Ranskan äärioikeiston muutos ja uusi nousu

[rapu] rapu_ranska (23.06.14)Europarlamenttivaalit olivat suuri menestys Euroopan äärioikeistolle. Ranskassa Kansallinen rintama (Front National) sai 25 prosenttia äänistä ja nousi maan suurimmaksi puolueeksi. Sosialistien vasemmalla puolella olevien liikkeiden hajanaisuus ja kyvyttömyys esittää uskottavia vaihtoehtoisia poliittisia ratkaisuja talouskriisiin on tarjonnut äärioikeistolle tilaisuuden kaapata niiden ideoita. Kansallinen rintama on omaksunut yhä vahvemmin lähinnä EU-kriittisen vasemmiston puhetavan.

Aiemmin avoimesti rasistiset oikeistopopulistiset puolueet ovat hioneet kulmiaan ja muokanneet imagoaan salonkikelpoisemmaksi. Niiden kannatus on kasvanut tasaisesti, ja äärioikeisto on noussut kilpailemaan suurten puolueiden joukkoon ja muokannut perinteistä poliittista kenttää. Nyt halutaan perinteisesti vasemmistoa kannattaneen työväestön äänet. Ranskan Kansallisen rintaman tähtäimessä ovat kaupunkien ja maaseudun työväestön asuinalueiden valkoihoiset kannattajat, jotka ovat aiemmin äänestäneet pienempiä vasemmistopuolueita. Lisäksi se hamuaa näiden alueiden äänestämättä jättäneitä poliittisesti passiivisia kansanryhmiä. Vasemmistolta omaksuttu sosiaali- ja talouspoliittinen tapa ilmaista asioita jää kuitenkin sisällöllisesti pinnalliseksi, eikä rasistinen pohjavire ole kadonnut: työttömyysturvaan, eläkkeisiin ja äitiysrahoihin kohdistuvat parannusesitykset koskevat lähinnä ranskalaista väestöä. Saman aikaan ajetaan laajaa maahanmuuton rajoittamista, perheiden yhdistämisohjelmien lopettamista sekä väliaikaisella oleskeluluvalla olevien karkottamista, paperittomista siirtolaisista puhumattakaan.

Kansallinen rintama ei ole monoliittinen ryhmä. Se koostuu useista ryhmittymistä kuten muutkin Euroopan äärioikeistolaiset puolueet. Puolueen perustivat vuonna 1972 Jean Marie Le Penin kaltaiset äärioikeistolais-nationalistisen, Algerian itsenäistymistaistelussa äärimmäisiin väkivaltaisuuksiin syyllistyneen maanalaisen armeijan OAS:n (L’Organisation de l’armée secrète) entiset jäsenet.

Ranskalaisen äärioikeiston eri ryhmittymiä on historiallisesti yhdistänyt enemmän tai vähemmän avoin antisemitismi. Nyt mukaan on tullut erilaisia järjestäytymättömämpiä yhden asian liikkeitä (negationistit eli toisen maailmansodan tuhoamisleirien olemassaolon kieltäjät, abortin ja eutanasian vastustajat, homoliittojen vastustajat ja islamofobit). Tässä suhteessa perussuomalaisilla on paljon yhtäläisyyksiä Kansallisen rintaman kanssa. Erikoinen yhteensattuma on, että perussuomalaisia johtaa katolilainen “peruspomo” Timo Soini, joka viihtyy kuitenkin paremmin brittikonservatiivien illallispöydässä.

Pitkä tie Euroopan äärioikeiston johtajaksi

Kansallisen rintaman ulkokuoren ehostus alkoi toden teolla vuonna 2011 Marine Le Penin siirtyessä puheenjohtaksi isänsä Jean Marie Le Penin jälkeen. Tytärtä pidettiin värittömämpänä ja verbaalisesti huomattavasti kevyemmän sarjan poliitikkona, eikä puolueen menestykselle odotettu jatkoa. Jean Marie oli ollut vuoden 2002 presidentinvaalien jättiyllättäjä päästyään toiselle kierrokselle yli 5 miljoonalla äänellä. Mutta hän jäi lopulta kuitenkin kauas Jacques Chiracin taakse. Koko ikänsä isänsä vanavedessä puolueessa ollut Marine Le Pen asetti kuitenkin tavoitteekseen nostaa Kansallinen rintama Ranskan suurimmaksi puolueeksi.

Marine Le Pen keskittyi puolueen huonon maineen puhdistamiseen ja talouspoliittisen kielenkäytön uudistamiseen. Populistisilla heitoilla ja rasistisilla möläytyksillä ei saavutettu riittävän laajaa suosiota. Puolueen ohjelma oli aina perustunut voimakkaan konservatiiviselle arvomaailmalle, mutta ongelmana oli ollut uskottavan talouspoliittisen linjan löytäminen. Jean Marie Le Penin aikana puolueen talouspoliittinen linja, mikäli sellaista ylipäätään oli, myötäili oikeistopopulistista talousliberalismia. Valtio ulotti lonkeronsa hallitsemattomasti kaikkialle: verot olivat riiston muoto ja julkisen sektorin virat täyttyivät lurjuksilla.

Oikeistolaista talouspolitiikkaa vasemmistolaisella mausteella

Marine Le Penin myötä Kansallisen rintaman talousretoriikassa on tapahtunut käänne vasempaan. Koko Eurooppaa ja erityisesti Ranskaa koetelleen taloudellisen kriisin saattelemana puolue on kääntynyt kannattamaan pankkien kansallistamista ja progressiivista verotusta. Nykyistä eläkejärjestelmää puolustetaan ja eläkeiän korottamista vastustetaan. Suoraan vasemmiston ohjelmista on napattu kattavien julkisten palveluiden ja 35 tunnin viikkotyöajan puolustaminen, työntekijöiden palkankorotusvaatimukset ja minimipalkkojen nosto. Talouspolitiikassaan puolue on viitannut mielipiteiltään kirjavaan ja keskenään ristiriitaiseen joukkoon taloustieteilijöitä.

Talouspuheen äkillisen “vasemmistolaistumisen” taustalta löytynevät ennen kaikkea sellaisten taloustieteilijöiden kuten Jacques Sapirin ja Emmanuel Toddin tempaiseminen äärioikeiston talousviisaiksi – tosin heiltä itseltään lupaa kysymättä. Globalisaatio- ja eurokriittisen vasemmiston talouspoliittisia linjoja hahmotellut Michel Agliettan entinen oppilas Jacques Sapir on julkisesti tuonut esiin huolensa siitä, että äärioikeisto on kaapannut eurokritiikin. Sapirin mukaan sosiaalidemokraateista vasemmalla olevan vakavasti otettavan uusliberalismikritiikin siemenet valuvat nyt väärään laariin. Hänen läheinen yhteistyökumppaninsa, taloustieteilijä Philippe Murer, hyppäsi Kansallisen rintaman kelkkaan toukokuussa.

Talouspoliittista vasemmalle kääntymistä yllättävämpi käänne Kansallisen rintaman kannanotoissa on tapahtunut kansainvälisen politiikan kysymyksissä. Jean Marie Le Penin aikakautta leimasi voimakas antikommunismi ja jopa “ryssäviha”. Tätä täydensi hänen jopa naurettavuuksiin asti mennyt USA:n ylistämisensä. Berliinin muurin murtuminen poisti äärioikeistolta tarpeen korostaa antikommunistisuutta, mikä pohjusti mahdollisuutta omaksua vasemmistolaisempi puheenparsi talousasioissa. Marine Le Pen on noussut myös puolustamaan Vladimir Putinia Krimin kysymyksessä ja korostanut ystävällisten Venäjä-suhteiden merkitystä. Hän on pyrkinyt luomaan itselleen sovittelijan roolia ranskalaisessa keskustelussa Ukrainan kriisin aikana.

Kansallinen rintama on profiloitunut jopa radikaalivasemmistoa tiukemmin vastustamaan transatlanttista vapaakauppasopimusta TTIP:tä. Puolueen nuorisojärjestön puheenjohtaja Samuel Maréchal on kritisoinut rajusti uusliberalismia ja vapaakauppaa, sekä esittänyt Yhdysvaltain nykyisen imperialismin olevan pahin uhka ranskalaiselle työlle. Puolueen sivuilla on julkaistu myös katkelma Emmanuel Toddin eurokriittisestä luennosta Ranskan Attacin kesäyliopiston yhteydessä.

Arvo- ja kulttuuripuhe pysynyt ennallaan

Tämän päivän poliittisessa keskustelussa talouspuheen rinnalle on noussut arvo- ja kulttuuripuhe. Siinä Kansallinen rintama on voinut jatkaa vanhaa retoriikkaansa muuttamalla vain pahimmat rasistiset ja antisemiittiset ilmaisut poliittisesti korrektimmiksi. Kulttuurikysymysten nousu poliittisen keskustelun keskiöön on tullut kuin tilauksesta, ja puolue on päässyt perinteisiä konservatiivisia “ranskalaisia” arvoja puolustamalla omimmalle maaperälleen. Äärioikeisto hyötyy aina kun puhutaan homoseksuaaleista, naisten oikeuksista, abortista, koulusta, maahanmuuttajista, uskonnollisten tunnusten käytöstä tai eläinten oikeuksista. Uutta äärioikeiston retoriikassa on nyt se, että keskustelussa ei käytetä sellaisia termejä kuin “muslimi”, “afrikkalainen”, “ulkomaalainen” tai ylipäätään mitään, mikä viittaa rotuun, syntyperään tai uskontoon. Nämä on korvattu kulttuurin käsitteellä.

Nykyään erottelua ei tehdä enää “rodun” perusteella vaan jakamalla ihmisiä erilaisiin kulttuurisiin ryhmiin. Kansalliselle rintamalle se tarkoittaa “ranskalaista” kulttuuria, jonka avulla päästään puhumaan eläinten, lasten, naisten ja mistä tahansa oikeuksista, jotka mielletään perinteisiksi alkuperäisiksi eurooppalaisiksi ja erityisesti ranskalaisiksi arvoiksi. Näin ohitetaan puoluetta aiempina vuosikymmeninä alati vaivanneet rasismisyytökset. Toisaalta puhuminen eri ryhmien oikeuksista tavoittaa aiempaa laajemman joukon. Kukapa olisi uskonut, että äärioikeisto nousee eturintamaan, kun Ranskassa aletaan puhua eläinten oikeuksista!

Toissa vuonna Ranskassa paljastui, että monet lihan jatkokäsittelystä vastaavat tuotantolaitokset, kauppiaat ja jotkut ravintoloitsijatkin olivat jättäneet mainitsematta lihan alkuperän. Tehdyissä selvityksissä ilmeni myös, että maassa on paljon teurastamoita, jotka ovat islamin uskoa harjoittavien maahanmuuttajataustaisten omistajien hallussa. Näissä teurastamoissa eläinten teurastaminen ei tapahdu EU-säännösten mukaan ensin sähköllä tainnuttamalla, vaan uskonnollista säännöstä noudattaen eläimestä poistetaan veri ennen sen tappamista. Kansallinen rintama profiloitui keskustelussa nopeasti eläinten oikeuksia puolustavana liikkeenä. Myös väittely uskonnollisten huivien käytöstä ja naisten ympärileikkauksista on tarjonnut puolueelle hyödyllisen foorumin profiloitua naisten oikeuksien puolustajana. Kolmas suuri kysymys on koskenut kriminaalipolitiikkaa ja kansallista turvallisuutta.

Vielä vuoden 2007 presidentinvaaleissa Kansallinen rintama hävisi keskustelun keskustaoikeistolaisen gaullistisen UMP-puolueen (Union pour un mouvement populaire) Nicolas Sarkozylle. Syynä häviöön oli osin se, että Sarkozy astui tiukan oikeistolaisilla mielipiteillään suoraan äärioikeiston perinteiselle tontille, eikä Jean Marie Le Penin johtama puolue vielä tuolloin osannut ilmaista kantojaan oikeus- ja kulttuuripuheen keinoin, vaan sortui toistuvasti sanomaan suoraan mitä ajattelee. Avoimella rasismilla ei vaaleja voiteta. Toisaalta voidaan sanoa, että Jean Marie Le Pen ja silloinen äärioikeisto onnistuivat painostamaan muita puolueita omaksumaan aiempaa konservatiivisemman retoriikan ja siten vaikuttivat menestyksekkäästi yhteiskunnan arvojen “oikeistolaistumiseen”.

Marine Le Penin johdolla äärioikeisto on siivonnut kielenkäyttöään ja kerännyt irtopisteet suurissa moraalipoliittisissa keskusteluissa. Ei pidä vastustaa islaminuskoisten huivinkäyttöä, vaan pitää puolustaa Ranskan tasavallan ei-uskonnollista perinnettä. Ei pidä vastustaa aborttia kristilliseen perintöön vetoamalla, vaan pitää puolustaa vanhempainrahan korotuksia “ranskalaisille” perheille ja Marine Le Penin toistuvasti lausumia ilmaisuja käyttäen pitää kritisoida “kalliita mukavuussyistä tehtyjä abortteja” ja “ehkäisykeinoina käytettyjä abortteja”. Näissä moraali- ja kulttuuripoliittisissa keskusteluissa Kansallinen rintama on osannut rakentaa asetelman, jossa ovat vastakkain me ja muut. Maassa onkin nähty valtavat mielenosoitukset abortti- ja homoliittokeskustelun ympärillä. Keskustelu homoseksuaalisuudesta on täyttänyt ranskalaisen politiikan.

Avioliittolainsäädännön muutosta ajava, nykyisen sosialistihallituksen oikeusministeri Christiane Taubira joutui äärikonservatiivisten mielenosoittajien hyökkäyksen kohteeksi viime syksynä vieraillessaan Angersin kaupungissa. Taubira on ajanut Avioliitto kaikille -nimeä kantavaa uudistusta, jota vastaan on noussut Kansallista rintamaa lähellä olevien tahojen synnyttämä Mielenosoitus kaikille -niminen epäyhtenäinen kansanliike. Kansanliikkeen irvokkain tempaus oli sen Angersiin tuomat pienet koululaiset, jotka heiluttivat afrikkalaistaustaisen naisoikeusministerin edessä banaaninkuoria ja huusivat “apinahuora syö banaania”. Muutaman viikon kuluttua oikeistolaisen Minute-lehden kannessa oli Taubiran kuva apinaan ja banaaniin suoraan viittaavin tekstein.

Kun sosialistihallitus valmisteli viime vuonna alakouluille tarkoitettua sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja sukupuolirooleihin liittyvää opetuskokonaisuutta, käynnistyi äärioikeiston manipuloimana lasten vanhempien keskuudessa huhumylly ja laajaksi tekstiviestikampanjaksi paisunut liikehdintä tasa-arvo-opetusta vastaan. Laajasti epäsuositun hallituksen opetusministeri Vincent Peillon joutui valtavan hyökkäyksen kohteeksi, kun tekstiviesteissä peloteltiin vanhempia tasa-arvoa ja sukupuolirooleja käsittelevän opetuksen lapsille aiheuttamilla vaaroilla ja kehotettiin koululakkoon. Ranskan kaupallisen TF1:n uutislähetyksessä alakoululaisen tuohtunut äiti kertoi vihaavansa opetusministeriä, joka yrittää tehdä hänen pojastaan tyttöä. Äiti kertoi perheen suunnittelevan vakavasti lastensa siirtämistä yksityiseen kouluun. Aalloittain edenneeseen aina yhden koulupäivän mittaisiin lakkoihin otti osaa kymmeniätuhansia perheitä.

Huoli sosiaalisesta luokka-asemasta

François Mitterrandin sosialistihallituksen vuoden 1983 uusliberalistisen äkkikäännöksen jälkeen hallitusvasemmiston ja keskustaoikeiston gaullistien talouspolitiikka on koko ajan lähentynyt toisiaan, eikä Eurooppa-politiikastakaan juuri eroja löydy. Sosialisteja radikaalimpi vasemmisto ei ole ponnisteluistaan huolimatta saavuttanut laajaa menestystä, ja muun muassa muinoin mahtava Ranskan kommunistinen puolue on marginalisoitunut pienpuolueeksi.

Nykyisen sosialistipresidentin François Hollanden vuoden 2013 uudenvuodenpuheessaan julistama vastuunkantosopimus tuomittiin monissa vasemmiston ja ammattiyhdistysliikkeen edustajien arvioissa blairilais-schröderiläiseksi uusliberalismin sävyttämäksi oikeistososialidemokratiaksi, joka ei olennaisilta osiltaan juurikaan eroa oikeistohallitusten julistuksista. Nyt Kansallinen rintama on uudistuneen retoriikkansa avulla yhdistänyt suuremman joukon kuin koskaan aiemmin. Vappumarssilla katolisen kirkon pyhimyksen ja kansallissankarin Jeanne d`Arcin patsaalle äärioikeisto käytti tunnuslausetta: Kansa ensin!

Kansa, kansallinen ja ranskalaisuus sitovat konservatiivisen arvo- ja kulttuuripuheen vasemmistolaissävyiseen talouspuheeseen. Ranskalaisen työn ja perinteisten arvojen puolustaminen muodostavat liiton, josta kasvaa uusi äärioikeistolainen politiikka. Perinteisen vasemmiston kannattajakunta on jatkanut hajoamistaan, eikä kokoavaa voimaa ole vasemmalta löytynyt. Politiikantutkimuslaitos IEP:n mukaan vuoden 1995 jälkeen perinteiseen työväenluokkaan kuuluviksi laskettavien äänestäjien enemmistö on äänestänyt muita kuin vasemmistopuolueita. Monet ovat jääneet kotiin.

Äärioikeiston retoriikka on kuitenkin varsin ohutta. Pintaa raaputtamalla paljastuu varsinainen poliittinen ydin. Yhteiskuntatieteilijä Nonna Mayerin tekemän tutkimuksen mukaan Kansallisen rintaman äänestäjien enemmistö ei tule niinkään yhteiskunnan pohjalta työttömien tai prekariaatin keskuudesta, vaan heitä yhdistää vakituinen työpaikka, joskus pienyrittäjyys, omistusasuminen ja pienomistajuus. Yhdistävä tekijä on ennen kaikkea pelko oman aseman heikentymisestä, mistä se syyttää yhteiskunnan ylätasolla nimenomaan perinteisiä puolueita ja erityisesti Euroopan unionia tai nyttemmin jopa Yhdysvaltoja. Alatasolla syyllisiä ovat maahanmuuttajat, työttömät ja sosiaaliturvan varassa elävät yleensä.

Äärioikeisto käskyttää gaullisteja

Sosialisteille toissa vuonna vaalitappion kärsinyt UMP kärvistelee poliittisten linjaristiriitojen ja niiden aiheuttaman sisäisen hajaannuksen paineissa. Puolueen johtajan François Copén osittainen sotkeutuminen Sarkozyn preidentinvaalikampanjaan liittyvään rahoitusskandaaliin johti hänen eroonsa heti EU-vaalitappion selvittyä. Ranskan vasemmisto on jo parin vuosikymmenen ajan esittänyt syytöksiä keskustaoikeistoa kohtaan sen toimimisesta äärioikeiston ilmapuntarina monissa poliittisissa kysymyksissä. Paikallisella tasolla yhteistyötä UMP:n ja Kansallisen rintaman välillä on esiintynyt enemmän ja vähemmän peitellysti.

Syytökset keskustaoikeiston ja äärioikeiston aatteellisesta lähentymisestä paljastuivat todeksi Nicolas Sarkozyn noustua Ranskan presidentiksi vuonna 2007. Tuolloin äärioikeistolainen historioitsija Patrick Buisson sai pestin presidentin “epävirallisena” neuvonantajana. Hänen kädenjälkensä oli näkynyt vahvasti jo vaalikampanjan aikana, jossa äärioikeiston aiemmin esiin nostamien teemojen hyväksikäyttäsinen arvioidaan varmistaneen Sarkozyn voiton. Hän puhui maahanmuutosta, kansallisesta turvallisuudesta ja rikollisuudesta. Buisson oli myös keskeinen taustavaikuttaja, kun Ranskan hallitukseen nimettiin Sarkozyn valtaantulon jälkeen ensimmäistä kertaa kansallisen identiteetin ja maahanmuuttoasiain ministeri.

Buisson on äärikonservatiivisen ja monarkistisen sekä antisemitismiin taipuvaisen Action française -liikkeen suuri ihailija. Hän toimi 1980-luvulla rasistisen Minute-lehden julkaisijana ja teki läheistä yhteistyötä Kansallisen rintaman johtajan Jean-Marie Le Penin kanssa. Historiantutkijana Buisson on kirjoittanut ihannoivia arvioita Ranskassa 1960-luvun alkupuolella toimineesta, Algerian itsenäistymistä vastustaneesta nationalistisesta maanalaisesta armeijasta OAS:sta.

Buisson oli keväällä 1968 Nanterren yliopistossa yksi pienen oikeistolaisen opiskelijaryhmän johtajista. Ryhmä vastusti voimakkaasti laajaa vasemmistolaisesti suuntautunutta opiskelijoiden liikehdintää. Tuona vuonna vasemmisto-opiskelijoiden protestiaallosta syntyi ensin maaliskuun 22. päivän liike, josta kehkeytyi sitten koko ranskalaista yhteiskuntaa ravisuttanut Pariisin kevät. Vuoden 2007 presidentinvaalien aattona yli 20 000:lle keskustaoikeiston kannattajalle pitämässään puheessa Sarkozy julisti yhdeksi keskeiseksi tavoitteekseen Pariisin kevään 1968 perinnön likvidoimisen ranskalaisten kollektiivisesta muistista.

Kulkeeko Ranskan oikeisto, Kansallinen rintama ja keskustaoikeistolainen UMP-puolue kahden kärjen taktiikalla? Paikallistasolla puolueet tekevät avointa yhteistyötä ja ajoittain myös valtakunnallisissa yhteyksissä. Avasiko Sarkozy äärioikeistoa flirttailevalla kielellään uudenlaisen perinteen ja tien Kansallisen rintaman nousulle? Kansainvälisessä Nurturing Populism -tutkimushankkeessa, jossa verrataan Suomen, Hollannin ja Ranskan äärioikeiston nousua, havaittiin samankaltaisia rakenteita Euroopan populistipuolueiden menestyksen taustalla. Median EU-kriittisyys, skeptinen tai jopa kyyninen suhtautuminen poliitikkoihin ja puolueisiin sekä maahanmuuttajien kuvaaminen ongelmana näyttivät vaikuttavan populistien kannatuksen nousuun.

Teksti: Pertti Hämäläinen ja Karim Maiche
Kuva: Pekka Turunen
Kuvat Kansallisen rintaman vaalitilaisuudesta Pariisissa vuonna 2002.