Rauhanakatemia rauhoitti ja inspiroi

Rauhanakatemia rauhoitti ja inspiroi

Rauhanakatemiassa Pirkanmaalla kuultiin asiantuntijoita, keskusteltiin, ideoitiin, saunottiin ja syötiin rauhanpullia. Akatemia aloitettiin Rauhanrasteilla.

Aurinko kuumottaa vanhoja hirsirakennuksia. Järven pinta kimmeltää niin että silmiä häikäisee. Ollaan Teiskossa Kuusjärven leirikeskuksessa. Kimppakyytiläisiä alkaa saapua. Rauhanakatemian osallistujia tulee Pirkanmaan lisäksi pääkaupunkiseudulta, Porista, Joensuusta, Vehmaalta, Jyväskylästä ja Oulusta asti.

Ohjelma alkaa Rauhanrasteilla, joita suoritetaan leirikeskuksen lähiympäristössä pienissä porukoissa samalla toisiin tutustuen. Rastien jälkeen kokoonnutaan tupaan, jossa jerusalemilainen aktivisti ja kirjailija Jeff Halper aloittaa luentonsa Israelin ja Palestiinan tilanteesta.

Halper painottaa, että alueen tilannetta ei voi edes nimittää konfliktiksi, koska siinä ei ole varsinaisia osapuolia. Israel ei nimittäin tunnusta Palestiinan ja palestiinalaisten olemassaoloa lainkaan. Kyse on Halperin mukaan miehitys-kolonialismista. Yksi kolonialismin muodoista on palestiinalaisten kotien jatkuva tuhoaminen. Kyllästyttyään tähän Halper perusti vuonna 1997 ICHAD-järjestön (Israeli Committee Against House Demolition), joka tukee kotinsa menettäneitä palestiinalaisia muun muassa osallistumalla talojen jälleenrakentamiseen.

Halper ei näe palestiinalaisten tilannetta kovinkaan toiveikkaana niin kauan kuin Israel on merkittävissä kauppasuhteissa, etenkin ase- ja turvallisuusvarustuksen saralla, lukuisien maailman valtioiden kanssa. Ainoana mahdollisena positiivisena ratkaisuna tilanteeseen Halper pitää yhtä yhteistä valtiota, jossa kaikilla on yhtäläiset ihmisoikeudet.

Israel/Palestiina-ongelmien ohella Halperin agendalla on TPYN eli The People Yes Networkin luominen. Ideana on luoda maailmanlaajuinen aktivistien verkosto, jossa jaetaan tietoja ja ideoita ja etsitään yhdessä vaihtoehtoja kapitalismille, jonka seurauksia maapallon kestokyky ei enää kauaa siedä.

SUOJELLAAN YMPÄRISTÖÄ, TUTUSTUTAAN KUUBAAN

Seuraavan alustuksen pitää ympäristönsuojelun dosentti Heikki Tervahattu. Hänellä on painavaa asiaa armeijoiden ja aseteollisuuden päästöistä ja muista negatiivisista vaikutuksista ilmastonmuutoksen etenemiseen. Tervahattu on koonnut eri lähteistä tarkkoja laskelmia erilaisten aseiden ja niiden käytön kustannuksista ja seurauksista esimerkiksi kasvihuonekaasuihin. Kuulemme myös millaisia hyviä asioita vastaavilla summilla voisi edistää. Rauhanliikkeellä on vielä paljon tehtävää.

Toimittaja, tietokirjailija Antti Halinen vie yleisön tämän päivän Kuubaan eli aikaan 60 vuotta vallankumouksen jälkeen. Halinen on melko harmistunut siitä, miten Obaman aikana saavutetut edistysaskeleet Kuuban ja Yhdysvaltojen suhteessa ovat ottaneet takapakkia. Kuulemme lukuisia käytännön esimerkkejä kuubalaisten elämään liittyvistä haasteista. Vaikka kuubalaiset voivat tänä päivänä vapaammin matkustaa ulkomaille, on passin hankinta tehty niin kalliiksi, ettei se kovinkaan monelle ole mahdollista. Kahden valuutan rahajärjestelmän uudistus toisi Halisen mukaan helpotusta ihmisten arkeen.

Jäämme innolla odottamaan Halisen ensi vuonna ilmestyvää Kuuba-kirjaa.

Ilta vietetään saunoen, uiden ja nuotion äärellä maailmaa kiivaasti parantaen.

TURPO-DIALOGIA

Sunnuntain ohjelmassa on hallituspuolueiden edustajien paneelikeskustelu Suomen turvallisuuspolitiikasta. Puhetta johtaa kirjailija Raimo Pesonen sympaattiseen mutta terävään tyyliinsä. Alussa Pesonen vertaa Suomen turvallisuuspolitiikan tapahtumia autiomaan hiekkaan, jossa vaivihkaa yön aikana kenenkään huomaamatta hiekkadyynit ovat vaihtaneet paikkaa. Keskustelijoiden mukaan tälle näkemykselle on perustelunsa. Suomen armeijalla tuntuu olevan niin vahva auktoriteettiasema, että se tekee päätöksiään melko omavaltaisesti ja tuntuu välillä viis veisaavan demokraattisten prosessien kunnioittamisesta.

Turvallisuuspoliittinen paneeli: Raimo Pesonen, Jouni Ovaska, Minna Minkkinen, Jouni Sirén, Jukka Gustafsson ja Marko Ulvila.

Keskustelijoina paneelissa ovat Jukka Gustafsson (sd.), Minna Minkkinen (vas.), Jouni Ovaska (kesk.) ja Marko Ulvila (vihr.). Keskustelu etenee hyvässä mutta kriittisessä hengessä. Puheenaiheet sivuavat hävittäjähankintojen ohella toiveita pohjoismaisen yhteistyön vahvistamisesta, isäntämaasopimusta, Naton sotaharjoituksia Suomessa, EU:n yhteistä puolustusliittoa, turvallisuuden sosiaalisia aspekteja ja rauhantyön määrärahojen leikkaamista.

Keskustelun loputtua on hyvä ja toiveikas henki. Tuntuu, että myös rauhanaktiivit ovat saaneet välitettyä sanomaansa uuden hallituksen suuntaan.

Rauhanakatemia päättyy pullakahveihin. Koko viikonlopun ajan akatemian väki on saanut nauttia Dimitrin valmistamista vegaanisista herkuista. Kotiin lähdetään hyvillä mielin. Ensi vuonna uudestaan!

Teksti Hanna Niittymäki
Kuvat Karim Maiche

Rauhanakatemia on järjestetty joka elokuu vuodesta 2003 lähtien. Alussa se pidettiin Kontiolahden Varparannassa, josta se siirtyi Joensuuhun 2009 ja edelleen Pirkanmaalle 2016. Vuonna 2018 akatemia järjestettiin Keski-Suomessa Toivakassa.