä maailmankuulu. Vuonna 2012 Hossaini voitti kuvallaan valokuva Pulitzer-palkinnon.

”Kuvassa ei näy sotilaita, eikä siihen liity politiikkaa. Kenelläkään Afganistanissa ei pitäisi olla motiivia iskeä tämäntyyppiseen uskonnolliseen tilaisuuteen. Uhrit olivat köyhiä ja viattomia ihmisiä”, hän kuvailee.

Tarana Akbari, kuvassa huutava 12-vuotias tyttö, loukkaantui pommi-iskussa, mutta selvisi hengissä. Hänen perheenjäseniään kuoli iskussa. Kun kuva oli levinnyt maailmalle, Massoud Hossaini katsoi velvollisuudekseen mennä tapaamaan Tarana Akbaria ja hänen perhettään. ”Sain tietooni tytön ja hänen isänsä osoitteen pari päivää iskun jälkeen. Koputin ovea ja isä avasi. Hän tiesi jo kuvasta. Pelkäsin miten hän reagoisi. Hyökkäisikö hän kimppuuni? Päinvastoin isä kiitti siitä, että olin jakanut hänen tuskansa kaikkien kanssa. Se antoi hänelle tuntee, ettei hän ole yksin. En tiennyt mitä sanoa.”

Hossainia järkytti pommi-iskussa länsimaisten viranomaisten välinpitämättömyys. Uhreille oli vaikea saada apua itse tilanteessa ja sen jälkeen. ”Haluan sanoa täällä Suomessakin, että olemme kaikki ihmisiä. Jos emme välitä toisten kärsimyksestä tai elämästä, afganistanilaisten kokemat ongelmat saapuvat tännekin. Jos emme välitä toisistamme ja yritä ratkaista ongelmia, terrorismi saattaa levitä teidänkin maahanne. Mehän juuri näimme, mitä tapahtui Pariisissa Charlie Hebdo -lehden toimituksessa. Se ei ole kovin kaukana Suomesta.”, Hossaini summaa.