Suomen aseviennistä 2017 neljännes sotaa Lähi-idässä käyviin maihin

Suomen aseviennistä 2017 neljännes sotaa Lähi-idässä käyviin maihin

Puolustusministeriön tänään 7.6.2018 julkistaman puolustustarvikkeiden vientivalvontaraportin mukaan noin 26 % Suomen aseviennistä suuntautui vuonna 2017 Lähi-idässä sotaa käyviin maihin. Lukuun sisältyy puolustustarvikevienti Jemenin sotaan osallistuviin Saudi-Arabiaan (4,99 %) ja Arabiemiraatteihin (8,37 %).

YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimiston johtajan Mark Lowcockin mukaan Jemenissä on humanitaarinen hätätila, josta voi muodostua 50 vuoteen historian pahin katastrofi. Puolustustarvikevienti heinäkuusta 2016 lähtien poikkeustilassa olevaan Turkkiin, joka on Itä-Turkissa ja Irakin puolelle ulottuvassa sodassa kurdeja vastaan sekä myös suoraan sekaantunut Syyrian sotaan, oli lähes 13 % kokonaisviennistä. Israeliin suuntautunut vienti oli vain 0,10 % ja koski suojautumisvarusteita.

Rauhanpuolustajat vaatii puolustustarvikekaupan ehtojen tiukentamista siten, että asevienti Lähi-itään tulisi kieltää ennaltaehkäisevästi kokonaisuudessaan eikä pelkästään nyt sotaa käyviin maihin. Sodankäynnin lisäksi kaikkien näiden maiden hallitukset syyllistyvät jatkuviin ja räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Pohjoismaista Norja kielsi aseviennin Arabiemiraatteihin viitaten sen osallistumiseen Jemenin sotaan. Saksa puolestaan on keskeyttänyt kaiken aseviennin sotaan osallistuviin maihin, ja huhtikuussa käsittelyyn on tullut lakiesitys, joka tiukentaisi asevientisäädöksiä ja kieltäisi aseviennin myös Turkkiin.

Suomen puolustustarvikeviennin kokonaisarvo oli vuonna hieman ylil 106 miljoonaa euroa.