Avainsana-arkisto: Itä-Ukraina

Vaikuttaako Zahartšenkon surma Ukrainan tilanteeseen?

ZAR1

”Donetskin kansantasavaltaa” (DNR) kesästä 2014 johtanut Aleksandr Zahartšenko ja hänen turvamiehensä saivat surmansa 31. elokuuta 2018 pommi-iskussa Donetskin keskustan kahvilassa. Räjähdyksessä loukkantui vakavasti Donetskin talousministeri Aleksandr Timofejev, ja yksitoista muuta kahvilavierasta ja työntekijää sai vammoja.

Heti iskun jälkeen ”tasavallan” rajat suljettiin sekä Ukrainan että Venäjän suuntaan. Ensimmäiset tiedot tapahtumista olivat ristiriitaisia, internet ja media olivat täynnä spekulaatioita ja jopa selviä valheita. Kaikkien Itä-Ukrainan konfliktin osapuolten tiedotusvälineissä kuva sodasta on mustavalkoinen. Versioita on tavalliseen tapaan kaksi: joko Venäjä on jostain syystä pettynyt ”tasavallan” johtoon tai Ukraina on päättänyt irtautua Minskin sopimuksista surmaamalla yhden allekirjoittajista. ”Tasavallan” hallinto kuitenkin avasi tarkastuspisteet pian ensin Venäjän ja iltapäivällä Ukrainan suuntaan.

Moskovalla ja Zahartšenkolla oli tosiaankin erimielisyyksiä. Donetskilainen journalisti kertoo nimettömänä: ”Juuri muutama päivä sitten Andrei Purgin (aktiivinen itsenäisen DNR:n kannattaja – suom. huom.) kertoi, että syyskuussa Putin yrittää jäädyttää Donbassin tilanteen lopullisesti. Jo heinäkuun lopussa alettiin puhua Zahartšenkon vaihtamisesta Donetskin sisäministeriin. Zahartšenkon lähipiiriin kuuluneen, komentajana Donetskin asejoukoissa toimineen tunnetun venäläisen kirjailijan Zahar Prilepinin paluun Venäjälle arveltiin olevan osa Kremlin suunnitelmaa, päämiehen aseman heikentämistä. Kuitenkin tasavallan asevoimista osa, noin 5 000 miestä, oli täysin Zahartšenkon ja Timofejevin kontrollissa. Sen sijaan DNR:n 1. armeijakunta ei sitä ollut.”

Syksylle 2018 oli myös suunniteltu järjestää molempiin ”tasavaltoihin” johdon ja parlamenttien vaalit, mutta ne oli päätetty lykätä tarkemmin määrittämättömään ajankohtaan.

TULOSSA TIUKAT PRESIDENTINVAALIT

Myös Kiovassa valmistaudutaan vaaleihin. Ensi vuoden presidentinvaalit ovat Porošenkolle tiukka paikka. Hänellä on jo kuusi vastaehdokasta, kuten entinen pääministeri Julija Timošenko ja turvallisuuspoliisin entinen johtaja Nalivaitšenko. Porošenkon asema horjuu, häntä eivät tue Donbassissa taistelevat sotilaat vaan vain pieni osa väestöstä. Hän pyrkiikin uusien lakialoitteiden avulla saamaan tukijoita äärinationalistien joukosta. Aivan äskettäin hän ilmoitti Ukrainan itsenäisyyspäivän paraatissa, että hänellä on uusi armeija lähetettäväksi rintamalle. Vuoden 2014 vaaleissa Porošenko esiintyi kyyhkynä, mutta vuonna 2019 hän laskee hyötyvänsä haukan imagosta.

ZAR2
Puškin-kadun Separ-kahvilan räjähdyksessä kuoli kaksi ihmistä ja 12 loukkaantui. Kuva: Sergey Belous / Kommersant.ru

Paraatissa kuulluista Porošenkon sotaisista julistuksista huolimatta Kiova ei ole valmis aloittamaan avoimesti ”pientä voitokasta sotaa”, kuten Venäjällä Tšetšeniassa vuonna 1999 osana Putinin presidentivaalikampanjaa.

Pääkysymys Aleksandr Zahartšenkon murhan yhteydessä ei olekaan, kuka sen teki, vaan miksi juuri nyt. Kannattaa muistaa, että hän oli viimeinen Minskin sopimusten ”virassa ollut” allekirjoittaja. Etyjin puolesta allekirjoittanut Heidi Tagliavini on eronnut tehtävästään, Luhanskin ”tasavallan” silloinen päämies Igor Plotnitski erosi vallankaappauksen jälkeen. Leonid Kutšmalla, joka edusti Ukrainaa kolmikantaryhmässä, ei ollut vaikutusvaltaa Ukrainan politiikassa silloin eikä etenkään nyt.

Minskin sopimusten tulevaisuus oli katkolla syyskuun 1. päivän vastaisena yönä: jos ”tasavaltojen” ja Kiovan hallituksen joukkojen välinen kontaktilinja olisi muuttunut rintamalinjaksi, kouluvuoden alkuun sovitun tulitauon olisi saanut unohtaa pitkäksi aikaa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Syyskuun ensimmäisen päivän aamu kontaktilinjalla valkeni hiljaisena sekä Donetskin että Luhanskin alueilla. Näyttää siltä, että kylmäpäiset ovat voitolla. On siis toivoa Minskin sopimusten säilymisestä voimassa. Eri asia on, miten osapuolet saadaan noudattamaan tehtyä sopimusta. Etyjin tarkkailuryhmä tekee oman osansa, ja heidän raporteissaan on valtavasti tarkkoja havaintoja rikkomuksista, mutta ongelma on miten nämä faktat saataisiin vaikuttamaan konfliktin osapuolten käyttäytymiseen.

Kysyin tuttaviltani mitä he ajattelivat pommi-iskusta. Donetskilaisen Irinan mukaan kukaan ei tiedä, mitä Zahartšenkon murhalla tavoiteltiin. ”Hän oli kompromissi kaikille. Valtataistelu näytti todellista kovemmalta. Ukrainalaiset eivät hyödy hänen kuolemastaan, enkä tiedä, hyötyykö Moskovakaan. Hän ei ollut niin suuri vaikuttaja liike-elämässä, että hänet olisi raivattu sen takia. Hänet raivattiin tilanteen kärjistämiseksi. Jotta nähtäisiin, että milloin vain voidaan murhata kenet vain: yksitellen, kaksittain tai kaikki. Terroristien tyyliin, kaikkien säikäyttämiseksi. Kaikki tosiaan säikähtivät, jopa ukrainalaiset. Iloittuaan aikansa he kysyvät: mitähän nyt tapahtuu? Tämä murha sai kaikki tuntemaan itsensä pelinappuloiksi.”

Toivottavaa on, että Donbassin mieletön sota ei murskaa vielä useampia. Journalistien vastuu tämän tulipalon ruokkimisesta on suuri. Kun sekoitetaan omat mieltymykset ja tosiasiat, tiedotusvälineet ja omat kaveriryhmät, päädytään itse lietsotun taistelun rintamalle.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era
Kuvat Sergey Belous / Kommersant.ru

 

Suomen-vierailusta tuli pakomatka

sasha2
Uhkailujen, väkivallan ja maanpetossyytösten kohteeksi joutunut ukrainalainen toimittaja Aleksandr Medinski hakee poliittista turvapaikkaa Suomesta. Hän maalaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta kotimaassaan. Medinski on myös entinen erikoisjoukkojen sotilas, joka katsoo, että Ukrainassa on menossa suurvaltojen sijaissota.

 

Pakomatkaa siitä ei pitänyt tulla.
Kun ukrainalainen toimittaja Aleksandr Medinski saapui vaimonsa kanssa Suomeen viime vuoden lopulla, tarkoitus oli katsella muutama päivä Helsinkiä, käväistä Ruotsissa ja Baltiassa ja palata kotiin.

Pian kävi kuitenkin selväksi, ettei se ollut mahdollista.
”Turvaviranomaiset tekivät asunnossani Kiovassa kotietsinnän. Viiden Suomessa vietetyn päivän jälkeen päätin hakea poliittista turvapaikkaa”, Medinski kertoo helsinkiläisessä kahvilassa.

Hän on entinen Ukrainan armeijan erikoisjoukkojen sotilas, jolla on rintamakokemusta Itä-Ukrainan sodasta. Palattuaan vapaaehtoisesti siviiliin Medinski aloitti toimittajan työt. Hän perusti Open Ukraine -nimisen uutistoimiston ja julkaisi siellä videohaastatteluja, reportaaseja ja artikkeleita. Usein niissä käsiteltiin Ukrainan sotaa ja sen vaikutuksia yhteiskuntaan.

Maaliskuussa 2017 Medinski paljasti asiakirjoja, jotka kertovat, miten maan armeijalta on varastettu valtava määrä aseita. Ne ovat ilmeisesti päätyneet pimeille markkinoille.

Vaikeuksia alkoi tulla nopeasti, erityisesti Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n (Služba Bezbeki Ukraini) kanssa. Medinskia vastaan nostettiin rikosjuttu. Syyte tuli Ukrainan rikoslain 109. pykälän perusteella, joka koskee yllytystä valtiojärjestyksen kumoamiseen.

”Konkreettisesti minua vaadittiin sanomaan, että toimin Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n (Federalnaja Služba Besopasnosti) hyväksi. Putkassa minua poltettiin tupakan tulipäällä”, Medinski sanoo ja näyttää kädessään olevia pyöreitä arpia. ”Tämä oli siksi, että jotain materiaalejani oli käytetty venäläisillä tv-kanavilla. Olen myös freelancerina tv-kanava Rossija 24:lle.”

Kyseessä on Venäjän yleisradioyhtiön omistama ympärivuorokautinen uutiskanava. Tämän päälle uhkailuja alkoi tulla erilaisilta kiihkokansallisilta ja äärioikeistolaisilta ryhmiltä.
”Jäi tunne, että he suunnittelivat jotain minua vastaan ennen lähtöämme.”

MIESJOUKKO MUILUTTI METSÄÄN

Paha aavistus kävi toteen.
Medinski kertoo, että vain hiukan ennen Suomen-matkaa äärikansallinen miesjoukko sieppasi ja hakkasi hänet. Medinski pakotettiin lausumaan videolle tekaistu tunnustus maanpetoksellisesta toiminnasta. Lisäksi hänestä haluttiin puristaa ulos todistusaineistoa ukrainalaista toimittajaa Ruslan Kotsabaa vastaan. Kotsaba on tunnettu journalisti, joka sai puolentoista vuoden vankeustuomion vedottuaan julkisesti, että nuoret miehet kieltäytyisivät aseista.

”Aluksi luulin, että he tappavat minut. Kun esiin otettiin kamera, ymmärsin, että todennäköisesti päätäni ei leikata. Ajattelin, että minut pakotetaan sanomaan jotain itsestäni. Se oli jopa helpotus”, Medinski muistelee. ”Se oli tilanne, jossa piti ymmärtää, että oma elämä ei kuulu minulle. Ihmisen itsekunnioitus voidaan pyyhkäistä pois tuosta vaan.”
Medinskin mukaan ”tunnustuksen” ajatus oli, että sitä voidaan käyttää myöhemmin todistusaineistona oikeudessa.
”Silloin tein päätöksen, että en halua mennä vankilaan. Siellä voi joutua raiskatuksi, hakatuksi, jopa tapetuksi. Ukrainan vankiloissa on keuhkotautia. Minä en kuulu vankilaan, koska en ole rikollinen.”

 SAALISRAHAA ”PETTURISTA JA SEPARATISTISTA”

 Medinski piirtää lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Ukrainassa.
Videoissaan hän teki paljon niin sanottuja vox populi -haastatteluita (kansan ääni). Uutiskielessä tällä tarkoitetaan juttutyyppiä, jossa tavallisilta kadunkulkijoilta kysytään mielipiteitä ajankohtaisista aiheista.

sasha1”Vastaukset olivat monesti sellaisia, että ne eivät sovi siihen propagandaan, jota hallituksemme yrittää pitää yllä suhteessa ympäröivään maailmaan ja kansalaisiinsa”, Medinski luonnehtii. ”Kysyin esimerkiksi, että jos olemme sodassa Venäjää vastaan (kuten Ukrainan hallinto sanoo), miksi emme sodi Krimillä. Sehän on osa Ukrainaa. Miksi sodimme vain Donbassissa?”

Yksi Medinskin katugallupin kysymyksistä oli, ketä vastaan Ukraina sotii.
”Moni vastasi, että itseämme vastaanhan me taistelemme.”
Hän korostaa, että kyse ei ollut hänen vastauksistaan.
”Ketään en sensuroinut enkä valinnut vastauksia. Ne olivat kaikki sattumanvaraisilta ihmisiltä. En koskaan leikannut niitä.”
Uhkaukset lisääntyivät.
”Facebookiin tehtiin video, jossa sanottiin minun olevan petturi ja separatisti. Myös puolisoani uhkailtiin ja vaadittiin, että hän ottaisi eron minusta.”

Varsinainen myrsky kehittyi kuitenkin siitä, että hän esiintyi Venäjän kahden tv-kanavan ohjelmassa ja arvosteli presidentti Petro Porošenkoa. ”Minut kutsuttiin SBU:hun ja käskettiin lopettamaan bloggaaminen.”

Arka aihe Ukrainassa on myös 9. toukokuuta vietettävä voitonpäivä. Erityisesti Venäjällä se on yhä suuri natsi-Saksasta saadun voiton juhla. Medinski kävi kyselemässä kadulla ihmisten mielipiteitä asiasta.

”Vastaukset olivat erittäin mielenkiintoisia ja videosta tuli hyvin suosittu. Sen jälkeen uusnatsistinen S14-ryhmä ilmoitti, että he maksavat päästäni 100 000 Ukrainan grivnan eli noin 4 000 dollarin palkkion. Että siis minut löydettäisiin. Varmaankin, että olisin pyytänyt anteeksi ja tehnyt tunnustuksen.”

MAANPETOKSELLISTA JOURNALISMIA

 Medinskin mielestä Ukrainan tilanteesta kantaa vastuun presidentti Porošenko.
”Kuva, jonka Porošenko haluaa näyttää kansalaisille ja maailmalle, ei vastaa todellisuutta. On monia vaikeuksiin joutuneita toimittajia, jotka rikkovat kuvaa, jota hän haluaa rakentaa.”

Hän mainitsee itsensä ja Ruslan Kotsaban lisäksi journalisteja kuten Dmitri Vasiljets, Jevgeni Timonin, Vasili Muravitski ja Kirill Višinski.
Vasiljets ja Timonin saivat syksyllä 2017 yhdeksän vuoden vankeustuomion separatismista ja terroristiryhmän perustamisesta. Tämän vuoden alkupuolella heidät tosin vapautettiin. Muravitskin syytelistaan kuuluvat valtiopetos, maan alueellisen yhtenäisyyden horjuttaminen ja terroristiorganisaation tukeminen. Venäläisen uutistoimisto RIA Novostin Ukrainan-konttorin päätoimittaja Kirill Višinski puolestaan vangittiin hiljattain syytettynä separatismin tukemisesta.

Medinskin mukaan heistä kaikki ovat halunneet tuoda vaihtoehtoisen näkökulman siihen, mitä Ukrainassa tapahtuu.
”Minä en journalismissani koskaan keksinyt päästäni mitään. Olen vain esittänyt kysymyksiä. Vastauksia ovat antaneet haastateltavat itse. Mutta varsinkin, kun vaalit lähestyvät, yhä enemmän ihmisiä yritetään hiljentää.”

KRIM KUULUU UKRAINAAN

 Vaikka Medinski arvostelee rajusti presidentti Porošenkoa, Ukraina on hänen kotimaansa. Sen pitäisi myös olla alueellisesti yhtenäinen.
”En ole lainkaan Venäjä-mielinen. Krim ja Donbass kuuluvat Ukrainaan. Krim on miehitetty. Kansainvälisiä normeja on rikottu. Yksiselitteisesti de jure Krim on osa Ukrainaa. De facto ja siellä asuvien ihmisten näkökulmasta se on tietysti nyt osa Venäjää.”

Medinski uskoo, että Krim palaa vielä joku päivä Ukrainaan.

”Haluan tehdä kaikkeni, että siitä vielä tulee ukrainalainen. Mutta normaalisti ja rauhassa, ilman että vesi, sähkö ja rautatieyhteydet sinne katkaistaan – ilman tällaista täysin epäinhimillistä ja moraalitonta painetta ihmisiä kohtaan”, hän sanoo viitaten siihen, millaisia kahnauksia Krimin ja Ukrainan välillä on ollut. ”Takaisinintegroinnin pitää tapahtua niin, että tavalliset ihmiset osallistuvat siihen.”

SUURVALTOJEN SIJAISSOTA

 Rintamakokemusta saaneena tiedustelujoukkojen ex-sotilaana Medinskillä on myös vahva näkemys Donbassin sodasta.
”Ukrainalle se on sisällissota. Venäjälle se on sota Yhdysvaltojen kanssa. Kyse on sijaissodasta (englanniksi proxy war). Se, mitä meillä tapahtuu, on tulosta suurvaltojen välienselvittelystä heikon valtion alueella.”

Medinski muistuttaa Yhdysvaltojen tukevan Ukrainan hallitusta. ”Erikoisjoukkojen esikunnassa, jossa palvelin, oli kaksi huonetta komentajan vieressä. Toisessa oli amerikkalainen ja toisessa liettualainen neuvonantaja. Päivittäin me tervehdimme toisiamme. Viinaa he osasivat ottaa, joivat enemmän kuin meikäläiset. Muuten he käyttäytyivät hyvin ylimielisesti ja näyttivät sen.”

Medinskin mukaan niin sanottujen Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen taistelijat pitäisi panna vastuuseen sotarikoksistaan. Näin olisi tehtävä myös rikoksiin syyllistyneille Ukrainan joukoille.

Hänestä hallitusta vastaan taistelevien pitäisi määritellä, mitä he haluavat.
”Ovatko he kapinallisia vai separatisteja? Osa heistä katsoo olevansa kapinallisia, jotka asettuivat (Euromaidanin) vallanvaihtoa ja Kiovassa tapahtuneita asioita vastaan. Osa heistä haluaa liittyä Venäjään. Se on separatismia.”

Medinski ei usko, että Suomi voi yksin rakentaa jonkinlaista liennytystä Ukrainaan. Osana Euroopan unionia se voi tapahtua.
”Mutta Suomen ääni on tärkeä tässä yhteisössä. Suomi on kuitenkin maailman kärkimaita sananvapaudessa. Suomi voisi auttaa ukrainalaisten toimittajien suojelussa”, Medinski ehdottaa. ”Luulenpa, että parasta Suomelle olisi tutkia Ukrainan kokemuksia. Ne osoittavat, että mikäli maa omaksuu jonkun suurvallan puolen, suurvalta aloittaa kyllä vahvan painostuksen.”

Teksti Antero Eerola
Kuvat Nauska

Rauhanpuolustajat: Ukrainan sodan osapuolet painostettava tulitaukoon

Sunnuntaina 3.6.2018 pidettiin Suomen Rauhanpuolustajien joka toinen vuosi järjestettävä sääntömääräinen yleiskokous, jossa muun muassa valittiin järjestölle uusi johtokunta (katso kokoonpano alempaa).
Yleiskokous myös julkaisi Ukrainan sotaa koskevan kannanoton.

Ukrainan sodan osapuolet painostettava tulitaukoon

Itä-Ukrainan tulitauon noudattamista tarkkaileva Etyjin Ukrainan tarkkailumissio raportoi jatkuvista tulitaukorikkomuksia. Niihin syyllistyvät molemmat osapuolet vain aloittajan vaihdellessa. Sopimusta raskaiden aseiden vetämisestä kauemmas konfliktialueelta ei noudateta eikä siviilien humanitaarisia oikeuksia kunnioiteta.
Tulituksen lopettaminen ja raskaan aseistuksen vetäminen alueelta ovat perusedellytykset Minskin sopimusten toteutukselle. Vuonna 2014 Kiovassa tapahtuneesta vallanvaihdosta ja Krimin laittomasta valtauksesta lähtien jatkuneessa konfliktissa on menehtynyt yli 10 000 ihmistä, haavoittuneita on kymmeniä tuhansia ja yli miljoona ukrainalaista on paennut kotiseudultaan.

Eritoten vanhuksilta ja lapsiperheiltä puuttuvat sekä niin sanottujen tasavaltojen että Ukrainan kontrolloimalla konfliktialueella usein toimeentulo, terveydenhuolto, elintarvikkeet, sähkö ja jopa juomavesi. Tulitauko on välttämätön myös tästä syystä. Molemmat puolet häiritsevät ja yrittävät usein estää humanitaarisen avun toimittamista. Myös edellytykset totuudenmukaiseen tiedottamiseen kärsivät painostuksesta ja pidätyksistä, ja kansalaisiin kohdistetaan räikeää propagandaa. Tämä yhdessä vaikeitten sosiaalisten ongelmien kanssa ruokkii nationalismia ja väkivaltaisuutta ja on osaltaan johtanut myös rasistisiin hyökkäyksiin romanien leireihin ja vandalismiin synagogia ja juutalaisten hautoja vastaan muun muassa Kiovassa ja Lvivissä.

Konfliktin osapuolet on saatava noudattamaan tulitaukoa, jonka jälkeen kansainvälisen yhteisön on tuettava riittävällä panostuksella demokraattisten ja sosiaalisten oikeuksien palauttamista koko Itä-Ukrainan alueelle. Krimin asemasta ja sen asukkaiden oikeuksien turvaamisesta on käynnistettävä erilliset keskustelut.

Kansallisen sovinnon rakentamisen edellytyksenä on konfliktin ja sotimisen aikana tapahtuneiden rikosten, kuten Odessassa ammattiyhdistystalon tulipalossa 48 ja katutaisteluissa ja ammuskelussa kuusi kuolonuhria vaatineen verilöylyn puolueeton selvittäminen.

Rauhanpuolustajien johtokunta 2018–2019:

Markku Kangaspuro,  puheenjohtaja
Kirsti Era,  varapuheenjohtaja
Jouni Siren,  varapuheenjohtaja

Johtokunta:

Juuso Aalto
Markku Alin
Maria Hukkamäki
Mervi Grönfors
Keijo Hiltunen
Tarja Jalovaara
Olavi E. Kokkkonen
Antti Kurko
Juhani Lilja
Karim Maiche
Teemu Matinpuro
Tanja Pelttari
Tapio Solala
Tuula Sykkö
Jari Tamminen

Sotavankien vaihtaja syytteeseen Ukrainassa

ukraina_2_18
Vladimir Ruban, kansalaisjärjestön nimeltä Ofitserski korpus (Upseeristo) johtaja vangittiin maaliskuun alussa Kiovassa syytettynä suuren aselastin salakuljettamisesta ”tasavalloista” Ukrainaan. Itä-Ukrainan nelivuotisen konfliktin aikana juuri Ruban on ollut keskeinen neuvottelija vaihdettaessa konfliktin osapuolten vangitsemia henkilöitä. Kiovan piirioikeuden vangitsemisoikeudenkäynnissä kansanedustaja ja lentäjä Nadežda Savtšenko yritti mennä takuuseen Rubanista, mutta hänen vetoomuksensa hylättiin.

 

Tuomarien asenne Vladimir Rubania kohtaan on paljon ankarampi kuin niitä Donbassilla sotineita henkilöitä kohtaan, jotka ovat jääneet kiinni raskaista rikoksista. Helmikuussa 2018 sama Kiovan piirioikeus vapautti takuita vastaan poliisin ampumiseen syyllistyneen sotilas Fedortšenkon. Hänestä menivät takuuseen neljä parlamentin jäsentä, jotka perustelivat asiaa miehen osallistumisella sotaan ja hänen saamallaan urhoollisuusmitalilla. Vuonna 2015 eräät parlamentin jäsenet ottivat vastuulleen ns. Rovlikin partisaaniryhmän jäseniä, joita syytettiin muun muassa maanviljelijöiden kiduttamisesta ja ryöstömurhista. Rubanin tapauksessa oikeus ei pitänyt merkittävänä seikkana hänen osallistumistaan satojen ukrainalaisten sotavankien vapauttamiseen.

Perehdyttyäni Rubanille luettuun syytteeseen käsitin, että tämä pitkään tuntemani mies on Ukrainan Rambo. Syytteen mukaan Ruban aikoi hyökätä samanaikaisesti presidentti Porošenkon, Kansanrintama-puolueen johtajan Arseni Jatsenjukin, sisäministeri Arseni Avakovin ja turvallisuusneuvoston puheenjohtajan Turtšinovin koteihin.

 

Tapasin Vladimir Rubanin ensimmäisen kerran Donetskissa lokakuussa vuonna 2014. Olin kolmen päivän ajan yrittänyt selvittää kahden miehen, vangiksi joutuneen Ukrainan armeijan kersantin ja tietymättömiin kadonneen ”separatistin”, olinpaikkaa. Heidän vaimonsa olivat pyytäneet apuani.

Vangitun upseerin kohtalon selvittämiseksi tapasin ”Donetskin kansantasavallan” puolustusministerin Vladimir Kononovin. Hän vastaanotti minut seuranaan Taškent-nimellä esiintynyt Aleksandr Timofejev, joka oli univormussa ilman arvomerkkejä. Kononov tiedusteli, miksi ”separatistin” ja vangitun sotilaan kohtalot kiinnostavat. Yli tunnin mittaisen keskustelun jälkeen Kononov totesi: ”Puhutte paljon ja painokkaasti humanismista. Haluatteko, että luovutan teille vangitun sotilaan?” Kysyin millä ehdoin. ”Ilman ehtoja. Valikoimatta. Pidettäköön tätä hyvän tahdon eleenä.”

Neuvottelujen lopuksi pääsin ensimmäisenä ulkopuolisena ”tarkastajana” sotavankien säilytystiloihin entisissä Donetskin alueen turvallisuuspoliisin tiloissa. En oikein tiennyt mitä teen, jos vangittu sotilas tosiaan vapautetaan. En voinut kuitenkaan kieltäytyä, ja muutaman minuutin kuluttua Taškent toi vastapäisen talon porttikäytävästä nuoren pojan, jolle sanottiin, että hän on vapaa ja että minä luovutan hänet Ukrainan puolelle.

Minulla ei ollut aavistustakaan, miten luovutan hänet Ukrainaan, mutta tehtävän myötä sain tilaisuuden seurata kanssakäymistä ”Donetskin tasavallan” sotilasjohdon ja Ukrainan puolella vankeinvaihdosta vastanneen Vladimir Rubanin välillä.

Ruban saapui Donetskiin hakemaan huostaani jätettyä ukrainalaissotilasta. Vein pojan turvallisuuspoliisin tukikohdan portin ulkopuolelle yhdessä Taškentin kanssa. Kaksi Ofitserski korpus -järjestön tunnuksin varustettua maasturia seisoi 500 metrin päässä portilta. Selitin Rubanille, mistä vapautettu 20-vuotias vinnitsalainen kersantti oli ilmaantunut. Pojalta kyseltiin, miten häntä oli kohdeltu. Pyysin tekemään kaiken mahdollisen, että hän pääsisi kotiin äidin luo. Nuori sotilas oli kertonut ainoan toiveensa olevan, ettei enää koskaan joutuisi takaisin armeijaan.

 

Itä-Ukrainassa oli ollut sota jo puolisen vuotta, mutta oli ilmeistä, etteivät Ruban ja Taškent tavanneet ensi kertaa. Ruban kysyi jostakusta Donbass-pataljoonan miehestä, joka oli luvattu luovuttaa hänelle. Taškent käski tehdä näin. Seisoimme Rubanin autojen luona hänen keskustellessaan rauhallisesti Taškentin kanssa siitä, voisiko Ruban avata Ofitserski korpusin edustuston ”tasavallan” hallitusrakennukseen. Lisäksi he puhuivat yhteisten tarkastuspisteiden avaamisesta molempien osapuolten lippujen alla niin, että miehistöllä olisi vain pistoolit.

Taškent sanoi ohimennen Rubanille: ”Kuule, pelloilla piileksii yhä paljon teikäläisiä, jotka on selvinneet. Ota megafoni, ajele sielläpäin ja kerää ne viimeinkin pois.” Olin yllättynyt avoimesta keskustelutyylistä ja jopa muistutin heitä siitä, etteivät he olleet kahden. Molemmat vastasivat, etteivät pidä tällaisten aiheiden käsittelemistä todistajan läsnä ollessa vaarallisena. Ihmettelin ääneen, miksi sota vain kiihtyy, vaikka he vastapuolten edustajina pystyivät helposti sopimaan asioista. Ruban vastasi: ”Kyllä me Sašan (siis Taškentin) kanssa aina päästään sopimukseen. Ongelma ovat poliitikot, emme me.”

Rubanin poistuttua minut vietiin kahteen huoneeseen, joissa silloin oli sotavankeja: vapaaehtoisten Donbass-pataljoonan taistelijat (noin sata) oli sijoitettu kellarikerrokseen, Ukrainan armeijan vangitut sotilaat ja upseerit taas viereisen rakennuksen toiseen kerrokseen. Ainoa rajoitus vierailullani oli kielto keskustella vangittujen vapaaehtoisten kanssa, muutoin saatoin toimia vapaasti. Vierailuni aikoihin Donbass-pataljoonan komentaja Semjon Sementšenko – oikealta nimeltään Konstantin Grišin (venäläinen nimi, joka salattiin pitkään yleisöltä) – kertoi Kiovan televisiossa, miten julmasti hänen taistelutovereitaan kidutetaan vankeudessa. Sain tarkastaa kaikki miehet. He olivat synkkiä, mutta heissä ei ollut jälkiä kidutuksesta.

Seuraavan kerran tapasin Vladimir Rubanin Kiovassa. Hän kertoi tehneensä voitavansa, ettei vapautettu sotilas enää joutuisi armeijaan. Nämä tapaamiset Rubanin kanssa ovat vakuuttaneet minut siitä, että hän on säilyttänyt yhteistyökanavansa ”tasavaltojen” sotilasjohtoon. Hän on varovainen ja erittäin isänmaallinen mies, joka on kyennyt hankalassa tilanteessa toimimaan luotettavasti ja on siksi ollut merkittävä toimija sotavankien vapauttamisessa. Hänen roolinsa on ärsyttänyt niitä ukrainalaispoliitikkoja, jotka haluaisivat kunniaa vankienvaihtoprosessista, mutta joilla ei ole yhteyksiä eikä pääsyä ”tasavaltoihin”.

Ruban on ollut pidätettynä aiemminkin, viime vuoden helmikuussa turvallisuuspoliisi pidätti hänet matkalla Donetskiin. Silloin pidättämiselle ei esitetty muuta syytä kuin vilkkuvalo, jonka käyttöön hänellä ei ollut oikeutta, ja rikkonaiset käsiraudat autossa. Ukrainalainen ihmisoikeusaktiivi, sotavangeille humanitaarista apua toimittanut Aleksandr Kudinov, joka oli ollut vuosina 2014–15 muutaman kuukauden itsekin sotavankina Donetskissa, pitää todellisena syynä Rubanin ongelmiin sitä, että Ukrainan turvallisuuspoliisi ja presidentinhallinto haluavat hankaloittaa sotavankien vapauttamista sotaisan mielialan säilyttämiseksi maassa.

Kaiken lisäksi Ruban on löytänyt yhteisen kielen Ukrainan parlamentin jäsenen Nadežda Savtšenkon kanssa – entisen taistelulentäjän, jolla on Ukrainan sankarin arvonimi ja joka valittiin parlamenttiin hänen istuessaan vielä venäläisessä tutkintavankilassa osallisuudesta kahden venäläisen journalistin murhaan konfliktin alussa. Hän sai 22 vuoden tuomion mutta vapautui osana vankeinvaihtoa vuonna 2016 ja palasi Ukrainaan kansallissankarina. Kotimaassa Savtšenko on käyttäytynyt samoin kuin venäläisessä tuomioistuimessa: näyttänyt keskisormea ollessaan eri mieltä.

 

Helmikuussa 2017 Savtšenko ja Ruban vierailivat ”Donetskin tasavallan” alueella Makievkan vankilassa, jossa pidettiin ukrainalaisia sotavankeja. Savtšenko antoi tuolloin lausunnon, että sotavankien oloja voidaan pitää normaaleina – kolme henkeä sellissä, mahdollisuus katsoa televisiota ja ulkoilla. Lausuntoa oli edeltänyt suuri määrä ukrainalaismedian juttuja ”terroristien” harjoittamasta sotavankien kiduttamisesta.

Tuolloin molemmat selvisivät vierailulta palattuaan pelkillä keskusteluilla turvallisuuspoliisin kanssa. Ensimmäisten joukossa syytöksiä heidän vakavammista rikoksistaan esitti presidentti Porošenkon blokin kansanedustaja Tatjana Rytškova. Hän julisti parlamentissa, että matkallaan Ukrainan joukko-osastojen asemiin Avdievkan tienoille Savtšenko oli kehottanut sotilaita ”poistumaan asemistaan ja lähtemään Kiovaan kumoamaan rikollishallitusta”.

Kun nyt Ruban on vangittu kahdeksi kuukaudeksi, on Savtšenko seuraava kohde. Valtion pääsyyttäjä Lutsenkon mukaan Savtšenko ja Ruban ovat salaliitossa parlamentin jäsenten tuhoamiseksi ja Rubanin ajamassa autossa olleet aseet tuotiin ”tasavalloista” juuri tässä tarkoituksessa. Savtšenko tarvitsi kranaatinheittimiä pommittaakseen murskaksi parlamentin kupolin, ja romahduksesta selvinneet hän aikoi ampua konepistoolilla. Lutsenko ei ole esittänyt todisteita väitteittensä tueksi. Stalinin oikeudenkäyntejä muistuttava syytös on synnyttänyt meemejä, joissa Rambona esiintyy Savtšenko.

Joka tapauksessa Savtšenko on edelleen vapaana ja Ruban tutkintavankeudessa.

Ruban sanoi, ettei tiennyt autoon kätketyistä aseista, ja syytti vangitsemisoikeudenkäynnissä itseensä kohdistuneesta provokaatiosta kahdeksannen erikoiskomppanian komentajaa majuri Pavel Balovia, jota kutsutaan nimellä ”Kedr” (Seetri). Julkaistussa syytetiedotteessa todetaan, että samalla autolla on kuljetettu aseita ”tasavalloista” ennenkin, on jopa kerrottu aseiden säilytyspaikka: sotilasalue AO553 Hmelnitskin kaupungissa, jossa 8. erikoiskomppania sijaitsee. Herää kysymys, miten Ruban saattoi tuoda aseita ”Ukrainan alueella tehtävää terroria varten” samalla autolla, jota muut olivat käyttäneet aseiden tuomiseen jo aiemmin. Jos aseita säilytettiin 8. komppanian alueella, eikö komppania siis ole mukana salaliitossa?

Samaan aikaan ei ole kuulunut uutisia puhdistuksista erikoisjoukoissa. Savtšenkokin on vapaudessa pääsyyttäjän syytöksistä huolimatta. Kiovaa pilkkaavat nyt avoimesti sekä Savtšenko että kapinallistasavalta Donetskin hallinnon edustajat. Esimerkiksi Taškent ilmoitti, että majuri Balov on toistuvasti käynyt Donetskin ”tasavallassa” ja ottanut ”tasavalloilta” vastaan aseita, joita on sitten käytetty Ukrainan armeijaa vastaan niskoittelevia vapaaehtoispataljoonia vastaan. Savtšenko on puolestaan julkaissut dramaattisen videon, jossa hän seisoo mustiin pukeutuneena taustallaan tyhjä parlamenttisali – jonka hän Lutsenkon mukaan siis aikoi pommittaa. Hän katsoo suoraan kameraan ja sanoo vain: ”Pumpum. Menikö paskat housuun?” Että semmoinen show.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era
Kuva Essi Rajamäki

 

OSCE: Agreed ceasefires in Ukraine are not respected

This spring Donbass, the area of the conflict developing its fifth year, has seen two agreements to halt armed activities. Since 2015 the sides of the conflict have been giving such assurances already 19 times.

On March 5th, this year, the sides agreed to keep ceasefire. It was not lasting. On March 30th the sides once again upheld their recommitments to give people a chance to have peaceful Easter. Yesterday, on April 15, the sides were again pushed to stop fire. The “quiet regime” started at 12.45 the same day. At that, already in the evening there were reports coming of the shelling of outskirts of Gorlovka and Dokuchaevsk (both located on the side of Donetsk region which is not controlled by the Ukrainian government).

According to the data voiced on April 13by Alexander Hug, the chief deputy of the OSCE SMM, last year 480 civilians and this year 39 civilians were killed or injured, “not counting victims this week”.

Alexander Hug referred to the major upsurge of violence of April 10 and 11 when Ukrainian army started indiscriminate shelling the outskirts of a number of settlements of Donetsk region. The other side also violated the terms of the agreed ceasefire by launching response fire.
Alexander Hug stated on April 13, that during the first hours of the upsurge, there were “more than dozen impact sites, in which children were woken from sleep with the terrifying sound of artillery rounds crashing into their homes and neighborhoods. There are many injuries”.
Hug explains the horror of life under fire by “military mindset” of both sides as they “fail to prioritise the needs of civilians, withdraw weapons, especially from residential areas, and de-mine”.

Among victims of the difficult week of April 10/11, there were a 37-year-old woman and her 30-year-old husband who were wounded by their house in Lenin Street in a village of Staromikhailovka in early morning of April 11. They are parents of four children from 13 to 2. They saved the children sustaining wounds themselves.

haudalla
The family by the destroyed grave of their son in the destroyed Novoignatyevskoye cemetery just 300 meters away from what used to be the airport of Donetsk. Despite the warnings by the authorities to stay away from cemeteries as some of them were targeted with fire from the opposite side during these commemoration days, people still go there to stay with their loved ones. Photo: Sergey Golokha

The report by the OSCE SMM from April 12 describes what the monitors saw in hospitals to which the parents were taken, the woman having more than a hundred small wounds from both glass shards and shrapnel and her husband being in critical condition. The OSCE report quotes the survivors as saying, “They all were together in the bedroom of the apartment for the final explosion when the woman heard a whistling sound and an impact very close to the apartment, after which everything went dark and the apartment filled with smoke. She said that at the time of the impact, her husband had been standing by the window. The husband said he heard a loud sound. The woman said they all were brought by private car to a nearby checkpoint where an ambulance picked them up and took the woman and her husband to hospital number 24 in Donetsk city where they were both admitted… The SMM observed a bandage on the husband’s throat, swollen eyes and numerous small wounds on his body. “

The next report published by the OSCE SMM describes another victim of the same night shelling, “The SMM spoke with the owner (woman, aged 43) (house at 8 Molodizhna St., in Staromikhajlovka) and her eight-year-old daughter, who had fresh bruising around her left eye. She told the SMM that they had been sleeping inside when they heard the whistling sound of incoming shells at around 05:10 on 11 April and that after the impact, she saw that her daughter had bruises on her face”.

Alexander Hug states, “As sides fail to comply with commitments, they must minimise the worst effects of the conflict on civilians – e. g. by non-use of mortars and artillery in residential areas, by prohibition on positioning of hardware in residential areas and by immediate de-mining”.

Alexander Hug concludes, “The sides should aim at zero civilian casualties. They have the power and authority to achieve this objective if they want it. SMM’s reports provide a good basis of what needs to change to achieve this. Zero civilian casualties. Zero”.

This objective still remains a dream for civilians who are trapped in the conflict area. To raise concerns over their plight, no matter on which side of the conflict line they try to survive, it is necessary, at least, that politicians start reading the OSCE SMM daily reports.

At that, the reality on the ground is not a secret for a number of European politicians. On April 11, the governor of the Ukraine-controlled part of Donetsk region told on his Facebook page that they were receiving a high-profile delegation from Lithuania. The prime-minister, minister of defense and deputy minister for foreign affairs of this EU country visited Avdievka at the time of the upsurge in violence. Pavlo Zhebrivsky posted their photos in protection vests while groups of children were organised to greet them who were absolutely unprotected. On April 13 Zhebrivsky reported on a high-level delegation of the Slovak Republic visiting Avdievka and some settlements in the immediate vicinity of the contact line.

Meanwhile, on April 14 there were reports on the Ukrainian army shelling the area of the cemetery Zaytsevo, the suburb of DPR-controlled Gorlovka. It started an a hour and a half before the already agreed time for the ceasefire which was to begin at 12.45 yesterday.  At the time of the shelling the cemetery was full of civilians who came to visit the graves on the commemoration day. The day before a school bus from Zaytsevo came under fire. The children were rescued while one of the DPR militants, a man of 21, was reported as killed. On April 11, a group of 3rd and 4th-graders came under fire in Petrovsky district of Donetsk. It started when pupils of school number 103 were walking back home after lessons. A woman who witnessed that, stated, “It was something like heavy submachine gun. When bullets started to fly over children’s heads, they fell down. My colleagues and I were in the office nearby. We crawled to the children helping them to reach a safe place. The fire was delivered from the direction of Marjinka controlled by VSU as we are very close to their positions”.

Oksana Chelysheva

 

Oksana Tšelyševa: Ukrainan sodan siviiliuhrien määrä kasvaa

MashaJouluaaton aattona 2017 Donbassin konfliktin osapuolet lupasivat noudattaa tulitaukoa, taas yhtä sadonkorjuu- ja koulunalkutaukojen jälkeen, jotka solmittiin aiemmin syksyllä. Etyjin tarkkailuryhmän 10. tammikuuta 2018 julkaistussa raportissa todetaan, että 25.12.2017–7.1.2018 tapahtui 5 800 tulitaukorikkomusta. Sitä edeltäneeseen kahden viikon jaksoon verrattuna tulitus väheni noin 1,5 prosenttiin. Tämä on hyvä. Valitettavasti ei kuitenkaan ollut ainuttakaan päivää, jolloin tulitusta ei olisi ollut. Tarkkailuryhmä havaitsi raportin mukaan vähäistä alenemista tulitaukorikkomusten määrässä joulun ja uudenvuoden pyhinä. Tätä voi selittää kaksi tekijää: ensinnäkin joulukuussa tehty sopimus, jonka kaltaisia tosin on tehty monta kertaa ennenkin, ja toiseksi toteutunut ”sotavankien” vaihto. Käytän lainausmerkkejä, koska suurimpaan osaan vaihdossa vapautetuista sopii paremmin termi ”pidätettyinä olleet”. Vaihdon jälkeen tarkkailuryhmä raportoi, että tulitus oli taas lisääntynyt jopa nelinumeroisiin lukuihin päivässä.

Tammikuun 22. päivänä Etyjin tarkkailuryhmän varajohtaja Alexander Hug järjesti Donetskissa lehdistötilaisuuden, jossa hän esitteli viime vuoden traagisen lopputuleman: yli 400 000 Minskin sopimusten rikkomusta. Syynä hän pitää sitä, että osapuolet ovat lähekkäin eivätkä vedä raskasta aseistustaan kauemmas kontaktilinjalta, kuten Minskin sopimus edellyttää.

Etyjin mukaan siviiliuhrien määrä on jonkin verran noussut viime vuodesta. Etyjin tarkkailijat havaitsivat viime vuonna 478 siviiliuhria, heistä 40 lapsia. Uhreista 86 menehtyi ja 392 haavoittui. Edellisenä vuonna tarkkailijat totesivat 442 siviiliuhria. YK:n ihmisoikeuskomissaarin edustajan luvut ovat erilaiset, 544 uhria vuonna 2017 ja 525 vuonna 2016.

Konfliktin uhrien lukumääristä on varsin ristiriitaisia tietoja, riippuen siitä keneltä kysytään. Tammikuussa 2018 ”tasavaltojen” ihmisoikeusvaltuutetut julkistivat omat laskelmansa. Darja Morozova ilmoitti, että Donetskin ”kansantasavallassa” on sodan alusta, huhtikuusta 2014 lähtien menehtynyt 4 572 siviiliä. Luhanskin valtuutettu Olga Kobtseva ilmoitti, että samana ajanjaksona siellä on menehtynyt 1 300 siviiliä. Riippumattomat toimijat eivät ole pystyneet tarkistamaan tietoja. Sotilaallisista menetyksistä Ukrainan pääesikunta ilmoittaa Facebook-sivullaan, että 28.10.2017 mennessä taisteluissa haavoittui 8 377 sotilasta, kaatuneita oli 2 333. Entinen Ukrainan armeijan sotilas kommentoi minulle, että hänen tietääkseen Ukrainan armeijan taistelumenetyksiin ei lasketa vapaaehtoisia, varsinkaan muiden maiden kansalaisia.

YK:n ihmisoikeuskomissaarin hallinto ilmoittaa 20. raportissaan konfliktialueen tilanteesta, että uhriluku on yhteensä 35 081, heistä yli 10 300 kuolleita, näistä siviilejä 2 523, mihin on lisättävä 298 matkustajakoneen MH17 matkustajaa.

Muutama fakta Etyjin tarkkailuryhmän uusimmista raporteista

Tammikuun 21. päivänä tulitettiin reittibussia Olenovkan kylän (DNR) tarkastuspisteellä. Tulituksessa menehtyi yksi mies ja toinen sai vammoja. Seuraavana päivänä tulitettiin Dokutšaevskin kaupungin (DNR) asuntoalueita, ja kuusi siviiliä sai vammoja. Etyjin tarkkailijat totesivat raportissaan ammusten tulleen molemmissa tapauksissa lännestä. Etyjin tarkkailijat raportoivat havainneensa 25. tammikuuta tulituksen jälkeen Sahankan kaupungin (DNR) kadulla 120 mm ohjuksen pyrstövakaajan, joka törrötti matalasta pommin tekemästä kuopasta 10 metrin päässä asuintaloista. Muutamaa päivää myöhemmin tarkkailijat kuulivat Sahankan asukkaalta, että hänen kotitaloonsa 24. tammikuuta tullut osuma oli kuudes tai seitsemäs konfliktin alusta lukien. Tarkkailijat totesivat tulituksen tulleen lounaasta, siis Kiovan kontrolloiman Mariupolin suunnalta.

ohjuksentekemareika
Ruslan Golovtshenko, s. 1969, asui pienessä Sartanan kaupungissa lähellä Mariupolia. Eräänä aamuna hän astui ulos talostaan, kun ohjus räjähti muutaman metrin päässä. Naapurien yrittäessä auttaa Ruslania hän oli vielä elossa, mutta kuoli myöhemmin sairaalassa. Kuvassa Ruslanin tappaneen ohjuksen jättämä reikä.

Erityisen vaikea on siviilien asema ns. harmaalla vyöhykkeellä armeijoiden välissä. Donetskin lehdistötilaisuudessa Alexander Hug totesi, ettei Minskin sopimuksissa määritelty konfliktin osapuolten välistä vyöhykettä. Olettamus on, ettei sillä ole osapuolten joukkoja eikä sotakalustoa. Todellisuudessa vyöhykkeellä toimii tiedusteluryhmiä, ihmisiä haavoittuu maamiinoista ja alueella havaitaan raskaan sotakaluston liikkeitä. Eräissä tapauksissa on vallattu kokonaisia taajamia, kuten kävi Travneven (Metallistin) ja Gladosoven taajamille Horlivkan lähistöllä marraskuussa 2017. Alue on demilitarisoitua, eikä siellä pitäisi olla muita kuin paikallisia. Ukrainan armeijan joukko-osastot valtasivat nämä kylät ja heikensivät jäljellä olevien siviilien asemaa.

Etyjin tarkkailijat eivät päässeet vallattuihin kyliin useaan viikkoon. Joulukuun alussa sain yhteyden perheeseen, joka oli saanut haettua äitinsä Travnevesta. Heidän mukaansa Ukrainan joukot olivat kieltäneet noin sataa asukasta poistumasta taloistaan. Kylässä ei ole sähköjä eikä vettä. Lähimpään kauppaan on 2 kilometriä, mutta miinat ja sateet ovat tehneet tien käyttökelvottomaksi. Lisäksi kauppa on Donetskin ”tasavallan” puolella, kuten asukkaiden eläkkeetkin. Ukraina ei maksa vallattujen kylien asukkaiden eläkkeitä. Myöhemmin alueelle päästyään Etyjin tarkkailijat vahvistivat havainneensa monilla pihaporteilla rastin, jolla armeija ilmeisesti merkitsee talot, jotka aikoo ottaa käyttöönsä.

Opytnen tuhottu ja unohdettu kylä

Syyskuussa 2017 Suomen Rauhanpuolustajien pieni delegaatio kävi Opytnen kylässä Ukrainan hallitseman Donetskin alueella. Aiemmin vilkkaan kylän 330 talosta yli 300 oli tuhoutunut. Jäljellä oli 26 perhettä, pääasiassa vanhuksia. Kylässä ei ole sähköjä eikä juomavettä. Sadat asukkaat ovat muuttaneet pois, jäljellä olevilla ei ole pakopaikkaa. Aikoinaan tämä kahden kilometrin päässä Donetskin lentokentästä sijaitseva kylä oli hieno paikka: koulu, sairaala, lastentarha, oma kirjapaino, kasvinjalostuskeskus, tieteellisiä arkistoja. Ne ovat nyt palaneet ja siemenkokoelma tuhoutunut, tilalla kylässä on Ukrainan armeijan asemia.

Joulukuussa kylän asukkaille yritettiin toimittaa ruokatavaroita, mutta se epäonnistui. Esteenä olivat sää ja sotilaat. Niinpä elintarvikkeet jaettiin Avdievkassa oleville sotapakolaisille. Opytneen kyettiin toimittamaan ruokaa vasta tammikuun lopussa, avustukset vietiin perille kelkalla. Lähetyksessä oli litran pullot ruokaöljyä, kala- ja vihannessäilykkeitä, teetä, keksejä, rusinoita, vohveleita, pussikeittoja ja -puuroja. Muistettakoon, ettei kylässä ole sähköä eikä kaasua ja ihmiset keittävät vettä yhdessä pihaan rakentamallaan liedellä.

Ruslaninmaalaus2
Ohjuksen tappama Ruslan harrasti maalaamista. Kuvan enkeli jäi kesken.

Kylästä saamissani kuvissa näkyy vanhuksia. Saša-setä asuu talonsa ainoassa ehjässä huoneessa eli kylpyhuoneessa; hän hoitelee kissoja ja harakoita. Maša-mummon poika vammautui tulituksessa ja kuoli vuoden kuluttua hoidon puutteessa. Äiti hautasi hänet puutarhaan, ja tulituksen hiljennyttyä ruumis siirrettiin hautausmaalle, jonne äiti pääsee käymään vain jos sotilaat auttavat. Zinaida-mummo sanoo, että kaikki tietävät vanhusten käyvän ruokaostoksilla 7 kilometrin päässä miinoitettuja peltoja pitkin; hän itse kävelee huonosti ja nyt on talvi. Hänellä ja hänen miehellään ei ole minne paeta. Sodan aikana kylästä on kuollut yli 30 henkeä, heistä 13 tykistötulituksissa, jotka moukaroivat kylää vuoden 2014 lopusta vuoden 2016 alkuun saakka. Avustuksia kylään toimittavat vapaaehtoiset eivät tiedä, sisältyvätkö Opytnen kuolonuhrit kansainvälisten järjestöjen kokoamiin tilastoihin. Tieto heistä on kyllä toimitettu paikallishallinnolle.

Tšigarin kylä harmaalla vyöhykkeellä sotajoukkojen välissä

Donetskin alueen Tšigarin kylä oli aiemmin suuren Leninsken kylän osa. Nyt se on harmaalla vyöhykkeellä, toisella puolellaan DNR:lle kuuluva Horlivka, toisella Kiovan kontrolloima Toretsk. Osapuolten joukot ovat asemissa kahden kaivoksen välissä: Južnajan vieressä Ukrainan armeijan asemat, Gagarinin luona DNR:n. Joukkojen välimatka on kolmisen kilometriä. Tällä alueella asuu 170 ihmistä, oikeammin he kituuttavat kansalaisjärjestöjen tuella.

Ruslaninmaalaus1
Ruslan Golovtshenkon kyyhkymaalaus oli kiinnitetty hänen pienen talonsa ovenpieleen.

Lisäksi Tšigarin kautta kulkee korkeapaineputki, joka vie juomavettä DNR:n kontrolloimasta Horlivkasta Kiovan kontrolloimiin Donetskin alueen kyliin ja kaupunkeihin. Putki on vahingoittunut tulituksissa, ja vesi on täyttänyt kyläläisten kellarit ja se valuu myös Gagarin-kaivoksen kuiluihin. Tämä saattaa johtaa lopulta koko taajaman tuhoon. Humanitaarisen avustusjärjestö Proliskan johtaja Jevgeni Kaplin havaitsi helmikuussa maaperän vajoaman kylän asuntoalueella. Monttu on halkaisijaltaan 7 metriä ja syvyydeltään 5 metriä; se oli ilmaantunut viikkoa aikaisemmin 20 metrin päähän asuintalosta ja 150 metrin päähän korkeapaineputkesta. Jos vesiputki tuhoutuu, useat sadat tuhannet ihmiset jäävät vaille vettä.

Kansainvälisille järjestöille on tiedotettu ekologisen katastrofin todennäköisyydestä. Kysymys on siitä, kuka paikkaa puhki ammutun putken ja pumppaa veden kaivoksesta.

Kuka rikkoo sopimuksia?

Kysymys ei ole retorinen. Vastaus löytyy Etyjin tarkkailuryhmän raporteista: molemmat osapuolet. Raporteissa ei valitettavasti aina mainita, kumpi osapuoli teki aloitteen. Syyt tähän eivät ole niinkään poliittisia kuin käytännöllisiä. Kuitenkin eräissä Etyjin raporteissa esitetään tietoja paitsi havaitusta tulituksesta myös ammusten määristä ja kuvataan tulituksen aktiivisuutta kronologisessa järjestyksessä: ”Kaksi ammusta etelästä pohjoiseen, kolme ammusta lännestä itään ja yksi ammus etelästä pohjoiseen, sitten yhteensä kolme räjähdystä ja 71 ammusta (37 idästä länteen, 30 lännestä itään ja 4 etelästä pohjoiseen).” Tai näin: ”1. helmikuuta tarkkailukamera, joka sijaitsee kilometrin lounaaseen Širokinon kylästä (20 kilometriä Mariupolista itään), havaitsi yhden ammuksen lännestä itään, sitten seitsemän ammusta idästä länteen, kaikki nämä 5–8 kilometrin päässä pohjoisessa. Helmikuun toisen päivän yönä sama kamera havaitsi järjestyksessä kolme ammusta idästä länteen, yhden määrittämättömän räjähdyksen ja neljä ammusta idästä länteen.”

Kannattaa lukea Etyjin tarkkailijoiden raportteja, vaikka ne alueen maantiedettä tuntemattomalle saattavat olla hankalasti tulkittavia.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

Oksana Tšelyševa: Tanja

Itä-Ukrainan nelivuotisen sodan aikana olen löytänyt paljon ihmisiä, jotka auttavat kokoamaan ja tarkistamaan tietoja. Vaikka onkin kauheaa soittaa sodan keskellä elävälle ihmiselle kysyäkseen tapahtuneesta pommituksesta, on se usein ainoa keino saada tarkempia tietoja tapahtumista.

”Ai luitte uutisen, että lähistöllämme ammutaan? Ei nyt aivan lähellä, teen kotitöitä ja yritän olla kuulematta. Jos pommitus olisi lähempänä, se ei onnistuisi. Olemme neljässä vuodessa niin tottuneet tähän, että normaali elämä tuntuu nyt unennäöltä.”

Tanja on yksi näistä kontakteistani, jotka ovat auttaneet minua vuosien varrella. Nuori nainen, joka asuu rintamalinjalla Itä-Ukrainan konfliktialueella. Hänellä on mies ja tytär. Elantonsa hän saa pientilalta kasvattamalla vuohia ja sikoja. Lisäksi hän perheineen elättää yhteensä 59:ää kissaa ja koiraa. Tanja pitää yllä pientä eläinhoitolaa ja -sairaalaa. Tämä kaikki siis sotatoimialueella.

Tammikuun lopulla Tanjalta tullut viesti yllätti: ”Olen tullut muutamaksi päiväksi Pietariin.” Hän oli tullut kaupunkiin ostaakseen velaksi asunnon tyttärelleen: ”En halua, että hän on siellä sodan keskellä. Hän on nyt 13-vuotias. Teen kaikkeni, että hän pääsisi pois Donbassista.”

avd1Pietari on lähellä Helsinkiä, mutta minulle Venäjältä paenneelle se on kaukana. Tanja tuli pikavisiitille vieraakseni. Olimme kommunikoineet jo puolitoista vuotta netissä. ”Matka sujui hienosti. Hermoilin rajalla, kun suomalaiset rajamiehet kyselivät, kenen luokse matkustan, mihin osoitteeseen. Mehän emme muistaneet selvittää sitä ennalta. Selitin heille parhaani mukaan ja he tyytyivät vastaukseen.”

Tanja oli Helsingissä vain päivän ja lähti illalla taas Pietariin palatakseen sieltä Donetskiin. Hän oli löytänyt pietarilaisesta yhteisasunnosta tyttärelleen huoneen ja ottanut 15 vuoden asuntolainan. ”Huone on pikkuruinen, valitsin sen sillä perusteella, että naapurit ovat hyviä. Lapsihan joutuu asumaan yksin. Minä taas joudun tekemään paljon töitä maksaakseni asuntolainan ja tullaksemme toimeen.”

TUHOTTU LENTOKENTTÄ

Tanja asuu muutaman kilometrin päässä rintamalinjalta. Tummasilmäinen nuori nainen kertoo hiljaa ja rauhallisesti perheensä kokemuksista. ”Sota alkoi Donetskissa 26. toukokuuta 2014. Silloin pommitettiin Donetskin lentokenttää, jolla työskentelin. Olin juuri lähtenyt töistä, kun minulle soitettiin ja sanottiin, että pommikoneet pommittavat kenttää. Hetken päästä minulle soitti erehdyksessä kollega, jolla on Tanja-niminen tytär, ja kuulin huutoa: ’Meitä ammutaan, ihmisiä on kuollut.’”

Pitkään jatkuneiden raskaiden taistelujen jälkeen lentokenttä oli maan tasalla. Tanja suree lentokentän tuhoa: ”Se oli moderni, ja matkustajamäärät melkein yhtä suuret kuin Dallasissa.”

Lentokentän jälkeen hänen asuintaloaankin pommitettiin Donetskissa, joten hän päätti lähteä kaupungista ja asettui lähistön kylään. Eräänä aamuna hänen pihallaan ollut tyttärensä havahtui siihen, että tankit ajavat. Vaikka tankit vain ajoivat ohi, hänen rauhansa loppui niiden meluun.

SEPARATISTINEN HEVONEN

Kun kylää alettiin pommittaa vuonna 2014, Tanja yritti löytää turvapaikan myös hevoselleen. Hän kirjoitti kaikille hevosihmisten nettifoorumeille löytääkseen eläimelle paikan jostain tallista – yhdentekevää, olisiko se Venäjällä vai Ukrainan rauhallisella alueella. Hänelle vastattiin, että jos hän kerran harkitsee hevosen kuljettamista Venäjälle, ei kukaan auta häntä Ukrainassa. Hevonen jäi siis selviytymään sodan jalkoihin, koska he eivät voineet hylätä sitä. ”Sehän on hevonen ja he hevosharrastajia… Näköjään myös hevonen voi olla separatistinen.”

Samana vuonna Tanja vei lapsensa Venäjälle hetkeksi turvaan, tarkoitus oli viipyä muutama viikko poissa taistelujen jaloista. Pietarissa oli käytettävissä asunto, koska tuttavat aikoivat myydä sen ja antoivat sen ilmaiseksi heidän käyttöönsä. Viikot seurasivat toisiaan, mutta Donetskista tulleissa puheluissa kerrottiin joka päivä, että sota jatkuu. Lyhyeksi tarkoitettu vierailu Venäjällä venyikin puoleksi vuodeksi. Nyt tytär siis muutti yksin Pietariin.

KUOLEMIA TARKASTUSPISTEILLÄ

Tanjan kotitalon lähellä on ns. Donetskin kansantasavallan (DNR:n) sotilaiden tarkastuspiste. Tammikuun 21. päivänä 2018 sen luona tulitettiin reittibussia. Yksi ihminen kuoli. Etyjin tarkkailumission raportti toteaa: ”Tarkkailijat havaitsivat kaksi siviiliuhria DNR:n tarkastuspisteen luona Olenovkan lähistöllä. Kun tarkkailumission ryhmä tuli 21.1. kello 12.30 Olenovkan lounaisreunalla olevalle tarkastuspisteelle, sotilaallisesti pukeutunut ja aseistautunut DNR:n mies saattoi tarkkailijat bussipysäkille 40 metriä pohjoiseen. Tarkkailijat havaitsivat reiän bussin ikkunassa kuljettajan puolella, sen oli tarkkailijoiden arvion mukaan aiheuttanut luoti. Myöhemmin tarkkailijat havaitsivat samalla puolella bussia toisenkin reiän. Tarkkailuryhmän arvion mukaan bussia oli ammuttu tuliaseella lännen suunnasta.”

avd
Vuonna 2015 pommitettu kerrostalo Avdiivkassa. Talon julkisivuun on maalattu paikallisen naisen kuva. Rakennuksessa asuu perheitä, vaikka käytössä ei ole kaasua eikä vettä.

Tämän jälkeen DNR:n edustaja saattoi tarkkailijat ensiaputeltalle, joka oli pystytetty bussipysäkin viereen, ja he näkivät kaksi miestä (molemmat 58-vuotiaita): toisella oli kasvojen vasen puoli veressä ja hän piteli sen lähellä sidettä, toisella oli ampumahaavoja kaulassa ja vasemmassa poskessa. Tarkkailumission jäsenet näkivät lääkäreiden yrittävän elvyttää jälkimmäistä miestä, jolla oli voimakasta verenvuotoa ja hengitysvaikeuksia. Tullessaan teltasta kello 13.36 tarkkailijat kuulivat ristitulitusta, lukuisia laukauksia ja sarjoja noin 1–2 kilometrin päässä lounaaseen, sitten vähintään 6 räjähdystä noin 2–4 kilometrin päässä samalla suunnalla. Ennen tarkkailijoiden poistumista mainitulta alueelta DNR:n edustaja ilmoitti heille, että kaulaan ja poskeen ammuttu mies oli menehtynyt ja toinen mies toimitettu sairaalaan Donetskiin.

Tuona päivänä Tanja oli palannut kotiin vähän ennen kuin siviilejä kuljettavaa bussia tulitettiin. “No jos kerran ammukset tulivat lännestä, asialla olivat ukrainalaiset. Ampuva separatisti olisi huomattu. Siellä on erotuslinja heti tarkastuspisteen takana.”

AMBULANSSIEN VÄLISSÄ HARMAALLA VYÖHYKKEELLÄ

Marraskuussa 2017 Tanja oli taas kotimatkalla tarkastuspisteiden kautta. Hän näki, miten ihmiset nousivat bussista viimeisellä pisteellä. Lähinnä eläkeläisiä, heitähän tarkastuspisteiden jonoissa on eniten. Saadakseen Ukrainassa ansaitsemansa työeläkkeen he joutuvat kahden kuukauden välein käymään tunnistautumassa siinä ainoassa pankissa, josta Donetskin ja Luhanskin alueiden asukkaat voivat nostaa eläkkeensä.

Bussit, jotka kuljettavat ihmisiä Ukrainan valvomilta alueilta ”tasavaltoihin”, vievät heidät vain viimeiselle tarkastuspisteelle. Siellä matkustajien pitää nousta autosta, kerätä tavaransa ja kävellä vastapuolen viimeiselle tarkastuspisteelle. Näin tapahtuu aina, säästä tai matkustajan iästä riippumatta.

Yksi bussista noussut nainen kaatui käveltyään muutaman metrin päähän tarkastuspisteeltä. “Hän kaatui kuin leikattuna. Muutamat kiiruhtivat hänen luokseen, suurin osa käveli ohi. Edelläni kulkeneet autot eivät pysähtyneet. Kun sain pysäköityä ja pääsin hänen luokseen, hän oli vielä elossa. Pulssi oli kuitenkin hyvin heikko ja hengitys pinnallista.”

Tanja soitti Donetskin ”tasavallan” ensiapuun. Ambulanssi oli lähellä, mutta ei voinut ajaa paikalle, koska nainen makasi käytännössä Ukrainan tarkastuspisteellä. Tanjan vieressä seisoi ukrainalainen rajamies: ”Mikseivät ne suostu tulemaan? Ei me niihin kajota.”

Kuitenkin ukrainalainen ambulanssi olisi aivan samoin kieltäytynyt tulemasta ”tasavallan” tarkastuspisteelle. Siellä taas seisoi kuolevan naisen tytär. Hän odotti äitiä, joka oli aamulla lähtenyt ukrainalaispankin lähimpään konttoriin saadakseen kortin, jolle eläke maksetaan.

Kun ukrainalainen ambulanssi vihdoin saapui tarkastuspisteelle, nainen oli jo kuollut. Aikaa hukattiin Ukrainan puolella olevan ensiapuaseman etäisyyden vuoksi mutta myös siksi, että lääkärit olivat haluttomia lähtemään tarkastuspisteelle ”tasavaltojen” puolella asuvan naisen takia. “Objektiivisesti katsoen oli mahdotonta pelastaa häntä. Jos käytettävissä olisi ollut defi (defibrillaattori) – mutta kun ei ollut. Autot ja ihmiset ajoivat koko ajan ohitse.”

Vainajan tytär riensi autollaan paikalle jonojen läpi. Hän vei äitinsä ruumiin kotiin, ukrainalaiset rajamiehet auttoivat nostamaan sen kyytiin. “Olisittepa kuulleet, miten he kirosivat sotaa ja sen aloittajia. Oli kauheaa kuljettaa harmaalla vyöhykkeellä äitinsä kylmenevää ruumista. Tiedostaa, että olet siellä aivan yksin tragediasi kanssa. Harmaa vyöhyke itsessään on kauhea paikka. Tarkastuspisteillä on kilometrien jonot sekä helteellä että pakkasella, samoin eläkerahaston ja sosiaalitoimiston ovilla; niiden vaikutuksesta muutenkin sairastelevien eläkeläisten terveys pettää.”

Tanja yrittää keksiä edes jotain positiivista: naista yritettiin sentään auttaa, ei vain hän itse vaan myös molempien puolten sotilaat. Tytär vältti ryntäilyn bussilta toiselle äitiänsä löytämiseksi, koska tämä makasi kuraisessa tiepuolessa.

Marraskuun alussa eräs toinen nainen oli onnekkaampi. Hänkin tuupertui tarkastuspisteelle Luhanskin Stanitsassa paluumatkallaan ukrainalaisesta pankista. Hänen ohitseen ei ajettu, viereen pysähtyi Etyjin tarkkailumission autoja. Tarkkailupartion lääkintämies elvytti kuolevaa naista tunnin ajan, ja autossa oli defi, joka auttoi pelastamaan naisen hengen. Jos Etyjin partio ei olisi osunut paikalle tai se ei olisi pysähtynyt ja puuttunut tilanteeseen, olisi jälleen yksi elämä päättynyt.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

 

UKRAINA: UKRAINA TÄNÄÄN 2

ukraina_kartta

Tämä liite on toinen osa Rauhanpuolustajien elo-syyskuussa 2017 Ukrainassa vierailleen delegaation tuloksista. Antero Eerola, Antti Rautiainen ja Oksana Tšelyševa haastattelivat vierailunsa aikana yli 30:tä kansalaisaktiivia, toimittajaa ja poliitikkoa – näiden lisäksi he tapasivat Etyjin edustajia ja vierailivat heidän kanssaan Itä-Ukrainan konfliktialueella. Haastatteluissa ovat päässeet ääneen hyvin erilaisia ja ristiriitaisiakin näkemyksiä edustavat ukrainalaiset. Mielipiteet eivät useinkaan perustu todennettuihin tosiasioihin vaan jommankumman osapuolen propagandistiseen tiedotustoimintaan.

Valitettavasti puolueettoman ja luotettavan tiedon saanti ns. kansantasavaltojen alueelta on huomattavasti vaikeampaa, eivätkä esimerkiksi kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt voi toimia alueella.

Delegaation vierailun tuloksista voidaan päätellä, etteivät Ukrainan ongelmat liity pelkästään Itä-Ukrainan konfliktiin. Maasta ei voida puhua demokratiana ja oikeusvaltiona samoilla mittareilla kuin Länsi-Euroopan maista. Valtava korruptio, oligarkkien valta ja väkivaltainen, aseistettu, avoimesti toimiva äärioikeisto tekevät maan kehityksestä huolestuttavan ja arvaamattoman.

Tuntuu, ettei millään konfliktin osapuolista ole todellista intressiä rauhanprosessin edistämiseen. Jatkuvat tulitaukorikkomukset ovat tästä selkeä todiste. Alueen siviiliväestö on jäänyt eniten kärsiväksi osapuoleksi, joka ei saa ääntään kuuluviin. Ja mitä kauemmin konflikti jatkuu, sitä hankalammaksi tulee sen ratkaiseminen. Sodan uhrit ja tuhot molemmin puolin rintamalinjaa lisäävät joka päivä sotaa ylläpitävää katkeruutta ja vihaa. Lännen ja Venäjän olisi pikaisesti löydettävä yhteinen sävel osapuolten painostamiseksi tulitaukoon, mikä on ensimmäinen edellytys rauhanprosessille.

Delegaation hyvän kansainvälisen vastaanoton saanut virallinen yhteenvetoraportti suosituksineen on julkaistu englanniksi Rauhanpuolustajien nettisivuilla. Rauhanpuolustajat jatkaa omalta osaltaan työtä Ukrainan konfliktin ymmärtämiseksi ja mahdollisten ratkaisumallien löytämiseksi ja kansalaisyhteiskunnan tukemiseksi.

Teksti Teemu Matinpuro

UKRAINA: Kolme päivää harmaalla vyöhykkeellä

ukraina_harmaa2
Rauhanpuolustajien delegaation jäsenet Oksana Tšelyševa ja Antti Rautiainen matkasivat konfliktiosapuolten välisen linjan tuntumassa Ukrainan Harkovasta Luhanskin alueen Popasnasta Donetskin alueen Avdiivkaan.

 

Ajoimme kontaktilinjalla noin kymmenen kylän kautta. Yhden yön vietimme Mironivkassa, joka on kaupunkimainen taajama, perustettu paikallisen voimalaitoksen rakentajille 1950-luvulla. Arkkitehtuuri on sen mukainen, korkeintaan 5-kerroksisia taloja ja pieniä omakotitaloja puutarhoineen. Ennen sotaa asukkaita oli noin 8 000.

Sodan jyske on jatkunut vaihtelevasti vuoden 2015 tammikuusta alkaen. Vierailun aikanakin Mironivkassa jyrisi – onneksi vain pommien ja sirpaleiden mylläämillä pelloilla taajaman ulkopuolella. Äänistä ei voinut päätellä, ovatko ammukset lähteviä vai putoavia, kuului pelkkää jyrinää. Paikallisten mukaan: ”Niillä taitaa itsellään jokin räjähdellä.” ”Niillä” viittaa Ukrainan armeijaan, jonka hallussa taajama on.

Kouluvälirauha ei pidä

Elokuun lopulla Itä-Ukrainan konfliktin osapuolet olivat sitoutuneet tulitaukoon, ns. kouluvälirauhaan. Kontaktilinjan tuntumassa, osapuolten asemien sijaitessa jopa vain 300 metrin päässä toisistaan, huomaa väkisinkin, miten Minskin sopimusta yleensä ja erityisesti sovittua ”kouluvälirauhaa” noudatetaan.

Sota on muuttunut rankaksi arjeksi. Silti ihmiset haluavat elää ja teeskentelevät, että kaikki on normaalia. Katulamput eivät pala: ”Mennään tässä varovasti, tähän putosi pommi viime vuonna ja teki kuopan, älkää vain kompastuko.” Tapasimme yksinhuoltaja Sergein, jonka elämän aurinko on 7-vuotias tytär, XX. Talvella 2015 he eivät käytännössä voineet poistua kotinsa kellarista. Vuosi sitten XX:n näkö alkoi heiketä ja hän puhuu huonosti. Ei ole osattu määritellä, johtuvatko vammat stressistä. Isää huolettaa väite, että stressistä johtuvia sairauksia on kaikkein vaikeinta parantaa.

Maiorskin taajamaa oli tuloamme edeltävänä päivänä tulitettu. Seitsemän ammusta jäi räjähtämättä ja ne purettiin heti. Meidän läsnäollessamme tulitus alkoi neljältä iltapäivällä. Ihmiset eivät tienneet, miksi osapuolet rikkovat ”elonkorjuurauhaa” juuri tällä lohkolla: ”Ehkä täällä on sellaisia yksikköjä.”

ukraina_harmaa
Novobahmutivkan kylän asukas.

Vierailun jälkeen saimme tietää, että tulitus oli jatkunut Žovankan ja Maiorskin tienoilla, kahteen taloon oli osunut. Maiorsk on osa Donetskin alueen Horlivkan kaupunkia, joka on kapinallisten hallussa: rintama on jakanut suuren teollisuuskeskuksen kahtia.

Donetskin alueen Bahmutin piirin Luhanskessa asukkaat kertoivat, että kouluvälirauhan alettua oli ollut kaksi viikkoa hiljaista. Myöhemmin saimme kuulla, että käyntimme jälkeisenä yönä oli kuulunut tulitusta.

Avdiivkan vanhassakaupungissa pystyimme kuljeskelemaan välirauhan ansiosta Kirovin ja Lermontovin kaduilla. Ennen välirauhaa emme olisi voineet edes pistäytyä ulkona. Popasnassa, missä vierailimme Etyjin tarkkailupisteellä, hiljaisuus jatkui syyskuun viidennen puoleenpäivään. Silloin tarkkailijat kuulivat kaksi räjähdystä sarjatuliaseen tulitusta, niiden alkuperä ei selvinnyt. Syyskuun 8. päivänä ilmoitettiin ensimmäisestä ”kouluvälirauhan” aikana haavoittuneesta siviilistä: vuonna 1972 syntynyt Vladimir Pisotski Krytaja Balkan taajamasta Donetskista oli saanut lukuisia sirpalehaavoja ja joutunut sairaalan teho-osastolle.

Harmaan vyöhykkeen asukkaille lääkärinavun saaminen on suurimpia ongelmia. Esimerkiksi Popasnassa oli nuori tyttö saanut kuukausi sitten vauvan. Tätä varten hän joutui sopimaan ennalta Bahmutin synnytyslaitoksen kanssa ja järjestämään kuljetuksen laitokselle, koska ambulanssit eivät tule rajojen yli. Synnytys oli vaikea, mutta helppona ei voi pitää myöskään matkaa Luhanskin Popasnasta Donetskin Bahmutiin.

Popasna ei ole kuitenkaan pahin paikka. Vielä hankalampaa on niillä, jotka kituuttavat pommitetuissa taloissaan aivan rintamalinjalla. Opytnen kylässä asuu enintään 50 henkeä, lähinnä eläkeläisiä. He ovat täysin riippuvaisia vapaaehtoisten avusta. Sodan vuosina kylässä ei ole ollut vettä, sähköjä, lääkkeitä eikä lääkäreitä.

Rintamalinja jakaa alueen mielivaltaisesti kahtia. Niinpä Helsingissä toukokuussa 2017 vieraillut Etyjin tarkkailuryhmän johtaja Alexander Hug kertoikin, ettei Ukrainan konfliktissa ole tarvetta toimiin erotuslinjan eri puolilla asuvien siviilien lähentämiseksi, koska keskinäiset kontaktit eivät ole katkenneet. Tätä osoittaa jatkuva ihmisvirta tarkastuspisteillä ns. kontaktilinjan yli.

Kuka rikkoo tulitaukoja? Kuka aloittaa?

”En suostu kommentoimaan, kuka aloittaa. Olen työskennellyt 20 vuotta armeijassa ja tiedän, etteivät ammukset lennä tänne Jasinuvatan tarkastuspisteeltä (”tasavallasta”), sen estävät puut. En kuitenkaan kertonut teille tätä.”(keski-ikäinen mies Avdiivkan vanhassakaupungissa)

”Ukrainan joukot ovat moukaroineet meitä enemmän kuin toinen puoli.” (Maiorsk)

”Suurin ongelma on sotilaiden sijoittaminen siviilien sekaan. He asuvat taloissa ja tekniikkaa on pihoissa. Ensin komentajat etsivät tyhjiä taloja, sitten paikalle tulee joukkoja. Jos omistajat ovat matkustaneet pois, sotilaat kantavat tavarat ulos ja peittävät ikkunat, jotta heitä ei nähtäisi… Eilen tuli kaksi ammusta Mitšurin-kadulle. Toinen osapuoli ampuu takaisin, paljon riippuu siitä, millaiset hermot sotilailla on.” (Luhansken taajama)

”Ukrainan joukot ovat jo viisi kertaa yrittäneet vallata taloni Novozvannivkassa. Ihan sama, tulevatko he vaatimaan aseistautuneina vai ilman aseita: perheeni toimeentulo on täysin riippuvainen talon puutarhasta. Kerran ne rupesivat jo viskomaan tavaroitamme roskiin – vanhempieni valokuvia, koko menneisyyttäni.” (Popasna)

ukraina_harmaa3
Jevgeni Kaplin, Harkovassa sijaitsevan Proliska-avustusjärjestön johtaja, ja Dasha, joka on kotoisin pahoin tuhotusta Zhovankan kylästä. Dasha on orpo, joka muutti Harkovaan maan sisäisenä pakolaisena. Nyt hän opiskelee kasvatustieteitä. Monien nuorten tavoin hänkin on riippuvainen avustusjärjestöjen tuesta. Dasha on nykyään yksi Proliskan vapaaehtoisista.

Kun ajoimme etulinjan tuntumassa, kuulimme suunnitelmista lähettää tänne rauhanturvaajia. Kyselimme, mitä asukkaat pitävät ajatuksesta. Yleinen kommentti: ”Kunpa kaikki jo jättäisivät meidät rauhaan.” Jevgeni Kaplin Proliska-avustusjärjestöstä kommentoi puolestaan: ”Nyt naisella voi olla kahden armeijan sotilaiden lapsia, sitten kolmen.”

Ihmiset pohtivat, millä perusteella ulkomaiset sotajoukot erottaisivat osapuolet toisistaan. Mitä tapahtuu siviiliväestölle ”tasavalloissa” ja Kiovan kontrolloimilla alueilla, aiotaanko heidätkin erottaa? Kuitenkin vaikkapa Maiorskissa (Kiova) on ihmisiä, jotka käyvät töissä Horlivkassa (”Donetskin kansantasavalta”), ja Horlivkasta ihmiset tulevat kasvimailleen Maiorskiin. Avdiivkasta Novobahmutivkaan saakka asukkaat kertoilivat meille, että he menevät vakavien sairauksien takia ”tasavaltoihin” Donetskin, Makiivkan tai Horlivkan sairaaloihin, koska hoito on siellä halpaa tai maksutonta, ja koska ”siellä on lääkäreitä, täällä ei lainkaan”. Kiovan kontrolloiman alueen asukkaiden on halvempaa hoidattaa myös hampaansa alueella, joka on Kiovan kontrollin ulkopuolella.

Kiovalainen Nina on juuri palannut Avdiivkasta, jossa hän keskusteli traumatisoituneita lapsia hoitaneiden psykologien kanssa: ”Miten he aikovat erottaa osapuolet, eihän Donbass ole Jugoslavia eikä Irak, ei täällä ole yhtenäisiä etnisiä alueita (enklaaveja).”

Mistä tulitaukorikkomukset johtuvat?

Avdiivkalaisen kommentti: ”Ei ole yhtä algoritmia tulituksen alkamiselle. Pienikin provokaatio, niin kaikki alkavat tulittaa kaikilla aseilla. Toisinaan lohkolle osuu vastakkain sellaiset ryhmät, joskus syynä on juopottelu, joskus taas juhlapäivät. Esimerkiksi Venäjän armeijan vuosipäivänä 23.2. tai kaivosmiesten päivänä tasavallat aloittavat tulituksen, kun taas Ukrainan itsenäisyyspäivänä, puolustusvoimien päivänä tai kasakoitten päivänä tulitus alkaa tältä puolelta. Siihen vastataan. Homma menee eri tavoin eri paikoissa ja eri aikoina, mutta juhlapäivinä on paukkunut koko sodan ajan.”

Etyjin tarkkailijat ovat viime aikoina säännöllisesti raportoineet myös siviilikohteiden ottamisesta sotilaskäyttöön. Matkan aikana saimme esimerkiksi tietää, että Ukrainan sotilasoperaation tiedotuskeskus sijaitsee Avdiivkassa entisessä lastentarhassa, jossa on myös vammaisten lasten kuntoutuskeskus. Etyjin tarkkailijat raportoivat 8.9.2017, että Ukrainan armeija käyttää Teplessä osaa koulusta, joka on toiminnassa. Kansainvälisen Punaisen Ristin nettisivulla siteerataan kuitenkin Ukrainan puolustusministeriön vuonna 2004 painamaa opasta kansainvälisestä oikeudesta: ”Sellaiset sodankäynnin keinot kuin aseiden käyttö asutuskeskuksissa, satamissa, kodeissa tai muissa siviilirakennuksissa” ovat ehdottomasti kiellettyjä.

Tässä yhteydessä mieleen muistuu Kramatorskin-matka vuonna 2016. Silloin alueella toimivan kansainvälisen järjestön edustajat kehottivat ryhmäämme lähtemään pois valitsemastamme hotellista, koska ”sotilaiden määrä on siellä niin suuri, että keskustahotelli muistuttaa lähinnä sotilaskohdetta”.

Kun kävin läpi Etyjin tarkkailijoiden raportit, jotka koskivat kouluja alueilla, jotka eivät ole Kiovan alaisuudessa, en löytänyt tietoja koulurakennusten käytöstä sotilastarkoituksiin ”kouluvälirauhan” ajalta. Syyskuun 7. päivän raportissa tarkkailijat kertovat käyneensä hallituksen kontrolloimalla alueella seitsemän asutuskeskuksen kouluissa ja ”tasavalloissa” neljän kaupungin kouluissa. Horlivkassa (Donetskin ”tasavalta” DNR) he havaitsivat koulun kellaria remontoitavan, jotta lapset mahtuisivat sinne paremmin tulituksen aikana. Samoin DNR:n Bezimennessä rehtori kertoi koulun olleen kaksi viikkoa suljettuna toukokuussa 2017, syynä voimakas pommitus. Piirihallinnon varajohtaja oli kertonut Holubivkassa tarkkailijoille, että tulituksen takia ei voitu avata kolmea piirin koulua, joten kaikki piirikunnan lapset on nyt koottu samaan kouluun.

Kylän johdon tapaaminen Popasnassa Luhanskin alueella

Alkukesästä 2017 alkaen Popasnan kylässä toimineet Etyjin tarkkailijat järjestivät tapaamisen Marina Dontsovan kanssa, joka vastaa paikallishallinnossa opetuksesta ja varhaiskasvatuksesta. Tapasimme hänet työhuoneessaan, jossa sota-ajasta kertoivat seinillä olleet julisteet, jotka varoittavat miinojen vaikutuksista, sekä muutaman vapaaehtoispataljoonan tunnukset.

Dontsova oli pukeutunut kirjailtuun ukrainalaispaitaan ja hän puhui ukrainaksi, tosin hitaasti ja hapuillen. Ukrainan kielen käyttö on hänen mukaansa pakollista valtion töissä. Yksi Etyjin tarkkailijoista kysyi, miten lasten vanhemmat kommentoivat opetuksen muuttumista kokonaan ukrainankieliseksi vuodesta 2018. Dontsova vastasi: ”He ovat tietenkin tyytymättömiä. Meidän täytyy kuitenkin rakentaa yhtenäistä kansakuntaa, joka puhuu yhtä kieltä.”

Kyselimme myös asukkaiden suhtautumisesta Etyjin tarkkailuryhmän työhön, ja Dontsova pyytää tarkkailuryhmän jäseniä käymään kouluissa selvittämässä tarkkailijoiden tehtäviä ja toimintatapaa.

Dontsova vakuuttelee, ettei paikallisilla lapsilla ole erityisiä ongelmia. ”Kukaan ei ole loukkaantunut miinojen takia, lapset ymmärtävät, ettei pidä kajota tuntemattomiin metalliesineisiin. He tietävät, että voivat kulkea vain tarkistetuilla teillä ja aikuisten kanssa.”

Hän kertoo ylpeänä, että joukko piirin lapsia kävi kesällä lomalla Sloveniassa. Eräs Etyj-tarkkailija kysyy kuitenkin, miksi Popasnan asukkaat valittavat, että ryhmä koottiin virkailijoiden omista lapsista.

Myös Popasnassa Ukrainan armeija on ottanut siviilikohteita sotilaskäyttöön: koulussa numero 27 majailee sotilaita. Dontsova kertoo, että sotilaat ovat siellä väliaikaisesti ja poistuvat korjattuaan Troitsken kylän sillan. Tämän jälkeen koulu remontoidaan erityislasten tarpeita vastaavaksi.

 Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

 

 

UKRAINA: Konflikti, joka ei koskaan jäätynyt



ukraina_raunio
Ampuminen jatkuu päivittäin Itä-Ukrainan kontaktilinjalla
. Etyjin Ukrainassa toimivan tulitaukoa tarkkailevan mission työ konfliktivyöhykkeellä on vaarallista eikä kumpikaan osapuoli tee työstä helppoa.

 

Rauhanpuolustajien delegaation jäsenenä minulle tarjoutui mahdollisuus olla mukana mission partion mukana Slavjanskin ja Kramatorskin alueilla. Partio koostui bulgarialaisista, brittiläisistä, turkkilaisista ja sveitsiläisistä tarkkailijoista sekä kahdesta paikallisesta avustajasta/tulkista.

Yksi vaarallisimmista tekijöistä kentällä ovat räjähtämättömät ammukset. Kaikkein vaarallisimpia siviiliväestölle ovat kuitenkin kartoittamattomat miinakentät. Aiemmin tuntemattomat miinakentät vaativat jatkuvasti siviiliuhreja.
 Vaikka partioilla on käytössä raskaat, panssaroidut maastoautot, niitä ei ole varustettu miinankestäviksi. Siksi autot eivät saa poistua yleisiltä teiltä.

Ukraina on hyväksynyt Ottawan miinasopimuksen, mikä tarkoittaa, ettei sillä ainakaan teoriassa ole jalkaväkimiinoja. Etyjin tarkkailijoiden mukaan siviilejä on kuitenkin menehtynyt niihin.

 Partion ohjelmaan kuului käynti YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n (United Nations High Commissioner on Refugees) paikallisella toimistolla Slavjanskin ulkoreunalla. Lisäksi partion tehtävään kuului tarkkailla raskaiden aseiden sijoituspaikkoja ja asemia ja lasten esteetöntä pääsyä kouluihin sekä tutkia miinanraivauksen tilannetta kentällä.

Pakolaisjärjestö auttaa eläkeläisiä

Partion ensimmäinen pysähdys oli UNHCR:n toimistolla Slavjanskissa. Etyj ja UNHCR ovat läheisessä yhteistyössä ja vaihtavat säännöllisesti tietoa tilanteen kehittymisestä kentällä.

UNHCR:llä on viisi aluetoimistoa Ukrainassa. Slavjanskin toimisto kattaa Donetskin ja Harkovan alueet ja sitä johtaa kenttävastaava Thomas Faustini.

Toimiston päätyö liittyy sisäisessä maanpaossa oleviin ihmisiin. Yksin Harkovan alueella heitä on noin 196 000. Donetskin alueella tilanne on kuitenkin erilainen ja huomattavasti vaarallisempi. Noin 20 kilometrin päässä kontaktilinjalta asuvat ihmiset ovat välittömästi vaarassa aseellisen konfliktin takia.

UNHCR:n paikallistoimisto on lukuisten alueen kansalaisjärjestöjen yhteistyökumppani ja auttaa yhdessä niiden kanssa paikallista väestöä sekä sisäisessä maanpaossa olevia.

 UNHCR:n työhön kuuluu myös tutkia asuintaloihin ja muuhun infrastruktuuriin syntyneitä vaurioita. Iso osa seudun infrastruktuurista on vaurioitunut, ja sodan takia kunnostus ja uudelleenrakennus on ollut käytännössä usein mahdotonta.

Paikallistoimisto järjestää apua myös ikääntyneelle väestölle. Valtava määrä eläkeläisiä joutuu matkustamaan kuukausittain kontaktilinjan yli nostaakseen eläkkeensä. Ukrainan hallitus on katkaissut kaiken maksuliikenteen aseryhmien hallitsemille ”Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen” DNR:n ja LNR:n alueelle. ”Tasavaltojen” alueella asuvat eläkeläiset ovat kuitenkin oikeutettuja ukrainalaisiin eläkkeisiin. Aseryhmien hallussa olevilla alueilla Ukrainan grivnoissa maksetut eläkkeet pitää silti vaihtaa siellä käytössä oleviin Venäjän rupliin.

Osa kylistä sijaitsee ei-kenenkään maalla rintamalinjojen välissä. Tämä tarkoittaa sitä, että juoksevaa vettä, lämpöä, julkista liikennettä tai pääsyä sosiaali- ja terveyspalveluihin ei useinkaan ole. Julkisen liikenteen puute rajoittaa merkittävästi ihmisten vapaata liikkuvuutta, erityisesti eläkeläisten, jotka saattavat joutua kävelemään 20–30 kilometriä vain nostaakseen eläkkeensä.

UNHCR on katoksia rakentamalla ja lämmitettyjä telttoja pystyttämällä yrittänyt auttaa kontaktilinjan tiesuluilla jonottavia ihmisiä. Katokset suojaavat ihmisiä sateelta ja lumelta ja kesäisin auringonpaisteelta. Lisäksi UNHCR on antanut Ukrainan sisäistä ”rajaa” tarkkaileville viranomaisille ja asemiehille tietokoneet helpottamaan ja nopeuttamaan tarkastuksia.

Jonotusajat tiesuluilla olivat aiemmin jopa 2–3 päivää tai yhden päivän sisällä jopa 10 tuntia. Syksyllä 2017 jonotusajat olivat pudonneet 2–3 tuntiin, mutta aika voi vaihdella paljonkin riippuen yleisestä tilanteesta kontaktilinjan läheisyydessä.

”Nollalinjalla” ampuminen ei ole tauonnut

Itä-Ukrainan sotatoimialueella vierailu on riskialtista puuhaa. Ampuminen sekä tykistö- ja rakettituli jatkuu joka päivä – tai oikeammin yö. Niin sanotulla ”nollalinjalla” (kontaktilinjan välittömässä läheisyydessä) ihmisiä saa jatkuvasti surmansa. Ukrainan hallitus kutsuu aluetta antiterroristiseksi operaatioalueeksi (ATO).

Vaikka tulitauko on ollut periaatteessa voimassa helmikuusta 2015 lähtien, paikalliset tietävät, että lähes joka päivä auringon laskiessa tulitus alkaa. Yleensä se jatkuu aamuun saakka. Lisäksi raskasta kalustoa – joka Minskin sopimuksen mukaan olisi pitänyt siirtää pois kontaktilinjalta – siirrellään öisin.
 Kentällä Minskin sopimuksen määräyksiä ei kuitenkaan ole pantu täytäntöön, eivätkä Etyjin tarkkailijat partioi öisin.

Maantie H20 Kramatorskin kaupungista Donetskin pohjoispuolelle on aavemainen, tiellä ei liiku yhtään autoa kumpaankaan suuntaan. Vain muutama kevyesti panssaroitu Ukrainan asevoimien ajoneuvo tulee vastaan tällä noin 40 kilometrin matkalla. 
Matkalla Avdiivkaan, joka on lähinnä rintamalinjaa sijaitseva kaupunki, on kaksi armeijan tiesulkua. Lähempänä Donetskia tie kohoaa kukkulalle, josta kaupungin siluetti näkyy selvästi. Tietä pitkin jatkaminen on kuitenkin mahdotonta, sillä maastossa ei ole selkeää rajalinjaa siitä, missä Ukrainan hallussa oleva alue päättyy ja mistä aseryhmien kontrollissa oleva alue alkaa.

Viimeinen Ukrainan hallituksen kontrollissa oleva taajama on pieni Avdiivkan kaupunki. Sodan jäljet näkyvät selvästi taloissa.
Viimeinen tiesulku, jonka jälkeen alkaa ”no go” -alue, sijaitsee suuren kerrostalokorttelin vieressä. Sieltä on vain muutaman kilometrin matka kuuluisalle Donetskin lentokentälle, jonka hallinnasta käytiin raskaita taisteluita vuodenvaihteen 2014–2015 tienoilla. Nyt kenttä on ”Donetskin kansantasavallan” hallussa.



Paikallisten kertomaa

Kramatorskissa ja Slavjanskissa oli mahdollisuus puhua useiden paikallisten kanssa, jotka olivat todistamassa aseellista konfliktia sen alusta eli keväästä 2014 alkaen. Kaikki kuullut ihmiset halusivat puhua nimettöminä.

”Tiedän henkilökohtaisesti kahdeksan taksikuskia, jotka työskentelivät kanssani Kramatorskissa, ja jotka tarttuivat aseisiin ja lähtivät taistelemaan DNR:n puolelle.”

”Teidän ei tarvitse meille kertoa, että Ukrainan armeija ei pommita siviilien taloja. Me tiedämme omasta kokemuksesta, että näin tapahtuu. Tykkitulen jälkiä näkyy joka puolella. Totta kai kapinalliset tekevät samaa. Mutta nyt he ovat kauempana täältä, koska ukrainalaiset ajoivat heidät Donetskin kaupunkiin.

”

”Samaan aikaan sodan jäljet alkavat hävitä. Kramatorskissa, Slavjanskissa ja monessa pienemmässä paikassa sodan tuhoamia taloja on korjattu.”

”Kun Euromaidan alkoi, Donbassissa oltiin aika hiljaa. Elämä jatkui ja ihmiset huolehtivat omista asioistaan. Mutta Krimin jälkeen [Venäjä valtasi Krimin 18. maaliskuuta 2014], kaikki muuttui. Kiovassa ehkä ajateltiin, että Krimin tapahtumat toistuvat täällä. He halusivat palauttaa järjestyksen [kun asejoukot ryhtyivät valtaamaan hallintorakennuksia huhtikuussa 2014].”

”Ne jotka tarttuivat aseisiin olivat tavallisia miehiä. Heitä oli ehkä tuhat. Monilla oli työläistausta. Oli miliisejä, erityisesti liikennemiliisistä, koska heillä oli pääsy aseisiin, joita he ottivat asemilta. Myös monia taksikuskeja liittyi heihin.

”

”Sitten tulivat venäläiset, suunnilleen huhtikuun alussa. Heitä oli aluksi noin satakunta. Eivät he piilotelleet sitä, että olivat Venäjältä. Ne olivat kovan näköisiä kundeja, raskaasti aseistettuja, isoja vahvoja miehiä. Näki, että he olivat taistelleet aiemminkin. Näki, etteivät he olleet mitään varusmiehiä, jotka eivät ole koskaan kantaneet rynnäkkökivääriä oikeassa tilanteessa. Voisi ajatella, että jotain palkkasotilaita ne olivat.

”

”Mutta on kai selvää, ettei sata miestä voi hallita kaupunkia, jossa on 170 000 asukasta. Suurin osa asemiehistä oli paikallisia. Venäläiset ikään kuin organisoivat heitä.”

”Se oli samaa aikaa, kun Strelkov [venäläinen armeijan veteraani ja äärinationalisti, joka tuli Donetskin alueelle osallistumaan ja organisoimaan aseellista konfliktia keväällä 2014] tuli tänne. Heillä oli mukana venäläisiä kasakoita ja myös Afganistanin sodan veteraaneja.

”

”Nyt tilanne on muuttunut. Aluksi jokaisessa kaupungissa oli omat aseryhmät. Nyt ne ovat osa samaa rakennetta, jota venäläiset upseerit komentavat, Venäjän asevoimista tietysti.”

”Sanoisin, että suurin osa miehistä näissä aseryhmissä on paikallisia, mutta on myös venäläisiä joukkoja. Sen nyt näkee tyhminkin.”

”Jos Venäjä ei olisi auttanut, kapina olisi kukistettu nopeasti ja verisesti. Miksikö olisi tullut verilöyly? Siksi, että niin moni oli tarttunut aseisiin. Hehän olivat kapinoineet aseellisesti Kiovan hallitusta vastaan. Oikein tai väärin, heitä pidetään pettureina.

”

”He eivät koskaan palaa Ukrainan puolelle. Jos palaavat, se on kuula kalloon tai pitkä istuminen vankilassa. Hehän ovat pettureita.”

”Tilanne on nyt sellainen, ettei kumpikaan puoli pysty saamaan haltuunsa toistensa alueita. Ne eivät pysty etenemään sotilaallisesti.”

”Palkkasotureita on kummallakin puolella, myös Ukrainan puolella. Donbass-pataljoona [äärioikeistolainen vapaaehtoispataljoona, joka on nykyisin osa Ukrainan kansalliskaartia] oli pahin.

”Sen näki, että Ukrainan armeijan sotilaat eivät olleet halukkaita ampumaan. Mutta vapaaehtoispataljoonien miehistä oikein näki, että he halusivat lähteä tappelemaan. Sen näki.

”

”Olemme tottuneet jokapäiväiseen ampumiseen. Sen kuulee, mistä päin ammutaan. Ensin kuuluu laukaus, sitten 10–15 sekunnin kuluttua tulee räjähdys.”

Teksti ja kuva Antero Eerola

Kuva: Itä-Ukrainan sodan aineelliset tuhot ovat valtavat. Yli kaksi miljoonaa ukrainalaista on paennut konfliktia joko maan muihin osiin tai ulkomaille, erityisesti Venäjälle.