PÄÄKIRJOITUS: SYYRIA SAI IHMISET LIIKKEELLE

PÄÄKIRJOITUS: SYYRIA SAI IHMISET LIIKKEELLE

Tiedotusvälineiden välittämät kuvat Syyrian sodan kauhuista ovat saaneet pitkästä aikaa ihmisiä sankemmin joukoin mukaan rauhantapahtumiin eri puolilla Suomea.

Valtamediat, kuten ainakin Helsingin Sanomat ja Yleisradio, ovat myös näyttävästi tiedottaneet näistä mielenosoituksista rauhan puolesta. Toivottavasti mielenilmaukset ja median kiinnostus eivät jää päiväperhoseksi. Sillä valitettavasti maailmalla soditaan muuallakin kuin Syyriassa. Samaan aikaan kun Aleppoa moukaroitiin, Yhdysvaltojen tärkein arabiliittolainen Lähi-idässä, lukuisten EU-maiden – Suomi mukaan luettuna – aseistama Saudi-Arabia pommitti ilmeisen tietoisesti hautajaisiin kokoontuneita siviilejä Jemenissä.

Suomalaisessa keskustelussa informaatiosodan käsite on valitettavasti rajautunut koskemaan vain Venäjän todennettuja ja kuviteltuja toimia. Mutta kaikkien konfliktien yhteydessä kaikki osapuolet ja niiden tukijat käyvät taistelujen ohella myös informaatiosotaa. Kyynisesti voisi kysyä, johtuiko tiedotusvälineiden yllättävä innostuminen rauhanmielenosoituksista Venäjän mukana olosta Syyrian konfliktissa. Kiitettävästi kuitenkin suomalaismediat ovat nostaneet viime päivinä esille myös suomalaisen aseviennin ihmisoikeusongelmat. Tosin nykyhallituksen aikana on hankala uskoa mediassa esiintyneellä kritiikillä olevan mitään vaikutusta.

Joitakuita ei miellyttänyt entisen puolustusministeri Elisabeth Rehnin esiintyminen yhtenä puhujista Helsingissä YK:n päivän mielenosoituksessa. Allekirjoittanutkin on täysin eri mieltä hänen kannoistaan Nato-kysymyksessä, eikä voi unohtaa hänen rooliaan aseviennin edistäjänä ja Hornet-hävittäjien hankinnan kätilönä. Ja varmaankin moni rauhanpuolustaja oli ensimmäistä kertaa mukana samassa rauhankulkueessa kuin kokoomuspoliitikot Kimmo Sasi ja Ben Zyskowicz. Sasihan on aiemmin kehuskellut sijoituksillaan eettiseen yhdysvaltalaiseen aseteollisuuteen: ”Ne ovat erittäin eettisiä tuotteita, mitä Raytheon valmistaa. Se tekee järjestelmiä, joilla pyritään pitämään huolta siitä, että ohjukset osuvat täsmällisesti.” Benin olisin toivonut olleen aikoinaan yhtä huolissaan myös Gazan siviilien kohtalosta. Mutta taisi olla muuta tekemistä, kun sen sodan lopettamista vaadittiin.

Mutta kaikki ovat tietenkin tervetulleita rauhanliikkeeseen: mielenosoitus vaati selkeästi kaikkia sodan osapuolia ja niiden tukijoita konfliktin rauhanomaiseen ratkaisemiseen ja erityisesti Suomelta vastuunkantoa humanitaarisen avun ja pakolaisten vastaanoton muodossa.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.