Avainsana-arkisto: Euroopan unioni

Kolme päivää miehitetyssä Länsi-Saharassa

Europarlamentaarikko Heidi Hautala vieraili parlamentin kansainvälisen kaupan valiokunnan delegaation mukana Dakhlan ja El Aaiúnin kaupungeissa syyskuussa. Hautalan aie tavata sahrawiaktivisteja virallisen ohjelman ulkopuolella ei miellyttänyt Länsi-Saharaa miehittäviä marokkolaisia.

 

Joulukuussa 2016 Euroopan unionin tuomioistuin ilmoitti jälleen kerran, että Marokolla ei ole hallintaoikeutta Länsi-Saharaan. EU:n ja Marokon välistä kauppasopimusta on siis sovellettu alueella laittomasti.

Tämä tuomioistuimen lausunto – pelkkä tosiasian toteaminen – nosti Länsi-Saharan jäätyneen konfliktin uudelleen pöydälle EU:ssa. Euroopan passiivisuus ja jopa vaitelias rikoskumppanuus Afrikan viimeistä siirtomaata hallinneiden miehittäjien kanssa on kestänyt jo yli neljä vuosikymmentä.

Euroopan komissio ei kuitenkaan noudattanut tuomioistuimen määräystä ja neuvotellut erillisestä sopimuksesta YK:n tunnustaman länsisaharalaisia edustavan Polisarion kanssa. Sen sijaan komissio halusi asettaa suhteensa marokkolaiskumppaneihinsa etusijalle hinnalla millä hyvänsä.

Diplomaattinen myrsky johti komission ja Marokon neuvottelemaan ratkaisuun, joka pitää Länsi-Saharan mukana uudessakin sopimuksessa. Länsi-Sahara odottaakin nyt henkeään pidätellen, kun Euroopan parlamentti arvioi tätä ehdotusta.

Sen sijaan että olisi varmistanut tuomioistuimen vaatimuksen mukaisesti, että ehdotetulla sopimuksella on Länsi-Saharan kansan suostumus, komissio matkusti Marokon pääkaupunkiin Rabatiin “konsultoidakseen” niiden ihmisten edustajia, joita “sopimus koskee” ja arvioidakseen mahdollisia “paikallisväestölle” koituvia hyötyjä.

DEMOGRAFISTA MANIPULOINTIA?

Rabatin-matkallaan komissio de facto hyväksyy Marokon toimeenpaneman laittoman ja massiivisen demografisen manipuloinnin, jonka tuloksena syntyperäisestä sahrawiväestöstä tulee vähemmistö omalla alueellaan.

Pääosa “konsultoiduista” asianosaisista koostui marokkolaisista tai paikallisista edustajista, joilla oli selkeät intressit säilyttää tilanne entisellään.

On arvioitu, että niistä 112 asianosaisesta, joilta komissio sanoo kysyneensä kantaa, 94 kieltäytyi osallistumasta tai ei koskaan edes tullut kutsutuksi neuvotteluihin.

Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmän toistuvien tiedustelujen jälkeen komission oli pakko myöntää, ettei sillä ollut minkäänlaista tietoa Länsi-Saharan kanssa käydystä kaupasta ja sieltä tuoduista tuotteista.

Euroopan parlamentin kansainvälisen kaupan valiokunnan INTA:n delegaatio, jossa olin mukana, vieraili Dakhlan ja El Aaiúnin kaupungeissa syyskuussa.

Vierailun ohjelmasta oli sovittu Marokon viranomaisten kanssa, ja he saattoivat meitä yhdessä “virallisten toimittajien” kanssa joka ikisessä tapaamisessamme. INTA:n delegaatio ei matkustanut lainkaan Marokon miehittämän alueen ulkopuolelle.

Selväksi tuli, että Marokon viranomaiset ovat järkkymättömiä aikeissaan jatkossakin merkitä länsisaharalaistuotteet marokkolaisiksi siitäkin huolimatta, että EU:n tuomioistuimen lausunnossa selvästi todetaan, että Länsi-Sahara ja Marokko ovat “kaksi erillistä aluetta”.

Todellisuus paljastui, kun päätin tavata eräitä sahrawiaktivisteja.

OUTO SATTUMA

Marokon viranomaiset käyttivät kouluesimerkkiä häiritessään ihmisoikeusaktivisteja: heidät pidätettiin tekosyynä turvavyön käyttämättä jättäminen.

Tätä seurasi tuntikausien neuvottelut, joita käytiin lukemattomien siviiliasuisten poliisien kanssa – poliiseja oli taatusti enemmän kuin mitä tarvitaan pienen liikennerikkomuksen selvittelyyn. Lisäksi meitä kiellettiin melkoisen vihamielisesti tapaamasta ketään virallisen ohjelman ulkopuolella.

Lopulta pääsimme lähtemään ja pidimme sovitun tapaamisen aamun varhaisina tunteina.

Ihmettelin, miten hyvin liikennepoliisit olivat perillä asioista.

Tapaamamme sahrawit selittivät, että heidän arkensa on täynnä vastaavia episodeja. He näyttivät meille useita videoita samana päivänä pidetystä mielenosoituksesta.

Osa aktivisteista joutui sairaalaan poliisin raa’an voimankäytön seurauksena. Tämä tapahtui samaan aikaan, kun parlamentaarinen delegaatio nautti Marokon tarjoamaa ylenpalttista ateriaa. Viranomaiset esittelivät suotuisia kehitysnäkymiä, joita uusi Marokon hallinnon kanssa neuvoteltu sopimus toisi mukanaan.

Jotkut Euroopan parlamentissa väittävät, että “kehitystä ei pidä vastustaa” Länsi-Saharassa ja että esitetyn sopimuksen vastustaminen olisi haitaksi väestölle, koska sopimus merkitsisi kaupankäyntiä, työpaikkoja ja tuloja.

Tämä lausunto sivuuttaa perustavanlaatuisen tosiasian: sopimus vahvistaisi Länsi-Saharan laittoman liittämisen Marokkoon ja toimisi vastoin YK-johtoisia rauhanponnisteluja jakaessaan Länsi-Saharan alueen kahteen osaan ja vahvistaessaan konfliktin toista osapuolta.

Mikä on Marokon kannustin osallistua tosissaan YK:n rauhanneuvotteluihin joulukuun alkupuolella, kun sillä on EU:n siunaus olla piittaamatta kansainvälisestä oikeudesta ja kun se saa yhä enemmän hyötyä EU:n kanssa solmittavasta uudesta kauppasopimuksesta?

Mikäli Euroopan parlamentti antaa siunauksensa sopimukselle, unionin tuomioistuin todennäköisesti kumoaa sen.

Kansainvälisen oikeuden periaatteita on tuettava sen sijaan, että allekirjoitamme sopimuksia, jotka selkeästi rikkovat laillisuusperiaatetta ja sahrawien oikeutta elää jälleen yhtenä kansana ja toteuttaa itsemääräämisoikeuttaan. Vaakalaudalla on niin EU:n maine kuin yhden kansan kohtalo.

Heidi Hautala
Kuva Yhdistyneet kansakunnat

Kirjoittaja on vihreiden europarlamentaarikko ja Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja.

Artikkeli on alun perin julkaistu EUobserverissa 11.10.2018.

 

 

Kolumni: Puolueettomuuden kauhistus

Helsingissä järjestetyt mielenosoitukset ihmisoikeuksien ja sananvapauden puolesta vaikuttavat jääneen Trumpin ja Putinin heinäkuisen kokouksen myönteisimmäksi saldoksi. Julkisten tietojen perusteella kahden autoritaarisen mediapersoonan kohtaaminen vastasi lähinnä tosi-tv:n ja somen spektaakkelinnälän tarpeisiin.

Ilveily sai puhtaasti kotimaisin voimin toteutettujen tuskaisten parahdusten sivunäytöksensä Suomen puolueettomuuteen liittyen: meillä murehdittiin muun muassa The New York Timesin otsikosta ”Finnish Neutrality Key to Helsinki Hosting”. Yksi huolestuneiden puheenvuorojen esittäjistä oli nykyisin viestintätoimisto Milttonin palkkalistoilla oleva Patrik Gayer, joka toimi aikoinaan puolustusministeri Carl Haglundin erityisavustajana. Gayerin mukaan Suomen puolueettomaksi koetun aseman vahvistuminen on riskitekijä. Hän toteaa, että ”taitava virkakoneisto ja tietyt poliitikot ovat viimeiset pari vuosikymmentä tehneet kovaa ja johdonmukaista työtä poliittisen yhteistyön syventämiseksi länsimaisten ystäviemme kanssa”. Suomen kutsuminen puolueettomaksi vaarantaa nämä saavutukset.

Suomen länsiliittoutumisesta kerrotun tarinan mukaan puolueettomuutemme päättyi EU-jäsenyyteen. Liittoutumista on sen jälkeen vain vahvistettu Nato-kumppanuudella ja lopulta kaikilla niillä sopimuspapereilla, jotka Washingtonista on keksitty sotaministeri Niinistön allekirjoitettavaksi esittää.

Tarina on höttöinen. Suomen tavoin vuonna 1995 Euroopan unioniin liittyneen Itävallan perustuslakiin on kirjattu maan puolueettomuus. Unionijäsenyyden kytkös liittoutumiseen on siis poliittinen tulkinta. Lisäksi on syytä muistaa vuoden 1994 EU-kansanäänestys, jonka yhteydessä äänestäjiä vedätettiin muun muassa oman rahan sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan suhteen raskaammin kuin brittejä konsanaan Brexit-äänestyksessä.

Vaikka EU-jäsenyyden hyväksymisen tulkitsisi puolueettomuuden lopuksi, miten se riittää oikeuttamaan myöhemmät päätökset sotilaallisesta liittoutumisesta? Näitä päätöksiä yhdistää epämääräisyys: eduskuntakäsittelyn puuttuminen tai puutteellisuus ja tietojen salailu valiokunnilta. Liittoutumispäätösten kyseenalaisuus riittää selittämään puolueettomuus-sanan herättämän kauhun ”tiettyjen poliitikkojen” ja ”taitavan virkakoneiston” piirissä.

 Raimo Pesonen
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija, joka toimittaa Vox Pulu -podcasteja.

 

Länsi-Sahara: Rikas ja ryöstetty maa

Länsi-Sahara, Espanjan entinen siirtomaa, on luonnonvaroiltaan rikas alue, jossa on runsaat kalavedet sekä fosfaatti- ja mineraalivarat. Polisario-liike, joka on alueen alkuperäisväestön sahrawien laillinen edustaja, vaatii, että Marokon hallitus keskeyttää alueen luonnonvarojen käytön. Monissa kansainvälisten järjestöjen ja aktivistien raporteissa on esitetty huoli luonnonvarojen ehtymisestä. Luonnonvarojen suurimittainen käyttö on tullut mahdolliseksi, koska Marokko on solminut kauppasopimukset Euroopan unionin kanssa.

Sahrawit ajoivat aktiivisesti sitä, että Marokon ja EU:n välisten kauppasopimusten oikeudellinen asema tarkistettaisiin Euroopan unionin tuomioistuimessa. Asiaa tarkasteltuaan tuomioistuin tuli siihen päätökseen, että kauppasopimus ei voi pitää sisällään tuotteita tai luonnonvaroja, jotka Marokko on tuottanut miehittämällään Länsi-Saharan alueella. Päätöksessä painotettiin myös sitä, että luonnonvarojen käytöstä tulisi konsultoida alueen alkuperäiskansaa sahraweja, joille alueen rikkauksien katsotaan loppujen lopuksi kuuluvan.

Länsi-Saharan alue on yksi maailman rikkaimmista alueista mitä tulee fosfaattivarantoihin. Marokosta on puolestaan tullut maailman johtavia fosfaatinviejiä sen miehitettyä Länsi-Saharan alueen vuonna 1975, kun Espanja vetäytyi alueelta pois.

Mineraalien lisäksi Länsi-Saharan valtava 1 500 kilometriä pitkä rantaviiva Atlantin valtameren rannalla on erittäin kalaisaa. Marokon kanssa yhteistyötä tekevät monikansalliset kalastusyhtiöt ovat jo vuosien ajan saaneet harjoittaa laitonta kalastusta 284 000 neliökilometrin kokoisella merialueella. Marokon hallitus on antanut yhtiöille kalastuslisenssejä sekä joillekin jopa oikeuden etsiä öljyä merenpohjasta.

Teksti Mariam Zafri
Suomennos Antti Kurko

Kuva loveshasha, CC BY-SA 3.0, commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=50553203

EU ja Länsi-Saharan luonnonvarat

Euroopan unioni joutuu arvioimaan uudestaan suhteitaan Marokkoon. EU:n tuomioistuimen joulukuussa antaman päätöksen mukaan Länsi-Saharan aluetta ei voi sisällyttää unionin ja Marokon välisiin kauppa- ja muihin sopimuksiin. Se, miten EU tulee käytännössä sopeuttamaan suhteensa Marokkoon oikeuden päätöksen jälkeen, on vielä epäselvää. Tammikuussa EU-parlamentin ulkoasiainvaliokunta vaati EU:ta kunnioittamaan oikeuden päätöstä. ”Me kunnioitamme oikeusvaltiota, ja sen tärkein periaate on oikeuden päätösten toimeenpano”, totesi valiokunnan puheenjohtaja Elmar Brok.

Oikeuden päätöksen perusteella kaikenlainen kaupankäynti Länsi-Saharan luonnonvaroista tulisi kieltää, eikä EU-maiden yritysten tulisi investoida alueelle. Viime marraskuussa Espanja, Portugali, Ranska ja Saksa allekirjoittivat Marokon kanssa julkilausuman yhteistyöstä uusiutuvan energian tuotannossa. EU-maita kiinnostaa tuoda puhdasta energiaa Marokosta. Mutta erityisesti suuri osa Marokon tuuli- ja aurinkoenergian hyödyntämishankkeista sijoittuu laittomasti miehitetyn Länsi-Saharan alueelle. Vuoteen 2020 mennessä tavoitteena on, että alueella sijaitsisi yli 25 prosenttia maan uusituvan energian tuotannosta.

Tammikuussa EU-komission energia- ja ilmastokomissaari Miguel Arias Cañete vastasi parlamentin esittämään kirjalliseen kysymykseen asiasta. Vastauksessaan komissaari viittasi EU-tuomioistuimen päätökseen ja totesi, että aiottu yhteistyö tullaan toteuttamaan kansainvälisen oikeuden edellyttämällä tavalla. Vastauksesta ei selviä, miten Länsi-Saharassa tuotettu aurinkoenergia voitaisiin erotella Marokossa tuotetusta, mikäli Marokko yhdistää alueen kansalliseen sähköverkkoon.

Cañeten vastaus merkitsee muutosta EU-komission asenteessa Länsi-Saharan kysymykseen. Aiemmin komissio on antanut ymmärtää, että Marokko on de facto hallinnut Länsi-Saharaa, mutta tuomioistuimen päätös vaatii tunnustamaan alueen erillisyyden. Muutos ainakin komissaarin asenteessa on suuri: aikoinaan Arias Cañeten viimeisin tehtävä Espanjan kalastusministerinä oli saada Länsi-Saharan kalavedet sisältänyt EU:n ja Marokon välinen kalastussopimus hyväksytyksi. EU-tuomioistuimen odotetaan tänä vuonna arvioivan senkin sopimuksen lainmukaisuuden Länsi-Saharan osalta.

EU-tuomioistumen päätöksen tulee estää länsisaharalaistuotteiden pääsy EU-markkinoille. Vähintäänkin tuotteiden alkuperämerkintä pitää muuttaa Länsi-Saharaksi. Suomessa tämä koskisi ainakin sardiineja ja tomaatteja. Valitettavasti EU-maiden yritykset eivät ainakaan vielä näytä kunnioittavan tuomioistuimen päätöstä. Esimerkiksi saksalaisen Siemensin toimitusjohtaja Joe Käser puolusteli yhtiökokouksessa investointejaan Länsi-Saharan tuulipuistoihin. Perinteisin sanakääntein hän kertoi yhtiön luottavan asiantuntijoihinsa kansainvälisen lainsäädännön suhteen, ja lisäsi perään samat tyhjänpäiväiset mantrat länsisaharalaisten itsemääräämisoikeuden kunnioittamisesta ja tuesta Saksan viralliselle ulkopolitiikalle: tuki YK:lle ja rauhanomaiselle ja molempia osapuolia tyydyttävälle ratkaisulle.

Samaa liturgiaa toistaa meidän ulkoministeriömme, ja se on tuttua myös länsisaharalaisille, jotka ovat yli 25 vuotta odottaneet sitä YK:n alaisuudessa toteutettavaa muutamaa tuntia demokratiaa, minkä kansanäänestyksen järjestäminen veisi ja josta sovittiin Marokon kanssa vuonna 1991.

Teemu Matinpuro

Lisätietoja: wsrw.org

Ukrainan mutkikas tilanne

Rauhanliitto julkaisi joulukuussa artikkelikokoelman Näkökulmia Ukrainan todellisuuteen. Kirsti Era luki ja arvioi sen.

Ukrainan Euromaidan-mielen­osoitukset alkoivat syksyllä 2013, Krimin valtauksesta on pian kolme vuotta. Euroopan tilanne on kärjistynyt pahimmilleen muistini aikana, mutta mikä on syytä, mikä seurausta, siitä kiistellään. Se ainakin on selvää, että se mikä pätee Krimiin, ei päde Baltian maihin tai Suomeen: täällä ei ole Venäjän tukikohtia.

Rauhanliitto julkaisi joulukuussa 2016 kirjan Näkökulmia Ukrainan todellisuuteen, jonka ovat toimittaneet Laura Lodenius ja Timo Mielonen. Peter Lodenius tarkastelee kirjoituksissaan Ukrainan historiaa, hajanaisuutta ja korruptiota, ja ukrainalaisten artikkelit kaivostyöläisten tilannetta, Krimin median pakolaisuutta ja Ukrainan koululaitoksen uudistamista. Oksana elyševa kuvaa kriisin mutkikkuutta, Itä-Ukrainan konfliktialuetta, sodan uhrien ahdinkoa ja avustustyötä. Hän kirjoittaa myös Odessan mellakan oikeuskäsittelystä ja Slavjanskin journalistimurhan tutkinnan puutteista. Valitettavasti kirjoitusten taustoitus on riittämätön siihen nähden, miten vähän suomalaiset tuntevat Ukrainaa tai kriisin tapahtumia.

Suomennokset on tehty kiireessä ja kaipaisivat editointia. Esimerkiksi elyševan tärkeä kirjoitus ”Ukraina ei ole mustavalkoinen” saattaa jäädä hämäräksi niille lukijoille, jotka tuntevat  kriisin heikosti. Rauhanliiton kiihkoton ja moniääninen julkaisu on kuitenkin tarpeen, sillä mediassa tapahtumia ei juuri ole käsitelty pariin vuoteen, taustoittamisesta puhumattakaan. Yksityiset kirjoittelijat (Bäckman, Enqvist, Putkonen jne.) taas ovat valikoivia faktojen ja tulkintojen suhteen eivätkä kyseenalaista sotaa.

Sota ei ratkaise kriisejä; sen sijaan tämä sota hyödyttää niin Ukrainan kuin Venäjänkin vallanpitäjiä. Kiovalla on täysi aihe pelätä uutta Maidania, samoin aseistautuneita natseja, joita kuvaa elyševa. Kun sota joskus loppuu, Oikeistosektori ym. tulevat pois rintamalta, jolloin Porošenkon hallitus on todellisissa vaikeuksissa.

Putinia taas palvelee niin propaganda ”meidän Krimistä” ja ”Kiovan fasistijuntasta” kuin Syyrian sota, ne suuntaavat venäläisten huomiota pois taloudesta ja demokratian tallomisesta, kannustavat yksimielisyyteen ja uhrauksiin. Kritiikittä jäävät niin Kremlin rahoittamat natsihenkiset moottoripyöräilijät kuin Kadyrovin armeijan väkivalta. Samoin Putinia näyttää palvelevan Venäjän läntinen demonisointi, kannatus vain kasvaa.

On harmillista, että kirja ei mainitse kahta kriisin laukeamisen kannalta keskeistä seikkaa: EU-tullimuuria ja Naton itälaajenemista. EU vaati itäisessä partnerisopimuksessa syksyllä 2013 Ukrainaa pystyttämään tullimuurin Venäjän suuntaan, vaikka maan ulkomaankaupasta lähes puolet suuntautui Venäjälle. Janukovitš siis pakotettiin valitsemaan joko EU-partnerisopimus tai sujuva Venäjän-kauppa, mikä oli kohtuutonta.

Toinen tärkeä syy on Naton laajeneminen. Krimin anneksion motiivi jää kirjassa maininnatta: se, että niemimaalla on kolme Venäjän sotilastukikohtaa. Sevastopolin sotalaivaston merkitys Venäjälle on valtava, onhan Turkissa, Bulgariassa ja Romaniassa Naton tukikohtia. Myös tavaraliikenne on laajaa. Ukrainan suuntauduttua Natoon vuokra-alueella sijaitsevien tukikohtien asema olisi ollut hankala, ja siksi Venäjä rikkoi kansainvälistä oikeutta ja liitti Krimin itseensä. Puheet Kiovan fasismista ovat tietenkin vain propagandaa, natseja riittää omassakin maassa.

Naton kaltaiselle asiantuntija­organisaatiolle Venäjän reaktio ei voinut olla yllätys, tuskin myöskään EU:lle, olihan Putin jo vuonna 2008 varoittanut Ukrainan suuntautumisen Natoon aiheuttavan ongelmia. Tuskinpa kuviteltiin, että Venäjä vuonna 2014 olisi yhtä passiivinen kuin Naton laajetessa itään 1999–2003: Georgian sota oli nähty jo vuonna 2008.

Näiden näkökohtien puuttuminen Rauhanliiton kiintoisasta ja tarpeellisesta Ukraina-kirjasta tukee valitettavasti yksisilmäisiä selityksiä kriisille. Sekä Venäjän että EU:n, USA:n ja Naton sekaantuminen maan asioihin ja kamppailu siitä johti nykyiseen tragediaan. Sotilastukikohdat ja valtapolitiikka eivät ole yksin Venäjän (tukikohtia 10 maassa) ominaisuus – USA:lla on niitä 38:ssa, Britannialla 14:ssä ja Ranskalla 11 maassa.

Suosittelen jatkolukemiseksi Richard Sakwan Taistelua Ukrainasta: maasta ei kamppailla ensi kertaa.

Kirsti Era

Teksti on julkaistu Kirsi Eran blogissa:

rauhanveteraani.net/2017/01/10/ukrainan-mutkikas-tilanne/

Näkökulmia Ukrainan todellisuuteen -kirjan voi ladata netissä:

 

EU-tuomioistuin päätti: EU:n ja Marokon väliset sopimukset eivät voi kattaa miehitettyä Länsi-Saharaa

isoeucourt_celebration_eEuroopan unionin tuomioistuin antoi keskiviikkona 21.12.2016 lopullisen lausuntonsa EU:n ja Marokon välisestä vapaakauppasopimuksesta, joka allekirjoitettiin vuonna 2012. Päätös on hyvin selväsanainen. Kauppasopimukset eivät voi koskea Marokon miehittämän Länsi-Saharan aluetta. EU-maista Hollanti ja Ruotsi ovat jo aiemmin korostaneet eniten sitä, ettei Länsi-Saharassa tuotettuja tuotteita saa tuoda EU:n alueelle marokkolaisina.
Tuomioistuin toteaa myös, että sama koskee jo vuonnna 2000 tehtyä assosiaatiosopimusta, jossa määritetään EU:n ja Marokon välisiä suhteita. Päätöksen perustelut noudattavat oikeuden julkisasiamiehen aiemmin syyskuussa antamia perusteluja.
 
Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Lauri Hannikainen toteaa: “Päätös on merkittävä asia länsisaharalaisille heidän kamppailussaan itsemääräämisoikeutensa toteuttamiseksi. Samalla päätös on tuki niille EU-maille ja muille tahoille, jotka ovat vaatineet kansainvälisen oikeuden kunnioittamista EU:n ja Marokon välisissä suhteissa ja Länsi-Saharan konfliktin ratkaisemisessa.”
 
Tuomioistuimen lehdistötiedote (englanniksi):
 
curia.europa.eu/jcms/upload/docs/application/pdf/2016-12/cp160146en.pdf
 
Tuomioistuimen koko päätös (suomeksi):
 
curia.europa.eu/juris/document/document.jsf?text=&docid=186489&pageIndex=0&doclang=FI&mode=req&dir=&occ=first&part=1&cid=607973
 
 
Lisätietoja: wsrw.org

TYÖPAIKKOJEN RAUHANTOIMIKUNTA: VAPAUS EI VAPAUTA VASTUUSTA

keijohiltunen

EU allekirjoitti Kanadan kanssa 30.10.2016 CETA-kauppasopimuksen (Comprehensive Economic and Trade Agreement). Belgian aluehallinnot vastustivat sitä investointisuojan vuoksi, mutta äänestysten jälkeen hyväksyivät sen kuitenkin. Sopimus käsitellään vielä Euroopan parlamentissa ja saatetaan voimaan sen jälkeen. EU:lla on ollut esi- merkiksi Etelä-Korean kanssa vapaakauppasopimus vuodesta 2011 lähtien. Euroopan komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan sopimus on lisännyt investointeja EU:n alueelle ja vienti on lisääntynyt useilla kymmenillä prosenteilla. Parlamentin käsittelyn CETA-sopimuksesta pitäisi olla laillisuusäänestyksen jälkeen aikaistettuna jo 14.12.2016.

On ylipäätään arvioitava, tarvitseeko kauppaa vapauttaa, kun nykyinenkään järjestelmä ei pysäytä viallisia tuotteita ennen kuin kuluttajalle aiheutuu käytöstä vahinkoa. Järjestelmä ei takaa inhimillisiä toimeentulomahdollisuuksia EU:n ulkopuolella tuotettujen tavaroiden valmistukseen osallistuville. Se ei liioin suojele lapsia pakkotyöltä, ei takaa turvallista lapsuutta, ei koulutusmahdollisuutta. Terveydelle turvallisten ja luontoa säästävien viljelymuotojen käyttö on vaarassa hävitä! Vapaampi kauppa ei kerrytä tuloja veroina enemmän ja tasaisemmin valtioille, vaan tulot kasautuvat entistä suurempien ja markkinoita hallitsevien yritysten kassaan. Kuilu eliitin ja tavallisten ihmisten välillä levenee.

Markkinoiden vapauttamisinto on myös nähtävissä sote-hankkeessa, jossa sosiaali- ja terveystoimintaa aletaan 2019 tuottaa entistä enemmän yhtiöissä. Kokonaishallinta mutkistuu useiden palveluntuottajien kentässä eikä symbioosia synny ekosysteemissä monimutkaisuuden ja hajanaisuuden vuoksi. Luodaan kuva, että isot toimijat ovat luotettavia ja pitkäaikaisia. Talouden ohjaus on kuitenkin ulkomailla, jonne tuotot ohjautuvat. Verotulot eivät jää yhteiskuntamme kehittämiseen. Arvion mukaan jopa yli miljardin euron veronkierrolla pönäköitetään vallanpitäjien ja heidän rahoittajiensa toimia.

Käynnissä on julkisen sektorin palveluiden uusjako, josta professorit Toivanen ja Liski varoittavat. Julkisen sektorin tehtävä on toimia terminaalina, jossa oman toiminnan täydentäjinä voi olla yksityisiä palveluntuottajia.

Kansallista osaamista ei saa luovuttaa pois!

Keijo Hiltunen

Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan työvaliokunnan jäsen.

 

 

Maailman konfliktit lisänneet EU-maiden asevientiä

aseita_sataaEU:n jäsenmaiden aseviennin rahallinen arvo on kasvanut kolmen viime vuoden aikana noin 38 prosenttia verrattuna viisivuotisjaksoon 2008–2012.
Laskelma käy ilmi SaferGlobe-ajatushautomon 1.12. julkaistavasta tutkimus- ja tiedotushankkeesta. Hanke tarkastelee EU:n aseviennin kehitystä käyttäen tunnuslukuinaan viiden merkittävän aseviejämaan myöntämiä asevientilupia. Maat ovat Espanja, Ranska, Ruotsi, Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta.

Kasvaneiden vientien taustalla ovat maailmalla lisääntyneet konfliktit sekä Itä-Euroopassa Venäjän uhkan vuoksi koettu epävarmuus. Lähi-itä on keskeinen vientikohde. Vuonna 2015 tarkasteltujen viiden maan vientilupien arvosta noin 42 prosenttia suuntautui Lähi-itään. Ranska tuki vienneillään Lähi-itään ulko- ja talouspoliittisia tavoitteitaan. Ruotsi taas vähensi vientejään Saudi-Arabiaan.

Hälyttävää on pienaseiden sekä ammusten viennin kasvu sellaisiin Lähi-idän maihin, jotka tukevat Syyrian sisällissodan aseistettuja ryhmiä. Kasvu alkoi vuonna 2012 ja näyttää jatkuneen vuonna 2015.

www.saferglobe.fi