Talous, luonto ja rauha

Elokuun alussa kahdettatoista kertaa järjestetty Rauhanakatemia keräsi päivittäin 30–40 osanottajaa Joensuuhun. Kolmipäiväisen tapahtuman teemana oli ”Talous, luonto ja rauha”. Akatemiassa pohdittiin muun muassa raaka-aine- ja energiavarojen riittävyyttä ja niistä käytävää kamppailua.

I maailmansodan opetukset, maailmanjärjestelmän muutos ja rauhanliike

Seminaarin ensimmäisessä puheenvuorossa Tallinnan yliopiston professori Jyrki Käkönen käsitteli ajankohtaista teemaa ”Sata vuotta ensimmäisen maailmansodan alusta: Opimmeko historiasta mitään?” Hän analysoi ensimmäisen maailmansodan syitä ja kansainvälisen järjestelmän muutosta nykypäivään asti.

Käkönen esitteli neljä teoreettista selitysmallia ja pohti sitä, miten hyvin niillä selitetään ensimmäistä maailmansotaa. Ensimmäinen oli marxilainen imperialismi-teoria, etenkin Leninin ja Kautskyn näkemykset, joiden punaisena lankana on imperialististen valtioiden keskinäinen taistelu maailmanhallinnasta. Toiseksi Käkönen esitteli ns. poliittisen realismin teoriaa, jonka mukaan ensimmäinen maailmansota oli valtapolitiikkaa, taistelua maailmanjohtajuudesta Saksan ja Ranskan/Englannin välillä. Kolmas näkökulma on maailmanjärjestelmäanalyysi, kilpailu hallitsevasta asemasta sadan vuoden syklein. Tällöin 1900-luvun alussa ei ollut selvää johtaja-valtiota. Neljänneksi mahdolliseksi teoreettiseksi lähtökohdaksi Käkönen nosti hegemonian muutoksen teorian. Tämän mukaan Yhdysvaltojen voidaan katsoa olleen jo tuolloin taloudessa hegemoni, joten Saksa haastoi väärät valtiot pyrkiessään maailman hallintaan.

Nykytilanteeseen siirtyessään Käkönen pohti, esitetäänkö kansain-välisessä politiikassa aivan vääriä kysymyksiä ja analysoidaanko maailmantilannetta aivan vääristä lähtökohdista. Tätä voidaan pohtia esimerkiksi Ukrainan tapauksessa. Mediassa käsitellään lännen talouspakotteiden vaikutuksia Venäjään. Käkönen korosti, ettei Venäjä ole kansainvälisesti erityksissä, sillä BRICS-maat, joihin Venäjän lisäksi kuuluvat Kiina, Intia, Brasilia ja Etelä-Afrikka, eivät ole mukana boikottipolitiikassa. -Niiden talouskasvu on finanssikriisin aikana paljolti ollut maailmantalouden moottori. Maat kattavat neljänneksen planeetan asuttavasta maapinta-alasta ja yli 40 prosenttia maailman väestöstä. Käkönen pitikin Ukrainan kriisiä osana kansainvälisen järjestelmän laajempaa muutosta.

Toinen heikkous Ukraina-kriisin analysoinnissa on Käkösen mielestä se, että länsi ei ymmärrä kysymyksessä olevan sisällissota. Ulkovallat tukivat myös Espanjan sisällissodan eri osapuolia, mutta sekin oli sisällis-sota. Itä-Ukrainan sisällissodassa taas ovat mukana Yhdysvallat, EU ja Venäjä. Käkönen kehotti näkemään, että nykyisessä kansainvälisen järjestelmän muutoksessa Venäjä ei toimi lännen määrittämien normien puitteissa.

Kansainvälisen järjestelmän muutospaineiden taustalla on Käkösen mukaan BRICS-maiden kasvava taloudellinen ja poliittinen merkitys ja haaste lännen hallitsevalle asemalle. Vaikka yksikään maa ei vielä pysty haastamaan Yhdysvaltoja, on sen asema ”suhteellisessa laskussa”. Erityisesti Kiinan merkitys kasvaa, maa on esimerkiksi siirtynyt kaupankäynnissään dollarista osittain omaan valuuttaansa.

Muutospaineita lisää kiihtyvä taistelu luonnonvaroista. Käkönen arvioi öljyä riittävän vuoteen 2050 asti, mutta sen hinta tulee koko ajan nousemaan. Kansain-välisessä politiikassa tämä merkitsee sitä, että väkivaltaan turvaudutaan yhä enemmän. USA vastaa Kiinan nousuun voimistamalla läsnäoloaan Tyynellä valtamerellä ja uudistamalla vanhoja liittolaissuhteitaan alueella. Nyt sen laivastosta on 40 prosenttia Atlantilla ja 60 -prosenttia Tyynellä valtamerellä, aiemmin tilanne oli päinvastainen. Tavoitteena on Kiinan sulkeminen Tyyneltä valtamereltä Japanin tuella. Kiinan laivasto murtaa tietoisesti tätä USAn tavoitetta.

Arabimaailman tilanne ja -Lähi-idän kriisi ovat Käkösen mukaan myös ilmausta kansainvälisen järjestelmän murroksesta. Yhdysvalloilla on ongelma, miten asettaa korttinsa esimerkiksi -Iranin ja Saudi-Arabian kesken. BRICS-maiden ongelmana on se, ettei niiden joukossa ole islamilaista maata. Mahdollisia liittolaisia -voisivat olla Iran tai Indonesia, ja myös Turkki on nykyisin kiinnostunut yhteistyöstä pikemminkin BRICS-maiden kuin EU:n kanssa.

Käkönen arvioi, että tilanne asettaa rauhanliikkeen vaikean tehtävän eteen. Kansainvälisen järjestelmän muutoksen kätilönä on historiassa ollut väkivalta ja sota. Ihmiskunnan suurena haasteena on nyt se, miten kansainvälisen järjestelmän muutos toteutetaan ilmastonmuutoksen oloissa ja ilman sotaa. Osaammeko hallita tulevaa kehitystä rauhanomaisesti ydinase- ja ekologisen kriisin aikakaudella?

Keskustelussa nousivat esiin kansallisvaltion rooli, autoritaarisen kapitalismin mahdollisuus, nykyisen demokratian luonne ja tulevaisuus sekä Naton luonne.

Rauhan- ja luonnonsuojeluliikkeen yhteinen haaste

”Kun planeettamme luonnolliset vesi- ja happivarat sekä muut elollisen aineksen varannot ehtyvät, ei myrkytetty ja nälkää näkevä ihmiskunta enää kysele rauhanjärjestelmää, jota me tässä tavoittelemme.” – Willy Brandt 1971 Nobelin rauhanpalkintopuheessaan

Olli-Pekka Haaviston teemana oli ”Planeetan ekosysteemien rajat ja hyvän elämän mahdollisuus”. Hän lähti jatkuvan kasvun mahdottomuudesta, joka paljastuu nykyisessä ekologisessa umpikujassa. Haaviston mukaan luontoa uhkaa joukkosammuminen, jolloin jopa 75 prosenttia planeetan eliöistä katoaa ja ekosysteemin vastustuskyky murtuu. Syynä on se, että ihminen käyttää nyt liikenteeseen, asumiseen, tuotantoon ja kauppaan 45 prosenttia maa-alasta; biotooppien pirstoutumisen ja saasteiden takia kriittinen raja on 50 prosenttia. Myös makean veden riittävyys on suuri ongelma ihmiskunnan tulevaisuudelle. Bonnin julistus vuonna 2013 ennusti makean veden saannin kriisiä jo 1-2 sukupolven aikana. Syynä on tuotanto, sillä makean veden kulutus kasvaa kolme kertaa nopeammin kuin väestö.

Taloudellinen kasvu ei ole johtanut myöskään tasa-arvoon, vaan uusliberalistinen talous lisää eriarvoisuutta. Maailman 85 rikkainta omistaa yhtä paljon kuin 3,5 miljardia köyhintä. Samaan aikaan monikansallisten yritysten ylivalta on voimistunut: 147 suurfirmaa hallitsee maailmantaloutta.

Haavisto pohti hyvän elämän mahdollisuutta niiden kokemusten valossa, joita on saatu Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansojen elämäntavasta ja ajattelusta. Tässä keskeinen on buen vivir -käsite, joka pohtii muun muassa elämän-yhteisön ja ihmisyhteisön suhdetta korostaen elämänyhteisön merkitystä. Yhteiskunta on tällöin yhteisö, jonka keskiössä ei ole ihminen vaan luonto.

Intialainen Vandana Shiva pohtii ”eko-apartheid”-politiikkaa, johon nykyinen ajattelumme pohjaa. Siinä talous on täysin erillään ekologiasta ja tavoitteena on jatkuva kasvu. Yhdessä globaalin yksityistalouden kanssa se johtaa sotatalouteen luontoa ja ihmistä vastaan. Tämän sodankäynnin välineitä ovat muun muassa vapaakauppasopimukset.

Toiseksi Haavisto nosti pohdittavaksi harmonian suhteen kasvuun. Tavoiteltaessa hyvän sijasta parempaa elämää suuntaudutaan kasvuun ja keskeistä on yksilön merkitys. Kapitalistinen järjestelmä markkinoi yksilöllistä parempaa elämää, eikä se toimi ilman kasvua ja kilpailua. Niiden sijasta ihmis-yhteisöjen tulisi pyrkiä harmoniaan ja yhteisöllisyyteen sekä keskinäiseen auttamiseen.

Haavisto kertoi, miten Filippiineillä pidetyssä buen vivir -seminaarissa paikallisten viljelijöiden ja kalastajien oli helppo hahmottaa ekokatastrofi ja ilmaston-muutos, koska ne vaikuttavat siellä jo nyt. Täällä tietoisuus ei ole vielä yhtä laajaa.

Epäeettistä bisnestä

Eettisen kaupan yhdistyksen joensuulainen aktiivi Eeva Varis tarkasteli Rauhanakatemiassa vaateteollisuuden ongelmia: tuotanto keskittyy Kaukoitään ja työntekijöiden palkkaus ja työolot ovat kurjat, ay-toiminta heikkoa ja lapsityö yleistä.

Varis pohti eri toimintatapoja puolustettaessa vaateteollisuuden työntekijöiden oikeuksia. Boikottia työntekijäliitot eivät kannata, koska kehnotkin työpaikat ovat paikallisesti tarpeen. Yritysten painostaminen ja lobbaus taas saattaa kääntyä markkinoinniksi, olemassa olevien rakenteiden vahvistamiseksi. Sopimusten kontrollointia vaikeuttavat pitkät tuotanto-ketjut; kuuluisa brändi voi sulkea silmänsä niiden alkupään epä-kohdilta. Parempi ehkä olisikin vaatia lainsäädännöllisiä toimia työntekijöiden aseman ja oikeuksien puolesta ILO:n suositusten -toimeenpanemiseksi.

SaferGlobe Finlandin Jarmo Pykälä käsitteli sotatuotan-non yhteiskunnallisia resursseja ja Suomen käymää asekauppaa. SaferGlobe on muutaman vuoden kerännyt siitä tietoja, ja usein ulkomaisista uutisista, koska Suomessa tietoja salaillaan.

Suomen asevienti on 17-kertainen vuoteen 1990 verrattuna, noin 70 miljoonaa euroa vuodessa. On vaikeaa kontrolloida sitä, ettei aseita ja sellaisina käytettäviä tavaroita päätyisi konfliktialueille, sillä välikäsien käyttö on laajaa. Monia tuotteita voidaan käyttää sekä sota- että siviilitarkoituksissa, esimerkkeinä verkkoteknologia, -hitsauslaitteet ja it-tuotteet, joiden merkitys kasvaa. Osa harrastuskäyttöön myytävistä aseista päätyy sotilaskäyttöön.

Päätökset viennistä ja tuotannosta ovat poliittisia ja taloudellisia. Ne tähtäävät ja pohjautuvat teknisiin ratkaisuihin, joilla on myös sotilaallista käyttöä. Kokonaisuus ja vaikutukset ovat monimutkaiset ja monensuuntaiset.

Valistusfilosofi Immanuel Kant totesi teoksessa Ikuiseen rauhaan jo vuonna 1795 asevarustelun vahingollisuudesta: ”Suurimmat kärsimykset, jotka rasittavat sivistyneitä kansoja, koituvat sodasta; eivät niinkään parhaillaan käytävästä tai jo koetusta sodasta kuin yhäti jatkuvasta, vieläpä lakkaamatta yltyvästä varautumisesta tulevaan sotaan. Tähän tuhlataan valtion kaikki voimat, sen kulttuurin kaikki hedelmät, jotka voitaisiin käyttää vielä korkeamman kulttuurin hyväksi.” Esimerkiksi Ukrainan kriisi on viemässä kaikkia osapuolia entistä enemmän tähän suuntaan.


Sotahistoria ja rauhankasvatus

Historiantutkija Jenni Kirves pohti nykyistä keskustelua sodasta ja sen todellisista kasvoista. Hän käsitteli erityisesti siinä esiintyviä myyttejä alkaen väitteestä, että sodanaikainen suomalainen propaganda edusti korkeaa moraalia. Todellisuudessa se ei eronnut sotapropagandan perusperiaatteista muun muassa vihollisen epäinhimillistämisessä ja oman sodankäynnin kaunistelussa.

Keskeinen myytti on myös suomalaisten yksimielisyys jatkosodan aikana. Täällä unohdetaan rauhan-opposition vaientaminen ja vangitsemiset, -sotilaskarkuruus ja mielialojen urkkiminen 10 000 ilmiantajan voimin. Myös -Hitler-liittolaisuutta ja sodan -valloitusluonnetta vähätellään, vaikka Saksan avulla luotavasta -Suur-Suomesta lupailtiin maatiloja ja suunniteltiin juhlia vallatussa Pietarissa. Suomalaiset osallistuivat holokaustiin muun muassa seulomalla komissaareja ja juutalaisia sotavankien keskuudesta, vaikka näitä koskeva saksalaisten teloituskäsky oli tiedossa.
Sodan seurauksien yhteydessä evakkojen ynseästä kohtelusta ja syrjinnästä vaiettiin pitkään, samoin rintamamiesten psyykkisistä ongelmista sodan aikana ja jälkeen. Vasta tällä vuosisadalla on julkaistu tutkimuksia sodan rumasta todellisuudesta.

Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtaja VTM Aarni Tuominen korosti kommentissaan rauhantutkimuksen tulosten soveltamista opetus-tehtävissä. Hänen mukaansa tärkeää olisi panostaa rauhankasvatuksesta ponnistavien oppimateriaalien ja oppimis-strategioiden kehittämiseen. Näistä hyviä esimerkkejä ovat Rauhankasvatusinstituutin ja Rauhan-liiton toteuttamat ja ylläpitämät Maailman-koulu ja Rauhankoulu. Kyse on tällaisten projektien rahoituksesta, ja katseet tulee kohdistaa opetus- ja kulttuuriministeriön suuntaan.

Kirsti Era
Jouko Jokisalo