Länsi-Saharan nuoriso etsii työtä


[rapu] Lansisaharannaiset (04.05.16)Koulutus ei välttämättä takaa työpaikkaa – ei myöskään globaalissa etelässä. Leila Lahbib kirjoittaa, miten työttömäksi jääneet sahrawinuoret ovat ryhtyneet järjestäytymään ja perustaneet ryhmiä, joiden tavoitteena on parantaa alkuperäisväestön työllisyysmahdollisuuksia.

Marokon miehittämässä Länsi-Saharassa työttömyys ja syrjintä työmarkkinoilla ovat arkipäiväinen ongelma sahrawiväestölle. Koulutetut työttömät sahrawinuoret, jotka elävät yhä tukalammaksi käyneen miehityksen alla, perustivat neljä kuukautta sitten neljä ryhmää, joiden on tarkoitus myöhemmin muotoutua yhtenäiseksi toiminta-alustaksi työttömille sahraweille. El Aaiúnin kaupungista lähtöisin olevan hankkeen takana on nuoria, joille ei koulutuksestaan huolimatta ole avautunut työmahdollisuuksia. Hankkeen tarkoituksena on muodostaa runko, jonka avulla nuoret voisivat yhdistää voimansa kamppaillakseen oikeudestaan työllistyä ja murtaa syrjiviä rakenteita.

Monet nuorista ovat hakeneet jo pitkään töitä aloilta, joihin heillä olisi koulutuksen puolesta hyvät valmiudet. Epätoivoiset yritykset työllistyä marginalisoivat nuoria entisestään ja maalaavat tulevaisuudesta toivotonta kuvaa. Nuoria järjestelmällisesti marginalisoivan politiikan seurauksena monillakaan ei ole mahdollisuutta kohtuulliseen toimeentuloon ja elämään.

Koulutettujen työttömyys kasvaa

Marokon miehitysvoimat käyttävät hyväkseen alueen mittavia luonnonvaroja. Fosfaatti- ja kalateollisuudessa olisi paljon potentiaalia tuoda myös taloudellista hyvinvointia alueen alkuperäisväestölle, mutta näin ei kuitenkaan tapahdu. Uudet työmahdollisuudet avautuvat pääosin vain marokkolaisille. Aluetta ei myöskään kehitetä sen taloudellisesta merkityksestä huolimatta. Tieverkosto on onnettomassa kunnossa, lapsille ei ole rakennettu leikkipaikkoja eikä nuorille ole yliopistoja. Kouluttautuakseen sahrawinuoret joutuvat hakemaan opiskelupaikkaa kaukaa Marokosta, mikä on monelle kustannussyistä mahdotonta.

Ja mitä enemmän sahrawit kouluttautuvat, sitä enemmän heidän työttömyytensä kasvaa. Viimeiset viralliset luvut kertovat, että työttömiä sahraweja arvellaan olevan noin 9000. Hiljattain perustetut työttömien ryhmät ovat keränneet jo paljon jäseniä, mikä itsessään kertoo koulutettujen työttömyyden kasvusta. El Aaiúniin perustettuihin ryhmiin on liittynyt jo liki 1200 jäsentä.

Länsi-Saharan nuoriso elää tällä hetkellä yhteiskunnassa, jossa virkavalta sekä yhteiskunnan rapistuvat rakenteet luovat sortoa ja epätoivoa. Suurin osa nuorista elää köyhyysrajan alapuolella erittäin vaatimattomissa olosuhteissa. Marokon hallitus puolestaan ei halua edistää alueen ihmisten sosiaalisia ja taloudellisia oikeuksia.

Leila Lahbib
Kirjoittaja on työtön El Aaiúnissa asuva sahrawi.
Suomentanut: Antti Kurko