Avainsana-arkisto: rauhanjärjestöt

Rauhantekijä Anni Lahtinen: Etsitään ratkaisuja yhdessä

Sadankomitean pääsihteeri Anni Lahtinen näkee huolestuttavan maailmantilanteen keskellä positiivistakin. Nuoret nousevat yhä rohkeammin korjaamaan epäkohtia ja haastavat nekin, joilla levy on jäänyt pyörimään vanhoilla urilla.

 

Anni Lahtinen elää jännittäviä aikoja: hän odottaa ensimmäistä lastaan ja jättää vuodenvaihteessa työnsä keskittyäkseen tulokkaaseen. Uuden ajan kynnyksellä on hyvä kohta silmäillä tähän asti elettyä.

Lahtinen, 35, paluumuutti jokin aika sitten Espoon Kauklahteen, josta hän on kotoisin. Väliin mahtuu seitsemän opiskeluvuotta Rovaniemellä ja jokunen vuosi Helsingissä. Jostain syystä ihmiset usein luulevat hänen olevan lähtöisin pääkaupunkiseutua kauempaa – ehkä Rovaniemeltä tarttui mukaan muutakin kuin yhteiskuntatieteiden maisterin paperit ja arvokasta elämänkokemusta.

Anni Lahtisen lapsuudenperhe koostui vanhemmista ja kahdesta isosiskosta. Vanhemmat olivat yhteiskunnallisesti aktiivisia ja kodin ilmapiiri keskusteleva. Pikku-Annia on kuljetettu 80-luvun puolivälissä muun muassa ydinaseiden vastaisissa mielenosoituksissa ja rauhanmarsseilla, sillä hänen isänsä on ollut Sadankomitean jäsen opiskeluajoistaan 60–70-luvulta lähtien.

Yhteiskunnalliset asiat alkoivat kiehtoa myös perheen kuopusta.

“Yläasteella kansainvälinen politiikka herätti mielenkiintoni ja YK vaikutti upealta järjestöltä. Lukiossa kaveripiirin mukana kehittyi kiinnostus rauhantoimintaan, ja liityin Sadankomiteaan lukion jälkeen, sehän oli isäni vuoksi rauhanjärjestöistä minulle tutuin.”

Lahtinen opiskeli ylioppilaaksi päästyään vuoden Työväen Akatemiassa kansainvälisellä linjalla. Tuolloin 2000-luvun alussa oli Suomessakin suuria Irakin sodan vastaisia mielenosoituksia, jotka omalta osaltaan saivat hänen katseensa suuntautumaan rauhan- ja konfliktintutkimukseen. Lahtinen hakeutui opiskelemaan alaa, koska suomalainen rauhanliike ja rauhankysymykset tuntuivat tärkeiltä.

KANSAINVÄLISYYTTÄ

Parikymppisenä Anni Lahtinen aloitti Lapin yliopistossa kansainvälisten suhteiden opinnot. Rovaniemellä ei kuitenkaan ollut paikallista rauhantoimintaa, ja Lahtinen käytti opiskelusta yli jäävän tarmonsa opiskelijapolitiikkaan. Hän oli mukana ainejärjestössä, ylioppilaskunnassa ja demariopiskelijoissa ja viihtyi pohjoisessa hyvin. Pikkuhiljaa tutut opiskelukaverit kuitenkin muuttivat muualle eikä Lahtisella ollut muita kontakteja Rovaniemellä. Vuonna 2011 Lahtinenkin suuntasi taas kohti etelää, kun hänestä tuli SONKin eli demariopiskelijoiden valtakunnallisen opiskelijajärjestön pääsihteeri.

Lahtinen nauraa hersyvään tapaansa kertoessaan, että oli lukiossa sanonut, ettei poistu pääkaupunkiseudulta kuin ulkomaille ja päätyikin sitten Rovaniemelle. Hän pitää vuosia pohjoisessa arvokkaina, koska ne avasivat hänelle Suomea laajemminkin.

Kansainvälisyyskasvatusta käytännössä Anni Lahtinen sai opiskelijavaihdossa Arizonan yliopistossa Yhdysvalloissa ja Nepalissa, jossa vietti lyhyempiä pätkiä gradunsa aineistoa kerätessään.

“Kansainvälisyys ja työskentely ulkomailla on kiinnostanut, mutta elämäntilanteet vaihtelevat, ja isot muutokset tarvitsevat onnistuakseen oikean ajoituksen. Kansainväliset työt eivät ole osuneet kohdalle oikeaan aikaan.”

Nepalista muodostui Lahtiselle läheltä piti -tilanne, sillä häntä houkutteli sinne töihin Riikka Jalonen, joka on nykyään Rauhankasvatusinstituutin toiminnanjohtaja.

Väliin tuli kuitenkin Sadankomitean pääsihteerin paikka, joka vapautui kesällä 2014 Eekku Aromaan siirtyessä muihin töihin. Lahtista houkuteltiin hakemaan pääsihteeriyttä. Hän aloitti työt keskellä kuuminta konfliktikesää: päälle puskivat keväällä alkanut Ukrainan sota ja jälleen kerran kiivastuneet Gazan pommitukset.

 

TAITEILUA KRITIIKIN KESKELLÄ

Anni Lahtinen, jolla oli jo vankka kokemus pääsihteerin työstä suunnilleen samankokoisessa järjestössä ja joka muutenkin hallitsi työn hallinnollisen puolen, koki kuitenkin jonkinlaisen yllätyksen.

“Vaikka olin ollut Sadankomitean hallituksessa ja myös sen varapuheenjohtaja, niin silti asiat, joiden kanssa päivittäin olin tekemisissä, yllättivät. Alkuinnostuksen jälkeen tuntui raskaalta juuri Gazan pommitusten ja Ukrainan konfliktin vuoksi.”

Ukrainan sota havahdutti tavalliset suomalaiset kyselemään kriittisesti rauhanliikkeen merkityksestä ja yllytti lisäksi rauhanjärjestöjä karsastavat lähettelemään niille vilkkaasti ei aina niin rakentavia kommenttejaan.

“Alettiin huutaa rauhanliikkeen perään ja että mitä me nyt tehdään. Otin sen silloin liian henkilökohtaisesti. Aloin vaatia itseltäni liikaa, enkä oikein osannut vielä käsitellä noita asioita. Kaikkeen olisi pitänyt olla vastauksia.”

Lahtinen alkoi itsekin kyseenalaistaa sitä, mitä rauhanliike oikein voi ja pystyy tekemään. Nyt hän osaa jo suhtautua eri tavalla.

“Silloin oli kuitenkin raskasta ja tuli avuton olo. Mietin, voiko ääneen edes sanoa, että eihän me rauhanjärjestössä voida ratkaista jotain Ukrainan konfliktia. Tuntui, että sanoo mitä tahansa, niin aina se väännetään väärin. Varsinkin Ukrainan konflikti, jossa osapuolena on Venäjä, oli vaikea paikka.”

“Rauhanliike olemme me kaikki. Rakentava kritiikki järjestöille on tervetullutta, mutta palautteen antajan on hyvä myös katsoa peiliin ja miettiä, mitä itse tekee rauhan puolesta.”

Lahtinen oli tehnyt kandin työnsä Sadankomitean rauhankäsityksestä, ja samalla tulivat selville entiset suhteet Rauhanpuolustajiin ja Rauhanliittoon sekä rauhanliikkeellä oleva vahva poliittinen leima ja sen tuottama raskas taakka. Tuntui väärältä, että vielä vuonna 2014 ihmiset puhuivat rauhanjärjestöistä syyttävään sävyyn.

“Ehkä heiltä puuttui ymmärrys muutoksesta, siitä että enää ei eletä 60- ja 70-lukuja. Vähän väliä joutui selittelemään kantoja Venäjään.”

Rauhanliikkeen syyttäminen ilmeisesti periytyy vahvasti, koska syyttäjissä ei ole pelkästään vanhoja ihmisiä.

“Jostain tulee kaikuja vanhasta, koska nuorillakin käsitykset rauhanliikkeestä ja -järjestöistä saattavat olla tosi vanhentuneita ja värittyneitä.”

Mutta myös täysin päinvastaista näkee.

“On ihanaa kun on nuoria ihmisiä, jotka toteavat vain, että eivätkö kaikki kannata rauhaa!”, Lahtinen nauraa. “He tosin luulevat myös, että meidän työ on kauhean helppoa kun kaikkihan tykkää rauhasta!”

RAUHANTYÖN ARVOSTUS MURROKSESSA

Nyt, neljä ja puoli vuotta myöhemmin, Anni Lahtinen toteaa, että on työssä tullut saavutuksiakin, joista voi iloita.
Mutta helppoa se ei ole ollut.

“On Ukrainan sota, levoton Lähi-itä, Suomessa tehdään kovaa politiikkaa ja on tapahtunut käänne vahvaan sotilaalliseen varustautumiseen ja militarismin kasvuun.”

Koettu maailmantuska sai Lahtisen aluksi epäilemään, jaksaako hän tätä työtä. Mutta onneksi Sadankomitean toimitilat sijaitsevat Rauhanasemalla Helsingin Itä-Pasilassa, jossa on myös muun muassa Rauhanliitto ja sen toiminnanjohtaja Laura Lodenius.

“Laura on alusta asti ollut vahva tuki ja turva. Hän sanoi, että ei tämä aina ole tämmöistä, älä Anni murehdi, on erilaisia aikoja. Lauralla on rauhoittava tapa toimia ja vastaus kaikkeen.”

Konfliktit ja kriisit ovat synnyttäneet myös vastavoimaa, ja Lahtinen on oppinut ohjaamaan tekoja rauhanliikkeeltä vaativien arvostelijoiden katsetta toiseen suuntaan.

“Se lähti siitä kun kysyttiin, missä rauhanliike on ja miksi ette tee mitään. Aloin vastauksissani kääntää asiaa enemmän siihen suuntaan, että rauhanliike olemme me kaikki eivätkä mitkään yksittäiset järjestöt tai työntekijät. Se on kansanliike, ja kysymyksen esittäjän pitää itsekin katsoa peiliin ja miettiä, mitä tekee rauhan eteen. Siitä on poikinut yhteiskunnallinen keskustelu rauhantyön merkityksestä. Nyt tuntuu, että rauhasta puhutaan positiiviseen sävyyn, rauhantyötä sanana käytetään eri tavalla. Jopa CMI [Martti Ahtisaaren perustama rauhanvälitysjärjestö], joka jossain vaiheessa teki pesäeroa rauhanliikkeeseen, tuo nyt rauhantyötä esiin. Muutos näkyy retoriikassa, ja myös näkyvyyttä on tullut enemmän. Rauhansymboleitakin on esillä enemmän ja eri tavalla yleisessä positiivisessa merkityksessä.”

NUORIA RAUHANLÄHETTILÄITÄ

Positiivisuutta Lahtinen näkee myös nuorissa.
“Uutisoidaan, että nuoret ovat konservatiivisia, mutta itse olen huomannut että nuoret ovat huolestuneita samoista kysymyksistä kuin me, vaikkapa eriarvoisuuden kasvusta ja ilmastonmuutoksesta. He näkevät todelliset turvallisuusuhat ja katsovat tulevaisuuteen siinä missä tuntuu, että poliitikot ja media ovat edelleen jumittuneet siihen perinteiseen turvallisuuskäsitykseen ja näkevät joka puolella sodan uhkaa ja Venäjän uhkaa. Nuoret osaavat tarkastella asioita eri vinkkelistä. Harmittaa, kun nuorista puhutaan, että he ovat passiivisia ja että heitä ei kiinnosta, koska eihän se pidä paikkaansa. Heillä on erilaiset toimintamuodot ja eri tavat puhua asioista. On haaste rauhanjärjestöille pystyä vastaamaan heille.”

Sadankomitean yksi vastaus on rauhanlähettiläskoulutus, joka järjestettiin kolmannen kerran tänä vuonna. Vuoden kestävässä koulutuksessa perehdytään rauhankysymyksiin ja erilaisiin rauhantyön muotoihin.

“Sotaan ja rauhaan liittyvät aiheet ovat monesti vaikeita, on vaikkapa turvallisuuspolitiikkaa tai maanpuolustusta, tai aiheista on tehty hankalia. On vaikea saada vapaaehtoisia mukaan tapahtumiin kun pelätään, että siellä ständillä joku tulee haastamaan kysymyksillä, joihin ei osaa vastata. Huomasimme että meidän pitää kouluttaa ihmisiä näistä asioista. Niiden nuorten määrä, jotka haluavat mukaan, on valtavasti kasvanut. Koulutuksessa keskitytään aseidenriisuntakysymyksiin ja kansainvälisiin aseidenriisuntakampanjoihin, puhutaan kestävästä rauhasta ja turvallisuudesta ja siitä, miten ne käsitetään laajemmin. Toivomme, että nuoret näkevät rauhantyön koko kirjon ja monimuotoisuuden ja sen mitä voi tehdä. Että nuori löytäisi oman tavan tehdä rauhantyötä.”

Sadankomiteaan valittiin syksyllä uusi hallitus, ja siellä on nyt kaksi uutta rauhanlähettiläskoulutuksen käynyttä kahden aiemman hallituksessa jatkavan rauhanlähettilään lisäksi. Osa koulutukseen osallistuneista löytää sieltä oppia uralle, jotkut käyvät sen opintoja silmällä pitäen, jotkut ovat löytäneet sieltä muitakin järjestöjä joissa toimia.

“Osanottajia on tietoisesti tavoiteltu eri puolilta Suomea eikä vain isoista kaupungeista, ja eri aloilta: on metsäinsinööriä, terveydenhoitajaa, tanssikoreografia ja yhteiskuntatieteilijää. Viimeksi saimme liki sata hakemusta ja koulutimme hakijoista 35.”

EI LUOVUTETA UHKAKUVIEN EDESSÄ

Anni Lahtinen kertoo jäävänsä hyvillä mielin äitiyslomalle, vaikka maailma on täynnä uhkia.

“Olen monta vuotta tehnyt täysillä hommia. Nyt olen saanut elämän asettumaan ja on aikaa perheelle. Olen tehnyt rohkeita valintoja, ja olen aloittamassa uutta elämää yksin vauvan kanssa. Nyt on oikea hetki sille.”

Ilmastonmuutos ja muut kauhukuvat tietenkin huolettavat, mutta Lahtinen on todennut, että ei elämästä tule mitään, jos alkaa kaikkea pelätä.

“Ihan perushyvä arki on tärkeää. En halua jättää asioita tekemättä kauhukuvien takia. Itselläni on aina ollut jonkinlainen perusluottamus elämään, ehkä sekin tulee kotoa lapsuudenperheestä, on usko siihen että kaikki järjestyy ja uskaltaa tehdä erilaisia asioita. Sen pitäisi riittää, kun tekee niin kuin oikeaksi ja hyväksi näkee.”

Lahtisen asenne heijastuu myös työhön.

“Sitä kai rauhantyökin on, että etsitään vaihtoehtoja ja positiivisia ratkaisuja, toisin kuin nykypolitiikka, joka tuntuu olevan pahaan varautumista ja uhkakuvien ääreen käpertymistä.”

Sadankomitea jää hyviin käsiin Lahtisen äitiysloman ajaksi. Nykyinen järjestökoordinaattori Minna Vähäsalo toimii pääsihteerin sijaisena, ja Sadankomitean hallituksessa on uusia aktiivisia jäseniä. Johanna Kelhu valittiin puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtaja on Nora Luoma.

“Ei ole kovin paljon paikkoja, joissa nuoret naiset pääsisivät puhumaan esimerkiksi turvallisuuspolitiikasta. On hienoa että Sadankomiteassa naiset ovat vahvasti esillä.”

Suurin turvallisuusuhka maailmalle on tällä hetkellä ilmastonmuutos, joka on haaste myös rauhanliikkeelle. Rauhanjärjestöt ja -aktiivit toimivat yhdessä esimerkiksi Hävittäjämiljardit hyötykäyttöön -kampanjassa, joka kyseenalaistaa miljardien syytämisen tuhoaseiden ostamiseen sen sijaan, että ihmisten auttamiseen ja hyvinvointiin satsattaisiin.

“Kun rahaa kerran käytetään turvallisuuden ylläpitämiseen, olisi paljon perustellumpaa käyttää sitä ilmastonmuutoksen torjuntaan kuin varautua sotiin asein. Suomessa sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen tuntuu löytyvän rahaa, koska on pakko. Miksi ilmastonmuutokseen varautumista ei nähdä pakkona?”

Teksti Anu Harju
Kuvat Essi Rajamäki

 

 

Kertomuksia rohkeudesta 16: Entiset taistelijat rauhantyössä

kertomuksia_rohkeudesta_16
Vuoden 2010 Loviisan Rauhanfoorumin aikana minulla oli kunnia isännöidä israelilaisen Roni Segolyn ja palestiinalaisen Sulaiman Khatibin Suomen-vierailua. He vierailivat täällä Combatants for Peace -järjestön edustajina ja tekivät minuun välittömästi suuren vaikutuksen. Heistä huomasi, että he olivat tosissaan. Heillä oli sekä visio että vilpitön halu ja kyky olla osana Israelin ja Palestiinan konfliktin ratkaisua.

Ennen rauhanaktivistin uraansa Roni oli suorittanut armeijan, sympatisoinut äärioikeistoa ja työskennellyt muun muassa Israelin salaisen palvelun Shin Betin leivissä. Sulaiman Khatib puolestaan kutsuu itseään entiseksi palestiinalaistaistelijaksi. Teini-ikäisenä, tietämättä juuri mitään konfliktin poliittisesta ja historiallisesta taustasta, hän teki samaa mitä asuinalueen muutkin nuoret: härnäsi israelilaissotilaita heiluttamalla tuolloin vielä kiellettyä Palestiinan lippua, heitteli poliiseja kivillä ja lopulta, seitsemäntoistavuotiaana, yritti ystävänsä kanssa kaapata aseen israelilaissotilaalta. Viimeksi mainitusta tempauksesta hän jäi kiinni, joutui oikeuteen ja vietti seuraavat kymmenen ja puoli vuotta israelilaisessa vankilassa.

 KIELI AVAIN YMMÄRRYKSEEN

Kummassakin tapauksessa käänne rauhanaktivistiksi tapahtui kielen opiskelun kautta. Ronin työhön Israelin salaisessa palvelussa kuului palestiinalaisten liikkeiden ja mielenliikkeiden seuraaminen, ja tätä työtä silmällä pitäen hän opiskeli arabian kielen. Palestiinalaisaktivistien ajatuksiin paremmin perehdyttyään hän tajusi olevansa ikään kuin konfliktin väärällä puolella. Lapsena hän oli ihaillut brittihallinnon aikaisia juutalaisia itsenäisyystaistelijoita, jotka vaativat ja lopulta voittivat Israelille itsenäisyyden. Nyt palestiinalaiset taistelevat itsehallinnon puolesta Israelin miehittämillä alueilla. Ajatus jäi vaivaamaan. Nuoren perheenisän palkkatyö, johon toisinaan kuului myös väkivallan käyttäminen, alkoi tuntua ylitsepääsemättömän raskaalta.

Uutta perspektiiviä Ronille antoi myös vierailu Romaniassa, josta hänen vanhempansa olivat joutuneet pakenemaan toisen maailmansodan aikana. Siellä he etsivät hänen äitinsä vanhaa kotitaloa, mutta paikalliset suhtautuivat heihin epäkohteliaasti. Roni muisti vastaavan tapauksen omasta lapsuudestaan, kun heidän kodistaan aikoinaan häädetty arabiperhe oli ilmestynyt heidän kotiovelleen. Vierailijat oli päästetty sisään, mutta heihin oli suhtauduttu nihkeästi. Viimeinen sysäys rauhantyöhön siirtymiselle oli hänen internetissä näkemänsä video, jossa israelilainen puskutraktori tuhoaa palestiinalaisten oliivilehdon sotilaiden kävellessä ylpeänä vieressä. Roni sai tarpeekseen ja liittyi entisille sotilaille ja taistelijoille tarkoitettuun järjestöön ja kiertää nykyisin Sulaimanin kanssa kertomassa elämäntarinaansa ja näkemyksiään rauhanratkaisuista.

VÄKIVALLATON RATKAISU AINOA MAHDOLLINEN

Sulaiman Khatib puolestaan oppi heprean vankilassa ollessaan. Hän luki israelilaisia lehtiä ja kirjoja ja näki niiden kautta konfliktin uudessa valossa. Hän ei esimerkiksi aiemmin tiennyt israelilaisten historiasta ja toisen maailmansodan holokaustista mitään. Heprean kielen osaaminen mahdollisti myös henkilökohtaiset tuttavuudet israelilaisten kanssa. Hän oppi näkemään aiemmat vastustajansa ennen kaikkea ihmisinä ja tajusi, kuinka epätoivoisen koston ja katkeruuden kierteen keskellä he kummallakin puolella konfliktia elävät. Ainoa tie siitä pois on väkivallaton ratkaisu. Sekä Roni että Suleiman peräänkuuluttavat väkivallatonta neuvotteluratkaisua, mutta korostavat silti ajavansa nimenomaan oman kansakuntansa etua. Toisen osapuolen kunnioittaminen, rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja rauhanomainen ratkaisu hyödyttävät kumpaakin maata.

Vastapuolen kohtaaminen kasvotusten ja sen kieleen, kulttuuriin ja ajatusmaailmaan tutustuminen auttoi Ronia ja Suleimania näkemään konfliktin laajemmin ilman vihan, pelon ja itsekkyyden sumuverhoa. Se auttoi heitä näkemään Lähi-idän ongelmaan rakentavan ratkaisun ja työskentelemään sen puolesta.

ENTISTEN TAISTELIJOIDEN RAUHANJÄRJESTÖ

Järjestö, johon Rony Segoly liittyi ja jonka perustajistoon ja nykyiseen johtajistoon Sulaiman Khatib kuuluu, sai alkunsa vuonna 2005. Ensimmäinen tapaaminen järjestettiin merellä, ja mukana olleiden mukaan tunnelma oli hyvin varautunut ja epäluuloinen. Israelilaiset pelkäsivät tulevansa kidnapatuiksi ja palestiinalaiset pelkäsivät israelilaisten työskentelevän salaiselle poliisille ja järjestävän heidät ennemmin tai myöhemmin vankilaan.

Maailmassa on lukuisia veteraanien perustamia rauhanjärjestöjä, mutta Combatants for Peace on ainut, jonka ovat perustaneet ja jota pyörittävät meneillään olevan konfliktin entiset taistelijat rajalinjan kummaltakin puolelta. Alkuaikana mukaan otettiin vain taisteluihin aktiivisesti osallistuneita. Nykyisin toiminnassa on mukana myös henkilöitä jotka eivät taisteluihin ole osallistuneet.

Paitsi vallasta, konfliktialueilla taistellaan myös kansainvälisestä huomiosta. Valitettavasti median huomio kiinnittyy aina helpommin väkivaltaisiin yhteenottoihin kuin väkivallattomiin kampanjoihin. Combatants for Peace järjestää konfliktin osapuolten veteraanien tapaamisia kymmenessä paikallisryhmässä sekä sosiaaliseen ja poliittiseen muutokseen tähtäävää teatteria, uudelleenrakentaa tuhottuja koteja, kouluja ja hedelmätarhoja, järjestää luentoja yliopistoissa ja keskusteluryhmiä ihmisten kodeissa sekä organisoi mielenosoituksia ja suoraa väkivallatonta vastarintaa. Kyse on ruohonjuuritason tehokkaaksi havaitusta rauhantyöstä, jonka toivoisi saavan laajempaa kansainvälistä huomiota ja tukea.

Teksti Timo Virtala

Väkivallattomuuden voiman avulla on tehty vallankumouksia, itsenäistytty, puolustettu valtioita ja johdettu poliittisia yksiköitä. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja sen avulla on löydetty ratkaisuja ristiriitatilanteisiin kansainvälisessä politiikassa ja arkipäiväisessä kanssakäymisessäkin. Kertomuksia rohkeudesta -kirjoitussarjassa kerrotaan historiallisten esimerkkien avulla, mistä väkivallattomuudessa on kysymys. Tämä on sarjan 16. osa.

Rauhanpuolustajat luovutti Solidaarisuus­kalenterin ministeri Terholle

solikka_terhoRauhanpuolustajien edustajat kävivät maanantaina 13.11. tapaamassa eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhoa. Luovutimme hänelle vuoden 2018 Solidaarisuuskalenterin ja kerroimme rauhanliikkeen viimeaikaisia kuulumisia. Pääviesti tapaamisessa oli toive, että ministeri näkisi rauhan laajemmin ja harkitsisi vielä uudelleen rauhanrahojen määrää.

Solidaarisuuskalenterin 2018 teema on  yhdenvertaisuus. Yhdenvertaisuuslakia päivitettiin vuonna 2015. Lain tarkoituksena on muun muassa edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää. Laissa yhdenvertaisuuden edistäminen määritellään viranomaisten, koulutuksen järjestäjien sekä työnantajien tehtäväksi. Korostimme tapaamisessa, että Rauhanpuolustajat on järjestönä osallistunut näihin talkoisiin ilman lain velvoitettakin.

Samassa yhteydessä esitimme huolemme rauhanrahojen leikkauksista ja totesimme, että vaikka hallitus on ilmaissut tarvetta ottaa rauhantyö haltuunsa, on rauhanjärjestöillä kuitenkin oma tärkeä paikkansa, koska demokratiaan kuuluvat dialogi ja moniäänisyys. Monesti poliitikot puheissaan korostavat toimivan kansalaisyhteiskunnan tärkeyttä osana demokratiaa, kun puhutaan esim. Venäjästä tai kolmannen maailman maista. Joissakin tapauksissa rauhanjärjestöt voivat toimia eri tavalla kuin hallitus, esimerkiksi suhteessa venäläiseen rauhanoppositioon.

Tätä ei kuitenkaan voida tehdä pelkästään vapaaehtoisvoimin, mitä kohti ollaan menossa, jos rauhanrahoja leikataan ensi vuonna suunnitellut 40 %. Vuoden 2016 avustusta leikattiin jo 30 %, joten tilanne on rauhanjärjestöille kestämätön.

Suomen hallitus näyttäisi nyt leikkauksillaan viestittävän, että kauniista sanoistaan huolimatta se ei pidä rauhanliikettä tärkeänä. Rauhanjärjestöille ja niiden työntekijöille valtionapu on vain osa järjestöjen tuloista, mutta silti nykyisellään valtioapupäätös johtaisi lomautuksiin ja todennäköisesti myös irtisanomisiin. Rauhanpuolustajille, joilla on toimintaa eri puolilla Suomea, valtionapu on alle 40 % järjestön rahoituksesta.

Ministeri Terho kommentoi, että koska hänen taustansa on se mikä on, eli hän on toiminut Maanpuolustuskorkeakoulussa tutkijana ja rauhanturvaajana, hän näkee rauhan hieman eri tavalla.

Rauhanjärjestön näkökulmasta katsoen hallituksella ja monilla muilla poliittisilla päättäjillämme olisikin ehkä tarvetta laajentaa kuvaansa siitä, mitä rauha on, miten siihen päästään ja miten sitä ylläpidetään.

Kuva Essi Rajamäki

Rauhanpuolustajat: Vinkkejä hallitukselle rauhantyöhön

EduskuntaRauha ”Rauhantyö on ennen kaikkea poliitikkojen ja hallitusten tehtävä, eikä sitä voida jättää kansalaisjärjestöjen tai niiden rahoituksen varaan vaan se on nimenomaan meidän työtämme joka päivä”, sanoi eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho torstaina 26. lokakuuta.

Terhon asenne kuulostaa tutulta totalitarisemmista yhteiskunnista, missä hyvä hallitus huolehtii alamaisistaan, eikä siinä tarvita kansalaisyhteiskuntaa eikä kansalaisjärjestöjä (eikä monissa maissa myöskään oppositiota) haittaamaan työskentelyä rauhan puolesta.

Hallituksen rauhantyölle osoittama arvostus näyttäytyy kuitenkin hyvin oudolla tavalla. Hallitus on päättänyt leikata vuoden 2018 budjetissa rauhantyön määrärahoja noin 39 prosentilla, vaikka Terhon mukaan kansalaisjärjestöt tekevät arvokasta työtä rauhanasiassa.

Suomen Rauhanpuolustajat on muilta osin samaa mieltä Sampo Terhon kanssa. Rauhantyö on niin tärkeä asia, että sitä ei saa jättää pelkästään kansalaisjärjestöjen varaan. Rauhantyön pitäisi olla tärkeyslistan kärkipäässä sekä demokraattisilla vaaleilla valittujen kansanedustajiemme että hallituksen toiminnassa.

Rauhanliike näkee, että kestävä rauha saavutetaan oikeudenmukaisesti toimivassa, jäseniään tasapuolisesti kohtelevassa yhteiskunnassa, jossa kansalaiset ovat yhdenvertaisia, ihmisoikeuksia kunnioitetaan ja ihmisten perustarpeet tyydytetään. Samaan rakentavaan ja inhimillistä hätää vähentävään toimintaan on mahdollisuuksien mukaan pyrittävä koko maailman mittakaavassa.

 

Rauhanpuolustajat auttaakin mielellään Juha Sipilän hallitusta ja eduskuntaa rauhantyössä mahdollisista rauhanrahaleikkauksista huolimatta. Tässä muutama neuvo:

  • Aseiden ja asetarvikkeiden myynti ihmisoikeuksia polkeviin ja sotaa käyviin maihin on laitonta. Asevienti esimerkiksi Saudi-Arabiaan ja Turkkiin ei ole rauhantyötä.
  • Hallituksen raju leikkaus kehitysapubudjettiin, jolla voitaisiin auttaa mahdollisesti pakolaisiksi ja turvapaikanhakijoiksi joutuvia heidän lähtömaissaan ja siten vähentää pakolaisten määrää, ei ole millään muotoa rauhantyötä. Lisäksi nykyisessä hallituksessa on ministereitä, joiden käsitykset turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta ja kohtelusta ovat omiaan lisäämään levottomuutta ja epävakautta yhteiskunnassa. Suomella on lakiin kirjattu velvollisuus auttaa turvaa hakevia ihmisiä.
  • Lisääntyvä köyhyys ja eriarvoisuus Suomessa ja muualla maailmassa on epävakautta lisäävä tekijä puhumattakaan siitä, että inhimillisen kärsimyksen kasvamiselle on vaikea laittaa hintalappua. Se, että yhteiskunnan heikoimmistakin jäsenistä huolehditaan, on keskeinen tekijä rauhan rakentamisessa.
  • Viime vuosina Suomen rajojen sisällä maalla, merellä ja ilmatilassa on käyty merkittävä määrä kansainvälisiä sotaharjoituksia, joista lähes kaikissa on ollut mukana sotilasliitto Nato. Vaikka nämä harjoitukset on usein naamioitu ”turvallisuutta ylläpitäviksi”, tuntuu sodankäynnin ja tappamisen harjoitteleminen sotilasliiton kanssa merkilliseltä rauhantyöltä. Suomen entinen rooli rauhanneuvotteluiden luotettuna edistäjänä on jätetty ruostumaan – lieneekö harjoitusten todellisena pyrkimyksenä saada maamme sotilasliiton jäseneksi.
  • Suomi tekee uusia huippukalliita asehankintoja, jotka soveltuvat huonosti maanpuolustukseen. Esimerkiksi JASSM-ohjusten hankkiminen herättää kysymyksiä, ketä vastaan Suomi aikoo hyökätä. Valtion varojen käyttäminen aseisiin ihmisten sijaan ei ole rauhantyötä.
  • Hallituksen toimet esimerkin näyttäjänä rasismin ja vihapuheen kitkemisessä eivät ole vakuuttaneet. Rasisminvastainen toiminta on aivan kiinteä osa rauhantyötä ja pitäisi olla korkealla hallituksenkin työlistalla.
  • Toisin kuin esimerkiksi Ruotsi, Suomi ei ollut edes mukana neuvotteluissa uudesta ydinaseet kieltävästä sopimuksesta, joka hyväksyttiin YK:ssa 7.7.2017. Siinä menetettiin tilaisuus näyttää, että Suomen valtio on mukana taistelussa ydinaseita ja niiden aiheuttamaa suunnatonta tuhoa vastaan. Vastikään Nobelin rauhanpalkinnon saanut ydinaseita vastaan toimiva ICAN-verkosto koostuu ruohonjuuritason kansalaisjärjestöistä ja yksittäisistä toimijoista – myös suomalaisista. Juuri niistä, joiden työtä hallitus sanoo arvostavansa ja joilta se on viemässä yhä lisää rahoitusta. Ydinaseiden vastaisen toiminnan tukematta jättäminen ei ole rauhantyötä.
    Kuva Rauhanliitto
     

    Artikkelia muokattu 31.10.2017: Korjattu vuoden 2018 budjettiin ehdotettu rauhantyön määrärahojen leikkaus 30 prosentista 39 prosenttiin.

 

 

Suomen ja Ruotsin rauhanjärjestöt vetosivat ydinasekielto­sopimuksen puolesta

Ryhmä suomalaisia ja ruotsalaisia rauhanjärjestöjä lähetti 15.10.2017 Suomen ja Ruotsin keskeisille päättäjille kirjeen, jonka aiheena on ydinasekieltosopimus, jota 122 YK:n 193 jäsenmaasta tukee.
Kirjeen saivat Suomen presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Juha Sipilä, ulkoministeri Timo Soini ja puolustusministeri Jussi Niinistö, sekä Ruotsin pääministeri Stefan Löfven, ulkoministeri Margot Wallström,  puolustusministeri Peter Hultqvist ja Ruotsin suurlähettiläs Eva Walder.

* * * * *

YK:n 193 jäsenmaasta 122 äänesti 7.7.2017  ydinasekieltosopimuksen puolesta. Sopimuksen on tarkoitus astua voimaan määräajan kuluttua siitä, kun 50 valtiota on ratifioinut sen. Euroopan maista Irlanti, Ruotsi, Sveitsi ja Itävalta, joita perinteisesti pidetään neutraaleina, osallistuivat neuvotteluihin ja olivat niiden122 valtion joukossa, jotka äänestivät ydinasekieltosopimuksen puolesta YK: n yleiskokouksessa.

Suomi pidättäytyi neuvotteluista eikä osallistunut äänestykseen. Allekirjoitusprosessi alkoi 20.9.2017, ja saman päivän päätteeksi jo 50 valtiota oli allekirjoittanut sopimuksen. Yhdysvallat on voimakkaasti vastustanut sopimusta. Myös muut ydinasevaltiot Venäjä, Ranska ja Iso-Britannia ovat aktiivisesti toimineet sopimusta vastaan. Kiina on toistaiseksi pidättäytynyt kommentoimasta asiaa.

Äänestys otettiin useissa maissa vastaan suurella ilolla.

Hiroshiman pommituksesta eloon jäänyt Setsuko Thurlow oli 13-vuotias, kun Yhdysvallat pudotti Japaniin historian ensimmäisen atomipommin. Thurlow totesi 7.7.2017 YK:ssa odottaneensa tuota päivää seitsemän vuosikymmentä ja että se tulisi olemaan lopun alku atomiaseille.

Irlannin ulko- ja kauppaministeri Simon Coveney nimesi puheessaan YK:n äänetyspäivän todella historialliseksi päiväksi ja muistutti, että ensimmäinen päätöslauselma YK: n yleiskokouksessa vuonna 1946 vaati “ydinaseiden poistamista kuten myös kaikkien muiden aseiden,joita voidaan käyttää joukkotuhoaseina”.

Princetonin yliopiston professori Zia Mian kirjoitti Atomic Scientists -tiedotteessa 7.7.2017, että kieltosopimuksen velvoitteet “rikkovat rajoja”. Esimerkiksi atomiaseiden käytön uhkailua koskeva kielto luo perustavanlaatuisen haasteen kaikille ydinaseiden ehkäisyn periaatteille. Tästä eteenpäin ovat pelottelevat osapuolet lakien väärällä puolella samalla kun useimmat valtiot ymmärtävät ja hyväksyvät sopimuksen.

ICANin (International Campaign to Abolish Nuclear Weapons) toiminnanjohtaja Beatrice Fihn, joka on yksi kansalaisyhteiskunnan  aktiivisimmista ydinaseettoman maailman puolestapuhujista, ilmaisi ajatuksiaan seuraavasti: “Toivomme, että tämä päivä merkitsee alkua atomikauden päättymiselle. Atomiaseet rikkovat eittämättä sotalakeja ja muodostavat selkeän uhan maailmanlaajuiselle turvallisuudelle.”

Vuonna 1963 silloinen Suomen presidentti Urho Kekkonen ehdotti, että Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska muodostaisivat ydinaseettoman vyöhykkeen. Tämä ei toteutunut, koska Tanska ja Norja olivat Naton jäsenmaita. Vuonna 1978 presidentti Kekkonen toisti ehdotuksensa, jolloin myös Färsaaret, Grönlanti ja Islanti kiinnostuivat ehdotuksesta. Tämäkään ehdotus ei johtanut tulokseen. Presidentti Urho Kekkonen toimi täysin YK: n päätöslauselman (1946) hengessä.

Kansalaisten oikeus turvallisuuteen on selvästi sanottu Suomen perustuslaissa ja sitä on kunnioitettava.
Suomen perustuslain 1 §: “Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi.”

Ruotsilla on pitkät perinteet rauhaa edistävänä kansakuntana. Ruotsin ja Suomen asteittainen vetäytyminen puolueettomuudesta on uusi uhka maailmanrauhalle. Tarvitsemme puolueettomia maita, jotka toimivat välittäjinä konflikteissa. Tämän osoittaa selvästi USA:n ja Pohjois-Korean välinen konflikti.

Me, jotka olemme allekirjoittaneet tämän avoimen kirjeen – ja jotka epäilemättä edustamme suurinta osaa maailman väestöstä – toivomme vilpittömästi, että hallituksemme ratifioivat viipymättä yleissopimuksen maailmanlaajuisesta ydinasekiellosta ja toimivat siten ensimmäisen YK:n päätöslauselman ja YK:ssa 7.7.2017 hyväksytyn äänestyksen mukaisesti.

Helsingissä 15. lokakuuta 2017

• Maria Mårsel, vice ordförande partistyrelsen, Feministiskt initiativ, Sverige
• Pelle Sunvisson, ordförande Folket i Bild /Kulturfront, Sverige
• Jan Strömdahl, Folkkampanjen mot kärnkraft – kärnvapen, Sverige
• Kersti Wistrand, Humanism och Kunskap, Sverige
• Kirsti Kolthoff,  Internationella Kvinnoförbundet för Fred och Frihet, IKFF Uppsalakretsen, Sverige
• Titti Wahlberg, ordförande, IKFF Göteborgskretsen, Sverige
• Lotta Sjöström Becker, Generalsekreterare, Kristna Fredsrörelsen, Sverige
• Susanne Gerstenberg, Kvinnor för Fred, Sverige
• Eva Goës, Nätverket Kärnkraftsfritt Bottenviken, Sverige
• Staffan Ekbom, ordförande, Riksföreningen Nej till Nato, Sverige
• Ianthe Holmberg, ordförande, Svenska Kvinnors Vänsterförbund, Sverige

• Frank Johansson, Amnesty International, Suomen osasto ry.
• Kaj Raninen, Aseistakieltäytyjäliitto ry.
• Leena Viikari, Loviisan Rauhanfoorumi
• Kati Juva, Lääkärin sosiaalinen vastuu ry.
• Ulla Klötzer, Naiset Atomivoimaa Vastaan
• Lea Launokari, Naiset Rauhan Puolesta
• Antti Seppänen, Pand – taiteilijat rauhan puolesta ry
• Riikka Jalonen, Rauhankasvatusinstituutti ry.
• Timo Virtala, Suomen kristillinen rauhanyhdistys
• Teemu Matinpuro, Suomen Rauhanpuolustajat ry.
• Laura Lodenius, Suomen Rauhanliitto ry.
• Anni Lahtinen, Suomen Sadankomitea ry
• Elisabeth Nordgren, Svenska Fredsvänner i Helsingfors rf.
• Riitta Wahlström, Tekniikka elämää palvelemaan rf.
• Arja Laine, WILPF (Naisten kansainvälinen rauhan ja vapauden liitto) Suomen os.

Ruotsin ydinasepolitiikkaa kiitetään kanelipullilla Helsingissä

Joukko ydinasekieltoa kannattavia aktivisteja vie Ruotsin suurlähetystölle Helsingissä kanelipullia keskiviikkona 20.9. kello 15.30. Tempauksen tarkoituksena on osoittaa tukea Ruotsin ydinasepolitiikalle ja onnitella Ruotsia rohkeudesta kannattaa ydinaseetonta maailmaa ja kyvystä olla “Peppinä maailmassa”, viitaten Astrid Lindgrenin maailman vahvin tyttö -hahmoon.

Tempauksen järjestää Suomen ICAN -verkosto. Tapahtuman taustalla on YK:n ydinaseet kieltävä sopimus, jonka puolesta Ruotsi ainoana Pohjoismaana äänesti New Yorkissa viime heinäkuussa. Sopimus avataan jäsenmaiden allekirjoituksille 20.9.

Julkisuuteen tulleiden asiakirjojen mukaan Yhdysvaltain hallinnon edustajat ovat uhanneet, että ydinasekieltosopimuksen allekirjoittaminen voisi vahingoittaa Ruotsin ja Yhdysvaltain suhdetta sekä Ruotsin Nato-yhteistyötä. Suomessa vastaavia kommentteja Ruotsin linjasta on kuultu ainakin eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajalta Ilkka Kanervalta.

“Ruotsi on ottanut rohkean linjan asettuessaan tukemaan ydinaseetonta maailmaa. Haluamme tempauksellamme kiittää Ruotsia ja ulkoministeri Wallströmiä toiminnastaan ja kannustaa jatkamaan samalla linjalla”, ICAN-verkostoon kuuluvan Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius kertoo.

ICAN (International Campaign to Abolish Nuclear Weapons) on kansainvälinen kampanjaverkosto ydinasekiellon puolesta. Sillä on ollut merkittävä rooli ydinasekieltosopimuksessa ja siihen kuuluu järjestöjä ja kansalaisyhteiskunnan toimijoita eri puolilta maailmaa. Suomessa kampanjaverkoston toimintaa koordinoi ICAN Suomi, johon kuuluu Rauhanliitto, Sadankomitea, Naiset Rauhan Puolesta, Lääkärin sosiaalinen vastuu, Aseistakieltäytyjäliitto, Tekniikka elämää palvelemaan, Rauhanpuolustajat sekä ydinaseriisunnasta kiinnostuneita yksityishenkilöitä.

Lisätietoja:

·      Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius. Puhelin: 0407177762 ja sähköposti laura.lodenius [a] rauhanliitto.fi

·      Taustatietoa ydinasekieltosopimuksesta Rauhanliiton verkkosivuilla.

Peppi

Loviisan Leena

viikari3_17Loviisan Rauhanfoorumi sai uuden pääsihteerin, kun sivarikouluttaja Leena Viikari tarttui puikkoihin. Järjestötyöhön luokanopettajan paikalta loikan ottanutta Viikaria kiinnostavat ympäristöasiat. Rauhanfoorumiin hän haluaa lisätä lasten ja nuorten ohjelmaa, koska Suomeen tarvitaan uusi aktivistisukupolvi.

 

Tuhannen tuskan -kahvilan terassi Loviisassa tulvahtaa täyteen iloista energiaa, kun Leena Viikari ilmestyy paikalle. Matkalla hän on ostanut kirpparilta kirkkaankeltaisen collegepuseron, koska sää ei ollutkaan ihan odotetun lämmin.

Viikari on vuodenvaihteessa valittu Loviisan Rauhanfoorumin uudeksi pääsihteeriksi. Hän seuraa tapahtuman 30-vuotisessa historiassa kahta miestä, Veli-Matti Hynnistä ja Timo Virtalaa. Oli varmaan aikakin saada naisenergiaa kehiin.

Leena Viikari on koulutukseltaan luokanopettaja. Muutaman peruskouluvuoden jälkeen hän ajatteli, että voisi olla aika kokeilla jotain muuta. Hän löysi innostavan työn ja työyhteisön Lapinjärven siviilipalveluskeskuksesta.

Viikarin vastuulla on yksi neljästä sivareille tarjottavasta koulutussuunnasta eli väkivallan ennaltaehkäisy. Työ on hektistä: opiskelijoita on ryhmässä kerrallaan 30–40 ja kuukauden välein porukka vaihtuu.

Pohtiessaan omaa tietään maailmanparantajana Viikari on hetken hämmentynyt, mutta oivaltaa sitten, että siitähän se varmaan lähti, että oma lapsuudenperhe oli hyvin ennakkoluuloton ja kansainvälisesti suuntautunut. Oman koulupolkunsa Viikari aloitti aikoinaan Tansaniassa vanhempien työkomennuksen aikana.

Nuoruuden kokemuksiin kuuluu myös au pair -pesti Liettuassa ja liikunnan opetusta Namibian Ambomaalla. On selvää, ettei Viikarin maailma rajoitu Suomeen ja suomalaisiin.

Tiedon välittämisellä voi vaikuttaa

Leena Viikarilla ei ole taustaa järjestötyössä eikä missään näkyvässä aktivismissa. Hän on lapsesta asti ollut hyvin eläinrakas ja siksi ympäristöasiat ovat kiinnostaneet. Pikkuhiljaa kiinnostus ihmisoikeuskysymyksiin on myös tullut keskeiseksi osaksi elämää.

Erityisesti vuonna 2015 turvapaikanhakijoiden tulo Suomeen avasi Viikarin silmät huomaamaan, että kaikkia ei ehkä ohjaakaan ihan samanlainen humaani maailmankatsomus kuin häntä itseään. Hän ei ole pitänyt itseään aktivistina, vaan on toteuttanut vaikutustyötä lähinnä omilla arkisilla teoilla. Viime vuosina Viikari on kuitenkin tullut siihen tulokseen, että hyvien asioiden eteen on syytä toimia myös näkyvästi ja yhdessä ihmisten kanssa. Marssijaa hänestä ei silti taida tulla.

”Minulle luontainen tapa vaikuttaa on tiedon välittäminen. Tuntuu mahtavalta toteuttaa jotain näkyvää, kuten nyt tämä Rauhanfoorumi. Tässä työssä pääsee kontaktiin valtavan mielenkiintoisten ihmisten kanssa.”

Loviisan Rauhanfoorumi juhlii tänä vuonna 30-vuotissyntymäpäiväänsä.
”En kyllä ensimmäisenä pääsihteerivuotenani aio kaikkea mullistaa. Jonkin verran haluan lisätä lasten ja nuorten ohjelmaa, koska se on minulle luontaisinta toimintaa.”

Pääsihteeri toimii tiiviissä yhteistyössä Kristillisen rauhanliikkeen ja Loviisan Rauhanfoorumin neuvottelukunnan kanssa. Neuvottelukuntaan kuuluu suurimpien rauhanjärjestöjen edustajia ja muita aktiivisia kansalaistoimijoita. Neuvottelukunnan toiminnan perinteisiin kuuluu esimerkiksi foorumin seminaariohjelman ideointi.

Tulevaisuudessa Viikari haluaisi monipuolistaa tapahtumaa siten, että siihen olisi helppo osallistua myös erittäin matalalla kynnyksellä.
”Toivoisin paikalle ihan tavallisia pulliaisia lähialueelta, ja kyllä kauniiseen Loviisaan kannattaa tulla kauempaakin fiilistelemään.”

Neuvottelukunnan seminaarit ja paneelikeskustelut ovat usein vaikuttaneet enemmänkin teemojensa asiantuntijoille suunnatuilta. ”Osallistuin yhtenä vuotena sivarien kanssa seminaariin ja ajattelin, että nyt nämä pojat eivät kyllä tajua tästä mitään. Sisältö oli turhan vaikeaa sellaiselle, jolla ei ollut aiempaa teemojen tuntemusta.”

Ohjelmaa uudelle aktivistisukupolvelle

Rauhanasiaa aloittelijoille siis tarvittaisiin lisää. Pitäisi myös miettiä sellaisia ohjelmanumeroita, jotka houkuttaisivat paikalle nuoria aikuisia ja uutta aktivistisukupolvea.

”Ohjelma on tänäkin vuonna monipuolinen. Teemana on ’Rauhan Suomi’, mikäpä muukaan Suomi 100 -hengessä. Ohjelmaa on Suomen synnystä paperittomien asioihin.”

Lauantaiaamu alkaa viimevuotiseen tapaan Mahdollisuuksien torilla. Iltapäivän seminaariohjelman jälkeen illalla pääsee länsiafrikkalaisiin rytmeihin rumpubändi Faso Kanin tahdissa.

Sunnuntai alkaa kirkolla rauhanmessun merkeissä. Syntymäpäiväseminaarin juhlapuhujana on itse Tarja Halonen. Musiikkiteatteri Kapsäkki tarjoilee foorumilaisille Herääminen-oopperan. Ohjelma päättyy Hiroshima-päivän iltatapahtumaan kauniilla Laivasillalla.

Teksti ja kuva Hanna Niittymäki

Loviisan Rauhanfoorumi 5.–6.8.2017
www.rauhanfoorumi.fi

 

Ilmasota­harjoitusten vastustus kiinnosti Ylen toimittajaa

Yleisradio oli 12.5. hienosti uutisoinut  Rovaniemellä järjestettävistä, ACE 2017 -ilmasotaharjoitusta vastustavista mielenosoituksista. Toimittaja Tapani Leisti oli lähettänyt sähköpostitse kysymyksia Rauhanpuolustajien toiminnanjohtajalle Teemu Matinpurolle edellisenä päivänä. Valitettavasti Matinpuro ehti vastata Leistille vasta sen jälkeen, kun uutinen oli jo julkaistu. Kysyimme toimittaja Leistiltä, aikooko Yle Lappi  julkaista haastattelun. Leisti vastasi, että julkaisemisesta ei ollut varmuutta. Perjantaina alkuperäistä uutista oli täydennetty joillakin Matinpuron vastauksilla.

Koska Ylen uutinen on herättänyt kummastusta ja keskustelua sosiaalisessa mediassa ja olemme saaneet runsaasti myös suoraa palautetta, päätimme omalta osaltamme julkaista toimittajan kysymykset ja Matinpuron vastaukset kokonaisuudessaan nettisivullamme. Leistille kerrottiin julkaisemisesta.

Tapani Leisti: Miksi Venäjän kiihtyvästä ydinasevarustelusta ja lisääntyneistä sotaharjoituksista Kuolan niemimaalla, Barentsinmerellä ja militaristisesta uhoamisesta Pohjoisnapaa myöten ei mainita Rauhanpuolustajien verkkosivulla po. mielenosoitustiedotteessa  mitään? 

Teemu Matinpuro: Sekä Venäjä että Nato ovat lisänneet harjoituksiaan ja aseistustaan arktisella alueella, Suomen puolustusvoimien vetäminen mukaan tähän vastakkainasetteluun ei palvele maamme turvallisuuspoliittisia etuja. Emme ole ottaneet myöskään kantaa yksipuolisesti Yhdysvaltojen emmekä muiden Nato-maiden lisääntyvään harjoitteluun omalla maaperällään. Rauhanpuolustajat osoittaa huolensa kaikkien osapuolten varustautumiseen, joka on globaalistikin huolestuttava ilmiö, sekä lisääntyneisiin sotaharjoituksiin. Näemme arveluttavana sen, että Suomi myös osallistuu tähän jännityksen lisäämiseen antamalla yhä enenevässä määrin maa-, ilma- ja merialueensa ulkovaltojen harjoittelualueeksi. Yhteistyötä toki teemme muun muassa ruotsalaisten järjestöjen kanssa molempien maiden sotilaallisen liiittoutumattomuuden puolesta, jolla on kansalaisten enemmistön tuki. Teemme yhteistyötä myös muiden kansainvälisten rauhanjärjestöjen kanssa globaalin aseistariisunnan edistämiseksi.

Kuten järjestömme nimi kertoo olemme suomalainen rauhanjärjestö. Suomen turvallisuuspolitiikan kannalta Nato-yhteistyö ei luo lisäturvallisuutta Venäjän muodostamaa sotilaallista uhkaa vastaan, pikemminkin päinvastoin. Mielestäni Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus on paras tae siitä, ettemme joudu mukaan suurvaltojen välisiin konflikteihin. Pelkästään Suomeen kohdistuvaaan sotilaallinen uhka ei ole uskottava, emmekä Venäjän ydinohjuksia vastaan voisi myöskään suojautua.

Suomen kannattaisi ennemminkin pyrkiä edistämään liennytystä pohjoisilla alueilla, ja siihen maamme kaksivuotinen puheenjohtajuuskausi Arktisessa neuvostossa antaa hyvän mahdollisuuden. Sotilaallisesti liittoutumattomana maana aloitteillamme jännityksen vähentämiseksi on aivan eri uskottavuus kuin sotilasliitto Naton ja sen jäsenten kanssa tapahtuvilla sotaharjoituksilla

Leisti: Mitä vastaatte niille, jotka pitävät Rauhanpuolustajien toimintaa yksipuolisena, kun se vaikenee Venäjän varustelusta tässä yhteydessä?

Matinpuro: Rauhanpuolustajat on kaikkien maiden asevarustelua vastaan. Emme tässä yhteydessä ilmaise erikseen huoltamme myöskään Yhdysvaltojen tuomaan varustautumiseen alueella. Huolemme Venäjän ja kaikkien muiden tahojen varustautumisesta lähialueellamme on todellinen – mutta uskomme, että Suomi pystyisi vähentämään lähialueidensa sotilaallista jännitystä parhaiten keskittymällä liennytykseen ja aluetta koskeviin aseidenriisunta-alotteiden aikaansaamiseen.

On epä-älyllistä siirtää keskustelu Venäjä-syytöksiin siinä vaiheessa, kun kritisoimme oman maamme tai lännen toimintaa. On älytön ajatus, että sotilasliitto Naton toiminnan kritiikki olisi Venäjä-mielisyyttä. Olemme muun muassa selkeäsanaisesti tuominneet Krimin valtauksen laittomana. Ehkä kannattaisi tutustua lähemmin järjestön toimintaan viime vuosikymmeniltä – väittäisin, että esimerkiksi Tshetshenian sotien yhteydessä olimme yksi aktiivisimmista ja kriittisimmistä kansalaisjärjestöistä Suomessa. Katso esimerkiksi julkaisuohjelmamme Venäjä-kirjallisuus. Pidämme myös säännöllistä yhteyttä venäläisiin riippumattomiin sekä kriittisiin ihmisoikeus- ja rauhanaktiiveihin, järjestöihin ja toimittajiin. Valitettavasti riippumattoman kansalaisyhteiskunnan tila maassa on äärimmäisen huono.

Leisti: Mitkä tahot rahoittavat nykyään Rauhanpuolustajien toiminnan?

Matinpuro: Rauhanpuolustajat saa valtionapua opetusministeriöltä, muu rahoitus koostuu jäsen- ja tukimaksuista sekä kirjallisuuden myynnistä.

Leisti: Mitkä tahot rahoittavat mielenosoituksen?

Matinpuro: Mielenosoitus sinällänsä ei aiheuta juurikaan kustannuksia. Rauhanpuolustajat tukee mielenosoituksen järjestämistä lähinnä tukemalla tapahtuman tiedotusta, sekä siihen liittyvän Lapin yliopistolla pidettävän tilaisuuden luentosalin vuokran, yhden alustajan matkakulut ja ilmoittelun maksamalla. Lisäksi järjestö tukee osin Joensuusta Rovaniemelle järjestettävää yhteiskuljetusta.

Leisti: Saako Rauhanpuolustajat tai mielenosoitus rahoitusta Venäjältä?

Matinpuro: Rauhanpuolustajat ja mielenosoitus eivät saa rahoitusta Venäjältä. Annan mielelläni lisäinformaatiota mikäli tarpeen.

Rauhanjärjestöt kirjoittavat 100 tarinaa rauhasta

100-tarinaa-300x281“100 tarinaa rauhasta” on suomalaisten rauhanjärjestöjen yhteinen kokoelma, joka tuo Suomi 100 -teemaan lisää näkökulmia. Kirjoituksissa esitellään ihmisiä, järjestöjä, kampanjoita, tapahtumia ja ilmiöitä, jotka ovat osaltaan rakentaneet rauhaa maahamme. Haluamme nostaa Suomen satavuotisjuhlintaan sotien muistelemisen vastapainoksi rauhanrakentamisen, rauhankasvatuksen ja rauhanaatteen.

Kirjoituksia julkaistaan tasaista tahtia osoitteessa rauha.org/100-tarinaa-rauhasta. Sivulta löytyy jo tekstejä mm. yllytysoikeudenkäynnistä, rauhanjunasta, rauhantansseista, Maailmankoulusta, Helena Kekkosesta ja Ele Aleniuksesta.

Suomalainen rauhanliike täyttää 110 vuotta

logo_Rauhanliitto

Suomen vanhin rauhanjärjestö Suomen Rauhanliitto perustettiin ensimmäistä kertaa Tampereella 10.2.1907 eli perustamisesta on kulunut 110 vuotta.

Rauhanliitto haluaa nostaa juhlavuoden teemoiksi koko rauhanliikkeen roolin ja haasteet 2020-luvulle mentäessä. Samalla järjestö nostaa esille liikkeen historiaa ja rauhantekijöitä kautta aikojen.

Autonomian ajan Rauhanliito kiellettiin ensimmäisen maailmansodan alettua. Nykyinen järjestö perustettiin uudestaan vuonna 1920 nimellä Suomen Rauhanliitto – Kansainliittoyhdistys.

”Suomen juhliessa 100-vuotista itsenäisyyttään on hyvä muistaa, että edellytykset itsenäisyydelle luotiin suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa”, sanoo Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius. “Autonomian aikana luotiin pohjaa niille demokraattisille yhteiskuntarakenteille, joista syntyi Suomi. Suomalainen rauhanliike kuului näihin autonomian aikana syntyneisiin liikkeisiin, ja monet sen aktivisteista olivat keskeisiä toimijoita itsenäisen Suomen aikaansaamiseksi.”

Hitlerin kasvattaessa valtaansa ja fasismin noustessa Euroopassa Rauhanliitto oli yksi harvoista järjestöistä, jotka kritisoivat tätä avoimesti. Esimerkiksi Rauhanliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Felix Iversen sai Hitleriä kritisoineesta kirjoituksestaan kunnianloukkaussyytteen.

Rauhanliiton ensimmäisissä toimintaohjelmissa tartuttiin teemoihin, jotka ovat tänäkin päivänä ajankohtaisia: kansainvälinen oikeus, ristiriitojen väkivallaton sovittelu, viholliskuvista luopuminen, aseistariisunta ja rauhankasvatus. Monissa rauhanliikkeen ajamissa asioissa on edetty – on luotu esimerkiksi YK ja kansainvälinen rikostuomioistuin, sodankäynnille on asetettu säännöt ja monia erityisen raakoja asetyyppejä on kielletty tai rajoitettu.

Toisaalta työsarkaa rauhanliikkeellä on edelleen. Rauhanjärjestöt, Rauhanliitto ja toistakymmentä muuta suomalaista rauhanjärjestöä ja -ryhmää ajavat edelleen jo sata vuotta sitten tärkeinä pidettyjä asioita. ”Tämä on ihmisten liike, jossa on aina toiminut ihmisiä poliitikoista pienten paikkakuntien aktivisteihin”, jatkaa Lodenius. Hän pitää maailmanpoliittista tilannetta vaikeana, mutta huomauttaa, että kansainvälinen rauhanliike on ennenkin yltänyt mittaviin voimanponnistuksiin ja suurta luovuutta osoittavaan toimintaan.

Viime aikoina kansainvälinen rauhanliike on tiivistänyt rivejään ydinaseet kieltävän sopimuksen aikaansaamiseksi, ja myös Syyrian sodan vastaiset mielenosoitukset ovat keränneet paljon väkeä eri puolilla maailmaa. Helsingissäkin viime syksynä  monta tuhatta marssijaa vaati rauhaa Syyriaan, ja nuoret näyttävät tilastojen valossa pohtivan suhdettaan asevelvollisuusarmeijaan entistä enemmän.

laurajouniRauhanjärjestöjen yhteistyö on tiivistä. Kuvassa Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius ja puhetta pitämässä Rauhanpuolustajien varapuheenjohtaja Jouni Sirén.