Avainsana-arkisto: Anni Lahtinen

Rauhantekijä Anni Lahtinen: Etsitään ratkaisuja yhdessä

Sadankomitean pääsihteeri Anni Lahtinen näkee huolestuttavan maailmantilanteen keskellä positiivistakin. Nuoret nousevat yhä rohkeammin korjaamaan epäkohtia ja haastavat nekin, joilla levy on jäänyt pyörimään vanhoilla urilla.

 

Anni Lahtinen elää jännittäviä aikoja: hän odottaa ensimmäistä lastaan ja jättää vuodenvaihteessa työnsä keskittyäkseen tulokkaaseen. Uuden ajan kynnyksellä on hyvä kohta silmäillä tähän asti elettyä.

Lahtinen, 35, paluumuutti jokin aika sitten Espoon Kauklahteen, josta hän on kotoisin. Väliin mahtuu seitsemän opiskeluvuotta Rovaniemellä ja jokunen vuosi Helsingissä. Jostain syystä ihmiset usein luulevat hänen olevan lähtöisin pääkaupunkiseutua kauempaa – ehkä Rovaniemeltä tarttui mukaan muutakin kuin yhteiskuntatieteiden maisterin paperit ja arvokasta elämänkokemusta.

Anni Lahtisen lapsuudenperhe koostui vanhemmista ja kahdesta isosiskosta. Vanhemmat olivat yhteiskunnallisesti aktiivisia ja kodin ilmapiiri keskusteleva. Pikku-Annia on kuljetettu 80-luvun puolivälissä muun muassa ydinaseiden vastaisissa mielenosoituksissa ja rauhanmarsseilla, sillä hänen isänsä on ollut Sadankomitean jäsen opiskeluajoistaan 60–70-luvulta lähtien.

Yhteiskunnalliset asiat alkoivat kiehtoa myös perheen kuopusta.

“Yläasteella kansainvälinen politiikka herätti mielenkiintoni ja YK vaikutti upealta järjestöltä. Lukiossa kaveripiirin mukana kehittyi kiinnostus rauhantoimintaan, ja liityin Sadankomiteaan lukion jälkeen, sehän oli isäni vuoksi rauhanjärjestöistä minulle tutuin.”

Lahtinen opiskeli ylioppilaaksi päästyään vuoden Työväen Akatemiassa kansainvälisellä linjalla. Tuolloin 2000-luvun alussa oli Suomessakin suuria Irakin sodan vastaisia mielenosoituksia, jotka omalta osaltaan saivat hänen katseensa suuntautumaan rauhan- ja konfliktintutkimukseen. Lahtinen hakeutui opiskelemaan alaa, koska suomalainen rauhanliike ja rauhankysymykset tuntuivat tärkeiltä.

KANSAINVÄLISYYTTÄ

Parikymppisenä Anni Lahtinen aloitti Lapin yliopistossa kansainvälisten suhteiden opinnot. Rovaniemellä ei kuitenkaan ollut paikallista rauhantoimintaa, ja Lahtinen käytti opiskelusta yli jäävän tarmonsa opiskelijapolitiikkaan. Hän oli mukana ainejärjestössä, ylioppilaskunnassa ja demariopiskelijoissa ja viihtyi pohjoisessa hyvin. Pikkuhiljaa tutut opiskelukaverit kuitenkin muuttivat muualle eikä Lahtisella ollut muita kontakteja Rovaniemellä. Vuonna 2011 Lahtinenkin suuntasi taas kohti etelää, kun hänestä tuli SONKin eli demariopiskelijoiden valtakunnallisen opiskelijajärjestön pääsihteeri.

Lahtinen nauraa hersyvään tapaansa kertoessaan, että oli lukiossa sanonut, ettei poistu pääkaupunkiseudulta kuin ulkomaille ja päätyikin sitten Rovaniemelle. Hän pitää vuosia pohjoisessa arvokkaina, koska ne avasivat hänelle Suomea laajemminkin.

Kansainvälisyyskasvatusta käytännössä Anni Lahtinen sai opiskelijavaihdossa Arizonan yliopistossa Yhdysvalloissa ja Nepalissa, jossa vietti lyhyempiä pätkiä gradunsa aineistoa kerätessään.

“Kansainvälisyys ja työskentely ulkomailla on kiinnostanut, mutta elämäntilanteet vaihtelevat, ja isot muutokset tarvitsevat onnistuakseen oikean ajoituksen. Kansainväliset työt eivät ole osuneet kohdalle oikeaan aikaan.”

Nepalista muodostui Lahtiselle läheltä piti -tilanne, sillä häntä houkutteli sinne töihin Riikka Jalonen, joka on nykyään Rauhankasvatusinstituutin toiminnanjohtaja.

Väliin tuli kuitenkin Sadankomitean pääsihteerin paikka, joka vapautui kesällä 2014 Eekku Aromaan siirtyessä muihin töihin. Lahtista houkuteltiin hakemaan pääsihteeriyttä. Hän aloitti työt keskellä kuuminta konfliktikesää: päälle puskivat keväällä alkanut Ukrainan sota ja jälleen kerran kiivastuneet Gazan pommitukset.

 

TAITEILUA KRITIIKIN KESKELLÄ

Anni Lahtinen, jolla oli jo vankka kokemus pääsihteerin työstä suunnilleen samankokoisessa järjestössä ja joka muutenkin hallitsi työn hallinnollisen puolen, koki kuitenkin jonkinlaisen yllätyksen.

“Vaikka olin ollut Sadankomitean hallituksessa ja myös sen varapuheenjohtaja, niin silti asiat, joiden kanssa päivittäin olin tekemisissä, yllättivät. Alkuinnostuksen jälkeen tuntui raskaalta juuri Gazan pommitusten ja Ukrainan konfliktin vuoksi.”

Ukrainan sota havahdutti tavalliset suomalaiset kyselemään kriittisesti rauhanliikkeen merkityksestä ja yllytti lisäksi rauhanjärjestöjä karsastavat lähettelemään niille vilkkaasti ei aina niin rakentavia kommenttejaan.

“Alettiin huutaa rauhanliikkeen perään ja että mitä me nyt tehdään. Otin sen silloin liian henkilökohtaisesti. Aloin vaatia itseltäni liikaa, enkä oikein osannut vielä käsitellä noita asioita. Kaikkeen olisi pitänyt olla vastauksia.”

Lahtinen alkoi itsekin kyseenalaistaa sitä, mitä rauhanliike oikein voi ja pystyy tekemään. Nyt hän osaa jo suhtautua eri tavalla.

“Silloin oli kuitenkin raskasta ja tuli avuton olo. Mietin, voiko ääneen edes sanoa, että eihän me rauhanjärjestössä voida ratkaista jotain Ukrainan konfliktia. Tuntui, että sanoo mitä tahansa, niin aina se väännetään väärin. Varsinkin Ukrainan konflikti, jossa osapuolena on Venäjä, oli vaikea paikka.”

“Rauhanliike olemme me kaikki. Rakentava kritiikki järjestöille on tervetullutta, mutta palautteen antajan on hyvä myös katsoa peiliin ja miettiä, mitä itse tekee rauhan puolesta.”

Lahtinen oli tehnyt kandin työnsä Sadankomitean rauhankäsityksestä, ja samalla tulivat selville entiset suhteet Rauhanpuolustajiin ja Rauhanliittoon sekä rauhanliikkeellä oleva vahva poliittinen leima ja sen tuottama raskas taakka. Tuntui väärältä, että vielä vuonna 2014 ihmiset puhuivat rauhanjärjestöistä syyttävään sävyyn.

“Ehkä heiltä puuttui ymmärrys muutoksesta, siitä että enää ei eletä 60- ja 70-lukuja. Vähän väliä joutui selittelemään kantoja Venäjään.”

Rauhanliikkeen syyttäminen ilmeisesti periytyy vahvasti, koska syyttäjissä ei ole pelkästään vanhoja ihmisiä.

“Jostain tulee kaikuja vanhasta, koska nuorillakin käsitykset rauhanliikkeestä ja -järjestöistä saattavat olla tosi vanhentuneita ja värittyneitä.”

Mutta myös täysin päinvastaista näkee.

“On ihanaa kun on nuoria ihmisiä, jotka toteavat vain, että eivätkö kaikki kannata rauhaa!”, Lahtinen nauraa. “He tosin luulevat myös, että meidän työ on kauhean helppoa kun kaikkihan tykkää rauhasta!”

RAUHANTYÖN ARVOSTUS MURROKSESSA

Nyt, neljä ja puoli vuotta myöhemmin, Anni Lahtinen toteaa, että on työssä tullut saavutuksiakin, joista voi iloita.
Mutta helppoa se ei ole ollut.

“On Ukrainan sota, levoton Lähi-itä, Suomessa tehdään kovaa politiikkaa ja on tapahtunut käänne vahvaan sotilaalliseen varustautumiseen ja militarismin kasvuun.”

Koettu maailmantuska sai Lahtisen aluksi epäilemään, jaksaako hän tätä työtä. Mutta onneksi Sadankomitean toimitilat sijaitsevat Rauhanasemalla Helsingin Itä-Pasilassa, jossa on myös muun muassa Rauhanliitto ja sen toiminnanjohtaja Laura Lodenius.

“Laura on alusta asti ollut vahva tuki ja turva. Hän sanoi, että ei tämä aina ole tämmöistä, älä Anni murehdi, on erilaisia aikoja. Lauralla on rauhoittava tapa toimia ja vastaus kaikkeen.”

Konfliktit ja kriisit ovat synnyttäneet myös vastavoimaa, ja Lahtinen on oppinut ohjaamaan tekoja rauhanliikkeeltä vaativien arvostelijoiden katsetta toiseen suuntaan.

“Se lähti siitä kun kysyttiin, missä rauhanliike on ja miksi ette tee mitään. Aloin vastauksissani kääntää asiaa enemmän siihen suuntaan, että rauhanliike olemme me kaikki eivätkä mitkään yksittäiset järjestöt tai työntekijät. Se on kansanliike, ja kysymyksen esittäjän pitää itsekin katsoa peiliin ja miettiä, mitä tekee rauhan eteen. Siitä on poikinut yhteiskunnallinen keskustelu rauhantyön merkityksestä. Nyt tuntuu, että rauhasta puhutaan positiiviseen sävyyn, rauhantyötä sanana käytetään eri tavalla. Jopa CMI [Martti Ahtisaaren perustama rauhanvälitysjärjestö], joka jossain vaiheessa teki pesäeroa rauhanliikkeeseen, tuo nyt rauhantyötä esiin. Muutos näkyy retoriikassa, ja myös näkyvyyttä on tullut enemmän. Rauhansymboleitakin on esillä enemmän ja eri tavalla yleisessä positiivisessa merkityksessä.”

NUORIA RAUHANLÄHETTILÄITÄ

Positiivisuutta Lahtinen näkee myös nuorissa.
“Uutisoidaan, että nuoret ovat konservatiivisia, mutta itse olen huomannut että nuoret ovat huolestuneita samoista kysymyksistä kuin me, vaikkapa eriarvoisuuden kasvusta ja ilmastonmuutoksesta. He näkevät todelliset turvallisuusuhat ja katsovat tulevaisuuteen siinä missä tuntuu, että poliitikot ja media ovat edelleen jumittuneet siihen perinteiseen turvallisuuskäsitykseen ja näkevät joka puolella sodan uhkaa ja Venäjän uhkaa. Nuoret osaavat tarkastella asioita eri vinkkelistä. Harmittaa, kun nuorista puhutaan, että he ovat passiivisia ja että heitä ei kiinnosta, koska eihän se pidä paikkaansa. Heillä on erilaiset toimintamuodot ja eri tavat puhua asioista. On haaste rauhanjärjestöille pystyä vastaamaan heille.”

Sadankomitean yksi vastaus on rauhanlähettiläskoulutus, joka järjestettiin kolmannen kerran tänä vuonna. Vuoden kestävässä koulutuksessa perehdytään rauhankysymyksiin ja erilaisiin rauhantyön muotoihin.

“Sotaan ja rauhaan liittyvät aiheet ovat monesti vaikeita, on vaikkapa turvallisuuspolitiikkaa tai maanpuolustusta, tai aiheista on tehty hankalia. On vaikea saada vapaaehtoisia mukaan tapahtumiin kun pelätään, että siellä ständillä joku tulee haastamaan kysymyksillä, joihin ei osaa vastata. Huomasimme että meidän pitää kouluttaa ihmisiä näistä asioista. Niiden nuorten määrä, jotka haluavat mukaan, on valtavasti kasvanut. Koulutuksessa keskitytään aseidenriisuntakysymyksiin ja kansainvälisiin aseidenriisuntakampanjoihin, puhutaan kestävästä rauhasta ja turvallisuudesta ja siitä, miten ne käsitetään laajemmin. Toivomme, että nuoret näkevät rauhantyön koko kirjon ja monimuotoisuuden ja sen mitä voi tehdä. Että nuori löytäisi oman tavan tehdä rauhantyötä.”

Sadankomiteaan valittiin syksyllä uusi hallitus, ja siellä on nyt kaksi uutta rauhanlähettiläskoulutuksen käynyttä kahden aiemman hallituksessa jatkavan rauhanlähettilään lisäksi. Osa koulutukseen osallistuneista löytää sieltä oppia uralle, jotkut käyvät sen opintoja silmällä pitäen, jotkut ovat löytäneet sieltä muitakin järjestöjä joissa toimia.

“Osanottajia on tietoisesti tavoiteltu eri puolilta Suomea eikä vain isoista kaupungeista, ja eri aloilta: on metsäinsinööriä, terveydenhoitajaa, tanssikoreografia ja yhteiskuntatieteilijää. Viimeksi saimme liki sata hakemusta ja koulutimme hakijoista 35.”

EI LUOVUTETA UHKAKUVIEN EDESSÄ

Anni Lahtinen kertoo jäävänsä hyvillä mielin äitiyslomalle, vaikka maailma on täynnä uhkia.

“Olen monta vuotta tehnyt täysillä hommia. Nyt olen saanut elämän asettumaan ja on aikaa perheelle. Olen tehnyt rohkeita valintoja, ja olen aloittamassa uutta elämää yksin vauvan kanssa. Nyt on oikea hetki sille.”

Ilmastonmuutos ja muut kauhukuvat tietenkin huolettavat, mutta Lahtinen on todennut, että ei elämästä tule mitään, jos alkaa kaikkea pelätä.

“Ihan perushyvä arki on tärkeää. En halua jättää asioita tekemättä kauhukuvien takia. Itselläni on aina ollut jonkinlainen perusluottamus elämään, ehkä sekin tulee kotoa lapsuudenperheestä, on usko siihen että kaikki järjestyy ja uskaltaa tehdä erilaisia asioita. Sen pitäisi riittää, kun tekee niin kuin oikeaksi ja hyväksi näkee.”

Lahtisen asenne heijastuu myös työhön.

“Sitä kai rauhantyökin on, että etsitään vaihtoehtoja ja positiivisia ratkaisuja, toisin kuin nykypolitiikka, joka tuntuu olevan pahaan varautumista ja uhkakuvien ääreen käpertymistä.”

Sadankomitea jää hyviin käsiin Lahtisen äitiysloman ajaksi. Nykyinen järjestökoordinaattori Minna Vähäsalo toimii pääsihteerin sijaisena, ja Sadankomitean hallituksessa on uusia aktiivisia jäseniä. Johanna Kelhu valittiin puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtaja on Nora Luoma.

“Ei ole kovin paljon paikkoja, joissa nuoret naiset pääsisivät puhumaan esimerkiksi turvallisuuspolitiikasta. On hienoa että Sadankomiteassa naiset ovat vahvasti esillä.”

Suurin turvallisuusuhka maailmalle on tällä hetkellä ilmastonmuutos, joka on haaste myös rauhanliikkeelle. Rauhanjärjestöt ja -aktiivit toimivat yhdessä esimerkiksi Hävittäjämiljardit hyötykäyttöön -kampanjassa, joka kyseenalaistaa miljardien syytämisen tuhoaseiden ostamiseen sen sijaan, että ihmisten auttamiseen ja hyvinvointiin satsattaisiin.

“Kun rahaa kerran käytetään turvallisuuden ylläpitämiseen, olisi paljon perustellumpaa käyttää sitä ilmastonmuutoksen torjuntaan kuin varautua sotiin asein. Suomessa sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen tuntuu löytyvän rahaa, koska on pakko. Miksi ilmastonmuutokseen varautumista ei nähdä pakkona?”

Teksti Anu Harju
Kuvat Essi Rajamäki