Rauhantekijä Suldaan Said Ahmed: Kamu-kerhon päällikkö

suldaan1
Suldaan Said Ahmed on määrätietoisesti edennyt kohti yhteiskunnallisen vaikuttajan uraa. Ensimmäisen kerran hän sai ajatuksen politiikkaan lähtemisestä vuonna 2008 kuntavaaleja seuraillessaan. Opettaja kyllä väitti, että hänenlaisiaan ihmisiä ei juuri politiikassa ole, mutta Suldaan ei lannistunut vaan päätti näyttää mallia.

 

Kaksi aurinkoisesti hymyilevää miestä lähestyy Kiasman kahvion nurkkapöytää. Ensimmäisenä saapuu presidentti Ahtisaaren perustaman CMI-järjestön sovittelija Hussein al-Taee, joka haluaa pyytää anteeksi nuoren ystävänsä myöhästymistä ja ottaa siitä täyden vastuun.

Perässä astelee 25-vuotias helsinkiläinen vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Suldaan Said Ahmed. Hän on saanut kuuluisuutta provosoivalla leikittelyllään Suomi-leijonapaidoilla ja -koruilla. Tänään hän on pukeutunut jääkarhu-collegeen.

Tapaamisen tavoitteena on selvittää, millainen tarina on tämän maailmanparantajan takana. Ja tarinoita hänellä tosiaan on kerrottavanaan.

MOGADISHUSTA LEHMOON

Aloitetaan vaikka siitä, kun Suldaan 15-vuotiaana saapui perheineen Suomeen. Isoveli oli lähetetty edellä ja odotteli muutaman vuoden perheen yhdistämistä. Heinäkuisena päivänä perheen toiseksi vanhin lapsi Suldaan laskeutui Joensuun lentokentälle vanhempiensa ja yhdeksän sisaruksensa kanssa.

Suldaanin mielikuvissa Eurooppa oli täynnä korkeita rakennuksia ja vaaleita ihmisiä. Kun perhettä vastaan tullut pikkubussi lähti matkaan, edessä olikin loputon määrä metsää – koivuja, mäntyjä ja kuusia. Ihmiset näyttivät kadonneen maan päältä.

Matkan määränpää oli Lehmo, joka kuuluu Kontiolahden kuntaan. Perhe pääsi muuttamaan suoraan kerrostaloasuntoon. Naapurustossa asui toinenkin monilapsinen perhe, jonka jäsenet osoittivat heti kiinnostusta Suldaanin perhettä kohtaan, ja sieltä löytyikin lapsille kivaa leikkiseuraa ja kumppaneita kieliharjoitteluun.

Suldaan pyöräili naapurin Miskan kanssa harva se päivä S-marketille ja takaisin. Lehmossa ei ollut juuri muuta tekemistä. Eräänä päivänä naapurin rouva kävi kertomassa Suldaanille, että Miska ja hänen perheensä ovat mustalaisia. He eivät kuulemma ole edes suomalaisia ja vaarallisiakin he varmasti ovat.

ULKOPUOLISESTA SUOSIKIKSI

Syksyn saapuessa alkoi koulu. Suldaan siirrettiin hyvin pian maahanmuuttajille tarkoitetusta valmistavasta opetuksesta ihan tavalliseen luokkaan, sen verran nopeasti hän oli alkanut suomea oppia.

Vaikka Suldaan oli sosiaalinen ja aktiivinen tyyppi, oli kavereiden saaminen aluksi vaikeaa. Kukaan ei huolinut häntä ryhmätyökumppaniksi. Suldaan ystävystyi toisen hylkiön kanssa. Aiemmin ilman kavereita jäänyt pienikokoinen poika oli viimein saanut juttuseuraa.

Sosiaalisen median alkutaipaleella nuorison suosikiksi muodostuivat IRC-galleria ja Windows messenger. Suldaan perusti messengeriin Kamu-kerhon. Jostain syystä se alkoi saada suosiota, ja pikkuhiljaa kaikki halusivat liittyä ryhmään. Jopa ne ennen häntä karsastaneet tyypit kävivät anelemassa, että pääsisivät Kamu-kerhon jäseniksi.

Kuntavaalien aikaan Lehmokin täyttyi vaalimainoksista. Suldaan ilmoitti opettajalle, että hänestä saattaa tulla presidentti tai kansanedustaja vähintään. Ei siellä juuri sinun näköisiäsi tyyppejä ole ollut, varoitti opettaja. No pian on, mietti Suldaan.

Iltaisin koulun jälkeen mentiin bussilla Joensuuhun. Kaikki elämä oli siellä, hyvässä ja pahassa. 90-luvun skinien lapsista oli tullut skinejä. Suldaan oli jatkuvasti heidän hampaissaan. Hän alkoi käyttää Suomi-paitaa ja leijonakaulakorua. Hän ajoi päänsä kaljuksi. Sekä skinit, että hänen omat ystävänsä hermostuivat.

”Ajattelin, että paras ase skinejä vastaan oli se, että alan käyttää heidän rakkaita symboleitaan ja ikään kuin neutralisoin niiden viestin.”

KATULAPSIEN JOUKOSSA

Kauan ennen Pohjois-Karjalan metsiä ja Kamu-kerhoa Suldaanin äiti lähti etsimään poikaansa Mogadishun kaduilta. Hän löysi pojan raunioituneen hallintorakennuksen portailta nukkumasta katulapsien seasta. Suldaan oli tutustunut kadulla eläviin orpolapsiin, jotka kurjuutta loitontaakseen viettivät päiviään liimaa haistelemalla.

Suldaanin oli todella vaikea uskoa, että jollain ei ihan oikeasti ole vanhempia ja asiat ovat muutenkin niin kurjasti. Hän halusi testata, miltä se tuntuu. Äidistä kadulla pyöriminen ei ollut lainkaan hyvä idea.

Suldaan sai äitinsä kuitenkin myöntymään yhden pojan auttamiseen. Poika alkoi silloin tällöin käydä Suldaanin kotona pesulla ja syömässä. Suldaan lahjoitti hänelle kaikkein rakkaimman Brasilian joukkueen futispaitansa.

”Jos haluaa jotain lahjoittaa, pitää antaa sellaista, joka on itselle rakasta ja tärkeää. Näin äitini on minulle opettanut.”

Suldaanille alkoi selvitä, että maailma ei olekaan oikeudenmukainen paikka. Viettäessään muutaman kuukauden Addis Abebassa Etiopiassa ennen Suomeen muuttoa hän sai myös ensimmäiset kokemukset kaltoinkohtelusta vain siitä syystä, että oli muukalainen.

PAKKO AJAA POLIITIKOKSI

Perussuomalaisten menestys vuoden 2011 eduskuntavaaleissa sai Suldaanin päättämään, että nyt on lähdettävä itsekin täysillä mukaan vaikuttamaan. Hänellä oli jo aiemmin ollut tapana lähetellä viestejä kansanedustajille asioista, joita piti tärkeinä, ja osallistua mielenosoituksiin.

Vuonna 2012 Suldaan lähti tuoreena itähelsinkiläisenä vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaaksi lähes nollabudjetilla. Ilahduttavaa oli, että sieltä täältä tarjoutui ihmisiä avuksi kampanjaan.

Ihmisten välinen solidaarisuus on teema, joka innostaa Suldaania kaikkein eniten. Tärkeintä hänelle on olla pienen ihmisen asialla. Vaikka hän on saattanut profiloitua nimenomaan maahanmuuttoon liittyvien asioiden ajajana, ovat hänen sydäntään yhtä lailla lähellä nuorten ja vanhusten kokemat haasteet.

Ensimmäisissä vaaleissaan Suldaan sai 91 ääntä. Vaali-iltana hän ihmetteli Facebookissa, kuinka moni ilman valtuustopaikkaa jäänyt ilmoitti lyövänsä hanskat tiskiin.

”Se oli siinä, moni julisti. Minä ajattelin, että se ei todellakaan ollut siinä, vaan että tämä oli loistava alku. Viime vaaleissa sainkin sitten enemmän ääniä kuin Paavo Väyrynen ja pääsin sisään.”

YHTEISTYÖ ENNEN KAIKKEA

Vuonna 2015 Suldaan sai suomalaisyritykset antamaan joululahjoja vähävaraisille suomalaisille. Lahjoja jaettiin yli 3 000 Helsingissä, Kontiolahdella ja Joensuussa. Suldaan taivutteli yrittäjiä lahjoittamaan satoja kännyköitä ja tuhansia lakanoita ja leluja myös maahan saapuneille turvapaikanhakijoille.

”Tuli kyllä hyvä mieli, kun Hakaniemen torilla eräs mummo pysäytti minut ja kiitti joululahjasta.”

Suldaan pitää yhteistyötaitoja politiikolle elintärkeinä. Yhteistyöhön pitää pystyä, vaikka olisi eri mieltäkin. Joskus yhteistyö on haastavaa. Perussuomalaisissa suututtaa esimerkiksi se, miten he aina ilmestyvät valtuuston kokouksiin, jos listalla on maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä. Monilla, kuten Jussi Halla-aholla, on todella paljon poissaoloja.

suldaan2”Viimeksi tein aloitteen selko- ja monikielisyydestä. Helsinki on täynnä ihmisiä, joiden oikeudet toteutuisivat paremmin, jos erilaiset viralliset dokumentit olisi saatavilla omalla äidinkielellä tai selkosuomella.”

Päivätyössään yhteisötyöntekijänä Diakonissalaitoksella Suldaan työskentelee paperittomien siirtolaisten parissa. Työhön kuuluu neuvontaa ja ohjausta eri palveluiden piiriin sekä vapaaehtoisesta paluusta keskustelemista.

Hän kokee päivätyön ja politiikan yhdistämisen vaivattomaksi. Teematkin ovat osin samoja.

”Tosin sairastuin vähän aikaa sitten työuupumukseen ja olin kaksi kuukautta sairauslomalla. Nyt voin tosi hyvin.”

Yhteiskunnalliset asiat pyörivät paljon päässä myös vapaa-ajalla. Suldaan ajattelee viettävänsä vähän liikaa aikaa sosiaalisessa mediassa ja kokee tarvetta reagoida asioihin välittömästi. Rentoutuakseen hän hengailee perheen ja ystävien kanssa esimerkiksi televisiota ja elokuvia katsellen.

MÄÄRÄNPÄÄNÄ EDUSKUNTA

Haastattelun jälkeen Suldaan on postannut julkiseen Facebook-profiiliinsa ehdotuksen boikotoida ravintola Kaisaniemen yrittäjää, koska ravintola on antanut tilansa ”etnonationalistien” kansainväliseen seminaariin. Kommenttiketju alkaa näin: ”Miksi asut Suomessa ja nautit kansalaisuuttamme, kun vihaat suomalaisia ja suomalaisuutta?”

”Jatkuva vihapuheen, rasismin ja uhkailun kohteena oleminen ei ole helppoaa, eikä siihen pidä tottua, mutta valitettavasti sitä on vain kestettävä.”

Somessa ja kaduilla huutelijat luultavasti toivovat Suldaanin luopuvan leikistä, mutta sitä iloa hän ei heille aio suoda. Hän kertoo saavansa myös paljon ystävällistä ja kannustavaa palautetta. Tuntuu tärkeältä voida olla esikuva itsensä kaltaisille nuorille.

Ikkunan takana häämöttää Eduskuntatalo.

”Remonttikin on valmistunut. Tuonne olisi tarkoitus päästä vuoden päästä töihin.”

Suurimmaksi esikuvakseen Suldaan nimeää äitinsä. Pienestä asti ihmisistä ja ilmiöistä kiinnostunut poika on saanut äidiltä pelkästään tukea ja kannustusta. Perheen lapset on kasvatettu rakkaudella ja tasa-arvoisin menetelmin. Tytöt ja pojat ovat olleet aina yhtä tärkeitä.

Jos Eduskuntatalon ovet ensi vuonna aukeavat nuorelle Suldaanille, hän pääsee jatkamaan vaikuttamistyötään valtakunnallisemmin ja tekee luultavasti samalla erään vantaalaisen äidin hyvin onnelliseksi.

Teksti Hanna Niittymäki
Kuvat Laura Railamaa

 

Kirjoittajan huomautus:

Suldaan lähettää minulle näytille esimerkkejä saamastaan vihapostista: ”Terve kommunisti neexxxx, mitä kuuluu kukkuluuruu.” ”Tee meille kaikille palvelus ja suksi takas sinne somliaan, tai tapa ittes.Tik tak tik tak, kello käy apina.” Nämäkin viestit on lähetetty kirjoittajien omilla nimillä.

Ajattelen, että on lähes käsittämätöntä, että ihminen voi pysyä noin positiivisena ja rohkeana, vaikka joutuu vastaanottamaan tämänkaltaista viestintää lähes päivittäin.

Me, jotka onnistumme elämään elämämme joutumatta itse rasistisen vihapuheen kohteeksi, emme pysty käsittämään, miltä tuntuu elää näkyvään vähemmistöön kuuluvana. Se, mitä minä voin valtaväestöön kuuluvana tehdä, on kysyä vähemmistöön kuuluvilta ihmisiltä ympärilläni, että miten voin parhaiten tukea sinua ja torjua syrjintää.