Avainsana-arkisto: asehankinnat

Pääkirjoitus: Hävittäjien kauhistus

Kevään eduskuntavaalit ovat rauhanliikkeelle erityisen tärkeät. Tulevan eduskunnan ja nimitettävän hallituksen politiikalla on hyvin pitkälle meneviä vaikutuksia turvallisuuteemme. Tärkeimpänä yksittäisenä päätöksenä tulee olemaan nykyisten 64 Hornet-hävittäjän korvaaminen (itse asiassa hävittäjiä on tätä nykyäkin vain 62, koska kaksi konetta on jo tuhoutunut korjauskelvottomiksi). Elinkaarikustannuksiltaan jopa yli 30 miljardin euron päätöstä yritetään ajaa läpihuutojuttuna.

Hävittäjähankinnasta on annettu sellainen kuva, että kaikki puolustuspolitiikan asiantuntijat, joihin puolustusministeriö lukee mielellään vain ja ainoastaan sotilaat, olisivat asiasta yksimielisiä. Näin ei kuitenkaan ole, mutta puolustusvoimien piiristä on hyvin hankala saada eriäviä mielipiteitä julkisuuteen. Armeijassa ylempien upseerien päätöksiä ei saa kritisoida. Rangaistukseksi voi joutua koristelemaan pikkukivillä pihapolkuja ilmavoimien Lapin-majalla Lemmenjoella. Onneksi perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kuitenkin kansalle eikä upseereille. Pidetään siitä huoli jatkossakin.

Rauhanliikkeenkin toiminnan ansiosta keskustelu hankinnan mielekkyydestä on virinnyt mediassakin. Pitkäänhän ns. valtamedia tuntui olevan puolustusvoimien talutusnuorassa markkinoimassa uusia kiiltäviä sotakoneita suurelle yleisölle. Vähintäänkin osa noista miljardeista pitää varata todellisiin turvallisuusuhkiin, joihin kuuluu niin ilmastonmuutos kuin kasvava epätasa-arvo ja hyvinvointivaltion alasajo. Tämänhetkisen vakavimman turvallisuusuhan eli ilmastonmuutoksen kannalta hävittäjähankinta on valtava investointi tuhon kiihdyttämiseksi.

Hävittäjähankintaa tarkemmin harkitsevia on ilmaantunut useista puolueista, joten eri puolueita kannattavien rauhanaktiivien on helppo tehdä valintansa tämäkin huomioon ottaen. Ainoan poikkeuksen näyttävät tekevän siniset, jotka ovat linjanneet vaaliohjelmassaan tavoitteeksi 100 uutta hävittäjää. Näillä näkymin sotapuolue kadonnee vaalien jälkeen poliittiselta kartalta kokonaan. Valitettavasti kuitenkin sekä keskusta ja kokoomus ovat sallineet olematonta kannatusta nauttivan puolueen reivata puolustuspolitiikan vaarallisille vesille. Korjausliike on tarpeen.

Tässä lehdessä on mukana artikkeli toisella kotimaisella. Claus Montonen avaa ydinvoiman ja ydinaseiden yhteyksiä artikkelissa, joka aloittaa yhteistyön “suomenruotsalaisen rauhanliikkeen pää-äänenkannattajan” Fredspostenin kanssa. Näin aluksi julkaisemme artikkelin sellaisenaan ruotsiksi, mutta saamamme palautteen perusteella mietimme, käännämmekö vaihtoartikkelit jatkossa suomeksi.

P.S. Käykäähän allekirjoittamassa valittavalle uudelle eduskunnalle osoitettu Hävittäjämiljardit uuteen harkintaan -adressi, linkki siihen löytyy Rauhanpuolustajien nettisivuilta.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.

Keski-Suomen Rauhanpuolustajat: Hävittäjärahoja on käytettävä ilmastokatastrofin hallintaan

Suomi suunnittelee ostavansa uusia hävittäjiä, joiden valtava hankintahinta, 8–12 miljardia euroa, on lähes viidesosa valtion talousarvion vuotuisista menoista. Vaikka hankinta ajoittuisi kymmenen vuoden ajalle, se merkitsisi mittavaa valtion velkaantumista.

Maamme turvallisuuspolitiikka näyttää painottuvan yhä enemmän militarismin ja asevarustelun suuntaan. Ulkopoliittiset ja diplomaattiset aloitteet ovat jääneet taka-alalle, samoin yhteiskuntarauhan säilyttäminen.

Seuraava eduskunta päättää sekä hävittäjähankinnasta että ilmastonmuutoksen hillitsemisestä. Hävittäjät ovat vaarassa jäädä ilmastokeskustelun ulkopuolelle. Jo Kioton ilmastosopimuksessa 1997 sotateollisuus jäi vapaamatkustajaksi muun muassa Yhdysvaltojen voimakkaan painostuksen takia. Asebisnes ja armeijat voivat saastuttaa ilman, että niiden kasvihuonepäästöjä valvotaan tai niitä velvoitetaan toimimaan ilmastonmuutosta vastaan.

Hävittäjälentokoneet tuottavat valtavasti kasvihuonekaasuja (CO₂, vesihöyry, metaani), esimerkiksi yliäänilento kuluttaa sekunnissa 15 litraa kerosiinia. Niihin käytetyt resurssit (raha, raaka-aineet, teknologia, osaaminen) menevät ilmastonmuutoksen kiihdyttämiseen, vaikka sitä pitäisi hillitä. Hävittäjähankinnan ympäristövaikutukset onkin saatava mukaan ilmastokeskusteluun.
Asevarustelu pahentaa ilmastokriisiä ja siten heikentää turvallisuutta koko maailmassa. Raaka-aineita, energiaa ja osaamista tarvittaisiin maapallon ongelmien ratkaisemiseen yhteistyössä. Ilmastonmuutos näkyy jo sään ääri-ilmiöinä ja pakolaisuutena, emmekä voi väistää vastuutamme sen torjumisesta. Nopeimmin ilmastonmuutokseen varautumista voitaisiin rahoittaa sotilasmenoista.

Aseisiin perustuva maanpuolustus on vain osa turvallisuuspolitiikkaa diplomatian ja muun kansainvälisen yhteistyön rinnalla. Demokratia, ihmisoikeudet, oikeusvaltio ja hyvinvointiyhteiskunta ovat turvallisuuspolitiikan kivijalka. Niiden puuttumista eivät mitkään aseet korvaa. Hävittäjiin käytetyt verovarat vahvistavat suurten asevalmistajien valtaa maailmanpolitiikassa. Hävittäjiä meillekin kauppaavat yritykset käyttävät hyväkseen veroparatiiseja minimoidakseen veronmaksunsa ja murentavat näin hyvinvointivaltion rahoituspohjaa.

Tilanne suurvaltojen – Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan – välillä kiristyy uhkaavasti. Meillä on pitkä yhteinen raja Venäjän kanssa ja siksi voimme turvallisuuspoliittisilla valinnoillamme joko liennyttää tai pahentaa tilannetta, joka voi pahimmillaan johtaa suursotaan. Yksi konkreettinen teko jännityksen lievittämisen ja aseriisunnan suuntaan olisi luopua hävittäjähankinnasta tai hankkia mahdollisimman pieni määrä ilmapuolustusaseita liittoutumattomalta Ruotsilta.

Hävittäjähankintaa ei voi jättää asianosaisten eli ilmavoimien päätettäväksi. Vaadimme, että äärettömän kalliista hankinnasta käydään laaja keskustelu, jonka pohjalta päätetään demokraattisesti, paljonko koneita ostetaan, mistä ja millä ehdoin.

Keski-Suomen Rauhanpuolustajat ry:n puolesta

Olavi Kokkonen, puheenjohtaja
Satu Kortelainen, sihteeri
Eero Tapaninen, tiedottaja

Ikuinen malli Cajander

Historialliset rinnastukset on aina nautittava vähintään kahden suolahyppysellisen kera. Kokonaan analogioita ei voi kuitenkaan sivuuttaa, koska niitä käytetään niin aktiivisesti päivänpolitiikassa. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskusteltaessa palataan jatkuvasti talvisotaan. Esimerkiksi HX-taistelukonehankinnan kustannuksia ei saa kyseenalaistaa, koska Suomi joutui talvisotaan niin puutteellisesti varustautuneena, ettei kaikille sotilaille riittänyt edes asepukua, vaan rintamalle mennessä omiin vaatteisiin lisättiin valtion antama kokardi ja vyö. Tämä malli Cajanderina tunnettu asu symboloi edelleen varustautumismenojen riittämättömyyttä.

Paluu yhtenäisen kansakunnan syntyhetkeksi katsottuun talvisotaan tarjoaa helpompia voittoja poliittisen retoriikan saralla kuin sisällissodaksi kääntynyt itsenäistyminen. Jatkuva sotaan vetoaminen tuottaa kuitenkin yhteiskunnalliseen keskusteluun autoritaarisia sävyjä, jotka ulottuvat muuallekin kuin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Eikä kyse ole vain keskustelun sävyistä, vaan raa’asta budjetoinnista: Verkkouutisten lainaaman valtiovarainministeri Petteri Orpon mukaan vuodesta 2021 alkaen hävittäjähankinnat nielaisevat miljardin vuodessa, mikä vuoksi tarvitaan ”edelleen nihilististä, tiukkaa politiikkaa”. Jos näin ei toimita, vastassa on jälleen malli Cajander, sota puutteellisesti varustautuneena. Sodan väistämättömyyttä taas ei voi kyseenalaistaa, koska Suomen idea vaikuttaa olevan valmistautuminen sotaan Venäjän kanssa.

Muun muassa taloushistorian professori Ilkka Nummela on osoittanut malli Cajanderin myytiksi. Nummelan mukaan Suomi käytti ”1930-luvulla muuhun Eurooppaan verrattuna runsaasti maanpuolustukseen”. On toinen asia, miten onnistuneesti rahat käytettiin. Silloin uskottiin muun muassa sukellusveneisiin, kuten nyt – historiallista analogiaa käyttäen – taistelukoneisiin.

Antropologi Claude Lévi-Straussin mukaan historiankirjoitus on jossain määrin modernin yhteiskunnan korvike alkuperäiskansojen myyteille. Myyteillä puolustetaan maailmanjärjestystä. Kun yhtenäisyyden tunnetta vahvistavaa myyttiä toistetaan rituaalisesti, estetään maailmaa sortumasta kaaokseen. Myytin tarve ja käyttökelpoisuus sanelevat sen eliniän. Tämä pätee myös malli Cajanderiin.

Raimo Pesonen

Hävittäjähankinta uhka turvallisuudelle – allekirjoita vetoomus

Sipilän hallitus käyttää vuosittain miljoona euroa Hornetit korvaavien hävittäjien hankinnan valmisteluun, ja armeijamme evp.-kenraalit lobbaavat kauppaa ulkomaisten lentokonefirmojen edustajina. Hävittäjähankintaan uppoaisi ensin 7–10 miljardia euroa, elinkaarikustannukset nousisivat yli 30 miljardiin.

Ei voida sivuuttaa myöskään hävittäjien vahingollisuutta ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Helsingin Sanomat kirjoitti 30.8.2018, että 63 Hornetia vastaa 12500 suomalaisen vuoden kasvihuonepäästöjä. Lehden mukaan Suomen sotilasilmailu aiheutti  vuonna 2017 kasvihuonekaasupäästöjä noin 144 000 tonnia, kun merivoimien laiva- ja veneliikenne aiheutti noin 17 000 tonnin kasvihuonekaasupäästöt.

Rauhanjärjestöt ovat käynnistäneet vetoomuksen Hävittäjäkaupat uuteen harkintaan – miljardit hyötykäyttöön. Ilmavoimat ja hallitus ajavat hankintapäätöstä kiireellisenä ja itsestään selvänä, vaikka se ei ole kumpaakaan. Hornetit lentävät vielä, ja Ruotsilta voi vuokrata hävittäjäkoneita. Ilmastosopimuksen kriittiseen vuoteen 2030 on enää 12 vuotta, katsotaan silloin, mitä ilmastokriisin kello on lyönyt ja mihin on varaa.

Tutustu myös Hävittäjämiljardit hyötykäyttöön -kampanjan Facebook-sivuun.

Tulosta käsin kirjoitettava vetoomuspohja tästä.

Keski-Suomen Rauhanpuolustajat kirjoitti 31.8.2018 Keskisuomalainen-lehden mielipideosastoon aiheesta otsikolla Hävittäjähankinnan miljardeille olisi hyödyllistäkin käyttöä.

 

Käyvätkö suomalaismedia ja -vaikuttajat vielä jatkosotaa?

Venäläisen kenraali Nikolai Makarovin viikontakainen puheenvuoro Helsingin yliopistossa sekä Niinistön ja Putinin väliset keskustelut herättivät hurmoksellisen suomettumispelon ja rautaa rajalle -kommenttivyöryn tiedotusvälineiltä, poliitikoilta ja varsinkin internetin keskustelupalstoilla.

Professori Jarmo Virmavirta arvioikin Uuden Suomen blogikirjoituksessaan, että julkisuuden monilla palstoilla käydään edelleenkin jatkosotaa, jossa Suomi ja Venäjä ovat vihollisia. Hänen mukaansa nämä heijastuvat rivimiestenkin asenteisiin. Kuvaavaa tietysti on, että suurin osa näistä ”sotahulluista” on nimenomaan miehiä. Virmavirta toivookin, että olisi jo aika siirtyä asenteista asioihin ja 2000-luvulle.

Rauhanpuolustajat puolestaan kysyi valtiotieteen tohtori, eversti evp Pekka Visurilta vähemmän tunteellista analyysia Makarovin puheesta.

Visurin mukaan Venäjän yleisesikunnan päällikön ja varapuolustusministerin, armeijankenraali Makarovin puhe on selkeä ja looginen Venäjän turvallisuuspoliittisten näkemysten esittely. Hänen mukaansa useimmat faktat ja Venäjän näkemykset olivat jo asiantuntijoiden tiedossa, mutta eräät painotukset olivat uusia. Uutta oli myös se, että kritiikkiä Suomea kohtaan esitettiin nyt julkisessa puheessa, sillä aikaisemmin se on tapahtunut yleensä luottamuksellisissa keskusteluissa.

”Tärkein sanoma, joka suomalaisilta kommentaattoreilta tuntuu jääneen huomaamatta, oli ilmoitus Venäjän jyrkän kielteisestä kannasta pohjoisten merialueiden militarisoimista kohtaan. Venäjä ei hyväksy sitäkään, että pohjoismaat ja Baltian maat muodostaisivat uudenlaisen sotilaallisen blokin, joka toimisi Pohjois-Euroopassa Naton suojeluksessa. Sillä on Venäjän mielestä selvä kytkentä Yhdysvaltojen ja Naton järjestelyihin. Venäjä näkee erityisesti Yhdysvallat muun muassa Islannin ilmavalvonnan taustalla, jolloin kyseessä olisi yritys sitoa Naton ulkopuolisia maita, Suomi mukaan luettuna, tekemään Naton töitä”, Visuri lisäsi.

Visurin mukaan puheen sisältö ei sinänsä ollut yllätys. Sen sijaan Suomea koskevan kritiikin esittäminen julkisesti oli uutta.

”Paasikivi sanoi aikoinaan, että suomalaisten kannattaa välttää ryhtymistä sellaisiin toimiin, jotka antavat Venäjälle aihetta epäillä, että Suomi antaisi alueensa jälleen sen vihollisten käyttöön. Tämä ajatus toimi hyvin Suomen Paasikiven linjan ja puolueettomuuspolitiikan pohjana. Paasikiven linjan perusta on edelleen pätevä”, Visuri lisää.

Sotilaallinen liittoutumattomuus Suomen valtti

Rauhanpuolustajien näkemyksen mukaan tinkimätön sotilaallinen liittoutumattomuus on vahvin valtti Suomen turvallisuuspolitiikan kulmakivenä muuttuvien suurvaltasuhteiden keskellä. Suomi tekee tietysti päätöksensä itsenäisesti, mutta edesmennyttä Pekka Koskista lainaten ”emme ole katsomossa vaan näyttämöllä, kun teemme turvallisuuspoliittisia ratkaisujamme”. Toimintamme vaikuttaa välittömästi siihen, miten naapurimme reagoi. Rautaa rajalle merkitsee rautaa rajan molemmin puolin ja päinvastoin. Hyvä myös muistaa, että turvallisuus on jakamaton – kaikkien osapuolten turvallisuusintressit on otettava huomioon.

Makarovin ja hänen mielipiteeseensä yhtyneen presidentti Putinin arvion Suomen Nato-liehittelystä ei pitäisi olla mikään uuutinen. Suomi on lisännyt tuntuvasti Nato-yhteistyötä eri aloilla. Kuten entinen kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä toteaa Ylen Ykkösaamun kolumnissaan: ”Suomi on tunnetusti ottanut jo toista vuosikymmentä pieniä, mutta tiheitä askelia Naton suuntaan lukuisten Suomen Nato-rauhankumppanuuteen liittyvien ohjelmien puitteissa. Asevoimien aseistuskin on muutettu jo lähes täysin Nato-yhteensopivaksi. Uusinta askelta ollaan ottamassa nyt, kun ollaan lähtemässä Nato-maa Islannin rajoja vartioimaan.”

Nato-Suomi ongelmallinen naapuri

Ja Venäjä kokee Naton ongelmalliseksi, jopa turvallisuusuhaksi itselleen, vaikka itse näemme Naton toisin. Venäjä myös ilmaisee mielipiteensä, pidimme me siitä tai emme. On viisasta ulkopolitiikkaa ottaa huomioon ympäröivä todellisuus kokonaisuudessaan, ei pelkästään omaa napaansa tuijottaen. Mahdollinen Nato-jäsenyys johtaisi mitä ilmeisimmin lisääntyviin jännitteisiin lähialueillamme.

Tiedotusvälineiden ja poliitikkojen toistama totuus, että Suomi tekee turvallisuuspoliittiset päätöksensä itse, on itsestäänselvyys. Mutta toivottavasti päätöksenteossa otetaan huomioon mahdolliset vaikutukset lähialueillamme.

Esimerkiksi risteilyohjushankintojen sijaan Suomelta olisi syytä odottaa vaikkapa alueellisia aseidenriisunta-aloitteita, esimerkiksi Itämerta koskien. Kenraali Makarovin puheenvuorossa nostetaan huolenaiheeksi muun muassa militarisoitumisen kasvu arktisilla alueilla, mihin ovat kiinnittäneet huomiota myös monet länsimaiset tarkkailijat. Nyt Suomella olisi tilaisuus esimerkiksi yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa ryhtyä aloitteelliseksi arktisten alueiden  – vaikka osittaiselle –  demilitarisoinnille.

Rauhanpuolustajat suosittelee Makarovin puheen lukemista kokonaisuudessaan. Huomion keskiöön noussut Suomen puolustuspolitiikan joidenkin suuntausten kritiikki asettuu oikeisiin mittasuhteisiin ja oikeaan asiayhteyteen. Puheenvuoro, kuten onneksi myös lukuisa joukko lukemisen arvoisia, kiihkottomia analyyseja puheenvuorosta ja Niinistön ja Putinin tapaamisesta, löytyy internetistä. Ja mikä parasta, niiden esittäjät edustavat hyvin erilaisia poliittisia taustoja. Toivottavasti heidän viestinsä menee perille, jotta turvallisuuspoliittinen keskustelu saisi vähemmän fanaattisia piirteitä.

Linkkejä esimerkiksi tässä artikkelissa viitattuihin kohtiin löytyy Rauhanpuolustajien nettisivuilta, www.rauhanpuolustajat.org.

jarmovirmavirta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/109834-venäjä-ja-suomen-suhteissa-on-korkea-aika-siirtyä-asenteista-asioihin

yle.fi/radio1/asia/ykkosaamun_kolumni/esko-juhani_tennila_makarov-keskustelussa_sivuutettiin_olennaiset_kysymykset_36359.htm

PÄÄKIRJOITUS: SUOMI LEIKKII VAARALLISIA SOTALEIKKEJÄ

Suomeen on tulossa touko-kesäkuun vaihteessa ennennäkemättömän suuri Arctic Challenge -ilmasotaharjoitus. Euroopan suurimpiin kuuluvan ilmasotaharjoituksen päätukikohtana on Rovaniemi, ja siihen osallistuu yli 100 lentokonetta 12 maasta. Mukana ovat Suomen ja Ruotsin ilmavoimien lisäksi Nato-maat Yhdysvallat, Ranska, Norja, Kanada, Iso-Britannia, Espanja, Belgia ja Alankomaat.

Hävittäjien lisäksi ilmassa nähdään kuljetus- ja yhteyskoneita, ilmatankkauskoneita, valvonta- ja taistelunjohtokoneita sekä kuljetus- ja pelastushelikoptereita. Osana harjoitusta Suomenkin taivaalla piipahtaa myös kolme monien erityisesti Vietnamin sodasta muistamaa surullisenkuuluisaa B-52-pommikonetta.

Ydinaseillakin varustettavissa olevien tuhonenkeleiden kutsuminen Suomen ilmatilaan kuvastaa korostetusti maamme kiristyneeseen poliittiseen ilmapiiriin ottamaa asennetta. Suomi haluaa omalta osaltaan olla liennytyksen sijaan lisäämässä jännitteitä lähialueellamme – tämä täysin tietoisina rajantakaisen Murmanskin alueen sotilaallisesta merkityksestä Venäjälle. Alue on maan tärkein sotilaskohde ja sen strategisten ydinaseiden kotisatama, ja on varmaa, että naapuri vastaa tähän Suomen uuteen politiikkaan lisäämällä omaa sotilaallista voimaansa rajan takana. Näin olemme mukana kiihdyttämässä asevarustelukierrettä lähialueellamme sen sijaan, että esittäisimme keinoja sen välttämiseksi.

Puolustusvoimien tulevat miljardi-investoinnit vaativat myös maan sisäistä mediasotaa, joka tulee jo silmille iltapäivälehtien lööppien kautta. Joillakin on tarve pelotella meitä sodan uhalla, jotta hyväksyisimme valtavat summat asevarusteluun. Halutaan antaa mielikuva siitä, että nämä uudet hankinnat sen joko estäisivät, tai vieläkin pelottavammin jotkut tuntuvat uskovan, että tuleva sota voitaisiin voittaakin.

Mutta periksi ei kannata antaa – toistaiseksi suomalaisten enemmistö ei ole näistä uusista ”sotaleikeistä” innostunut. Valitettavasti tämä ei näytä vaikuttavan millään tavoin harjoitettuun politiikkaan. Siinä on haaste rauhanliikkeelle. Istutetaan vielä se omenapuu.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.

KALLIIT TOMAHAWKIT OLISI KANNATTANUT VAIHTAA RAUHANPIIPPUIHIN

Suomi päätti vuonna 2012 ostaa Yhdysvalloista 70 JASSM-risteilyohjusta. Hintaa Hornet-hävittäjistä laukaistaville ohjuksille kertyy 185 miljoonaa euroa. Näillä risteilyohjuksilla ei ole juurikaan
puolustuksellista käyttöä, vaan kyseessä on nimenomaan hyökkäyksellinen asejärjestelmä. Ohjusten hankkiminen liittynee vain halukkuuteen olla tulevaisuudessa mukana USA:n ja Naton operaatioissa maailmalla. Libyan sodan aikana eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä toiminut Alexander Stubbhan piti
jälkikäteen virheenä jättäytyä pois sodan ilmaoperaatiosta. Silloisella aseistuksella torjuntahävittäjiksi hankituilla Horneteilla ei tosin olisi ollut sodassa mitään virkaa – mutta nyt niitä varustetaan kiivaasti myös tässä suhteessa Nato-yhteensopiviksi, hyökkäyskäyttöön.

Kun USA Trumpin johdolla päätti kostaa Syyrian hallitukselle sen väitetyn kaasuiskun, kohteeksi otettiin Shayaratin sotilaslentokenttä. USA ampui tukikohtaan kaikkiaan 59 Tomahawk-risteilyohjusta. Siis yhteen iskuun käytettiin lähes sama määrä risteilyohjuksia kuin Suomella tulee olemaan. Tästä huolimatta Syyrian armeijan koneet nousivat kentältä vain muutaman tunnin kuluttua iskusta.

Minkähän ilmatorjuntabunkkerin, sotilaslentokentän tai -tukikohdan Suomi on sodan syttyessä suunnitellut lamauttavansa useiksi tunneiksi? Olisiko risteilyohjuksiin käytetyt 185 miljoonaa kannattanut sijoittaa vaikkapa diplomatiaan tai kehitysyhteistyöhön?

Ehkä Suomen puolustusvoimien pitäisi keskittyä vain nimensä mukaisiin tehtäviin perinteisen rauhanturvaamisen rinnalla. Se tulee myös halvemmaksi meille veronmaksajille. Eiköhän haudata sotakirveet lopullisesti.

Teksti Teemu Matinpuro

”Yhdessä” kirjoitettu kenraalien kirje joulupukille

2017-3-6-kello-13.43.45
Äskettäin julkistettu ”kaikkia meitä suomalaisia edustavan” ­hallituksen puolustuspoliittinen selonteko ei sisältänyt juurikaan yllätyksiä. Sodanajan joukkojen kokoa kasvatetaan ja ­rahahanat ­avataan ­asehankintoihin, joiden lopullinen hinta tuskin jää ­selonteon lukemiin. Suunnitelluilla miljardihankinnoilla Suomi ­siirtyy Euroopan asemarkkinoilla kärkikastiin.

Laivaston uusien alusten ja Hornetien korvaajien hintalapuksi selonteossa arvioidaan 8,2–11,2 miljardia euroa. Hornetien hinta nousi alkuperäisestä arviosta 46 prosenttia, joten varmaa lienee, että todelliset kustannukset tulevat olemaan aivan jotain muuta. Tähän päälle tulevat erilaiset päivitys- ja käyttökulut. Nykyisiä Horneteja on päivitelty miljardiluokan summalla ja käyttökulut taitavat olla puolustusministeriön mukaan luokkaa
10 000 € tunnissa. Vertailun vuoksi todettakoon, että Suomen valtion viime vuoden budjetti oli noin 55 miljardia euroa. Kipeisiin leikkauksiin ja niiden välttämättömyyteen vetoavat poliitikot näyttävät innostuneen asekaupan tiskillä kuin pikkulapset karkkikaupassa.

Mielipidetiedustelujen valossa suomalaisten enemmistö on edelleen Nato-jäsenyyttä vastaan ja jäsenyyden kannatus näyttäisi olevan lievässä laskussa. Jäsenyyttä ei nyt uskalletakaan suoraan tavoitella. Puolustusselonteossa Nato on kuitenkin enemmän kuin keskeisessä roolissa, sen merkitystä korostetaan niin Euroopan union kanssa toteutettavassa yhteistyössä kuin Ruotsin ja Suomen tärkeänä sotilaallisena kumppanina. Lisäksi läheisinä yhteistyökumppaneina luetellaan Yhdysvallat ja erikseen kaikki Pohjois-Euroopan Nato-maat.

Nato todetaan yksiselitteisesti transatlanttista sekä eurooppalaista turvallisuutta ja vakautta edistäväksi toimijaksi. Minkäänlaista kritiikkiä tai edes kriittistä arviointia liittyen esimerkiksi Naton rooliin Libyan kaaoksen luonnissa tai ohjuspuolustusjärjestelmään ja Venäjän reaktioon ei huomioida millään tavoin.

Venäjä

Selonteossa tulkitaan hyvin yksiselitteisesti, että Venäjä on suurvalta-asemaansa vahvistava ja etupiirijakoon perustuvan turvallisuupolitiikan ajaja. Sen katsotaan olevan valmis käyttämään nopeasti ja koordinoidusti sotilaallista voimaa ja muuta keinovalikoimaa. Pitkäkestoisen Ukrainan konfliktin osalta Venäjän asevoimien suorituskykyä voidaan tuskin pitää kovinkaan mainittavana. Krimillä pienet vihreät miehet olivat valmiina Sevastopolin tukikohdassa ja suuri osa paikallisesta väestöstä tuki miehitystä. Ukrainan joukot päättivät olla vastaamatta aggressioon, minkä takia vallankaappaus tapahtui käytännössä verettömästi.

Tilanne Itämeren alueella olisi varmasti toinen. Siellä selonteon mukaan ”Venäjä pyrkii haastamaan Naton kyvyn tukea Baltian maiden ja Itä-Euroopan alueen puolustusta mahdollisen sotilaallisen kriisin käynnistyessä. Venäjällä on kaukovaikutteisia asejärjestelmiä, joilla kyetään tuhoamaan kohteita sekä estämään ilmatilan ja merialueen vapaa käyttö.” Venäjän omia puolustuspoliittisia perusteluja selonteko ei pyri mitenkään avaamaan. Itämeren kautta kulkee lähes puolet maan ulkomaankaupasta, joten merialueen vapaa käyttö lienee se, mitä he pyrkivät omalta osaltaan varmistamaan kaikissa olosuhteissa. Molemmat siis varustautuvat ”samaa” uhkakuvaa vastaan.

Muuten Venäjän luetellaan toimivan niin kuin kaikki muutkin suurvallat kylmän sodan jälkeen ja hetkellisesti hiljentyneen varustelukierteen kiihtyessä. Suurvaltojen välisten aseidenriisuntaneuvottelujen jäätyä historiaan ovat ne kaikki kehittämässä uusia, erityisesti kaukovaikutteisia asejärjestelmiä, ydinaseita ja avaruuspuolustusta.

Asevaraisen turvallisuuspolitiikan hinta kestämätön

Puolustusselonteko näyttää käytännössä armeijan kirjeeltä joulupukille. Ennenhän selonteko oli yhdistetty hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon, joita syystäkin saattoi kutsua sotilaspoliittisiksi selonteoiksi. Nyt käsillä on nimenomaan sitä – maanpuolustus on vain ja ainoastaan sotilaalliseen tulivoimaan, omaan tai liittolaisten, perustuvaa toimintaa. Valitettavasti joulupukkia ei ole olemassa, vaan aselahjat kustannetaan meidän kaikkien kukkarosta.

Rauhanliikkeen ei auta kirjoitella omia kirjeitään joulupukille. Suomen seuraava eduskunta tulee olemaan avainasemassa maamme reivaamisessa takaisin rauhantahtoisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sille alisteisen puolustuspolitiikan tielle. Nykyisen hallituksen aikana tästä tuskin on toivoa: painopiste on lähes kokonaan asevaraisessa turvallisuuspolitiikassa, jonka hintalappu on kestämätön niin meillä kuin muuallakin.

Teemu Matinpuro

Artikkelin kuvitus on Valtioneuvoston puolustusselonteon kansista.

Kolumni: Hävittäjä­matematiikkaa

raimopesonen-683x1024_2

Eduskunta käsittelee kevätkaudella ensi vuosikymmenelle kaavailtua hävittäjähankintaa. Koneiden elinkaarikustannukset nousevat Ylen arvion mukaan 15–30 miljardiin euroon. Hankinnan edellyttämä valtiovelan kasvu närästää pahasti talouskuripolitiikkansa toteutumista vahtivaa Euroopan unionia, veronkorotukset taas aiheuttavat ristiriitoja porvarihallituksen sisällä. On pohdittu mahdollisuutta hakea EU:lta erivapautta velkaantumisrajoihin, erillisen puolustusveron perimistä tai puolustusobligaatioiden myymistä, mutta todennäköisimmältä vaihtoehdolta näyttää yhdistelmä lisävelkaa ja valtion menojen lisäleikkauksia muihin budjetin osiin.

Hävittäjien määrästä ei sen sijaan käydä keskustelua. Miksi juuri kuusikymmentä konetta, miksei saman tien kahtasataa – tai riittäisikö kuitenkin neljäkymmentä?

Pariisin rauhansopimuksessa 1947 Suomen sotakalustolle määriteltiin useita rajoituksia. Brittien aloitteesta hävittäjälentokoneiden enimmäismääräksi muodostui 60 (lukua on hieman venytetty koulutuskoneiksi määritellyillä kaksipaikkaisilla koneilla). Myöhemmin sopimukseen saatiin poikkeamia esimerkiksi ilmatorjuntaohjuksia hankittaessa, ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomi irtautui rauhansopimuksen aserajoituksista ydinaseita lukuun ottamatta.

Kuudestakymmenestä hävittäjästä on kuitenkin pidetty kiinni, vaikka tekniikan kehittyminen ja koneiden kallistuminen ovat pienentäneet ilma-armeijoita maailmalla huomattavasti. Kun toisen maailmansodan aikainen amerikkalaishävittäjä maksoi nykyrahassa noin viisi miljoonaa dollaria, 80-luvun F-16:n hintalapun suuruusluokka on noin 50 miljoonaa – ja Suomeenkin nyt tyrkyllä olevan F-35:n 150 miljoonaa. Toisen maailmansodan suosituimpia hävittäjämalleja rakennettiin kymmeniin tuhansiin nousevina sarjoina, nyt valmistusmäärät liikkuvat yleensä muutamissa sadoissa.

Entisissä luvuissa pysyttäytyminen nostaa Suomen ilmavoimien suhteellista vahvuutta silloin, kun konemäärät muualla putoavat. On kuitenkin mietittävä, mihin meillä on varaa – ja mihin tarpeisiin hankintoja lopulta tehdään. Iltalehden Olli Ainolan arvion mukaan amerikkalaisia F-35-hävittäjiä saadaan puolustusministeri Niinistön mainostamaan ”asevelihintaan”, koska osa koneista varataan Baltian ilmapuolustukseen.

RAIMO PESONEN

Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.