Avainsana-arkisto: kansainväliset suhteet

Maailman­järjestykset muutoksessa

Suomessa vieraillut professori Amitav Acharya ei näe, että Yhdysvaltojen valta-asema olisi uhattuna vielä vähään aikaan. Maa tulee säilyttämään sotilaallisen ja taloudellisen johtajuutensa. Mutta hänen mukaansa jo nyt on tarpeeksi joukkoja liikkeellä haastamaan Yhdysvaltojen johtaman maailmanjärjestyksen. Acharya korostaa muutoksen vääjäämättömyyttä yhteiskunnallisessa tutkimuksessa: myös muiden kuin eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten ihmisten kokemukset nousevat merkityksellisiksi.

 

Aasian maiden taloudellinen vahvistuminen horjuttaa Yhdysvaltojen johtamaa maailmanjärjestystä. Etenkin Kiinan ja Intian roolit sekä alueelliset instituutiot kuten BRICS, Shanghain yhteistyöjärjestö SCO, Euraasian talousyhteisö EEU, Kaakkois-Aasian yhteistyöjärjestö ASEAN ja esimerkiksi Afrikan unioni luovat uudenlaisia tiiviimpiä yhteistyön muotoja.

Ilmastonmuutoksen yhteiskunnalliset, taloudelliset ja maailmanpoliittiset seuraukset tulevat vaatimaan kansainvälistä yhteistyötä ja dialogia. Suomessa syyskuussa vieraillut professori Amitav Acharya uskoo, että yhteistyö vaatii muutosta myös tiedeyhteisön toiminnassa.

”Kansainvälisten suhteiden teoriaa on jo hyvin kauan dominoinut läntinen ja ennen kaikkea yhdysvaltalainen tiedeyhteisö, yhdysvaltalaiset oppimiskeskukset ja akateemiset julkaisut. Niiden piirien, jotka ovat hallinneet tiedeyhteisöä, on vaikea luopua asemastaan.”

Kansainvälistä arvostusta ympäri maailmaa luennoillaan ja julkaisuillaan niittänyt intialaissyntyinen Acharya on edistänyt jo vuosikymmenien ajan uudistunutta globaalia kansainvälisten suhteiden oppialaa. Sen tulisi sisältää paremmin myös ei-eurooppalaisten ja ei-yhdysvaltalaisten kokemukset tutkimuksessa teorioiden, käsitteiden ja maailmankuvien rakentamisessa. Maailmassa on otettava huomioon myös niin sanotun ei-läntisen maailman kokemukset ja todellisuus, muuten ei dialogia synny. Acharya mukaan kehitys tulee vääjäämättä johtamaan laaja-alaisempaan tutkimukseen.

”Globaali kansainvälisten suhteiden tutkimusala tähtää moninaiseen lähestymistapaan, teoriaan ja metodeihin. Kyse on inklusiivisesta projektista, joka pyrkii rakentamaan siltaa ’länsi vastaan muut’ -ajattelun tilalle. Kaikki ovat tervetulleita. Riittää, että on tarpeeksi sensitiivinen ottamaan huomioon erilaisia toimijuuksia, kokemuksia ja ei-läntisen maailman panoksen.”

Acharya uskoo, ettei muutos tapahdu yhdessä jysäyksessä, vaan tuhansin pienin askelin. Se ei välttämättä käynnisty Euroopassa tai Yhdysvalloissa vaan niiden ulkopuolella, kun opiskelijat palaavat kotimaihinsa ja joutuvat soveltamaan oppimaansa maittensa yhteiskunnallisiin realiteetteihin. Näin tutkimus ja sitä kautta maailmankuvat muuttuvat ja luovat uusia todellisuuksia, jotka ovat liian pitkään jääneet eurokeskeisten tulkintojen marginaaleihin. Kuva maailmasta kehittyy moninaisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi.

MULTIPLEX-MAAILMANJÄRJESTYS

Globaalit haasteet vaativat ylikansallista yhteistyötä, ja siksi on ymmärrettävä, millaisessa maailmassa elämme. Acharya kuvaa nykyistä maailmanjärjestystä ja sen monia toiminnan tasoja termillä Multiplex World Order. Hänen mukaansa termi vihjaa, että edessämme on joukko lukuisia toimijoita monenlaisissa riippuvuussuhteissa. Silti maailmasta on tullut vähemmän hegemoninen. Maailmaa ei pysty enää 2000-luvulla käsittämään pelkästään valtiollisten ja ylikansallisten toimijoiden kautta. Kansalaisjärjestöt ja yksilöt tulee ottaa mukaan tarkasteluun entistä voimakkaammin. Acharya ei allekirjoita kehitystä moninapaisesta maailmanjärjestyksestä.

”Termi on lähtöisin 1900-luvun Euroopasta. Se resonoi ja liittää itseensä oletuksen konfliktista. Mielestäni se on liian determinististä, sitä paitsi 2000-luvun maailma on hyvin erilainen kuin maailma viime vuosisadalla. Moninapaisuus on vain yksi osa maailmanjärjestystä. Se on lähinnä vallan jakamista. Samaan aikaan on käynnissä monia muita prosesseja.”

Acharyan mukaan Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on onnistunut tekemään merkittävää vahinkoa Yhdysvaltojen ”pehmeälle vallalle” (soft power). Hän ei tarkoita pelkästään Trumpin ympärillä vaikuttavia rasistisia tahoja, vaan vetäytymistä monista keskeisistä kansainvälisistä kauppasopimuksista (TPP) ja yhteistyöelimistä (Pariisin ilmastosopimus). Acharya pitää Trumpia kyvyttömänä hoitamaan tehtäväänsä ja toteaa, että maailman voimatasapainon siirtyminen juontaa juurensa Trumpia edeltäneeseen aikaan. Se on kehityskulku, joka alkoi jo 20–30 vuotta sitten. Trump on pikemminkin seuraus ja hyödynsi USA:n heikkenemistä vaaleissa. Yhdysvallat ei dominoi enää globaaleja instituutioita. Mutta niille, jotka odottavat Yhdysvaltojen pikaista romahtamista, Acharyalla on huonoja uutisia.

”Pitää erottaa kysymykset, heikkeneekö Yhdysvaltojen oma maailmanvalta vai sen luoma maailmanjärjestys. Niitä ei pidä sekoittaa keskenään. Uskon, että Yhdysvaltojen liberaalin hegemonian aika on ohi. Kansainvälinen liberaali maailmanjärjestys ei häviä, mutta se ei koskaan ollut globaalijärjestys. Se oli yksi muiden joukossa. Jotkut elementit liberaalista järjestyksestä tulevat säilymään, koska ne ovat hyviä ja niille on kannattajansa.”

Acharyan mukaan esimerkiksi Kiina on vielä kaukana Yhdysvalloista sotilaallisesti ja taloudellisesti. Silti valta ja ajatukset ovat monella tapaa suuntaamassa kohti muutosta. Kiinan on helpompi haastaa Yhdysvaltain johtama maailmanjärjestys kuin Yhdysvallat. Eikä maailmanpoliittisen tilanteen muutosta voi estää. Aika ei ole Yhdysvaltojen puolella.

”Amerikan johtaman maailmanjärjestyksen heikkeneminen on ’trumpinpitävää’ (Trump proof). Se johtuu pikemminkin rakenteellisista tekijöistä, eikä Trump saa mitään muureja aikaan.”

EUROOPAN KEKSITTÄVÄ ITSENSÄ UUDELLEEN

 Entä kuinka EU tulee pärjäämään Yhdysvaltojen ja nousevien valtojen välisessä kilpailussa? Acharya ei näe EU:ta enää samalla tavalla yhtenäisenä toimijana kuin vielä 1990-luvulla. Brexit ja Itä-Euroopan maiden sooloilut vievät uskottavuutta.

”Mitä EU voi tehdä? Se kamppailee tällä hetkellä omasta olemisestaan ja identiteetistään. Pystyykö EU haastamaan Trumpin? Se on mahdollista, jos Ranska ja Saksa pelaavat yhteen. Tärkeintä, mitä EU voi tässä tilanteessa tehdä, on pistää oma pakka kuntoon. Se on yhä merkittävä toimija, jos se toimii kollektiivisesti. Yksittäisinä valtioina se on heikompi. EU:ta on voitu pitää jonkinlaisena normatiivisena valtana. Miten sitä voidaan enää pitää sellaisena, kun katsotaan Puolaa ja Unkaria tai koko populististen liikkeiden esiinmarssia?”

Saksa ei ole ottanut sitä roolia, mihin se olisi ehkä kyennyt – ei ainakaan kansainvälisellä tasolla. Saksa tuntuu ikään kuin odottavan, että Yhdysvallat palaisi aikaan ennen Trumpia.

”Nyt kun Merkel on puolustuskannalla maahanmuuttokysymyksissä, monet katsovat Ranskaan, johon mielestäni liitetään turhan paljon odotuksia. Euroopan pitäisi saada aikaan uusi projekti. Mistä sellainen löytyy, en oikein tiedä. En halua olla liian pessimistinen. EU:lla on yhä painoarvoa globaalin hallinnan ja etenkin ilmastonmuutoksen prosesseissa sekä ihmisoikeuksien edistämisen saralla rauhanvälityksen instituutioiden kautta. EU:n pitää purkaa instituutioitaan. Nyt on liikaa byrokratiaa. Sen täytyy uudistua, ehkä kutistua. Silti sen tulisi pitää kiinni arvoistaan ja normatiivisesta vallastaan.”

Vuonna 2015 puhjennut pakolaisten liikehdintä on ajanut EU:n sisäisiin ja ulkoisiin hankaluuksiin.

”Jos EU löytää tien ulos maahanmuuttokriisistä, se voi vakuuttaa muun maailman. Maahanmuuttokriisissä on osittain kyse suvereniteetista, mutta ennen kaikkea identiteetistä. Jos pakolaiskriisi onnistutaan hoitamaan, se tulee olemaan käänteentekevää. Euroopassa suhtauduttiin liian kauan välinpitämättömästi Välimeren alueeseen. Ratkaisuyritykset olivat byrokraattisia: Shengen-aluetta ja viisumeita. Takapihasi on tärkeä. Siihen olisi pitänyt reagoida jo paljon aiemmin.”

VENÄJÄLLÄ ON VETOVOIMAA

Acharya pitää Venäjää pohjoiseurooppalaisena Saksan ja Ranskan kaltaisena alueellisena johtovaltiona. Euroopassa usein unohdetaan, kuinka paljon Venäjän kansainvälistä politiikkaa ja kulttuuria maailmalla arvostetaan.

”Venäjä on hyvin kiehtova maa. Etenkin Neuvostoliitto oli hyvin puoleensavetävä. Monet Yhdysvalloissa eivät ymmärrä, kuinka paljon Neuvostoliitolla oli ”pehmeää valtaa” kylmän sodan aikana. Kasvaessani Intiassa totuin siihen, että Neuvostoliittoa arvostettiin: sen kirjallisuutta ja kulttuuria. Etenkin sen vastakkainasettelu Yhdysvaltojen kanssa herätti sympatioita. Venäjä on näytellyt tätä roolia yhä tänäkin päivänä pistämällä kampoihin Yhdysvaltojen hegemonialle. Yhdysvaltoja tämä toki ärsyttää eikä Yhdysvallat tietenkään hyväksy sitä, mutta maailma katsoo Venäjää toisella tavalla.”

Venäjä ei ole tehnyt kaikkea väärin.

”Venäjä on tasapainottava elementti suhteessa Yhdysvaltoihin. Esimerkiksi Syyriassa kaikesta ei voi syyttää Bashar al-Assadin hallintoa ikään kuin Yhdysvalloilla ei olisi roolia konfliktissa. Irak sotki koko Lähi-idän, ja Yhdysvalloilla on valtava vastuu kaikesta, mitä on tapahtunut. Syyria ja Libya olivat paljon parempia ennen interventioita. USA ei ole ihmisoikeuksien ystävä. Venezuelassa he olivat valmiita tekemään sopimuksen maan sotilasjohdon kanssa vallankaappauksen suorittamiseksi.”

Acharyan mukaan Venäjällä olisi paljon potentiaalia, jos sen sisäpolitiikkaa hoidettaisiin paremmin. Lisäksi Venäjän nykyjohto ajaa ulkopolitiikkaa, joka on liiaksi 1900-luvun ajan alueellista valtapolitiikkaa.

”Venäjä tarvitsee johtajuuden muutosta. Yksi henkilö on vallassa aivan liian kauan. Jos Venäjä onnistuu vallanvaihdossa ja onnistuu muodostamaan vähemmän autoritaarisen hallintomallin, siitä voi tulla hyvin houkutteleva muulle maailmalle. Yhdysvallat menetti suuren mahdollisuuden tuoda Venäjä Nato-liittolaisekseen. Naton laajentuminen oli historiallinen virhe. Samalla Venäjä kokee, ettei sitä hyväksytty lännessä. Nyt se tuskin enää edes haluaa kuulua länteen. Tilanne on sama kuin Turkin kanssa. ”

Acharya uskoo, että Venäjällä tulee olemaan tärkeä rooli myös tulevaisuudessa.

”Venäjällä on oma identiteettinsä. Se haluaa olla erilainen. Intialle ja Kiinalle ei ole ehkä samalla tavalla merkitystä, millaista sisäpolitiikkaa Venäjä harjoittaa. Euroopalle se on ongelma, vaikka se on monella tapaa Venäjästä riippuvainen. Itä-Eurooppaa suhtautuu Venäjään paljon vihamielisemmin kuin Saksa tai Ranska.”

Acharyan ja koko niin sanotun kolmannen maailman näkökulmasta kriittinen suhtautuminen Euroopan ja Yhdysvaltojen ihmisoikeusjargoniin on luonnollista.

”Amerikan hegemonia ei ole merkinnyt kovin hyviä asioita maailmalle. Venäläiset ovat aiheuttaneet vähemmän mielipahaa. Aasiassa Venäjän teot nähdään pikemminkin positiivisessa valossa. Ukrainassakin vastuun jakavat molemmat osapuolet. Ukrainassa on korruptoitunut hallinto. USA ja Venäjä ovat molemmat sekaantuneet konfliktiin. Venäjä on kuitenkin siinä vieressä, joten sillä on tavallaan omat syvät historialliset juurensa alueeseen. Venäjän vetovoimaisuutta heikentävät kuitenkin sen sisäiset ihmisoikeusloukkaukset.”

Teksti Karim Maiche
Faktalaatikon tiedot Amitav Acharya
Kuvat Juuso Aalto

 

FAKTALAATIKKO

Kanadalainen tutkija ja professori American University -yliopistossa Washingtonissa.

Syntyi 1962 Intiassa (Jagatsinghpur).

Unescon puheenjohtaja ylikansallisia haasteita ja hallintoa käsittelevässä School of International Service (SIS) -jaostossa ja ASEAN-tutkimusaloitteessa.

ISA:n (International Studies Association) presidentti vuosina 2014–2015.

Luennoi lukuisissa huippuyliopistoissa ympäri maailmaa. Kehittänyt muun muassa vertailevan alueellistumisen tutkimuksen teoriaa ja globaalin kansainvälisten suhteiden oppialaa.

Muutamia viimeaikaisia julkaisuja: Why Govern: Rethinking Demand and Progress in Global Governance (2016), The End of American World Order (2014), Indonesia Matters: Asia´s Emerging Democratic Power (2014), Rethinking Power, Institutions and Ideas in World Politics: Whose IR? (2013), Non-Western International Relations Theory: Perspectives on and Beyond Asia. (Yhdessä Barry Buzanin kanssa, 2010), Whose Ideas Matter? Agency and Power in Asian Regionalism (2009).

Lisää: www.amitavacharya.com