Remontti tulossa – hintarojahdus alkaa!

hintahorjahdus_pulunetti
Remontoijan riuska koura patistaa Rauhanpuolustajien Helsingin-toimiston lähitulevaisuudessa muuttopuuhiin. Olemme julkaisseet lähes kaksisataa nimekettä Pystykorva-kirjasarjassamme, ja vaikka monet niistä on jo myyty loppuun, varastossa riittää kannettavaa.

Auta meitä muutossa ja tilaa käsittämättömän halvalla aivoja jyristävää luettavaa!

Valitse listalta 5 kirjaa, saat ne kaikki vain 15 eurolla ja me maksamme postimaksun!

Ale-kirjat ovat näkyvissä nettikauppamme kahdella ensimmäisellä sivulla. Huomaathan, että kunkin kirjan kohdalla on esillä yksittäin myytävän tuotteen hinta, ja Remonttirojahdus-hinta näkyy vasta kun menet kassalle tai olet valinnut kaikki viisi tarjouskirjaa.

hintapallo

ETELÄ-SUDANIN SYNNYTYSTUSKAT / Leo Siliämaa. 2015
Kirjoittaja havainnoi kehitysyhteistyöntekijänä uuden Afrikan valtion synnytystuskia eteläisessä Sudanissa 1970-luvun lopulta vuoteen 2010 asti. Etelä-Sudan itsenäistyi, mutta levottomuudet jatkuvat. Svh 21 €

SERBIA: TÄHTÄIMESSÄ TURVATTU TULEVAISUUS / toim. Kerstin Jokisalo-Neumann. 2014
Millainen on Miloševićin jälkeisen Serbian historiallinen, poliittinen ja yhteiskunnallinen kehitys? Miten tavalliset kansalaiset ovat kokeneet maan kipeän matkan Jugoslavian hajoamissodista nykypäivään? Svh 17 €

KIEHUVA JA KÖYHTYVÄ AFRIKKA / Nnimmo Bassey. 2014
Kirja on kattava katsaus ja reportaasi Afrikan maaperän luonnonvarojen riistosta ja sen hirvittävistä ja kauaskantoisista seurauksista. Bassey esittää myös ehdotuksia kestäviksi korjausliikkeiksi, joita tarvitaan ympäristön ja paikallisten ihmisten elinehtojen pelastamiseksi. Svh 22 €

KOKEMUKSIA SUOMALAISILTA KESKITYSLEIREILTÄ / Allan Asplund. 2011
Suomenruotsalaisen toimittajan sodanaikaiset kokemukset antavat meille aavistuksen siitä raakuudesta ja epäinhimillisyydestä, joka kuuluu sotaan ja selittänee osaltaan kansan keskuudessa vallinneita tunteita sodan loputtua. Svh 23 €

KOLMANNEN MAAILMAN PUHEENVUOROJA / toim. Peik Johansson. 2013
Pystykorvakirjat juhlisti vuonna 2013 Kolmannen maailman puheenvuoroja -ohjelmasarjan 25-vuotistaivalta julkaisemalla parhaita paloja vuosien varrelta. Sarjassa on esitelty ja arvioitu Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan ajattelijoiden näkemyksiä, joita ei ole suomen kielellä muutoin ollut saatavilla. Svh 25 €

OSALLISUUSTALOUDEN AAKKOSET / Robin Hahnel. 2014
Toimivamman talouden perusteet selkokielellä. Mitä jos ympäristöystävälliset tuotteet olisivat halvempia, työajat itse päätettävissä ja ahkeruudesta todella palkittaisiin? Osallisuustalous avaa uusia näkymiä työhön ja siihen, miten yritykset ja kuluttajat saisivat vapaasti päättää omasta taloudestaan. Svh 20 €

KILPAILUSTA YHTEISTYÖHÖN / Robin Hahnel. 2012
Hyvinvointivaltiota puretaan. On pohdittava uudestaan, miten ymmärrämme taloudellisen oikeudenmukaisuuden, vapauden ja demokratian. Svh 35 €

HANKI OMA ELÄMÄ / Ritva Parviainen. 2012
Lämmin ja vauhdikas kuvaus alun alkaen fysioterapeuttina Mosambikissa työskennelleen Parviaisen elämästä brutaalin sodan kourissa järkkyneessä maassa. Käytännönläheisesti ja hauskasti Parviainen kertoo arjestaan ja rankoistakin kokemuksista – miehiä ja koiria unohtamatta. Svh 23

TIE ULOS AFGANISTANISTA / Pierre Schori. 2011
Schori on Ruotsin entinen YK-suurlähettiläs, joka kirjassaan kritisoi voimakkaasti sitä, miten osallistuminen Afganistanin sotaan uhkaa liittoutumattomien maiden asemaa rauhanvälittäjinä. Svh 22 €

AFGANISTANIN LOPUTON SOTA / Reko Ravela. 2011
Tuntematta Afganistanin monipuolista historiaa on vaikea ymmärtää maan nykyisiä ja aiempia konflikteja. Reko Ravelan teos on terävä analyysi siitä, miksi nykyinen amerikkalaisjohtoinen miehitys on epäonnistunut täysin. Svh 25 €

ATARMA – ELÄMÄNI SIPERIASSA / Ronald Rüütel. 2010
Nuoren Siperiaan kyyditetyn virolaismiehen kokemuksia  Stalinin Neuvostoliitossa. Svh 26 €

NOBELIN RAUHANPALKINTO – MITÄ NOBEL TODELLA TAHTOI / Fredrik S. Heffermehl. 2011
Norjalaisen lakimiehen ja rauhanaktiivin Heffermehlin mukaan Alfred Nobelin testamentissaan ilmaisema tahto ei ole toteutunut. Todellisuudessa Nobelin rauhanpalkinnosta on tullut osa Norjan parlamentin omaa palkitsemisjärjestelmää. Svh 30 €

HIEKALLE RAKENNETTU ELÄMÄ – TAISTELU LÄNSI-SAHARASTA / Hannu Pesonen. 2007
Länsisaharalaiset joutuivat pakenemaan kotimaastaan Marokon ja Mauritanian miehittäessä tämän Espanjan vanhan siirtomaan vuonna 1975. Siitä lähtien he ovat asuneet Algerian eteläosissa pakolaisleireillä. Svh 21 €

OPPIMISEN IHANUUDESTA / Ryan Alexander-Tanner & William Ayers. 2012
Helposti lähestyttävä, mutta tiukkaa asiaa sisältävä sarjakuva opettajuuden eri puolista. Esiin nostetaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kysymykset, kuten köyhyyden tai päättäjien välinpitämättömyyden luomat ongelmat, mutta viimeinen sana annetaan välittämiselle, oikeudenmukaisuudelle ja kasvulle. Toimintaan kannustava sarjakuvateos opettajille ja oppilaille.
Svh 25 €

TAVOITTEENA KANSANMURHA / Sven Lindqvist. 2009
Lindqvist kysyy, miksi länsimaissa usein suhtaudutaan välinpitämättömästi kansanmurhiin ja niiden ehkäisemiseen. Samalla hän pohtii rasismin olemusta sekä köyhyyden syitä ja sen määrittelemisen ongelmaa. Svh 21 €

TIENVIITTOJA TULEVAISUUTEEN / Tapani Lausti. 2008
Historian kuluessa on heitetty sivuun monia kehityksen vaihtoehtoja – ei niiden mahdottomuuden vuoksi, vaan siksi, että niiden vastustajilla on ollut enemmän rahaa ja valtaa. Laustia ei kuitenkaan hävetä haaveilu paremmasta tulevaisuudesta. Svh 21 €

ALKUPISTE – NOLLAPISTE / Kari Eloranta. 2002
Upea valokuvadokumentaari Afrikasta, sen historiasta ja nykyhetkestä. Svh 36,50 €