Avainsana-arkisto: Marokko

Suomalaisia europarlamen­taarikkoja Marokon laittoman miehityksen tukena

Euroopan unionin parlamentti äänesti helmikuun 12. ­päivänä komission esityksestä EU:n ja Marokon välisestä kalastussopimuksesta. Sopimukseen sisältyvät myös miehitetyn Länsi-Saharan kalavedet. Valitettavasti suomalaisparlamentaarikoiden enemmistö ilmaisi tukensa laittomalle miehitykselle ja alueen luonnonvarojen ryöstölle. Mitä ilmeisimmin tästä sopimuksesta ja parlamentin aiemmin tammikuussa hyväksymästä laittomasta kauppasopimuksesta valitetaan jälleen kerran Euroopan unionin tuomioistuimeen, joka on jo kertaalleen todennut aiemmat vastaavat sopimukset kansainvälisen oikeuden näkökulmasta laittomiksi.

Tukensa Marokon laittomalle miehitykselle antoivat:
Petri Sarvamaa (kok.), Henna Virkkunen (kok.), Jussi Halla-aho (ps.), Anneli Jäätteenmäki (kesk.), ­Elsi Katainen (kesk.), Mirja Vehkaperä (kesk.), Miia-Petra Kumpula-Natri (sd.) ja Liisa Jaakonsaari (sd.)

Laitonta kalastussopimusta vastaan äänestivät:
Merja Kyllönen (vas.), Nils Torvalds (r.) ja Sirpa Pietikäinen (kok.)

Heidi Hautala (vihr.) ja Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.) eivät osallistuneet EU-parlamentin nettisivujen mukaan kalastussopimusta koskevaan äänestykseen, mutta molemmat olivat aiemmin tammikuussa vastustaneet komission vastaavaa esitystä EU:n ja Marokon välisestä kauppasopimuksesta.

Hyväksyykö EU-parlamentti laittoman EU:n ja Marokon välisen sopimuksen – suomalaismepeistä Halla-aho ja Virkkunen estämässä avoimen debatin aiheesta

EU-parlamentti äänestää keskiviikkona 16. tammikuuta 2019 EU:n ja Marokon väliseen sopimukseen ehdotetusta lisäyksestä. Sen tarkoituksena on laajentaa protokollia 1 ja 4 koskemaan Länsi-Saharan ei-itsehallinnollista aluetta. Rauhanpuolustajat, joka kuuluu Länsi-Saharan luonnonvarojen laitonta hyödyntämistä vastustavaan Western Sahara Resource Watch -verkostoon (WSRW), on vedonnut suomalaisiin europarlamentaarikoihin, jotta he äänestäisivät uutta sopimusta vastaan. Ohessa kirjelmän perustelut komission esittämän sopimuksen hylkäämiselle.

Nykyisessä muodossaan komission esittämä sopimus on selkeästi vastoin Euroopan unionin tuomioistuimen päätöstä, jonka mukaan sopimus ei saa koskea miehitetyn Länsi-Saharan alueita ilman länsisaharalaisten suostumusta. Komission lausunnot, joiden mukaan laajan asianomistajajoukon kanssa olisi neuvoteltu, ovat tosiasiassa valheellisia. Sekä YK:n tunnustama länsisaharalaisten edustaja vapautusrintama Polisario sekä lähes sata länsisaharalaista kansalaisjärjestöä ovat toistuvasti ja johdonmukaisesti ilmaisseet vastustavansa sopimusehdotusta. WSRW:n laajempi selvitys komission esittämistä ”vaihtoehtoisista totuuksista” on luettavissa täältä.

Valitettavasti Marokon korruptoimiksi epäillyt europarlamentaarikot näyttävät onnistuvan pyrkimyksissään. Niukka enemmistö europarlamentaarikoista ei halua edes avointa keskustelua EU:n ja Marokon välisen sopimuksen laillisuudesta. Europarlamentti äänesti asiasta maanantaina 14.1.2019, juuri ennen kuin sopimusteksti tulee käsittelyyn keskiviikkona 16. tammikuuta 2019. Suomalaisedustajista perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja kokoomuksen Henna Virkkunen olivat mukana niiden 153 parlamentaarikon joukossa, jotka estivät julkisen debatin parlamentissa, 143 tuki esitystä julkisesta keskustelusta, 18 edustajaa pidättäytyi äänestämästä.

 

1. Länsi-Saharan laittoman miehityksen tukeminen.

Marokko miehittää laittomasti suurta osaa Länsi-Saharasta eli on liittänyt sen omaan alueeseensa. Yksikään maa maailmassa, mukaan lukien kaikki 28 EU:n jäsenmaata, ei ole tunnustanut Marokon suvereenisuutta Länsi-Saharaan. EU:n tuomioistuin on muistuttanut EU:ta, että kansainvälisen lainsäädännön mukaan sen on kohdeltava Marokkoa ja Länsi-Saharaa ”erillisinä ja yksittäisinä alueina”. Lisäksi, EU-parlamentin selvityksen mukaan EU ”on velvollinen olemaan tunnustamatta laitonta alueliitosta ja olemaan avustamatta jatkuvaa miehitystä ja alueliitosta”. Euroopan komissio on kuitenkin neuvotellut tämän sopimuksen yksipuolisesti Marokon kanssa ja sen toimeenpano vahvistaa entisestään laitonta miehitystä. Sen sijaan USA ja EFTA-maat ovat sulkeneet Länsi-Saharan pois kahdenvälisistä kauppasopimuksistaan Marokon kanssa kansainvälisen lainsäädännön perusteella.

 

2. YK:n rauhanprosessin heikentäminen.

Länsi-Saharan YK-edustaja, Saksan entinen presidentti Horst Köhler, on esittänyt EU-parlamentille, että hän odottaa EU:n kunnioittavan oman tuomioistuimensa päätöksiä ja muistutti parlamenttia siitä, että konfliktissa on kaksi osapuolta eikä pelkästään Marokko. Sopimus olisi mitä suurimmassa määrin hänen pyrkimystensä vastainen, varsinkin nyt kun rauhanneuvottelut on juuri saatu jälleen käyntiin. Tällä sopimuksella EU tahrisi maineensa pitkäksi aikaa uskottavana toimijana konfliktien ratkaisemisessa ja välittämisessä, sääntöihin perustuvan multilateraalisen järjestelmän tukipylväänä ja YK:n vankkumattomana tukijana.

 

3. Vakavat lailliset puutteet.

Sopimus ei vastaa EU:n tuomioistuimen vaatimusta Länsi-Saharan asukkaiden suostumuksesta. EU-parlamentin oma lakiasiainpalvelu kieltäytyi arvioimasta sopimusehdotuksen laillisuutta. Vaikka komissio ei kiistänyt eikä haastanut EU:n tuomioistuimessa YK:n yleiskokouksen tunnustaman Polisarion oikeutta edustaa Länsi-Saharan asukkaita, se kieltäytyi neuvottelemasta Polisarion kanssa ja hakemasta sen hyväksyntää. Polisario on ilmoittanut, että se aikoo ryhtyä toimiin nykyistä sopimusehdotusta vastaan, jos se hyväksytään.

Näin ollen kaikkia osapuolia odottaa vuosien epätietoisuus laillisuudesta, EU:n toimijat mukaan lukien, ja niihin kohdistuu sekä mainetta tahraavia että taloudellisia riskejä. Tämä ei ole vain teoreettista pohdintaa, vaan seitsemää ranskalaisyritystä vastaan on jo tehty valituksia. Jos sopimus hyväksytään, EU:n tuomioistuin epäilemättä kumoaa sen, kuten kolmena edellisenä kertana vuoden 2015 jälkeen.


4.
Valeneuvottelut eivät korvaa suostumusta ja hyväksyntää.

Euroopan komission lausunnot, joiden mukaan laajan asianomistajajoukon kanssa olisi neuvoteltu, ovat tosiasiassa vääriä. Komissio väittää neuvotelleensa 112 asianomistajatahon kanssa. Todellisuudessa vain 18 toimijaa osallistui neuvotteluihin, ja kaikki ne olivat marokkolaisia taloudellisia toimijoita tai Marokon viranomaisten edustajia tai liittolaisia.

Sekä Polisario että lähes sata länsisaharalaista kansalaisjärjestöä ovat toistuvasti ja johdonmukaisesti ilmaisseet vastustavansa sopimusehdotusta. Lisäksi komissio ei edes matkustanut Länsi-Saharaan koko neuvottelujen aikana. Missään tapauksessa ”neuvotteluprosessi” ei saa sahrawikansan hyväksyntää, mikä oli EU:n tuomioistuimen edellytys.

 

5. Ei vaikutusten arviointia, ei luotettavia tietoja.

Euroopan komissio on itsekin myöntänyt, ettei se pysty antamaan mitään lukuja osoittaakseen, että sopimus on Länsi-Saharalle hyödyllinen, vaan ”saatavilla oleva tieto on usein hajanaista” tai ”epätasaista ja keskenään erilaista”. Komissio myöntää, että on ”mahdotonta erottaa tuontia Marokosta Länsi-Saharan tuonnista”. ”Ei ole olemassa riippumatonta YK:n alaista analyysia kansainvälisten kauppasopimusten eduista Länsi-Saharalle. Lisäksi EU:lla ei ole keinoja tutkia Länsi-Saharan aluetta”, komissio myöntää. Komissio sanoo myös, että se ei pysty tekemään eroa sahrawien ja Marokon väestön välisistä työllisyyden mukanaan tuomista eduista, mutta toteaa, että sahrawiväestön osuus sopimuksen kattamilla sektoreilla on hyvin pieni.

Sanallakaan ei mainita, että Marokon omistuspohja kattaa suurimman osan sopimuksen hyödyttämistä aloista ja rakenteista. Sopimuksen koskemien tuotteiden vaikutusta EU:n omien tuottajien tuotantoon ei ole arvioitu lainkaan. Maatalouskomitean lausunnossa tähdennetään, että ”tiettyjen hedelmien ja vihannesten tuonti Marokosta ja Länsi-Saharasta (tomaatit, kurkut, melonit ym.) on erittäin arka asia Euroopan puutarhanviljelysektorille” ja ollaan huolissaan tuonnin aiheuttamista markkinahäiriöistä. Noin hatarien tietojen varassa solmittu EU:ta koskeva kauppasopimus on jo EU:n omien intressien kannalta ennenkuulumaton ja vastuuton.

 

6. Jäljitettävyysmekanismin puuttuminen.

Ei ole olemassa teknisiä edellytyksiä saada luotettavaa, läpinäkyvää ja tehokkaasti kerättävää tietoa Länsi-Saharasta peräisin olevista tuotteista. Ei ole hyväksyttävää, että vastoin asiaa koskevaa komission lausuntoa Euroopan parlamentin ja EU:n lainsäädännössä ei ole olemassa mekanismia, joka takaisi läpinäkyvyyden EU:ssa asuville kuluttajille. Marokon ehdottama ja komission kannattama ehdotus IT-tietokantojen saavutettavuudesta jäsenmaille ei riitä: ”eteläiset maakunnat” eivät noudata Länsi-Saharan rajoja, ratkaisulla ei ole laillista pohjaa eikä se ole todennettavissa.

 

 

 

 

 

 

Kolme päivää miehitetyssä Länsi-Saharassa

Europarlamentaarikko Heidi Hautala vieraili parlamentin kansainvälisen kaupan valiokunnan delegaation mukana Dakhlan ja El Aaiúnin kaupungeissa syyskuussa. Hautalan aie tavata sahrawiaktivisteja virallisen ohjelman ulkopuolella ei miellyttänyt Länsi-Saharaa miehittäviä marokkolaisia.

 

Joulukuussa 2016 Euroopan unionin tuomioistuin ilmoitti jälleen kerran, että Marokolla ei ole hallintaoikeutta Länsi-Saharaan. EU:n ja Marokon välistä kauppasopimusta on siis sovellettu alueella laittomasti.

Tämä tuomioistuimen lausunto – pelkkä tosiasian toteaminen – nosti Länsi-Saharan jäätyneen konfliktin uudelleen pöydälle EU:ssa. Euroopan passiivisuus ja jopa vaitelias rikoskumppanuus Afrikan viimeistä siirtomaata hallinneiden miehittäjien kanssa on kestänyt jo yli neljä vuosikymmentä.

Euroopan komissio ei kuitenkaan noudattanut tuomioistuimen määräystä ja neuvotellut erillisestä sopimuksesta YK:n tunnustaman länsisaharalaisia edustavan Polisarion kanssa. Sen sijaan komissio halusi asettaa suhteensa marokkolaiskumppaneihinsa etusijalle hinnalla millä hyvänsä.

Diplomaattinen myrsky johti komission ja Marokon neuvottelemaan ratkaisuun, joka pitää Länsi-Saharan mukana uudessakin sopimuksessa. Länsi-Sahara odottaakin nyt henkeään pidätellen, kun Euroopan parlamentti arvioi tätä ehdotusta.

Sen sijaan että olisi varmistanut tuomioistuimen vaatimuksen mukaisesti, että ehdotetulla sopimuksella on Länsi-Saharan kansan suostumus, komissio matkusti Marokon pääkaupunkiin Rabatiin “konsultoidakseen” niiden ihmisten edustajia, joita “sopimus koskee” ja arvioidakseen mahdollisia “paikallisväestölle” koituvia hyötyjä.

DEMOGRAFISTA MANIPULOINTIA?

Rabatin-matkallaan komissio de facto hyväksyy Marokon toimeenpaneman laittoman ja massiivisen demografisen manipuloinnin, jonka tuloksena syntyperäisestä sahrawiväestöstä tulee vähemmistö omalla alueellaan.

Pääosa “konsultoiduista” asianosaisista koostui marokkolaisista tai paikallisista edustajista, joilla oli selkeät intressit säilyttää tilanne entisellään.

On arvioitu, että niistä 112 asianosaisesta, joilta komissio sanoo kysyneensä kantaa, 94 kieltäytyi osallistumasta tai ei koskaan edes tullut kutsutuksi neuvotteluihin.

Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmän toistuvien tiedustelujen jälkeen komission oli pakko myöntää, ettei sillä ollut minkäänlaista tietoa Länsi-Saharan kanssa käydystä kaupasta ja sieltä tuoduista tuotteista.

Euroopan parlamentin kansainvälisen kaupan valiokunnan INTA:n delegaatio, jossa olin mukana, vieraili Dakhlan ja El Aaiúnin kaupungeissa syyskuussa.

Vierailun ohjelmasta oli sovittu Marokon viranomaisten kanssa, ja he saattoivat meitä yhdessä “virallisten toimittajien” kanssa joka ikisessä tapaamisessamme. INTA:n delegaatio ei matkustanut lainkaan Marokon miehittämän alueen ulkopuolelle.

Selväksi tuli, että Marokon viranomaiset ovat järkkymättömiä aikeissaan jatkossakin merkitä länsisaharalaistuotteet marokkolaisiksi siitäkin huolimatta, että EU:n tuomioistuimen lausunnossa selvästi todetaan, että Länsi-Sahara ja Marokko ovat “kaksi erillistä aluetta”.

Todellisuus paljastui, kun päätin tavata eräitä sahrawiaktivisteja.

OUTO SATTUMA

Marokon viranomaiset käyttivät kouluesimerkkiä häiritessään ihmisoikeusaktivisteja: heidät pidätettiin tekosyynä turvavyön käyttämättä jättäminen.

Tätä seurasi tuntikausien neuvottelut, joita käytiin lukemattomien siviiliasuisten poliisien kanssa – poliiseja oli taatusti enemmän kuin mitä tarvitaan pienen liikennerikkomuksen selvittelyyn. Lisäksi meitä kiellettiin melkoisen vihamielisesti tapaamasta ketään virallisen ohjelman ulkopuolella.

Lopulta pääsimme lähtemään ja pidimme sovitun tapaamisen aamun varhaisina tunteina.

Ihmettelin, miten hyvin liikennepoliisit olivat perillä asioista.

Tapaamamme sahrawit selittivät, että heidän arkensa on täynnä vastaavia episodeja. He näyttivät meille useita videoita samana päivänä pidetystä mielenosoituksesta.

Osa aktivisteista joutui sairaalaan poliisin raa’an voimankäytön seurauksena. Tämä tapahtui samaan aikaan, kun parlamentaarinen delegaatio nautti Marokon tarjoamaa ylenpalttista ateriaa. Viranomaiset esittelivät suotuisia kehitysnäkymiä, joita uusi Marokon hallinnon kanssa neuvoteltu sopimus toisi mukanaan.

Jotkut Euroopan parlamentissa väittävät, että “kehitystä ei pidä vastustaa” Länsi-Saharassa ja että esitetyn sopimuksen vastustaminen olisi haitaksi väestölle, koska sopimus merkitsisi kaupankäyntiä, työpaikkoja ja tuloja.

Tämä lausunto sivuuttaa perustavanlaatuisen tosiasian: sopimus vahvistaisi Länsi-Saharan laittoman liittämisen Marokkoon ja toimisi vastoin YK-johtoisia rauhanponnisteluja jakaessaan Länsi-Saharan alueen kahteen osaan ja vahvistaessaan konfliktin toista osapuolta.

Mikä on Marokon kannustin osallistua tosissaan YK:n rauhanneuvotteluihin joulukuun alkupuolella, kun sillä on EU:n siunaus olla piittaamatta kansainvälisestä oikeudesta ja kun se saa yhä enemmän hyötyä EU:n kanssa solmittavasta uudesta kauppasopimuksesta?

Mikäli Euroopan parlamentti antaa siunauksensa sopimukselle, unionin tuomioistuin todennäköisesti kumoaa sen.

Kansainvälisen oikeuden periaatteita on tuettava sen sijaan, että allekirjoitamme sopimuksia, jotka selkeästi rikkovat laillisuusperiaatetta ja sahrawien oikeutta elää jälleen yhtenä kansana ja toteuttaa itsemääräämisoikeuttaan. Vaakalaudalla on niin EU:n maine kuin yhden kansan kohtalo.

Heidi Hautala
Kuva Yhdistyneet kansakunnat

Kirjoittaja on vihreiden europarlamentaarikko ja Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja.

Artikkeli on alun perin julkaistu EUobserverissa 11.10.2018.

 

 

EU-tuomioistuin teki päätöksen Länsi-Saharan kalavesistä

justiceEuroopan unionin tuomioistuin päätti:

Länsi-Saharan kalavedet eivät voi sisältyä Marokon ja EU:n väliseen kalastussopimukseen

EU-tuomioistuimen tänään 27. helmikuuta julkaisemassa lehdistötiedotteessa kerrottiin päätöksestä, joka käsitteli Marokon ja EU:n välistä kalastussopimusta. Tuomioistuin totesi, ettei sopimus voi koskea Marokon miehittämän Länsi-Saharan kalavesiä. Tuomioistuimen mukaan tämä olisi vastoin Länsi-Saharan itsemääräämisoikeutta: “Mikäli Länsi-Saharan alue liitetään mukaan kalastussopimukseen, se on vastoin tiettyjä kansainvälisen oikeuden sääntöjä, jotka koskevat EU:n ja Marokon välisiä suhteita, muun muassa itsemääräämisoikeuden periaatetta.”

EU-tuomioistuimen lehdistötiedote ladattavissa täältä.

Saudi-Arabia mukana Länsi-Saharan konfliktissa

lansisahara_saudiarabia

Marokolla on kiinteät suhteet Ranskaan, jonka avulla se on saanut vaiennettua monia Länsi-Saharaa koskevia vaatimuksia, joita on yritetty tuoda esimerkiksi Euroopan union käsittelyyn. Mutta Marokolla on myös toinen merkittävä kumppani, Saudi-Arabia. Marokko ja Saudi-Arabia muodostavat kiinteän kaksikon, ja saudit vakuuttavat täyttävänsä Marokon rahakirstun vajetta sopivia palveluksia vastaan. Saudeilla on sormensa myös Marokon Länsi-Saharan miehityksessä.

 

Marokolla on läheiset suhteet Persianlahden maiden monarkioihin ja valtaa pitäviin perheisiin ja lisäksi kiinteät talous- ja strategiset kumppanuussuhteet niihin. Maalle myönnettiinkin tarkkailijan asema Persianlahden arabimaiden yhteistyöneuvostossa (GCC). Osapuolilla on kätketyt agendat, monenlaiset voimatasapainoa säätelevät suhteet sekä kiistattomat yhteydet. Tosiasiassa GCC:tä johtaa ja hallitsee Saudi-Arabia. Mitä se siis haluaa Marokolta ja mitä Marokko tarvitsee siltä? Mikä on Saudi-Arabian rooli Länsi-Saharan konfliktissa, ja mitä Marokko antaa vastineeksi?

Saudi-Arabia painosti YK:n pääsihteeriä

Wikileaksin paljastamat salaiset asiakirjat paljastavat Saudi-Arabian osallisuuden, kun Länsi-Saharaa estettiin ottamasta osaa Afrikan unionin ja YK:n huippukokouksiin lähettämällä YK:n pääsihteerille kirjeitä, joissa uhattiin boikotoida tapaamisia mikäli Länsi-Saharan delegaatio on paikalla. Ei ollut mitään yllättävää siinä, että Marokko pyysi kummisetäänsä Saudi-Arabiaa tekemään tuollaisen palveluksen.

Pysyvällä YK-edustajistollaan Saudi-Arabia on estänyt Länsi-Saharan osallistumisen YK-tapaamisiin. Wikileaksin dokumenteissa todetaan, että saudien delegaatio oli kommentoinut Afrikan unionin länsisaharalaisille lähettämää kutsua (Afrikan unioni tunnustaa sahrawien tasavallan oikeuden osallistua YK:n kokoukseen). Pyrkimyksenään täyttää Marokon toiveet, joita se perusteli maiden kahdenvälisillä suhteilla ja monitahoisella yhteistyöllä, Saudi-Arabia lähetti kirjeen YK:n pääsihteerille. Kirjeessä maa sanoi boikotoivansa kaikkia tapaamisia ja uhkasi yllyttää muut Persianlahden maat mukaan boikottiin, mikäli Länsi-Saharaa ei jätettäisi tapaamisten ulkopuolelle. Kirjeessä huomautettiin lisäksi, että Marokko on järjestelmällisesti kieltäytynyt tunnustamasta sahrawien itsemääräämisoikeutta.

Huhtikuussa 2016 pidettiin huipputapaaminen Persianlahden maiden ja Marokon kesken. Siinä Persianlahden maat antoivat voimakkaasti tukensa Marokolle Länsi-Sahara-asiassa. Saudi-Arabian kuningas Salman torjui kaikenlaisen puuttumisen Marokon tärkeimpiin intresseihin ja sanoi Marokon kuninkaalle Muhammad VI:lle: ”Julistamme solidaarisuutta kaikkia veljemme Marokon poliittisia ja turvallisuuteen liittyviä seikkoja kohtaan, ja tarkoitan tällä Länsi-Saharan kysymystä.”

Marokko saudien talutusnuorassa

Marokon ja saudien suhde on riippuvainen rahasta, käteislikviditeetistä ja seksiturismista. Suhde kehittyi erityisesti silloin, kun Länsi-Saharassa käytiin sotaa ja Marokon armeijan palkat maksettiin saudien kukkarosta. 1980-luvulla Saudi-Arabia rahoitti Marokon rakentaman hiekkamuurin. Tämä Marokon muurin nimellä kulkeva rakennelma halkaisee Länsi-Saharan kahteen osaan.

Marokko ei voi torjua yhtäkään saudien kuningasperheen pyyntöä tai vaatimusta. Otteen kiristämiseksi Marokkoa on pyydetty osallistumaan kaikkiin Saudi-Arabian tukemiin sotiin kuten Irakin sotaan, Persianlahden sotaan ja sotaan Saddam Husseinin syrjäyttämiseksi.

Marokkoa pyydettiin lähettämään sotilaitaan myös Jemenin sodan eturintamaan taistelemaan saudien puolesta. Keskelle Iranin ja Persianlahden maiden välistä jännitettä ilmaantui Iranin ja Saudi-Arabian diplomaattinen kriisi. Marokosta tuli ”historiallinen ystävä” ja palvelija, kun diplomaattisuhteet Iraniin katkaistiin ja kaikki kytkökset sen hallitukseen jäädytettiin.

Kuka rahoittikaan Vihreän marssin

Saudi-Arabia seisoo lujana Länsi-Saharaa miehittävän Marokon rinnalla kaikessa tämän jyrkkyydessä ja yhteenotoissa kansainvälisen yhteisön kanssa. Saudien paine oli ratkaiseva, kun Ruotsi estettiin tunnustamasta Länsi-Sahran demokraattista tasavaltaa. Saudien onnistui vetää mukaansa ne arabimaat, joilla on taloussuhteita Ruotsiin ja painostaa näitä olemaan tunnustamatta Länsi-Saharaa.

Mutta miksi Saudi-Arabiaa kiinnostaa Marokon auttaminen poliittisesti nyt aiempaa enemmän? Toisaalta Saudi-Arabia on tukenut Marokkoa taloudellisesti ja on varautunut kattamaan minkä tahansa rahavajeen mihin Marokko sukeltaa. Saudien öljyrahaa pumpattaisiin Marokon valtion kassaan rahareikien tukkeeksi. Mutta koska öljyn hinta on laskenut kolmena viime vuotena, Saudi-Arabia on vähentänyt Marokolle antamiaan varoja ja suunnannut niitä Jemenin sodan tukemiseen. Toisaalta saudien on kompensoitava rahallisen tukensa vähenemistä lisäämällä poliittista tukea Marokolle.

”Saudi-Arabia tukee Marokon alueellista koskemattomuutta kaikin tavoin. Saudiliikemiesten tuleva vierailu eteläisissä maakunnissa on voimakas viesti, jolla Saudi-Arabia uudelleen vakuuttaa tukevansa Marokon alueellista loukkaamattomuutta”, sanoi Saudi-Arabian Marokon-suurlähettiläs Abdelaziz Ben Mohieddine 25. maaliskuuta 2016 marokkolaisten ja saudien tiedotusvälineille.

Marokkolainen miljardööri Othman Benjelloun antoi marraskuisessa haastattelussaan hämmästyttävän lausunnon saudien roolista ns. Vihreän marssin järjestämisestä ja rahoittamisesta. (Marokko järjesti vuonna 1975 niin kutsutun Vihreän marssin, jonka tarkoituksena oli siirtää 350 000 marokkolaista siviiliä asumaan Länsi-Saharaan. Kansainvälinen yhteisö piti tätä operaatiota miehityksen jatkeena. Toim. huom.)

”En maksanut dirhamiakaan siitä 300 miljoonasta dollarista, jolla Vihreä marssi rahoitettiin vuonna 1975”, Benjelloun kertoi. ”Saudiystävämme auttoivat rahoituksessa, koska valtiollamme ei ollut tarpeeksi rahaa.”

Teksti Mohamed Brahim
Suomennos Anu Harju
Kuvitus Elsa Piela

USA perääntyi Länsi-Saharan kiistassa

Pohjois-Afrikan levottomuudet ja Malin kriisi ovat lisänneet halua ratkaista vuosikymmeniä jatkunut Länsi-Saharan konflikti. Pattitilanteen purkaminen on yksi perusedellytyksistä alueen vakaalle kehitykselle. Huhtikuussa Yhdysvallat nosti esiin ihmisoikeuksien valvonnan liittämisen osaksi YK:n rauhanturvaoperaatiota Minursoa. Kovan painostuksen jälkeen USA perääntyi kannastaan.

Länsi-Saharan vapautusliikkeen Polisarion YK-neuvottelija Mhamed Khadad kertoi toukokuisella Suomen-vierailullaan, että USA:n ehdottama ihmisoikeuksien valvonnan lisääminen Minurson mandaattiin oli positiivinen askel maan suhtautumisessa Länsi-Saharan konfliktiin. USA on nyt kahdesti pyrkinyt vaikuttamaan Polisarion näkökulmasta myönteisesti konfliktin ratkaisemiseen: aiemmin se runnoi läpi Marokon vastustuksesta huolimatta amerikkalaisen Christopher Rossin jatkon YK:n erityislähettiläänä.

Viimeaikaiset tapahtumat vihjaavat suunnanmuutoksesta USA:n politiikassa ja herättävät toiveita USA:n ulkopolitiikan aktivoitumisesta“, totesi Khadad.

Aiemmin Marokko oli kieltäytynyt yhteistyöstä Rossin kanssa, koska piti tämän näkemyksiä liian Polisario-myönteisinä. Ross on muun muassa matkustanut miehitetyille alueille ja tavannut siellä sahrawien yhteiskunnan eri edustajia. Ihmisoikeuksien lisääminen Minurson mandaattiin oli kuitenkin jo liikaa. Marokko vastasi USA:n aloitteeseen kovat piipussa: se laittoi kaiken arvovaltansa peliin uhkaamalla katkaista sotilaallisen yhteistyön ja vetäytyi yhteisistä sotaharjoituksista. Marokon panos öljykuljetusten turvaamisessa Gibraltarin salmen läpi on merkittävä painostuskeino. Lopulta USA taipui.

Suunnanmuutokseen vaikuttivat kulissien takana Marokon ja Ranskan lisäksi Hillary Clintonin edustama demokraattien ryhmittymä, Israel, pro-Israel-lobbausjärjestö AIPAC, Saudi-Arabia, Qatar ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat.

“Arabikevät” iskee seuraavaksi monarkioihin

Pohjois-Afrikkaa ravisuttanut median nimeämä “arabikevät” on Khadadin mukaan siirtymässä seuraavaan vaiheeseen. Hän uskoo, että seuraavaksi alkavat kaatua alueen epädemokraattiset monarkiat. Myös Marokossa on esiintynyt tyytymättömyyttä. Khadad kertoo, missä kolmessa Länsi-Saharaan liittyvässä asiassa Marokko on epäonnistunut.

Marokko ei ole onnistunut yrityksistään huolimatta häivyttämään sahrawien identiteettiä. Marokko ei ole myöskään onnistunut saamaan kansainvälistä hyväksyntää miehitykselle. Kaiken lisäksi Marokko on epäonnistunut integroimaan marokkolaista väestöään miehitetyille alueille. Marokkolaiset uudisasukkaat eivät koe olevansa kotonaan Länsi-Saharassa, vaan muuttavat sinne lähinnä hallinnon houkuttelemina.

Khadad myös painottaa internetin merkitystä tiedonsaannin välineenä.

Kuka tahansa voi lukea internetistä, kuinka Marokko hyödyntää maailman suurimpia fosfaattiesiintymiä Bu Craan alueella. Ihmiset eivät elä enää samanlaisessa tiedon tyhjiössä kuin aiemmin. Monet kysyvätkin, kuka valtavista fosfaattituloista hyötyy ja kuka ei.

Suotuisaa kehitystä

Länsi-Saharan konfliktille ei ole edelleenkään ratkaisua näköpiirissä, vaikka USA:n ulkopoliittisen linjan muutokset antavat toivoa. Silti Khadad uskoo positiiviseen kehitykseen lähitulevaisuudessa.

Näkemykseni mukaan nyt olisi sopiva hetki ratkaista tämä jumiutunut konflikti. Malin kriisi on herättänyt suurvallat tarkastelemaan Pohjois- ja Länsi-Afrikkaa kokonaisvaltaisemmin. Alueelliset kiistakumppanit Algeria ja Ranska ovat löytäneet toisensa Malin tapahtumien jälkeen. Taistelu terrorismia vastaan Pohjois-Afrikassa on tiivistänyt joiltain osin maiden yhteistyötä, ja edellytykset Länsi-Saharan konfliktin ratkaisulle ovat myös tällä saralla kohentuneet.

Khadad painottaa, että kestävän ratkaisun löytäminen vaatii kaikilta uhrauksia.

Ilman muuta ratkaisun saavuttaminen edellyttää molemmilta osapuolilta myönnytyksiä, ja me olemme siihen valmiita. Olemme valmiita takaamaan Länsi-Saharassa asuvien marokkolaisten turvallisuuden ja mahdollisuuden tasavertaiseen rinnakkaiseloon. Olemme myös valmiita jakamaan maamme luonnonvaroja. Kansainvälisen oikeuden mukaan meillä on oikeus kansanäänestykseen Länsi-Saharan tulevaisuudesta. Olemme valmiita hyväksymään äänestyksen tuloksen – oli se mikä tahansa.

Karim Maiche

Länsi-Sahara odottaa YK:lta toimenpiteitä

Marokon propagandakoneisto jauhaa

Marraskuun 8. päivänä vietettiin Länsi-Saharassa Gdeim Izikin protestileirin väkivaltaisen purkamisen toista vuosipäivää. Yli 20 000 sahrawia (länsisaharalaista) jätti vuonna 2010 Länsi-Saharan pääkaupungin El Aaiúnin ja perusti kaupungin ulkopuolelle protestileirin Marokon miehitystä ja luonnonvarojen systemaattista ryöstöä vastaan.

Kyseessä oli rauhanomainen mielenilmaus sahrawiväestön marginalisointia, syrjintää, väkivaltaa ja murhia vastaan. Leiri, joka myöhemmin sai lempinimen Vapauden leiri, oli demokraattisesti hallinnoitu, ja se merkitsi monelle sahrawille ensimmäistä vapauden kokemusta elämässään. Ensimmäistä kertaa protestoijat pystyivät vaatimaan oikeuksiaan ilman pelkoa.

Gdeim Izik oli arabikevään ensimmäinen vastalause hirmuvaltaa vastaan. Leiri toimi inspiraation lähteenä lukemattomille kansannousuille Madridin mielenosoituksista arabikevään protesteihin. Diktatuureja, köyhyyttä ja vapauksien rajoittamista ei enää siedetty.

Viranomaiset vastaavat väkivallalla

Aikaisin aamulla marraskuun 8. päivänä 2010 Gdeim Izikin leirin asukkaat heräsivät karuun näkyyn. Marokon poliisivoimat olivat piirittäneet leirin ja alkoivat väkivaltaisesti hajottaa sitä teltta teltalta. Päivää leimasivat ratsiat sahrawien koteihin El Aaiúnissa, mielivaltaiset pidätykset ja kohtuuton väkivallan käyttö. Kaksikymmentäkolme sahrawisiviiliä pidätettiin ja siirrettiin Zakin vankilaan Marokon puolelle. Pidätettyjen joukossa oli ihmisoikeusaktivisteja ja leirin järjestysvastaavia.

Pidätyksiltä eivät välttyneet myöskään naiset ja vanhukset. Sadoittain sahraweja vietiin El Aaiúnin pahamaineiseen Mustaan vankilaan. Paikalliset ja kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt raportoivat kidutuksesta ja kaltoinkohtelusta vankiloissa.

Länsi-Saharan kansanäänestystä valvomaan asetetut YK:n rauhanturvajoukot (MINURSO) olivat paikalla koko tapahtumasarjan ajan. Rauhanturvaajat seurasivat tapahtumia tekemättä mitään, kuin palkatut turistit. MINURSO on ainoa YK:n missio, jolla ei ole mandaatissaan ihmisoikeuksien valvontaa. Ranska on suojellut Marokkoa YK:n turvallisuusneuvostossa ja toistuvasti veto-oikeudellaan varmistanut, ettei ihmisoikeuksien valvontaa ole lisätty joukkojen valtuuksiin.

YK:n erityislähettiläs Christopher Ross vieraili ensimmäistä kertaa El Aaiúnissa marraskuussa 2012. Ross on johtanut Polisarion ja Marokon hallituksen välisiä sahrawien itsemääräämisoikeutta koskevia neuvotteluja viisi vuotta tuloksetta.
Samaan aikaan, kun Ross tapasi sahrawijohtajia ja kansalaisaktivisteja El Aaiúnissa, Marokon poliisi suoritti rutiinitoimiaan sahrawien parissa: rauhanomaiset mielenosoittajat saivat kaduilla kärsiä poliisivoimien väkivallankäytöstä.

Mielenosoituksissa vaadittiin itsemääräämisoikeutta sahraweille. Useassa kaupungissa poliisivoimien toimet jättivät jälkeensä satoja haavoittuneita. Marokon miehitysvoimien väkivaltaisen vastauksen tarkoitus oli hiljentää sahrawien vapaus- ja itsenäisyysvaatimukset.

Miehitystä legitimoidaan

Marokon kohtuuton voimankäyttö sai myös kansainvälistä huomiota. Useita ihmisoikeusaktivisteja vastaan hyökättiin, heidän joukossaan Nobel-palkintoehdokas Aminatou Haidar, jonka auto vandalisoitiin ja jonka kotiin tehtiin ratsia. Monet aktivistit loukkaantuivat.

Ironian huippuna Marokko on pyrkinyt aktiivisesti kääntämään syytökset päälaelleen. Tapahtumista syytetään joko Marokon kansalaisia, kansainvälistä yhteisöä tai jopa sahraweja itseään. Monarkian koneisto työskentelee ahkerasti tuottaakseen propagandaa, joka vie huomion pois Marokon sisäisistä ongelmista ja keskittää yleisön katseen Länsi-Saharaan. Propagandan päätarkoitus on legitimoida miehitys kansalaisten silmissä.

Moni delegaatio Euroopasta pyrki vierailemaan miehitetyllä alueella. Heidät häädettiin järjestelmällisesti El Aaiúnista. Monet käännytettiin jo ennen kaupunkiin pääsyä.

Neljä nuorta norjalaispoliitikkoa halusi haastatella sahraweja kiistanalaisesta kalastuksesta Länsi-Saharan kalavesiltä. Matkalla El Aaiúniin heidät pysäytettiin tarkastuspisteellä, jossa heitä käskettiin vihaisesti pysymään hotellihuoneissaan neljän päivän vierailunsa ajan. Heitä myös kiellettiin tiukasti tapaamasta “sahrawiystäviään”.

Vierailun toisena päivänä viidentoista marokkolaispoliisin ryhmä oli norjalaisia vastassa hotellilla. Heidän käskettiin siirtyä taksiin, joka vei heidät Agadirin kaupunkiin Etelä-Marokkoon. Heitä kiellettiin palaamasta Länsi-Saharaan. Poliisisaattue seurasi heitä loppumatkan ajan varmistaen, että he pysyivät alueelta poissa.

Marokon ahneus jatkuu

Marokko ryöstää edelleen röyhkeästi Länsi-Saharan luonnonvaroja. Kansainvälinen yhteisö sulkee kuitenkin silmänsä tilanteelta. Kuten Hans Corell, YK:n entinen oikeudellinen neuvonantaja, totesi: “Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta tilanne on harvinaisen yksiselitteinen.”

Newyorkilainen asianajajaliitto New York Advocacy Association julkaisi hiljattain Länsi-Saharan tilannetta koskevan raportin. Raportin mukaan yksikään Marokon kanssa tehty sopimus ei saa kattaa Länsi-Saharan aluetta. Sopimukset eivät myöskään saa koskea Länsi-Saharan luonnonvaroja, kuten kalastusalueita tai fosfaatteja. Sahrawit eivät itse hyödy luonnonvarojensa käytöstä.

Marokko saa puolessa vuodessa yli 200 miljoonaa dollaria voittoa Länsi-Saharan alueen fosfaattikaivoksista. Laittomia tuloja Marokko kerää alueella myös kalavesien, hiekkakenttien, suolakaivosten sekä hedelmä- ja vihannesviljelmien kautta.

Länsisaharalaisten unohdettujen oikeuksien tunnustamisen täytyy alkaa itsemääräämisoikeuden tukemisella. Kansalaisyhteiskunta ja hallitukset eivät voi sulkea silmiään loputtoman räikeältä oikeuksien epäämiseltä. YK:n on korkea aika reagoida tilanteeseen ja oikaista vuosikymmeniä jatkunut tehtäviensä laiminlyönti. Sahraweille kuuluu oikeus vapauteen.

Salah Mohamed
Kirjoittaja on länsisaharalaisaktivisti, joka vieraili Suomessa marraskuussa.

Suomentanut Riikka Seppälä

Kehitysyhteis­työntekijät pois länsisaharalais­leireiltä

Espanjan hallitus on päättänyt yksipuolisesti evakuoida kaikki kehitysyhteistyöntekijänsä Polisarion ylläpitämiltä länsisaharalaisten pakolaisleireiltä Tindoufista Algeriasta. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi YK ei näe syytä evakuoida avustustyöntekijöitään.

Tuhannet länsisaharalaiset joutuivat äkillisesti jättämään kotinsa ja omaisuutensa ja suuntaamaan kohti Länsi-Saharan autiomaata. Syynä oli Marokon vihreän marssin kautta toimeenpanema miehitys vuonna 1975. Autiomaassa pakolaisia pommitettiin napalmilla ja valkoisella fosforilla. Marokon kuningas Hassan II:n tarkoituksena oli pyyhkiä heidät maan kamaralta. Sen johdosta Polisario-rintama pyysi algerialaisilta viranomaisilta suojelua länsisaharalaisille siviileille. Algerian hallitus myönsi tarkoitukseen alueen Tindoufin kaupungin läheltä, jotta siviiliväestö voisi suojautua marokkolaisten Mirage-lentokoneilta.

Tuhannet länsisaharalaiset asuvat edelleen pakolaisleireillä Tindoufissa. He joutuvat selviytymään kuivassa autiomaassa, jossa elämä on lähes mahdotonta. Lämpötila on kesäisin jopa 55 astetta ja voi talvella laskea jopa nollaan. Asukkaiden selviytyminen riippuu täysin kansainvälisestä avusta, jonka turvin pakolaisleireissä on onnistuttu luomaan elämisen edellytykset. Koko kansalle on järjestetty toimeentulo ja tarpeellinen infrastruktuuri, kuten kouluja, sairaaloita ja hallinnon rakenteet.

Leirit ovat piikki Marokon lihassa, koska ne antavat kasvot länsisaharalaisten taistelulle alueen laitonta miehitystä vastaan. Marokko on aina yrittänyt väittää, että pakolaiset on “siepattu” ja ovat ikään kuin Polisarion vankeina leireillä. Propaganda ei ole tehonnut eikä kukaan ota Marokkoa vakavasti.

Sittemmin Marokko on muuttanut strategiaansa. Nykyään se väittää, että leirit ovat al-Qaidan vaikutuspiirissä ja vaarallisia paikkoja länsimaalaisille. Leirien turvallisuuden puolesta puhuvat länsimaalaisten, heidän joukossaan suomalaisten, toistuvat vierailut.

Marokko sieppausten takana?

Marokon salainen palvelu yritti oikeuttaa länsisaharalaisten pakolaisleirien eristämisen sekaantumalla kolmen Rabunin (Tindoufin länsisaharalaisten pakolaisleirien hallinnollinen keskus) avustustyöntekijän sieppaamiseen lokakuussa 2011. Polisarion kansallisen sihteeristön jäsen ja puolustusministeri Mohamed Lamine Buhali on osoittanut, että Marokon tiedustelupalvelu on espanjalaisten avustustyöntekijöiden Ainoa Fernández Rincónin ja Enric Goyalonsin sekä italialaisen Rossella Urrun viime lokakuussa pakolaisleireillä tapahtuneen sieppauksen takana.

Mohamed Lamine Buhali kertoi Polisarion hallussa olevan Länsi-Saharan alueella Tifaritissa liikkeen 13. kongressissa: “Marokon tiedustelupalvelu yllättyi, kun vangitsimme sieppaajien ryhmän jäseniä. Peläten, että totuus paljastuisi, marokkolainen uutispalvelu MAP kiirehti julkaisemaan uutisen, että sieppaajien ryhmä kuuluu Maghrebin alueen al-Qaidaan.”

Operaatiosta on ottanut vastuun uusi ryhmä nimeltä MUJAO, liike Länsi-Afrikan yhtenäisyyden ja jihadin puolesta. Ryhmästä ei ole kuultu koskaan aikaisemmin.

Isku oli ensimmäinen ja ainoa, jonka kohteeksi ovat joutuneet länsisaharalaisten pakolaisten kansainväliset ystävät. Sen jälkeen leireillä on vahvistettu turvallisuussäännöstöä yhteistyössä algerialaisten viranomaisten kanssa. Lukuisten neuvottelujen ja useita kuukausia kestäneen vankeuden jälkeen avustustyöntekijät vapautettiin lopulta heinäkuussa. Espanja lähetti lentokoneen noutamaan heitä selittämättä sen enempää vapautuksen yksityiskohtia.

Länsisaharalaiset Tindoufin pakolaisleireillä ja vapautetuilla alueilla juhlivat sitä, että siepatut palasivat koteihinsa terveinä useiden kuukausien vankeuden jälkeen. Mutta riemu ei kestänyt kauan, sillä tasan kaksi viikkoa myöhemmin Espanjan hallitus päätti yksipuolisesti lähettää lentokoneen pakolaisleireille kotiuttaakseen kaikki espanjalaiset avustustyöntekijät, jotka työskentelivät pakolaisleirien hankkeissa. Heitä ei varoitettu etukäteen. Syynä oli epäilys “välittömästä sieppauksen vaarasta” pakolaisleireillä. Tätä tietoa ei jaettu sen enempää länsisaharalaisten kuin Algeriankaan kanssa, vaikka Algeria on vastuussa sekä heidän että pakolaisten turvallisuudesta.

Espanja veti avustustyöntekijät

Espanjalaisten Länsi-Sahara-solidaarisuusliikkeen järjestöt ja Polisario tuomitsivat toimenpiteen heti. Polisario pyysi välittömästi selitystä Espanjan hallituksen yllättävästä päätöksestä ja sen pikaisesta täytäntöönpanosta. Espanjalainen solidaarisuusliike reagoi päätökseen nopeasti ja päätti järjestää solidaarisuusmatkan leireille 7.–11. elokuuta – kyseenalaistaen näin “sieppauksen muodostamaa uhkaa”. Solidaarisuusmatkan osanottajat tapasivat YK:n alaisten järjestöjen kuten UNHCR:n, Minurson ja Unicefin edustajia, jotka vakuuttivat heille, etteivät he jätä pakolaisia ja että Espanjan hallitus on tehnyt päätöksen liian hätäisesti ja yksipuolisesti.

Espanjalaiset solidaarisuusjärjestöt halusivat matkallaan osoittaa luottamuksensa länsisaharalaisten ja algerialaisten viranomaisten turvallisuustoimiin. Järjestöt ilmaisivat näin tukensa vetoomukselle avustustyöntekijöiden poisvetämistä vastaan. Toimi saattaa johtaa monien leireillä toteutettavien hankkeiden lopettamiseen.

Espanjan hallituksen päätös vaarantaa kansalaisjärjestöjen yhteistyöhankkeiden jatkuvuuden länsisaharalaisten pakolaisleireillä. Avustustyöntekijöiden poisvetäminen on kohtalokas isku leireille, jotka ovat täysin riippuvaisia ulkopuolisesta avusta. Länsi-Saharan Punaisen Puolikuun mukaan myös ruoka-avun tarve on hälyttävä. Jokaisen avustuksen viivästyminen ja leikkaus vaikuttavat vakavasti pakolaisiin. UNHCR:n ja Maailman ruokaohjelman tämänvuotisten tietojen mukaan länsisaharalaisten pakolaisten perustarpeita ei ole läheskään täytetty. Länsi-Saharan Punainen Puolikuu onkin tehnyt useita vetoomuksia järjestöille ja eri maiden hallituksille.

Länsisaharalaiset tarvitsevat yhteistyötä ja humanitaarista apua nyt enemmän kuin koskaan, sillä kansainvälinen yhteisö ei ole pystynyt takaamaan länsisaharalaisille kansainvälisen oikeuden määrittämää itsemääräämisoikeutta päättää itse oman kansan alueen tulevaisuudesta.

Järjestöt eivät pelkää

“Marokko vauhdittaa länsisaharalaisiin kohdistuvaa terrorismia, jonka tarkoituksena on vaikuttaa konfliktin poliittisiin asetelmiin. Sen tarkoituksena on eristää länsisaharalaiset ja leikata heidän saamaansa kansainvälistä humanitaarista apua. Espanjan, entisen hallinnon, tulee ottaa vastuu vaikeissa olosuhteissa elävistä kansalaisista. He ansaitsevat sen, että Espanjan pääministeri tulisi katsomaan kuinka he elävät, ja sanomaan, että menneisyydestä huolimatta heitä ei ole unohdettu. Alueellisesti merkittävänä valtana Espanjan on otettava rooli konfliktin ratkaisemisessa. Ja koska Espanja on jo yhteydessä toiseen osapuoleen Marokkoon, Espanjan on luotava yhteys myös meihin”, sanoo Polisarion johtaja Mohamed Abdelaziz.

Länsi-Saharan solidaarisuusliikkeen piirissä toimivat järjestöt ja vapaaehtoiset eivät ole jättäneet pakolaisleirejä ja osoittavat Espanjan hallitukselle, että muutaman viikon takainen evakuointi on vain auttanut Marokkoa länsisaharalaisten eristämisessä.

Järjestöt jatkavat työskentelyään leireillä. Espanjan hallituksen tulisi avustustyöntekijöiden poisvetämisen sijaan painostaa Marokko noudattamaan osaltaan vuonna 1991 allekirjoitettua sopimusta kansanäänestyksen järjestämisestä. Sopimuksen allekirjoittamisesta on kulunut jo 21 vuotta ja länsisaharalaiset elävät yhä maanpaossa ja Marokon miehityshallinnon alaisuudessa niukin resurssein, odottaen yhä itsemääräämisoikeuttaan.

Maima Mahamud

Käännös: Milla Karppinen

Laittomat länsisaharalais­sardiinit

Israel ei ole ainoa maa, joka rakentaa kansainvälisen lain vastaisesti siirtokuntia miehittämälleen alueelle. Myös Marokko ja sen miehitetyillä alueilla toimivat kansalliset ja monikansalliset yritykset ovat joutuneet kansainvälisen arvostelun kohteeksi. Raportissaan Suomessa toimivien yritysten yhteyksistä Israelin laittomiin siirtokuntiin Finnwatch on nostanut esiin myös suomalaisyritysten yhteydet Marokon laittomasti miehittämään Länsi-Saharaan ja sen luonnonvaroihin.

Marokko rakentaa jatkuvasti siirtokuntia Länsi-Saharan alueelle ja pyrkii tällä tavalla muuttamaan seudun väestörakennetta. Israelin tavoin Marokko on rakentanut koko Länsi-Saharan halkaisevan miinoitetun muurin, jolla se erottaa hallitsemansa alueet Länsi-Saharan itsenäisyyttä ajavan Polisario-liikkeen hallitsemista alueista. Muuri estää länsisaharalaisten vapaan liikkumisen.1

Länsi-Sahara on vuodesta 1963 kuulunut YK:n listaan alueista, joissa siirtomaavalta on purettava sen alkuperäisväestön tahdon mukaisesti. Siirtomaavallan purkamiseen tähtäävä kansanäänestys on kuitenkin edelleen järjestämättä, sillä Marokko on toistuvasti kieltäytynyt noudattamasta YK:n päätöslauselmia ja allekirjoittamiaan sopimuksia.2

Poliittisesti kiusallisen tilanteen takia kiistelty Marokon ja EU:n välinen kalastussopimus on vaakalaudalla. Euroopan parlamentti torjui joulukuussa 2011 EU:n ja Marokon välisen kalastussopimuksen jatkamisen. EU-parlamentin mukaan sopimus on laiton, koska se ei hyödytä Marokon laittomasti miehittämän Länsi-Saharan asukkaita. Suurin osa kalastuksesta tapahtuu juuri Länsi-Saharan edustan merialueella.3

Huolimatta kielteisestä kannastaan kalastussopimukseen EU:n parlamentti hyväksyi helmikuussa 2012 kauppasopimuksen, jonka tarkoituksena on vapauttaa EU:n ja Marokon välistä maatalous- ja kalatuotteiden kauppaa. Arvostelijoiden mukaan Länsi-Saharan alueen kattava kauppasopimus on kansainvälisen oikeuden vastainen.4

Marokkolaisia kalatuotteita päätyy myös suomalaiskauppojen säilykepurkkihyllyille. Sardiinivalmisteita ja -säilykkeitä löytyy suurimpien kaupparyhmien omista merkeistä. K-ryhmään kuuluvan Ruokakeskon valmistuttaman Pirkka-merkkisen Sardiini tomaattikastikkeessa5 sekä Tuko Logisticsin valmistuttaman Eldorado-merkkisen Sardiineja tomaattikastikkeessa ja öljyssä6 -tuotteiden alkuperämaa on Marokko. Finnwatch kysyi asiaa sekä Ruokakeskolta että Tuko Logisticsilta. Keskon mukaan yhtiö ei ole ostanut Pirkka-sardiineja Marokosta (Länsi-Saharasta) puoleentoista vuoteen ja etsii parhaillaan uusia toimittajia. K-kaupoissa saattaa kuitenkin olla vielä myynnissä marokkolaisia sardiineja. Kesko kertoi Länsi-Saharan ihmisoikeustilanteen ja toimitusvaikeuksien vaikuttaneen päätökseen lopettaa kyseiset sardiiniostot.7

Tukon mukaan yhtiö ostaa sardiineja marokkolaiselta Midav-yhtiöltä Safista Länsi-Saharan puolelta. Vuonna 2011 hankintamäärä oli 18 tonnia. Tuko lisäsi noudattavansa eettisiä periaatteitaan riskialueiden toimittajista. Marokkolainen Midav ei kuitenkaan ollut vielä mukana Tukon BSCI-auditointijärjestelmässä, mutta se kertoi käyvänsä yrityksen kanssa parhaillaan keskustelua asiasta.

Oheisesta taulukosta käy ilmi Marokosta (Länsi-Saharasta) Suomeen tuotavien sardiinituotteiden määrä ja arvo. Kalasäilykkeiden lisäksi Länsi-Saharasta pyydettyä kalaa saattaa päätyä suomalaisiin kauppoihin myös omega-3-valmisteina. Useat ruotsalaiset kalastajat ovat siirtyneet omilta rannoiltaan Afrikan rannikolle, missä he pyytävät kalaa miehitetyn Länsi-Saharan vesiltä. Kala päätyy pohjoismaisille markkinoille omega-3-tabletteina. Yhden kalaöljykapselipurkin täyttäminen vaatii 600 sardiinia.8

1. www.kvsolidaarisuustyo.fi /2011/09/28/suomalaisillakin- yrityksilla-kytkoksia-lansi-saharan-miehitykseen/ (28.9.2011)
2. www.rauhanpuolustajat.fi /lansisahara/kuvat/lsahara pdf (s. 2); global.fi nland.fi /public/default aspx?contentid=40998
3. //www.kansanuutiset.fi /uutiset/ulkomaat/ 2703015/marokko-tuohtui-eulle-kalapaatoksesta- taustalla-lansi-sahara (15.12.2011)
4. Euroopan parlamentti, www.europarl.europa.eu/ news/fi /pressroom/content/20120216IPR38354/html/ Green-light-for-EU-Morocco-trade-deal
5. www.pirkka.fi / tuotteet/61153-pirkka-sardiini-tomaattikastikeessa- 12085-g
6. www.eldorado.fi /tuotteet/fi _FI/ tuote/?ean=7311040036809; www.eldorado.fi / tuotteet/fi _FI/tuote/?ean=7311040036908
7. Kesko, Matti Kalervo, sähköposti 15.2.2012
8. yle.fi /uutiset/luonto_ja_ymparisto/2010/03/lansisaharan_ pakolaisten_ruokaa_myydaan_pohjoismaihin_ terveystuotteina_1518961.html (11.3.2011)

Koko jutun lähde: Kielletyt hedelmät – Suomessa toimivien yritysten yhteydet Israelin laittomiin siirtokuntiin. Finnwatch 2012.
www.finnwatch.org/julkaisut

Näkökulmia Pohjois-Afrikkaan

Algerialainen kirjailija Boualem Sansal, ranskalainen toimittaja Jean-Pierre Tuquoi sekä länsisaharalaisaktivisti Maima Mahamud juttelivat kahvilassa Pohjois-Afrikasta ja Länsi-Saharan tilanteesta. Esiin nousi kolme erilaista näkökulmaa.

Taloustieteiden tohtori Boualem Sansal työskenteli Algerian teollisuusministeriön palveluksessa, kunnes hänet erotettiin hänen kritisoituaan maan hallitusta. Uusimmassa teoksessaan Hyvitys hän käsittelee ääri-islamin ja natsismin yhtäläisyyksiä säästämättä Algerian hallituksen toimia 1990-luvulla riehuneessa sisällisodassa.

Le Monde -lehden pitkäaikainen toimittaja Jean-Pierre Tuquoi on tullut tunnetuksi myös kirjailijana. Hänen suomennettu teoksensa Ranska ja Marokko – ikuinen avioliitto kritisoi Ranskan ja Marokon suhteita ja kuvailee maiden eliittien rinnakkaisia taloudellisia intressejä. Tuquoin mukaan Marokko ei ole koskaan lakannut olemasta Ranskan siirtomaa.

Maima Mahamud on asunut pari vuotta Suomessa. Hän edustaa länsisaharalaisten Polisario-itsenäisyysliikettä Suomessa ja Baltian maissa. Marokko miehittää edelleen kansainvälisen oikeuden vastaisesti Länsi-Saharan alueita Pohjois-Afrikassa.

Kansannousut ja ”arabikevät”

Keskustelu alkaa median ”arabikevääksi” ristimän vuoden 2011 tapahtumasarjan vaikutuksista. Tuquoin mielestä on selvää, että prosessi sai alkunsa Tunisian levottomuuksista, kun katukauppias sytytti itsensä tuleen Sidi Bouzidin kapungissa. Mahamud ja Sansal ovat eri mieltä.

”Tuhannet sahrawit kerääntyivät lokakuussa 2010 Gdeim Izikiin, jossa he perustivat keskelle erämaata valtavan telttaleirin. Sahrawit protestoivat parempien toimeentulomahdollisuuksien -puolesta diskriminaatiota vastaan rauhanomaisesti. Lopulta Marokon turvallisuusjoukot tukahduttivat protestin kovin ottein. Muun muassa Noam Chomsky on sanonut, että arabikevät alkoi Gdein Izikissä”, Mahamud kertoo.

”Jos haluamme todella ymmärtää viimeaikaisia tapahtumia, on syytä palata vuoden 1988 Algeriaan. Silloin nuoret kokoontuivat pääkaupungin kaduille ja vaativat korruption lopettamista, vapautta ja demokratiaa. Kolmen päivän päästä kansa oli kaduilla ympäri maata. Armeija tulitti mielenosoittajia. Tuhansia pidätettiin ja kidutettiin. Sadat katosivat”, Sansal kuvailee.

Algerian tapahtumien kehityskulku muistuttaa paljon arabi-kevään jälkipyykkiä. Maan oli pakko tehdä uudistuksia. Yksipuoluejärjestelmä tuli tiensä päähän. Lopulta islamistit voittivat vaalit, mutta hallitus mitätöi vaalituloksen. Presidentti erosi ja alkoi sisällissota. Kuolonuhrien määrän arvioidaan 1990-luvulla olleen 200 000. Vähitellen hallinto vesitti vuosina 1988–1992 saavutetut uudistukset, monipuoluejärjestelmän ja lehdistönvapauden. Algeriassa suhtaudutaankin yleensä skeptisesti Tunisian ja Egyptin tilanteiden kehittymiseen.

”Meillä on eri analyysi tapahtumien kulusta. Esimerkiksi Algeriassa on yhä sama hallinto kuin vuonna 1988. Länsi-Sahara tulisi puolestaan nähdä dekolonisaatiokysymyksenä”, Tuquoi tarkentaa.

Nuoret ja tyytymättömyys

Tilanne on tyypillinen ja kertoo ongelmista joita seuraa, kun Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän kansat yleistetään yhdeksi massaksi ja riisutaan erityispiirteistään. Esimerkiksi egyptiläiset ovat usein sitä mieltä, että nykyisten mullistusten hätähuudot kuultiin jo Egyptin leipämellakoissa vuonna 1977 ja sittemmin al-Mahalla al-Kubran teollisuuskaupungin mellakoissa 2008. Marokossa esiintyi kansannousu vuonna 2007 Sefroussa. Tunisian kaivoskaupungissa Redayefissa puhkesi mellakoita vuonna 2008. Algeriassa, Libyassa ja muualla on esiintynyt levottomuuksia vuodesta toiseen, vaikka ne harvemmin ovat ylittäneet uutiskynnyksen.

”Mielestäni läntinen maailma on epäoikeudenmukainen prosessia kohtaan. He ovat kärkkäitä kritisoimaan tuloksia unohtaen, kuinka kauan heillä itsellään kesti löytää yhteiskunnallinen rauha. Prosessille on annettava aikaa. Emme halua samanlaista demokratiaa kuin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Haluamme säilyttää uskontomme ja traditiomme”, Mahamud kertoo.

”Se on totta, mutta nuorilla on kiire. He haluavat tuloksia nopeasti”, Tuquoi selittää.

15–29-vuotiaiden määrä kaikissa Pohjois-Afrikan maissa on noin 30 prosenttia.

”Nuoret tekivät Ranskan vallankumouksen. He tekevät historiaa, eivät vanhat”, Tuquoi jatkaa.

”Olen samaa mieltä. Kun täytämme 40 vuotta, meistä tulee konservatiiveja. Nuoret ovat maan tulevaisuus. Algerian itsenäisyyteen johtanut vallankumous alkoi, kun kuusi nuorta kokoontui Casbassa ja totesi, ettei ollut enää mahdollista luottaa vanhempaan sukupolveen. Nuoret perustivat Algerian kansallisen vapautusrintaman (FLN) ja aloittivat vallankumouksen”, Sansal jatkaa.

Nuorten panosta ei tule aliarvioida, mutta nykyään on tyypillistä kasata vastuu heidän niskaansa, mystifioida ja ylikorostaa heidän merkitystään. On helppo istahtaa mukavasti nojatuoliin ja todeta: kyllä ne nuoret homman hoitaa. Milloin nuoriso on liian passiivista, milloin liian radikaalia, milloin liian kärsimätöntä.

Länsi-Sahara ja kaksinaismoralismi

Vallankumousten aalto on pyyhkäissyt yli Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän. Johtajat ovat saaneet väistyä niin Välimeren etelä- kuin pohjoispuolellakin: Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Kreikassa.

”Sotilaalliset vallankumoukset ovat mielestäni tulleet tiensä päähän. Ne ovat liian vaarallisia. Tulee paljon uhreja, kuten Libyassa”, Sansal heittää.

”Vallankumous ei olisi onnistunut Libyassa ilman Naton interventiota. Poliittinen kaksinaismoralismi surettaa sahraweja. Libyassa sodittiin ihmisoikeuksien nimissä. Länsi-Saharassa Ranska käyttää veto-oikeuttaan estääkseen ihmisoikeusloukkausten monitoroinnin YK:n rauhanturvaoperaatiossa. Vaadimme enemmän ihmisoikeuksia, vähemmän hograa (nöyryytystä). Olemme olleet hyvin kärsivällisiä, mutta meidät pakotetaan sodan tielle”, Mahamud pelkää.

”Miten joku voi vielä luottaa rauhanprosessiin? Yli 20 vuotta on valunut hukkaan. Koko prosessi on vain vahvistanut Marokon asemaa ja kolonisaatiota. Marokkoa tuetaan taloudellisesti. Se on saanut EU:n erityisaseman, vaikka se polkee systemaattisesti ihmisoikeuksia. Tämä on signaali rauhanomaiselle vastarinnalle”, Mahamud lisää.

”Mutta miksi Polisario antaa tämän tapahtua?” Tuquoi kysyy.

”Polisario on sitoutunut kansainväliseen rauhanprosessiin. Olemme allekirjoittaneet aseleposopimuksen”, Mahamud vastaa.

”Mutta siitä on jo 20 vuotta”, Tuquoi tokaisee.

”Totta. Mutta kuka haluaa rikkoa aseleposopimuksen ensimmäisenä? Sitä paitsi tähän tilanteeseen ovat kaikki tyytyväisiä. Kaikki paitsi me”, Mahamud huokaisee.

”Teitä on huijattu. Olette astuneet ansaan. Polisarion täytyy muuttaa suuntaa”, Sansal neuvoo.

Mahamud on tottunut kritiikkiin. Pakolaisleireillä ihmiset ovat kyllästyneet odottamaan. He haluavat tarttua aseisiin. Mahamud uskoo vielä jotenkin rauhanomaiseen vastarintaan ja toivoo, että Gdeim Izikin kaltaiset protestit lisääntyvät ja kasvattavat painetta Marokkoa kohtaan.

”Tuo on optimismia. Myös Itä-Timorin itsenäisyyden jälkeen uskottiin, että seuraavaksi on Länsi-Saharan vuoro. Tilanteen pitkittyminen hyödyttää Marokkoa. Sahrawien kohtalo on heidän omissa käsissään”, Tuquoi painottaa.

”He tietävät sen”, Mahamud vastaa.

”Marokko uskoo itsenäisyyspyrkimysten katoavan ajan kanssa. Toki rauhanomaisella vastarinnalla on mahdollisuus”, Sansal puuttuu keskusteluun.

”Mitä mahdollisuuksia? Ranska blokkaa kaikki yritykset veto-oikeudellaan”, Mahamud ihmettelee.

Tuquoin mielestä on väärin syyttää kaikesta ulkopuolisia, kuten Ranskaa, vaikka kirjassaan hän kuvaa yksityiskohtaisesti, kuinka Ranska sanelee Marokolle, miten tulee toimia. Polisario tietää, ettei rauhanprosessi etene. Uusi sota olisi tuskin kenenkään etujen mukaista. Marokon hutera talous ei kestäisi, mikäli taistelut alkaisivat. Pohjois-Afrikka ei tarvitse enempää sekasortoa.

Libyan levottomuudet ovat levinneet nyt myös Sahelin alueelle.

”Sahelin epävakaa tilanne tarjoaa sahraweille tilaisuuden parantaa asemiaan. He voisivat hyötyä vakauttajan roolista”, Tuquoi analysoi. Mahamud ja Sansal uskovat kuitenkin, että Sahelin konflikti on Ranskan ja USA:n käsissä.

Karim Maiche