Avainsana-arkisto: Iso-Britannia

Laustin medianurkka: Brittimedian rooli eliittien edunvalvojana

Suomen eliitin yhä korostuneempi samaistuminen kuviteltuihin läntisiin arvoihin heijastuu myös joukkotiedotusvälineiden tapaan tulkita maailmaa. Osa mediasta on antautunut itsestäänselvyyksien kulttuurille, josta poikkeaminen ei ole helppoa. Tämän kulttuurin valovoimaisimpia airuita ovat brittilehti The Guardian ja Britannian yleisradioyhtiö British Broadcasting Corporation eli BBC. Molempien kyky teeskennellä puolueettomuutta, objektiivisuutta ja tasapuolisuutta on osa tuota itsestäänselvyyksien kulttuuria. Ne ovat kuitenkin raportoinnissaan enimmäkseen sidoksissa valtaeliittien edunvalvontaan, vaikka laadukastakin aineistoa mahtuu mukaan.

 

Kriittiset amerikkalaiset journalistit käyttävät valtamedian vääristelystä käsitettä ”group think”, ryhmäajattelu. Yleisesti hyväksyttyjä tulkintoja ei tässä ajatusmaailmassa saa juuri asettaa kyseenalaiseksi, vaikka ne eivät perustuisi selviin tosiasioihin. Britanniassa tätä vaihtoehdottomuuden kulttuuria on tehokkaimmin arvostellut Media Lens -internet-sivusto. Tämä kahden ihmisen ajatushautomo saa osakseen silmittömiä vihanpurkauksia, mitkä taas paljastavat journalismiin pesiytynyttä poliittista eliittiä myötäilevää, yhä aggressiivisemmaksi käynyttä aatemaailmaa.

Media Lensin kahden miehen tiimi, David Edwards ja David Cromwell, on vastikään julkaissut uuden kirjan nimeltä Propaganda Blitz: How the Corporate Media Distort Reality eli miten valtamedia vääristelee todellisuutta. Kirjan esipuheessa erinomainen australialais-brittiläinen medialegenda John Pilger kirjoittaa Media Lensin murtaneen valtamediaa suojelleen hiljaisuuden. Kuten aikoinaan Edward Herman ja Noam Chomsky, myös Edwards ja Cromwell ovat tehokkaasti kyseenalaistaneet eliittien ajatusmaailmaa myötäilevät analyysit ja auttaneet ymmärtämään tällaisen journalismin taustoja.

Media Lens ihmettelee osakseen tulleita vihanpurkauksia, kun sivustolla on vain muutama tuhat vakituista lukijaa. Valtamedia syytää suurille ihmisjoukoille vääristeltyä todellisuutta edesauttaen näin sotien puhkeamista ja rohkaisten kaupallista kulttuuria, joka uhkaa ihmiskunnan olemassaoloa. Luulisi olevan moraalisesti tärkeämpää arvostella tällaista tiedottamista kuin median marginaalisia arvostelijoita.

Nimekkäät brittijournalistit ovat perin hanakoita korostamaan puolueettomuuttaan. BBC:n uutistoiminnan päällikkö Helen Boaden puki tämän sanoiksi näin: ”Ajattelen aina, että puolueettomuus on DNA:ssamme. Se on osa BBC:n geneettistä koostumusta.”

Boaden kieltäytyi lopulta vastaamasta Media Lensin kriittisiin kommentteihin. Edwards ja Cromwell toteavat kirjassaan ”havainneensa yhä selvemmin, miten yleisradioyhtiö oli itse asiassa osallinen valtiorikoksiin: Afganistan, Irak, Israelin palestiinalaisiin kohdistama sorto, Libya, Syyria, ilmastokaaos. Ei ihme, että he reagoivat rationaalisiin haasteisiin kafkamaisella sekavuudella, tai parhaimmillaan vaikenemisella.”

 

Puolueettomuusvakuutteluista huolimatta journalistit eivät epäröi tuoda julki mielipiteitään maailman menosta. He epäröivät vasta, kun mielipiteet kääntyvät vallanpitäjiä vastaan. Nimekäs BBC:n toimittaja Andrew Marr varoi luonnehtimasta Irakin sotaa rikokseksi, mutta Bagdadin antautuminen huhtikuussa 2003 osoitti hänen mielestään Tony Blairin ”olevan merkittävämpi mies ja vahvempi pääministeri”.

Toinen BBC:n eturivin toimittaja Nick Robinson sanoo vain selostavansa vallanpitäjien toimintaa, mutta silti hän saattoi selostaa, että ”sadat [brittiläiset] sotilaat asettivat henkensä alttiiksi tuodakseen rauhaa ja turvallisuutta Bagdadin kaduille”. Edwards ja Cromwell toteavat, että journalistien sallitaan luopua ”objektiivisuudesta” tällä tavalla mutta ei tuolla tavalla – siis ei tavalla, joka loukkaa vallanpitäjiä.

The Guardian on vuosien mittaan etääntynyt vasemmistoliberaalista perinteestään. Toisinajattelun tila lehden palstoilla on vakavasti kaventunut. Guardianin uusi päätoimittaja Katharine Viner kirjoitti: ”Työskenneltyäni Guardianissa kahden vuosikymmenen ajan tunnen mielestäni vaistomaisesti, miksi lehti on olemassa. Useimmat journalistimme ja lukijatkin kokevat, että sillä on tekemistä vallnpitäjien silmälläpidon ja liberaalien arvojen ylläpitämisen kanssa.”

Edwards ja Cromwell kirjoittavat tämän tulleen yllätyksenä lukijoille, jotka olivat seuranneet Guardianin silmittömiä hyökkäyksiä Labour-puolueen johtajaa Jeremy Corbynia vastaan. Vinerin mielestä Corbyn oli rikkonut kahden vuosikymmenen vaalipolitiikan sääntöjä yllyttämällä nuoria äänestäjiä uskomaan sosialistisiin ajatuksiin, jotka on jo ajat sitten hylätty. Edwards ja Cromwell huomauttavat, että Guardianilla on tässä hylkäämisessä ollut johtava rooli.

Keskustelussa valeuutisista Guardianin sivuilla on viljelty ajatusta, että demokratiaa uhkaavat internetin tuottamat vastakohtaisuudet. Edwards ja Cromwell kirjoittavat, että tietysti Donald Trumpin rasistiset provokaatiot ovat asian yksi puoli, mutta toinen puoli ovat Bernie Sandersin ja Jeremy Corbynin pyrkimykset rohkaista nuoria vastustamaan sotia ja epäoikeudenmukaisuuksia. Edwards ja Cromwell muistuttavat myös tavasta, jolla perinteinen valtamedia on harrastanut tahallista tosiasioiden vääristelyä. Valeuutisista puhuttaessa ei usein mainita valtaeliittien omasta piiristä lähtöisin olevia valheita.

 

Suomen sote-sekoilua seuratessa kannattaa lukea Media Lensin analyysi valtamedian roolista Britannian suositun ja tehokkaan valtakunnallisen terveydenhoitojärjestelmän horjuttamisessa. Asiaa koskeva lakiesitys oli ilmeisesti tehty tahallisesti niin vaikealukuiseksi, että ihmisille jäi epäselväksi lain todellinen tarkoitus, nimittäin yksityisten yritysten pääsy hallitsemaan systeemin infrastruktuuria, jopa sairaaloita. Media ei raportoinnillaan valaissut kunnolla asiaa, ja näin vaarana on, että yksi järjestelmän perusperiaatteista on vaarassa, nimittäin terveyspalvelujen tarjoaminen tarpeen, ei maksukyvyn mukaan.

BBC:n rooli uudistuksen selostamisessa on ollut häpeällinen. Yhtiön uutiset myötäilivät enimmäkseen konservatiivisen hallituksen linjaa. Kun laki hyväksyttiin parlamentissa, BBC:n otsikot olivat kuin hallituksen propagandaa. Britannian lääkäreiden enemmistö oli vastustanut lakia. BBC ei kuitenkaan uutisoinut lakia vastustaneita mielenosoituksia, ei edes terveysministeriön edessä järjestettyä protestia, joka katkaisi alueen liikenteen tunniksi. Näin BBC osoitti jälleen kerran olevansa kytköksissä hallitukseen ja viimein koko valtaeliittiin. Riippumaton journalismi olisi pitänyt velvollisuutenaan tutkia yhteyksiä politiikan, median ja yksityisten raha- ja teollisuuslaitosten välillä.

Esipuheessaan John Pilger pitää Guardianin hyökkäilyä WikiLeaksin perustajaa Julian Assangea vastaan järkyttävänä. Edwards ja Cromwell siteeraavat kirjassa useiden Guardianin toimittajien pöyristyttäviä Assangeen kohdistettuja solvauksia. Herjaukset ovat uskomattomia pohjanoteerauksia lehdessä, joka ylpeilee laadullaan.

Tapani Lausti

Luettavaa:
David Edwards & David Cromwell, Propaganda Blitz: How the Corporate Media Distort Reality. Foreword by John Pilger. Pluto Press 2018.