israel_palestiina

SUOMEN ON TUNNUSTETTAVA PALESTIINA

Lapin Rauhanpuolustajat:

Palestiinalaiset aloittivat pääsiäisenä Gazassa edelleen jatkuvat mielenosoitukset, joissa vaaditaan palestiinalaispakolaisille oikeutta palata kotiseuduilleen. Israel on vastannut mielenosoituksiin tapansa mukaan väkivaltaisesti. Israelin sotilaat ja poliisit ovat ampuneet kuoliaaksi jo yli kaksikymmentä mielenosoittajaa ja kaksi työtään tekemässä ollutta toimittajaakin.

YK on lukuisia kertoja vaatinut Israelia lopettamaan palestiinalaisalueiden laittoman miehityksen ja hyväksymään YK:n jo vuonna 1947 tekemän ehdotuksen kahden itsenäisen valtion – Israelin ja Palestiinan – muodostamisesta.

Vuosikymmeniä alueella jatkunut väkivalta on osoittanut, että ainoa tie rauhaan on kahteen valtioon perustuva poliittinen ratkaisu. Tämä on myös Suomen kanta, jonka muun muassa presidentti ja ulkoministeri ovat todenneet USA:n suurlähetystön Jerusalemiin siirtämistä arvostelleissa kannanotoissaan. Toistaiseksi Suomi on kuitenkin tunnustanut vain Israelin valtion.

Vaadimme Suomea siirtymään sanoista tekoihin Ruotsin ja yli sadan muun maan esimerkin mukaisesti ja tunnustamaan myös Palestiinan valtion. Laajalla kansainvälisellä painostuksella Israel ja sitä tukeva USA voidaan saada käytännössä suostumaan pysyvän rauhan takaavaan kahden valtion ratkaisuun.