Avainsana-arkisto: mielenosoitukset

Kansa vaatii ruokaa, ei aseita

Swazimaassa kansalaiset ovat alkaneet arvostella valtion rahankäyttöä: armeijalle riittää rahaa, vaikka ihmiset näkevät nälkää ja neljäsosa kansasta kantaa hi-virusta.

Swazimaa käyttää 4,7 prosenttia bruttokansantuotteestaan (bkt) maan 3 000 sotilaan suuruisen armeijan palkkoihin, varustuksiin ja muihin ylläpitokuluihin. Viime marraskuussa parlamentti myönsi puolustusvoimille kahdeksan miljoonan USA:n dollarin lisäbudjetin, mikä synnytti harvinaisen julkisen reaktion, joka kyseenalaisti armeijan roolin ja jopa sen koko merkityksen syvenevässä talouskriisissä.

Ennenkuulumaton keskustelu puolustusvoimista käynnistyi pääministeri Sibusiso Dlaminin lausahduksesta. Sanomalehtitoimittajien tapaamisessa hän sanoi, että “armeija on olemassa, jotta saamme nukkua yömme rauhassa”.

Maatalousvaltaisella Swazimaalla on jatkuvasti vaikeuksia ruokkia 1,2-mijoonainen väestönsä, josta noin 70 prosenttia elää alle kahdella dollarilla päivässä. Ulkomaisesta avusta riippuvaisen valtion varoista neljä prosenttia kohdennetaan maatalouteen ja 17 prosenttia turvallisuuspalveluihin. Vain yleisiin hallintokuluihin ja koulutukseen myönnettävät budjetit ovat tätä suuremmat.

Terveyssektori saa potista kymmenen prosenttia. Hiv-aids-levinneisyysaste on Swazimaassa maailman korkein, sillä 15–49-vuotiaista yksi neljästä kantaa hi-virusta.

Vuonna 2011 nähtiin ennenkokemattomia mielenosoituksia, joissa vastustettiin eteläpuolisen Afrikan viimeistä absoluuttista monarkkia, kuningas Mswati kolmatta. Kipinän oli sytyttänyt talouskriisi, joka johti sosiaalipalvelujen merkittäviin supistuksiin. Eläkkeitä ja koulutusrahoitusta leikattiin, samoin orpojen ja heikommassa asemassa olevien lasten tukia.

Armeijat menot valtiosalaisuus

“Valtion rahoituskriisi on saavuttanut kriittisen pisteen”, Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n apulaisosastopäällikkö Joannes Mongardini totesi lausunnossaan maakohtaisen tarkastuksen jälkeen marraskuussa.

“Tulokertymä ei riitä kattamaan tärkeimpiä valtion menoja. Keskeisimmät sosiaaliset ohjelmat, kuten aidsinvastainen taistelu, ilmainen peruskoulu, tuki orvoille ja vähäosaisille lapsille sekä eläkeläisille, kärsivät tästä.”

Talouskriisi alkoi purra Swazimaassa tosissaan sen jälkeen, kun Eteläisen Afrikan tulliunionista SACU:sta saadut tulot vähenivät merkittävästi vuonna 2008 tapahtuneen kaupan hidastumisen seurauksena. SACU on maailman vanhin tulliunioni, johon kuuluvat Botswana, Lesotho, Namibia, Swazimaa ja Etelä-Afrikka. Unioni määrittää yleiset tariffit ja jakaa tulot epäsuhtaisesti jäsenmaiden kesken.

Sotilasmenot suhteessa bruttokansantuotteeseen sijoittavat Swazimaan 18:ksi maailmassa CIA World Fact Bookin mukaan. Arviolta 40,5 miljoonaa dollaria vuosittain – mahdolliset lisäbudjetit tulevat tähän päälle – menee Swazimaan puolustusjoukoille eli Umbufto Swaziland Defence Forcelle.

Parlamentissa ei sallita keskustelua sotilasbudjetista, ja tarkat yksityiskohdat armeijan menoista on luokiteltu valtiosalaisuudeksi.

“Emme itse asiassa tarvitse armeijaa. Suurin osa sen resursseista käytetään rajavalvontaan ja kuninkaallisten asumusten ja tilojen turvallisuuden ylläpitämiseen”, sanottiin Times Sunday -sanomalehden pääkirjoituksessa. “On poliisin velvollisuus suojella meitä.”

Sanomalehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessa kysyttiin: “Miten voisimme nukkua yömme hyvin, kun valtion virkamiesten käsketään myöntyä palkkojen alennuksiin ja kun eläkeläiset eivät saa eläkkeitään? Valmistautuuko maa sotaan? Ketä vastaan? Ainoa konfliktin syy on hallituksen kyvyttömyys taata palvelut, jotka sen vastuulla ovat.”

“Maa ei ole sodassa”

Swazimaan julkisten alojen ammattiliiton NAPSAWUn pääsihteeri Vincent Dlamini kertoi, että hallitus aikoo vähentää 7 000 julkisten alojen työntekijää ja alentaa eläkeikää 55:een, joskin eläkeikä armeijassa pysyy 60 vuodessa.

“Maa ei ole sodassa, joten ei ole mitään tarvetta käyttää 4,7:ää prosenttia bkt:stä armeijan menoihin. Hallitus valittaa suurista palkkakuluista, mutta silti armeija työllistää yhä enemmän ihmisiä.”

Swazimaan vanhimman poliittisen puolueen, nykyisin kielletyn Ngwanen kansallisen vapautuksen kongressin jäsen Joyce Ndwandwe sanoo: “Jos tarvitsen sotilasta suojelemaan minua, mistä löydän sellaisen? He ovat kaikki kuninkaan palatseissa, joista poistuvat vain kun työläiset lakkoilevat.”

Armeija muodostettiin samaan aikaan vuonna 1973 kun poliittiset puolueet kiellettin. Tuolloin Mswatin isä, kuningas Sobhuza, kumosi maan itsenäisyysjulistuksen ja otti itselleen ja jälkeläisilleen kaiken toimeenpano-, lainsäädäntö- ja lainkäyttövallan. Poliittiset oppositiopuolueet kiellettiin, samoin kuin julkiset mielenosoitukset.

Brittiläiset siirtomaaviranomaiset, jotka hallinnoivat Swazimaata protektoraattina vuodesta 1902 vuoteen 1968, pitivät swaziarmeijaa tarpeettomana, koska maalla ei ollut ulkopuolisia uhkia. Ja jos naapurimaat Mosambik tai Etelä-Afrikka muuttuisivat vihollisiksi, ne olisivat joka tapauksessa ylivoimaisia, oli Swazimaalla armeijaa tai ei.

Mielenosoitukset, joissa vaaditaan poliittisia ja taloudellisia uudistuksia, ovat yleistyneet viime aikoina. Turvallisuudesta vastaavat joukot – poliisi, vanginvartijat ja pieni osa sotilaista – kohtelevat mielenosoittajia usein kovaotteisesti.

Palkkaloukku uhkaa

“Totuus on se, että kun virkamiehille ei makseta palkkoja, he lähtevät kaduille, ja silloin näemme armeijan tositoimissa”, sanoi maatalousministeriön tarkastaja, joka halusi pysytellä nimettömänä.

Virkamiesten palkat on nyt maksettu, ja kyseessä on kuulemma suurin julkisten alojen työntekijöille asukasta kohti maksettu summa Afrikassa. Huoli siitä, että talouskriisin myötä hallitus on tulevaisuudessa jälleen saman ongelman edessä, ei kuitenkaan ole hälvennyt.

“Swazimaan turvallisuutta uhkaa aids, ja se on tunnustettava maan todelliseksi viholliseksi”, sanoi Constance Mdluli. Hän on talousjohtaja Women for an AIDS-Free Swaziland -järjestössä, joka levittää hiv-aids-tietoisuutta ja tukee aidsiin sairastuneita maan toiseksi suurimmasta kaupungista Manzinista käsin.

“Johdamme maailman hiv-tilastoja, ja aids tuhoaa kotimme ja yrityksemme, koulumme ja uskonnolliset instituutiomme. Miksi hallitus ei aseta tärkeimmäksi tavoitteekseen taistella ykkösvihollistamme vastaan? Miksi hallitus ei sijoita varojaan taisteluun tätä todellista eikä mielikuvitusvihollista vastaan?”

Alkuperäinen artikkeli Swaziland: Opposition to military spending grows on alun perin julkaistu osoitteessa www.irinnews.com.

Suomentanut Anu Harju

Ydinaseet Euroopassa

Malmön Euroopan sosiaalifoorumin yhteydessä järjestettiin sodan ja militarismin vastainen tempaus, joka totteli nimeä EPA (European Peace Action). Yksi aiheeseen liittyneistä seminaareista käsitteli USA:n ydinaseita Euroopassa. Seminaarin olivat järjestäneet ruotsalaiset Kvinnor för fred, OFOG Sweden, Svenska Fredskommitten ja kansainvälinen Transnational Institute. Keskustelua johdattelivat rauhanaktivistit Hans Lammerant Belgiasta ja Mell Harrison Britanniasta. Seminaariin osallistui ydinaseista huolestuneita kansalaisia Japanista, Sveitsistä, Saksasta, Unkarista, Tanskasta, Belgiasta, Britanniasta, Ruotsista ja Suomesta.

USA:lla on Euroopan unionin alueella sotilaallista toimintaa yli kahdessasadassa kohteessa. Euroopan unionin jäsenmaat ylläpitävät USA:n sotilaallisten tukikohtien verkostoa, joka on suunniteltu sodankäyntiin ja sotilaallisiin interventioihin ympäri maapalloa. Tätä sotilaallista toimintaa tuetaan ja ylläpidetään demokraattisen kontrollin ulottumattomissa.

Britannian Lakenheathissä, lähellä Lontoota, on USA:n lentotukikohta, josta lähti pommituslentoja muun muassa Irakiin ja Afganistaniin. Lakenheathissa on myös kerrottu olevan 110 ydinkärkeä. USA on luvannut vetää ydinkärjet pois tukikohdasta vuoden 2008 loppuun mennessä. Hyväntahoisesta eleestä huolimatta ydinkärkien seuraavaa sijoituspaikkaa ei kerrota julkisuuteen. Se on todennäköisesti jossain muualla Brittein saarilla tai Italiassa USA:n Avianon sotilastukikohdassa, jossa jo ennestään on 50 USA:n ydinkärkeä. Tämä näytösluontoinen aseriisunta on lumeoperaatio, joka ei todellisuudessa vähennä USA:n ydinaseiden määrää Euroopassa. Aseiden tosiasiallisesta sijainnista on erittäin vaikea saada tietoa.

Lakenheathissa Britannian maaperällä on myös rypälepommeja, joista pääministeri Gordon Brownin mukaan maa on hankkiutunut kokonaan eroon. Britannialla on oma ydinasetukikohta Skotlannin Faslanessa. Sieltä käsin toimii Britannian ydinsukellusvenelaivasto 160 ydinkärjen voimin. Faslanessa ongelmana on se, että brittien ydinaseet ovat yhdysvaltalaisen asetehtaan suunnittelemia ja valmistamia sekä käytännössä myös USA:n hallinnoimia. Ero USA:n ja Britannian ydinpelotteen välillä on kirjaimellisesti veteen piirretty viiva. Ne on myös suunnattu samaa vihollista vastaan.

Täysin oma lukunsa ovat Naton ydinaseet, jotka nekin käytännössä ovat pitkälti Yhdysvaltain hallinnoimia. USA:n Ramsteinin sotilastukikohdassa oli 130 nimenomaan Naton ydinkärkeä. Aseet vedettiin pois vuonna 2005 ja niiden uudelleensijoituskohde on yhtä salamyhkäinen kuin Lakenheathinkin tapauksessa. On kuitenkin selvää, että USA käyttää hyväkseen Itä-Euroopan uusien Nato-maiden suurta halukkuutta toimia kaikenlaisessa yhteistyössä USA:n kanssa. Voimme siis päätellä ydinaseiden uusien sijoituskohteiden olevan Puolassa, Tshekissä, Unkarissa, Slovakiassa, Sloveniassa, Bulgariassa, Romaniassa tai Baltian maissa.

Naton ja USA:n ydinaseita on sijoitettu myös Kreikkaan, Turkkiin, Alankomaihin ja Belgiaan. Tilannetta ei helpota Venäjä, jonka yli 5 000 ydinkärjestä valtaosa on sijoitettu Uralin länsipuolelle. Myös Ranska on ydinasevalta, mutta sen maaperällä on vain Ranskan omia ydinaseita.

Malmössä ei tyydytty pelkästään taivastelemaan ydinaseiden tolkutonta määrää, vaan jalona pyrintönä oli myös vastata jo Vladimir Iljits Uljanovin aikanaan esittämään visaiseen kysymykseen: Mitä on tehtävä? Perusajatuksena esitettiin rauhanjärjestöjen verkostoitumista. Kansainvälisestä toiminnasta on saatava suora linkki paikalliseen toimintaan. Avainasemassa ovat aktivistit, jotka asuvat maissa joihin ydinaseita on sijoitettu. On välitettävä tietoa ja pyrittävä vaikuttamaan niin paikallisiin kuin Euroopan unionin päättäviin elimiin ydinaseriisunnan edistämiseksi.

Nato täyttää vuonna 2009 kuusikymmentä vuotta. Ajankohta on siis hyvä Naton ja ydinaseiden vastaisille kampanjoille. Tällaisia kampanjoita ovat muun muassa No to Nato, Nato Game Over ja Bomspotting, joihin toivotaan runsaasti emotionaalisesti sitoutuneita ja antimilitarisesti motivoituneita osanottajia. Lisätietoja ydinaseista Euroopassa ja niiden vastaisista kampanjoista löydät soitteesta www.europeanpeaceaction.org.

Teksti ja kuva Timo Kalevi Forss

Suoraan militarismia vastaan

Ruotsalainen Ofog on sodan, ydinaseiden ja militarismin vastaista suoraa toimintaa harjoittavista ruotsalaisaktiiveista koostuva rauhanryhmä. Se pyrkii kiinnittämään ihmisten huomion maailman ja erityisesti Euroopan militarisoitumiseen. Ryhmän sodan- ja militarismin vastaisia vaikuttamismuotoja ovat väkivallaton suora toiminta, mielenosoitukset ja kampanjat. Ryhmä toimii täysin vapaaehtoisvoimin.

Vuonna 2002 perustettu verkosto järjestää toimintaa ruotsalaisia erityisen paljon koskettavien asioiden ympärille.

Niinpä Ruotsin aseteollisuus ja ruotsalaiset paikkakunnat, jossa aseteollisuutta on, ovat toiminnan jatkuvana kohteena. Ofog järjesti jälleen kesäkuussa 2008 Ruotsin Karlskogassa Disarm08-rauhanleirin, jonka tarkoitus oli kiinnittää huomio Ruotsissa valmistettaviin ja markkinoitaviin aseisiin. Karlskogassa toimii brittiläinen BAE Systems ja ruotsalainen Saab Dynamics (yhteisnimeltään Bofors), jotka osaltaan aiheuttavat sen, että Ruotsi on tällä hetkellä maailman yhdeksänneksi suurin aseidenmyyjä. Ruotsissa valmistettuja aseita on toimitettu Yhdysvaltain armeijan käyttöön, jolloin niitä on päätynyt esimerkiksi Afganistaniin ja Irakiin.

”Militarismi on maailmanlaajuista. Sen takia myös vastarinnan täytyy olla globaalia, tai vähintään Euroopan-laajuista”, sanoo verkoston aktiivi Kimo. ”Haluamme yhtyä muiden ryhmien kamppailuihin antimilitaristisen maailman puolesta, sillä se on myös meidän kamppailumme.” Ofogilaiset ovat osallistuneet muun muassa Skotlannin Faslane 365 -blokkauskampanjaan, Naton vastaisiin aktioihin Belgiassa sekä ydinaseiden vastaiseen Non au Missile -kampanjaan Ranskassa. Ofogin Disarm-leiri oli kansainvälinen, ja siellä oli osanottajia muun muassa Aseistakieltäytyjäliitosta ja Rauhanpuolustajista.

Syyskuussa Ofog kutsui eurooppalaiset rauhanjärjestöt ja -toimijat Euroopan sosiaalifoorumiin osallistumaan siellä järjestettävään European Peace Actioniin (EPA). Tapaamisen tavoitteena oli koota yhteen Euroopan rauhantoimijat ja tällä tavoin tehokkaammin levittää tietoa eri maiden antimilitaristisesta toiminnasta sekä koordinoida kampanjoita. Tapaamisen teemoja olivat Nato, EU:n ja avaruuden militarisoituminen, ydinaseet, militarismin globalisoituminen sekä vastarinnan koordinointi.

Ofogilaiset olivat EPA:ssakin aktiivisia. Lukuisten keskustelutilaisuuksien järjestämisen, mediakeskuksen ja rauhankahvilan ylläpitämisen lisäksi he järjestivät Malmössä mielenosoituksen, osallistuivat kansalaistottelemattomuuteen sekä tukivat suomalaisaktivistien kansalaistottelemattomuustempausta Helsingborgissa.

Leona Kotilainen

Nato Game Over 2008

Tuhatkunta ihmistä lähestyi maaliskuun 22. päivänä Naton päämajaa Brysselissä, Belgiassa. Ihmisillä oli mukanaan itserakennettuja tikapuita sekä mattoja, joiden avulla väkijoukon oli tarkoitus kiivetä Naton päämajan aidan yli ja kerätä todisteita sotilasliiton laittomista ydinaseista ja sotatoimista. Viitisensataa alueelle pyrkinyttä pidätettiin joko aidalta tai sen tuntumasta parin tunnin sisällä tapahtuman alkamisesta. Osa pidätettiin jo matkalla alueelle, ja yksi tapahtuman tiedottajista pidätettiin kotiovellaan. Ennen pidätystä ja sen aikana lukuisia ihmisiä hakattiin pampuilla ja nyrkeillä, osoiteltiin ja ammuttiin vesitykeillä sekä uhkailtiin ja solvattiin. Paikalla oli satoja poliiseja, ja mukana oli myös poliisikoiria, hevosia sekä taivaalla kaarrellut helikopteri. Ainakin viidenkymmenen ihmisen onnistui tästä kaikesta huolimatta ylittää aita.

Nato Game Overissa mukana olleen Hans Lammerantin mukaan tempaus onnistui hyvin. Belgialaisten paikallisryhmien välinen yhteistyö sujui, ja yhteyksiä muihin eurooppalaisiin toimijoihin ja aktivisteihin saatiin luotua. Paikalla oli ihmisiä 17:stä Euroopan maasta. Kukin osanottajista oli tehnyt kirjallisen väkivallattomuuslupauksen, jota noudatettiin poliisien provosoivasta käytöksestä ja väkivallasta huolimatta. Mediahuomiota tapahtuma pidätyksineen sai muun muassa Belgiassa, Espanjassa, Venäjällä ja Suomessa, jossa tv-uutiset näyttivät kuvaa väkivaltaisista poliiseista retuuttamassa rauhallisia ydinaseiden- ja sodanvastustajia.

Nato Game Over on toteutettu erisuuruisena ja vaihtuvissa paikoissa vuodesta 1997 alkaen. Siihen on osallistunut perusrauhanaktivistien lisäksi muun muassa kaupunginjohtajia, europarlamentaarikkoja ja kirjailijoita, jotka vastustavat ydinaseita ja niiden säilyttämistä Belgiassa. Vuonna 1970 solmittiin ydinsulkusopimus, jonka silloiset ydinasemaat Yhdysvallat, Venäjä, Britannia, Ranska ja Kiina allekirjoittivat. Sopimuksen mukaan ydinasemaat eivät saa luovuttaa ydinaseita maille, joilla niitä ei ennestään ole. Belgiassa sijaitsevassa Kleine Brogelin lentotukikohdassa kuitenkin säilytetään Naton ydinpommeja. Myös monissa muissa Euroopan Nato-maissa, kuten Saksassa, Italiassa, Alankomaissa ja Kreikassa, on sotilasliiton ydinaseita.

Ensi vuonna Nato täyttää 60 vuotta. Tällöin tullaan järjestämään väkivallatonta toimintaa sotilasliiton pään menoksi. Nato Game Over -tapahtumasta tulee entistä suurempi ja näyttävämpi, kun toivottavasti tuhannet ihmiset ympäri Euroopan kokoontuvat vastustamaan Natoa, ydinaseita, sotaa ja niiden kylvämää tuhoa.

Teksti Leona Kotilainen
Kuva Joonas Dreesen

”Salapoto” on valeradikalismia

Yhteiskunnallisia päämääriä voi ajaa laittomin keinoin, salaa tai avoimesti. Avoimessa laittomassa toiminnassa tekijät eivät pyri välttämään tekojensa oikeudellisia seuraamuksia. Tällainen ”kansalaistottelemattomuus” luottaa pohjimmiltaan totuuden voimaan.

Gandhi korosti aina että kansalaistottelemattomuus vaatii tekijöiltään paljon, vahvaa sitoutumista vastuuseen, muiden kunnioittamiseen ja totuudellisuuteen.

Salainen laiton poliittinen toiminta – jatkossa salapoto – on jotain muuta kuin kansalaistottelemattomuutta. Sen kahta päämuotoa voisi sanoa spektaakkeli- ja pakottamistyyppiseksi. Ensimmäisen tavoitteena on herättää yleisö jonkin asian tai asiakokonaisuuden huomioimiseen. Toisen tavoitteena on pakottaa jotakin yhteiskunnallista toimijaa tekemään jotain jota se on muutoin haluton tekemään.

Smash-Asem-mielenosoitus oli spektaakkeli, turkistarhaiskut ovat pakottamista. Keskustelu salapotosta koskee usein vaikuttamista. Kysytään: toimiiko salapoto? Onko se tehokas tapa edistää yhteiskunnallisia tavoitteita?

Minua kiinnostaa enemmän mitä salapoto tekee meille, jotka osallistumme radikaaliin muutokseen tähtäävään yhteiskunnalliseen toimintaan. Tässä näen kolme isoa ongelmaa.

Salaisen laittoman toiminnan ensimmäinen ongelma on sen markkinataloudesta lainattu toimintalogiikka. Ajatuksena on, että päämäärät voivat pyhittää keinoja ja että meidän olisi pyrittävä tehokkuuden maksimointiin.

Kumpikin ajatus on minulle vieras ja vastenmielinen. Päämäärien ja keinojen erottaminen toisistaan on typerää jo siksi, että silloin hyväksymme jonkinlaisen hyötynäkökohtiin perustuvan moraalin, jota on vaikea puolustaa filosofisesti. Tehokkuusajattelu perustuu fantasiaan siitä, että me voisimme rationaalisesti ennakoida tekojemme yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tällaiset ajatusvirheet jättäisin mielelläni markkinafundamentalistien yksinoikeudeksi.

Salapoton kaksi muuta ongelmaa ovat mielestäni syviä ja kiinnostavia.

Yhteisön ongelma on näistä ilmeisempi. Suomessa on aktivisteja, jotka ovat valmiita käyttämään salapotoa taistelussa uusliberalistista globalisaatiota vastaan. Tästä seuraa hallitsematon ketju luottamuksen menetystä.

Kuulun itsekin niihin, jotka mielellän sanovat taistelevansa uusliberalismia vastaan. Mutta monet saattavat nykyään epäillä kaikkia uus-liberalismin vastustajia salapoton kannattajiksi. Minuun ja moniin muihin siis luotetaan vähemmän kuin aiemmin, koska joku pieni joukko jossain on valmis laittomuuksiin. Se harmittaa.

Vastaavasti laittoman salaisen toiminnan johdosta meitä vaivaa tietty perusluottamuksen menetys aktivisteihin, joita emme tunne kovin hyvin. Tiedän, että siinä jengissä jonka tapaan ja jonka kanssa työskentelen on ihmisiä, jotka harrastavat salapotoa tai kannattavat sitä, mutta jotka eivät halua kertoa siitä minulle. Minä siis luotan omiin kavereihini kansalaisliikkeissä aiempaa vähemmän. Se harmittaa myös.

Lisäksi minua harmittaa, ettei minua edes päästetä mukaan keskustelemaan salapotosta niihin tilanteisiin, joissa jotkut kannattavat ja toiset vastustavat sitä. Ilmeisesti salapotoon sitoutuneet toimijat pelkäävät, että voisin ilmiantaa heidät tai tehdä muuta jäynää jos he paljastaisivat korttinsa minulle. Mutta olen kyllä valmis osallistumaan keskusteluihin salapotosta yhteisesti sovituin ehdoin.

Salaisen laittoman toiminnan syvin ongelma koskee sitä, mitä se tekee meille itsellemme. Kun sitoudun salaiseen toimintaan, sitoudun valheissa elämiseen. Joudun valehtelemaan jopa minua lähellä oleville tovereille. Tämä merkitsee läheisyyden menetystä suhteessa muihin, jotka voisivat olla ystäviäni ja joiden kanssa voisin jakaa elämääni.

Kun opin valehtelemaan ja pitämään asioita salassa, menetän myös itseäni: minusta tulee ihminen joka pelkää tekojensa seurauksia, kiinnijäämistä, totuutta ja toisten ihmisten avointa kohtaamista. Pikkuhiljaa on uhkana, että minusta tulee ihminen, joka ei voi olla avoimena maailmalla, reagoida spontaanisti, sanoa ja tehdä mitä mieli tekee, koska pelkään sitä mitä avoimuudestani seuraa. Näin minä kutistun, menetän maailman ja rakkauden mahdollisuuden.

Tilalle voin saada korvikkeita: kovia fiiliksiä jännistä jutuista, romanttista kohtalontoveruutta muiden salaisen toiminnan aktivistien kanssa, lyhytjännitteistä menestyksen tunnetta.

Salapoton suurin houkutus lienee se, että sen harrastaja saattaa mieltää itsensä erityisen rohkeaksi ja radikaaliksi. Mutta eikö salapoto ole — Suomessa, nyt — itsekeskeistä, pöhköä ja romanttista valeradikalismina?

Näistä aiheista juttelisin mielelläni lisää joskus. Vaikka salaa.

Thomas Wallgren

Sota ei syty itsestään

rovaniemi3_17Kansainvälisen rauhanliikkeen sanotaan olevan kuollut, mutta Lapissa rauhanmielenosoitus yhdisti ihmisiä yli rajojen.

 

 On sunnuntai 21.5. kello 9.10, istun tilausbussissa, jonka määränpää on Rovaniemi.

Mikä minut sai matkaan? Vähemmän jalojen syiden, kuten joutilaisuuden, lisäksi minulla oli ja on edelleen tunne, että yksilönä on tärkeää käyttää demokraattisia oikeuksiaan, kuten mielenosoitusoikeutta, ilmaistakseen mielipiteensä. Toisekseen olen kauhistunut siitä, miten lyhytnäköistä turvallisuuspolitiikkaa Suomessa tällä hetkellä harjoitetaan.

Hannu Ketoharju harmittelee, että rauhantyössä on sukupolvikuilu. Hänen mukaansa nuoria on vaikeaa saada Naton vastaisiin mielenosoituksiin. Vilkaisu ympäri bussia vahvistaa asian, valtaosa rauhanaktiiveista on huomattavasti itseäni, 26-vuotiasta opiskelijaa, vanhempia.

Martti Vaskonen pitää bussikyytiläisille, pohjoissavolaisille ja pohjoiskarjalaisille rauhanaktivisteille, pienen puheen. Hän kertoo, kuinka koko idea Rauhanpuolustajien matkasta Lappiin sai alkunsa liikkeelle. Martti antoi matkalle alkusysäyksen soittamalla huhtikuussa Kerstin Tuomalalle, Lapin Rauhanpuolustajien aktiiville, ”varoituspuhelun”. Hän ilmoitti olevansa tulossa autolla kymmenmetrisen ”USArmy GO HOME!”-banderollin kanssa. ”Tästä juttu lähti paisumaan ja tuli bussikin varattua”, Martti veistelee.

Olen sopinut illaksi haastattelun ruotsalaisen Sisuradion juontajan kanssa. Soitan hänelle ja kerron, että olen tavattavissa.

Haastattelun päätyttyä olen kiukkuinen. Aluksi haastattelu oli mennyt hyvin jännityksestä huolimatta, mutta mitä pidemmälle se eteni, sen johdattelevampia kysymyksistä tuli. Aistin, että toimittaja ei ollut juurikaan kiinnostunut minun näkökulmastani, vaan hänellä oli sotaharjoituksia tukeva viesti, jonka hän halusi sovittaa suuhuni.

Myöhemmin illalla törmään hotellin aulassa ruotsalaisen Kvinnor för Fred -järjestön aktivistiin My Leffleriin. Hän on vaikuttunut, että ikäiseni nuori opiskelija on lähtenyt osoittamaan mieltä rauhan puolesta. Se antaa hänelle toivoa, vaikka hän huokaakin: ”Kansainvälinen rauhanliike on kuollut, vaikka tarvitsisimme sitä nyt kipeästi.” My myöntää, että kansainvälinen sotavarustelun kiihtyminen pelottaa häntä. Hänestä tällaisen kehityksen jatkuessa kolmas maailmansota Euroopassa on todennäköinen.

MIELENOSOITUS ACE17-HARJOITUSTA VASTAAN

On maanantai 22.5. kello 9.00. Olemme juuri saapuneet Rovaniemen lentokentälle, jossa joukkoomme liittyy Lapin rauhanpuolustajia. Sotilaspoliisit valvovat pääsyä harjoittelualueelle lentoaseman parkkipaikalla. Siviilipoliisi johdattaa meidät valikoimalleen mielenosoituspaikalle. Kajautamme äänekkäästi mielenosoitushuutomme: ”Nato mee kotia, emme tahdo sotia!”

Pidämme sotavarustelua ja ACE17-harjoituksia kritisoivia puheita ”avoimen mikin” periaatteella. Välillä laulamme ruotsiksi, englanniksi tai suomeksi. Paikalla on jonkin verran lehdistöä. Tunnistan Ylen toimittajan ja valokuvaajan sekä eilen tapaamani Sisuradion toimittajan. Laulumme taukoaa taivaalla jyrisevän sotilaskoneen melun ajaksi.

Jatkamme mielenosoitusta Rovaniemen keskustassa Lordin aukiolla kello yksitoista. Rohkenen itsekin pitämään lyhyen puheen kokeneempien puhujien, muun muassa Rovaniemen kaupunginvaltuutetun Vesa Puurosen, vanavedessä. Siinä muistuttelen yhteiskuntatieteen opiskelijan ominaisuudessa, että vaikka turvallisuuspoliittisessa keskustelussa kohtalousko on valloillaan, todellisuus rakentuu sosiaalisesti. Painotan, että teoillamme ja sanoillamme on merkitystä. Sota ei syty itsestään – voimme rakentaa joko sotaa tai rauhaa.

Mielenosoituksen jälkeen järjestetty Arktinen rauhanhaaste -seminaari Lapin yliopistossa on tiedonjanoiselle opiskelijalle matkan kohokohta. Täyteen pakatussa luentosalissa kansainväliset vieraamme jakavat suomalaisille rauhanaktivisteille tietämystään Tuula Sykön erinomaisen tulkkauksen avulla. Professori Dave Webb kertoo avaruuden hyödyntämisestä sotavarustelussa, ruotsalaisen rauhaninstituutin opettaja Agneta Norberg avaa ACE17-harjoituksen merkitystä Stohltenbergin dokumentin valossa ja rauhanaktivisti My Leffler näyttää sydäntä riipaisevia kuvia herkästä luonnosta ja sodan aiheuttamista tuhoista.

Seminaarissa paljastuu yllättäviä asioita, kuten se, että naapurimme Ruotsi on maailman kolmanneksi suurin ihmisten – mukaan lukien omien kansalaistensa – salakuuntelija Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian jälkeen. Tai se, että EU ja USA ovat muodostamassa keskenään avaruusliittoa.

Kotimatka alkaa seminaarin päätyttyä. Kysyn vierustoveriltani Jaana Haveriselta tämän fiiliksiä reissusta. Hän vastaa: ”Hyvä ja voimaannuttava fiilis jäi, tämmöstä kannattaa tehdä jatkossakin. Yhdessä tekemisestä tulee hyvä tunne!” Olen Jaanan kanssa samaa mieltä. Suomi ja maailma tarvitsee rauhanpuolustajia enemmän kuin pitkään aikaan.

Teksti: Tuulia Reponen
Kuva: Martti Vaskonen

 

 

ERILAINEN POLIITTINEN PROTESTI PÄÄKAUPUNGIN SYDÄMESSÄ

mielenosoitusleiriRTORI

Tämän hetken tärkein poliittinen protesti on nähtävissä Helsingin Rautatientorilla, jossa turvapaikanhakijat ja heidän tukijansa jatkavat mielenosoitusleirin pitämistä yhdellä pääkaupungin näkyvimmistä paikoista. He protestoivat Suomen valtion maahanmuuttopolitiikkaa ja hallituksen tapaa toimia keskellä niin sanottua pakolaiskriisiä. Rauhan Puolesta -lehti kävi jututtamassa mielenosoittajia maaliskuun lopussa.

Mielenosoitus alkoi 10.2.2017 ja se on saanut rinnalleen jopa ”vastamielenosoituksen”, jonka ovat organisoineet Suomi ensin -liikkeen aktiivit. Ihmiselle, joka on asunut vuosia Espanjassa, on näiden kahden mielenosoituksen näkeminen samalla aukiolla vähintäänkin omituista. Espanjassa tällainen asetelma ei olisi mahdollinen.

Tilanne kahden mielenosoituksen välillä on säilynyt suhteellisen rauhallisena, mutta vierailuani edeltävänä yönä joku oli sytyttänyt bensakanisterin palamaan turvapaikanhakijoiden teltan yhdellä seinustalla. Teltta oli syttynyt tuleen ja yksi turvapaikanhakija oli loukkaantunut lievästi sammutustöissä. Nyt yhtä teltan seinää koristaa puoliympyrän muotoinen palojälki.

SOSIAALINEN KOKEILU

Tunnelma leirissä on kuitenkin rento ja hyväntuulinen. Paikalla on parikymmentä ihmistä. Nour on irakilainen, Kirkukin kaupungista kotoisin oleva nuori mies. Pohjois-Irakissa sijaitsevassa Kirkukissakin on nähty Isisin hyökkäyksiä, ja se sijaitsee lähellä Mosulin kaupunkia, jossa taistelut edelleen raivoavat ja jossa sadat siviilit ovat myös kuolleet.

Kysyn Nourilta miksi hän päätti lähteä Irakista ja miten hän päätyi Suomeen asti. ”Minulla oli ongelmia eräiden ihmisten kanssa… He olivat radikaaleja”, hän selittää. ”Minun kohdallani on täysin selvää,
että jos palaan Irakiin, minut tapetaan, ilman sen kummempia kysymyksiä.”

Kysymykseen Suomesta hän vastaa: ”Olimme kuulleet, että Suomi on maa, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia. Maa jossa kaikki ovat samanarvoisia. Lisäksi tiesimme, että Suomella oli myös sotansa, joten suomalaiset tietävät varmasti myös pakolaisista.”

Nour kertoo ottaneensa osaa mielenosoitukseen sen kolmannesta päivästä alkaen. Hän kertoo jopa lopettaneensa työnsä pystyäkseen ottamaan osaa mielenosoitukseen.

Kysyn, oliko Nour yllättynyt siitä, että tällä hetkellä Migrin käsittelyajat ovat venyneet erittäin pitkiksi ja kielteisiä päätöksiä on tehty paljon. ”Totta kai olen yllättynyt”, Nour sanoo. ”Saattaa kulua jopa vuosi, että sinua edes haastatellaan. Päätökseen saattaa mennä jopa kaksi tai kolme vuotta. Ja sitten hakemuksesi voidaan hylätä. Tässä ajassa ehtisit jo hankkia koulutuksen. Minä olisin voinut käydä IT-alan koulutukseni loppuun. Olen myös kokki ja työskentelin Irakissa ravintolassa, joten olisin voinut tehdä sitä. Täyttä ajan haaskausta!”

Kysyn, millainen on ollut tavallisten helsinkiläisten reaktio mielenosoitukseen. ”Olemme nähneet kaikenlaisia reaktioita. Moni tukee meitä, mutta moni myös sanoo ettei halua meitä tänne, että olemme raiskaajia ja niin edelleen… Tämä on myös eräänlainen sosiaalinen kokeilu”, Nour kiteyttää. Ihmiset Helsingissä ovat varmasti yllättyneitä, sillä vastaavaa mielenosoitusta ei ole Suomessa ennen nähty. Näin ollen kaikilla tuntuu olevan mielipiteensä protestista.

TODELLISET OLOT NÄKEE VAIN PAIKAN PÄÄLLÄ

Myös toinen irakilainen Nazim kertoo, että palaute on hyvin kirjavaa. ”Jotkut tuntuvat ajattelevan, että tulemme Suomeen vain aiheuttamaan ongelmia. Se ei pidä paikkaansa. Se olisi todella typerää. Me haluamme tehdä työtä tai opiskella. Jotkut ovat kysyneet minulta, miksi en puhu suomea. Käyn Itäkeskuksessa tunneilla, mutta suomen kieli on erittäin vaikea ja se vaatii aikaa”, Nazim naurahtaa. Nazim on kovan näköinen mies ja kertookin tehneensä vartijan ja autokuskin hommia Irakissa muun muassa yhdysvaltalaisille yrityksille. ”Tämän lisäksi työskentelin hoitajana ja opiskelin farmaseutiksi”, hän jatkaa.

Nazim ihmettelee Suomen hallituksen linjausta, jonka mukaan Irak ja Afganistan ovat turvallisia maita. ”Toivoisin, että Suomen hallitus lähettäisi kaksi ihmistä katsomaan, mitä Irakissa tapahtuu. Jos he viettäisivät yhdenkin päivän siellä, he näkisivät, että siellä ei todellakaan ole turvallista. En kutsu heitä valehtelijoiksi, mutta kehotan heitä selvittämään, millaista todellisuus Irakissa on.”

Kun kysyn häneltä onko hän valmis jatkamaan mielenosoitusta niin kauan kunnes Suomen linja muuttuu, on vastaus selvä: ”Totta kai! Voin olla täällä koko elämäni. Täällä on rauhallista ja turvallista. Minä haluan vain pysyä täällä. En halua takaisin Irakiin.”

TIUKENNUKSIA TURVAPAIKKALINJAAN EI HYVÄKSYTÄ

Erna, joka on yksi turvapaikanhakijoiden tukijoista, kertoo että leiri on ollut menestys, vaikka myös kritiikkiä on tullut. ”Hirveän paljon on tullut solidaarisuutta ja moni on pysähtynyt juttelemaan ja kysynyt miten voi auttaa.” Kysyn Ernalta, mikä sai hänet osallistumaan mielenosoitukseen. ”Itselläni on jonkin verran taustaa
vapaaehtoistyöstä ja olen ollut myös Kreikassa, Lesboksella ja Eidomenissa. Tähän protestiin olen ottanut osaa ensimmäisestä päivästä lähtien.” Päällimmäisiksi syiksi hän kertoo yleisen ihmisoikeuksien puolustamisen ja lisää, että tällä hetkellä juuri pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeuksia poljetaan törkeimmin ja näkyvimmin.

”Suomen turvapaikkapolitiikkaa on kovennettu jo useiden vuosien ajan, mutta etenkin viime keväästä viime syksyyn siihen tehtiin useita muutoksia. Lisäksi Migri on itse tiukentanut linjaansa. Migrin oma tulkinta laista on kiristynyt, ja väitän, että Migri on jopa toiminut  ihmisoikeuksien vastaisesti”, Erna selittää. ”Eli tässä on kaksi erillistä ongelmaa. Lisäksi on ongelma, että Maahanmuuttovirasto on todennut Irakin ja Afganistanin olevan turvallisia maita elää ja käyttänyt tätä syynä ihmisten palauttamiselle.”

Kysyn vielä Ernan mielipidettä mielenosoituksen onnistumisesta. ”Kun otetaan huomioon, että kyseessä piti olla neljä päivää kestävä protesti ja nyt olemme olleet täällä 43 päivää, sanoisin että olemme onnistuneet hyvin. Tämä on ollut oppimismatka, mutta jos olisimme hoitaneet asiat huonosti, emme olisi enää täällä.”

Teksti ja kuva Juha Häikiö

Kuva: Irakilaisten Nazimin (vas.) ja Nourin välissä Erna, joka on aiemmin ollut vapaaehtoistyössä Kreikassa.

PÄÄKIRJOITUS: SYYRIA SAI IHMISET LIIKKEELLE

Tiedotusvälineiden välittämät kuvat Syyrian sodan kauhuista ovat saaneet pitkästä aikaa ihmisiä sankemmin joukoin mukaan rauhantapahtumiin eri puolilla Suomea.

Valtamediat, kuten ainakin Helsingin Sanomat ja Yleisradio, ovat myös näyttävästi tiedottaneet näistä mielenosoituksista rauhan puolesta. Toivottavasti mielenilmaukset ja median kiinnostus eivät jää päiväperhoseksi. Sillä valitettavasti maailmalla soditaan muuallakin kuin Syyriassa. Samaan aikaan kun Aleppoa moukaroitiin, Yhdysvaltojen tärkein arabiliittolainen Lähi-idässä, lukuisten EU-maiden – Suomi mukaan luettuna – aseistama Saudi-Arabia pommitti ilmeisen tietoisesti hautajaisiin kokoontuneita siviilejä Jemenissä.

Suomalaisessa keskustelussa informaatiosodan käsite on valitettavasti rajautunut koskemaan vain Venäjän todennettuja ja kuviteltuja toimia. Mutta kaikkien konfliktien yhteydessä kaikki osapuolet ja niiden tukijat käyvät taistelujen ohella myös informaatiosotaa. Kyynisesti voisi kysyä, johtuiko tiedotusvälineiden yllättävä innostuminen rauhanmielenosoituksista Venäjän mukana olosta Syyrian konfliktissa. Kiitettävästi kuitenkin suomalaismediat ovat nostaneet viime päivinä esille myös suomalaisen aseviennin ihmisoikeusongelmat. Tosin nykyhallituksen aikana on hankala uskoa mediassa esiintyneellä kritiikillä olevan mitään vaikutusta.

Joitakuita ei miellyttänyt entisen puolustusministeri Elisabeth Rehnin esiintyminen yhtenä puhujista Helsingissä YK:n päivän mielenosoituksessa. Allekirjoittanutkin on täysin eri mieltä hänen kannoistaan Nato-kysymyksessä, eikä voi unohtaa hänen rooliaan aseviennin edistäjänä ja Hornet-hävittäjien hankinnan kätilönä. Ja varmaankin moni rauhanpuolustaja oli ensimmäistä kertaa mukana samassa rauhankulkueessa kuin kokoomuspoliitikot Kimmo Sasi ja Ben Zyskowicz. Sasihan on aiemmin kehuskellut sijoituksillaan eettiseen yhdysvaltalaiseen aseteollisuuteen: “Ne ovat erittäin eettisiä tuotteita, mitä Raytheon valmistaa. Se tekee järjestelmiä, joilla pyritään pitämään huolta siitä, että ohjukset osuvat täsmällisesti.” Benin olisin toivonut olleen aikoinaan yhtä huolissaan myös Gazan siviilien kohtalosta. Mutta taisi olla muuta tekemistä, kun sen sodan lopettamista vaadittiin.

Mutta kaikki ovat tietenkin tervetulleita rauhanliikkeeseen: mielenosoitus vaati selkeästi kaikkia sodan osapuolia ja niiden tukijoita konfliktin rauhanomaiseen ratkaisemiseen ja erityisesti Suomelta vastuunkantoa humanitaarisen avun ja pakolaisten vastaanoton muodossa.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.

Syyrian sodan uhreja muistetaan Tehtaankadulla 11.10.2016

Rauhanjärjestöt järjestävät Aleppon pommitusten tähden tiistaina 11.10. hiljaisen kynttilämielenosoituksen sodan uhrien muistoksi Venäjän lähetystön edustalla Tehtaankadulla Helsingissä.

Rauhanpuolustajat, Rauhanliitto ja Sadankomitea vaativat Aleppon pommitusten välitöntä lopettamista. Viime viikkojen pommitusten kohdistuminen siviilikohteisiin, muun muassa sairaaloihin, kouluihin ja avustussaattueisiin, on aiheuttanut alueelle inhimillisen katastrofin. Järjestöt vaativat myös välitöntä tulitaukoa, jotta siviileille voidaan toimittaa apua. Mielenilmauksella ei tueta ketään sodan osapuolta, vaan otetaan kantaa siviiliväestön kohtaloon.

Syyrian sotaan ei ole sotilaallista ratkaisua. Sodan lopettamiseksi tarvitaan neuvotteluja, joihin kaikki sodan osapuolet voivat osallistua kansainvälisen yhteisön tuella.

Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro korostaa, että mielenilmaus voisi olla myös monen muun lähetystön edustalla. Aleppon kestämättömän tilanteen vuoksi se järjestetään nyt Tehtaankadulla.
”Venäjä ja sen tukema Syyrian hallitus eivät todellakaan ole ainoa sodan osapuoli, joka syyllistyy sotarikoksiin siviiliväestöä kohtaan. Kansainvälisten humanitääristen järjestöjen mukaan tilanne Aleppossa on tällä hetkellä kuitenkin sietämätön. Sen takia pommitukset tulisi lopettaa humanitaarisen avun ja evakuoinnin mahdollistamiseksi. Kriisin ratkaisu on sotaan sekaantuneiden ulkovaltojen käsissä. Tähän mennessä niiden kaikkien toimet ovat vain pitkittäneet sotaa ja lisänneet inhimillistä kärsimystä.”

Sadankomitean pääsihteeri Anni Lahtinen painottaa, että tulitauko tarvitaan välittömästi. Muutaman tuhannen taistelijan vuoksi tehtävät pommitukset Aleppon kaupungissa aiheuttavat kohtuutonta kärsimystä sadoille tuhansille siviileille, erityisesti lapsille. Humanitäärinen kriisi pitää saada loppumaan.

Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius huomauttaa, että esimerkiksi rypäleaseiden käyttö siviileitä vastaan on aina tuomittavaa. Syyriassa tehtyjen sotarikosten tutkiminen pitäisi aloittaa jo nyt, Lodenius vaatii.

Mielenilmaus tiistaina 11.10. kello 17.30–18.30 Venäjän suurlähetystön vieressä Tehtaankadulla. Puheet Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro ja Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius. Kynttilöistä rakennetaan rauhanmerkki Pyhän Henrikin aukiolle ja sodan uhreja muistetaan hiljaisella hetkellä.

Mielenilmauksen toivotaan pysyvän rauhallisena ja uhreja kunnioittavana.

Mielenosoitus Facebookissa

* * * * HUOM!

Heti mielenilmauksen jälkeen kello 19.00–20.30 Politiikasta.fi-verkkolehti järjestää keskustelutilaisuuden Syyrian sota ja kansainvälinen yhteisö. Paikkana on Koneen Säätiön Kamari, Tehtaankatu 21. Tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen, koska tilaa on rajoitetusti. Ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen toimitus@politiikasta.fi 11.10. klo 16.00 mennessä.
Keskustelutilaisuus Facebookissa