Avainsana-arkisto: rauhankasvatus

Maisa Kuikka-Uçar ja oikeuden­mukaisuuden jano

Kuva Pekka Turunen

Tätä nykyä Suomen Turussa vaikuttava perheenäiti-merimies-telakkatyöntekijä Maisa Kuikka-Uçar muistetaan yhtenä Rauhanpuolustajien kantavista voimista 2000-luvun alussa. Kuikka-Uçar aloitti työskentelemisen järjestön Helsingin-toimistolla vuonna 2001, mutta maailmanparantaminen eri muodoissaan on kiinnostanut häntä nuoruudesta asti.

”Muistan jo opiskeluaikoinani keränneeni nimiä bangladeshiläisen pakolaisen auttamiseksi. Toivoimme, että häntä ei karkotettaisi. Nykytermein puhuttaisiin turvapaikanhakijasta. Toimitin kerätyt nimet ministeri Jan-Erik Enestamille. Pakolaista piiloteltiin viranomaisilta tuttavapiirissäni, koska karkoituksen myötä häntä olisi odottanut kuolemantuomio Bangladeshissä. Minulla on aina ollut jonkinasteinen oikeudenmukaisuuden jano”, Maisa Kuikka-Uçar kertoo.

Kuikka-Uçar opiskeli diakoni-sosiaaliohjaajaksi Järvenpäässä ja tutustui samalla Reiluun kauppaan. ”Pidin silloin kehitysmaakaupan sivuliikettä opiskelun ruokatauoilla Seurakuntaopiston aulassa kerran viikossa. Minulle Reilu kauppa ja kehitysmaakauppa olivat jo tuolloin tärkeitä. Olen aina ollut kiinnostunut tämäntyyppisestä toiminnasta, ja pikkuhiljaa huomasin ajautuneeni Rauhanpuolustajien palkkalistoille.” Ennen Rauhanpuolustajia Kuikka-Ucar työskenteli Helsingin työttömät ry:ssä ja asunnottomien järjestössä.

TÖIHIN RAUHANPUOLUSTAJIIN

Kiinnostus maailmantalouteen vei Maisa Kuikka-Uçarin naisten talouspiiriin, jossa hän tutustui tätä nykyä Into Kustannuksen toimitusjohtajana toimivaan Jaana Airaksiseen. Airaksinen taas oli 1990-luvun lopulla tehnyt töitä Rauhanpuolustajille. ”Kuuluin naisten Talousavain-ryhmään, joka oli koostunut vapaaehtoisista. Kokoonnuimme puhumaan maailman talousasioista. Joku meistä valmisteli jonkin aiheen, sitten keskustelimme. Pohdimme maailman taloutta ja sen vaikutusta meihin. Lähestymistapamme oli humaani. Mietimme, mitä voisimme tehdä toisin. Pohdimme myös maailmantalouden nurinkurisia ilmiöitä tai vaikkapa mitä on kapitalismi.”

Jaana Airaksisen kautta Kuikka-Uçarille avautui mahdollisuus päästä töihin Rauhapuolustajiin. ”Toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro etsi tekijää Réfugiés – pakolaisten ääniä Suomessa -projektiin vuonna 2001. Olin aikaisemmin tehnyt järjestölehtiä asunnottomien yhdistyksessä ja ajattelin, että pystyisin tekemään toimitustyötä. Réfugiésiin oli saatu rahoitusta opetusministeriöstä, ja työnkuvanani oli toimittaa kirja ja cd-levy Suomeen saapuneista pakolaisista, heidän tarinoistaan ja musiikistaan.”

Mikko Saarela esiintyi vuonna 2004 Rauhanpuolustajien Helsingin-toimiston pihalla järjestetyssä pihakirppistapatumassa.

Réfugiés – pakolaisten ääniä Suomessa toteutettiin yhteistyössä Maailman musiikin keskuksen kanssa. Teemu Matinpuron ja Maisa Kuikka-Uçarin lisäksi projektin työryhmään kuului tammikuussa 2019 edesmennyt Mikko Saarela (s. 1958). Saarela muistetaan Eppu Normaalin ja Freud Marx Engels & Jungin basistina ja terävä-älyisenä sanoittajana, mutta 2000-luvun alussa laaja-alaisesti musiikkia tuntenut Saarela toimi Maailman musiikin keskuksen tuottajana.

”Levyn kappaleet äänitettiin Maailman musiikin keskuksen studiolla. Mikko Saarelalla oli kontakteja pakolaistaustaisiin muusikoihin. Matinpuro oli tehnyt pohjasuunnitelman siitä, keitä oli tulossa mukaan. Lähdin liikkeelle hyvin karkean rungon kanssa. Muistan lämpimästi, kun istuimme ensimmäisissä palavereissa Maailman musiikin keskuksen pienessä ja sokkeloisessa toimistossa pahvilaatikoiden keskellä.”

KESKEISTÄ ON RAUHANKASVATUS

Silmiä avaavan Réfugiés-projektin jälkeen Maisa Kuikka-Uçar jatkoi rauhantyötä. Hänestä tuli Rauhanpuolustajien Helsingissä sijaitsevan toimiston kokopäivätoiminen työntekijä. ”Projekteja löytyi lisää, toimitin muun muassa Solidaarisuuskalenteria ja Rauhan Puolesta -lehteä. Lisäksi toimenkuvaani kuului vastata Rauhanpuolustajien yhteistyöstä Työpaikkojen rauhantoimikunnan kanssa.”

Kuikka-Uçar täsmentää työn Rauhanpuolustajissa vaikuttaneen hänen ajatteluunsa monella eri tasolla. Yksi näistä on Työpaikkojen rauhantoimikunnan toiminta ja siihen liittyvä Ay-väen rauhanpäivät. ”On ainutlaatuista, että rauhanjärjestö tekee yhteistyötä ammattiyhdistysliikkeen kanssa rauhantyön saralla. En ollut aikaisemmin kuullut tällaisesta. Toivon, että tämä yhteistyön muoto jatkuisi. On hienoa, että Ay-väen rauhanpäivillä on vielä mukana ihmisiä, jotka ovat vuosikymmeniä olleet luomassa yhteyksiä ay-liikkeen ja rauhanliikkeen välillä. Se on mielestäni tärkeää.”

Rauhanpuolustajien kesäkiertueella vuonna 2006 pysähdyttiin Parolannummella. Mukana oli kolumbialainen klovni Edilberto Monje Méndez eli Ludi.

Rauhantyö ei voi olla pelkästään perinteiden vaalimista ja menneiden muistelemista. On mentävä eteenpäin ja luotava katse pitkälle tulevaisuuteen. Kahden lapsen äitinä rauhankasvatus on noussut Maisa Kuikka-Uçarille entistä tärkeämpään rooliin. ”Monet asiat Rauhanpuolustajien arvomaailmassa ovat lähellä omaa ajatteluani. En tarkoita pelkästään hävittäjähankintojen kritisoimista vaan myös ilmastokysymyksiä, sodan ja rauhan kysymyksiä, konfliktien ennaltaehkäisyä ja rauhankasvatusta. Viimeksi mainittu on minulle hyvin läheinen. Opin ja kuulen mielelläni rauhankasvatuksesta ja haluaisin välittää siitä jotain omillekin lapsilleni.”

Mitkä sitten voisivat olla konkreettisia keinoja keskustella lasten kanssa sotaan ja rauhaan liittyvistä vaikeista ja monimutkaisista kysymyksistä? ”Olen puhunut lasten kanssa sodasta. He kyselevät minulta siitä paljon. Seitsemän vuotta täyttävä tyttäreni pelkää sotaa. Lapseni ovat olleet mukana Rauhanpuolustajien tapaamisissa ja mielenosoituksissa. Haluan, että he tietävät, että on olemassa ihmisiä, joille rauhantyö on elämäntapa. Olen myös sanonut heille, että en halua minnekään sotaa ja että kaikilla pitäisi olla ruokaa. Kotikasvatusta tukee lasten ihana päiväkoti Peikonpesä, jonka yhtenä ohjenuorana on kestävä kehitys. Sateenkaari Koto ry:n Peikonpesässä lapsia on ohjeistettu muun muassa vedenkulutuksesta ja ruoan tuotannon vaiheista, on kasvatettu ja hoidettu kompostimatoja sekä vältetty ruokahävikkiä. Kaikki tämä helpottaa kotona tapahtuvaa asioiden opettelua, kuten esimerkiksi jätteiden lajittelua.”

”Sodasta puhuminen on minulle vaikeaa, jos pitää puhua vaikkapa ampumisesta. Pojallani on ollut joitain leikkejä, joissa ammutaan. En haluaisi kuitenkaan tehdä ampumisleikistä täysin kiellettyä asiaa, jota on kiva tehdä sen takia että se on kiellettyä. En halua toimia näin kiroilunkaan kanssa. Yritän edetä neutraalisti mutta kuitenkin keskustelevasti. Haluan korostaa lapsilleni, että toisten elämää, olipa kyse sitten ihmisistä, kasveista tai ympäristöstä yleensä, ei saa tuhota.”

KAKSI TÄRKEÄÄ KÄÄNNETTÄ

1990-luvulla Kuikka-Uçar teki vapaaehtoistöitä Reilun kaupan Estelle-laivalla, joka muun muassa kuljetti Suomesta kerättyä tavaraa Afrikkaan ja toi meille sieltä myytäväksi Reilun kaupan tuotteita. Myös Rauhanpuolustajat oli mukana Estellen toiminnassa, ja alus toimi Uudenkaupungin Rauhanpuolustajien kummilaivana. Maisa Kuikka-Uçarin lisäksi Estellen pursimies Veli-Matti ”Wellu” Koivisto oli aktiivi Rauhanpuolustajissa.

Merenkulku ja laivat vetivät Kuikka-Uçaria siinä määrin puoleensa, että hän päätti kouluttautua merimieheksi. ”Halusin kansimiehen pätevyyden Estelle-laivaa silmällä pitäen. Lähdin Puluista ja menin Rauman Merenkulkualan oppilaitokseen. Innostuin merenkulusta niin paljon, että luin itseni vahtiperämieheksi. Pääsin myös rahtilaivalle töihin.”

”Elämässäni on ollut kaksi tärkeää ja rikastavaa käännettä, jotka ovat tulleet ja kasvaneet sisälleni. Ensimmäinen oli Estelle-laiva ja sen ympärillä olevat asiat ja ihmiset. Mahdottomasta tehtiin mahdollista, romusta varustettiin laiva, jolla purjehdittiin Reilun kaupan nimissä. Ilman suuria taloudellisia panoksia, solidaarisuus ja unelma paremmasta maailmasta kantavina ajatuksina. Toinen merkittävä asia oli Rauhanpuolustajat. Koin, että löysin toisen paikan, jossa oli hyvä toimia ja oppia lisää maailmasta ja siinä elämisestä. Molemmista on jäänyt elämääni paljon ystäviä, yhteyksiä ja tunne siitä, että kuuluu johonkin itselle tärkeään ryhmään.”

Tätä nykyä Kuikka-Uçar työskentelee Turun telakalla, mutta on myös mukana Rauhanpuolustajissa vapaaehtoispohjalta. ”Pulu-vuosista sain paljon uusia avauksia maailman hahmottamiseen ja tiedonhakemiseen. Pidän järjestön tiedotusta ja julkaisutoimintaa luotettavana. Rauhanpuolustajat on minulle asiantuntija. Luen aktiivisesti Rauhan Puolesta -lehteä ja olen jonkin verran mukana Turun Rauhanpuolustajien toiminnassa. Osallistun mielelläni myös rauhantapahtumiin.”

Teksti Timo Kalevi Forss

PAKOLAISTEN ÄÄNIÄ

Maahanmuuttajia tai turvapaikanhakijoita oli Suomessa 2000-luvun alussa paljon vähemmän kuin nykyään, eivätkä globalisaation vaikutukset näkyneet lintukodossamme yhtä selvästi kuin tänä päivänä. ”Jouduimme etsimään ihmisiä. Pakolaistaustaisia ihmisiä oli toki Suomessa jo tuolloin, mutta sellaisia, jolla olisi musiikkitaustaa, olikin hankalampi löytää. Saimme kuitenkin mukaan yhdeksän esiintyjää. Projektia tehtäessä oli monta mutkaa matkassa. Välillä tuli ongelmia, kun ennalta mukaan lupautunut muusikko ei päässytkään osallistumaan projektiin. Jouduimme vaihtamaan soittajia toisiin lennosta. Tämä vaikutti koko paletin kasaamiseen kokonaisuutena. Kävi myöskin niin, että sama henkilö ei pystynyt tarjoamaan sekä tarinaa että musiikkia. Haimme siis osaan tarinoista eri henkilöltä tarinan ja musiikin.”

Mukaan saatiin maahanmuuttajien tarinoita ja lauluja seitsemästä eri maasta, joita olivat Irakin Kurdistan, Palestiina, Bolivia, Kongo, Vietnam, Afganistan ja Somalia. Lisäksi pakolaiskäsitettä laajensivat kolttasaamelaisen ja Karjalan evakon kertomukset. ”Kohtaamiset ihmisten kanssa olivat mukavia ja kiinnostavia. Kävin muutaman ihmisen kodissa haastattelemassa heitä. Somaliasta lähtöisin oleva Zahra Abdulla kertoi tarinansa. Hän oli jo tuolloin mukana kunnallispolitiikassa. Vietnamilaistaustaisen Jimmyn kappale oli melankolinen iskelmä. Hänen tarinansa oli minulle mieleenpainuvin. Jimmy oli saapunut Suomeen venepakolaisena. Hän työskenteli tuolloin Kulttuurikeskus Caisassa, jossa haastattelukin tehtiin. Jimmy oli tosi sympaattinen kaveri.”

”Evakkotarinan saimme Martti Olkinuoralta, joka asui Helsingin Töölössä. Kävin hänen kotonaan tekemässä haastattelun. Evakkolaulun taas saimme Martta Kähmiltä. Hän oli kirjan ilmestymisen aikoihin jo kuollut. Kyse oli vanhasta karjalaisesta laulutyylistä. Se esitettiin ilman säestystä. Martta Kähmin löysimme Maailman musiikin keskuksessa äänityksestä vastanneen Jukka Viirin avulla.”

Suomeen asettuneita

Suomen alueella asuvista alkuperäiskansoista pienin on kolttasaamelaiset. Heidän uhanalaista kieltään koltansaamea puhuu enää muutama sata ihmistä. ”Kolttasaamelainen Jaakko Gauriloff oli mukana levyllä suomenkielisellä kappaleella ’Miksi näin on?’. Hän oli melkoinen persoona. Tapasimme hotellihuoneessa. Hän kertoi kolttien tarinan ja puhui myös koltan kielen asemasta Suomessa.”

Vuonna 1939 syntynyt Gauriloff kertoo Réfugiés-kirjassa, miten ja miksi hän joutui jättämään kotinsa:

“Kun toinen maailmansota syttyi, Suomi menetti oikean käsivarren alueen ja perheemme joutui lähtemään evakkoon. Välirauhan aikana saimme kuitenkin palata takaisin, mutta jatkosodan myötä vuonna 1944 tuli uusi lähtö, eikä sittemmin enää ollut paluuta kotiseuduille. Evakkoon lähti kaiken kaikkiaan 650−700 kolttasaamelaista.

Omat vanhempani olivat evakossa Oulun lähellä, Kalajoki-Maikkola-alueella. Kun sota päättyi, he tulivat Inarin kunnan alueelle. Vuonna 1948 valtio päätti, että Sevettijärvi lähellä Norjan rajaa tulisi kolttasaamelaisten alueeksi. Enemmän kuin puolet koltista siirtyi tälle alueelle ja siellä he hajaantuivat kolmeen eri kylään. Jälkeenpäin katsottuna se tarkoitti sitä, että henkiset voimavarat jakautuivat. Armeijan autot kävivät hakemassa meidänkin perhettämme Sevettijärvelle, mutta emme olleet halukkaita lähtemään ja jäimme Inarin liepeille Nellimöön.

Vanhempani saivat otettua mukaansa evakkotaipaleelle muutaman poron, mutta kaiken muun he joutuivat jättämään. Isäni harmitteli aina, että muutama härkä saatiin tuotua eikä yhtään vaadinta.”

Haasteltavien taustat olivat hyvin erilaisia. Yhdistävänä tekijänä oli asuminen Suomessa. ”Mukana ei ollut hiljattain Suomeen tulleita. Kaikki olivat ehtineet jollain lailla asettua tähän yhteiskuntaan. Aika monella oli myös töitä. He eivät olleet mitään ammattimuusikoita, vaan ihmisiä joilla oli kiinnostava tarina ja musiikillista taustaa. Minä haastattelin ihmiset ja kirjoitin tekstit. Mikko oli jonkinasteinen tuottaja, tosin hän ei juurikaan asettanut ehtoja. Biisivalinnat tulivat artisteilta itseltään.”

Yhteistyöstä Mikko Saarelan kanssa Kuikka-Uçarilla on vain hyvää sanottavaa. ”Hän oli lempeä ja lupsakka. Hän ei asettanut projektille tahtia tai määräillyt, vaan toimi hyvin rauhallisesti. Ilmapiiri oli rento ja Mikon kanssa oli hyvä tehdä yhteistyötä.”

Yksi Réfugiésin tarinan kertojista on kongolainen Esther Leander. Hänet valittiin vuoden pakolaisnaiseksi 1999. Hän esittää levyllä perinteisen kongolaisen laulun ”Malaika”. Leander on taistellut itsensä ja lastensa puolesta, jotta he pääsivät osallistumaan suomalaiseen arkeen. Hänen kotoutumisensa Suomeen onkin menestystarina. Leander luki itsensä kauppatieteiden maisteriksi ja toimii tätä nykyä projektipäällikkönä Hämeenlinnassa. Lähtökohdat olivat kuitenkin rankat.

Esther Leander kertoo kirjassa:

“Lähdin Kongosta vuonna 1994. Silloin maassa vallitsi diktatuuri. Hallitsijana oli Mombutu ja tilanne oli jännittynyt. Ei voinut vapaasti sanoa mitään valtiota vastaan. Kaikkialla oli korvia kuuntelemassa mitä puhuttiin. Kehenkään ei voinut luottaa, sillä oma velikin saattoi olla valtion kätyri ja pettää luottamuksesi paljastaen virkamiehille mitä olit valtiosta sanonut. Ihmisiä vietiin vankilaan, jos he olivat olleet vaitonaisia.

Oikeus ja tasa-arvo toteutuivat Kongossa vain harvoin. Ihmisiä pidettiin vankilassa mielivaltaisia aikoja. Ei ollut harvinaista, että vankilassa tapettiin ihmisiä ja julkisuuteen tiedotettiin heidän vain sairastuneen ja kuolleen.

Mieheni oli lehtimies ja suuressa vaarassa työnsä takia. Hän oli joutunut vankilaan. Sillä aikaa olin poikamme kanssa kotona odottamassa, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Mieheni onnistui pakenemaan vankilasta ja lähdimme koko perheen kanssa saman tien Suomeen. En pelännyt. Ajattelin, että jos jotain pahaa tapahtuu, sen pitää vain tapahtua. Jos pelkää, ei voi jatkaa elämää. Elämässä pitää uskaltaa ottaa riskejä.”

Teksti Timo Kalevi Forss

Rauhankasvatus­neuvola 20: Sorrettujen sana

Rauhankasvatus on hieno sana, jota ei ole syytä hylätä, vaikkei se ole ollutkaan muodissa sitten 1980-luvun. Sitä paitsi jokaisen meistä on hyvä harjoittaa rauhankasvatusta aina kun tilaisuus tarjoutuu. Kätilönä neuvolassa toimii opettaja Hanna Niittymäki, joka työskentelee Rauhankasvatusinstituutissa.

 

Viime aikojen yksityiseen vanhustenhuoltoon liittyneiden uutisten tiimoilta ovat päässäni pyörineet sorrettujen pedagogiikan kehittäneen Paulo Freiren ideat. Olisiko Suomella ja suomalaisilla jotain opittavaa häneltä sekä yhteiskuntana että yksilöinä?

Kuka oli Paulo Freire?

  • Brasilialainen kasvatusfilosofi, joka eli vuosina 1921–97.
  • Hänen tunnetuin teoksensa on Sorrettujen pedagogiikka (1970).
  • Työ köyhien maatyöläisten lukutaitokampanjoissa loi pohjaa hänen ajattelulleen (sekä luultavasti avioliitto opettaja Elzan kanssa).

Sortajat ja sorretut

Freiren mukaan sortajien tavoitteena on pitää sorretut mahdollisimman tietämättöminä ja vaatimattomina. He pelkäävät asemansa puolesta, koska ajattelevat että joutuisivat itse sorretuiksi sorrettujen kaapatessa vallan. Freire nimeää myös käännynnäisten ryhmän, joka saattaa ymmärtää, että sorrettujen sortaminen on väärin, mutta lähtee toimimaan sorrettujen puolesta osallistamatta heitä itseään toimintaan. Freiren ajattelussa sorrettujen vapautuessa sorrosta heidän ei tule lähteä sortajiensa sortajiksi vaan molempien ihmisyyden palauttajiksi.

Dialogisuus

Freiren ajatusten mukaan dialogin olemuksen olennaisin piirre on sana. Sanan pitää sisältää kaksi osaa: reflektio ja toiminta. Ilman toimintaa on vain sanahelinää, kun taas ilman reflektiota toiminta voi olla sokeaa.

Dialogisuus edellyttää myös rakkautta maailmaa ja ihmisiä kohtaan. Vallankumouksen tulee olla rakkaudellista toimintaa. Vallankumous ei voi perustua herruussuhteille eli toimijoiden eriarvoisuudelle. Dialogissa kohtaavat siis parhaimmillaan ihmiset, jotka haluavat yhdessä oppia ja toimia paremman maailman puolesta olemassa olevia valtarakenteita kyseenalaistaen.

Tallettava vs. problematisoiva kasvatus

 Freire kritisoi perinteistä tallettavaksi kutsumaansa kasvatusmallia, jossa opettaja kaataa valmista itse valitsemaansa tietoa passiivisen oppilaan päähän. Kasvatustyön olisi syytä olla problematisoivaa ja oppilaslähtöistä.

* Opettajan pitäisi muuttaa roolinsa opettaja-oppilaaksi ja oppilaan vuorostaan oppilas-opettajaksi. Problematisoivassa kasvatuksessa edetään yhteisessä prosessissa toimien kaikkien oppiessa.

Lukutaitokampanjoissa työskennellessään Freire havaitsi, että lukutaidon laadulla on suuri merkitys. On tärkeää, että opitaan lukemaan maailmaa ja sen tekstejä, niin että oma kapasiteetti toimia omien asioiden ajajana vahvistuu.

 

* Käsitteet opettaja ja oppilas voidaan laajentaa kattamaan ihan ketkä tahansa ihmiset, niin että ”opettaja” viittaa henkilöön, jolla on enemmän valtaa suhteessa henkilöön ”oppilas”.

 

Neuvolan tädin ajatusharjoituksia freireläisyyteen pyrkivälle yksilölle

  1. Analysoi tarkasti roolejasi eri elämänalueilla. Pohdi erityisesti sitä, millaista valtaa sinulla on suhteessa muihin. Voit miettiä esimerkiksi työyhteisöäsi, perhettä ja sukua, taloyhtiötä, sosiaalista mediaa, harrastusporukkaa jne.
  2. Sen jälkeen mieti toimenpiteitä, joilla edesautat sitä, että ihmiset, joilla on tilanteissa vähemmän valtaa tai jotka kuuluvat jopa selkeästi sorrettuihin tai vähävaltaisempiin ryhmiin kuin sinä, saisivat äänensä kuuluviin (viime aikojen uutisten valossa esimerkiksi vanhukset ja lapset).
  3. Onko sinulla käytössäsi resursseja (henkisiä tai materiaalisia), joiden avulla voisit tukea muita ihmisiä löytämään uusia näkökulmia asioihin ja rohkeutta toimia asioidensa muuttamiseksi parempaan suuntaan?
  4. Oletko valmis tarvittaessa luopumaan asemastasi tai jostain omasta edusta toisten hyväksi?

Neuvolan tädin vinkkejä freireläisemmälle Suomelle

 Kun valtio tai kunnat suunnittevat toimintoja eri väestöryhmille, olisi hyvä varmistaa, että nämä väestöryhmät tulevat kuulluiksi mahdollisimman laajasti ja todellisessa dialogisuuden hengessä.

  1. Älä pelkää, että asiat tulevat liian kalliiksi, jos noudatat kohtaa A. Hyvä valmistelu ja ongelmien ennaltaehkäisy sekä ihmisten aito kuuleminen tuovat luultavasti pitkällä tähtäimellä säästöjä esimerkiksi lisääntyvän hyvinvoinnin muodossa.
  2. Oletko valmis tarvittaessa luopumaan asemastasi ja eduistasi toisten hyväksi? Elämme pikkuisella planeetalla nimeltään Maa, jonka tulevaisuudesta meillä on yhteinen vastuu.

Lähteet: Paulo Freire: Sorrettujen pedagogiikka (Vastapaino 2005) ja Toimintaan Freiren kanssa -opas Sorrettujen pedagogiikkaan (Demokraattinen sivistysliitto ry 2012).

 

Rauhankasvatus­neuvola 19: Ei syytetä opetus­suunnitelmaa!

Rauhankasvatus on hieno sana, jota ei ole syytä hylätä, vaikkei se ole ollutkaan muodissa sitten 1980-luvun. Sitä paitsi jokaisen meistä on hyvä harjoittaa rauhankasvatusta aina kun tilaisuus tarjoutuu. Kätilönä neuvolassa toimii opettaja Hanna Niittymäki, joka työskentelee Rauhankasvatusinstituutissa.

Aion hieman väärinkäyttää Rauhankasvatusneuvolan palstatilaa tällä kertaa ja avata omia näkemyksiäni siitä, miksi peruskoululaisilla menee tai ei mene hyvin. Viime aikojen ulostulot ovat nimittäin hiukan ärsyttäneet tätä peruskoulun opettajaa.

Sanon sen heti tähän alkuun: Koulutusleikkaukset, opettajille tuupatut moninaiset uudet työtehtävät sekä systemaattisen täydennyskoulutuksen puute ovat mielestäni asioita, joita voi syyttää oppilaidemme mahdollisesta ahdingosta.

Seuraavaksi kumoan esitettyjä väitteitä vedoten opetussuunnitelman perusteisiin tai omiin kokemuksiini.

 

Väite 1: Vain varakkaiden ja/tai korkeasti koulutettujen vanhempien lapset pärjäävät kouluissa

  • Tuntumani mukaan huoltajien tuki koulunkäynnille on aina vaikuttanut suotuisasti lapsen koulumenestykseen. Kun itse aloittelin peruskoulua 70-luvun lopulla, ja vielä pitkään senkin jälkeen, vaikutti siltä, että kaikenlaiset perheet (lue: sekä köyhemmät että rikkaammat) arvostivat suuresti koulua ja pyrkivät tukemaan lapsensa opintoja myös välittämällä sellaista asennetta, että ”kyllä ope tietää” ja että ”kouluvelvollisuudet on hoidettava”. Tämä asenne tuntuu osin murtuneen. Nykyään on enemmän oppilaita, joiden koulunkäyntiä huoltajat eivät juurikaan tue. Syyt voivat olla esimerkiksi seuraavia:
  1. huoltajat eivät arvosta koulua
  2. huoltajien elämässä on vaikeita haasteita ja aika menee elämästä suoriutumiseen eli esimerkiksi läksyjen tekemisen tukeminen on vaikeaa
  3. huoltajat arvostavat suuresti koulua, mutta eivät puhu vielä suomea eli esimerkiksi läksyjen tekemisen tukeminen on vaikeaa

Ratkaisuehdotuksia:

  1. Kouluista annetaan entistä vähemmän läksyjä, koska se saattaa asettaa lapset eriarvoiseen asemaan
  2. Koulu järjestää oppituntien jälkeen pätevien ihmisten johdolla läksykerhotoimintaa (edellyttää rahaa)
  3. Koulujen ja kotien yhteistyötä kehitetään niin, että pyritään erityisesti saamaan mukaan ne vanhemmat, jotka loistavat poissaolollaan, eli esimerkiksi kouluttamattomat, työttömät ja suomea vähemmän taitavat, ja tukemaan heitä. (Edellyttää yhdenvertaisuustyön ymmärrystä ja ehkä rahaa. Näkisin tässä roolia uudenlaisilla ammattiryhmillä kuten koulusosionomeilla.)
  4. Yhteiskunnallinen keskustelu lähtee sellaiseen suuntaan, jossa kouluja ja opettajia arvostetaan ja painostetaan päättäjiä tarvittavaan resursointiin, eli sekä koulujen että kaikkien sellaisten hyvinvointipalveluiden resursointiin, jotka tukevat huoltajia työssään. (Tarvitaan rahaa ja asennetta. Tulee mieleen esimerkiksi hävittäjähankinnat yms., joista voisi säästää rahaa vähän tärkeämpiin hommiin.)

 

Väite 2: Ilmiöoppiminen jättää oppilaat oman onnensa nojaan, vaikka heillä ei ole edellytyksiä itseohjautuvuuteen.

  • Opetussuunnitelmassahan ei mitään ilmiöitä edes mainita. Siellä puhutaan monialaisista oppimiskokonaisuuksista, vaikkei sillä nyt niin ole väliä. Tuntuu aika absurdilta, että sellainen seikka, että samaa ilmiötä käsiteltäisiin useamman oppiaineen näkökulmasta, voisi olla kenenkään mielestä huono asia. Saanen muistuttaa, että koulun ulkopuolinen maailma harvoin noudattaa oppiainejakoa. Etenkin esiopetuksessa ja alkuopetuksessa (eli 1.–2. luokilla) on maailman sivu opiskeltu asioita ilmiöinä. Eikö ole vallan suloista ajatella, että jos agendalla on vaikkapa vesi, niin voidaan tehdä pieniä kelluntakokeita itse veistetyillä kaarnalaivoilla, maalailla vetisiä taideteoksia, leikkiä vesihippaa, vertailla maailman vesivarojen jakautumista, tutkia veden olomuotoja, lukea ja kirjoittaa merelle sijoittuvia tarinoita ja käydä vaikka uimassa?

 

Näkökulmia toimivaan ilmiöoppimiseen:

  1. Opetussuunnitelman perusteissa ehdotetaan, että näitten monialaisten oppimiskokonaisuuksien teemoja valittaessa oppilaat tulevat kuulluiksi. On hienoa ja oppilaiden sitoutumista ja osallisuutta edistävää, jos he voivat tuoda esiin itseään kiinnostavia teemoja. Muistetaan kuitenkin, että opettajat ovat ne asiantuntijat, jotka päättävät, mitä ja miten tarkemmin opiskellaan. Se vaatii opettajilta luonnollisestikin paljon työtä, mutta hienona pointtina tässä on se, että työ voi jakautua usealle opettajalle, koska näitä kokonaisuuksia on tarkoitus toteuttaa monen opettajan voimin.
  2. On aivan oikea arvio, että harva peruskoululainen on hyvin itseohjautuva tai loistokas ja kriittinen tiedonetsijä. Mutta hei: näiden taitojen opettaminen on yksi peruskoulun päätehtävistä: ”Monilukutaito merkitsee taitoa hankkia, yhdistää, muokata, tuottaa, esittää ja arvioida tietoa eri muodoissa, eri ympäristöissä ja tilanteissa sekä erilaisten välineiden avulla. Monilukutaito tukee kriittisen ajattelun ja oppimisen taitojen kehittymistä.” (OPS 2014, 17). Älä siis jätä lasta yksin googlailemaan päämäärättömästi. Älä jätä itseäsikään Googlen armoille, vaan keskustele jonkun kanssa löydöksistäsi tai laita löydöksesi keskustelemaan keskenään. Juuri tätä monilukutaitoa peruskoulussa kuuluu nykyään opettaa aivan kaikissa oppiaineissa. Se on hyvin vaikea tehtävä ja opettajalla saattaa mennä iltakaudet siihen, että hän etsii vaikkapa sellaisia sivustoja, joilta voisi löytää luotettavia tietoja ikätasolle soveltuvassa muodossa. Antakaa anteeksi opettajalle, jos hän ei aina jaksa tehdä sitä, tai mikä vielä parempi – auttakaa häntä, jos tuntuu että te olette löytäneet netistä paikkoja, joiden kieli ja esitystyyli voisi avautua peruskouluikäisille.
  3. En löydä opetussuunnitelmasta sellaista kohtaa, jossa kehotetaan suorittamaan tätä monialaista eli ilmiöoppimista jotenkin erityisen itsenäisinä opintoina. Oma ilmiöviikkoni oppilaiden valitsemasta ja äänestämästä (demokratiassa enemmistö usein päättää!) teemasta ”ruoka” oli aivan erityisen opettajajohtoinen viikko. Luokassa vieraili myös useita muita asiantuntijoita ja luokka vieraili esimerkiksi ravintolakoulussa ja hotelli- ja ravintolamuseossa. On kyllä erityisen kannatettavaa osallistaa oppilaat ilmiön valitsemisen jälkeen miettimään, miten tuo ilmiö saattaisi linkittyä eri oppiaineisiin ja miten ilmiö näyttäytyy maailmassa ylipäätään.

 

Väite 3: Digitaaliset menetelmät tuhoavat oppimisen

  • Ensinnäkin minusta on aivan kertakaikkisen mystistä, että ihmiset saattavat oikeasti kuvitella, että kun uusi opetussuunnitelma tuli voimaan portaittain alkaen elokuusta 2016, kouluissa olisi tapahtunut joku täydellinen opetusmenetelmien mullistus. Ei huolta kansalaiset: suurin osa opettajista luultavasti jatkoi työtään ihan tyylillä ”business as usual”. Minä ainakin jatkoin. Olen koko urani ajan kyllä yrittänyt panostaa oppilaiden osallistamiseen ja sellaisiin työmuotoihin, jotka antaisivat tilaa ja onnistumisen kokemuksia muillekin kuin tyypillisille pärjääjille. Olen siis ilahtunut uudesta opetussuunnitelmasta, joka ottaa tähän mielestäni vahvemmin kantaa. Mutta digitaalisuus, se ei kyllä ole minun juttu. Älkää nyt kertoko kenellekään, mutta omat oppilaani yltyivät kovin digitaalisiksi lähinnä, kun saivat suorittaa padi-matkailua Google Earthin suosiollisella avustuksella tai opettelivat tekemään power pointin esitelmänsä tueksi.
  • Omassa opetuksessani olen älyttömän kiitollinen esimerkiksi Youtubelle ja sellaiselle tekniselle ihmeelle kuin videotykki. Ne ovat todellakin lisänneet opetukseeni mahtavia visuaalisia elementtejä. Mutta niistä ei ehkä enää puhuta, kun puhutaan digitaalisesta oppimisesta.

 

Voisin lopuksi listata joitain argumentteja digitaalisuuden puolustukseksi, jos nyt yhtään ymmärrän, mistä voisi olla kyse:

  1. Jos harjoitellaan matematiikassa ihan mekaanisia laskutoimituksia, niin digisovelluksissa tähän on tarjolla useampia toistoja kuin oppikirjassa. Esimerkiksi kymmenylityksen harjoittelussa asian ymmärtämisen ohella on tärkeää myös harjoitella lukumääräisesti paljon, jotta homma sujuvoituu.
  2. Jos oppilaalla on vasta aivan alkava suomen kielen taito, hän voi sopivalla digisovelluksella saada tuotettua kuvia ja tekstiä yhdistämällä vaikkapa ”tietosanakirjan”, joka innostaa ja saa oman oppimisen tuntumaan mielekkäältä. Koskee myös ketä tahansa oppilasta, jolla on kielellisiä vaikeuksia.
  3. Lapset ja nuoret viettävät nykyään, halusimme tai emme, suuren osan ajastaan netissä ja erilaisissa sosiaalisissa medioissa. Siksi on ensiarvoisen tärkeää viettää niissä aikaa myös aikuisten läsnä ollessa ja tukiessa juuri tuossa monilukutaidon kehittymisessä.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2014) on mielestäni loistava asiakirja. Siellä lukee muun muassa näin: ”Perusopetus tukee oppilaan kasvua ihmisyyteen, jota kuvaa pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen sekä oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan.”

Rauhaisaa vuodenvaihdetta jokaiselle! Lisää rahaa koulutukseen, kiitos!

 

Rauhankasvatus­neuvola 18: Tasan ei käy onnen lahjat

Rauhankasvatus on hieno sana, jota ei ole syytä hylätä, vaikkei se ole ollutkaan muodissa sitten 1980-luvun. Sitä paitsi jokaisen meistä on hyvä harjoittaa rauhankasvatusta aina kun tilaisuus tarjoutuu. Kätilönä neuvolassa toimii opettaja Hanna Niittymäki, joka työskentelee Rauhankasvatusinstituutissa.

 

Tämänkertaisessa jutussa neuvolantäti haluaa kiinnittää lukijoiden huomiota globaaliin eriarvoisuuteen. ”Maailma on epäoikeudenmukainen paikka. Mahdollisuutesi menestyä elämässä ja jopa selviytyä elossa aikuiseksi riippuvat suurelta osin siitä, milloin ja missä olet syntynyt ja ketkä ovat vanhempasi.” Näin lausutaan YK:n kehitysohjelman UNDP:n tuottamassa opetusmateriaalissa ”Muuttuuko maailma paremmaksi?”. Edellinen sitaatti olisi hyvä pitää mielessä aina silloin kun alkaa tuntua vaikkapa siltä, että oma menestys ja sujuvasti soljuva elämä on ihan omaa ansiota. Tai jos mieleen hiipii ajatus siitä, että joku vähemmän menestynyt tyyppi saa varmaankin ansionsa mukaan.

KÖYHYYS VÄHENEE, MUTTA MITEN?

Noin kymmenesosa maailman väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä eli alle 1,9 dollarin päivätuloilla. Köyhyys on vähentynyt rutkasti 2000-luvulla, mutta kehitys on ollut epätasaista. Kiinassa köyhyys on vähentynyt kovastikin. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa väkimäärä on kaksinkertaistunut vuoden 1990 jälkeen, ja vaikka köyhyys on prosentuaalisesti vähentynyt, on köyhiä ihmisiä lukumääräisesti enemmän. On myös täysin suhteellista, miten köyhyyttä arvioidaan.

Vinkki: Netissä World Poverty Clock kertoo ajantasaisesti, kuinka monta ihmistä tänään pääsee köyhyydestä ja kuinka moni vajoaa köyhyyteen. 16.10. kello 17.23 oli 84 161 ihmistä päässyt köyhyydestä ja 16 913 vajonnut siihen. Plussan puolella siis liikutaan, mutta 16 913 ihmistä tarkoittaa ihan yhtä montaa inhimillistä katastrofia.

DEMOKRATIA LISÄÄNTYNEE PITKÄLLÄ AIKAVÄLILLÄ

Tie demokratiaan saattaa olla väkivaltainen ja sisältää raskaita takaiskuja, kuten arabikevään jälkeiset tapahtumat ovat osoittaneet. UNDP arvioi, että yhä harvempi kansa taipuu enää tulevaisuudessa sorron alle. Prosessit saattavat olla kuitenkin hyvin hitaita, jos kyseessä on maa, jossa ei ole valmiina demokraattisia käytäntöjä eikä kansalla tottumusta niiden hyödyntämiseen.

Vinkki: Amerikkalainen Freedom House -järjestö tekee vuosittain mittauksen, jossa maailma jaetaan vapaisiin, osittain vapaisiin ja ei-vapaisiin maihin (googlaa ”Freedom House index”). Jaottelu on karkea, eikä sen todenperäisyydestä varmaankaan olla yksimielisiä. Freedom Housen mukaan maailmassa on kaksi kertaa enemmän demokratioita kuin diktatuureja.

SUKUPUOLTEN TASA-ARVO

Mikään maa ei ole saavuttanut sukupuolten tasa-arvoa taloudessa, politiikassa tai yhteiskunnassa. Tämä on yksi keskeinen tekijä, joka hidastaa maailman kehittymistä parempaan suuntaan. Naisia syrjitään useimmilla elämän osa-alueilla kuten terveydessä, taloudessa, politiikassa, koulutuksessa ja työmarkkinoilla.

Tällä hetkellä maailman valtioita johtaa vain 20 naista. Se on 6,3 prosenttia maailman johtajista. Kahdella maalla on nainen sekä maan että hallituksen johdossa. Ne ovat Yhdistyneet kuningaskunnat ja Uusi-Seelanti.

Huom: Valtion tulotason ja toteutuvan tasa-arvon välillä ei vaikuta olevan juurikaan yhteyttä. Esimerkiksi ei niin rikkaissa Senegalissa, Nicaraguassa ja Boliviassa naiset ja miehet ovat yhtä hyvin edustettuina parlamenteissa. Suurin osuus naisia on Ruandan parlamentissa.

Kotiläksy: Keksi tapoja toimia maailman rahavarojen tasaisemman jakautumisen, demokratian ja tasa-arvon puolesta!

(UNDP = United Nations Development Programme)

Rauhankasvatus­neuvola 17: Juhlat pystyyn!

Neuvola17_pieni
Rauhankasvatus on hieno sana, jota ei ole syytä hylätä, vaikkei se ole ollutkaan muodissa sitten 1980-luvun. Sitä paitsi jokaisen meistä on hyvä harjoittaa rauhankasvatusta aina kun tilaisuus tarjoutuu. Kätilönä neuvolassa toimii opettaja
Hanna Niittymäki, joka työskentelee Rauhankasvatusinstituutissa.

 

Lauantaina 18.8. tuli kuluneeksi vuosi Turussa tapahtuneesta puukotusvälikohtauksesta, jossa nuori henkilö sekavassa mielentilassa tappoi ja haavoitti useita ihmisiä. Erilaiset äärioikeistolaiset ryhmittymät päättivät viettää tämän tapahtuman muistopäivää suurellisesti mieltään osoittaen. Samana lauantaina neuvolan täti juhli omaa syntymäpäiväänsä, ja vanhentumisen tuottaman hilpeyden ansiosta haluaa nyt ehdottaa muutamia päiviä yleisiksi juhlapäiviksi. Voisi olla kansakunnallemme terveellisempää juhlistaa hyviä saavutuksia esimerkiksi ihmisoikeuksien saralla sen sijaan, että vietettäisiin valikoivasti ikävien tapahtumien vuosipäiviä.

21.3. Onnellisten lasten juhlapäivä

Lasten Päivän Säätiö perustettiin 21.3.1957 usean lastensuojelujärjestön yhteistyöllä. Säätiö ylläpitää Linnanmäen huvipuistoa. Huvittelemalla Linnanmäellä tuet siis lastensuojelutyötä. Lasten kurittamisen kieltävä laki tuli Suomeen niinkin myöhään kuin 1984. Tuona vuonna 40 % kansasta hyväksyi omien lasten ruumiillisen kurittamisen. Vuonna 2014 prosentti oli 15. Työtä riittää kunnes tuo luku on puhdas nolla.

22.5. Yleisen äänioikeuden juhlapäivä

22.5.1875 syntyi Ida Sofia Aalle-Teljo, joka oli suomalainen poliitikko, työväenliikkeen vaikuttaja ja yksi ensimmäisistä kansanedustajista. Ida oli innokas äänioikeustaistelija sekä myöhempinä vuosinaan tärkeä vanhainkotitoiminnan kehittäjä. SDP:n kansanedustajana Ida toimi vuosina 1907–1917. On ihanaa, että kaikki täysi-ikäiset saavat maassamme äänestää, mutta sitä toivoisi, että aktiivista kansalaisuutta ilmennettäisiin myös monin muin tavoin.

 

Moninaisen Suomen juhlapäivät x 3

14.2.

14. helmikuuta 2015 toimittaja ja kirjailija Koko Hubara julkaisi ensimmäisen Ruskeat tytöt -blogitekstinsä ja toi yleiseen tietoisuuteen ne moninaiset kokemukset, joille Suomessa elävät etnisesti ei-valkoiset altistuvat päivästä toiseen. Monet näistä kokemuksista ovat karmeaa syrjintää. Meille valtaväestön edustajille on ollut erittäin terveellistä kuulla niistä. Kokon ja Ruskeiden tyttöjen työ jatkuu ja saa toivon mukaan yhä enemmän huomiota ja edesauttaa sekä rakenteellisen että arkipäivän rasismin kitkemistä.

29.5.

 Toukokuun 29. päivä on hyvä päivä juhlia ihmisten oikeutta olla oma itsensä ja ilmentää sukupuoltaan ja seksuaalisuuttaan kuten haluaa. Tuona päivänä vuonna 1974 perustettiin SETA eli Seksuaalinen tasavertaisuus -järjestö, joka on jo yli 40 vuotta tehnyt uupumatonta ihmisoikeustyötä. Tuntuu ehkä yllättävältä, että homoseksuaalisuus poistettiin rikoslaista vasta vuonna 1971 ja sairausluokistuksesta 1981. SETA on edistänyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia piiru kerrallaan ja työ jatkuu. Tänään työn alla on esimerkiksi ihmisoikeuksia kunnioittava translaki.

5.12.

 Pertti Kurikan Nimipäivät sai alkunsa vuonna 2009 Helsingin Konalassa kehitysvammaisille palveluja tarjoavan Lyhty-yhdistyksen taidetyöpajalla. Pertti Kurikan nimipäivät -punkyhtye soitti virallisen hajoamisensa jälkeen vielä yhden keikan 5.12.2017, koska Ei myytävänä! -kansalaisaloite sai 50 000 allekirjoitusta täyteen. Tämä aloite kiinnitti suomalaisten huomion siihen, miten toimijuus ja osallisuus tullaan riistäneeksi vammaisilta henkilöiltä kilpailuttamalla heidän palveluitaan miten sattuu.

29.8. Aseettomuuden juhlapäivä

Arndt Pekurisen syntymäpäivänä 29. elokuuta voitaisiin juhlia sitä, että Suomessa saa kieltäytyä aseista ja hakeutua siviilipalvelukseen. Arndt oli tunnettu aseistakieltäytyjä ja pasifisti. Hänen aseistakieltäytymisensä saama julkisuus vaikutti ratkaisevasti vuonna 1931 Suomen ensimmäisen siviilipalveluksen mahdollistavan lain eli niin sanotun Lex Pekurisen säätämiseen. Arndt teloitettiin jatkosodan aikana 5.11.1941 Suomussalmen rintamalla. Odotamme tulevaisuudessa mahdollisuutta juhlia sitä, etteivät totaalikieltäytyjät saa vankeusrangaistusta ja lopulta sitä, että Suomi päättää satsata armeijaan menevät miljoonat koulutukseen ja kansalaisten muuhun hyvinvointiin.

Tässä siis muutama syy juhlaan. Tulevaisuudessa olisi hienoa päästä juhlimaan myös sitä, että Suomi ratifioisi ILO:n alkuperäiskansasopimuksen, joka turvaisi oikeudet Euroopan unionin ainoalle alkuperäiskansalle saamelaisille.

 

Rauhankasvatus­neuvola 16: Symppis vai emppis?

neuvola16_kuva
Rauhankasvatus on hieno sana, jota ei ole syytä hylätä, vaikkei se ole ollutkaan muodissa sitten 1980-luvun. Sitä paitsi jokaisen meistä on hyvä harjoittaa rauhankasvatusta aina kun tilaisuus tarjoutuu. Kätilönä neuvolassa toimii opettaja Hanna Niittymäki, joka työskentelee Rauhankasvatusinstituutissa.

 

Kesäkukkien tuoksuessa mieli lomavaihteella voi alkaa kehittää ja analysoida omia empatiataitojaan. Ensin voi vaikka pohtia empatian ja sympatian eroja. Joku saattaa ajatella, että ei sen niin väliä millaisia sanoja käyttää ja kyseessähän ovat vain vivahde-erot, mutta sanat ovat kuitenkin se väline, jolla me ihmiset paljolti maailmaa rakennamme. Sanoilla osoitetaan valtaa ja vallattomuutta, rakkautta ja vihaa suhteessa muihin elollisiin.

Sympatialla ja empatialla on selvä käsitteellinen ero, vaikka niitä tunnutaan käyttettävän usein synonyymeina. Molemmat oikeastaan kääntyvät suomeksi sanalla myötätunto. Tiivistetysti voisi sanoa, että sympatia on toisen tunnetilaan mukaan menemistä, empatia toisen tunnetilan ymmärtämistä. Sympatian tunteminen toista kohtaan saattaa ilmentyä esimerkiksi säälinä ja sympatian kohde saattaa kokea sen epämukavana. Empatia sen sijaan on aktiivista ymmärtämistä.

Kirjassa Empatia käydään seikkaperäisesti läpi empatian lajeja. Erilaiset sosiopaatit ja psykopaatit ovat kuulemma usein hyvin empaattisia hahmoja. He vain hyödyntävät ymmärryksensä toisen tunteista omiin manipulatiivisiin tarkoituksiinsa. Projektiivisen empaatikon (#susannakoski) ajatuskehä etenee suunnilleen näin: ”Jos minä olisin tuo pitkäaikaistyötön, niin minä kyllä varmasti ryhdistäytyisin ja kouluttautuisin uudelleen ja säästäisin rahani järkevämpään käyttöön kuin tupakkaan ja kaljaan.”

Se empatian laji, jota meidän olisi syytä tavoitella, on opuksen mukaan reflektiivinen empatia. Tähän empatian lajiin sisältyy ensinnäkin toisen tunnetilojen tunnistaminen ja jakaminen. Reflektiivinen empatia sisältää myös metatason, jolla ihminen pohtii sitä, millainen on hänen maailmankuvansa ja ihmiskäsityksensä ja miten ne vaikuttavat hänen kokemaansa empatiaan. On esimerkiksi tarpeen havainnoida itsessään sitä, tunteeko helpommin empatiaa itseään muistuttavia ihmisiä kohtaan.

Tässä vielä täsmennyksenä neljä empatian piirrettä, joiden kaikkien pitää toteutua, jotta empatia on todellista empatiaa:

  1. Kyky nähdä maailma niin kuin toinen sen näkee
  2. Kyky olla tuomitsematta toista
  3. Kyky ymmärtää toisen tunteita
  4. Kyky ilmaista toiselle, että on ymmärtänyt hänen tunteensa

Rauhankasvatusneuvolan kesäsuositus kuuluu siis näin:

Yritä ymmärtää läheisten ja kaukaisten ihmisten elämää heidän omista lähtökohdistaan käsin. Tiedosta, että et voi koskaan sitä täysin ymmärtää. Paras keino ymmärryksen lisäämiseen on ihmisten aito kuunteleminen. Muista siis olla kiinnostunut ja kysyä ihmisiltä heidän tunteistaan ja ajatuksistaan kunnioittavalla tavalla. Jos tuntuu, että koet aitoa empatiaa esimerkiksi syrjityssä asemassa olevaa ihmistä kohtaan, yritä kertoa se hänelle, jotta hän tietää, ettei ole yksin.

Koska sinä lukija olet varmaankin rauhanpuolustaja, ei riitä, että tunnet ja ajattelet, vaan sinun pitää jatkuvasti toimia paremman maailman puolesta – myös kesäisin!

Lähteet:
sitomo.fi (blogi), Elisa Aaltola ja Sami Keto: Empatia (Into 2017), Amiirah Salleh-Hoddinin työpaja Anatomy of Ostracism -seminaarissa.

Rauhankasvatus­neuvola 15: Ruokaa ja miinaton takapiha!

neuvola15

Rauhankasvatus on hieno sana, jota ei ole syytä hylätä, vaikkei se ole ollutkaan muodissa sitten 1980-luvun. Sitä paitsi jokaisen meistä on hyvä harjoittaa rauhankasvatusta aina kun tilaisuus tarjoutuu. Kätilönä neuvolassa toimii opettaja Hanna Niittymäki, joka työskentelee Rauhankasvatusinstituutissa.

 

Neuvolantäti haastatteli pohjalaista koomikkoa Iikka Kiveä ja pyysi neuvontaa maailman pelastamiseen. Kivi on ollut aina kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja kantanut huolta siitä, miten muilla menee. Hänen tiensä on kulkenut tilapäisestä hampurilaismyynnistä ja karaokeisännyydestä kokopäiväiseksi käsikirjoittajaksi ja koomikoksi. Kiveä Facebookissa pitempään stalkannut neuvolantäti on saanut kuvan kehityskelpoisesta maailmanparantajasta.

Onko maailmanrauha mahdollinen? Miten se saavutetaan?

Maailmanrauha on hyvin epätodennäköinen tavoite nykyihmiselle. Mutta niin oli kuuhun matkustaminenkin metsästäjä-keräilijälle. Uskon, että sen keskiössä on se, että ihmisten tulisi oppia tekemään sopu itsensä kanssa. Sisäinen rauha siirtyy myös ulkomaailmaan. Toki huonot elinolosuhteet ja kulttuurilliset jännitteetkin tulee korjata, jotta sisäisen rauhan tavoittelu voisi ylipäätään olla mahdollista. Länsimaalaisen on helppoa jeesustella, että meditoikaa enemmän, kun jengi tosiasiassa tarvitsisi ruokaa ja miinattoman takapihan.

iikka
Kuva: Petteri Mustonen

Muuttuuko maailma paremmaksi? Tulevatko tulevat sukupolvet olemaan ”parempia ihmisiä”?

 Ainakin objektiivisilla mittareilla arvioiden suunta on parempi. Sotia, nälkää ja köyhyyttä on maailmassa vähemmän kuin koskaan ennen. Isoin ratkaistava kysymys liittyy siihen, miten aineellisen hyvinvoinnin kasvu on mahdollista säilyttää niin, että emme tuhoa elinympäristöämme.

Tulevat sukupolvet varmasti ovat monessa kohtaa fiksumpia ja empaattisempia olentoja kuin me, mutta meillä on siinäkin vastuumme: arvothan opitaan edellisiltä sukupolvilta. Jos nuoriso voi huonosti tai kasvaa kieroon, se on meidän vikamme, koska me olemme luoneet maailman, jossa nuoret varttuvat.

Miten voi toimia edistääkseen yhteiskuntarauhaa?

Tärkeää on hankkia tietoa ja empatiaa rinta rinnan. On tärkeää tietää, mitä maailmassa tapahtuu ja yhtä tärkeää ymmärtää, miltä se saattaa tuntua niistä ihmisistä, jotka nuo maailman tapahtumat kokevat. Tarvitsemme rauhaan viisautta ja se rakentuu noista kahdesta elementistä.

Mitä jokainen voi tehdä, jotta #metoo ei jää pelkäksi puheeksi?

Jokainen voi tarkastella omaa toimintaansa ja miettiä, mitä siinä voisi korjata. Ja tietysti puuttua näkemäänsä häirintään. Ylipäätään tärkeintä kansalaistasolla on se, että seksuaalisen häirinnän yleisyyteen on havahduttu ja nyt kun asia on nostettu esiin, sitä ei enää samalla tavalla salailla.

 

 

Läntisen tuolla puolen -sivusto avattu

Lantinen_kuva
Mitä ihmettä tarkoittaa länsimaalainen?  Ketkä suljetaan länsimaisuuden ulkopuolelle? Miksi haluamme niin kovasti kuulua länteen ja millaisia maailmankuvia länsi/ei-länsi-asettelulla tuotetaan?

Läntisen  tuolla puolen on Rauhanpuolustajien yhteistyössä Rauhankasvatusinstituutin kanssa tuottama mediakasvatusmateriaali, jonka kohderyhmänä ovat erityisesti yläkoulun ja toisen asteen opiskelijat. Sopivaa aineistoa se on kyllä aikuisillekin!
Materiaali sisältää neljä osiota: Länsi ja viihde, Länsi mediassa, Kuvien taakse ja Länsi-Sahara. Se johdattaa analysoimaan filmejä, sarjakuvia, sketsiviihdettä, mediatekstejä ja uutiskuvia. Länsi-Sahara-osio haluaa herättää ihmisten tietoisuutta kansasta, joka elää jo kolmannessa sukupolvessa pakolaisleireillä.
Johdantona aineistoon toimii lyhyt ja värikäs animaatio.

Tutustu ja askella mediakriittisyyden polulla!

Hevimiehestä rauhankasvattajaksi

Teksti Antti Kurko

Antti Rajala valittiin hiljattain Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtajaksi. Helsingistä kotoisin oleva 38-vuotias tutkija viimeistelee tällä hetkellä väitöskirjaansa ja kouluttaa opettajia. Nuorempana Rajalaa veti puoleensa enemmän hevimetalli ja teatteri kuin kouluympäristö. Sattuma kuitenkin puuttui peliin ja vei miehen jälleen takaisin pulpettien ääreen.

Kello on hieman yli yhdeksän illalla ja istumme Antti Rajalan kanssa Helsingin Kalliossa sijaitsevassa ravintolassa. Talvi on ollut pääkaupungissa vähäluminen, ja haastateltavani on tullut paikalle polkupyörällä vaikka on vielä helmikuu. Haastatteluajaksi olemme sopineet myöhäisen ajankohdan, sillä kahden lapsen isän aikataulu on varsin tiukka.

Rajala työskentelee tällä hetkellä Opettajankoulutuslaitoksella väitöskirjansa parissa. Siinä hän tutkii sitä, millä tavalla opetusta voisi enemmän yksilöidä lapsen ja nuoren tarpeisiin, sekä sitä, miten erilaisin keinoin oppimista voisi tehdä merkityksellisemmäksi ja oppilaan omia mielenkiinnonkohteita koskettavaksi.

Pianosta sähkökitaraan

”Olin nuorena aika kriittinen koululainen. En mikään rettelöitsijä, ehkä vähän tylsistynyt. Lukiosta jäi mieleen se, että vaikka oli paljon hyviä opettajia, niin silti oppiminen oli suureksi osaksi kalvosulkeisia, joissa kopioitiin se mitä opettaja kirjoitti taululle. Ehkä näistä kokemuksista on kummunnut kiinnostus toisenlaisia oppimismenetelmiä kohtaan.”

Suurin mielenkiinto kohdistui sen sijaan musiikkiin, ja Rajala vaihtoikin yläasteelle siirtyessään musiikkiluokalle.

”Musiikki kiinnosti siihen aikaan ihan tosissaan. Soitin vielä lapsena pianoa, mutta kun rinnakkaisluokan pojat kuittailivat ettei pojat pimputa mitään pianoa, niin tilalle vaihtui sähkökitara. Sitten oli kaikkia bändihommia, soitettiin heviä ja opeteltiin Metallican kitarariffejä. Musiikin harrastaminen on nyt perheen perustamisen ja työkiireiden takia vähentynyt, mutta kyllä vieläkin tulee soiteltua kotona omaksi iloksi.”

Teatterista mukaan rauhantyöhön

Opetusala ei ole aina ollut Rajalalle selkeä päämäärä. Lukion jälkeen koulutussuunnaksi valikoitui Teknillinen korkeakoulu ja insinööriopinnot.

”Kolmen vuoden jälkeen kuitenkin alkoi tuntua siltä, että se ei ole välttämättä se oma juttu. Jätin koulun kesken ja pidin muutaman välivuoden.”

Välivuodet olivat Rajalalle muutosten aikaa, jolloin teatteri tuli vahvasti mukaan elämään.

”Silloin oli vähän hakemista siinä, mitä halusin lähteä tekemään. Aloin sitten tekemään teatteria ja näyttelinkin Kellariteatterissa sekä Teatteri Naamio ja Höyhenessä. Hain myös kerran Teatterikorkeakouluun, mutta se tie ei sitten auennut.”

Rajalan äänessä on innostunut sävy, kun hän muistelee teatteriaikojaan. Teatteri kiinnostaisi vieläkin, mutta lasten syntymän jälkeen aika ei ole enää riittänyt harrastukseen, joka vaatii hyvin intensiivistä mukanaoloa. Kerran viikossa kokoontuvassa harrastajateatterissa ei ole tarpeeksi haastetta miehelle, joka on joskus panostanut lavalla olemiseen täysillä.

Yhteiskunnallisten teemojen pariin reitti vei puolestaan teatterin kautta. Rajala alkoi ohjata esityksiä Teatteriryhmä Reipas Irmassa, joka toimi nuorille suunnatusta asuntotoiminnasta tunnetun Oranssi ry:n yhteydessä. Rajala alkoi osallistua muutenkin Oranssin toimintaan.

”Oranssi toi elämääni enemmän maailmankuvallista pohdintaa ja sain sieltä tukea omille ajatuksilleni. Maaperä kannusti myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, joka minun tapauksessani tapahtui silloin taiteen keinoin.”

Oranssissa toimiminen vei vaivihkaa Rajalan myös rauhankysymysten pariin. Reippaassa Irmassa toimi samoihin aikoihin ohjaajana Ulla Tarvainen, joka houkutteli Rajalan mukaan Rauhankouluun. Siltä tieltä ei ollut paluuta.

Uusia tuulia purjeisiin

Vuosia sitten Rajalan kävellessä kadulla sattui yllättävä kohtaaminen, joka muutti miehen elämän suunnan.

”Tapasin silloin sattumalta vanhan kaverini ja kysyin, mistä hän on tulossa. Kaverini kertoi olleensa lukemassa Opettajankoulutuslaitoksen pääsykokeisiin. Ajattelin silloin, että tuohan voisi olla siisti juttu,” Rajala muistelee yllättävää päätöstään aloittaa opettajaopinnot.

Opintojen aikana hän toimi edelleen Rauhankoulussa, ja sitä kautta hän siirtyi hiljalleen myös mukaan Rauhankasvatusinstituutin toimintaan. Pian kuitenkin syntyi esikoislapsi ja muutaman vuoden päästä toinen, jolloin aikaa vapaaehtoistyölle ei enää riittänyt yhtä paljon kuin ennen.

Nyt lapset ovat jo siinä iässä, etteivät tarvitse enää jatkuvaa huomiota, joten aikaa on riittänyt jälleen rauhantyöhön. Rajala valittiinkin viime syksynä Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtajaksi, kun usean vuoden ajan ruorissa ollut Aarni Tuominen siirtyi hallituksen jäseneksi.

Antti Rajala vaikuttaa hyvin motivoituneelta ja innostuneelta puhuessaan yhdistyksestä. Minua kiinnostaakin se, onko hänellä jotain selkeää visiota siitä, mihin suuntaan hän haluaisi Rauhankasvatusinstituuttia viedä.

”En osaa vielä sanoa mikä se suunta on ja varmaan vasta aika tulee näyttämään sen. Oma vahvuuteni ja osaamiseni liittyy paljon siihen, mitä rauha tarkoittaa arjen koulutyössä,” Rajala pohtii ja jatkaa heti perään:

”Toki kansainvälinen viitekehys on myös tärkeä, ja lasten kohdalla onkin mietittävä, miten rauhankasvatuksessa voidaan ottaa huomioon eri ikätasot. Ukrainan kriisi voi olla kuusivuotiaalle vielä liian heviä kamaa. Mitä pienempien lasten kanssa on tekemisissä, sitä pienempiä konflikteja pitäisi käsitellä. Yläkouluun ja lukioon mentäessä keskiöön voisi nostaa jo isommat kysymykset. Tätä tukee se, että tämän vuoden yhtenä keskeisenä tavoitteena on rauhankasvatuksen opetussuunnitelman tekeminen.”

Rauhankasvatus rauhantyön perustana

Mikä sitten on rauhankasvatuksen ydinaluetta? Tämän kysymyksen Rajala itse heittää ilmoille ja innostuu pohtimaan rauhankasvatuksen olemusta ja sen suhdetta rauhantyöhön.

”Rauhankasvatus tulee hyvin lähelle ihmisoikeuskasvatusta ja esimerkiksi koulukiusaamisen vastustamista. Se on selkeästi osa arkista todellisuutta, kun taas rauhantyössä pyritään vaikuttamaan politiikkaan tässä ja nyt. Rauhankasvatuksen merkitys on siinä, että sillä voidaan luoda rauhantyölle hyvää maaperää, kun lapset ja nuoret omaksuvat ajatuksia joilla ylläpidetään rauhaa. Haluaisinkin olla enemmän mukana myös muussa rauhantyössä, koska viime kädessä rauhantyö antaa rauhankasvatukselle sen merkityksen minkä takia sitä tehdään.”

Miten luokanopettajanakin työskennellyt Rajala sitten näkee rauhankoulun merkityksen suhteessa ympäristöön ja koulumaailmaan? Onko rauhankoulun tarve muuttunut suuntaan tai toiseen näiden vuosien aikana, jona Rajala on ollut rauhankoulun toiminnassa mukana?

”Yhteiskunnallinen tilanne on eräällä tavalla murroksessa, kun seuraa Ukrainan tilannetta ja ISISiä. Etenkin ISIS on tuonut monille uskontojen ja kulttuurien välisen vastakkainasettelun sodan muodossa hyvin henkilökohtaiselle ja arkiselle tasolle. Jos sota on muuttunut, niin tulisiko myös rauhantyön muuttua sen mukana? Miten tehdä rauhantyötä houkuttavaksi nuorille?”