Suomalainen rauhanliike täyttää 110 vuotta

Suomalainen rauhanliike täyttää 110 vuotta

logo_Rauhanliitto

Suomen vanhin rauhanjärjestö Suomen Rauhanliitto perustettiin ensimmäistä kertaa Tampereella 10.2.1907 eli perustamisesta on kulunut 110 vuotta.

Rauhanliitto haluaa nostaa juhlavuoden teemoiksi koko rauhanliikkeen roolin ja haasteet 2020-luvulle mentäessä. Samalla järjestö nostaa esille liikkeen historiaa ja rauhantekijöitä kautta aikojen.

Autonomian ajan Rauhanliito kiellettiin ensimmäisen maailmansodan alettua. Nykyinen järjestö perustettiin uudestaan vuonna 1920 nimellä Suomen Rauhanliitto – Kansainliittoyhdistys.

”Suomen juhliessa 100-vuotista itsenäisyyttään on hyvä muistaa, että edellytykset itsenäisyydelle luotiin suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa”, sanoo Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius. ”Autonomian aikana luotiin pohjaa niille demokraattisille yhteiskuntarakenteille, joista syntyi Suomi. Suomalainen rauhanliike kuului näihin autonomian aikana syntyneisiin liikkeisiin, ja monet sen aktivisteista olivat keskeisiä toimijoita itsenäisen Suomen aikaansaamiseksi.”

Hitlerin kasvattaessa valtaansa ja fasismin noustessa Euroopassa Rauhanliitto oli yksi harvoista järjestöistä, jotka kritisoivat tätä avoimesti. Esimerkiksi Rauhanliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Felix Iversen sai Hitleriä kritisoineesta kirjoituksestaan kunnianloukkaussyytteen.

Rauhanliiton ensimmäisissä toimintaohjelmissa tartuttiin teemoihin, jotka ovat tänäkin päivänä ajankohtaisia: kansainvälinen oikeus, ristiriitojen väkivallaton sovittelu, viholliskuvista luopuminen, aseistariisunta ja rauhankasvatus. Monissa rauhanliikkeen ajamissa asioissa on edetty – on luotu esimerkiksi YK ja kansainvälinen rikostuomioistuin, sodankäynnille on asetettu säännöt ja monia erityisen raakoja asetyyppejä on kielletty tai rajoitettu.

Toisaalta työsarkaa rauhanliikkeellä on edelleen. Rauhanjärjestöt, Rauhanliitto ja toistakymmentä muuta suomalaista rauhanjärjestöä ja -ryhmää ajavat edelleen jo sata vuotta sitten tärkeinä pidettyjä asioita. ”Tämä on ihmisten liike, jossa on aina toiminut ihmisiä poliitikoista pienten paikkakuntien aktivisteihin”, jatkaa Lodenius. Hän pitää maailmanpoliittista tilannetta vaikeana, mutta huomauttaa, että kansainvälinen rauhanliike on ennenkin yltänyt mittaviin voimanponnistuksiin ja suurta luovuutta osoittavaan toimintaan.

Viime aikoina kansainvälinen rauhanliike on tiivistänyt rivejään ydinaseet kieltävän sopimuksen aikaansaamiseksi, ja myös Syyrian sodan vastaiset mielenosoitukset ovat keränneet paljon väkeä eri puolilla maailmaa. Helsingissäkin viime syksynä  monta tuhatta marssijaa vaati rauhaa Syyriaan, ja nuoret näyttävät tilastojen valossa pohtivan suhdettaan asevelvollisuusarmeijaan entistä enemmän.

laurajouniRauhanjärjestöjen yhteistyö on tiivistä. Kuvassa Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius ja puhetta pitämässä Rauhanpuolustajien varapuheenjohtaja Jouni Sirén.