Avainsana-arkisto: Etyj

Oksana Tšelyševa: Tanja

Itä-Ukrainan nelivuotisen sodan aikana olen löytänyt paljon ihmisiä, jotka auttavat kokoamaan ja tarkistamaan tietoja. Vaikka onkin kauheaa soittaa sodan keskellä elävälle ihmiselle kysyäkseen tapahtuneesta pommituksesta, on se usein ainoa keino saada tarkempia tietoja tapahtumista.

”Ai luitte uutisen, että lähistöllämme ammutaan? Ei nyt aivan lähellä, teen kotitöitä ja yritän olla kuulematta. Jos pommitus olisi lähempänä, se ei onnistuisi. Olemme neljässä vuodessa niin tottuneet tähän, että normaali elämä tuntuu nyt unennäöltä.”

Tanja on yksi näistä kontakteistani, jotka ovat auttaneet minua vuosien varrella. Nuori nainen, joka asuu rintamalinjalla Itä-Ukrainan konfliktialueella. Hänellä on mies ja tytär. Elantonsa hän saa pientilalta kasvattamalla vuohia ja sikoja. Lisäksi hän perheineen elättää yhteensä 59:ää kissaa ja koiraa. Tanja pitää yllä pientä eläinhoitolaa ja -sairaalaa. Tämä kaikki siis sotatoimialueella.

Tammikuun lopulla Tanjalta tullut viesti yllätti: ”Olen tullut muutamaksi päiväksi Pietariin.” Hän oli tullut kaupunkiin ostaakseen velaksi asunnon tyttärelleen: ”En halua, että hän on siellä sodan keskellä. Hän on nyt 13-vuotias. Teen kaikkeni, että hän pääsisi pois Donbassista.”

avd1Pietari on lähellä Helsinkiä, mutta minulle Venäjältä paenneelle se on kaukana. Tanja tuli pikavisiitille vieraakseni. Olimme kommunikoineet jo puolitoista vuotta netissä. ”Matka sujui hienosti. Hermoilin rajalla, kun suomalaiset rajamiehet kyselivät, kenen luokse matkustan, mihin osoitteeseen. Mehän emme muistaneet selvittää sitä ennalta. Selitin heille parhaani mukaan ja he tyytyivät vastaukseen.”

Tanja oli Helsingissä vain päivän ja lähti illalla taas Pietariin palatakseen sieltä Donetskiin. Hän oli löytänyt pietarilaisesta yhteisasunnosta tyttärelleen huoneen ja ottanut 15 vuoden asuntolainan. ”Huone on pikkuruinen, valitsin sen sillä perusteella, että naapurit ovat hyviä. Lapsihan joutuu asumaan yksin. Minä taas joudun tekemään paljon töitä maksaakseni asuntolainan ja tullaksemme toimeen.”

TUHOTTU LENTOKENTTÄ

Tanja asuu muutaman kilometrin päässä rintamalinjalta. Tummasilmäinen nuori nainen kertoo hiljaa ja rauhallisesti perheensä kokemuksista. ”Sota alkoi Donetskissa 26. toukokuuta 2014. Silloin pommitettiin Donetskin lentokenttää, jolla työskentelin. Olin juuri lähtenyt töistä, kun minulle soitettiin ja sanottiin, että pommikoneet pommittavat kenttää. Hetken päästä minulle soitti erehdyksessä kollega, jolla on Tanja-niminen tytär, ja kuulin huutoa: ’Meitä ammutaan, ihmisiä on kuollut.’”

Pitkään jatkuneiden raskaiden taistelujen jälkeen lentokenttä oli maan tasalla. Tanja suree lentokentän tuhoa: ”Se oli moderni, ja matkustajamäärät melkein yhtä suuret kuin Dallasissa.”

Lentokentän jälkeen hänen asuintaloaankin pommitettiin Donetskissa, joten hän päätti lähteä kaupungista ja asettui lähistön kylään. Eräänä aamuna hänen pihallaan ollut tyttärensä havahtui siihen, että tankit ajavat. Vaikka tankit vain ajoivat ohi, hänen rauhansa loppui niiden meluun.

SEPARATISTINEN HEVONEN

Kun kylää alettiin pommittaa vuonna 2014, Tanja yritti löytää turvapaikan myös hevoselleen. Hän kirjoitti kaikille hevosihmisten nettifoorumeille löytääkseen eläimelle paikan jostain tallista – yhdentekevää, olisiko se Venäjällä vai Ukrainan rauhallisella alueella. Hänelle vastattiin, että jos hän kerran harkitsee hevosen kuljettamista Venäjälle, ei kukaan auta häntä Ukrainassa. Hevonen jäi siis selviytymään sodan jalkoihin, koska he eivät voineet hylätä sitä. ”Sehän on hevonen ja he hevosharrastajia… Näköjään myös hevonen voi olla separatistinen.”

Samana vuonna Tanja vei lapsensa Venäjälle hetkeksi turvaan, tarkoitus oli viipyä muutama viikko poissa taistelujen jaloista. Pietarissa oli käytettävissä asunto, koska tuttavat aikoivat myydä sen ja antoivat sen ilmaiseksi heidän käyttöönsä. Viikot seurasivat toisiaan, mutta Donetskista tulleissa puheluissa kerrottiin joka päivä, että sota jatkuu. Lyhyeksi tarkoitettu vierailu Venäjällä venyikin puoleksi vuodeksi. Nyt tytär siis muutti yksin Pietariin.

KUOLEMIA TARKASTUSPISTEILLÄ

Tanjan kotitalon lähellä on ns. Donetskin kansantasavallan (DNR:n) sotilaiden tarkastuspiste. Tammikuun 21. päivänä 2018 sen luona tulitettiin reittibussia. Yksi ihminen kuoli. Etyjin tarkkailumission raportti toteaa: ”Tarkkailijat havaitsivat kaksi siviiliuhria DNR:n tarkastuspisteen luona Olenovkan lähistöllä. Kun tarkkailumission ryhmä tuli 21.1. kello 12.30 Olenovkan lounaisreunalla olevalle tarkastuspisteelle, sotilaallisesti pukeutunut ja aseistautunut DNR:n mies saattoi tarkkailijat bussipysäkille 40 metriä pohjoiseen. Tarkkailijat havaitsivat reiän bussin ikkunassa kuljettajan puolella, sen oli tarkkailijoiden arvion mukaan aiheuttanut luoti. Myöhemmin tarkkailijat havaitsivat samalla puolella bussia toisenkin reiän. Tarkkailuryhmän arvion mukaan bussia oli ammuttu tuliaseella lännen suunnasta.”

avd
Vuonna 2015 pommitettu kerrostalo Avdiivkassa. Talon julkisivuun on maalattu paikallisen naisen kuva. Rakennuksessa asuu perheitä, vaikka käytössä ei ole kaasua eikä vettä.

Tämän jälkeen DNR:n edustaja saattoi tarkkailijat ensiaputeltalle, joka oli pystytetty bussipysäkin viereen, ja he näkivät kaksi miestä (molemmat 58-vuotiaita): toisella oli kasvojen vasen puoli veressä ja hän piteli sen lähellä sidettä, toisella oli ampumahaavoja kaulassa ja vasemmassa poskessa. Tarkkailumission jäsenet näkivät lääkäreiden yrittävän elvyttää jälkimmäistä miestä, jolla oli voimakasta verenvuotoa ja hengitysvaikeuksia. Tullessaan teltasta kello 13.36 tarkkailijat kuulivat ristitulitusta, lukuisia laukauksia ja sarjoja noin 1–2 kilometrin päässä lounaaseen, sitten vähintään 6 räjähdystä noin 2–4 kilometrin päässä samalla suunnalla. Ennen tarkkailijoiden poistumista mainitulta alueelta DNR:n edustaja ilmoitti heille, että kaulaan ja poskeen ammuttu mies oli menehtynyt ja toinen mies toimitettu sairaalaan Donetskiin.

Tuona päivänä Tanja oli palannut kotiin vähän ennen kuin siviilejä kuljettavaa bussia tulitettiin. “No jos kerran ammukset tulivat lännestä, asialla olivat ukrainalaiset. Ampuva separatisti olisi huomattu. Siellä on erotuslinja heti tarkastuspisteen takana.”

AMBULANSSIEN VÄLISSÄ HARMAALLA VYÖHYKKEELLÄ

Marraskuussa 2017 Tanja oli taas kotimatkalla tarkastuspisteiden kautta. Hän näki, miten ihmiset nousivat bussista viimeisellä pisteellä. Lähinnä eläkeläisiä, heitähän tarkastuspisteiden jonoissa on eniten. Saadakseen Ukrainassa ansaitsemansa työeläkkeen he joutuvat kahden kuukauden välein käymään tunnistautumassa siinä ainoassa pankissa, josta Donetskin ja Luhanskin alueiden asukkaat voivat nostaa eläkkeensä.

Bussit, jotka kuljettavat ihmisiä Ukrainan valvomilta alueilta ”tasavaltoihin”, vievät heidät vain viimeiselle tarkastuspisteelle. Siellä matkustajien pitää nousta autosta, kerätä tavaransa ja kävellä vastapuolen viimeiselle tarkastuspisteelle. Näin tapahtuu aina, säästä tai matkustajan iästä riippumatta.

Yksi bussista noussut nainen kaatui käveltyään muutaman metrin päähän tarkastuspisteeltä. “Hän kaatui kuin leikattuna. Muutamat kiiruhtivat hänen luokseen, suurin osa käveli ohi. Edelläni kulkeneet autot eivät pysähtyneet. Kun sain pysäköityä ja pääsin hänen luokseen, hän oli vielä elossa. Pulssi oli kuitenkin hyvin heikko ja hengitys pinnallista.”

Tanja soitti Donetskin ”tasavallan” ensiapuun. Ambulanssi oli lähellä, mutta ei voinut ajaa paikalle, koska nainen makasi käytännössä Ukrainan tarkastuspisteellä. Tanjan vieressä seisoi ukrainalainen rajamies: ”Mikseivät ne suostu tulemaan? Ei me niihin kajota.”

Kuitenkin ukrainalainen ambulanssi olisi aivan samoin kieltäytynyt tulemasta ”tasavallan” tarkastuspisteelle. Siellä taas seisoi kuolevan naisen tytär. Hän odotti äitiä, joka oli aamulla lähtenyt ukrainalaispankin lähimpään konttoriin saadakseen kortin, jolle eläke maksetaan.

Kun ukrainalainen ambulanssi vihdoin saapui tarkastuspisteelle, nainen oli jo kuollut. Aikaa hukattiin Ukrainan puolella olevan ensiapuaseman etäisyyden vuoksi mutta myös siksi, että lääkärit olivat haluttomia lähtemään tarkastuspisteelle ”tasavaltojen” puolella asuvan naisen takia. “Objektiivisesti katsoen oli mahdotonta pelastaa häntä. Jos käytettävissä olisi ollut defi (defibrillaattori) – mutta kun ei ollut. Autot ja ihmiset ajoivat koko ajan ohitse.”

Vainajan tytär riensi autollaan paikalle jonojen läpi. Hän vei äitinsä ruumiin kotiin, ukrainalaiset rajamiehet auttoivat nostamaan sen kyytiin. “Olisittepa kuulleet, miten he kirosivat sotaa ja sen aloittajia. Oli kauheaa kuljettaa harmaalla vyöhykkeellä äitinsä kylmenevää ruumista. Tiedostaa, että olet siellä aivan yksin tragediasi kanssa. Harmaa vyöhyke itsessään on kauhea paikka. Tarkastuspisteillä on kilometrien jonot sekä helteellä että pakkasella, samoin eläkerahaston ja sosiaalitoimiston ovilla; niiden vaikutuksesta muutenkin sairastelevien eläkeläisten terveys pettää.”

Tanja yrittää keksiä edes jotain positiivista: naista yritettiin sentään auttaa, ei vain hän itse vaan myös molempien puolten sotilaat. Tytär vältti ryntäilyn bussilta toiselle äitiänsä löytämiseksi, koska tämä makasi kuraisessa tiepuolessa.

Marraskuun alussa eräs toinen nainen oli onnekkaampi. Hänkin tuupertui tarkastuspisteelle Luhanskin Stanitsassa paluumatkallaan ukrainalaisesta pankista. Hänen ohitseen ei ajettu, viereen pysähtyi Etyjin tarkkailumission autoja. Tarkkailupartion lääkintämies elvytti kuolevaa naista tunnin ajan, ja autossa oli defi, joka auttoi pelastamaan naisen hengen. Jos Etyjin partio ei olisi osunut paikalle tai se ei olisi pysähtynyt ja puuttunut tilanteeseen, olisi jälleen yksi elämä päättynyt.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

 

UKRAINA: Kolme päivää harmaalla vyöhykkeellä

ukraina_harmaa2
Rauhanpuolustajien delegaation jäsenet Oksana Tšelyševa ja Antti Rautiainen matkasivat konfliktiosapuolten välisen linjan tuntumassa Ukrainan Harkovasta Luhanskin alueen Popasnasta Donetskin alueen Avdiivkaan.

 

Ajoimme kontaktilinjalla noin kymmenen kylän kautta. Yhden yön vietimme Mironivkassa, joka on kaupunkimainen taajama, perustettu paikallisen voimalaitoksen rakentajille 1950-luvulla. Arkkitehtuuri on sen mukainen, korkeintaan 5-kerroksisia taloja ja pieniä omakotitaloja puutarhoineen. Ennen sotaa asukkaita oli noin 8 000.

Sodan jyske on jatkunut vaihtelevasti vuoden 2015 tammikuusta alkaen. Vierailun aikanakin Mironivkassa jyrisi – onneksi vain pommien ja sirpaleiden mylläämillä pelloilla taajaman ulkopuolella. Äänistä ei voinut päätellä, ovatko ammukset lähteviä vai putoavia, kuului pelkkää jyrinää. Paikallisten mukaan: ”Niillä taitaa itsellään jokin räjähdellä.” ”Niillä” viittaa Ukrainan armeijaan, jonka hallussa taajama on.

Kouluvälirauha ei pidä

Elokuun lopulla Itä-Ukrainan konfliktin osapuolet olivat sitoutuneet tulitaukoon, ns. kouluvälirauhaan. Kontaktilinjan tuntumassa, osapuolten asemien sijaitessa jopa vain 300 metrin päässä toisistaan, huomaa väkisinkin, miten Minskin sopimusta yleensä ja erityisesti sovittua ”kouluvälirauhaa” noudatetaan.

Sota on muuttunut rankaksi arjeksi. Silti ihmiset haluavat elää ja teeskentelevät, että kaikki on normaalia. Katulamput eivät pala: ”Mennään tässä varovasti, tähän putosi pommi viime vuonna ja teki kuopan, älkää vain kompastuko.” Tapasimme yksinhuoltaja Sergein, jonka elämän aurinko on 7-vuotias tytär, XX. Talvella 2015 he eivät käytännössä voineet poistua kotinsa kellarista. Vuosi sitten XX:n näkö alkoi heiketä ja hän puhuu huonosti. Ei ole osattu määritellä, johtuvatko vammat stressistä. Isää huolettaa väite, että stressistä johtuvia sairauksia on kaikkein vaikeinta parantaa.

Maiorskin taajamaa oli tuloamme edeltävänä päivänä tulitettu. Seitsemän ammusta jäi räjähtämättä ja ne purettiin heti. Meidän läsnäollessamme tulitus alkoi neljältä iltapäivällä. Ihmiset eivät tienneet, miksi osapuolet rikkovat ”elonkorjuurauhaa” juuri tällä lohkolla: ”Ehkä täällä on sellaisia yksikköjä.”

ukraina_harmaa
Novobahmutivkan kylän asukas.

Vierailun jälkeen saimme tietää, että tulitus oli jatkunut Žovankan ja Maiorskin tienoilla, kahteen taloon oli osunut. Maiorsk on osa Donetskin alueen Horlivkan kaupunkia, joka on kapinallisten hallussa: rintama on jakanut suuren teollisuuskeskuksen kahtia.

Donetskin alueen Bahmutin piirin Luhanskessa asukkaat kertoivat, että kouluvälirauhan alettua oli ollut kaksi viikkoa hiljaista. Myöhemmin saimme kuulla, että käyntimme jälkeisenä yönä oli kuulunut tulitusta.

Avdiivkan vanhassakaupungissa pystyimme kuljeskelemaan välirauhan ansiosta Kirovin ja Lermontovin kaduilla. Ennen välirauhaa emme olisi voineet edes pistäytyä ulkona. Popasnassa, missä vierailimme Etyjin tarkkailupisteellä, hiljaisuus jatkui syyskuun viidennen puoleenpäivään. Silloin tarkkailijat kuulivat kaksi räjähdystä sarjatuliaseen tulitusta, niiden alkuperä ei selvinnyt. Syyskuun 8. päivänä ilmoitettiin ensimmäisestä ”kouluvälirauhan” aikana haavoittuneesta siviilistä: vuonna 1972 syntynyt Vladimir Pisotski Krytaja Balkan taajamasta Donetskista oli saanut lukuisia sirpalehaavoja ja joutunut sairaalan teho-osastolle.

Harmaan vyöhykkeen asukkaille lääkärinavun saaminen on suurimpia ongelmia. Esimerkiksi Popasnassa oli nuori tyttö saanut kuukausi sitten vauvan. Tätä varten hän joutui sopimaan ennalta Bahmutin synnytyslaitoksen kanssa ja järjestämään kuljetuksen laitokselle, koska ambulanssit eivät tule rajojen yli. Synnytys oli vaikea, mutta helppona ei voi pitää myöskään matkaa Luhanskin Popasnasta Donetskin Bahmutiin.

Popasna ei ole kuitenkaan pahin paikka. Vielä hankalampaa on niillä, jotka kituuttavat pommitetuissa taloissaan aivan rintamalinjalla. Opytnen kylässä asuu enintään 50 henkeä, lähinnä eläkeläisiä. He ovat täysin riippuvaisia vapaaehtoisten avusta. Sodan vuosina kylässä ei ole ollut vettä, sähköjä, lääkkeitä eikä lääkäreitä.

Rintamalinja jakaa alueen mielivaltaisesti kahtia. Niinpä Helsingissä toukokuussa 2017 vieraillut Etyjin tarkkailuryhmän johtaja Alexander Hug kertoikin, ettei Ukrainan konfliktissa ole tarvetta toimiin erotuslinjan eri puolilla asuvien siviilien lähentämiseksi, koska keskinäiset kontaktit eivät ole katkenneet. Tätä osoittaa jatkuva ihmisvirta tarkastuspisteillä ns. kontaktilinjan yli.

Kuka rikkoo tulitaukoja? Kuka aloittaa?

”En suostu kommentoimaan, kuka aloittaa. Olen työskennellyt 20 vuotta armeijassa ja tiedän, etteivät ammukset lennä tänne Jasinuvatan tarkastuspisteeltä (”tasavallasta”), sen estävät puut. En kuitenkaan kertonut teille tätä.”(keski-ikäinen mies Avdiivkan vanhassakaupungissa)

”Ukrainan joukot ovat moukaroineet meitä enemmän kuin toinen puoli.” (Maiorsk)

”Suurin ongelma on sotilaiden sijoittaminen siviilien sekaan. He asuvat taloissa ja tekniikkaa on pihoissa. Ensin komentajat etsivät tyhjiä taloja, sitten paikalle tulee joukkoja. Jos omistajat ovat matkustaneet pois, sotilaat kantavat tavarat ulos ja peittävät ikkunat, jotta heitä ei nähtäisi… Eilen tuli kaksi ammusta Mitšurin-kadulle. Toinen osapuoli ampuu takaisin, paljon riippuu siitä, millaiset hermot sotilailla on.” (Luhansken taajama)

”Ukrainan joukot ovat jo viisi kertaa yrittäneet vallata taloni Novozvannivkassa. Ihan sama, tulevatko he vaatimaan aseistautuneina vai ilman aseita: perheeni toimeentulo on täysin riippuvainen talon puutarhasta. Kerran ne rupesivat jo viskomaan tavaroitamme roskiin – vanhempieni valokuvia, koko menneisyyttäni.” (Popasna)

ukraina_harmaa3
Jevgeni Kaplin, Harkovassa sijaitsevan Proliska-avustusjärjestön johtaja, ja Dasha, joka on kotoisin pahoin tuhotusta Zhovankan kylästä. Dasha on orpo, joka muutti Harkovaan maan sisäisenä pakolaisena. Nyt hän opiskelee kasvatustieteitä. Monien nuorten tavoin hänkin on riippuvainen avustusjärjestöjen tuesta. Dasha on nykyään yksi Proliskan vapaaehtoisista.

Kun ajoimme etulinjan tuntumassa, kuulimme suunnitelmista lähettää tänne rauhanturvaajia. Kyselimme, mitä asukkaat pitävät ajatuksesta. Yleinen kommentti: ”Kunpa kaikki jo jättäisivät meidät rauhaan.” Jevgeni Kaplin Proliska-avustusjärjestöstä kommentoi puolestaan: ”Nyt naisella voi olla kahden armeijan sotilaiden lapsia, sitten kolmen.”

Ihmiset pohtivat, millä perusteella ulkomaiset sotajoukot erottaisivat osapuolet toisistaan. Mitä tapahtuu siviiliväestölle ”tasavalloissa” ja Kiovan kontrolloimilla alueilla, aiotaanko heidätkin erottaa? Kuitenkin vaikkapa Maiorskissa (Kiova) on ihmisiä, jotka käyvät töissä Horlivkassa (”Donetskin kansantasavalta”), ja Horlivkasta ihmiset tulevat kasvimailleen Maiorskiin. Avdiivkasta Novobahmutivkaan saakka asukkaat kertoilivat meille, että he menevät vakavien sairauksien takia ”tasavaltoihin” Donetskin, Makiivkan tai Horlivkan sairaaloihin, koska hoito on siellä halpaa tai maksutonta, ja koska ”siellä on lääkäreitä, täällä ei lainkaan”. Kiovan kontrolloiman alueen asukkaiden on halvempaa hoidattaa myös hampaansa alueella, joka on Kiovan kontrollin ulkopuolella.

Kiovalainen Nina on juuri palannut Avdiivkasta, jossa hän keskusteli traumatisoituneita lapsia hoitaneiden psykologien kanssa: ”Miten he aikovat erottaa osapuolet, eihän Donbass ole Jugoslavia eikä Irak, ei täällä ole yhtenäisiä etnisiä alueita (enklaaveja).”

Mistä tulitaukorikkomukset johtuvat?

Avdiivkalaisen kommentti: ”Ei ole yhtä algoritmia tulituksen alkamiselle. Pienikin provokaatio, niin kaikki alkavat tulittaa kaikilla aseilla. Toisinaan lohkolle osuu vastakkain sellaiset ryhmät, joskus syynä on juopottelu, joskus taas juhlapäivät. Esimerkiksi Venäjän armeijan vuosipäivänä 23.2. tai kaivosmiesten päivänä tasavallat aloittavat tulituksen, kun taas Ukrainan itsenäisyyspäivänä, puolustusvoimien päivänä tai kasakoitten päivänä tulitus alkaa tältä puolelta. Siihen vastataan. Homma menee eri tavoin eri paikoissa ja eri aikoina, mutta juhlapäivinä on paukkunut koko sodan ajan.”

Etyjin tarkkailijat ovat viime aikoina säännöllisesti raportoineet myös siviilikohteiden ottamisesta sotilaskäyttöön. Matkan aikana saimme esimerkiksi tietää, että Ukrainan sotilasoperaation tiedotuskeskus sijaitsee Avdiivkassa entisessä lastentarhassa, jossa on myös vammaisten lasten kuntoutuskeskus. Etyjin tarkkailijat raportoivat 8.9.2017, että Ukrainan armeija käyttää Teplessä osaa koulusta, joka on toiminnassa. Kansainvälisen Punaisen Ristin nettisivulla siteerataan kuitenkin Ukrainan puolustusministeriön vuonna 2004 painamaa opasta kansainvälisestä oikeudesta: ”Sellaiset sodankäynnin keinot kuin aseiden käyttö asutuskeskuksissa, satamissa, kodeissa tai muissa siviilirakennuksissa” ovat ehdottomasti kiellettyjä.

Tässä yhteydessä mieleen muistuu Kramatorskin-matka vuonna 2016. Silloin alueella toimivan kansainvälisen järjestön edustajat kehottivat ryhmäämme lähtemään pois valitsemastamme hotellista, koska ”sotilaiden määrä on siellä niin suuri, että keskustahotelli muistuttaa lähinnä sotilaskohdetta”.

Kun kävin läpi Etyjin tarkkailijoiden raportit, jotka koskivat kouluja alueilla, jotka eivät ole Kiovan alaisuudessa, en löytänyt tietoja koulurakennusten käytöstä sotilastarkoituksiin ”kouluvälirauhan” ajalta. Syyskuun 7. päivän raportissa tarkkailijat kertovat käyneensä hallituksen kontrolloimalla alueella seitsemän asutuskeskuksen kouluissa ja ”tasavalloissa” neljän kaupungin kouluissa. Horlivkassa (Donetskin ”tasavalta” DNR) he havaitsivat koulun kellaria remontoitavan, jotta lapset mahtuisivat sinne paremmin tulituksen aikana. Samoin DNR:n Bezimennessä rehtori kertoi koulun olleen kaksi viikkoa suljettuna toukokuussa 2017, syynä voimakas pommitus. Piirihallinnon varajohtaja oli kertonut Holubivkassa tarkkailijoille, että tulituksen takia ei voitu avata kolmea piirin koulua, joten kaikki piirikunnan lapset on nyt koottu samaan kouluun.

Kylän johdon tapaaminen Popasnassa Luhanskin alueella

Alkukesästä 2017 alkaen Popasnan kylässä toimineet Etyjin tarkkailijat järjestivät tapaamisen Marina Dontsovan kanssa, joka vastaa paikallishallinnossa opetuksesta ja varhaiskasvatuksesta. Tapasimme hänet työhuoneessaan, jossa sota-ajasta kertoivat seinillä olleet julisteet, jotka varoittavat miinojen vaikutuksista, sekä muutaman vapaaehtoispataljoonan tunnukset.

Dontsova oli pukeutunut kirjailtuun ukrainalaispaitaan ja hän puhui ukrainaksi, tosin hitaasti ja hapuillen. Ukrainan kielen käyttö on hänen mukaansa pakollista valtion töissä. Yksi Etyjin tarkkailijoista kysyi, miten lasten vanhemmat kommentoivat opetuksen muuttumista kokonaan ukrainankieliseksi vuodesta 2018. Dontsova vastasi: ”He ovat tietenkin tyytymättömiä. Meidän täytyy kuitenkin rakentaa yhtenäistä kansakuntaa, joka puhuu yhtä kieltä.”

Kyselimme myös asukkaiden suhtautumisesta Etyjin tarkkailuryhmän työhön, ja Dontsova pyytää tarkkailuryhmän jäseniä käymään kouluissa selvittämässä tarkkailijoiden tehtäviä ja toimintatapaa.

Dontsova vakuuttelee, ettei paikallisilla lapsilla ole erityisiä ongelmia. ”Kukaan ei ole loukkaantunut miinojen takia, lapset ymmärtävät, ettei pidä kajota tuntemattomiin metalliesineisiin. He tietävät, että voivat kulkea vain tarkistetuilla teillä ja aikuisten kanssa.”

Hän kertoo ylpeänä, että joukko piirin lapsia kävi kesällä lomalla Sloveniassa. Eräs Etyj-tarkkailija kysyy kuitenkin, miksi Popasnan asukkaat valittavat, että ryhmä koottiin virkailijoiden omista lapsista.

Myös Popasnassa Ukrainan armeija on ottanut siviilikohteita sotilaskäyttöön: koulussa numero 27 majailee sotilaita. Dontsova kertoo, että sotilaat ovat siellä väliaikaisesti ja poistuvat korjattuaan Troitsken kylän sillan. Tämän jälkeen koulu remontoidaan erityislasten tarpeita vastaavaksi.

 Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

 

 

UKRAINA: Konflikti, joka ei koskaan jäätynyt



ukraina_raunio
Ampuminen jatkuu päivittäin Itä-Ukrainan kontaktilinjalla
. Etyjin Ukrainassa toimivan tulitaukoa tarkkailevan mission työ konfliktivyöhykkeellä on vaarallista eikä kumpikaan osapuoli tee työstä helppoa.

 

Rauhanpuolustajien delegaation jäsenenä minulle tarjoutui mahdollisuus olla mukana mission partion mukana Slavjanskin ja Kramatorskin alueilla. Partio koostui bulgarialaisista, brittiläisistä, turkkilaisista ja sveitsiläisistä tarkkailijoista sekä kahdesta paikallisesta avustajasta/tulkista.

Yksi vaarallisimmista tekijöistä kentällä ovat räjähtämättömät ammukset. Kaikkein vaarallisimpia siviiliväestölle ovat kuitenkin kartoittamattomat miinakentät. Aiemmin tuntemattomat miinakentät vaativat jatkuvasti siviiliuhreja.
 Vaikka partioilla on käytössä raskaat, panssaroidut maastoautot, niitä ei ole varustettu miinankestäviksi. Siksi autot eivät saa poistua yleisiltä teiltä.

Ukraina on hyväksynyt Ottawan miinasopimuksen, mikä tarkoittaa, ettei sillä ainakaan teoriassa ole jalkaväkimiinoja. Etyjin tarkkailijoiden mukaan siviilejä on kuitenkin menehtynyt niihin.

 Partion ohjelmaan kuului käynti YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n (United Nations High Commissioner on Refugees) paikallisella toimistolla Slavjanskin ulkoreunalla. Lisäksi partion tehtävään kuului tarkkailla raskaiden aseiden sijoituspaikkoja ja asemia ja lasten esteetöntä pääsyä kouluihin sekä tutkia miinanraivauksen tilannetta kentällä.

Pakolaisjärjestö auttaa eläkeläisiä

Partion ensimmäinen pysähdys oli UNHCR:n toimistolla Slavjanskissa. Etyj ja UNHCR ovat läheisessä yhteistyössä ja vaihtavat säännöllisesti tietoa tilanteen kehittymisestä kentällä.

UNHCR:llä on viisi aluetoimistoa Ukrainassa. Slavjanskin toimisto kattaa Donetskin ja Harkovan alueet ja sitä johtaa kenttävastaava Thomas Faustini.

Toimiston päätyö liittyy sisäisessä maanpaossa oleviin ihmisiin. Yksin Harkovan alueella heitä on noin 196 000. Donetskin alueella tilanne on kuitenkin erilainen ja huomattavasti vaarallisempi. Noin 20 kilometrin päässä kontaktilinjalta asuvat ihmiset ovat välittömästi vaarassa aseellisen konfliktin takia.

UNHCR:n paikallistoimisto on lukuisten alueen kansalaisjärjestöjen yhteistyökumppani ja auttaa yhdessä niiden kanssa paikallista väestöä sekä sisäisessä maanpaossa olevia.

 UNHCR:n työhön kuuluu myös tutkia asuintaloihin ja muuhun infrastruktuuriin syntyneitä vaurioita. Iso osa seudun infrastruktuurista on vaurioitunut, ja sodan takia kunnostus ja uudelleenrakennus on ollut käytännössä usein mahdotonta.

Paikallistoimisto järjestää apua myös ikääntyneelle väestölle. Valtava määrä eläkeläisiä joutuu matkustamaan kuukausittain kontaktilinjan yli nostaakseen eläkkeensä. Ukrainan hallitus on katkaissut kaiken maksuliikenteen aseryhmien hallitsemille ”Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen” DNR:n ja LNR:n alueelle. ”Tasavaltojen” alueella asuvat eläkeläiset ovat kuitenkin oikeutettuja ukrainalaisiin eläkkeisiin. Aseryhmien hallussa olevilla alueilla Ukrainan grivnoissa maksetut eläkkeet pitää silti vaihtaa siellä käytössä oleviin Venäjän rupliin.

Osa kylistä sijaitsee ei-kenenkään maalla rintamalinjojen välissä. Tämä tarkoittaa sitä, että juoksevaa vettä, lämpöä, julkista liikennettä tai pääsyä sosiaali- ja terveyspalveluihin ei useinkaan ole. Julkisen liikenteen puute rajoittaa merkittävästi ihmisten vapaata liikkuvuutta, erityisesti eläkeläisten, jotka saattavat joutua kävelemään 20–30 kilometriä vain nostaakseen eläkkeensä.

UNHCR on katoksia rakentamalla ja lämmitettyjä telttoja pystyttämällä yrittänyt auttaa kontaktilinjan tiesuluilla jonottavia ihmisiä. Katokset suojaavat ihmisiä sateelta ja lumelta ja kesäisin auringonpaisteelta. Lisäksi UNHCR on antanut Ukrainan sisäistä ”rajaa” tarkkaileville viranomaisille ja asemiehille tietokoneet helpottamaan ja nopeuttamaan tarkastuksia.

Jonotusajat tiesuluilla olivat aiemmin jopa 2–3 päivää tai yhden päivän sisällä jopa 10 tuntia. Syksyllä 2017 jonotusajat olivat pudonneet 2–3 tuntiin, mutta aika voi vaihdella paljonkin riippuen yleisestä tilanteesta kontaktilinjan läheisyydessä.

”Nollalinjalla” ampuminen ei ole tauonnut

Itä-Ukrainan sotatoimialueella vierailu on riskialtista puuhaa. Ampuminen sekä tykistö- ja rakettituli jatkuu joka päivä – tai oikeammin yö. Niin sanotulla ”nollalinjalla” (kontaktilinjan välittömässä läheisyydessä) ihmisiä saa jatkuvasti surmansa. Ukrainan hallitus kutsuu aluetta antiterroristiseksi operaatioalueeksi (ATO).

Vaikka tulitauko on ollut periaatteessa voimassa helmikuusta 2015 lähtien, paikalliset tietävät, että lähes joka päivä auringon laskiessa tulitus alkaa. Yleensä se jatkuu aamuun saakka. Lisäksi raskasta kalustoa – joka Minskin sopimuksen mukaan olisi pitänyt siirtää pois kontaktilinjalta – siirrellään öisin.
 Kentällä Minskin sopimuksen määräyksiä ei kuitenkaan ole pantu täytäntöön, eivätkä Etyjin tarkkailijat partioi öisin.

Maantie H20 Kramatorskin kaupungista Donetskin pohjoispuolelle on aavemainen, tiellä ei liiku yhtään autoa kumpaankaan suuntaan. Vain muutama kevyesti panssaroitu Ukrainan asevoimien ajoneuvo tulee vastaan tällä noin 40 kilometrin matkalla. 
Matkalla Avdiivkaan, joka on lähinnä rintamalinjaa sijaitseva kaupunki, on kaksi armeijan tiesulkua. Lähempänä Donetskia tie kohoaa kukkulalle, josta kaupungin siluetti näkyy selvästi. Tietä pitkin jatkaminen on kuitenkin mahdotonta, sillä maastossa ei ole selkeää rajalinjaa siitä, missä Ukrainan hallussa oleva alue päättyy ja mistä aseryhmien kontrollissa oleva alue alkaa.

Viimeinen Ukrainan hallituksen kontrollissa oleva taajama on pieni Avdiivkan kaupunki. Sodan jäljet näkyvät selvästi taloissa.
Viimeinen tiesulku, jonka jälkeen alkaa ”no go” -alue, sijaitsee suuren kerrostalokorttelin vieressä. Sieltä on vain muutaman kilometrin matka kuuluisalle Donetskin lentokentälle, jonka hallinnasta käytiin raskaita taisteluita vuodenvaihteen 2014–2015 tienoilla. Nyt kenttä on ”Donetskin kansantasavallan” hallussa.



Paikallisten kertomaa

Kramatorskissa ja Slavjanskissa oli mahdollisuus puhua useiden paikallisten kanssa, jotka olivat todistamassa aseellista konfliktia sen alusta eli keväästä 2014 alkaen. Kaikki kuullut ihmiset halusivat puhua nimettöminä.

”Tiedän henkilökohtaisesti kahdeksan taksikuskia, jotka työskentelivät kanssani Kramatorskissa, ja jotka tarttuivat aseisiin ja lähtivät taistelemaan DNR:n puolelle.”

”Teidän ei tarvitse meille kertoa, että Ukrainan armeija ei pommita siviilien taloja. Me tiedämme omasta kokemuksesta, että näin tapahtuu. Tykkitulen jälkiä näkyy joka puolella. Totta kai kapinalliset tekevät samaa. Mutta nyt he ovat kauempana täältä, koska ukrainalaiset ajoivat heidät Donetskin kaupunkiin.

”

”Samaan aikaan sodan jäljet alkavat hävitä. Kramatorskissa, Slavjanskissa ja monessa pienemmässä paikassa sodan tuhoamia taloja on korjattu.”

”Kun Euromaidan alkoi, Donbassissa oltiin aika hiljaa. Elämä jatkui ja ihmiset huolehtivat omista asioistaan. Mutta Krimin jälkeen [Venäjä valtasi Krimin 18. maaliskuuta 2014], kaikki muuttui. Kiovassa ehkä ajateltiin, että Krimin tapahtumat toistuvat täällä. He halusivat palauttaa järjestyksen [kun asejoukot ryhtyivät valtaamaan hallintorakennuksia huhtikuussa 2014].”

”Ne jotka tarttuivat aseisiin olivat tavallisia miehiä. Heitä oli ehkä tuhat. Monilla oli työläistausta. Oli miliisejä, erityisesti liikennemiliisistä, koska heillä oli pääsy aseisiin, joita he ottivat asemilta. Myös monia taksikuskeja liittyi heihin.

”

”Sitten tulivat venäläiset, suunnilleen huhtikuun alussa. Heitä oli aluksi noin satakunta. Eivät he piilotelleet sitä, että olivat Venäjältä. Ne olivat kovan näköisiä kundeja, raskaasti aseistettuja, isoja vahvoja miehiä. Näki, että he olivat taistelleet aiemminkin. Näki, etteivät he olleet mitään varusmiehiä, jotka eivät ole koskaan kantaneet rynnäkkökivääriä oikeassa tilanteessa. Voisi ajatella, että jotain palkkasotilaita ne olivat.

”

”Mutta on kai selvää, ettei sata miestä voi hallita kaupunkia, jossa on 170 000 asukasta. Suurin osa asemiehistä oli paikallisia. Venäläiset ikään kuin organisoivat heitä.”

”Se oli samaa aikaa, kun Strelkov [venäläinen armeijan veteraani ja äärinationalisti, joka tuli Donetskin alueelle osallistumaan ja organisoimaan aseellista konfliktia keväällä 2014] tuli tänne. Heillä oli mukana venäläisiä kasakoita ja myös Afganistanin sodan veteraaneja.

”

”Nyt tilanne on muuttunut. Aluksi jokaisessa kaupungissa oli omat aseryhmät. Nyt ne ovat osa samaa rakennetta, jota venäläiset upseerit komentavat, Venäjän asevoimista tietysti.”

”Sanoisin, että suurin osa miehistä näissä aseryhmissä on paikallisia, mutta on myös venäläisiä joukkoja. Sen nyt näkee tyhminkin.”

”Jos Venäjä ei olisi auttanut, kapina olisi kukistettu nopeasti ja verisesti. Miksikö olisi tullut verilöyly? Siksi, että niin moni oli tarttunut aseisiin. Hehän olivat kapinoineet aseellisesti Kiovan hallitusta vastaan. Oikein tai väärin, heitä pidetään pettureina.

”

”He eivät koskaan palaa Ukrainan puolelle. Jos palaavat, se on kuula kalloon tai pitkä istuminen vankilassa. Hehän ovat pettureita.”

”Tilanne on nyt sellainen, ettei kumpikaan puoli pysty saamaan haltuunsa toistensa alueita. Ne eivät pysty etenemään sotilaallisesti.”

”Palkkasotureita on kummallakin puolella, myös Ukrainan puolella. Donbass-pataljoona [äärioikeistolainen vapaaehtoispataljoona, joka on nykyisin osa Ukrainan kansalliskaartia] oli pahin.

”Sen näki, että Ukrainan armeijan sotilaat eivät olleet halukkaita ampumaan. Mutta vapaaehtoispataljoonien miehistä oikein näki, että he halusivat lähteä tappelemaan. Sen näki.

”

”Olemme tottuneet jokapäiväiseen ampumiseen. Sen kuulee, mistä päin ammutaan. Ensin kuuluu laukaus, sitten 10–15 sekunnin kuluttua tulee räjähdys.”

Teksti ja kuva Antero Eerola

Kuva: Itä-Ukrainan sodan aineelliset tuhot ovat valtavat. Yli kaksi miljoonaa ukrainalaista on paennut konfliktia joko maan muihin osiin tai ulkomaille, erityisesti Venäjälle.

 

Euroopan neuvosto tutkii journalistien murhaa Itä-Ukrainassa

Valokuvaaja Andrea Rocchelli ja ihmisoikeusaktivisti Andrei Mironov saivat surmansa tuokokuussa 2014 Ukrainassa. Vaikuttaa siltä, että heihin kohdistunut tulitus oli tarkoituksellista. Ukrainan tekemä rikostutkinta oli nopea ja puutteellinen ja lähinnä herätti lisää kysymyksiä, joihin Euroopan neuvosto on etsinyt vastauksia.

Milanossa käsitellään oikeudessa syytettä ukrainalaissyntyistä Italian kansalaista Vitaliy Markivia vastaan. Häntä syytetään italialaisen valokuvaajan Andrea Rocchellin ja tämän ystävän ja tulkin, venäläisen ihmisoikeusaktiivin Andrei Mironovin menehtymisestä. Markiv pidätettiin viime kesäkuussa hänen tultuaan Ukrainasta lomalle Italiaan. Ukrainassa hän palveli Kultšitskin pataljoonassa, joka on osa sisäministeriön alaista kansalliskaartia. Ukrainalaisen 112-internetsivuston mukaan pataljoona oli ensimmäinen aseellinen vapaaehtoisjoukko Ukrainassa: jo huhtikuussa 2014 muutama sata Maidan-aktiivia lähti Slavjanskiin, heidän joukossaan Markiv.

Toukokuussa 2014 Andrea Rocchelli ja Andrei Mironov menehtyivät Karatšun-mäeltä tulleessa kranaatinheitintulituksessa – mäellä oli asemissa ukrainalaisten vapaaehtoispataljoonien yksiköitä. Ranskalainen valokuvaaja William Roguelon haavoittui, samoin taksinkuljettaja Jevgeni Košman, joka oli tuonut journalistit rautatien ylikäytävän lähistölle Slavjanskin esikaupunkiin Andrievkaan.

Journalisteihin kohdistunut tulitus ei ollut sattumanvaraista tai spontaania. Sitä todistaa ammunnan kesto ja intensiteetti. Ensimmäiset jyrähdykset kuuluivat Mironovin, Rocchellin ja Roguelonin ollessa ylikäytävän luona. Heidän autonsa odotti risteyksessä, josta kääntyy tie ylikäytävälle, alueella sijaitsevan keramiikkatehtaan läheisyydessä. Kun tulitus alkoi, journalistit ryntäsivät kohti autoa päästäkseen pois tulituksen alta. Karatšunilta tulevan tulituksen suunta alkoi kuitenkin muuttua ja kohdistui ylikäytävän sijaan tähän siviiliryhmään. Se jatkui noin 20 minuuttia, minkä todistaa Andrea Rocchellin ottamat kuvat: hän kuvasi kaiken alusta loppuun saakka ja otti tulituksesta noin 40 kuvaa. Lisäksi hänen kameransa muistikortilla oli noin 15 minuutin nauhoitus, myös viimeiset minuutit, kun he yrittivät suojautua pensaiden ja puiden peittämässä notkossa. Tämä nauhoitus esitettiin julkisesti Milanon ihmisoikeusfestivaalin aikana toukokuussa 2017.

Syyte perustuu myös henkiin jääneen William Roguelonin lausuntoon. Häntä kuultiin Italian senaatin ihmisoikeuskomitean erityisistunnossa, jolloin hän muun muassa kertoi, että hyökkäys eteni kolmessa vaiheessa: 1. kivääritulitusta läheltä heidän ryhmäänsä, 2. kranaattitulitusta mäen suunnalta, 3. kivääritulta kohti autoa, joka tuli myöhemmin keramiikkatehtaan alueelta ja otti haavoittuneen Roguelonin kyytiinsä.

VELTTOA TUTKIMUSTA

Ukrainan suorittama virallinen rikostutkinta oli lyhyt ja pinnallinen. Tavoitteena näyttää olleen jutun käsittely perehtymättä tapahtumien kulkuun ja selvittämättä vastuullisia henkilöitä
ja heidän motiivejaan. Euroopan neuvoston journalistien suojelua edistävä organisaatio on korostanut, että ”kolme kokenutta journalistia oli siviilivaatteissa, liikkui siviilitaksilla, heidän sijaintinsa oli tiedossa eikä heitä voinut sekoittaa konfliktin osapuoliin tai sotilashenkilöihin”.

Virallisessa vastauksessaan EN:lle Ukraina ilmoitti, että ”Autoprikaatin N:o 95 ja Ukrainan kansalliskaartin yksiköillä, jotka olivat Karatšunmäellä, oli käytössään vain kevyttä aseistusta”. Vastaus sisältää tarkat tiedot niiden ukrainalaisten sotilaiden määrästä, jotka sillä hetkellä osallistuivat taistelutoimiin. Asiakirjassa kerrotaan myös, että tutkinta kävi tapahtumat uudelleen läpi journalisteja kuljettaneen taksinkuljettajan kanssa. Tämä tehtiin kuitenkin vasta syyskuussa 2016, lähes kaksi ja puoli vuotta myöhemmin, ja johtopäätöksenä oli: ”Tulituksen suuntaa ei voitu määrittää.”

Itse onnistuin löytämään taksinkuljettaja Jevgeni Košmanin jo kesällä 2015. Hän ajoi edelleen samalla autolla, jonka oli korjannut parhaansa mukaan tulituksen jäljiltä. Tulituksen aiheuttamia jälkiä näkyi kuitenkin edelleen joka puolella autoa. Jevgeni kuljetti minut paikalle, jossa journalistit olivat yrittäneet suojautua. Alas notkelmaan hän kielsi menemästä: siellä saattoi olla räjähtämättömiä tulitteita. Hiekkatiellä ja pientareella lojui edelleen lasinsirpaleita. Hän sanoi niiden olevan hänen autostaan. Saman vuoden keväällä 2015 häntä oli kuulemma kuulustellut rikostutkija. Hän oli tuonut tutkijan surmapaikalle ja samoin varoittanut tätä räjähtämättömistä tulitteista pensaiden täyttämässä notkossa. Rikospaikan tutkimus rajoittui hänen mukaansa rikostutkijan muistikirjaansa tekemiin merkintöihin.

Yksi tärkeimmistä todisteista siitä, ettei rikostutkinta ole suuresti ponnistellut tapahtumien selvittämiseksi ja todisteiden keräämiseksi, oli se, että elokuussa 2015 löysin menehtyneiden journalistien matkatavarat samasta Slavjansk-hotellista, jossa he olivat majailleet huoneessa 213. Siellä oli muun muassa tavaroita, joiden avulla pystyttiin päättelemään, mitä Mironov ja Rocchelli puuhasivat elämänsä viimeisellä viikolla. Ne löytyivät siis puolitoista vuotta tapahtumien jälkeen. Italian Kiovan-lähetystön myötävaikutuksella työntekijöiden talteen ottamat tavarat toimitettiin vihdoin vainajien omaisille. Edellä siteeraamastani Ukrainan virallisesta vastauksesta Euroopan neuvostolle ilmenee, että viranomaiset tiesivät, missä huoneessa journalistit majailivat: asiakirjassa mainitaan menehtyneiden tavaroista löytyneen hotellihuoneen avain. Mihinkään toimiin ei kuitenkaan ryhdytty ennen kuin Slavjansk-hotellin työntekijät kertoivat minulle säilyttäneensä kaiken, vaikka oikeusviranomaiset eivät olleet osoittaneet niitä kohtaan mitään kiinnostusta.

ASUKKAAT EIVÄT LUOTA RIKOSTUTKINTAAN

Onnistuin löytämään myös autonkuljettajan, joka pelasti William Roguelonin, tapasimme Slavjanskissa kesällä 2015. Nimitän häntä Sašaksi, sillä hän kieltäytyi jyrkästi virallisista lausunnoista pelätessään hankaluuksia. Hän kuitenkin kertoi tarkasti, kuinka näki haavoittuneen tien pientareella huutamassa ”Kamrad, help”. Saša kertoi, että hänen autoaan oli ammuttu paitsi kiväärillä myös kranaatinheittimellä. Keraamisia laattoja valmistava italialaisomisteinen Zeus-tehdas, jonka alueelta Saša ajoi työvuoron loputtua, ei muuten keskeyttänyt toimintaansa sinäkään aikana, kun kaupunki oli separatistien hallinnassa. Tehtaalla työskennelleiden mukaan tehdasaluetta suojelivat omat vartijat eikä siellä ollut separatistien sotilaita.

Kun Markiv oli pidätetty Italiassa, sekä virallinen Ukraina että Italian ukrainalaiset havahtuivat puolustamaan häntä. He haluavat todistaa, ettei Markiv ole vastuussa tapahtuneesta. Samanlaista aktiivisuutta ei Ukraina ole osoittanut niinä kolmena vuotena, kun siltä on odotettu vastauksia Pavian kaupunginsyyttäjien kysymyksiin. Ellei Markiv ole syyllinen, on Ukrainalla nyt erinomainen tilaisuus etsiä vihdoin oikea syyllinen, samoin upseeri, joka komensi tulittamaan siviilejä kahdenkymmenen minuutin ajan.

Talvella 2017 Hollannissa rekisteröity ihmisoikeusjärjestö Pravovaja initsiativa (Stichting Justice Initiative) valitti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen Andrea Rocchellin ja Andrei Mironovin tapauksen käsittelystä. Ukrainan virallisessa vastauksessa mainitaan erityisesti, ettei ylikäytävän lähistön talojen asukkaiden kuulustelusta saatu tuloksia, koska ihmiset kieltäytyivät vastaamasta kysymyksiin ilmoittaen, ”etteivät muista mitään eivätkä tiedä mitään”. Tämä kuitenkin kertoo vain sen, etteivät Slavjanskin asukkaat juuri luota Ukrainan rikostutkintaan. Ne asukkaat, jotka olivat tekemisissä Mironovin ja Rocchellin kanssa heidän viimeisenä elinviikkonaan, antoivat kuitenkin lausuntoja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle tehtyä valitusta varten.

Ukrainan virallinen vastaus Euroopan neuvostolle päättyy toivomukseen, että ”Euroopan neuvoston ja Etyjin tarkkailuryhmän aktiivisuus auttavat rikostutkinnassa ja sen selvittämisessä, ketkä ovat vastuussa rikoksesta”. Liioittelematta voi sanoa, että Andrein ja Andrean tunteneet ihmiset jakavat tuon toiveen, ja että juuri kansainvälisten elinten aktiivisuus takaa lain toteutumisen niiden kohdalla, jotka ovat vastuussa journalistien kuolemasta.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era
Kuva: CEZURA / Gabriele Wikalizzi

toimittaja2

Andrea Rocchellin kamerasta löytynyt kuva Andrei Mironovista.

Oksana Tšelyševa: Yksinkertaistusten vaarallisuudesta

Mitä tiedämme Ukrainasta, Afrikasta ja Euroopasta – eli yksinkertaistusten vaarallisuudesta

Minut kutsuttiin keväällä alustamaan Ukrainasta Vantaan Rauhanpuolustajien tilaisuuteen Vantaan Tikkurilaan. Paikka tunnetaan Suomen ulkopuolella parhaiten siellä valmistettavista maaleista, tasoitteista, pohjamaaleista ja sävytyssysteemeistä. Se on myös yksi asutuskeskuksista, joissa Ruotsin, Suomen ja Venäjän historiat liittyvät toisiinsa. Jopa kuuluisia maaleja valmistava tehdas oli ensin pieni öljynpuristamo, joka alkoi kukoistaa venäläisen pellavaöljyn markkinoiden kasvaessa. Ennen sitä Vantaanjoen pienen rantakylän halki kulki kuninkaantie, jota pitkin Suomen ruotsalaiset hallitsijat kulkivat Itäisen maakunnan pääpaikalta Turusta samoin ruotsalaiseen Viipurin linnaan.

Miten tiivistää tunnin alustukseen Ukrainan mutkikas historia ja traaginen nykyhetki? Tilaisuuden mainoslappuseen oli monistettu maan kartta, sen suurimmat kaupungit ja naapurimaat.

Tästä ongelma juuri alkaa. Kolme vuotta sitten eräs ensimmäisistä Ukraina-alustuksistani Suomessa alkoi samoin kartasta. Olin juuri palannut Ukrainasta, yhdeltä ensimmäisistä matkoistani toiseen synnyinmaahani. Minulla on niitä tosiaan kaksi, ja rakastan molempia. Olen syntynyt Ukrainassa mutta varttunut Venäjällä. Toinen isoisäni puhui ukrainalaista sekakieltä suržikia, toinen venäjää. Minussa virtaa niin venäläistä verta kuin Ukrainan romanien ja kreikkalaistenkin, ja Andrei-vaarin, jolla oli H’ersonin alueella oljella katettu kalkittu mökki, pääskysenpesä oven päällä ja kuohkeamultainen viinitarha.

Syksyllä 2014 minua pyydettiin kertomaan Ukrainasta suomalaisille, samoin nyt. Silloin kuulijat olivat hyvin monenlaisia: opiskelijoita, poliitikkoja, suomalaisia ja pakolaisia, eurooppalaisia, arabeja, afrikkalaisia. Aloitin kysymällä kuulijoilta: ”Mitä tiedätte Ukrainasta?” Vastaukset voi kiteyttää näin:”Se on suuri maa Euroopassa, paljon hiiltä ja hedelmällinen maaperä.”

Kolme vuotta myöhemmin jouduin taas aloittamaan puheeni Ukrainan kartasta ja siitä, ettei Ukrainassa asu vain ukrainalaisia ja venäläisiä. Tätä joutuu todella yhä selittämään. Kolme vuotta jatkuneen konfliktin aikana valtamediat ovat tiedottaneet Ukrainasta siten, että asia on kuulijoille yhä uutinen. Tämä osaltaan vaikeuttaa Etyjin tarkkailuryhmän päivittäisten tiedotteiden informaation ymmärtämistä. Marjinka ja Makievka, Avdievka ja Altševsk, Gorlovka ja Kramatorsk kuulostavat eksoottisilta nimiltä, eikä suomalainen median käyttäjä tiedä, etteivät ne ole kyliä vaan 100 000–300 000 asukkaan kaupunkeja. Ei suomalainen eikä muukaan eurooppalainen lukija hahmota, kumpi osapuoli aloittaa tulituksen ja kumpi tulittaa kovempaa.

Niinpä esimerkiksi Etyjin raportissa huhtikuun 23. päivältä kerrotaan: ”21.4. illalla ja 22.4. yöllä Širokinon kylään (20 km päässä Mariupolista) asennettu kamera havaitsi 58 valojuova-ammuksen lentävän idästä länteen, niiden jälkeen 9 valojuova-ammusta lensi lännestä itään ja yksi idästä länteen. Nämä tulitauon rikkomukset kirjattiin tarkistamattomalla etäisyydellä pohjoisen, pohjoiskoillisen ja koillisen suunnalla. Illalla 22.4. ja yöllä 23.4. tarkkailuryhmä havaitsi tulitaistelun, joka alkoi 7 valojuova-ammuksella lännestä itään, minkä jälkeen idästä länteen ammuttiin 89 ja lännestä itään 84 valojuova-ammusta tarkistamattomalla etäisyydellä pohjois-koillisessa.”

Tarkkailuryhmää ei voi moittia: se tekee työtään kirjatessaan tulituksen suunnan ja ajan.

Ihmiset haluavat kuitenkin yksinkertaisia vastauksia, he eivät jaksa joka kerta avata Google mapsia selvittääkseen, mikä on mitäkin. Semminkään kun he eivät tiedä, että Donetskin alueen Širokinon kyläksi nimitetty paikka ei enää ole asutuskeskus vaan sotilaskohde: tämän Asovanmeren rannalla kukoistaneen lomapaikan valtasi jo ajat sitten Ukrainan armeija vastoin Minskin sopimusta.

Jos konfliktin toinen osapuoli jatkuvasti kuvataan enkeleiksi ja toinen perkeleiksi, niin jälkimmäisten syyllisyys tapahtumista uskotaan herkemmin: informaation puuttuminen Ukrainan mutkikkaasta todellisuudesta on valmistellut tähän. Edistääkö moinen rauhan palaamista? Tuskinpa vain. Onko tällainen tiedotuspolitiikka vastuullista Euroopan turvallisuuden ja vakauden näkökulmasta? En usko.

Miten Eurooppa suhtautuisi vaaleilla valitun vaikkakin epäsuositun hallituksen väkivaltaiseen kaatamiseen jossain jäsenmaassaan? Miten se suhtautuisi 48 ihmisen polttamiseen jossain kaupungissaan? Miten Eurooppa suhtautuisi siviilikohteidensa raskaisiin tykistötulituksiin, tekipä sen kuka tahansa? Miten reagoitaisiin sloveenien, vallonialaisten, romanien, saamelaisten, sorbien, friisiläisten, bretonien etujen ylenkatsomiseen, tai esimerkiksi Saksan tanskalaisvähemmistön tai Tanskan saksalaisvähemmistön? Vai asuuko Ranskassa vain etnisiä ranskalaisia ja Saksassa saksalaisia?

Retorinen kysymys: onko Ukraina Eurooppaa vai ei? Voiko siellä hyväksyä ja puolustella ”vallankumouksellisella tilanteella” käytäntöjä, joita ei hyväksytä Euroopassa?

Suomessa olen kanssakäymisissä suomalaisten, suomenruotsalaisten, ranskalaisten, saksalaisten, somalien, sisilialaisten, Irakin ja Syyrian kurdien, Länsi-Saharan pakolaisten, tšetšeenien ja inguusien kanssa. Monilla täkäläisillä pakolaisilla on oma raskas kokemuksensa sodasta – muodikkaasta tai unohdetusta. Ja omat kysymyksensä…

Somalialainen Ahmad esittää kysymyksen, johon Eurooppa ei kykene vastaamaan: ”Miten eurooppalaiset muka ratkaisevat Afrikan ongelmat, jolleivät ymmärrä edes Ukrainaa?” Kaksi kurdiystävääni – toinen Mosulista, toinen Damaskoksesta – keskustelee tavatessaan englanniksi, koska heidän murteensa ovat niin erilaisia. Vanha ystävättäreni on varttunut Algeriassa länsisaharalaisten pakolaisleirissä ja opiskellut Kuubassa, ja hän lahjoittaa joka kuukausi rahaa muutaman Donbassin perheen ruokkimiseen. Hyvä tuttavani Libanonin Ramallahista muistelee Kiovaa, jossa hänen jordanialaiset sukulaisensa ovat opiskelleet, ja vie heille lahjaksi ukrainalaista pippuriviinaa.

Miksi ajatella näin mutkikkaita asetelmia? Varmaan siksi, että ilman niitä maailma olisi mustavalkoinen ja sodat loputtomia.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

Oksana Tšelyševa: Etyjin epäsuosio Ukrainassa

Ukrainassa toimivan Etyjin erityistarkkailuryhmän kahta autoa ammuttiin 23.6.2017 Luhanskin alueen Zolotoen tienoilla. Päiväraportin mukaan kiväärien ja kranaatinheitinten luoteja vihelsi tarkkailijoiden ylitse noin sata kappaletta vajaassa minuutissa. Tapaus sattui Ukrainan hallituksen valvomalla alueella.

Donetskin ”tasavallassa” (DNR) Etyjin tarkkailusaattue joutui hyökkäyksen kohteeksi 20.6.2017 Donetskin oblastin Jasinovatajan kaupungissa. Hyökkäys tehtiin rautatieaseman alueella. Tarkkailuraportin mukaan kaksi kuuden hengen tarkkailuryhmää teki työtään, kun paikalle tuli kaksi aseistautunutta miestä, joiden kasvot oli peitetty. Tarkkailijoiden autoja kohti ammuttiin. Hyökkääjät juoksivat autolta toiselle, yrittivät avata kuljettajan ovea, karjuivat, tähtäsivät tarkkailijoita aseella ja sitten pakenivat.

Seuraavana päivänä Gorlovkan kaupunginjohtajan Prihodkon Facebook-sivulla julkaistiin tieto, että hyökkääjät on tunnistettu ja pidätetty, heidän autossaan oli ukrainalaiset kilvet eivätkä he ole ”tasavallan” armeijan miehiä.

Etyjin tarkkailuoperaation aikana nämä eivät olleet ensimmäiset tapaukset, vaan tarkkailijoita on tulitettu useita kertoja. Toisinaan heihin purkavat epätoivoaan konfliktin siviiliuhrit. Valitettavasti Ukrainan konfliktin siviiliuhrien luettelossa on myös yksi Etyjin tarkkailija.

Kun kävin läpi Etyjin tarkkailuraportit Ukrainasta 1.5.–25.6.2017, joka ainoassa oli tietoa jommankumman osapuolen yrityksistä häiritä työskentelyä. Useissa tapauksissa tarkkailijat olivat myös ilmeisessä vaarassa. Esimerkiksi 1.5. tarkkailuosaston lähellä ammuttiin Luhanskajan kylän lähellä, osapuolten erotuslinjalla.
Toukokuun 6. päivän raportissa kerrotaan aseistautuneen DNR-sotilaan uhkailleen naispuolista tarkkailijaa.
8.5. tarkkailupisteellä Sosnovskoe-kylän itäreunalla (DNR) ammuttiin vain 50 metrin päässä tarkkailuryhmästä.
16.5. tarkkailijat kuulivat laukauksen sijaintipaikkansa vierestä 20 metrin päässä DNR:n tarkastuspisteestä lähellä Verhneširokovskoen kylää. Tarkkailijat arvioivat, että laukauksen oli tarkoitus säikäyttää heidät pois.
17.5. lähellä Dokutšaevskia kahdella kuorma-autolla liikkuneet sotilaat laukaisivat tarkkailuryhmän lähellä savuammuksen.
Kesäkuun 11. päivänä Mineralnoen kylän (DNR) lähistöllä tulitettiin tarkkailijoiden kameralennokkia.
23.6. sattui alussa kuvattu tulitus Ukrainan hallitsemalla alueella asutustaajamassa, ja raportti toteaa asukkaiden olleen yhtä suuressa vaarassa kuin tarkkailijat.

Etyjin tarkkailuryhmä toimii siis varsin vihamielisessä ympäristössä ja sen työtä häiritään. Tämän lisäksi se on toistuvasti joutunut sekä Ukrainan että ”tasavaltojen” median hyökkäysten kohteeksi. Armeijat vihaavat, koska tarkkailijat ”työntävät nokkansa väärään paikkaan”. Siviilitkin ovat tyytymättömiä: ”Miksei ole tuloksia, miksei konfliktia saada soviteltua, milloin ampuminen loppuu ja voidaan elää…?” Nuo ajelevat tuolla valkoisilla panssariautoillaan – miten niitä voisi olla haukkumatta? ”Mitä hyötyä noista on? Mikseivät ne käske lopettamaan ampumista?”
Olen itsekin kuullut monesti näitä kysymyksiä. Mitä vastata?

Etyjin tarkkailijoiden mandaatti on todellakin vain tarkkaileva. Se voi toimia vain Etyjin jäsenmaiden hyväksymässä ja kirjaamassa laajuudessa ja toiminta-alueen hallitusten poliittisesti hyväksymänä.

Tarkkailijoiden johtaja Alexander Hug kävi toukokuussa Helsingissä ja tapasi virallisia tahoja mutta myös kiinnostunutta lehdistöä muun muassa Latviasta. Latvialaiselle Kristina Hudenkolle hän sanoi:”Tästä tapauksesta (tarkkailijan menehtymisestä auton ajettua miinaan Prikuzyn lähellä – O.T.) on seurannut tarkkailuryhmän työssä, että tarkkailijoiden liikkuminen rajoitetaan päällystetyille teille, mikä huononsi mahdollisuuksia kontrolloida aseistuksen pois vetämisen aikataulua ja noudattamista (noudattamatta jättämistä); se on heikentänyt edellytyksiä käyttää etätarkkailulaitteita, jotka edellyttävät poistumista asvaltilta laitteiden käynnistämiseksi ja hoitamiseksi; se rajoittaa kontaktejamme siviileihin, jotka asuvat kaukana päällystetyistä teistä. – – Luultavasti nämä rajoitukset jäävät voimaan siihen saakka, kunnes osapuolet ryhtyvät tehokkaisiin toimiin miinojen poistamiseksi tai edes miinoitettujen paikkojen merkitsemiseksi.”

Nämä rajoitukset vuorostaan antavat aiheen uusiin hyökkäyksiin tarkkailuryhmää vastaan. Nyt siksi, että he muka kieltäytyvät ajamasta päällystämättömiä teitä pitkin. Eivät he aina kieltäydy, mikä ei estä molempien osapuolten kommentoijia kirjoittamasta: ”Sinne valitaan naisia ja vanhuksia, jotka eivät käsitä, minne tulevat, ja kieltäytyvät sitten kävelemästä pikku jaloillaan pommitetuille paikoille…”

13.6. Donetskin esikaupungissa menehtyi tykistötulen alla vanha nainen ja hänen invalidipoikansa. Onnettomuuspaikalle johtaa hiekkatie. Vaikka Etyjin tarkkailijat silti menivät paikalle ja totesivat onnettomuuden jo samana päivänä, sosiaalisessa mediassa levisi väite, että ” Etyjin tarkkailijat kieltäytyivät toteamasta siviilien menehtymisen”. Voitte kuvitella kommenttivyöryn, sillä on helppo lietsoa vihaa ”niitä kohtaan valkoisissa autoissaan”, kun ihmiset itse haluaisivat vain jäädä henkiin. Viha jää valoilleen, vaikka seuraavana päivänä ilmenisikin, että oikeutettu suuttumus viattomien kuolemasta oli tähdätty väärään osoitteeseen. Tähtääjinä oli muun muassa niitä, joiden intressi on kääntää aggressio sivuun: ”Nuo saavat rahaa tekemättä mitään ja välittämättä uhreista.” Ei auta, vaikka DNR:n johtaja Pušilin ja Kontrolli- ja koordinaatiokeskuksen edustajat tiesivät, että Etyjin ryhmä oli todellisuudessa käynyt havainnoimassa tilanteen. Tavallisella donetskilaisella ei ole mahdollisuutta selata joka päivä internetiä tai edes soittaa puhelimella, joten hänen käsityksensä, että ”Etyj ei tee mitään”, sai taas vahvistusta. Parhaassa tapauksessa ajatellaan Etyjin olevan hyödytön, pahimmillaan sitä epäillään Ukrainan armeijan vakoilijaksi.

Ukrainan osapuoli käyttää samankaltaisia menetelmiä Etyjin tarkkailuryhmän mustamaalaamisessa. Hekin pitävät ryhmää ”sokeana ja kuurona”. Syytökset tosin liittyvät täällä siihen, että Etyjin tarkkailuryhmä ”ei ole vieläkään havainnut Venäjän armeijan joukko-osastoja”, tarkkailijat ”pelaavat Kremlin joukkueessa” ja yleensäkin ”vakoilevat separatistien hyväksi”. Todistaakseen tämän he selaavat internetiä ”Ukrainan viholliset” -tietokannan hengessä löytääkseen valokuvan moldovalaisesta tarkkailutyöntekijästä, joka voitonpäivänä 9.5. pani kotiseudullaan rintaansa mustapunaraidallisen yrjönnauhan (Venäjän tunnus).

Miksi näin toimitaan? Syy on ilmeinen: ei sodassa kaivata totuutta. Jos tunnustetaan aito monimutkainen totuus, joka ei ole mustavalkoinen, siitä voi seurata teurastuksen loppuminen. Niinpä konfliktin molemmat osapuolet turvautuvat tarkkailuryhmän röyhkeään mustamaalaamiseen ja uhkailuun.

Suomennos Kirsti Era

 

 

 

 

 

AVOINTA RAPORTOINTIA UKRAINASTA

hug3_17Etyjin Ukraina-tarkkailuoperaation johtaja Alexander Hug vieraili Helsingissä toukokuussa. Hän tapasi suomalaisia virkamiehiä ja kertoi heille ja suomaisille Etyjin tarkkailuoperaation tavoitteista ja saavutuksista Ukrainassa. Hug on aiemmin työskennellyt konfliktialuella sekä Balkanilla että Lähi-idässä. Sotilastaustaisella Hugilla on takanaan myös lakiopintoja.

 

On kulunut kolme vuotta siitä, kun ensimmäinen Minskin sopimus allekirjoitettiin, ja kaksi vuotta Minsk kakkosesta eli vuonna 2015 allekirjoitetusta tulitaukosopimuksesta. Yhä kysytään, miksi Minskin sopimuksia ei ole pantu toimeen. Sopimusten ehtoja rikotaan koko ajan. Mitä esteitä on sopimusten noudattamisen tiellä?

”Minskin sopimuksilla tarkoitetaan koko joukkoa eri sopimuksia. On myös tärkeää muistaa, että Etyjin tarkkailuoperaatio Ukrainassa ei ole noiden sopimusten allekirjoittajataho. Meidän mandaattimme pohjana on Etyjin pysyvän neuvoston konsensus, ja työhömme kuuluu tarkkailla Minskin sopimusten toimeenpanoa”, kertoo Alexander Hug.

”Osa ongelmaa on se, että vaikka aseiden käyttöä koskevista keinoista vakauden luomiseksi on sovittu, niitä ei ole käytännössä toteutettu. Yksi suuri este on se, että sovittujen sitoumusten noudattamatta jättämisestä ei seuraa sanktioita, ei poliittisia, taloudellisia, humanitaarisia tai turvallisuuteen liittyviä.”

Hugin mukaan Minskin sopimuksessa sovittuja toimenpiteitä ei tasapuolisesti edistetä eikä toteuteta. Ja silloinkin kun niin tapahtuu, toteuttamisen tasoissa on eroja.

”On päiviä, jolloin turvallisuudesta huolehditaan varsin hyvin ja jolloin esimerkiksi tulitaukorikkomuksia on vain vähän. Ja sitten on päiviä, jolloin epävarmuus on suurta. Tarvitaan mekanismi, jonka avulla saatetaan vastuuseen ne, jotka eivät noudata sopimaansa. Etyjin tarkkailuoperaatio tuo esiin joitakin noista puutteista, joten meillä on objektiivista tietoa sen pohjaksi, miten tuollaista mekanismia voitaisiin soveltaa. On tärkeää, että sopimusten rikkomista ei pidetä normaalina vaan merkkinä siitä, että on tartuttava toimeen. Toimia odotetaan ensinnäkin niiltä, jotka sopimuksia ovat rikkoneet, mutta myös kansainväliseltä yhteisöltä, joka myös tukee sopimusten toimeenpanoa.”

VOIKO RAUHANTEKOON PAINOSTAA?

Jos taistelevia osapuolia todella painostettaisiin rauhansopimusten toteuttamiseen käytännössä, keskeisiä pelureita olisivat ensinnäkin ne, jotka ovat sopimusten allekirjoittajia. He ovat luvanneet lopettaa taistelut, luopua aseista, poistaa miinat ja sallia avustusjärjestöjen pääsyn alueelle.

”Allekirjoittaosapuolet sanoivat tekevänsä kaikkensa huolehtiakseen noista alueista taloudellisesti. He sanoivat haluavansa toteuttaa kaikki ne toimet, joiden avulla varmistetaan turvallisuus ja poliittinen vakaus. He ovat niitä, joiden pitää aloittaa työ kansainvälisen yhteisön avulla, ja pohjana on esimerkiksi se tieto, jota Etyjin erityistarkkailuoperaatio tuottaa”, toteaa Hug.

Samaan aikaan täytyy kansainvälisen yhteisön toimia, ja se koskee Etyjissä mukana olevia maita. Niiden joukosta aktiivisimpia ovat olleet esimerkiksi ”Kolminkeskinen yhteysryhmä” jonka muodostavat Ukraina ja Venäjä yhdessä Etyjin kanssa, sekä ”Normandia nelosen” tarkkailuryhmässä mukana olevat maat eli Venäjän ja Ukrainan lisäksi Ranska ja Saksa. Hugin mielestä on myös kansainvälisen yhteisön etu, että Ukrainan konfliktia ei vain hillitä vaan se ratkaistaan.

Operaatio on mukana olevien osapuolten poliittisen tahdon varassa. Onko mahdollista vaikuttaa osapuolten innokkuuteen ja painostaa heitä rauhantekoon?

”Minusta on tärkeää olla joustava. Jos tämä operaatio ei heti onnistu, tosiasioiden esillä pitämistä on vain jatkettava. Me teemme niin yhä uudestaan ja uudestaan päivittäisissä raporteissamme. Tämä on tehtävä objektiivisesti, riippumattomasti ja sitkeästi. Ja ehdottoman puolueettomasti. Jos jatkamme, olen vakuuttunut siitä, että ajan kuluessa paine käy niin kovaksi, että realismi tulee väistämättä vastaan.”

JULKISTA RAPORTOINTIA

Millainen on toimittajien ja tarkkailuoperaation välinen suhde?

”Meillä on avoimet ovet toimittajiin päin. Kaikki ovat tervetulleita juttelemaan tai tulemaan mukaan. Jos joku haluaa informaatiota, välitämme sitä hänelle niin paljon kuin voimme. Jo hyvin aikaisessa vaiheessa Etyjissä päätimme tehdä työmme läpinäkyvästi. Raporttimme ovat julkisia. Julkiset raportit ovat harvinaisia poliittisissa organisaatioissa – yleensä tietoa jaetaan valikoiden. Päätimme myös julkaista ne kolmella kielellä joka päivä, jotta ne olisivat kaikkien saatavilla, sekä toimittajien että laajemman yleisön. Me myös jatkamme tällä linjalla. On tietenkin toimittajia, jotka kirjoittavat meistä kriittisesti, mutta se ei haittaa, koska olemme sopineet läpinäkyvyydestä ja siihen liittyy kritiikin vastaanottaminen.”

Alexander Hug sanoo, tarkkailuoperaation työssä on monia haasteita, mutta tärkein on jo mainittu: rauhansopimusten allekirjoittajat eivät ole suorittaneet korjausliikkeitä operaation keräämän tiedon pohjalta.

”On Etyjin 57 osanottajamaan – mukaan lukien Venäjä ja Ukraina, jotka ovat mukana rauhansopimuksessa – poliittinen tahto, että operaatiomme perustana on informaation tuottaminen. Tätä vakuutettiin viimeksi tämän vuoden maaliskuussa. Teemme tätä työtä siis heille, tuotamme tietoa Etyjin pysyvälle neuvostolle, ja luonnollisesti myös suuri yleisö hyötyy siitä. Mutta huolestuttavaa on nimenomaan konfliktin osapuolten toimien puute ja passiivisuus.”

TARKKAILIJOIDEN TYÖTÄ HÄIRITÄÄN

Hug kertoo, että konfliktin osapuolten häirintä operaatiota kohtaan näkyy turvallisuusuhkina ja pelotteluna.

”Sen taustalla on vain yksi syy, ja se on pyrkimys estää meitä tekemästä tarkkailutyötämme ja sen seurauksena estää meitä raportoimasta. Onhan aivan loogista, että jos pelottelet jotakuta, ajan mittaan tämä rajoittaa toimiaan välttyäkseen pelottelulta. Olemme päättäneet jatkaa mandaattimme toteuttamista, mutta huolehdimme tietenkin tarkoin henkilökuntamme turvallisuudesta. Tärkeää tietoa on sekin, että kerromme osapuolten meihin kohdistamasta uhkailusta ja haitanteosta.”

Tänä vuonna Etyj on raportoinut 600:sta sen Ukraina-operaatioon kohdistuneesta häirintätapauksesta. Kuka niihin syyllistyy eniten, ja miksi?

”Syy on selvä, eli osapuolet estävät työtämme koska eivät halua meidän näkevän, mitä alueilla tapahtuu. Syy on sama hallituksen hallitsemilla alueilla ja toisen osapuolen hallussaan pitämillä alueilla. He saattavat perustella työmme hankaloittamista ’turvallisuussyillä’. Mutta on heidän velvollisuutensa eliminoida uhat. Jos he kertovat, että tiellä on miina, emme tietenkään jatka eteenpäin. Mutta heidän on tuhottava miina. Jos he eivät sitä tee, syy voi olla vain se, että he eivät halua meidän menevän alueelle ja näkevän mitä siellä tapahtuu. Jos he sanovat, että alueella käydään taisteluja emmekä voi mennä sinne – no, lopettakaa taistelut. Niin yksinkertaista se on.”

Hugin mukaan konfliktin osapuolet pelottelevat heitä eri tavalla. Alueilla, jotka eivät ole hallituksen kontrollissa, tarkkailijat kohtaavat enemmän ja vakavampaa häirintää: väkivaltaa, pelottelua ja hyökkäyksiä.

”Siellä meitä kohti ja lähellämme ammutaan, ja työntekijöitämme häiritään seksuaalisesti. Heitä uhkailllaan, heille kiroillaan. Osa uhkailijoista on juovuksissa. Häirinnän luonne on siis merkittävästi loukkaavampaa kuin Ukrainan hallituksen hallitsemilla seuduilla.”

Yksi tarkkailuoperaation jäsen kuoli huhtikuussa ajoneuvon osuttua miinaan Luhanskissa kapinallisten hallitsemalla alueella. Alexander Hug kertoo, että tapauksesta on käynnissä useita eri tutkimuksia.

”Järjestö on aloittanut sisäisen tutkinnan, jonka tekee Etyjin sihteeristö Wienissä. He tutkivat sisäisiä hallintomenettelyjä ja niiden toimivuutta, eli onko tehty kaikki tarpeellinen turvallisuuden eteen ja onko korjattavaa. Etyjin tämänhetkinen puheenjohtajamaa Itävalta on antanut järjestön pääsihteerille tehtäväksi valmistella riippumattoman ja ulkopuolisen oikeustieteellisen tutkinnan. Myös Ukrainan hallitus on aloittanut maan omia lakeja noudattavan rikostutkinnan. Me itse olemme käynnistäneet sisäisen arvioinnin, jonka ensimmäinen kierros on jo valmis. Tulosten pohjalta haluamme varmistaa keinot, joiden avulla vältämme tuollaiset onnettomuudet vastaavissa olosuhteissa. Olemme tehneet Minskin sopimusten allekirjoittajille selväksi, että odotamme saavamme heiltä niitä alueita koskevat tiedot, jotka he tietävät vaarallisiksi. Haluamme kartat, joihin riskialueet on merkitty, sekä toimintasuunnitelman noilla alueilla sijaitsevien miinojen varalta. Emme suinkaan ole niin naiiveja, että uskoisimme heidän poistavan kaikki miinat kuukaudessa. Niiden täydellinen poistaminen vie vuosia. Mutta odotamme näkevämme suunnitelman ja kuulevamme, kuinka he parantavat turvallisuuttamme.”

Hug kertoo, että hänen tietääkseen myös Luhanskin puolella tapausta on ryhdytty ”jollakin lailla” tutkimaan.

MITEN SOTA SAADAAN LOPPUMAAN?

Etyjillä on käytössä joitakin poliittisia pakkokeinoja. Järjestön operaatiot ovat riippuvaisia siitä, että sen osanottajamaat löytävät yhteisen poliittisen tahdon.

”Etyjin pysyvä neuvosto on tehnyt selväksi, että tarkkailuoperaatiolla on neuvoston täysi tuki, eli tällä hetkellä järjestön osanottajamaat tukevat poliittisesti mandaatin toimeenpanon jatkoa. He ovat luonnollisesti huolissaan alueelle siirretyn henkilöstönsä turvallisuudesta, koska henkilöstöstä huolehtiminen on heidän vastuullaan. Olemme jatkuvasti yhteydessä Etyjin osanottajamaihin. Nytkin olen Suomessa keskustellakseni Suomen Etyjin viranomaisten kanssa ja kertoakseni heille Ukrainan tilanteesta. Tiiviit yhteydet kaikkiin 57 osanottajamaahan ja heidän poliittinen tukensa ovat meille tarpeen.”

Miten sota sitten saadaan loppumaan?

”Puhtaasti sotilaallisesta näkökulmasta katsottuna on tehtävä päätös, että taistelevien osapuolten välille rintamalinjaan luodaan välimatkaa – heidät on saatava erilleen. Samaan aikaan liian lähellä rintamalinjaa sijaitseva raskas aseistus on vedettävä pois. Tämän jälkeen tilanne vakautuu ja se on helpommin ennakoitavissa. Nyt se on arvaamaton.”

Taistelevat osapuolet ovat joissakin kohdin kymmenen tai kahdenkymmenen metrin päässä toisistaan. Hugin mukaan tarvitaan vähintään kahden kilometrin välimatka pitämään jalkaväki aseineen erillään toisistaan, siis vähintään kilometri rajan kummallakin puolella.

”Lisäksi raskaat aseet on poistettava. Panssarivaunujen ja kranaatinheitinten pitää siirtyä vähintään viidentoista kilometrin päähän rajasta molemmin puolin, raskaiden raketinheitinjärjestelmien vieläkin kauemmas. Ballistiset ohjukset on siirrettävä ainakin 140 kilometrin etäisyydelle toisistaan. Näistä on jo sovittu, joten uusia sopimuksia ei tarvita. Osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen aseista luopumisesta ja niiden siirroista ja sitoutuneet niihin. Nyt on kyse siitä, halutaanko nämä yksinkertaiset toimet toteuttaa käytännössä.”

Pallo on sopimuksen allekirjoittajilla. Ensisijaisesti kyse on Ukrainasta, Venäjästä ja tietyistä tahoista Donetskin ja Luhanskin alueilla. Kansainvälinen yhteisö kokonaisuudessaan tukee Minskin sopimusten toimeenpanoa. Hugin mukaan allekirjoittajatahoja kohtaan tulee olla riittävää ja jatkuvaa painetta sen puolesta, että he toteuttavat sen minkä ovat luvanneet.

Oletteko päässeet selvyyteen konfliktin osapuolten riveissä olevista ulkomaisista taistelijoista?

”Olemme puhuneet ihmisten kanssa, jotka sanovat tulevansa ulkomailta. Olemme nähneet ihmisiä, joiden asuissa on ulkomaiden tunnuksia, ja puhuneet sellaisten pidätettyjen kanssa, jotka ovat omien sanojensa mukaan kotoisin muista maista. En voi spekuloida sillä, mitkä ovat heidän motivaationsa tai poliittiset syyt väitteiden taustalla, koska perustamme havaintomme ja raporttimme faktoihin. Emme salaa tietojamme: jos näemme ulkomaisia tunnuksia taistelijoiden asuissa, kerromme siitä. Raportoimme siitä mitä näemme ja kuulemme, kunhan tieto on oikeaksi osoitettu.”

PAKOLAISET YHÄ AHDINGOSSA

Etyj julkaisi raportin Ukrainan sisäisistä pakolaisista. Ovatko viranomaiset reagoineet siihen mitenkään? Onko pakolaisten elämä kohentumassa vai onko se yhä niin hankalaa kuin raportissanne kuvailtiin?

”Olemme yhteydessä kaikkiin osapuoliin, emme vain Ukrainan hallitukseen vaan myös niihin, jotka pitävät valtaa Donetskissa ja Luhanskissa alueilla, jotka eivät ole hallituksen kontrollissa. Sisäisiä pakolaisia on myös noilla seuduilla. Tarkkailemme sisäisten pakolaisten tilannetta eri puolilla Ukrainaa, meillä on kahdeksan tarkkailijaryhmää myös Donetskin ja Luhanskin ulkopuolella, lännessä ja etelässäkin. Joidenkin pakolaisten tilanne on edelleen vaikea, ja olot heikkenevät sitä enemmän mitä kauemmin ihmisten pakolaisuus kestää, koska he käyttävät loppuun säästönsä ja muut mahdollisuutensa toimeentuloon. Heitä vastaanottavilla alueilla ja yhteisöillä on rajalliset mahdollisuudet huolehtia heistä. Tämä synnyttää monenlaisia ongelmia, joita seuraamme tarkasti. Pakolaisongelma koskettaa yli puoltatoista miljoonaa ihmistä, ja tuo on vasta virallinen luku niistä, jotka ovat menettäneet kotinsa. Ja kuten missä tahansa konfliktissa, he haluavat vain palata takaisin kotiin. Tarkkailuoperaatiolla on vastuunsa siitä, että se tarjoaa kylliksi avointa ja luotettavaa tietoa, jotta sotaa paenneet ihmiset sen perusteella kykenevät tekemään päätöksensä siitä, onko oikea hetki palata kotiin. Joillekin kotiinpaluu on ainoa vaihtoehto, koska heidän rahansa ovat loppuneet, heillä ei ole varaa maksaa väliaikaisen pakopaikkansa vuokraa, joten he sitten palaavat sinne mistä pakenivat. He ottavat suuren riskin, koska usein heidän kotinsa sijaitsevat kaikkein vaarallisimmilla alueilla.”

Etyjin operaatio tarkkailee tilannetta myös Venäjän rajalla ja pitää silmällä venäläisten virallisia avustussaattueita. On epäilty, että saattueissa tuodaan tarvikkeita kapinallisille. Miten tätä tutkitaan?

”Etyjin Ukraina-tarkkailuoperaatiolla ei ole mandaattia tutkia tuota. Meillä ei ole lupaa avata yhtäkään rekkaa. Olemme yksinomaan tarkkailijoita, emme tutkijoita. Me seuraamme näitä saattueita ja raportoimme havainnoistamme. Näemme toisinaan millaisia kuormia joissakin kylissä puretaan, ja tämäkin tieto löytyy raporteistamme. Emme voi raportoida siitä, mitä tapahtuu Venäjän puolella rajaa, koska se ei kuulu mandaattiimme.”

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Anu Harju