Avainsana-arkisto: rasismi

Rauhantekijä Aleksi Pahkala: Massojen liikuttaja


Tuottaja, toimittaja Aleksi Pahkalan aktivismin juuret paikantuvat 1990-luvulle. Hänet on viime vuosina nähty muun muassa Meillä on unelma – ja Peli poikki -massamielenosoitusten taustajoukoissa. Pahkalaa ei saa lokeroitua, minkä vuoksi hän ponkaiseekin tarpeen vaatiessa ketterästi reagoimaan epäkohtiin ja innostaa energisyydellään muutkin mukaan.

 

Rauhanpuolustajien ja Voima-lehden toimistoon Helsingin Kurvissa ilmestyy hikinen mies. Aleksi Pahkala, 42, on juossut haastatteluun, ei kiireen vaan ilmeisesti ihan vain juoksemisen ilosta. Hän juuttuu heti eteiseen, koska kaikki paikalla olevat vaikuttavat tuntevan hänet ja haluavat jutella. Siinä on Pahkala pähkinänkuoressa: monien tuntema ja valmis keskustelemaan.

Pahkalalla on vahva musiikkitausta. Hän on ollut Radio Helsingin tuottaja, toimittaja ja musiikkipäällikkö ja töissä levykauppa Stupido Shopissa ja Lepakkoradiossa. Hän on laulanut ja soittanut useissa bändeissä. Biisit on tehty itse. Yli 20 vuotta sitten perustettu The Duplo! -bändi on jälleen aktiivinen alkuperäiskokoonpanossaan. Youtubesta löytyy esimerkiksi She’s a Vegan, josta Pahkala kertoo näin:

“Biisi on vanha. Löysin kasetin, jolle se oli nauhoitettu joskus vuonna 1996 tai 1997. Tänä vuonna vedimme sen uusiksi, ja sehän on yhtä ajankohtainen kuin silloinkin, on samat argumentit, ympäristö, ilmastonmuutos, mutta kehitystäkin on tapahtunut.”

AKTIVISMIN ALKU

Osalle Pahkalan tuntevista tulee yllätyksenä, että hän on ollut eläinoikeusaktivisti ja reagoinut yhteiskunnallisiin epäkohtiin 90-luvulta lähtien.

“Olin enemmän tai vähemmän mukana kun Oikeutta Eläimille -liike aloitti, mutta kun kokouksissa kävin huomasin, että vaikka allekirjoitin suunnilleen samat ajatukset, oli elämässä muutakin. Olen itse nykyään 70-prosenttisesti vegaani.”

Hän kuvailee tuolloista itseään hiljaiseksi sivustaseuraajaksi ja demoihin osallistujaksi. Silloisen bändinsä kanssa Pahkala kävi esiintymässä muun muassa Aseistakieltäytyjäliiton ja Vegaaniliiton bileissä.

Pahkala kertoo, että nykyajalle tyypillinen “whataboutismi” oli tuolloin jo voimissaan. Esimerkiksi mielenosoituksessa eläinkokeita vastaan ohikulkijat huutelivat että “mites sitten Kiinassa”. Pahkalalta kysyttiin “miksi sä poltat tupakkaa” ja “miten voit ajaa autolla jos oot kasvissyöjä”, vaikka hän ei ole tehnyt kumpaakaan. Tavalliset ihmiset vaativat aktivistilta aina täyden kympin suoritusta.

Pahkala on kotoisin Vantaan Rajatorpasta. Vasemmistolaisen isän aate ei juuri näkynyt vappumarsseilla käymistä lukuun ottamatta ja siinä, että ostokset tehtiin mieluummin Elannossa kuin K-kaupassa.

“Isä kapinoi vasemmistolaisuudellaan vanhempiaan vastaan. Isovanhempieni puolella oli paljon kokoomustaustaa, mutta jokainen on aina hyväksytty omana itsenään eikä ihmisten välillä ole ollut katkeruutta. Minulle on itsestäänselvyys, että kaikki saavat olla niin kuin haluavat.”

Pieni aktivisti hänessä alkoi kasvaa vähitellen jo kouluaikoina. Ala-asteella Pahkala kuunteli muun muassa Public Enemyä ja alkoi pelata koripalloa Vantaan Pussihukissa, jossa napsahti kipinä rasisminvastaiseen työhön. Pussihukkia valmensi New Yorkista Suomeen muuttanut John Simon, joka kertoi pojille, miksi ei ikinä saa leikkiä kuka pelkää mustaa miestä. Hissiyhtiö Koneen viestintäosastolla uransa tehnyt Simon palkittiin vuonna 2016 vantaalaisella Kulttuuriseppä-tunnustuksella työstään kansainvälisyyden ja nuorten turvapaikanhakijoiden kotoutumisen hyväksi.

Pahkala sai hyvän sysäyksen aktivismiin Simonilta. Aktivismin taso vaihteli, mutta aiheita oli monia.

MEILLÄ ON UNELMA

Suuremmalle yleisölle tutuksi aktivistiksi Pahkala nousi sen jälkeen, kun perussuomalaisten kesälomaileva kansanedustaja Olli Immonen oli julkaissut 25. heinäkuuta 2015 sodanjulistuksen monikulttuurisuutta vastaan Facebookissa – englanniksi. Immonen kirjoitti “unelmoivansa vahvasta, urheasta kansakunnasta, joka voittaa tämän painajaisen, jota kutsutaan monikulttuurisuudeksi”. Ensin protestinsa sosiaalisessa mediassa ilmaisi oppositio laajalla rintamalla, sitten reagoivat tavalliset ihmiset. Pahkala oli yksi tyrmistyneistä.

“Pyöritin päätäni että ei jumalauta, kansanedustaja kirjoittaa tällaista.”

Mutta hän oli tyrmistynyt jo aiemmin. Samana keväänä Pahkala teki Radio Helsingissä aamushow’ta. Hänen vierainaan yhdessä lähetyksessä olivat toimittaja Maryan Abdulkarim ja perussuomalaisten kansanedustaja, poliisi Tom Packalén. Puhuttiin muun muassa rasismista. Taitavana puhujana Abdulkarim argumentoi Packalénin suohon.

“Kuuntelin Tomia ja ajattelin, että ei äijä voi olla tosissaan. Hieman myöhemmin vieraaksi tuli [toimittaja ja bloggaaja] Koko Hubara, joka on käynyt Hämeenkylän lukion kuten minäkin. Koko kertoi arkipäivän rasismista. Kuuntelin tippa linssissä kun hän kertoi, että kun oli ekaa kertaa mennyt kauppaan ostamaan viikkorahoillaan karkkia, oli heti tullut joku öykkäröimään. Olen elänyt omassa valkoisen ihmisen kuplassani etuoikeutettua elämää. Kokon tarina avasi omia silmiä todella paljon.”

Vähän myöhemmin samana kesänä eräässä Helsingin keskustan ravintolassa oltiin järjestämässä Perkele-klubilla rasistista white power -keikkaa, mistä nousi jonkin verran kohua. Pahkala ihmetteli, miksei asiasta kohistu enempää, sillä muun muassa levykauppa Stupidossa hän oli tottunut siihen, että kaikelle white power -materiaalille oli ehdoton porttikielto. Hänen yleensä fiksuna pitämänsä metallimusajengi oli kuitenkin sitä mieltä, että sananvapauden nimissä oli white powerkin sallittava.

Pahkala ei sallinut. Immosen kirjoituksen jälkeen hän kysyi Facebookissa, voisiko joku järjestää rasisminvastaisen tapahtuman. “Joku?”, hänelle kommentoitiin, ja Pahkala ymmärsi vihjeen. Hänellä oli laajat kontaktit hyvin monien alojen ammattilaisiin, jotka lähtivät nopeasti mukaan. Järjestelyt hoidettiin yli 300 ihmisen voimin parissa päivässä. 28. heinäkuuta rasisminvastaiseen Meillä on unelma -tapahtumaan Helsingin Kansalaistorilla osallistui 15 000 ihmistä, mikä oli iso saavutus keskellä kiihkeintä kesälomakautta. Rasismin puhkeaminen näennäisesti pinnan alla kuplivasta ilkeilystä avoimeksi, eduskuntaan levinneeksi äänekkääksi ilmiöksi oli suututtanut monet sellaisetkin ihmiset, jotka eivät yleensä osallistu mielenosoituksiin.

Pahkala puhuu massojen voimasta. Pienilläkin ihmismäärillä voidaan saada tulosta aikaan, mutta kun massat puhuvat, on kuunneltava. Häneen ottivat yhteyttä niin tavalliset poliitikot kuin ministeritkin. Eri asia on, muuttuivatko asiat pysyvästi, mutta jokin siemen saatiin kylvettyä ja ihmisiin valettua toivoa, että yhteisesti toimimalla saadaan näkyvyyttä ja oma mielipide esiin. Suurmielenosoitus lisää myös turvallisuudentunnetta: Jos on luullut olevansa vähemmistössä puolustaessaan kiusattuja, on huojentavaa huomata tuhansien ja tuhansien ihmisten keskellä, kuinka moni jakaa samat arvot.

PELI POIKKI

Syyskuun 11. päivänä 2016 Jesse Torniainen potkaisi Helsingin Asema-aukiolla Jimi Karttusta. Torniainen on tunnettu uusnatsi, joka oli aukiolla Suomen vastarintaliikkeen mielenosoituksessa. Potkun seurauksena Karttunen kaatui, löi päänsä katuun ja kuoli viikon päästä pahoinpitelystä.

Myöhemmin Jimi Karttusen muistoksi pidetyssä kynttilämielenosoituksessa Aleksi Pahkala jutteli monien kanssa, ja viesti oli sama joka oli jo kuultu eri puolilla: enää ei voida vain katsoa sivusta, kun uusnatsit pahoinpitelevät ihmisiä. Pahkala laajoine kontakteineen lupasi olla mukana yhdistävänä liimana suunnitteilla olevasssa mielenosoituksessa. Peli poikki -mielenosoitus 24. syyskuuta keräsi lähemmäs 20 000 ihmistä Helsingin keskustaan. Sitä on kuvailtu kannanotoksi välinpitämättömyyttä vastaan.

Jimi Karttusen kuolema oli erään tulkinnan mukaan käännekohta uusnatsien sietämisessä. Vastarintaliike oli jo useana vuonna marssinut liehuvin lipuin poliisivartiossa itsenäisyyspäivänä, mikä suututti monia. Anarkistien ja joidenkin nuorisojärjestöjen aloittamat vastamielenosoitukset alkoivat nyt ainakin Helsingissä kasvaa tapahtumiksi, joihin otti osaa jopa lapsiperheitä.

Mutta vaikka Pahkala ymmärtää, miksi vastamielenosoituksia järjestetään, hän näkee niissä ongelman, koska media luo vastamielenosoitusten uutisoinnillaan pelkoa.

“Peli poikki -tapahtumasta haluttiin järjestää perhetapahtuma. Poliisin edustajaa haastateltiin mediassa ja kysyttiin, pitääkö poliisin varautua. Vastaus oli että ei tässä ole mitään uhkia, mutta totta kai poliisi varautuu. Media repi siitä lööpin ‘poliisi varautuu levottomuuksiin’, ja kuvituskuvina käytettiin uhkaavia mellakkapoliiseja. Siksi näen, että monesti vastamielenosoituksissa uhkakuvien luominen vie voiton siitä, mitä voitaisiin saavuttaa.”

POLTTOPISTEESSÄ ALPAKAT

Aleksi Pahkalan nimi nousi esiin myös joulukuussa 2017, kun pieni töölöläisporukka halusi järjestää lapsille tapahtuman hellyttävine alpakoineen itsenäisyyspäivänä Töölöntorilla. Samalta torilta on muutamana vuonna käynnistynyt äärikansallismielisten 612-soihtukulkue, johon on osallistunut myös piilo- ja julkinatseja.

Pahkala miettii hetken kun häneltä kysyy, puhutaanko alpakoista. Sitten hän suostuu, ehkä vähän väsyneesti. Hän nimittäin joutui sekä median että natsien hampaisiin epäonnistuneen viestimisen seurauksena.

“Tarkoitus oli, että jos saadaan Töölöntori varattua, siellä voisi järjestää lapsille tapahtuman, koska itsenäisyyspäivänä ei ollut lapsille mitään. Osin se oli töölöläisten nimbyilyä. On hirveää olla siellä, kun 612-kulkueessa on vahva väkivallan uhka. Samalla haluttiin viedä mediahuomiota pois mielenosoituksesta. Helsingin kaupungilta tuli paljon kannustavia viestejä että saatte torin ja järjestäkää hyvä tapahtuma. Poliisista taas sanottiin, että perinteet velvoittavat tilan antamista 612-kulkueelle.”

Kaupungin ja poliisin yhteydenpito ei näyttänyt onnistuvan. Pahkalalle syntyi vaikutelma, että poliisilla oli askelmerkit sovittuna, eli kulkueelle annettaisiin etusija, vaikka kaupunki olisi halunnut antaa Töölöntorin lastentapahtuman käyttöön.

Jossain vaiheessa Pahkalalle soitettiin Yleltä ja kysyttiin, onko kyseessä vastamielenosoitus. Hän vastasi ei, koska sitä tapahtuma ei ollut. Joku oli kuitenkin kaivanut esiin Facebookin salatussa Peli poikki! -ryhmässä marraskuussa julkaistun viestin, jossa Pahkala kertoo miettineensä, että kaiken huomion keskittäminen pois 612- ja Kohti vapautta -mielenosoituksista voisi olla paras keino “ignoorata äärioikeiston hommat”.

“Asian olisi tosiaan voinut viestiä paremmin. Lopulta salainen osoitteeni julkaistiin [keskustelufoorumi] Ylilaudalla ja oveni taakse ilmestyi häiriköitä.”

Pahkala toteaa, että se oli ainoa kerta, kun hän on joutunut kokemaan sellaista pelottelua, joka yleensä kohdistuu naisiin ja ulkomaalaistaustaisiin.

Lastentapahtuma alpakoineen siirrettiin Töölön jalkapallostadionille, jonne kerääntyi 5 000 pientä ja vähän isompaa ihmistä leppoisaan itsenäisyyspäivän perhetapahtumaan. Alpakoista tuli puolivahingossa natsienvastainen symboli.

Kaikesta huolimatta Pahkala sanoo luottavansa poliisiin.

“Siellä on monenlaista asennetta. Poliisin pitäisi silti enemmän peilata kansalaisia. Kokoomus ja persut ovat suosituimmat puolueet poliisien keskuudessa, joten kertoohan sekin jotakin. Mutta siellä on alettu tehdä rasisminvastaista koulutusta ja rasismiin yritetään puuttua. Alpakkakohussa tajusin, että yksittäiset henkilöt saattavat jyrätä poliisin sisällä.”

JÄRJESTÖJEN TUKEMINEN VIISASTA

Aleksi Pahkalan aktivismi ei ole järjestöjohtoista, mutta hän sanoo arvostavansa suuresti monenlaisten kansalaisjärjestöjen tekemää pitkäjänteistä työtä ja toivovansa, että niiden rahoituspohjasta huolehdittaisiin. Maamme hallituksen järjestöille tarjoilemaa kasvavaa niukkuutta hän tarkkailee Ihmisoikeusliiton johtokunnan jäsenen paikalta luottamustoimesta, jota selvästi arvostaa.

Mitä Pahkala ajattelee rauhanliikkeestä?

“Katselen sitä ulkopuolelta ja arvostukseni rauhanjärjestöjä kohtaan on suuri. Mutta ehkä vaikutelma on vähän pölyinen, enkä tiedä paljonkaan niiden toiminnasta. Se on monen kansalaisjärjestön ongelma globaalistikin. Hallitukset laittavat ne ahtaalle viemällä tuet ja pakottavat tekemään projekteja, joiden rahoituksen hakeminen ja ylläpitäminen vie resursseja pitkäjänteiseltä työltä. Järjestöjen aseman tukeminen on asia, jota haluaisin lobata. Kepan kehityspäivillä joku viisas sanoi, että toimivalla demokratialla on varaa rahoittaa tahoja, jotka kritisoivat sen toimintaa. Kansalaisjärjestöjen rahoitus on sijoitus yhteiseen hyvään.”

Profiilin kohotukseksi Pahkala ehdottaa rauhanjärjestöille yhteen hiileen puhaltamista, eräänlaista ravistelua ja silmien avaamista sekä koalitioita muiden alojen kanssa. Myös ydinviestin yksinkertaistaminen informaatiotulvassa voisi tavoittaa enemmän kuulijoita.

“Mediaseksikkäämpää kampanjointia hyvän asian puolella, mutta harkiten. On hälyttävää, että yrityspuolella tehdään näkyvästi yhteiskunnallisia kampanjoita, joissa ei ole faktat kohdillaan ja sävy liian mainosmainen.”

Pahkala sanoo ymmärtävänsä, että jos järjestöllä on tietty maine joidenkin silmissä, on ennakkoluulojen läpi vaikea puskea.

“Tuotin Greenpeacelle uusiutuvan energian tapahtumaa muutama vuosi sitten ja muutamiin firmoihin soittaessani huomasin, että siellä oli defenssi päällä heti Greenpeacen nimen sanottuani. Mutta ihmisille pitää tiedottaa asioista, vaikeistakin. Esimerkiksi Jemen, Syyria, Ukraina ovat monimutkaisia konflikteja, konnia on monia. Tietoa pitää jakaa.”

ILMASTONMUUTOS JA TOIVO

Aleksi Pahkala juoksi tähän haastatteluun päivää sen jälkeen, kun hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC oli julkaissut pelottavan raporttinsa. Ilmastonmuutos koskettaa ihan kaikkia ja kaikkea, ja rauhanliikkeelle siitä on tullut yksi keskeisistä teemoista, koska ilmastonmuutoksen vaikutuksesta lisääntyvät sodat, konfliktit, pakolaisvirrat ja ruoka- ja juomapula. Maailma sellaisena kuin sen olemme tottuneet ajattelemaan lakkaa olemasta.

Pahkala uskoo, että IPCC:n raportilla on vaikutusta. Ilmastonmuutosuutisointi löi läpi lähes joka puolella maailmaa, eikä se ollut enää marginaalisen piipertäjäjoukon pessimististä varoituslaulua.

“Monet isot maailmanluokan firmat, Googlet ja muut, ovat jo pitkään halunneet tehdä jotain ilmastonmuutokselle, ja vaikka se ei yksistään riitä, niin sieltä se raha tulee. Rahan liike on tässäkin tärkeä.”

Pahkala muistuttaa, että presidentti Niinistö on jokaisessa isossa puheessaan viimeisten puolentoista vuoden aikana ottanut puheeksi ilmastonmuutoksen, mutta se ei ole juuri näkynyt Suomen mediassa. Median vaikutusta ei voi vähätellä, ei hyvässä eikä pahassa. Mutta moni asia on muuttunut parempaan suuntaan.

“On jo muodostunut globaaliksi totuudeksi, että kasvissyönnillä voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen. 20 vuotta sitten se oli vielä ihan hihhulia. Kun aloin lukiossa vegaaniksi, tarjolla oli näkkäriä, ja muuta saadakseen olisi tarvittu lääkärintodistus. Nyt on nyhtökauraa ja härkistä ja ties mitä, joita tarjoillaan myös linnan juhlissa.”

Pahkala on armollinen pientä ihmistä kohtaan, joka tarvitsee myös viihdettä ja hömppää eikä esimerkiksi suosiolla lopeta lomalentämistä, vaikka sen vaikutus ilmastonmuutoksen etenemisessä tiedetään.

“Vastuu pitää saada saastuttajille. Ehkä vielä kehitetään sähkölentokone? Suuriin linjauksiin tarvitaan valtion tukea. Norjassa on jo ruuhkia sähköautojen takia, ja Suomeen pitäisi saada 250 000 sähköautoa nopealla aikataululla. Miten se onnistuu, jos ei sitä tueta? Norjassa kehitellään sähköistä autolauttaa, meillä ei edes puhuta siitä. Tarvitaan yhä enemmän innovaatioita.”

Myös lasten luontosuhde on tärkeä, lasten pitää oppia arvostamaan luontoa päiväkodista lähtien. Kolmen pienen lapsen isä myöntää, että ilmastonmuutoksen muokkaama tuntematon tulevaisuus pelottaa häntä, mutta enemmän hän sanoo olevansa toiveikas. Parinkymmenen vuoden aikana monien silmät ovat auenneet ja lukemattomat asiat ovat nyt paremmin kuin ennen. Esimerkiksi urheilubrändi Nikestä voidaan olla montaa mieltä, mutta paljon kertoo se, että Nike asettui tukemaan amerikkalaisen jalkapallon pelaajaa Colin Kaepernickiä, joka polvistui kansallislaulun aikana ennen NFL-liigan ottelua. Kaepernick kuvasi tekoaan protestiksi maansa harjoittamaa rotupolitiikkaa vastaan vuonna 2016.

“Pride-kulkue on myös hyvä esimerkki. Vain vähän aikaa sitten sinne tehtiin kaasuhyökkäyksiä ja piti miettiä uskaltaako sinne mennä. Tänä vuonna siellä oli 100 000 ihmistä ja isot firmat, teleoperaattorit ja Posti mukana.”

Freelancer Pahkala miettii vielä, mitä hän tekisi isona. Nyt päivät täyttyvät musiikista, juontohommista, tietotekniikkapodcastista ja levyjen soittamisesta. Hän auttaa resurssiensa mukaan, jos apua pyydetään, ja usein pyydetään.

“YK:n ihmisoikeuksien julistus täyttää joulukuussa 70 vuotta, mutta meillä Suomessa eduskunnassa istuu rasisteja ja uusnatseja symppaavia kansanedustajia, ja persujen varapuheenjohtaja Huhtasaari väittää että täällä aivopestään lapsia.”

Aktivismin sarallakaan ei tekeminen lopu.

Teksti Anu Harju
Kuvat Nauska

Rauhantekijä Suldaan Said Ahmed: Kamu-kerhon päällikkö

suldaan1
Suldaan Said Ahmed on määrätietoisesti edennyt kohti yhteiskunnallisen vaikuttajan uraa. Ensimmäisen kerran hän sai ajatuksen politiikkaan lähtemisestä vuonna 2008 kuntavaaleja seuraillessaan. Opettaja kyllä väitti, että hänenlaisiaan ihmisiä ei juuri politiikassa ole, mutta Suldaan ei lannistunut vaan päätti näyttää mallia.

 

Kaksi aurinkoisesti hymyilevää miestä lähestyy Kiasman kahvion nurkkapöytää. Ensimmäisenä saapuu presidentti Ahtisaaren perustaman CMI-järjestön sovittelija Hussein al-Taee, joka haluaa pyytää anteeksi nuoren ystävänsä myöhästymistä ja ottaa siitä täyden vastuun.

Perässä astelee 25-vuotias helsinkiläinen vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Suldaan Said Ahmed. Hän on saanut kuuluisuutta provosoivalla leikittelyllään Suomi-leijonapaidoilla ja -koruilla. Tänään hän on pukeutunut jääkarhu-collegeen.

Tapaamisen tavoitteena on selvittää, millainen tarina on tämän maailmanparantajan takana. Ja tarinoita hänellä tosiaan on kerrottavanaan.

MOGADISHUSTA LEHMOON

Aloitetaan vaikka siitä, kun Suldaan 15-vuotiaana saapui perheineen Suomeen. Isoveli oli lähetetty edellä ja odotteli muutaman vuoden perheen yhdistämistä. Heinäkuisena päivänä perheen toiseksi vanhin lapsi Suldaan laskeutui Joensuun lentokentälle vanhempiensa ja yhdeksän sisaruksensa kanssa.

Suldaanin mielikuvissa Eurooppa oli täynnä korkeita rakennuksia ja vaaleita ihmisiä. Kun perhettä vastaan tullut pikkubussi lähti matkaan, edessä olikin loputon määrä metsää – koivuja, mäntyjä ja kuusia. Ihmiset näyttivät kadonneen maan päältä.

Matkan määränpää oli Lehmo, joka kuuluu Kontiolahden kuntaan. Perhe pääsi muuttamaan suoraan kerrostaloasuntoon. Naapurustossa asui toinenkin monilapsinen perhe, jonka jäsenet osoittivat heti kiinnostusta Suldaanin perhettä kohtaan, ja sieltä löytyikin lapsille kivaa leikkiseuraa ja kumppaneita kieliharjoitteluun.

Suldaan pyöräili naapurin Miskan kanssa harva se päivä S-marketille ja takaisin. Lehmossa ei ollut juuri muuta tekemistä. Eräänä päivänä naapurin rouva kävi kertomassa Suldaanille, että Miska ja hänen perheensä ovat mustalaisia. He eivät kuulemma ole edes suomalaisia ja vaarallisiakin he varmasti ovat.

ULKOPUOLISESTA SUOSIKIKSI

Syksyn saapuessa alkoi koulu. Suldaan siirrettiin hyvin pian maahanmuuttajille tarkoitetusta valmistavasta opetuksesta ihan tavalliseen luokkaan, sen verran nopeasti hän oli alkanut suomea oppia.

Vaikka Suldaan oli sosiaalinen ja aktiivinen tyyppi, oli kavereiden saaminen aluksi vaikeaa. Kukaan ei huolinut häntä ryhmätyökumppaniksi. Suldaan ystävystyi toisen hylkiön kanssa. Aiemmin ilman kavereita jäänyt pienikokoinen poika oli viimein saanut juttuseuraa.

Sosiaalisen median alkutaipaleella nuorison suosikiksi muodostuivat IRC-galleria ja Windows messenger. Suldaan perusti messengeriin Kamu-kerhon. Jostain syystä se alkoi saada suosiota, ja pikkuhiljaa kaikki halusivat liittyä ryhmään. Jopa ne ennen häntä karsastaneet tyypit kävivät anelemassa, että pääsisivät Kamu-kerhon jäseniksi.

Kuntavaalien aikaan Lehmokin täyttyi vaalimainoksista. Suldaan ilmoitti opettajalle, että hänestä saattaa tulla presidentti tai kansanedustaja vähintään. Ei siellä juuri sinun näköisiäsi tyyppejä ole ollut, varoitti opettaja. No pian on, mietti Suldaan.

Iltaisin koulun jälkeen mentiin bussilla Joensuuhun. Kaikki elämä oli siellä, hyvässä ja pahassa. 90-luvun skinien lapsista oli tullut skinejä. Suldaan oli jatkuvasti heidän hampaissaan. Hän alkoi käyttää Suomi-paitaa ja leijonakaulakorua. Hän ajoi päänsä kaljuksi. Sekä skinit, että hänen omat ystävänsä hermostuivat.

”Ajattelin, että paras ase skinejä vastaan oli se, että alan käyttää heidän rakkaita symboleitaan ja ikään kuin neutralisoin niiden viestin.”

KATULAPSIEN JOUKOSSA

Kauan ennen Pohjois-Karjalan metsiä ja Kamu-kerhoa Suldaanin äiti lähti etsimään poikaansa Mogadishun kaduilta. Hän löysi pojan raunioituneen hallintorakennuksen portailta nukkumasta katulapsien seasta. Suldaan oli tutustunut kadulla eläviin orpolapsiin, jotka kurjuutta loitontaakseen viettivät päiviään liimaa haistelemalla.

Suldaanin oli todella vaikea uskoa, että jollain ei ihan oikeasti ole vanhempia ja asiat ovat muutenkin niin kurjasti. Hän halusi testata, miltä se tuntuu. Äidistä kadulla pyöriminen ei ollut lainkaan hyvä idea.

Suldaan sai äitinsä kuitenkin myöntymään yhden pojan auttamiseen. Poika alkoi silloin tällöin käydä Suldaanin kotona pesulla ja syömässä. Suldaan lahjoitti hänelle kaikkein rakkaimman Brasilian joukkueen futispaitansa.

”Jos haluaa jotain lahjoittaa, pitää antaa sellaista, joka on itselle rakasta ja tärkeää. Näin äitini on minulle opettanut.”

Suldaanille alkoi selvitä, että maailma ei olekaan oikeudenmukainen paikka. Viettäessään muutaman kuukauden Addis Abebassa Etiopiassa ennen Suomeen muuttoa hän sai myös ensimmäiset kokemukset kaltoinkohtelusta vain siitä syystä, että oli muukalainen.

PAKKO AJAA POLIITIKOKSI

Perussuomalaisten menestys vuoden 2011 eduskuntavaaleissa sai Suldaanin päättämään, että nyt on lähdettävä itsekin täysillä mukaan vaikuttamaan. Hänellä oli jo aiemmin ollut tapana lähetellä viestejä kansanedustajille asioista, joita piti tärkeinä, ja osallistua mielenosoituksiin.

Vuonna 2012 Suldaan lähti tuoreena itähelsinkiläisenä vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaaksi lähes nollabudjetilla. Ilahduttavaa oli, että sieltä täältä tarjoutui ihmisiä avuksi kampanjaan.

Ihmisten välinen solidaarisuus on teema, joka innostaa Suldaania kaikkein eniten. Tärkeintä hänelle on olla pienen ihmisen asialla. Vaikka hän on saattanut profiloitua nimenomaan maahanmuuttoon liittyvien asioiden ajajana, ovat hänen sydäntään yhtä lailla lähellä nuorten ja vanhusten kokemat haasteet.

Ensimmäisissä vaaleissaan Suldaan sai 91 ääntä. Vaali-iltana hän ihmetteli Facebookissa, kuinka moni ilman valtuustopaikkaa jäänyt ilmoitti lyövänsä hanskat tiskiin.

”Se oli siinä, moni julisti. Minä ajattelin, että se ei todellakaan ollut siinä, vaan että tämä oli loistava alku. Viime vaaleissa sainkin sitten enemmän ääniä kuin Paavo Väyrynen ja pääsin sisään.”

YHTEISTYÖ ENNEN KAIKKEA

Vuonna 2015 Suldaan sai suomalaisyritykset antamaan joululahjoja vähävaraisille suomalaisille. Lahjoja jaettiin yli 3 000 Helsingissä, Kontiolahdella ja Joensuussa. Suldaan taivutteli yrittäjiä lahjoittamaan satoja kännyköitä ja tuhansia lakanoita ja leluja myös maahan saapuneille turvapaikanhakijoille.

”Tuli kyllä hyvä mieli, kun Hakaniemen torilla eräs mummo pysäytti minut ja kiitti joululahjasta.”

Suldaan pitää yhteistyötaitoja politiikolle elintärkeinä. Yhteistyöhön pitää pystyä, vaikka olisi eri mieltäkin. Joskus yhteistyö on haastavaa. Perussuomalaisissa suututtaa esimerkiksi se, miten he aina ilmestyvät valtuuston kokouksiin, jos listalla on maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä. Monilla, kuten Jussi Halla-aholla, on todella paljon poissaoloja.

suldaan2”Viimeksi tein aloitteen selko- ja monikielisyydestä. Helsinki on täynnä ihmisiä, joiden oikeudet toteutuisivat paremmin, jos erilaiset viralliset dokumentit olisi saatavilla omalla äidinkielellä tai selkosuomella.”

Päivätyössään yhteisötyöntekijänä Diakonissalaitoksella Suldaan työskentelee paperittomien siirtolaisten parissa. Työhön kuuluu neuvontaa ja ohjausta eri palveluiden piiriin sekä vapaaehtoisesta paluusta keskustelemista.

Hän kokee päivätyön ja politiikan yhdistämisen vaivattomaksi. Teematkin ovat osin samoja.

”Tosin sairastuin vähän aikaa sitten työuupumukseen ja olin kaksi kuukautta sairauslomalla. Nyt voin tosi hyvin.”

Yhteiskunnalliset asiat pyörivät paljon päässä myös vapaa-ajalla. Suldaan ajattelee viettävänsä vähän liikaa aikaa sosiaalisessa mediassa ja kokee tarvetta reagoida asioihin välittömästi. Rentoutuakseen hän hengailee perheen ja ystävien kanssa esimerkiksi televisiota ja elokuvia katsellen.

MÄÄRÄNPÄÄNÄ EDUSKUNTA

Haastattelun jälkeen Suldaan on postannut julkiseen Facebook-profiiliinsa ehdotuksen boikotoida ravintola Kaisaniemen yrittäjää, koska ravintola on antanut tilansa ”etnonationalistien” kansainväliseen seminaariin. Kommenttiketju alkaa näin: ”Miksi asut Suomessa ja nautit kansalaisuuttamme, kun vihaat suomalaisia ja suomalaisuutta?”

”Jatkuva vihapuheen, rasismin ja uhkailun kohteena oleminen ei ole helppoaa, eikä siihen pidä tottua, mutta valitettavasti sitä on vain kestettävä.”

Somessa ja kaduilla huutelijat luultavasti toivovat Suldaanin luopuvan leikistä, mutta sitä iloa hän ei heille aio suoda. Hän kertoo saavansa myös paljon ystävällistä ja kannustavaa palautetta. Tuntuu tärkeältä voida olla esikuva itsensä kaltaisille nuorille.

Ikkunan takana häämöttää Eduskuntatalo.

”Remonttikin on valmistunut. Tuonne olisi tarkoitus päästä vuoden päästä töihin.”

Suurimmaksi esikuvakseen Suldaan nimeää äitinsä. Pienestä asti ihmisistä ja ilmiöistä kiinnostunut poika on saanut äidiltä pelkästään tukea ja kannustusta. Perheen lapset on kasvatettu rakkaudella ja tasa-arvoisin menetelmin. Tytöt ja pojat ovat olleet aina yhtä tärkeitä.

Jos Eduskuntatalon ovet ensi vuonna aukeavat nuorelle Suldaanille, hän pääsee jatkamaan vaikuttamistyötään valtakunnallisemmin ja tekee luultavasti samalla erään vantaalaisen äidin hyvin onnelliseksi.

Teksti Hanna Niittymäki
Kuvat Laura Railamaa

 

Kirjoittajan huomautus:

Suldaan lähettää minulle näytille esimerkkejä saamastaan vihapostista: ”Terve kommunisti neexxxx, mitä kuuluu kukkuluuruu.” ”Tee meille kaikille palvelus ja suksi takas sinne somliaan, tai tapa ittes.Tik tak tik tak, kello käy apina.” Nämäkin viestit on lähetetty kirjoittajien omilla nimillä.

Ajattelen, että on lähes käsittämätöntä, että ihminen voi pysyä noin positiivisena ja rohkeana, vaikka joutuu vastaanottamaan tämänkaltaista viestintää lähes päivittäin.

Me, jotka onnistumme elämään elämämme joutumatta itse rasistisen vihapuheen kohteeksi, emme pysty käsittämään, miltä tuntuu elää näkyvään vähemmistöön kuuluvana. Se, mitä minä voin valtaväestöön kuuluvana tehdä, on kysyä vähemmistöön kuuluvilta ihmisiltä ympärilläni, että miten voin parhaiten tukea sinua ja torjua syrjintää.

 

 

Rauhankasvatus­neuvola 14: Hyvää tarkoittavat valkoiset pelastajat


Rauhankasvatus on hieno sana, jota ei ole syytä hylätä, vaikkei se ole ollutkaan muodissa sitten 1980-luvun. Sitä paitsi jokaisen meistä on hyvä harjoittaa rauhankasvatusta aina kun tilaisuus tarjoutuu. Kätilönä neuvolassa toimii opettaja Hanna Niittymäki, joka työskentelee Rauhankasvatusinstituutissa.

 

Rauhankasvatusneuvola aloittaa vuoden 2018 haastattelemalla ihmisiä, joilla on hyviä rauhankasvatuksellisia neuvoja. Ensimmäisenä on vuorossa Amiirah Salleh-Hoddin, joka on yksi Anti-Racism Forumin perustajista ja sen puheenjohtaja. Amiirah on sosiaalipsykologi, joka määrittelee itsensä muutoksentekijäksi ja muslimi-feministiksi. Viime aikoina häntä on kuitenkin kutsuttu myös häiriköksi. Amiirah rakastaa vesistöjä ja Nuuksion metsiä. Joinain päivinä chick-lit on mukavampaa luettavaa kuin Malcolm X:n elämäkerta, mutta toisina taas päinvastoin. Ellei sushi olisi niin hyvää, Amiirah olisi varmaankin kasvissyöjä.
neuvola_amiirah

Tässä Amiirahin ohjeita kriittiseen rasisminvastaiseen toimintaan:

  1. Annatko etusijan vähemmistöjen omalle äänelle?

”Moni joka [tätä] työtä tekee sijoittaa itsensä tietoisesti tai tiedostamatta ’valkoiseksi pelastajaksi’. Minä en tarvitse pelastajaa. Voin pelastaa itseni. Kuka ymmärtäisi paremmin syrjinnän vaarassa olevien ihmisten tarpeet kuin he itse?”

  1. Teetkö yhteistyötä kriittisten anti-rasistien kanssa?

”Etsitkö aktiivisesti niitä ihmisiä ja yhteisöjä, joita ei yleensä oteta mukaan? Suomessa rasisminvastaista työtä tehdään tosi paljon vain maahanmuuttajayhteisöjen kanssa. Entäs suomalaiset rodullistetut ihmiset? Entäs esimerkiksi romanit ja saamelaiset?”

  1. Huomioitko, että rodullistetut ihmiset ovat monien asioiden asiantuntijoita?

”Keihin sijoitat resursseja, kuten aikaa ja rahaa? Pidätkö omalla toiminnallasi yllä vanhoja valtasuhteita ja asemia? Me emme ole pelkkä ihonväri tai huivi päässä. Meissä on lukuisia puolia ja olemme monien asioiden asiantuntijoita. Olen itse sosiaalipsykologi, mutta minut nähdään vain huivia käyttävänä musliminaisena. Jostain syystä monet haluavat lähinnä kuulla omat kokemukseni ja mielipiteeni naisten ympärileikkauksesta.”

  1. Katso itseäsi peiliin jatkuvasti!

”Mieti tarkoin omaa toimintaasi ja toimintasi motiiveja ennen kuin yrität muuttaa ihmisiä ympärilläsi. Mieti, miksi teet jotain tai et tee jotain. Mieti omia asenteitasi. Ethän tee asioita vain tunteaksesi itsesi paremmaksi ihmiseksi? Prosessissa voi ja pitää tulla myös epämukava olo. Ole luova ja irtaudu vanhoista tutuista tavoista toimia.”

Lataa tästä Rauhankasvatusneuvola 14 pdf:nä.

Kepa muutti linjaansa suhteessa ihmisoikeuksia loukkaaviin järjestöihin

KepaKepa ry. on päättänyt, että se ei välttämättä enää tee yhteistyötä ihmisoikeuksia loukkaavien tahojen kanssa.

Kepa on aiemmin hyväksynyt Maailma kylässä -festivaalille mukaan Juutalaisen kansallisrahaston (JNF), vaikka järjestö on Kepan oman arvion mukaan osallinen ihmisoikeusloukkauksiin. JNF on myös rasistinen järjestö, joka osallistuu etnisiin puhdistuksiin Israelissa ja miehitetyillä palestiinalaisalueilla.

Joukko Kepan jäsenjärjestöjä ja muita järjestöjä on huomauttanut, että yhteistyö JNF:n kanssa on Kepan perusarvojen vastaista. Järjestöt ovat pyytäneet Kepaa sanoutumaan irti rasismista ja tekemään virallisen linjauksen, että se ei hyväksy ihmisoikeusloukkauksiin osallistuvia ja rasistisia järjestöjä tapahtumiinsa. (Asiasta tarkemmin täällä, täällä ja täällä.)

Kepan 27.11.2017 pidetty syyskokous teki asiasta seuraavan päätöksen:

”Kepa voi harkintavaltaansa käyttäen olla tekemättä yhteistyötä sellaisten tahojen kanssa, joiden on osoitettu syyllistyneen ihmisoikeusrikkomuksiin.”

Tämä on lähellä vanhaa linjaa, jonka mukaan Maailma kylässä festivaalia koskien ”Kepa varaa oikeuden hylätä sellaiset tahot, joiden toiminta on vastoin Kepan perusarvoja”. Tämän nojalla Kepa vuonna 2015 sulki JNF:n pois. Sittemmin Kepa muutti kantaansa ja ilmoitti, että se ei enää ota huomioon tapahtumiinsa osallistuvien järjestöjen ihmisoikeusloukkauksia tai rasismia.

Uusi päätös on askel takaisin oikeaan suuntaan. On hienoa, että Kepa oli valmis uudelleen arvioimaan kantaansa. Toivomme, että Kepa pysyy linjassaan ja hallitus käyttää päätöksen mukaista harkintaansa asianmukaisesti Kepan arvoihin ja toiminta-ajatukseen nojautuen.

Jatkamme toimintaa Kepan hallituksessa ja sen ulkopuolella sen eteen, että Kepa sanoutuisi irti kaikista rasistisista järjestöistä ja linjaisi julkisesti, että JNF ei ole tervetullut sen tapahtumiin.

ICAHD Finland ry
Palestiinalaisten siirtokuntayhdistys ry
Sadankomitea
Suomen Rauhanpuolustajat ry

Kansalaisjärjestöt huolissaan rasismista Maailma kylässä -festivaalilla

Joukko kansalaisjärjestöjä on julkaissut avoimen kirjeen, jossa ne vetoavat Maailma kylässä -festivaalia järjestävään Kepaan, jotta se tekisi linjauksen, että rasistiset järjestöt eivät ole tervetulleita osallistumaan tapahtumaan. Festivaalille on aiemmin osallistunut ihmisoikeusloukkauksiin osallinen Juutalainen kansallisrahasto.

Maailma kylässä -festivaalilla oli mukana vuonna 2014 Israelin hallituksen kanssa yhteistyötä tekevän järjestön Juutalainen kansallisrahasto (JNF) Suomen haara. JNF on osallinen vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin Israelissa ja miehitetyillä palestiinalaisalueilla. JNF osallistuu palestiinalaisten häätämiseen mailtaan ja heidän kotiensa tuhoamiseen, jotta heidän tilalleen voidaan asuttaa juutalaisia. YK on tuominnut JNF:n toiminnan institutionaalisena syrjintänä.

Vuonna 2015 Kepan toiminnanjohtaja Outi Hannula totesi, että JNF ei ole enää tervetullut festivaalille, koska “festivaalilla ei saa sanoilla tai teoilla saa rikkoa ihmisoikeuksia ja toimia Kepan arvojen vastaisesti”.
Vuonna 2016 JNF oli kuitenkin taas otettu mukaan. Outi Hannulan mukaan Kepan arvio siitä, että JNF rikkoo ihmisoikeuksia ei ole muuttunut, mutta Kepa on luopunut siitä periaatteesta, että sen tapahtumiin osalliset järjestöt eivät saa olla rasistisia eivätkä rikkoa ihmisoikeuksia.

Kepan virallinen toiminta-ajatus on se, että “Kepa kokoaa ja innostaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan rohkeasti oikeudenmukaisen maailman puolesta”.

Joukko kansalaisjärjestöjä, mukaan lukien ICAHD Finland, Palestiinalaisten siirtokuntayhdistys ja Rauhanpuolustajat, vetoaa nyt avoimessa kirjeessä Kepaan, jotta se noudattaisi tätä linjaa ja ottaisi selvän kannan, että rasistiset järjestöt eivät ole tervetulleita sen tapahtumiin.

ICAHD Finlandin puheenjohtaja Syksy Räsänen toteaa:
“Rasismin torjuminen on vakava asia. Kepa on jo todennut, että JNF:n toiminta on sen arvojen kanssa ristiriidassa.
Vähin mitä Kepa voi tehdä, on linjata, että rasistiset järjestöt eivät ole tervetulleita Suomen suurimmalle monikulttuurisuusfestivaalille. Jos Kepa ei pysty omassa toiminnassaan ottamaan itse kantaa rasismia vastaan, niin miten se voi edistää rasismin vastaista työtä yhteiskunnassa?”

Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro vetoaa Kepaan:
”Kepan tulee toimia julkistamiensa periaatteiden mukaisesti. Rasistiset tahot eivät kuulu Maailma Kylässä -festivaaleille. Kepan jäsenjärjestönä Rauhanpuolustajat ei voi hyväksyä avoimesti rasistisen ja ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneen järjestön osallistumista järjestön organisoimaan toimintaan.”

Maailma kylässä -festivaali on Suomen suurin monikulttuurinen tapahtuma, ja se järjestetään tänä vuonna 27.–28. toukokuuta.

Lue avoin kirje täältä.