PÄÄKIRJOITUS: Suomi ajopuuna?

 

[rapu] teemu (08.05.14)Jatkosodan jälkeen suomalaiseen historiankirjoitukseen keksittiin natsi-Saksan kanssa liittoutumista vähättelevä teoria, jonka mukaan Suomi oli ajautunut sotaan omasta tahdostaan riippumattomana ajopuuna. Ajopuuteorian ydin on siinä, että väite Suomen vaikutusmahdollisuuksien puuttumisesta vie siltä myös historiallisen vastuun. Tämä metodi on edelleen poliitikkojemme ahkerassa käytössä.

Ulkomaiset historiantutkijat upottivat ajopuuteorian jo 1960-luvulla, mutta sen keskeiset väittämät jatkoivat elämäänsä ns. erillissotateesissä, jonka muun muassa presidentti Halonen nosti näyttävästi esiin. Presidentti Ahtisaaren mukaan Suomi taas selvisi toisesta maailmansodasta ainoana maana “jolla ei ole mitään peiteltävää, ei mitään hävettävää, mutta paljon ylpeydellä muisteltavaa”.

Kun siirrytään tarkoitushakuisesta menneisyyden hallinnasta vakavasti otettavaan historiantutkimukseen, vastuuta vähätteleville väitteille ei löydy tukea – Suomi oli toimija muiden joukossa, ei viaton ulkopuolinen. Valitettavasti tällä hetkellä Suomen turvallisuuspolitiikasta yritetään jälleen luoda sellaista kuvaa, että se on tahdottomasti historian virtojen vietävänä. Ajopuu näyttäisi ajelehtivan pois presidentti Paasikiven johdolla luodulta aktiiviselta, rauhantahtoiselta puolueettomuuspolitiikan linjalta, joka kuitenkin on yhä kansan selvän enemmistön kannattama vaihtoehto.

On pelottavaa seurata turvallisuuspoliittista keskustelua, jossa korostuu Nato/USA-liehakointi ja uhkakuvien rakentelu viileän analyysin kustannuksella. Viimeisimpänä esimerkkinä on yhdysvaltalaisten F15-hävittäjien kutsuminen harjoituksiin Karjalan lennoston kanssa Rissalaan. Kuvio muistuttaa Naton isäntämaasopimuksen solmimista: suuria askeleita otetaan ilmeisen virkamiesvetoisesti, ja kun eduskunnan puolus- tusvaliokuntakin taas kuuluu yllätettyjen joukkoon, pitää kysyä, mistä kaikesta Suomessa päätetään demokraattinen järjestelmä sivuuttaen.

Kaksilla rattailla ajaminen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa muistuttaa 30-luvun loppupuolen tilannetta, jolloin Suomi noudatti virallisesti pohjoismaista puolueettomuuspolitiikkaa, mutta ns. sotilaslinjan tiedustelumiehet ja upseerit toimivat samanakaisesti täysin sen vastaisesti. Tämän bluffin lopputulos oli se, että Suomen käteen jäi vain täysin epäuskottavan puolueettomuuden kortti.

Uhkakuvien vyöryttäminen mediassa ja joidenkin valtioiden täydellinen demonisointi antaa uudelle ajopuullemme lisää vauhtia. Suunta on kaikkien nähtävillä – ja vaikutusmahdollisuuksia tai vastuuta meillä ei muka taaskaan ole.

On korkea aika palauttaa Suomi-laiva reitilleen harmaiden eminenssien päättämältä kurssilta. Turvallisuuspoliittinen päätöksenteko ja sen valmistelu on palautettava eduskunnalle, hallitukselle ja presidentille sekä viime kädessä kansalaisille – jottemme jälleen kerran ajehdi sotaan, jossa on vain häviäjiä.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.