Avainsana-arkisto: rauhankasvatus

Rauhankasvatus­neuvola 18: Tasan ei käy onnen lahjat

Rauhankasvatus on hieno sana, jota ei ole syytä hylätä, vaikkei se ole ollutkaan muodissa sitten 1980-luvun. Sitä paitsi jokaisen meistä on hyvä harjoittaa rauhankasvatusta aina kun tilaisuus tarjoutuu. Kätilönä neuvolassa toimii opettaja Hanna Niittymäki, joka työskentelee Rauhankasvatusinstituutissa.

 

Tämänkertaisessa jutussa neuvolantäti haluaa kiinnittää lukijoiden huomiota globaaliin eriarvoisuuteen. ”Maailma on epäoikeudenmukainen paikka. Mahdollisuutesi menestyä elämässä ja jopa selviytyä elossa aikuiseksi riippuvat suurelta osin siitä, milloin ja missä olet syntynyt ja ketkä ovat vanhempasi.” Näin lausutaan YK:n kehitysohjelman UNDP:n tuottamassa opetusmateriaalissa ”Muuttuuko maailma paremmaksi?”. Edellinen sitaatti olisi hyvä pitää mielessä aina silloin kun alkaa tuntua vaikkapa siltä, että oma menestys ja sujuvasti soljuva elämä on ihan omaa ansiota. Tai jos mieleen hiipii ajatus siitä, että joku vähemmän menestynyt tyyppi saa varmaankin ansionsa mukaan.

KÖYHYYS VÄHENEE, MUTTA MITEN?

Noin kymmenesosa maailman väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä eli alle 1,9 dollarin päivätuloilla. Köyhyys on vähentynyt rutkasti 2000-luvulla, mutta kehitys on ollut epätasaista. Kiinassa köyhyys on vähentynyt kovastikin. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa väkimäärä on kaksinkertaistunut vuoden 1990 jälkeen, ja vaikka köyhyys on prosentuaalisesti vähentynyt, on köyhiä ihmisiä lukumääräisesti enemmän. On myös täysin suhteellista, miten köyhyyttä arvioidaan.

Vinkki: Netissä World Poverty Clock kertoo ajantasaisesti, kuinka monta ihmistä tänään pääsee köyhyydestä ja kuinka moni vajoaa köyhyyteen. 16.10. kello 17.23 oli 84 161 ihmistä päässyt köyhyydestä ja 16 913 vajonnut siihen. Plussan puolella siis liikutaan, mutta 16 913 ihmistä tarkoittaa ihan yhtä montaa inhimillistä katastrofia.

DEMOKRATIA LISÄÄNTYNEE PITKÄLLÄ AIKAVÄLILLÄ

Tie demokratiaan saattaa olla väkivaltainen ja sisältää raskaita takaiskuja, kuten arabikevään jälkeiset tapahtumat ovat osoittaneet. UNDP arvioi, että yhä harvempi kansa taipuu enää tulevaisuudessa sorron alle. Prosessit saattavat olla kuitenkin hyvin hitaita, jos kyseessä on maa, jossa ei ole valmiina demokraattisia käytäntöjä eikä kansalla tottumusta niiden hyödyntämiseen.

Vinkki: Amerikkalainen Freedom House -järjestö tekee vuosittain mittauksen, jossa maailma jaetaan vapaisiin, osittain vapaisiin ja ei-vapaisiin maihin (googlaa ”Freedom House index”). Jaottelu on karkea, eikä sen todenperäisyydestä varmaankaan olla yksimielisiä. Freedom Housen mukaan maailmassa on kaksi kertaa enemmän demokratioita kuin diktatuureja.

SUKUPUOLTEN TASA-ARVO

Mikään maa ei ole saavuttanut sukupuolten tasa-arvoa taloudessa, politiikassa tai yhteiskunnassa. Tämä on yksi keskeinen tekijä, joka hidastaa maailman kehittymistä parempaan suuntaan. Naisia syrjitään useimmilla elämän osa-alueilla kuten terveydessä, taloudessa, politiikassa, koulutuksessa ja työmarkkinoilla.

Tällä hetkellä maailman valtioita johtaa vain 20 naista. Se on 6,3 prosenttia maailman johtajista. Kahdella maalla on nainen sekä maan että hallituksen johdossa. Ne ovat Yhdistyneet kuningaskunnat ja Uusi-Seelanti.

Huom: Valtion tulotason ja toteutuvan tasa-arvon välillä ei vaikuta olevan juurikaan yhteyttä. Esimerkiksi ei niin rikkaissa Senegalissa, Nicaraguassa ja Boliviassa naiset ja miehet ovat yhtä hyvin edustettuina parlamenteissa. Suurin osuus naisia on Ruandan parlamentissa.

Kotiläksy: Keksi tapoja toimia maailman rahavarojen tasaisemman jakautumisen, demokratian ja tasa-arvon puolesta!

(UNDP = United Nations Development Programme)

Rauhankasvatus­neuvola 17: Juhlat pystyyn!

Neuvola17_pieni
Rauhankasvatus on hieno sana, jota ei ole syytä hylätä, vaikkei se ole ollutkaan muodissa sitten 1980-luvun. Sitä paitsi jokaisen meistä on hyvä harjoittaa rauhankasvatusta aina kun tilaisuus tarjoutuu. Kätilönä neuvolassa toimii opettaja
Hanna Niittymäki, joka työskentelee Rauhankasvatusinstituutissa.

 

Lauantaina 18.8. tuli kuluneeksi vuosi Turussa tapahtuneesta puukotusvälikohtauksesta, jossa nuori henkilö sekavassa mielentilassa tappoi ja haavoitti useita ihmisiä. Erilaiset äärioikeistolaiset ryhmittymät päättivät viettää tämän tapahtuman muistopäivää suurellisesti mieltään osoittaen. Samana lauantaina neuvolan täti juhli omaa syntymäpäiväänsä, ja vanhentumisen tuottaman hilpeyden ansiosta haluaa nyt ehdottaa muutamia päiviä yleisiksi juhlapäiviksi. Voisi olla kansakunnallemme terveellisempää juhlistaa hyviä saavutuksia esimerkiksi ihmisoikeuksien saralla sen sijaan, että vietettäisiin valikoivasti ikävien tapahtumien vuosipäiviä.

21.3. Onnellisten lasten juhlapäivä

Lasten Päivän Säätiö perustettiin 21.3.1957 usean lastensuojelujärjestön yhteistyöllä. Säätiö ylläpitää Linnanmäen huvipuistoa. Huvittelemalla Linnanmäellä tuet siis lastensuojelutyötä. Lasten kurittamisen kieltävä laki tuli Suomeen niinkin myöhään kuin 1984. Tuona vuonna 40 % kansasta hyväksyi omien lasten ruumiillisen kurittamisen. Vuonna 2014 prosentti oli 15. Työtä riittää kunnes tuo luku on puhdas nolla.

22.5. Yleisen äänioikeuden juhlapäivä

22.5.1875 syntyi Ida Sofia Aalle-Teljo, joka oli suomalainen poliitikko, työväenliikkeen vaikuttaja ja yksi ensimmäisistä kansanedustajista. Ida oli innokas äänioikeustaistelija sekä myöhempinä vuosinaan tärkeä vanhainkotitoiminnan kehittäjä. SDP:n kansanedustajana Ida toimi vuosina 1907–1917. On ihanaa, että kaikki täysi-ikäiset saavat maassamme äänestää, mutta sitä toivoisi, että aktiivista kansalaisuutta ilmennettäisiin myös monin muin tavoin.

 

Moninaisen Suomen juhlapäivät x 3

14.2.

14. helmikuuta 2015 toimittaja ja kirjailija Koko Hubara julkaisi ensimmäisen Ruskeat tytöt -blogitekstinsä ja toi yleiseen tietoisuuteen ne moninaiset kokemukset, joille Suomessa elävät etnisesti ei-valkoiset altistuvat päivästä toiseen. Monet näistä kokemuksista ovat karmeaa syrjintää. Meille valtaväestön edustajille on ollut erittäin terveellistä kuulla niistä. Kokon ja Ruskeiden tyttöjen työ jatkuu ja saa toivon mukaan yhä enemmän huomiota ja edesauttaa sekä rakenteellisen että arkipäivän rasismin kitkemistä.

29.5.

 Toukokuun 29. päivä on hyvä päivä juhlia ihmisten oikeutta olla oma itsensä ja ilmentää sukupuoltaan ja seksuaalisuuttaan kuten haluaa. Tuona päivänä vuonna 1974 perustettiin SETA eli Seksuaalinen tasavertaisuus -järjestö, joka on jo yli 40 vuotta tehnyt uupumatonta ihmisoikeustyötä. Tuntuu ehkä yllättävältä, että homoseksuaalisuus poistettiin rikoslaista vasta vuonna 1971 ja sairausluokistuksesta 1981. SETA on edistänyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia piiru kerrallaan ja työ jatkuu. Tänään työn alla on esimerkiksi ihmisoikeuksia kunnioittava translaki.

5.12.

 Pertti Kurikan Nimipäivät sai alkunsa vuonna 2009 Helsingin Konalassa kehitysvammaisille palveluja tarjoavan Lyhty-yhdistyksen taidetyöpajalla. Pertti Kurikan nimipäivät -punkyhtye soitti virallisen hajoamisensa jälkeen vielä yhden keikan 5.12.2017, koska Ei myytävänä! -kansalaisaloite sai 50 000 allekirjoitusta täyteen. Tämä aloite kiinnitti suomalaisten huomion siihen, miten toimijuus ja osallisuus tullaan riistäneeksi vammaisilta henkilöiltä kilpailuttamalla heidän palveluitaan miten sattuu.

29.8. Aseettomuuden juhlapäivä

Arndt Pekurisen syntymäpäivänä 29. elokuuta voitaisiin juhlia sitä, että Suomessa saa kieltäytyä aseista ja hakeutua siviilipalvelukseen. Arndt oli tunnettu aseistakieltäytyjä ja pasifisti. Hänen aseistakieltäytymisensä saama julkisuus vaikutti ratkaisevasti vuonna 1931 Suomen ensimmäisen siviilipalveluksen mahdollistavan lain eli niin sanotun Lex Pekurisen säätämiseen. Arndt teloitettiin jatkosodan aikana 5.11.1941 Suomussalmen rintamalla. Odotamme tulevaisuudessa mahdollisuutta juhlia sitä, etteivät totaalikieltäytyjät saa vankeusrangaistusta ja lopulta sitä, että Suomi päättää satsata armeijaan menevät miljoonat koulutukseen ja kansalaisten muuhun hyvinvointiin.

Tässä siis muutama syy juhlaan. Tulevaisuudessa olisi hienoa päästä juhlimaan myös sitä, että Suomi ratifioisi ILO:n alkuperäiskansasopimuksen, joka turvaisi oikeudet Euroopan unionin ainoalle alkuperäiskansalle saamelaisille.

 

Rauhankasvatus­neuvola 16: Symppis vai emppis?

neuvola16_kuva
Rauhankasvatus on hieno sana, jota ei ole syytä hylätä, vaikkei se ole ollutkaan muodissa sitten 1980-luvun. Sitä paitsi jokaisen meistä on hyvä harjoittaa rauhankasvatusta aina kun tilaisuus tarjoutuu. Kätilönä neuvolassa toimii opettaja Hanna Niittymäki, joka työskentelee Rauhankasvatusinstituutissa.

 

Kesäkukkien tuoksuessa mieli lomavaihteella voi alkaa kehittää ja analysoida omia empatiataitojaan. Ensin voi vaikka pohtia empatian ja sympatian eroja. Joku saattaa ajatella, että ei sen niin väliä millaisia sanoja käyttää ja kyseessähän ovat vain vivahde-erot, mutta sanat ovat kuitenkin se väline, jolla me ihmiset paljolti maailmaa rakennamme. Sanoilla osoitetaan valtaa ja vallattomuutta, rakkautta ja vihaa suhteessa muihin elollisiin.

Sympatialla ja empatialla on selvä käsitteellinen ero, vaikka niitä tunnutaan käyttettävän usein synonyymeina. Molemmat oikeastaan kääntyvät suomeksi sanalla myötätunto. Tiivistetysti voisi sanoa, että sympatia on toisen tunnetilaan mukaan menemistä, empatia toisen tunnetilan ymmärtämistä. Sympatian tunteminen toista kohtaan saattaa ilmentyä esimerkiksi säälinä ja sympatian kohde saattaa kokea sen epämukavana. Empatia sen sijaan on aktiivista ymmärtämistä.

Kirjassa Empatia käydään seikkaperäisesti läpi empatian lajeja. Erilaiset sosiopaatit ja psykopaatit ovat kuulemma usein hyvin empaattisia hahmoja. He vain hyödyntävät ymmärryksensä toisen tunteista omiin manipulatiivisiin tarkoituksiinsa. Projektiivisen empaatikon (#susannakoski) ajatuskehä etenee suunnilleen näin: ”Jos minä olisin tuo pitkäaikaistyötön, niin minä kyllä varmasti ryhdistäytyisin ja kouluttautuisin uudelleen ja säästäisin rahani järkevämpään käyttöön kuin tupakkaan ja kaljaan.”

Se empatian laji, jota meidän olisi syytä tavoitella, on opuksen mukaan reflektiivinen empatia. Tähän empatian lajiin sisältyy ensinnäkin toisen tunnetilojen tunnistaminen ja jakaminen. Reflektiivinen empatia sisältää myös metatason, jolla ihminen pohtii sitä, millainen on hänen maailmankuvansa ja ihmiskäsityksensä ja miten ne vaikuttavat hänen kokemaansa empatiaan. On esimerkiksi tarpeen havainnoida itsessään sitä, tunteeko helpommin empatiaa itseään muistuttavia ihmisiä kohtaan.

Tässä vielä täsmennyksenä neljä empatian piirrettä, joiden kaikkien pitää toteutua, jotta empatia on todellista empatiaa:

  1. Kyky nähdä maailma niin kuin toinen sen näkee
  2. Kyky olla tuomitsematta toista
  3. Kyky ymmärtää toisen tunteita
  4. Kyky ilmaista toiselle, että on ymmärtänyt hänen tunteensa

Rauhankasvatusneuvolan kesäsuositus kuuluu siis näin:

Yritä ymmärtää läheisten ja kaukaisten ihmisten elämää heidän omista lähtökohdistaan käsin. Tiedosta, että et voi koskaan sitä täysin ymmärtää. Paras keino ymmärryksen lisäämiseen on ihmisten aito kuunteleminen. Muista siis olla kiinnostunut ja kysyä ihmisiltä heidän tunteistaan ja ajatuksistaan kunnioittavalla tavalla. Jos tuntuu, että koet aitoa empatiaa esimerkiksi syrjityssä asemassa olevaa ihmistä kohtaan, yritä kertoa se hänelle, jotta hän tietää, ettei ole yksin.

Koska sinä lukija olet varmaankin rauhanpuolustaja, ei riitä, että tunnet ja ajattelet, vaan sinun pitää jatkuvasti toimia paremman maailman puolesta – myös kesäisin!

Lähteet:
sitomo.fi (blogi), Elisa Aaltola ja Sami Keto: Empatia (Into 2017), Amiirah Salleh-Hoddinin työpaja Anatomy of Ostracism -seminaarissa.

Rauhankasvatus­neuvola 15: Ruokaa ja miinaton takapiha!

neuvola15

Rauhankasvatus on hieno sana, jota ei ole syytä hylätä, vaikkei se ole ollutkaan muodissa sitten 1980-luvun. Sitä paitsi jokaisen meistä on hyvä harjoittaa rauhankasvatusta aina kun tilaisuus tarjoutuu. Kätilönä neuvolassa toimii opettaja Hanna Niittymäki, joka työskentelee Rauhankasvatusinstituutissa.

 

Neuvolantäti haastatteli pohjalaista koomikkoa Iikka Kiveä ja pyysi neuvontaa maailman pelastamiseen. Kivi on ollut aina kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja kantanut huolta siitä, miten muilla menee. Hänen tiensä on kulkenut tilapäisestä hampurilaismyynnistä ja karaokeisännyydestä kokopäiväiseksi käsikirjoittajaksi ja koomikoksi. Kiveä Facebookissa pitempään stalkannut neuvolantäti on saanut kuvan kehityskelpoisesta maailmanparantajasta.

Onko maailmanrauha mahdollinen? Miten se saavutetaan?

Maailmanrauha on hyvin epätodennäköinen tavoite nykyihmiselle. Mutta niin oli kuuhun matkustaminenkin metsästäjä-keräilijälle. Uskon, että sen keskiössä on se, että ihmisten tulisi oppia tekemään sopu itsensä kanssa. Sisäinen rauha siirtyy myös ulkomaailmaan. Toki huonot elinolosuhteet ja kulttuurilliset jännitteetkin tulee korjata, jotta sisäisen rauhan tavoittelu voisi ylipäätään olla mahdollista. Länsimaalaisen on helppoa jeesustella, että meditoikaa enemmän, kun jengi tosiasiassa tarvitsisi ruokaa ja miinattoman takapihan.

iikka
Kuva: Petteri Mustonen

Muuttuuko maailma paremmaksi? Tulevatko tulevat sukupolvet olemaan ”parempia ihmisiä”?

 Ainakin objektiivisilla mittareilla arvioiden suunta on parempi. Sotia, nälkää ja köyhyyttä on maailmassa vähemmän kuin koskaan ennen. Isoin ratkaistava kysymys liittyy siihen, miten aineellisen hyvinvoinnin kasvu on mahdollista säilyttää niin, että emme tuhoa elinympäristöämme.

Tulevat sukupolvet varmasti ovat monessa kohtaa fiksumpia ja empaattisempia olentoja kuin me, mutta meillä on siinäkin vastuumme: arvothan opitaan edellisiltä sukupolvilta. Jos nuoriso voi huonosti tai kasvaa kieroon, se on meidän vikamme, koska me olemme luoneet maailman, jossa nuoret varttuvat.

Miten voi toimia edistääkseen yhteiskuntarauhaa?

Tärkeää on hankkia tietoa ja empatiaa rinta rinnan. On tärkeää tietää, mitä maailmassa tapahtuu ja yhtä tärkeää ymmärtää, miltä se saattaa tuntua niistä ihmisistä, jotka nuo maailman tapahtumat kokevat. Tarvitsemme rauhaan viisautta ja se rakentuu noista kahdesta elementistä.

Mitä jokainen voi tehdä, jotta #metoo ei jää pelkäksi puheeksi?

Jokainen voi tarkastella omaa toimintaansa ja miettiä, mitä siinä voisi korjata. Ja tietysti puuttua näkemäänsä häirintään. Ylipäätään tärkeintä kansalaistasolla on se, että seksuaalisen häirinnän yleisyyteen on havahduttu ja nyt kun asia on nostettu esiin, sitä ei enää samalla tavalla salailla.

 

 

Läntisen tuolla puolen -sivusto avattu

Lantinen_kuva
Mitä ihmettä tarkoittaa länsimaalainen?  Ketkä suljetaan länsimaisuuden ulkopuolelle? Miksi haluamme niin kovasti kuulua länteen ja millaisia maailmankuvia länsi/ei-länsi-asettelulla tuotetaan?

Läntisen  tuolla puolen on Rauhanpuolustajien yhteistyössä Rauhankasvatusinstituutin kanssa tuottama mediakasvatusmateriaali, jonka kohderyhmänä ovat erityisesti yläkoulun ja toisen asteen opiskelijat. Sopivaa aineistoa se on kyllä aikuisillekin!
Materiaali sisältää neljä osiota: Länsi ja viihde, Länsi mediassa, Kuvien taakse ja Länsi-Sahara. Se johdattaa analysoimaan filmejä, sarjakuvia, sketsiviihdettä, mediatekstejä ja uutiskuvia. Länsi-Sahara-osio haluaa herättää ihmisten tietoisuutta kansasta, joka elää jo kolmannessa sukupolvessa pakolaisleireillä.
Johdantona aineistoon toimii lyhyt ja värikäs animaatio.

Tutustu ja askella mediakriittisyyden polulla!

Hevimiehestä rauhankasvattajaksi

Teksti Antti Kurko

Antti Rajala valittiin hiljattain Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtajaksi. Helsingistä kotoisin oleva 38-vuotias tutkija viimeistelee tällä hetkellä väitöskirjaansa ja kouluttaa opettajia. Nuorempana Rajalaa veti puoleensa enemmän hevimetalli ja teatteri kuin kouluympäristö. Sattuma kuitenkin puuttui peliin ja vei miehen jälleen takaisin pulpettien ääreen.

Kello on hieman yli yhdeksän illalla ja istumme Antti Rajalan kanssa Helsingin Kalliossa sijaitsevassa ravintolassa. Talvi on ollut pääkaupungissa vähäluminen, ja haastateltavani on tullut paikalle polkupyörällä vaikka on vielä helmikuu. Haastatteluajaksi olemme sopineet myöhäisen ajankohdan, sillä kahden lapsen isän aikataulu on varsin tiukka.

Rajala työskentelee tällä hetkellä Opettajankoulutuslaitoksella väitöskirjansa parissa. Siinä hän tutkii sitä, millä tavalla opetusta voisi enemmän yksilöidä lapsen ja nuoren tarpeisiin, sekä sitä, miten erilaisin keinoin oppimista voisi tehdä merkityksellisemmäksi ja oppilaan omia mielenkiinnonkohteita koskettavaksi.

Pianosta sähkökitaraan

”Olin nuorena aika kriittinen koululainen. En mikään rettelöitsijä, ehkä vähän tylsistynyt. Lukiosta jäi mieleen se, että vaikka oli paljon hyviä opettajia, niin silti oppiminen oli suureksi osaksi kalvosulkeisia, joissa kopioitiin se mitä opettaja kirjoitti taululle. Ehkä näistä kokemuksista on kummunnut kiinnostus toisenlaisia oppimismenetelmiä kohtaan.”

Suurin mielenkiinto kohdistui sen sijaan musiikkiin, ja Rajala vaihtoikin yläasteelle siirtyessään musiikkiluokalle.

”Musiikki kiinnosti siihen aikaan ihan tosissaan. Soitin vielä lapsena pianoa, mutta kun rinnakkaisluokan pojat kuittailivat ettei pojat pimputa mitään pianoa, niin tilalle vaihtui sähkökitara. Sitten oli kaikkia bändihommia, soitettiin heviä ja opeteltiin Metallican kitarariffejä. Musiikin harrastaminen on nyt perheen perustamisen ja työkiireiden takia vähentynyt, mutta kyllä vieläkin tulee soiteltua kotona omaksi iloksi.”

Teatterista mukaan rauhantyöhön

Opetusala ei ole aina ollut Rajalalle selkeä päämäärä. Lukion jälkeen koulutussuunnaksi valikoitui Teknillinen korkeakoulu ja insinööriopinnot.

”Kolmen vuoden jälkeen kuitenkin alkoi tuntua siltä, että se ei ole välttämättä se oma juttu. Jätin koulun kesken ja pidin muutaman välivuoden.”

Välivuodet olivat Rajalalle muutosten aikaa, jolloin teatteri tuli vahvasti mukaan elämään.

”Silloin oli vähän hakemista siinä, mitä halusin lähteä tekemään. Aloin sitten tekemään teatteria ja näyttelinkin Kellariteatterissa sekä Teatteri Naamio ja Höyhenessä. Hain myös kerran Teatterikorkeakouluun, mutta se tie ei sitten auennut.”

Rajalan äänessä on innostunut sävy, kun hän muistelee teatteriaikojaan. Teatteri kiinnostaisi vieläkin, mutta lasten syntymän jälkeen aika ei ole enää riittänyt harrastukseen, joka vaatii hyvin intensiivistä mukanaoloa. Kerran viikossa kokoontuvassa harrastajateatterissa ei ole tarpeeksi haastetta miehelle, joka on joskus panostanut lavalla olemiseen täysillä.

Yhteiskunnallisten teemojen pariin reitti vei puolestaan teatterin kautta. Rajala alkoi ohjata esityksiä Teatteriryhmä Reipas Irmassa, joka toimi nuorille suunnatusta asuntotoiminnasta tunnetun Oranssi ry:n yhteydessä. Rajala alkoi osallistua muutenkin Oranssin toimintaan.

”Oranssi toi elämääni enemmän maailmankuvallista pohdintaa ja sain sieltä tukea omille ajatuksilleni. Maaperä kannusti myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, joka minun tapauksessani tapahtui silloin taiteen keinoin.”

Oranssissa toimiminen vei vaivihkaa Rajalan myös rauhankysymysten pariin. Reippaassa Irmassa toimi samoihin aikoihin ohjaajana Ulla Tarvainen, joka houkutteli Rajalan mukaan Rauhankouluun. Siltä tieltä ei ollut paluuta.

Uusia tuulia purjeisiin

Vuosia sitten Rajalan kävellessä kadulla sattui yllättävä kohtaaminen, joka muutti miehen elämän suunnan.

”Tapasin silloin sattumalta vanhan kaverini ja kysyin, mistä hän on tulossa. Kaverini kertoi olleensa lukemassa Opettajankoulutuslaitoksen pääsykokeisiin. Ajattelin silloin, että tuohan voisi olla siisti juttu,” Rajala muistelee yllättävää päätöstään aloittaa opettajaopinnot.

Opintojen aikana hän toimi edelleen Rauhankoulussa, ja sitä kautta hän siirtyi hiljalleen myös mukaan Rauhankasvatusinstituutin toimintaan. Pian kuitenkin syntyi esikoislapsi ja muutaman vuoden päästä toinen, jolloin aikaa vapaaehtoistyölle ei enää riittänyt yhtä paljon kuin ennen.

Nyt lapset ovat jo siinä iässä, etteivät tarvitse enää jatkuvaa huomiota, joten aikaa on riittänyt jälleen rauhantyöhön. Rajala valittiinkin viime syksynä Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtajaksi, kun usean vuoden ajan ruorissa ollut Aarni Tuominen siirtyi hallituksen jäseneksi.

Antti Rajala vaikuttaa hyvin motivoituneelta ja innostuneelta puhuessaan yhdistyksestä. Minua kiinnostaakin se, onko hänellä jotain selkeää visiota siitä, mihin suuntaan hän haluaisi Rauhankasvatusinstituuttia viedä.

”En osaa vielä sanoa mikä se suunta on ja varmaan vasta aika tulee näyttämään sen. Oma vahvuuteni ja osaamiseni liittyy paljon siihen, mitä rauha tarkoittaa arjen koulutyössä,” Rajala pohtii ja jatkaa heti perään:

”Toki kansainvälinen viitekehys on myös tärkeä, ja lasten kohdalla onkin mietittävä, miten rauhankasvatuksessa voidaan ottaa huomioon eri ikätasot. Ukrainan kriisi voi olla kuusivuotiaalle vielä liian heviä kamaa. Mitä pienempien lasten kanssa on tekemisissä, sitä pienempiä konflikteja pitäisi käsitellä. Yläkouluun ja lukioon mentäessä keskiöön voisi nostaa jo isommat kysymykset. Tätä tukee se, että tämän vuoden yhtenä keskeisenä tavoitteena on rauhankasvatuksen opetussuunnitelman tekeminen.”

Rauhankasvatus rauhantyön perustana

Mikä sitten on rauhankasvatuksen ydinaluetta? Tämän kysymyksen Rajala itse heittää ilmoille ja innostuu pohtimaan rauhankasvatuksen olemusta ja sen suhdetta rauhantyöhön.

”Rauhankasvatus tulee hyvin lähelle ihmisoikeuskasvatusta ja esimerkiksi koulukiusaamisen vastustamista. Se on selkeästi osa arkista todellisuutta, kun taas rauhantyössä pyritään vaikuttamaan politiikkaan tässä ja nyt. Rauhankasvatuksen merkitys on siinä, että sillä voidaan luoda rauhantyölle hyvää maaperää, kun lapset ja nuoret omaksuvat ajatuksia joilla ylläpidetään rauhaa. Haluaisinkin olla enemmän mukana myös muussa rauhantyössä, koska viime kädessä rauhantyö antaa rauhankasvatukselle sen merkityksen minkä takia sitä tehdään.”

Miten luokanopettajanakin työskennellyt Rajala sitten näkee rauhankoulun merkityksen suhteessa ympäristöön ja koulumaailmaan? Onko rauhankoulun tarve muuttunut suuntaan tai toiseen näiden vuosien aikana, jona Rajala on ollut rauhankoulun toiminnassa mukana?

”Yhteiskunnallinen tilanne on eräällä tavalla murroksessa, kun seuraa Ukrainan tilannetta ja ISISiä. Etenkin ISIS on tuonut monille uskontojen ja kulttuurien välisen vastakkainasettelun sodan muodossa hyvin henkilökohtaiselle ja arkiselle tasolle. Jos sota on muuttunut, niin tulisiko myös rauhantyön muuttua sen mukana? Miten tehdä rauhantyötä houkuttavaksi nuorille?”