Rauhantekijä Aleksi Pahkala: Massojen liikuttaja


Tuottaja, toimittaja Aleksi Pahkalan aktivismin juuret paikantuvat 1990-luvulle. Hänet on viime vuosina nähty muun muassa Meillä on unelma – ja Peli poikki -massamielenosoitusten taustajoukoissa. Pahkalaa ei saa lokeroitua, minkä vuoksi hän ponkaiseekin tarpeen vaatiessa ketterästi reagoimaan epäkohtiin ja innostaa energisyydellään muutkin mukaan.

 

Rauhanpuolustajien ja Voima-lehden toimistoon Helsingin Kurvissa ilmestyy hikinen mies. Aleksi Pahkala, 42, on juossut haastatteluun, ei kiireen vaan ilmeisesti ihan vain juoksemisen ilosta. Hän juuttuu heti eteiseen, koska kaikki paikalla olevat vaikuttavat tuntevan hänet ja haluavat jutella. Siinä on Pahkala pähkinänkuoressa: monien tuntema ja valmis keskustelemaan.

Pahkalalla on vahva musiikkitausta. Hän on ollut Radio Helsingin tuottaja, toimittaja ja musiikkipäällikkö ja töissä levykauppa Stupido Shopissa ja Lepakkoradiossa. Hän on laulanut ja soittanut useissa bändeissä. Biisit on tehty itse. Yli 20 vuotta sitten perustettu The Duplo! -bändi on jälleen aktiivinen alkuperäiskokoonpanossaan. Youtubesta löytyy esimerkiksi She’s a Vegan, josta Pahkala kertoo näin:

“Biisi on vanha. Löysin kasetin, jolle se oli nauhoitettu joskus vuonna 1996 tai 1997. Tänä vuonna vedimme sen uusiksi, ja sehän on yhtä ajankohtainen kuin silloinkin, on samat argumentit, ympäristö, ilmastonmuutos, mutta kehitystäkin on tapahtunut.”

AKTIVISMIN ALKU

Osalle Pahkalan tuntevista tulee yllätyksenä, että hän on ollut eläinoikeusaktivisti ja reagoinut yhteiskunnallisiin epäkohtiin 90-luvulta lähtien.

“Olin enemmän tai vähemmän mukana kun Oikeutta Eläimille -liike aloitti, mutta kun kokouksissa kävin huomasin, että vaikka allekirjoitin suunnilleen samat ajatukset, oli elämässä muutakin. Olen itse nykyään 70-prosenttisesti vegaani.”

Hän kuvailee tuolloista itseään hiljaiseksi sivustaseuraajaksi ja demoihin osallistujaksi. Silloisen bändinsä kanssa Pahkala kävi esiintymässä muun muassa Aseistakieltäytyjäliiton ja Vegaaniliiton bileissä.

Pahkala kertoo, että nykyajalle tyypillinen “whataboutismi” oli tuolloin jo voimissaan. Esimerkiksi mielenosoituksessa eläinkokeita vastaan ohikulkijat huutelivat että “mites sitten Kiinassa”. Pahkalalta kysyttiin “miksi sä poltat tupakkaa” ja “miten voit ajaa autolla jos oot kasvissyöjä”, vaikka hän ei ole tehnyt kumpaakaan. Tavalliset ihmiset vaativat aktivistilta aina täyden kympin suoritusta.

Pahkala on kotoisin Vantaan Rajatorpasta. Vasemmistolaisen isän aate ei juuri näkynyt vappumarsseilla käymistä lukuun ottamatta ja siinä, että ostokset tehtiin mieluummin Elannossa kuin K-kaupassa.

“Isä kapinoi vasemmistolaisuudellaan vanhempiaan vastaan. Isovanhempieni puolella oli paljon kokoomustaustaa, mutta jokainen on aina hyväksytty omana itsenään eikä ihmisten välillä ole ollut katkeruutta. Minulle on itsestäänselvyys, että kaikki saavat olla niin kuin haluavat.”

Pieni aktivisti hänessä alkoi kasvaa vähitellen jo kouluaikoina. Ala-asteella Pahkala kuunteli muun muassa Public Enemyä ja alkoi pelata koripalloa Vantaan Pussihukissa, jossa napsahti kipinä rasisminvastaiseen työhön. Pussihukkia valmensi New Yorkista Suomeen muuttanut John Simon, joka kertoi pojille, miksi ei ikinä saa leikkiä kuka pelkää mustaa miestä. Hissiyhtiö Koneen viestintäosastolla uransa tehnyt Simon palkittiin vuonna 2016 vantaalaisella Kulttuuriseppä-tunnustuksella työstään kansainvälisyyden ja nuorten turvapaikanhakijoiden kotoutumisen hyväksi.

Pahkala sai hyvän sysäyksen aktivismiin Simonilta. Aktivismin taso vaihteli, mutta aiheita oli monia.

MEILLÄ ON UNELMA

Suuremmalle yleisölle tutuksi aktivistiksi Pahkala nousi sen jälkeen, kun perussuomalaisten kesälomaileva kansanedustaja Olli Immonen oli julkaissut 25. heinäkuuta 2015 sodanjulistuksen monikulttuurisuutta vastaan Facebookissa – englanniksi. Immonen kirjoitti “unelmoivansa vahvasta, urheasta kansakunnasta, joka voittaa tämän painajaisen, jota kutsutaan monikulttuurisuudeksi”. Ensin protestinsa sosiaalisessa mediassa ilmaisi oppositio laajalla rintamalla, sitten reagoivat tavalliset ihmiset. Pahkala oli yksi tyrmistyneistä.

“Pyöritin päätäni että ei jumalauta, kansanedustaja kirjoittaa tällaista.”

Mutta hän oli tyrmistynyt jo aiemmin. Samana keväänä Pahkala teki Radio Helsingissä aamushow’ta. Hänen vierainaan yhdessä lähetyksessä olivat toimittaja Maryan Abdulkarim ja perussuomalaisten kansanedustaja, poliisi Tom Packalén. Puhuttiin muun muassa rasismista. Taitavana puhujana Abdulkarim argumentoi Packalénin suohon.

“Kuuntelin Tomia ja ajattelin, että ei äijä voi olla tosissaan. Hieman myöhemmin vieraaksi tuli [toimittaja ja bloggaaja] Koko Hubara, joka on käynyt Hämeenkylän lukion kuten minäkin. Koko kertoi arkipäivän rasismista. Kuuntelin tippa linssissä kun hän kertoi, että kun oli ekaa kertaa mennyt kauppaan ostamaan viikkorahoillaan karkkia, oli heti tullut joku öykkäröimään. Olen elänyt omassa valkoisen ihmisen kuplassani etuoikeutettua elämää. Kokon tarina avasi omia silmiä todella paljon.”

Vähän myöhemmin samana kesänä eräässä Helsingin keskustan ravintolassa oltiin järjestämässä Perkele-klubilla rasistista white power -keikkaa, mistä nousi jonkin verran kohua. Pahkala ihmetteli, miksei asiasta kohistu enempää, sillä muun muassa levykauppa Stupidossa hän oli tottunut siihen, että kaikelle white power -materiaalille oli ehdoton porttikielto. Hänen yleensä fiksuna pitämänsä metallimusajengi oli kuitenkin sitä mieltä, että sananvapauden nimissä oli white powerkin sallittava.

Pahkala ei sallinut. Immosen kirjoituksen jälkeen hän kysyi Facebookissa, voisiko joku järjestää rasisminvastaisen tapahtuman. “Joku?”, hänelle kommentoitiin, ja Pahkala ymmärsi vihjeen. Hänellä oli laajat kontaktit hyvin monien alojen ammattilaisiin, jotka lähtivät nopeasti mukaan. Järjestelyt hoidettiin yli 300 ihmisen voimin parissa päivässä. 28. heinäkuuta rasisminvastaiseen Meillä on unelma -tapahtumaan Helsingin Kansalaistorilla osallistui 15 000 ihmistä, mikä oli iso saavutus keskellä kiihkeintä kesälomakautta. Rasismin puhkeaminen näennäisesti pinnan alla kuplivasta ilkeilystä avoimeksi, eduskuntaan levinneeksi äänekkääksi ilmiöksi oli suututtanut monet sellaisetkin ihmiset, jotka eivät yleensä osallistu mielenosoituksiin.

Pahkala puhuu massojen voimasta. Pienilläkin ihmismäärillä voidaan saada tulosta aikaan, mutta kun massat puhuvat, on kuunneltava. Häneen ottivat yhteyttä niin tavalliset poliitikot kuin ministeritkin. Eri asia on, muuttuivatko asiat pysyvästi, mutta jokin siemen saatiin kylvettyä ja ihmisiin valettua toivoa, että yhteisesti toimimalla saadaan näkyvyyttä ja oma mielipide esiin. Suurmielenosoitus lisää myös turvallisuudentunnetta: Jos on luullut olevansa vähemmistössä puolustaessaan kiusattuja, on huojentavaa huomata tuhansien ja tuhansien ihmisten keskellä, kuinka moni jakaa samat arvot.

PELI POIKKI

Syyskuun 11. päivänä 2016 Jesse Torniainen potkaisi Helsingin Asema-aukiolla Jimi Karttusta. Torniainen on tunnettu uusnatsi, joka oli aukiolla Suomen vastarintaliikkeen mielenosoituksessa. Potkun seurauksena Karttunen kaatui, löi päänsä katuun ja kuoli viikon päästä pahoinpitelystä.

Myöhemmin Jimi Karttusen muistoksi pidetyssä kynttilämielenosoituksessa Aleksi Pahkala jutteli monien kanssa, ja viesti oli sama joka oli jo kuultu eri puolilla: enää ei voida vain katsoa sivusta, kun uusnatsit pahoinpitelevät ihmisiä. Pahkala laajoine kontakteineen lupasi olla mukana yhdistävänä liimana suunnitteilla olevasssa mielenosoituksessa. Peli poikki -mielenosoitus 24. syyskuuta keräsi lähemmäs 20 000 ihmistä Helsingin keskustaan. Sitä on kuvailtu kannanotoksi välinpitämättömyyttä vastaan.

Jimi Karttusen kuolema oli erään tulkinnan mukaan käännekohta uusnatsien sietämisessä. Vastarintaliike oli jo useana vuonna marssinut liehuvin lipuin poliisivartiossa itsenäisyyspäivänä, mikä suututti monia. Anarkistien ja joidenkin nuorisojärjestöjen aloittamat vastamielenosoitukset alkoivat nyt ainakin Helsingissä kasvaa tapahtumiksi, joihin otti osaa jopa lapsiperheitä.

Mutta vaikka Pahkala ymmärtää, miksi vastamielenosoituksia järjestetään, hän näkee niissä ongelman, koska media luo vastamielenosoitusten uutisoinnillaan pelkoa.

“Peli poikki -tapahtumasta haluttiin järjestää perhetapahtuma. Poliisin edustajaa haastateltiin mediassa ja kysyttiin, pitääkö poliisin varautua. Vastaus oli että ei tässä ole mitään uhkia, mutta totta kai poliisi varautuu. Media repi siitä lööpin ‘poliisi varautuu levottomuuksiin’, ja kuvituskuvina käytettiin uhkaavia mellakkapoliiseja. Siksi näen, että monesti vastamielenosoituksissa uhkakuvien luominen vie voiton siitä, mitä voitaisiin saavuttaa.”

POLTTOPISTEESSÄ ALPAKAT

Aleksi Pahkalan nimi nousi esiin myös joulukuussa 2017, kun pieni töölöläisporukka halusi järjestää lapsille tapahtuman hellyttävine alpakoineen itsenäisyyspäivänä Töölöntorilla. Samalta torilta on muutamana vuonna käynnistynyt äärikansallismielisten 612-soihtukulkue, johon on osallistunut myös piilo- ja julkinatseja.

Pahkala miettii hetken kun häneltä kysyy, puhutaanko alpakoista. Sitten hän suostuu, ehkä vähän väsyneesti. Hän nimittäin joutui sekä median että natsien hampaisiin epäonnistuneen viestimisen seurauksena.

“Tarkoitus oli, että jos saadaan Töölöntori varattua, siellä voisi järjestää lapsille tapahtuman, koska itsenäisyyspäivänä ei ollut lapsille mitään. Osin se oli töölöläisten nimbyilyä. On hirveää olla siellä, kun 612-kulkueessa on vahva väkivallan uhka. Samalla haluttiin viedä mediahuomiota pois mielenosoituksesta. Helsingin kaupungilta tuli paljon kannustavia viestejä että saatte torin ja järjestäkää hyvä tapahtuma. Poliisista taas sanottiin, että perinteet velvoittavat tilan antamista 612-kulkueelle.”

Kaupungin ja poliisin yhteydenpito ei näyttänyt onnistuvan. Pahkalalle syntyi vaikutelma, että poliisilla oli askelmerkit sovittuna, eli kulkueelle annettaisiin etusija, vaikka kaupunki olisi halunnut antaa Töölöntorin lastentapahtuman käyttöön.

Jossain vaiheessa Pahkalalle soitettiin Yleltä ja kysyttiin, onko kyseessä vastamielenosoitus. Hän vastasi ei, koska sitä tapahtuma ei ollut. Joku oli kuitenkin kaivanut esiin Facebookin salatussa Peli poikki! -ryhmässä marraskuussa julkaistun viestin, jossa Pahkala kertoo miettineensä, että kaiken huomion keskittäminen pois 612- ja Kohti vapautta -mielenosoituksista voisi olla paras keino “ignoorata äärioikeiston hommat”.

“Asian olisi tosiaan voinut viestiä paremmin. Lopulta salainen osoitteeni julkaistiin [keskustelufoorumi] Ylilaudalla ja oveni taakse ilmestyi häiriköitä.”

Pahkala toteaa, että se oli ainoa kerta, kun hän on joutunut kokemaan sellaista pelottelua, joka yleensä kohdistuu naisiin ja ulkomaalaistaustaisiin.

Lastentapahtuma alpakoineen siirrettiin Töölön jalkapallostadionille, jonne kerääntyi 5 000 pientä ja vähän isompaa ihmistä leppoisaan itsenäisyyspäivän perhetapahtumaan. Alpakoista tuli puolivahingossa natsienvastainen symboli.

Kaikesta huolimatta Pahkala sanoo luottavansa poliisiin.

“Siellä on monenlaista asennetta. Poliisin pitäisi silti enemmän peilata kansalaisia. Kokoomus ja persut ovat suosituimmat puolueet poliisien keskuudessa, joten kertoohan sekin jotakin. Mutta siellä on alettu tehdä rasisminvastaista koulutusta ja rasismiin yritetään puuttua. Alpakkakohussa tajusin, että yksittäiset henkilöt saattavat jyrätä poliisin sisällä.”

JÄRJESTÖJEN TUKEMINEN VIISASTA

Aleksi Pahkalan aktivismi ei ole järjestöjohtoista, mutta hän sanoo arvostavansa suuresti monenlaisten kansalaisjärjestöjen tekemää pitkäjänteistä työtä ja toivovansa, että niiden rahoituspohjasta huolehdittaisiin. Maamme hallituksen järjestöille tarjoilemaa kasvavaa niukkuutta hän tarkkailee Ihmisoikeusliiton johtokunnan jäsenen paikalta luottamustoimesta, jota selvästi arvostaa.

Mitä Pahkala ajattelee rauhanliikkeestä?

“Katselen sitä ulkopuolelta ja arvostukseni rauhanjärjestöjä kohtaan on suuri. Mutta ehkä vaikutelma on vähän pölyinen, enkä tiedä paljonkaan niiden toiminnasta. Se on monen kansalaisjärjestön ongelma globaalistikin. Hallitukset laittavat ne ahtaalle viemällä tuet ja pakottavat tekemään projekteja, joiden rahoituksen hakeminen ja ylläpitäminen vie resursseja pitkäjänteiseltä työltä. Järjestöjen aseman tukeminen on asia, jota haluaisin lobata. Kepan kehityspäivillä joku viisas sanoi, että toimivalla demokratialla on varaa rahoittaa tahoja, jotka kritisoivat sen toimintaa. Kansalaisjärjestöjen rahoitus on sijoitus yhteiseen hyvään.”

Profiilin kohotukseksi Pahkala ehdottaa rauhanjärjestöille yhteen hiileen puhaltamista, eräänlaista ravistelua ja silmien avaamista sekä koalitioita muiden alojen kanssa. Myös ydinviestin yksinkertaistaminen informaatiotulvassa voisi tavoittaa enemmän kuulijoita.

“Mediaseksikkäämpää kampanjointia hyvän asian puolella, mutta harkiten. On hälyttävää, että yrityspuolella tehdään näkyvästi yhteiskunnallisia kampanjoita, joissa ei ole faktat kohdillaan ja sävy liian mainosmainen.”

Pahkala sanoo ymmärtävänsä, että jos järjestöllä on tietty maine joidenkin silmissä, on ennakkoluulojen läpi vaikea puskea.

“Tuotin Greenpeacelle uusiutuvan energian tapahtumaa muutama vuosi sitten ja muutamiin firmoihin soittaessani huomasin, että siellä oli defenssi päällä heti Greenpeacen nimen sanottuani. Mutta ihmisille pitää tiedottaa asioista, vaikeistakin. Esimerkiksi Jemen, Syyria, Ukraina ovat monimutkaisia konflikteja, konnia on monia. Tietoa pitää jakaa.”

ILMASTONMUUTOS JA TOIVO

Aleksi Pahkala juoksi tähän haastatteluun päivää sen jälkeen, kun hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC oli julkaissut pelottavan raporttinsa. Ilmastonmuutos koskettaa ihan kaikkia ja kaikkea, ja rauhanliikkeelle siitä on tullut yksi keskeisistä teemoista, koska ilmastonmuutoksen vaikutuksesta lisääntyvät sodat, konfliktit, pakolaisvirrat ja ruoka- ja juomapula. Maailma sellaisena kuin sen olemme tottuneet ajattelemaan lakkaa olemasta.

Pahkala uskoo, että IPCC:n raportilla on vaikutusta. Ilmastonmuutosuutisointi löi läpi lähes joka puolella maailmaa, eikä se ollut enää marginaalisen piipertäjäjoukon pessimististä varoituslaulua.

“Monet isot maailmanluokan firmat, Googlet ja muut, ovat jo pitkään halunneet tehdä jotain ilmastonmuutokselle, ja vaikka se ei yksistään riitä, niin sieltä se raha tulee. Rahan liike on tässäkin tärkeä.”

Pahkala muistuttaa, että presidentti Niinistö on jokaisessa isossa puheessaan viimeisten puolentoista vuoden aikana ottanut puheeksi ilmastonmuutoksen, mutta se ei ole juuri näkynyt Suomen mediassa. Median vaikutusta ei voi vähätellä, ei hyvässä eikä pahassa. Mutta moni asia on muuttunut parempaan suuntaan.

“On jo muodostunut globaaliksi totuudeksi, että kasvissyönnillä voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen. 20 vuotta sitten se oli vielä ihan hihhulia. Kun aloin lukiossa vegaaniksi, tarjolla oli näkkäriä, ja muuta saadakseen olisi tarvittu lääkärintodistus. Nyt on nyhtökauraa ja härkistä ja ties mitä, joita tarjoillaan myös linnan juhlissa.”

Pahkala on armollinen pientä ihmistä kohtaan, joka tarvitsee myös viihdettä ja hömppää eikä esimerkiksi suosiolla lopeta lomalentämistä, vaikka sen vaikutus ilmastonmuutoksen etenemisessä tiedetään.

“Vastuu pitää saada saastuttajille. Ehkä vielä kehitetään sähkölentokone? Suuriin linjauksiin tarvitaan valtion tukea. Norjassa on jo ruuhkia sähköautojen takia, ja Suomeen pitäisi saada 250 000 sähköautoa nopealla aikataululla. Miten se onnistuu, jos ei sitä tueta? Norjassa kehitellään sähköistä autolauttaa, meillä ei edes puhuta siitä. Tarvitaan yhä enemmän innovaatioita.”

Myös lasten luontosuhde on tärkeä, lasten pitää oppia arvostamaan luontoa päiväkodista lähtien. Kolmen pienen lapsen isä myöntää, että ilmastonmuutoksen muokkaama tuntematon tulevaisuus pelottaa häntä, mutta enemmän hän sanoo olevansa toiveikas. Parinkymmenen vuoden aikana monien silmät ovat auenneet ja lukemattomat asiat ovat nyt paremmin kuin ennen. Esimerkiksi urheilubrändi Nikestä voidaan olla montaa mieltä, mutta paljon kertoo se, että Nike asettui tukemaan amerikkalaisen jalkapallon pelaajaa Colin Kaepernickiä, joka polvistui kansallislaulun aikana ennen NFL-liigan ottelua. Kaepernick kuvasi tekoaan protestiksi maansa harjoittamaa rotupolitiikkaa vastaan vuonna 2016.

“Pride-kulkue on myös hyvä esimerkki. Vain vähän aikaa sitten sinne tehtiin kaasuhyökkäyksiä ja piti miettiä uskaltaako sinne mennä. Tänä vuonna siellä oli 100 000 ihmistä ja isot firmat, teleoperaattorit ja Posti mukana.”

Freelancer Pahkala miettii vielä, mitä hän tekisi isona. Nyt päivät täyttyvät musiikista, juontohommista, tietotekniikkapodcastista ja levyjen soittamisesta. Hän auttaa resurssiensa mukaan, jos apua pyydetään, ja usein pyydetään.

“YK:n ihmisoikeuksien julistus täyttää joulukuussa 70 vuotta, mutta meillä Suomessa eduskunnassa istuu rasisteja ja uusnatseja symppaavia kansanedustajia, ja persujen varapuheenjohtaja Huhtasaari väittää että täällä aivopestään lapsia.”

Aktivismin sarallakaan ei tekeminen lopu.

Teksti Anu Harju
Kuvat Nauska