Avainsana-arkisto: Sota

Sotatila ja Mariupolin oudot siviilit

Kymmenelle Ukrainan alueelle on julistettu sotatila. Presidentti Porošenko onnistui vihdoin organisoimaan eräänlaisen ”Kuuban kriisin” lähettämällä sotilasveneitä hinauksessa Mustaltamereltä Asovanmerelle. Venäjä puolestaan nieli syötin tulittamalla ja pidättämällä alukset miehistöineen. Voidaan kiistellä loputtomiin, mikä on syytä ja mikä seurausta. Voidaan haukkua Venäjää, joka kaappasi vuonna 2014 Krimin. Voidaan kirota Viktoria Nulandin Maidanilla jakamia pikkuleipiä, joita mielenosoittajat söivät hyvällä halulla. Uhkana kuitenkin on, että totuus jää selvittämättä, ja seuraukset voivat olla todella vakavat. Maailma on näköjään unohtanut, mitä on sota keskellä Eurooppaa.

Neljääntoista rajamaakuntaan julistettu sotatila luo juridisen perustan valtionhallinnon erityisvaltuuksille. Presidentin toimivaltuuksia ei voida rajoittaa, vaaleja ei voida järjestää, yksityisten ja yritysten omaisuutta voidaan käyttää puolustustarkoituksiin, on ulkonaliikkumiskieltoja, kansalaisten ja kulkuneuvojen liikkumisvapautta rajoitetaan, papereita, henkilökohtaista omaisuutta ja asuntoja tarkastetaan, mielenosoituksia ja muita joukkotapahtumia kielletään ja tiedotusvälineitä ohjaillaan.

Vaikka Porošenko on sanonut, että ”vaalien peruuttamisesta hyötyy vain yksi henkilö, herra Putin”, Ukrainan keskusvaalilautakunta on päättänyt peruuttaa vaalilautakuntien nimeämisen paikallisvaaleja varten niillä alueilla, joihin on julistettu sotatila. Samoilla alueilla Porošenkon kannatus vaaleissa 2014 jäi alle 50 prosentin.

Jokseenkin heti Porošenko kielsi maahantulon 16–60-vuotiailta Venäjän kansalaisilta, niin että esimerkiksi (Aquariumin) Boris Grebenštšikov joutui perumaan kiertueensa Ukrainassa.

Haluammeko siis uutta sotaa? Kunnollista, ei tällaista pientä, joka on arkipäivää Itä-Ukrainassa. Aiotaanko tämä hauras rauha uhrata, jotta Porošenko voittaa presidentinvaalit?

Glavkom.ua-nettilehden toimittaja pyysi Asovanmeren rannikon tärkeimmän kaupungin Mariupolin johtajalta kommenttia Ukrainan YK-edustajan väitteeseen, että Venäjä saattaa vallata Mariupolin ja Berdjanskin kaupungit. Kaupunginjohtaja Boitšenko vastasi: ”Te ja minä olemme osa kaupungin ilmapiiriä. Ukrainan kansa katsoo nykyisin televisiota. Sosiologit sanovat, että 65 prosenttia väestöstä – onneksi tai valitettavasti – luottaa televisioon. Luulen, että jos esitämme näin jyrkkiä väitteitä, meidän tulee ymmärtää, että sanoillamme vaikutamme ihmisten mielialaan. Mieliala on nyt taas tällainen: kaikki muistavat vuoden 2014, Vostotšnyin (itäisen) kaupunginosan tulittamisen, Sartanin kylän toistuvat tulitukset. On ymmärrettävää, että ihmiset pelkäävät ensi vuotta. Niinpä sotatilannetta pohtiessaan ihmiset pelkäävät konfliktin kiihtymistä, paluuta neljän vuoden takaiseen… Mariupol elää nyt rauhassa ja kehittyy. Minulla ei ole armeijalta saatua informaatiota, että nyt olisi pelkoa hyökkäyksestä… Mariupolissa ei toistaiseksi ole sotatilan julistamisen jälkeen muuttunut mikään. Kaikki on kuten ennenkin.”

Toivotaan, ettei Mariupolin kaupunginjohtajan mielipide jää ainoaksi järjen ääneksi.


Mariupol on taas myös kansainvälisten journalistien mielenkiinnon kohteena. CNN lähetti sinne Nick Paton Walshin, joka välitti naisten näkemyksen, että tarvitaan ”toisenlainen, hyvä presidentti”, etteivät he tajua ”mitä järkeä tässä sodassa on”. Toimittaja hämmästyi. Samoin Ylen toimittaja: hänen haastattelemistaan henkilöistä vain yksi piti sotatilan julistamista aiheellisena.

Myös Mariupolin kaupungin infosivusto kyseli kaupunkilaisilta, tarvitaanko Asovanmerelle Naton aluksia. Suurin osa ihmisistä vastasi, ettei halua Naton, Venäjän eikä ylipäänsä mitään sota-aluksia.

Joulukuun 3. päivänä Mariupolin infosivusto julkaisi tiedon 70-vuotiaan Anatoli Rybalkon pidätyksestä. Pappa oli liimannut näkyviin lentolehtisiä, joissa Janukovitšin näköinen mies kysyi: ”Joko maksoit uudet asumislaskut?” Pappa päästettiin vapaaksi hänen kaduttuaan kameran edessä: ”Ymmärrän, että tekoni osaltaan horjuttivat tilannetta Ukrainassa.” Mutta entä uudet maksut, miten 70-vuotias pappa niistä selviää? Lämmityksen ja kuuman veden hinta nousi äskettäin 16 prosenttia, kun vähimmäiseläke nousi joulukuussa vain 62 hryvniaa ja on nyt 1497 hr/kk (noin 45 €).

Olen käynyt Mariupolissa useamman kerran ja kuullut vuosina 2015, 2016 ja 2017 samaa: ”Emme ymmärrä tämän sodan tarkoitusta. Se ei ole meidän sotamme.” Mariupolin asukkaat kertoivat uimarantojen ja vesialueiden miinoittamisesta ilman karttamerkintöjä tai sääolojen huomioimista, niin että aallot ovat siirrelleet miinoja ja jäät pusertaneet talvella pintaan hiekkaan kaivettuja.

Myös Ukrainan mediat ovat toistuvasti kirjoittaneet Asovanmeren valvomattomasta miinoittamisesta. Toukokuussa 2018 Hromadske-kanava julkaisi kalastaja Fjodorin kertomuksen naapuristaan Sašasta: ”Saša melkein kuoli. Verkko oli tarttunut miinaan, vajonnut alas ja mennyt sekaisin. Hän alkoi kiskoa ja se räjähti heti. Saša oli 20–30 metrin päässä. No se loikkasi rantaan, poltti viitisen tupakkaa ketjussa ja lähti kotiin.” Mariupolin nettiuutisissa on koko sodan ajan ilmestynyt uutisia merimiinoista, joita löytyy läheltä uimarantoja tai joita aallot kuljettavat rantaan.

Asukkaiden asenteen näkevät myös ne poliittiset kommentaattorit ja journalistit, jotka hyväksyvät konfliktin eskaloitumisen kaikki vaiheet. Rein Oidekivi, Viron puolustus- ja turvallisuuskeskuksen asiantuntija, selittää ilmiön sillä, että ”Mariupolin asukkaat ovat Ukrainan väestön epäluotettavaa osaa”.

Kysyin tuttavilta, onko elämä muuttunut Berdjanskissa ja Mariupolissa. Berdjanskilainen nainen vastasi, että hänen merimiespoikansa ”ei ole toistaiseksi huolissaan. Elämä kaupungissa ei ole muuttunut.” Mariupolista vastattiin: ”Elämä on jatkunut samanlaisena 2014 alkaen. Posti kulkee. Ei esiinny paniikkia.”

Kaikki riippuu asenteesta: jotkut kieltäytyvät vihaamasta. Jotkut komentavat koululaisia rannalle kaivamaan taisteluhautoja. Ukrainan armeijan sotilaspappi Mohnenko vei ottolapsensa ja kuntoutuskeskuksessa olevia lapsia rakentamaan varustuksia rannalle. Ukrainan puolustusministeriö on sotatilan perusteella komentanut reserviläiset suuriin sotaharjoituksiin 3.12.2019 alkaen.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

Jemenissä rakennetaan samalla kun sota tuhoaa elinkeinot


Jemenin konflikti alkoi sisällissotana, johon ulkovallat puuttuivat. Onko maahan mahdollista saada rauha?

Sota Jemenissä siirtyy pian neljännelle vuodelleen. Ongelmat Jemenin maaperällä alkoivat, kun huthi-liikkeenä tunnetut pohjoisen vuoristoseudun taistelijat valloittivat pääkaupunki Sanaan ja karkottivat presidentti Abdrabbu Mansur Hadin maanpakoon. Sanaan valtaus oli mahdollista sen jälkeen, kun huthit tekivät strategisen liiton aiemman vihollisensa, entisen presidentti Ali Abdullah Salehin kanssa. Saleh oli joutunut luovuttamaan asemansa varapresidentti Hadille arabikevään kansannousun seurauksena.

Huthien vallankaappaus sai tukea pohjoisen heimoilta, joiden suhde entiseen presidenttiin on ollut vuosikymmenten ajan vahva. Sen sijaan maan länsiosassa ja idässä sekä entisen itsenäisen valtion muodostaneessa etelässä ei vuoriston kouluttamattomien miesten valtaannousua hyväksytty.

Alusta lähtien oli selvää, että Salehin ja huthien liitto on taktinen eikä perustu yhteiseen poliittiseen näkemykseen. Vanha kettu Saleh laittoi vastustajansa pelaamaan toisiaan vastaan. Siksi oli nähtävissä, että huthien valloitusretki tulee saamaan rajun vastaiskun. Sota syttyi maaliskuussa 2015, kun huthien joukot vyöryivät kohti etelän Adenia. Pian Jemenin ikuinen ongelmanaapuri Saudi-Arabia puuttui sotaan. Vaikka Saleh luuli sodan olevan huthien loppu, onnistuivat nämä päinvastoin vahvistamaan asemaansa. Huthien tuhoutumisen sijaan Saleh itse sai nähdä valtapelinsä kääntyvän itseään vastaan. Huthit surmasivat hänet viime joulukuussa.

SAUDI-ARABIA PUUTTUU PELIIN

Saudi-Arabialle on kautta vuosien ollut tärkeää, että naapuri Jemenissä on sille lojaali hallitsija. Vahvistaakseen asemaansa Arabian niemimaan johtavana valtiona se on käyttänyt sekä keppiä että porkkanaa muun muassa pitämällä jemeniläisiä heimojohtajia palkkalistoillaan. Huthien sotajoukkojen vyöryessä kohti Adenia nähtiin Riadissa mahdollisuus puuttua sotilaallisesti naapurimaan tilanteeseen. Laillisuuden kaapuun hyökkäys saatiin puettua, kun presidentti Hadi esitti arabimaiden koalitioille kutsun puuttua Jemenin sisällissotaan.

Sodan arkkitehtina Riadissa on pidetty puolustusministeri ja sittemmin kruununprinssi Muhammad Bin Salmania, lempinimeltään MBS. Jemenin operaation piti olla ohi muutamassa viikossa ja sen tarkoitus oli osoittaa MBS:n vastustajille kuningashuoneen sisällä nuorehkon prinssin kyvykkyys johtaa maata. Sen sijaan Saudi-Arabia on juuttunut huippukalliiseen sotaan, jossa sen tekemät ilmapommitukset nousevat jatkuvasti otsikoihin siviiliuhrien takia. Varsinaista sotilaallista menestystä koalition puolelta on nähty vain silloin, kun paikallisesti muodostetut aseelliset ryhmät, puolustuskomiteat, ovat vallanneet alueitaan takaisin. Näitä ryhmiä on taisteluissa tukenut Yhdistyneiden arabiemiirikuntien liiton maavoimat, joka on myös kouluttanut sotilaallisesti kokemattomia paikallisjoukkoja.

Jemenin sota on tuottanut suunnatonta kärsimystä koko väestölle. Parannettavissa olevat kulkutaudit kuten kurkkumätä ja kolera ovat lähteneet leviämään, ja saudien ylläpitämä satamien ja lentokenttien saarto on saanut ruoka- ja lääketarvikekuljetukset keskeytymään. Reilut kaksi kolmannesta väestöstä on nälkäavun varassa. YK:n mukaan Jemenissä koetaan aikakautemme laajin humanitaarinen katastrofi.

Kolmivuotinen sota on tuonut esiin muutakin, muun muassa sen, kuinka vahva arabikevään 2011 kansanliike korruptoitumattoman hallinnon puolesta on Jemenissä. Tämän liikkeen syrjäyttäminen vuonna 2011 länsimaiden ja Persianlahden maiden johdolla tehdyssä sopimuksessa loi sen poliittisen tilanteen, josta syöksykierre sotaan alkoi. Sopimuksen seurauksena Saleh luovutti presidentinpaikkansa varapresidentti Hadille, mutta sai jäädä mukaan politiikkaan ja pitää valtion varoista anastamansa miljoonat.

SODAN VARJOSSA

Miltä sodan runtelemassa Jemenissä näyttää kadunmiehen ja -naisen näkökulmasta? Ruuan ja veden saanti on paikoin vaikeaa ja ihmiset joutuvat nojautumaan sukulais- ja naapuruusverkostoihin selviytyäkseen. Kadulla kerjäävien määrä on moninkertaistunut. Jatkuvat sähkökatkot tekevät elämän vaikeaksi tukahduttavassa kuumuudessa. Monet sairaalat on joko pommitettu tai ne ovat joutuneet supistamaan toimintaansa muun muassa sähkönsaannin ongelmien takia. Maaseudun alueilla, joilla amerikkalaiset jahtaavat jihadisteja, eletään jatkuvan pelon vallassa: milloin virhelaukaus osuu meidän taloon?

Etelän liikkeen naiset haluavat saada takaisin oikeutensa, jotka Jemenien yhdistyminen 1990 tuhosi. © SUSANNE DAHLGREN 2013

Huolimatta pommituksista alkoi Sanaassa uusi kouluvuosi tämän vuoden syyskuun alussa. Hadin julistamassa väliaikaisessa pääkaupungissa Adenissa sen sijaan ei kouluihin päästy palaamaan – siitä huolimatta, että taistelut kaupungissa päättyivät jo kesällä 2015. Syynä olivat mielenosoitukset Hadin epäonnistunutta hallintoa kohtaan.

Protestit saivat kansan kaduille sen jälkeen, kun valuutta Jemenin rial nytkähti rajusti alaspäin. Sodan alkuun verrattuna valuutta on menettänyt jopa puolet arvostaan. Kun julkisen sektorin työntekijät, joita Jemenissä on enemmistö palkansaajista, ovat jo kahden vuoden ajan turhaan odottaneet palkkojaan, voi ymmärtää kansalaisten suuttumuksen. Samanaikaisesti Hadin hallinnon omat virkamiehet ovat osoittaneet, kuinka pääministerin ympärillä pyörii laaja korruptiopiiri.

Saudi-Arabia väittää käyvänsä sotaa palauttaakseen Hadin valtaan ja pysäyttääkseen Iranin vaikutusvallan kasvun. Kolmen vuoden aikana se on saanut aikaan ensinnäkin sen, että Hadin kannatuspohja maan sisällä on kadonnut olemattomiin, ja toiseksi Iranin todellisen avun hutheille. Iranin toimittamilla ohjuksilla on ammuttu kohti Riadin lentokenttää ja uhattu Abu Dhabin pommittamista. Eristettyään huthit kansainvälinen yhteisö on ajanut heidät Iranin syliin. Jemenissä ei Iranilla ole kannatusta, ja muutenkin jemeniläiset näkevät sodan omien tavoitteittensa kautta. Viime kädessä yksikään sisällissodan osapuoli ei halua ulkovaltoja sanelemaan poliittisia valintojaan.

Vaikka sota nousee otsikoihin vain saudien epäonnistuneiden ilmapommitusten, koleraepidemian ja al-Qaidan iskujen takia, tapahtuu maan sisällä positiivisiakin asioita. Yksi näistä on idässä sijaitsevan Maribin kaupungin nousu kukoistukseen. Kaupunki on onnistunut luomaan työpaikkoja ja vaurautta, eikä pelkästään käyttämällä sotataloutta hyväkseen. Vapauduttuaan taisteluista hutheja vastaan kaupungin kuvernööri onnistui irrottautumaan myös presidentti Hadin huonosta hallinnosta. Kaupungin turvallinen ilmapiiri houkuttelee investointeja.

Varsinkin etelän kaupunkeja piinaavat turvallisuusongelmat. Vaikka jihadistit ovat aseveljiä taistelussa hutheja vastaan, on al-Qaida suunnannut valtaosan iskuistaan liittolaisiaan vastaan. Jemeniläiset selittävät tämän sillä, että entinen presidentti Saleh lähipiireineen on kautta vuosien ollut tunnettu al-Qaidan iskujen tilaajana. Salehin kuoleman jälkeen iskujen määrä onkin romahtanut mutta ei kokonaan loppunut. Terrori-iskut voidaan nähdä sodankäynnin muotona osana konfliktia.

KANSANNOUSU JATKUU

Jemenin kansannousu arabikeväänä 2011 oli yksi arabimaiden suurimpia. Ulkovaltojen luoma mätä kompromissi Salehin kanssa saman vuoden lopulla ei ole lannistanut vihaista kansaa. Osaltaan myös huthien kansannousu on osa arabikevään liikehdintää, vaikka sen tausta on vuosikymmenen takaisissa tapahtumissa maan pohjoisosassa. Huthit kokosivat voimansa alueidensa marginalisointia ja alueelle pesiytynyttä äärisunnalaisuuden nousua vastaan. Toisella puolella maata, entisen Etelä-Jemenin alueella, puolestaan 2000-luvulla alkanut kansannousu Sanaan hallintoa vastaan on sekin vain kiihtynyt sodan oloissa.

Jemenien yhdistyminen toteutettiin vuonna 1990 ilman suurempia suunnitelmia ja pian etelän väki sai huomata, kuinka heidän elinkeinonsa ja maaomaisuutensa joko tuhottiin tai jaettiin Sanaan eliitin kesken. Ensimmäinen sisällissota käytiin jo 1994, ja sen jälkeen on etelän ihmisten syrjintä julkisissa viroissa ja armeijassa tullut järjestelmälliseksi. Vuonna 2007 joukko armeijasta erotettuja upseereita perusti Etelän liikkeen, jota jemeniläiset kutsuvat nimellä hirak, liike. Liike ajaa etelän itsenäisyyden palauttamista.

Oman valtion kannatus on sodan oloissa laajentunut valtavasti; Sanaan alaisuuteen ei haluta, oli maan johdossa sitten huthit tai Hadi. Liike suhtautuu nostalgisesti Etelä-Jemenin aiempiin saavutuksiin koulutuksen, terveydenhoidon ja kulttuurielämän aloilla. Naisten korostunut asema yhteiskunnan eri sektoreilla on myös asia, joka halutaan takaisin. Viime vuonna perustettu Etelän siirtymäkauden neuvosto yhdistää poliittisia voimia sulttaaneista sosialisteihin ja kokoaa hirakia laajemmin eri poliittisia voimia. Se vaatii öljytulojen käyttöä köyhyyden poistamiseen, rehtiä hallintoa ja tasaveroista kansalaisuutta. Etelä-Jemeniä leimannutta yksipuoluevaltaa ei haluta takaisin. Liikkeen tavoitteena on pitää myös kenraalit, heimojohtajat ja uskonmiehet politiikan ulkopuolella.

MITEN LOPPU SODALLE?

Johtavat länsimaat ovat asettuneet Saudi-Arabian tueksi Jemenin pommittamisessa kivikaudelle. Tutkijat ovat osoittaneet, että pommituksen kohteeksi on järjestelmällisesti joutunut siviilikohteiden lisäksi historiallinen kulttuuriperintö ja maanviljelys. Saudiprinssin vierailut Yhdysvaltoihin ja Britanniaan ovat tuoneet mukanaan sopimuksia, joiden turvin saudien puuttuminen Jemenin asioihin sinetöitiin vuosikymmeniksi eteenpäin. Ulkovaltojen ylimielisyys tuli esiin myös Yhdysvaltain entisen Jemenin-suurlähettilään vaatimuksessa, että Jemenin tulee hyväksyttää poliittiset ratkaisunsa nk. kvintetin jäsenmailla, joihin muun muassa Saudi-Arabia kuuluu.

Länsivallat ja niiden mukana Suomi tukevat kestämätöntä ratkaisua Jemenin konfliktiin. Jemeniläisten tulee saada itse valita tiensä. Etelän maakunnissa on voimakas halu palauttaa valtiollinen itsenäisyys. Hutheilla on oikeus rakentaa asuinalueitaan ilman äärisunnalaista häirintää. Maa voitaisiin tilapäisesti jakaa neljään sektoriin ja pääkaupunki siirtää väestömäärältään suurimpaan Ta’izzin kaupunkiin. Huthien suostumiselle rauhanprosessiin voisi olla hyvä porkkana, että he saavat jäädä Sanaahan. Etelän alueet voitaisiin puolestaan laittaa Etelän siirtymäkauden neuvoston hallintaan. Neljännen vyöhykkeen muodostaisi Marib, jälleenrakennuksen lippulaiva ja esimerkki muille.

Maanpaossa saudiarabialaisessa palatsissa istuva presidentti Hadi olisi hyvä ohjata eläkkeelle ja aloittaa kansainvälisten järjestöjen koordinoima jälleenrakennus. Sodan tämän hetken kuumin taistelurintama, Hodeidan satamakaupunki, kannattaisi antaa YK:n hallintaan, josta apu tasapuolisesti ohjattaisiin eri puolille maata. Luomalla työpaikkoja saadaan säännöllisen palkkatulon houkuttelemat asemiehet jättämään sotilaallisten ryhmien rivit. Kun jälleenrakennus on luonut riittävästi vakautta ja kansalaisyhteiskunta uudelleen järjestynyt, voitaisiin vaaleja alkaa suunnitella. Aseiden myynnin sijaan Suomi voisi tarjota sovittelutaitojaan jemeniläisten hädän lopettamiseksi.

Susanne Dahlgren
Kirjoittaja on seurannut Jemenin politiikkaa usean vuosikymmenen ajan.

Artikkeli on alun perin julkaistu AKYS-tiedotteessa 2/2018, joka ilmestyi Rauhan Puolesta 5/2018 -lehden välissä.

Pääkuva:
Etelä-Jemenin itsenäisyysliikkeen mielenosoitus Adenin paraatiaukiolla. Katsomon paikat oli varattu naisille.
© SUSANNE DAHLGREN 2013

Pääkirjoitus: Moraalitonta menoa

Jemenin sota on maanpäällinen helvetti, jossa soditaan suomalaisinkin asein. Puolustusministeri Niinistön mukaan tässä ei ole mitään hävettävää, eikä Suomen viemiä aseita ole käytetty siellä ihmisoikeusloukkauksiin. Kansainvälisten uutistoimistojen kuvamateriaali kertoo toista: Patrian alun perin vuonna 2016 Arabiemiraateille myymä panssaroitu miehistönkuljetusvaunu oli havaittu Jemenissä. Tieto suomalaisvaunusta sotatantereella ei kuitenkaan estänyt valtioneuvostoa myöntämästä Patrialle jatkolupaa varaosien toimittamiselle. Muun muassa Norja ja Saksa ovat jo sen sijaan kieltäneet aseviennin Jemenin sotaan osallistuviin maihin.

Valtioneuvoston ja puolustusministeri Niinistön välinpitämättömyys tuntuu erityisen julmalta Jemenin humanitaarisen katastrofin vuoksi. Jemeniläiset ovat loukussa sekä erilaisten maan sisäisten sotajoukkojen että Saudi-Arabian johtaman (ja USAn tukeman) liittokunnan täydellisen välinpitämättömyyden uhreina. Sotatoimet kohdistuvat usein tietoisesti siviilikohteisiin, ja lisäksi pelkästään sodasta kärsivien lasten lukumäärä on järkyttävä: Unicefin mukaan 1,8 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta on aliravittuja ja joka kymmenes minuutti yksi lapsi kuolee tauteihin, jotka olisi helppo hoitaa – mikäli vain apua saataisiin riittävästi perille.

YK toivoo saavansa sotivat osapuolet neuvottelupöytään lähiviikkoina, mutta samaan aikaan Saudi-Arabian johtama liittouma on kiihdyttänyt sotatoimia entisestään. Erityisesti Hodeidan satamakaupungista käytävät kiivaat taistelut uhkaavat paitsi alueen siviiliväestöä myös humanitaarisen avun toimittamista.

Poliitikot ovat ylpeilleet Suomen roolista kansainvälistä asekauppaa koskevan ATT-sopimuksen syntymisessä. Toistaiseksi sopimuksesta ei ole ollut juurikaan iloa kansainvälisen asekaupan uhreille – sellaisesta ei ole vielä mitään näyttöä.

Nykyisen hallituksen siunaama asekauppapolitiikka on täysin moraalitonta ja kyynistä. Asevienti Lähi-idän ruutitynnyriin pitäisi kieltää kokonaisuudessaan. Alueen maista yksikään ei täytä vastuulliselle asekaupalle asetettavia ehtoja. Lausunnot Suomen sitoutumisesta kestävään kehitykseen, demokratiaan ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ovat vain sanahelinää. Vastaavaa kaksinaamaisuutta edustaa Suomen aseostot Israelista, jotka ovat tuenilmaus Palestiinan laittomalle miehitykselle, Gazan saarrolle ja sotarikoksille palestiinalaisväestöä vastaan.

Toivottavasti ensi vaalien jälkeinen eduskunta ottaa julkilausutut periaatteet tosissaan ja seuraavan hallituksen linja on sen mukainen.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.

 

 

Suomi vie aseita sotaa käyviin maihin – missä vastuu?

asekauppa_suomi_sodassa

Voiko asekauppa olla vastuullista? Ainakin Suomen asekauppa on selkeästi ristiriidassa tehtyjen kansainvälisten sitoumusten kanssa. Asekaupan säätely olisikin saatava kriittisen tarkastelun kohteeksi – ja tavoitteena tulisi olla pelisääntöjen selkiinnyttäminen ja vastuu seurauksista.

Suomen asekaupassa on tapahtunut merkittäviä muutoksia 2000-luvulla. Vienti on kaksinkertaistunut ja yhä suurempi osa siitä suuntautuu Euroopan ulkopuolelle. Viime aikoina mediassa on herännyt keskustelua Suomen aseviennin eettisyydestä. Erityisesti viennin suuntautuminen yhä enemmän Lähi-idän maihin on herättänyt kysymyksiä siitä, miten käyty kauppa vastaa Suomen hyväksymiä kansallisesti ja kansainvälisiä sovittuja pelisääntöjä ja velvoitteita. Keskeisimmät kansainväliset sopimukset, joihin Suomi on sitoutunut, ovat muun muassa vuonna 2013 YK:ssa hyväksytty ATT-sopimus (Arms Trade Treaty) ja Euroopan unionin neuvoston yhteinen kanta vuodelta 2008. Lisäksi Euroopan parlamentti on tehnyt lukuisia linjauksia asekaupasta esimerkiksi äänestämällä vuonna 2016 Saudi-Arabian asevientikiellon puolesta.

YK:n yleiskokouksen huhtikuussa 2013 hyväksymän kansainvälisen ATT-asekauppasopimuksen tavoite on luoda maailmanlaajuiset säännöt tavanomaisten aseiden viennille, tuonnille ja siirroille. ATT-sopimus kieltää muun muassa pienaseiden viennin sellaisissa tapauksissa, joissa viejä tietää, että aseita tullaan käyttämään ihmisoikeusloukkauksiin tai humanitaarisen oikeuden vastaisesti.

Käytännössä asekaupan säätely on Suomessakin ollut kiistanalainen aihe. Ministeriöiden välilläkin on ollut erimielisyyttä viennin sallimisesta. Myös esimerkiksi oikeustieteen professorit Martti Koskenniemi ja Martin Scheinin ovat arvostelleet kovin sanoin hallituksen siunaamia asekauppoja. Suomi rikkoo kansallista lainsäädäntöä, sanoo Scheinin. Koskenniemen mukaan hallitus ei noudata EU-oikeutta eikä YK:n asekauppasopimusta.

Erityisesti aseiden hankinnan osalta kauppoja ei ole arvioitu millään tavoin ihmisoikeuksien eikä kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Asekauppa Israelin kanssa on kuitenkin suoraa tukea sen laittomalle miehityspolitiikalle Länsirannalla ja Gazan saarrolle, jotka Suomi on tuominnut kaikkien EU-maiden ja koko kansainvälisen yhteisön tavoin. Lisäksi Israel on suoraan sekaantunut aseellisesti muun muassa Syyrian sisällissotaan. Kuten nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö totesi merivoimien Israelista ostamien ohjusten kohdalla: Suomi hankkii parhaat mahdolliset aseet. Niinistö ei näe asekaupan ja Israelin ihmisoikeus- ja miehityspolitiikan välillä mitään ristiriitaa, koska Israelia kohtaan ei ole voimassa kansainvälisiä pakotteita, jotka rajoittaisivat hankintojen tekemistä.

Suomen asekauppa on yhä enenevässä määrin keskittynyt Lähi-idän sotaa käyviin maihin. Puolustusministeriön 7.6.2018 julkistaman puolustustarvikkeiden vientivalvontaraportin mukaan noin 26 prosenttia Suomen aseviennistä suuntautui vuonna 2017 Lähi-idässä sotaa käyviin maihin. Lukuun sisältyy puolustustarvikevienti Jemenin sotaan osallistuviin Saudi-Arabiaan (4,99 %) ja Arabiemiraatteihin (8,37 %). YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimiston johtajan Mark Lowcockin mukaan Jemenissä on humanitaarinen hätätila, josta voi muodostua 50 vuoteen historian pahin katastrofi. Kyseenalaiseksi voidaan tulkita vienti myös heinäkuusta 2016 lähtien poikkeustilassa olleeseen Turkkiin (13 % kokonaisviennistä), joka on Itä-Turkissa ja Irakin puolelle ulottuvassa sodassa kurdeja vastaan sekä suoraan sekaantunut Syyrian sotaan.

Toivottavasti viimeistään seuraava eduskunta aloittaa vakavan keskustelun Suomen asekaupan pelisäännöistä ja vastuullisuudesta. Vienti Lähi-itään ja asekaupat ja muu aseteollinen yhteistyö Israelin kanssa on lopetettava, mikäli haluamme ottaa kansainväliset sitoumuksemme vakavasti.

Teemu Matinpuro

Rauhanpuolustajat: Ukrainan sodan osapuolet painostettava tulitaukoon

Sunnuntaina 3.6.2018 pidettiin Suomen Rauhanpuolustajien joka toinen vuosi järjestettävä sääntömääräinen yleiskokous, jossa muun muassa valittiin järjestölle uusi johtokunta (katso kokoonpano alempaa).
Yleiskokous myös julkaisi Ukrainan sotaa koskevan kannanoton.

Ukrainan sodan osapuolet painostettava tulitaukoon

Itä-Ukrainan tulitauon noudattamista tarkkaileva Etyjin Ukrainan tarkkailumissio raportoi jatkuvista tulitaukorikkomuksia. Niihin syyllistyvät molemmat osapuolet vain aloittajan vaihdellessa. Sopimusta raskaiden aseiden vetämisestä kauemmas konfliktialueelta ei noudateta eikä siviilien humanitaarisia oikeuksia kunnioiteta.
Tulituksen lopettaminen ja raskaan aseistuksen vetäminen alueelta ovat perusedellytykset Minskin sopimusten toteutukselle. Vuonna 2014 Kiovassa tapahtuneesta vallanvaihdosta ja Krimin laittomasta valtauksesta lähtien jatkuneessa konfliktissa on menehtynyt yli 10 000 ihmistä, haavoittuneita on kymmeniä tuhansia ja yli miljoona ukrainalaista on paennut kotiseudultaan.

Eritoten vanhuksilta ja lapsiperheiltä puuttuvat sekä niin sanottujen tasavaltojen että Ukrainan kontrolloimalla konfliktialueella usein toimeentulo, terveydenhuolto, elintarvikkeet, sähkö ja jopa juomavesi. Tulitauko on välttämätön myös tästä syystä. Molemmat puolet häiritsevät ja yrittävät usein estää humanitaarisen avun toimittamista. Myös edellytykset totuudenmukaiseen tiedottamiseen kärsivät painostuksesta ja pidätyksistä, ja kansalaisiin kohdistetaan räikeää propagandaa. Tämä yhdessä vaikeitten sosiaalisten ongelmien kanssa ruokkii nationalismia ja väkivaltaisuutta ja on osaltaan johtanut myös rasistisiin hyökkäyksiin romanien leireihin ja vandalismiin synagogia ja juutalaisten hautoja vastaan muun muassa Kiovassa ja Lvivissä.

Konfliktin osapuolet on saatava noudattamaan tulitaukoa, jonka jälkeen kansainvälisen yhteisön on tuettava riittävällä panostuksella demokraattisten ja sosiaalisten oikeuksien palauttamista koko Itä-Ukrainan alueelle. Krimin asemasta ja sen asukkaiden oikeuksien turvaamisesta on käynnistettävä erilliset keskustelut.

Kansallisen sovinnon rakentamisen edellytyksenä on konfliktin ja sotimisen aikana tapahtuneiden rikosten, kuten Odessassa ammattiyhdistystalon tulipalossa 48 ja katutaisteluissa ja ammuskelussa kuusi kuolonuhria vaatineen verilöylyn puolueeton selvittäminen.

Rauhanpuolustajien johtokunta 2018–2019:

Markku Kangaspuro,  puheenjohtaja
Kirsti Era,  varapuheenjohtaja
Jouni Siren,  varapuheenjohtaja

Johtokunta:

Juuso Aalto
Markku Alin
Maria Hukkamäki
Mervi Grönfors
Keijo Hiltunen
Tarja Jalovaara
Olavi E. Kokkkonen
Antti Kurko
Juhani Lilja
Karim Maiche
Teemu Matinpuro
Tanja Pelttari
Tapio Solala
Tuula Sykkö
Jari Tamminen

Kolumni: Minun sukuni sota

raimopesonen-683x1024_2Isäni meni armeijaan välirauhan aikana, sairastui lavantautiin ja komennettiin jatkosodan aikana huoltomieheksi, vartioimaan varikkoja ja elintarvikekuljetuksia lähinnä omien miesten varastelulta. Lavantauti vei nuorelta mieheltä osan hiuksistakin.

Vuonna 1943 isä kuljetti lomalla venäläisen käsikranaatin kotiinsa. Kun hän tutki sitä pihalla isänsä kanssa, sattui vahinko. Kranaatti räjähti liian lähellä ja molemmat haavoittuivat. Isä kantoi loppuikänsä sisällään kahdeksaa koteloitunutta kranaatinsirpaletta. Isän isälle kävi pahemmin: hän kuoli pian haavoittumisen jälkitautina iskeneeseen keuhkokuumeeseen.

Oman sukuni vaiheiden kautta minulla ei ole ollut erityisiä vaikeuksia ymmärtää, mitä tarkoittaa aiemmilta sukupolvilta siirtyvä taakka tai miksi historian kipeitä kohtia peitetään tarinoita muokkaamalla. Kuva isoisäni viimeisistä vaiheista selkeni vasta vuosikymmeniä isäni kuoleman jälkeen. Samalla minun oli käytävä läpi kysymys siitä, johtuiko iän myötä kasvava vastenmielisyyteni sodan ylevöittämistä ja mystifiointia kohtaan yksinkertaisesti kateudesta: enkö pysty osallistumaan sotasankaruutta korostavaan hehkutukseen sen vuoksi, että oma isäni on sankarista perin kaukana?

Tuohon kysymykseen on ollut lopulta helppo vastata. Nuorena katkaisuhoitoaseman työntekijänä 1990-luvulla huomasin, että asiakkaiden perhetaustoista paljastui varsin säännönmukaisesti sota-ajan taakkoja, eivätkä mitkään kunniamerkit suojaa jälkipolvia niiltä. Kriittisen historiantutkimuksen seuraaminen on vahvistanut käsitystäni siitä, että autokolarien tavoin sota on ihmisen aiheuttama onnettomuus, ja silloin sen pitäisi olla myös ihmisen estettävissä. Liikenneonnettomuuksistakin voi löytää sankarillista ja ei-sankarillista toimintaa, mutta itse onnettomuuksia ei ole tapana nostaa palvonnan kohteiksi.

Innostuin sotahistoriasta jo ala-asteikäisenä. Jälkikäteen ajatellen se on yksi tapa työstää ylisukupolvista taakkaa. Lapsen silmin kyse oli kuitenkin vain siitä, kuinka jännittävä, vaarallinen ja vähän kiellettykin aihe veti puoleensa. Mukana oli puhdasta pätemisen halua lasten ja myöhemmin nuorten miesten yhteisössä. Tuo näkökulma on auttanut minua ymmärtämään vähän paremmin sitä 23-vuotiasta nuorukaista, joka kuljetti kotimatkallaan repussa käsikranaatia.

Teksti Raimo Pesonen
Kirjoittaja on helsinkiläinen musisoiva kirjailija.

 

Donetskin tulitus kiihtyi 5. marraskuuta

Rauhanpuolustajien delegaatio vieraili syyskuussa Ukrainassa. Oksana Tšelyševa kirjoittaa, mitä marraskuun alussa tapahtui esimerkiksi Opytnoen kylässä, jossa he vierailivat paria kuukautta aiemmin.

 

Marraskuun 5. päivänä kello 16.40 Ukrainan armeija tulitti voimakkaasti Donetskia Grad- raketinheittimillä. Donetskin asukkailta saatujen tietojen mukaan ensimmäisten 40 minuutin aikana Avdievkan suunnalta ammuttiin 40 ohjusta Donetskin lentokentän suuntaan ja 80 Jasinovatskin piirin Jakovlevkan taajaman suuntaan.

40 minuuttia rakettitulituksen kohteena on pitkä aika. Lähes heti sosiaaliseen mediaan ilmaantui Donetskin asukkaiden kommentteja ”hirveistä äänistä”, joita he kuulivat ensi kerran vuoden 2015 jälkeen. Kommenttien kirjoittajat olivat kaukana Jakovlevkasta tai Donetskin kaupungin Kievskin kaupunginosasta, itse tulituksen kohteet olivat suojassa. Niin kiihkeää Grad-ammuntaa ei ole esiintynyt pitkään aikaan.

Kun kirjoitin Facebookissa Jakovlevkaan kohdistuneesta pommituksesta, eräs Donetskissa tapaamani kollega kirjoitti Lontoosta: ”Vanhempani ovat Jakovlevkassa. Vaikka kuinka pyydän heitä olemaan käymättä mökillä, se on heille elannon lähde: he eivät taaskaan saa eläkettä, koska viettävät enemmän aikaa Donetskissa.” Hän onnistui saamaan heihin yhteyden ja sai kuulla, että he ovat elossa. Illalla tuli tieto, että yksi Jakovlevkan talo oli palanut maan tasalle.

Jokseenkin heti tulituksen alettua Ukrainan ”antiterroristisen operaation” lehdistökeskus alkoi tiedottaa, että tulitusta eivät aloittaneet he vaan ”tasavallat”. He väittivät, että ”Donetskin kansantasavallan” joukot tulittivat Opytnoen kylän seutua ja Avdievkan kaupunkia Ukrainan puolella. Avdievkan asukkaat eivät kuitenkaan vahvistaneet tietoa pommituksesta.

Rauhanpuolustajien delegaatio vieraili syyskuussa Ukrainassa. Kävimme Opytnoen kylässä, ja nyt kuulin, että päivällä 5. marraskuuta Avdievkan suunnasta tuli 57 Ukrainan armeijan sotilasajoneuvoa, muun muassa panssari- ja bensankuljetusajoneuvoja. Ne ajoivat Opytnoen läpi Donetskin suuntaan.

optynoe2
Kuvat on otettu Opytnoen kylässä, joka sijaitsee Donetskin entisen lentokentän ja Advivkan kaupungin välissä. Viitisenkymmentä ihmistä elää pahasti vahingoittuneissa taloissa. Tässä kerrostalossa on kymmenen asukasta. Selvitäkseen hengissä he siirtyvät asunnosta toiseen ja pysyvät yhdessä ylläpitääkseen lämpöä. Syyskuun alussa he olivat valmistamassa ruokaa improvisoidulla liedellä, jonka he olivat rakentaneet pihalle. Vettä tai sähköä ei ole kaasusta puhumattakaan. Opytnoe on yksi alueista, joissa on kaikkein vaikeinta selviytyä, koska sitä tulitetaan eikä paikallisilla viranomaisilla ole kiinnostusta helpottaa asukkaiden ahdinkoa. Jos tulitus on liian ankaraa, asukkaat muuttavat kellariin, jonka he ovat muuttaneet pommisuojaksi. Vaikein ajanjakso oli vuonna 2015, jolloin he eivät päässeet pois pommisuojasta useisiin kuukausiin.

opytnoe1
Noin kello 15.30 Opytnoen ja Avdievkan välisiä peltoja alettiin ampua (toisen puolen) tankeista. Opytnoen asukkaat laskivat noin sata yksittäistä tankin laukausta kello 15.30–16.20. Osa ammuksista putosi aiemmin tuhoutuneeseen Opytnoen osaan. Kylän muutamasta kymmenestä siviiliasukkaasta kukaan ei onneksi haavoittunut. Eräät asukkaat kumosivat huhun, että siellä olisi illalla räjähtänyt ammusvarasto. Kuitenkin kuultiin tieto, että Donetskin osapuoli vastasi illalla ja yöllä niin ikään raketinheitintulella.

Donetskin tulittaminen raketinheittimillä alkoi siis kello 16.40 ja vaimeni puoli kahdeksan tienoilla, mutta kello 20.40 alkoi kaupungin pohjoisosan tulittaminen Avdievkan suunnalta uudelleen.

Donetskissa on havaittu lukuisia siviilikohteiden vaurioita. Vähintään 30 asuintalosta rikkoutui ikkunoita ja/tai kattoa. Kaasunjakelulinjat vioittuivat, mutta vauriot onnistuttiin rajoittamaan, mikä osoittaa jälleen kunnallistekniikan hoitajien rohkeutta. Tulitus kohdistui myös Donetskin jakamoon, joka hoitaa vedenjakelua paitsi Donetskissa ympäristöineen myös Ukrainan hallitseman alueen taajamissa, muun muassa Avdievkassa. Varalla oleva kloorijohto vioittui taas – asema on säännöllisesti joutunut tulituksen kohteeksi. Jos syntyy nestemäisen kloorin vuoto, on ekologinen katastrofi väistämätön, eikä se säästä ketään, olipa konfliktissa sitten ”oikealla” tai ”väärällä” puolella.

Kaksi Donetskin asukasta (s. 1952 ja 1982) oli saanut vammoja. Ihmeen kaupalla automatkustajat pelastuivat tultuaan Kievskin kaupunginosaan toisaalta Donetskista. Autossa oli vanhemmat ja kolme pientä lasta, tulituksen alkaessa he olivat jo onneksi tuttaviensa kodin luona ja lapset ehtivät suojaan kellariin.

5.11. vammautui myös kolme vuonna 2007 syntynyttä poikaa. He löysivät koulun N:o 110 leikkipaikalta räjähtämättömän ammuksen, johon yksi pojista heitti tiilen. Artjom Jarovoi kuoli räjähdyksessä heti, Juri Raskosov ja Jevgeni Bogdanov vietiin sairaalaan kriittisessä tilassa.

Eräs Ukrainan puolen haastateltavani arvioi, miksi tilanne kärjistyi juuri nyt: ”Ongelma on ehkä joukkojen siirrossa: Opytnoessa ja Avdievkan lähellä ollut prikaati lähtee asemistaan ja tilalle tulee uusi. Siirtyminen merkitsee tekniikan siirtoja. Tämä ehkä laukaisi eiliset tapahtumat Opytnoen lähellä.”

Etyjin tarkkailuryhmä ei pystyne arvioimaan Opytnoen tienoon peltojen tilannetta, sillä paikka on yksi niistä, minne he eivät voi ajaa päällystämättömien teiden takia. Kun ajoimme syyskuussa Avdievkasta Opytnoeen, saattajamme sanoi, että käyttämämme tie oli ainoa, siltä oli raivattu miinat aivan hiljattain. Ei ole takeita, etteikö ilmaantuisi uusia miinoja.

On myös mahdollista, että Ukrainan armeija toteutti Opytnoessa presidentin käskyä. Marraskuun 3. päivänä presidentti Porošenko julisti Kiovan alueen kylään tehdyllä vierailulla ohjusjoukkojen päivää juhlittaessa: ”Ukrainan armeijan tykistön täytyy valmistautua palaamaan tarpeen tullen erotuslinjalle maan itäosissa, antiterroristisen operaation suoritusalueella.”

Tämä julistus rikkoo Minskin sopimuksia raskaiden aseiden vetämisestä 50 kilometrin päähän erotuslinjasta.

Teksti Oksana Tšelyševa
Kuvat Anna Zaretska

Itsemurhaiskun silminnäkijä

Teksti Timo Kalevi Forss

Afganistanilainen valokuvaaja Massoud Hossaini vieraili Suomessa helmikuussa. Poliittisen valokuvan festivaalin yhteydessä järjestetyssä keskustelutilaisuudessa hän näytti kuviaan ja kertoi niistä Kansallisteatterin Lavaklubilla.

Vuonna 1981 Kabulissa syntynyt Hossaini pakeni vain kuuden kuukauden ikäisenä perheensä kanssa Afganistanin neuvostomiehityksen aikaista kommunistihallintoa naapurimaahan Iraniin. Hän kävi siellä koulunsa ja liittyi Iranin uudistusmielisiin poliittisiin aktivisteihin vuonna 1996. Hossaini koki velvollisuudekseen taltioida ympärillään tapahtuvat poliittiset mullistukset ja valitsi välineekseen valokuvauksen.

Paluu Afganistaniin

Iranissa asuvana afgaanipakolaisena Massoud Hossaini koki valokuvaamisen maan kaupunkien kaduilla vaaralliseksi. Niinpä hän keskittyikin aluksi kuvaamaan afgaanipakolaisten elämää Iranin toiseksi suurimmassa kaupungissa Mashadissa.

Syyskuun 11. päivän iskut New Yorkissa muuttivat ratkaisevasti hänen ajatteluaan. Hossaini palasi Afganistaniin vuonna 2002 ja liittyi Aina-nimiseen järjestöön, jonka tavoitteena on kehittää afganistanilaisten media- ja kommunikointitaitoja. Hossaini opiskeli Ainan huomassa valokuvausta ja kehittyi pian ammattilaiseksi.

Hän sai töitä ranskalaisen uutistoimisto AFP:n kuvaajana dokumentoiden Afganistanin sotaa. Hän on kuvannut sodan todellisuutta myös amerikkalaisjoukkojen mukana liikkuvana kuvaajana. Tässä yhteydessä hänen kameraansa on tallentunut lisäksi afganistanilaiskylien jokapäiväistä elämää.

Keskellä itsemurhaiskua

Hossaini oli kuvaamassa uskonnollista seremoniaa Abu Fazalin pyhäkössä Kabulissa 6.12.2011. Kesken seremonian kuului voimakas pamaus. Hossaini luuli aluksi ilmapallon räjähtäneen, eikä ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Pian hän huomasi makaavansa maassa itkien ja täristen. Ympärillä makasi satoja ihmisiä. Kaikki olivat shokissa eikä kukaan pystynyt tekemään mitään. ”Huomasin, että kädestäni vuosi verta. Yritin nousta jaloilleni, mutta en pystynyt. Olin menettänyt tasapainoni. Ajattelin, että velvollisuuteni on selvittää mitä on tapahtunut”, Hossaini kertoo.

Hossaini oli kuitenkin sen verran voimissaan, että pystyi jatkamaan kuvaamista. Kameralle tallentui mykistävän kauheita kuvia elävistä ja kuolleista. Itsemurhapommittaja oli räjäyttänyt pomminsa keskellä ihmisjoukkoa. Iskussa kuoli 110 ihmistä ja 180 loukkaantui. ”Kun tajusin mitä olin tapahtunut, minun olisi kannattanut juosta pois. Ensimmäistä räjähdystä olisi voinut seurata toinen räjähdys tai siitä olisi voinut seurata laukausten vaihtoa. Olin shokissa, enkä tiennyt mitä tehdä. Palaneiden ruumiiden haju täytti ilman.”

Massoud Hossaini lähetti lehtiin kuvan, jossa nuori tyttö huutaa veristen ihmisten ja ruumiiden keskellä heti iskun jälkeen. Kuva levisi kulovalkean lailla ympäri maailman ja se julkaistiin monissa maailman suurimmissa medioissa.

Ihmisten välinpitämättömyys järkyttää

Nuoren tytön kuvasta ja Massoud Hossainista tuli hetkessä maailmankuulu. Vuonna 2012 Hossaini voitti kuvallaan valokuva Pulitzer-palkinnon.

”Kuvassa ei näy sotilaita, eikä siihen liity politiikkaa. Kenelläkään Afganistanissa ei pitäisi olla motiivia iskeä tämäntyyppiseen uskonnolliseen tilaisuuteen. Uhrit olivat köyhiä ja viattomia ihmisiä”, hän kuvailee.

Tarana Akbari, kuvassa huutava 12-vuotias tyttö, loukkaantui pommi-iskussa, mutta selvisi hengissä. Hänen perheenjäseniään kuoli iskussa. Kun kuva oli levinnyt maailmalle, Massoud Hossaini katsoi velvollisuudekseen mennä tapaamaan Tarana Akbaria ja hänen perhettään. ”Sain tietooni tytön ja hänen isänsä osoitteen pari päivää iskun jälkeen. Koputin ovea ja isä avasi. Hän tiesi jo kuvasta. Pelkäsin miten hän reagoisi. Hyökkäisikö hän kimppuuni? Päinvastoin isä kiitti siitä, että olin jakanut hänen tuskansa kaikkien kanssa. Se antoi hänelle tuntee, ettei hän ole yksin. En tiennyt mitä sanoa.”

Hossainia järkytti pommi-iskussa länsimaisten viranomaisten välinpitämättömyys. Uhreille oli vaikea saada apua itse tilanteessa ja sen jälkeen. ”Haluan sanoa täällä Suomessakin, että olemme kaikki ihmisiä. Jos emme välitä toisten kärsimyksestä tai elämästä, afganistanilaisten kokemat ongelmat saapuvat tännekin. Jos emme välitä toisistamme ja yritä ratkaista ongelmia, terrorismi saattaa levitä teidänkin maahanne. Mehän juuri näimme, mitä tapahtui Pariisissa Charlie Hebdo -lehden toimituksessa. Se ei ole kovin kaukana Suomesta.”, Hossaini summaa.