Avainsana-arkisto: ammattiyhdistysliike

Työpaikkojen rauhantoimikunta ei anna periksi

Työpaikkojen rauhantoimikunta on Rauhanpuolustajien kyljessä toimiva verkosto, joka koostuu rauhantahtoisista ay-aktiiveista. Rakennustyömies Toivo Koivistolla on kokemuksia sen toiminnasta useiden vuosikymmenten ajalta.

 

Rauhanpuolustajien piirissä pyrittiin jo varhaisessa vaiheessa 1950-luvulla olemaan kosketuksissa työväestöön ja ammattiosastoihin. Toiminnan vakiinnuttua Työpaikkojen rauhantoimikunta perustettiin vuonna 1974. Vuonna 2014 Hyvinkäällä järjestetyillä Ay-väen rauhanpäivillä Työpaikkojen rauhantoimikunnan entiset puheenjohtajat Mauri Perä ja Sorjo Saarinen kertoivat toimikunnan historiasta.

”Vuonna 1950 Rauhanpuolustajiin perustettiin ammattiyhdistysjaosto. Vuonna 1957 perustettiin ay-väen toimikunta, joka otti pari vuotta myöhemmin erityistehtäväkseen organisoida Suomessa Itämeren maiden sekä Norjan ja Islannin yhteistyötä Itämeri-kysymyksessä ja osallistua Rostockin Itämeri-viikkoon. Tuolloin myös SAK:hon perustettiin kansainvälinen jaosto. Se sulautettiin Rauhanpuolustajien ammattiyhdistysjaostoon”, kertoo varhaisvuosista Mauri Perä.

Työpaikkojen rauhantoimikunnan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin betoniraudoittaja Sorjo Saarinen. Vuoden 1973 Chilen sotilasvallankaappaus ja Vietnamin sota olivat tuolloin uutisotsikoissa.

”Solidaarisuustoiminta oli ay-liikkeen kentällä vahvaa. Oli luonnollista lähteä organisoimaan uudentyyppistä yhteistoimintajärjestöä. Esimerkiksi Chilen vallankaappauksen aikaan Sorjo Saarinen oli Vuosaaren telakan rakennustyömaan pääluottamusmies. Heti kaappausta seuraavana päivä telakalla oli suuri solidaarisuustilaisuus”, kertoo Perä.

Saarinen jatkaa: ”Kun menin aamulla töihin, pojat tulivat kysymään, olenko kuullut että Chilessä on vallankaappaus. Pidimme heti palaverin. Annoin lehdistölle kannanoton, jossa tuomitsimme vallankaappauksen. Telakalla oli tuolloin töissä seitsemisen sataa henkeä. Pidimme kokouksen, josta tieto kulki suusta suuhun. Kokoukseen osallistui viisisataa henkeä. Ruokala oli aivan täynnä. Tämä kertoo siitä, miten hyvin työläiset ottivat asian vastaan. Meillä oli ollut tätä ennenkin joitain rauhantilaisuuksia, jotka liittyivät Vietnamiin. Keräsimme sinne rahaa.”

Yksi ay-liikkeen rauhantoiminnan muotoja oli yhteiskunnallisten puheenvuorojen ja taiteilijoiden esitysten tuominen työmaille. ”Chileläinen Quilapayún-yhtye oli käymässä Suomessa ja saimme sen telakalle esiintymään. Ruokala oli jälleen täynnä ja mestarienkin puolella olivat ovet auki. Yhtye lauloi viimeisenä kappaleena ‘El pueblo unido jamás será vencido’ eli yhtenäistä kansaa ei voi voittaa. Ei tarvinnut sanoa kenellekään, että ottakaa kypärät pois päästä. Kaikki nousivat seisomaan ja ottivat ne pois. Se oli vaikuttava tilaisuus”, kertoo Saarinen.

DUUNAREILTA TÄYSI TUKI

Ay-liikkeen rauhantoiminta ei rajoittunut vain Helsinkiin. Tampereen seudulla 1970-luvulla vaikuttanut rakennustyömies ja rauhanaktiivi Toivo Koivisto kertoo kokemuksistaan.

”Tampereella koskettavin rauhantoimintaan liittynyt juttu oli Chilen sotilasvallankaappaus vuonna 1973. Siinä yhteydessä mukaan tuli todella kansainvälinen kuvio. Olin töissä rakennuksilla Pirkkalassa ja toimin myös työpaikan luottamusmiehenä. Työpaikalla pidettiin tilaisuus, johon tuli esiintymään chileläisiä pakolaisia. Haimme kukkakaupasta kukat rakennusmestarin kanssa. Kun selitin kukkakaupan myyjälle mistä on kysymys, he antoivat kukat ilmaiseksi. Kaikki lähtivät mukaan mestareita myöten. Se oli aika kova juttu meille duunareille. Oli kysymys todellisesta yhteishengestä ja kaikki symppasivat chileläispakolaisia. Tilaisuus jäi vahvasti mieleen.”

Rakennustyöt toivat Toivo Koiviston pääkaupunkiseudulle vuonna 1983. Hänen elämässään vaihtelivat tuolloin rakennustöihin liittyvät työ- ja työttömyysjaksot. Koivisto oli kuitenkin ollut aktiivinen sekä ay- että rauhanliikkeessä. Niinpä Rauhanpuolustajat palkkasi hänet Työpaikkojen rauhantoimikunnan ensimmäiseksi kokopäivätoimiseksi työpaikkasihteeriksi.

”Minulta kysyttiin, haluaisinko tulla töihin rauhantoimikuntaan. Sen toiminta oli laajentunut ja monipuolistunut ja sinne tarvittiin joku hoitamaan käytännön asioita. Aloitin rauhantoimikunnassa syksyllä 1984”, kertoo Koivisto.

Sorjo Saarinen opasti Koiviston uudelle työmaalleen. ”Kaikki, jotka toimivat rauhanliikkeessä, tunsivat Sorjon. Hän väänsi minulle rautalankamallia ja kertoi miten järjestöasiat hoidetaan. Aloin järjestää yhteyksiä ay-liikkeeseen. Minulla oli jonkin verran kokemusta ja yhteyksiä rakennuspuolen ay-liikkeeseen, mutta myös muihin liittoihin. Aika nopeasti pystyin laajentamaan kontaktejani. Työpaikkani oli Rauhanpuolustajien Bulevardin-toimistolla”, kertoo Koivisto.

Koivisto piti työstään ja koki sen tärkeäksi. Työn tulosten mittaaminen vaati kuitenkin aivan uudenlaista ajattelua. ”Kun olin raksalla ja kaivoin ojaa, niin työpäivän päätyttyä näin montako metriä tuli. Sen sijaan kun viikon päätyttyä yritti katsoa, paljonko rauhantyötä oli tullut tehtyä, sitä pitikin miettiä tarkemmin. Tämä oli minulle suurin muutos näiden kahden työn välillä. Rauhantyössä oli vaikeampi nähdä työn tulosta selkeästi”, Koivisto sanoo.

KANSAINVÄLISTYMISTÄ

1980-luku oli koko rauhanliikkeelle aktiivista aikaa. Kylmän sodan varjossa rauhanmarssit keräsivät valtavat määrät osallistujia kaikista kansanryhmistä. Rauhanpuolustajien jäsenmäärä laskettiin useissa kymmenissä tuhansissa. Tämä heijastui myös Työpaikkojen rauhantoimikunnan toimintaan.

Toivo Koivisto kertoo: ”1980-luvulla oli vauhti päällä ja työpaikkatilaisuuksia oli paljon. Olin organisoimassa niitä. Tuohon aikaan järjestettiin vielä tapahtumia työpaikoilla. Menimme ruokatunnilla keskustelemaan jostain sovitusta aiheesta. Joskus mukana oli taiteilijoita, joskus pidettiin yhteiskunnallisia puheenvuoroja. Aiheina olivat esimerkiksi asehankinnat tai euro-ohjusten vastustaminen. Työpaikkojen rauhantoimikunta oli myös mukana järjestämässä mielenosoituksia. Vääntö oli kovaa, mutta tekijöitäkin löytyi. Meitä saattoi olla 15 ihmistä istumassa pöydän ääressä miettimässä miten ja missä rauhankulkueita järjestetään.”

Toiminta oli myös kansainvälistä. Jo vuonna 1974 Työpaikkojen rauhantoimikunta teki kerran vuodessa matkan Leningradiin ja traditio on säilynyt vaikka kaupungin nimi on vaihtunut Pietariksi. Koivisto kertoo kansainvälisestä ay-toiminnasta: ”Mukana oli myös Nicaragua-solidaarisuustyötä. Keräsimme tukimaksuja ja levitimme Nicaragua-kampanjan julisteita työpaikoille. Meillä oli vuosittain kaksi vierailua Neuvostoliiton ammatillisesta keskusjärjestöstä. Sieltä saapui 1–2 henkilöä ja järjestin heille kierroksia suomalaisilla työpaikoilla. Vierailimme myös eri ammattiliitoissa kuten SAK:ssa, TVK:ssa, Akavassa ja STTK:ssa. Kiersimme eri puolilla maata aina Torniota myöten.”

LAMA VAAN EI LAMAANNUS

Käänne huonompaan seurasi 1990-luvun alussa. Muun muassa lama, valtionavun leikkaukset ja Neuvostoliiton romahtaminen ajoivat Rauhanpuolustajat ja sitä kautta myös Työpaikkojen rauhantoimikunnan suuriin vaikeuksiin. Toivo Koivisto jouduttiin irtisanomaan työpaikkasihteerin työstään vuonna 1992.

Periksi ei kuitenkaan annettu. Se mistä ennen maksettiin, tehtiin nyt vapaaehtoistyönä. ”Olin 1990-luvulla rauhantoimikunnan sihteerinä vapaaehtoispohjalta. Hommat tehtiin kuten ennenkin, mutta palkkaa ei saatu. Ennen meillä oli 264-neliöinen toimisto Bulevardilla. Se vaihtui 42 neliöön Hämeentiellä. Siellä oli toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro yksin duunissa. Sitä ennen oli töissä ollut yli kymmenen henkeä”, Koivisto kertoo.

Sitkeällä puurtamisella ja tiukoilla järjestelyillä Rauhanpuolustajien velat saatiin maksettua. Järjestö haluttiin pitää pyörimässä, vaikka sen alasajoakin oli esitetty. Pekka Koskinen, Rauhanpuolustajien puheenjohtaja 1990-luvulla, saa toiminnastaan runsaasti kiitosta. Mauri Perä kertoo: ”Rauhanpuolustajat oli konkurssin partaalla. Koskisen Pekka sanoi erään huoltoaseman takahuoneessa, että Rauhanpuolustajat rakennetaan itsensä näköiseksi ja kokoiseksi. Suuri toimisto muuttui kokoon huone ja keittokomero. Sitten seurasi uusi alku. Työpaikkojen rauhantoimikunta epämuodollisena organisaationa ja jumalattoman uskollinen jäsenkunta pitivät Rauhanpuolustajat hengissä.”

Toivo Koivisto on samoilla linjoilla: ”Pekka Koskinen teki viimeisen päälle arvokasta työtä. Ilman häntä Rauhanpuolustajat ei olisi selvinnyt millään. Hän teki valtavan työn järjestön eteen. Pulut oli velkaantunut ja velat maksettiin takaisin vähintäänkin kahteen kertaan, sillä alkuun jouduimme maksamaan pankille pelkkiä korkoja. Se oli ankaraa aikaa.” Koivisto muistuttaa, että myös muun muassa Kimmo Snellman, Jussi Lilja, Arvi Juntunen, Eila Pelttari ja nykyinen puheenjohtaja Tanja Pelttari ovat tehneet arvokasta ja pyyteetöntä työtä Työpaikkojen rauhantoimikunnan eteen.

Toivo Koivisto summaa vielä Työpaikkojen rauhantoimikunnan ja koko rauhanliikkeen merkityksen tänä päivänä: ”Pidän tärkeänä, että toimikunnan työssä olisi hyvät yhteydet työpaikoille. Toimikuntaan pitää kuulua ihmisiä, jotka ovat duunissa ja edustavat mahdollisimman useita eri ammattijärjestöjä. Minulla on ollut vuosikymmenien ajan yhteydet työttömien liikkeeseen ja olen yrittänyt saada heitä mukaan. Syrjäytyminen on pahin juttu, mitä työttömälle voi tapahtua. Työttömätkin voivat hakea omalta ammattijärjestöltään tukea vaikkapa Ay-väen rauhanpäiville osallistumiseen. Jos rauhanliikkeen aktiivit löisivät hanskat tiskiin, se näyttäisi tosi pahalta. Olen sitä mieltä, että toivoa on oltava aina. Periksi ei pidä antaa. Hommat tehdään niillä voimilla, mitä kulloinkin on.”

Teksti Timo Kalevi Forss
Kuva Teemu Matinpuro

 

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Heikennyksiä

tanja4Viime viikkoina olen pohtinut, mitä ihmettä Suomessa tapahtuu. Presidentinvaalit ratkesivat ensimmäisellä kierroksella, ja jälkeenpäin saimme lukea äänestystuloksen kertovan, että kansa haluaa jatkoa maltilliselle ulkopolitiikalle. Erityisesti Niinistön kielteistä Nato-kantaa pidettiin yhtenä ratkaisevana tekijänä.

Uutisoinnin perusteella jäin miettimään, kuinka tämä selkeä Nato-kanta olikaan lipsahtanut itseltäni ohi. Jäsenyyteen liittyvän kysymyksen Niinistö ohitti vaalikoneessa, mutta vastasi siihen presidenttitentissä mielipidetutkimuksen osoittaessa enemmistön suomalaisista vastustavan Nato-jäsenyyttä. Presidentillä on varmasti tiedossa tavoite, jonka mukaan vuonna 2020 puolustushallinto on verkottunut keskeisten kansallisten ja kansainvälisten kumppanien kanssa ja puolustusmateriaalin osalta on luotu mahdollisuudet liittoutumiselle. Suomen Naton erityisedustuston kotisivut puolestaan kertovat Suomen puolustusvoimien toimeenpanevan sotilaallista yhteistyötä Naton kanssa 15:llä eri yhteistyöalueella.

Nämä huomioiden en voi välttyä ajatukselta, että Niinistön ns. kielteisen Nato-kannan tavoite oli ennemminkin minimoida kannatuslukujen lasku kuin tuoda julki todellinen linjanveto itse jäsenyyteen.

Perjantaina 2.2. Helsingissä tuhannet ihmiset antoivat äänen työttömille ja ilmaisivat tyytymättömyytensä aktiivimalliin, joka asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan. Torilla tuli selväksi myös hallituksen edustajien näkemys siitä, kuinka ihmisten tulee sopeutua muutoksiin, joita talouskasvu edellyttää.

Muutoksia hallitus tuntuu tarjoavan eri saroilla. Keväällä eduskunnan käsittelyyn tulee muun muassa hallituksen esitys vaihtelevaa työaikaa noudattavien työntekijöiden asemasta. Vaihteleva työaika on uusi termi nollatuntisopimuksen tilalle ja sisältää viikoittaisena työaikana 0–40 tuntia. Lain on määrä astua voimaan jo kesäkuussa, ja SAK:n näkemyksen mukaan se antaisi työnantajalle mahdollisuuden entistä lyhyempiin työsuhteisiin. Tahti on nopea, ja kuten lainsäätäjät itsekin ovat myöntäneet, ei tulos ole aina loppuun asti harkittu.

Varmaa on kuitenkin, että jos kansalaiset lähtevät erilaisten leikkauksien vuoksi syyttelemään toisiaan ja heikompi lyö vielä heikompaa, saadaan aikaan tilanne, jossa voidaan jatkaa kansalaisten jakoa selviäjiin ja putoajiin.

Tanja Pelttari
Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan puheenjohtaja.

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Itsenäinen ay-toiminta todettiin Venäjällä laittomaksi

etmanov
Pietarissa paikallinen tuomioistuin on antanut kafkamaisen päätöksen, jonka perusteella Rauhanpuolustajien Työpaikkojen rauhantoimikunnan pitkäaikaisen yhteistyökumppanin toiminta on todettu laittomaksi. Alueiden välinen ammattiliitto MPRA on Fordin tehtailta muihin, erityisesti autoalan tehtaisiin levinnyt pieni, tehokas ja moderni ammattiliitto. 

 

Liiton puheenjohtaja Aleksei Etmanov arvelee lakkautusprosessin lähteneen liikkeelle Kalugasta, missä MPRA:n paikallinen osasto on joutunut alueen kuvernöörin hampaisiin. Oikeus perusteli päätöstään erikoisilla ja lähemmin tarkasteltuna kestämättömillä perusteilla, jotka tekevät normaalista ammattiyhdistystoiminnasta rikollista Venäjällä. MPRA:n olisi muun muassa pitänyt rekisteröityessään määritellä yksilöidysti, mikä konkreettinen toimiala tai tuotannolliset ja ammatilliset asiat yhdistävät sen jäseniä. Outoa kyllä rekisteröinnin hyväksyneet viranomaiset eivät olleet tätä aikoinaan vaatineet. Samoin oikeus piti raskauttavana perustamisasiakirjassa olevaa heidän mielestään virheellistä päivämäärää.

Muita rikkomuksia, jotka oikeus mainitsi perusteluissaan, olivat MPRA:n internetissä ja Vkontakte-palvelussa olevat sivustot, joissa oli linkkejä muihin julkisiin tapahtumiin. Raskauttavia olivat nettisivuilla julkaistut artikkelit, joissa toisessa ilmaistiin MPRA:n tuki rekkakuskien joukkomielenosoituksille uutta tieveroa vastaan ja toisessa analysoitiin Venäjä teollisuuden tilaa pakotteiden aikana ja todettiin tuotannon laskun johtuvan valtion johdon päätöksistä ja poliittisen tahdon puutteesta tilanteen korjaamiseksi. Nettisivuilta löytyi myös linkki sivulle, jossa kutsutaan ihmisiä mukaan vaatimaan työlainsäädäntöön palkkojen indeksikorotuksia koskevia muutoksia. Näiden lisäksi MPRA oli kehdannut tukea Moskovan kunnanlääkäreiden kamppailua työpaikkojensa puolesta ja osoittanut myös muille työtaisteluille solidaarisuuttaan.

Nämä nettisivuilta löytyneet asiat sotivat oikeuden mielestä sitä vastaan, että niitä ei ollut suunnattu MPRA:n omien jäsenten sosiaalisten ja työetujen ajamiseen. Liitolla on siis selvä halu vaikuttaa maan politiikkaan ja poliittisten elinten päätöksiin, mikä tarkoittaa sitä, että liiton toiminta on raskauttavalla tavalla samantapaista kuin poliittisilla puolueilla.

Ay-toiminta ei saisi oikeuden mukaan myöskään olla kansainvälistä. MPRA on saanut tukea kansainväliseltä teollisuustyöntekijöiden maailmanliitolta IndustrieAll Global Unionilta ja voidaan täten tulkita Venäjän lain mukaan ulkomaiseksi agentiksi. MPRA maksaa jäsenmaksuja IndustrieAll Global Unionille. Maailmanliitolta saadut varat on käytetty koulutusseminaarien järjestämiseen ja ne ovat avoimesti näkyvillä MPRA:n kirjanpidossa. Tämä on todettu rikolliseksi, vaikka Venäjä on allekirjoittanut kansainväliset sopimukset, joissa sitoudutaan sallimaan ammattiliittojen väliset maksut toisilleen, eli kansainvälisen liiton tuen ei pitäisi olla laitonta eikä johtaa tulkintaan ulkomaisesta agentista. Toiminnan lakkauttamisen lisäksi viranomaiset ovat vaatineet liittoa luovuttamaan kaikkien jäsenten yhteystiedot.

MPRA on tekemässä valitusta korkeimpaan oikeuteen, jonka toivotaan pyörtävän nyt tehdyn päätöksen. Lakkautuspäätöksen lisäksi MPRA on ollut laajan loanheittokampanjan kohteena televisiossa sekä Pietarissa että Kalugassa. Liiton puheenjohtaja Aleksei Etmanov on saanut säännöllisesti vakavia uhkauksia puhelimitse.

Monet venäläiset ja kansainväliset järjestöt ovat tuominneet päätöksen laittomaksi. Muun muassa Venäjän presidentin kansalaisyhteiskunnan ja ihmisoikeuksien kehittämisen neuvosto totesi lausunnossaan, että oikeuden päätös ei huomioi kansainvälisiä periaatteita ja normeja yhdistymisvapauden osalta, eikä tulkitse oikein voimassaolevaa Venäjän lakia ammattiyhdistystoiminnasta: ”Oikeuden tekemät johtopäätökset eivät ole riittäviä MPRA:n toiminnan lakkauttamiseen ja ne aiheuttavat vakavaa vahinkoa venäläiselle ammattiyhdistysliikkeelle ja tehokkaalle sosiaalisten ja työoikeuksien puolustamiselle Venäjällä.”

Venäjä on ratifioinut Kansainvälisen työjärjestön ILOn perussäännön, jonka periaatteiden mukaan kaikilla sen jäsenvaltioilla on velvollisuus taata yhdistymisvapaus.

mpra-tuki
Rauhanpuolustajat ilmaisee tukensa MPRA:lle sekä ay-oikeuksiensa ja ihmisoikeuksien puolesta taisteleville venäläisille aktiiveille.

mpra.su

Valinnan aika

Teksti Jussi Lilja

Eduskuntavaalit lähestyvät. Meillä on nyt tilaisuus vaikuttaa politiikkaan, jolla maatamme johdetaan. Mutta houkutteleeko tämä tilaisuus? Nykyinen hallitus on jättänyt itsestään kuvan, joka taitaa horjuttaa monien uskoa demokratiaan.

Meille äänestäjille lupaillaan monenlaista hyvää. Työ ja uudet työpaikat ovat puolueiden ohjelmissa keskeisellä sijalla. Investointeja ja kasvua pitää saada aikaan. Rahaliittoon liittymistä markkinoitiin aikoinaan samoilla perusteluilla. Yhteisvaluutan piti turvata Suomen talous. Mutta missä ovat investoinnit ja työpaikat? Mihin ovat menossa Suomessa toimineet yritykset?

Leikkauksia toteuttava talouspolitiikka on heikentänyt suomalaisten hyvinvointia. Se on pakottanut suomalaiset työntekijät kilpailemaan työpaikoista muiden maiden työntekijöiden kanssa, vaikka olosuhteet ja eläminen on aivan toista kuin meillä. Kymmenen viime vuoden aikana Suomessa on tehty ”kansainvälisen kilpailukyvyn” nimissä poliittisia päätöksiä, jotka ovat johtaneet entistä syvemmälle taantumaan. Parannukseksi tarjotaan nyt ”rakennemuutoksia”, joiden yksityiskohdista kuitenkaan mikään puolue ei ole vaalien alla uskaltanut kertoa.

Suomen pitkäkestoinen laaja työttömyys, köyhyyden voimakas lisääntyminen, julkisen sektorin yksityistäminen ja muka välttämättömien säästöjen nimissä suoritetut leikkaukset ovat osoituksia tietystä poliittisesta linjasta, eivät kohtalon langettamasta pakosta. Kaiken kaupallistaminen on ajan sävel, sillä se on Euroopan unionin vaatiman talouspolitiikan noudattamista. Kansalaiset eivät sitä halua. Vaaleissa on kysymys demokratiasta.

Aidossa demokratiassa ihmiset näkevät, miten heidän äänestyskäyttäytymisensä vaikuttaa. Olemme hukassa, jos demokratiasta tulee vain vallan väline. Työelämästä esimerkkejä löytyy kosolti. Vapaa sopimusoikeus työehtosopimuksista on vaarassa. Vaaditaan, että palkoista ja muistakin työehdoista päätetään työpaikoilla, lakko-oikeutta pitäisi rajoittaa tai jopa kieltää lakot. Työntekijöiden pitää kantaa vastuu yritysten riskeistä ja kilpailukyvystä ikään kuin siinä olisi ongelman ratkaisu. Tästä propagandasta kantaa painavan vastuun myös media ja ay-liike.

Miksi siis äänestää? On tärkeää esittää rakentavaa kritiikkiä. Valitsemalla puolueen ja ehdokkaan on mahdollisuus vaikuttaa ainakin yhden äänen verran. Isot jytkytkin syntyvät yksittäisistä äänistä. Kokonaan toinen asia on kääntää politiikan suuntaa.

Kirjoittaja on Työpaikkojen

rauhantoimikunnan sihteeri.