KERTOMUKSIA ROHKEUDESTA 3: Kansalaisoikeusliike Yhdysvalloissa vuosina 1955–1968

 

[rapu] MartinLutherKingjr (25.02.16)
Väkivallattomuuden voiman avulla on tehty vallankumouksia, saavutettu itsenäistymisiä, puolustettu valtioita ja johdettu poliittisia yksiköitä. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja sen avulla on löydetty ratkaisuja ristiriitatilanteisiin kansainvälisessä politiikassa ja arkipäiväisessä kanssakäymisessä. Kertomuksia rohkeudesta -kirjoitussarjassa kerrotaan historiallisten esimerkkien avulla, mistä väkivallattomuudessa on kysymys. Tämä on sarjan kolmas osa.

Vaikka Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksessa julistettiin jo vuonna 1776, että jokaisella ihmisellä on luovuttamaton oikeus elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun, ja vaikka orjuus oli kielletty jo heti sisällissodan jälkeen vuonna 1865, silti Yhdysvaltojen etelävaltioissa elettiin vielä 1950- ja 60-luvuilla rotuerottelun aikakautta.

Suurimpaan osaan motelleista, hotelleista ja huvipuistoista oli afroamerikkalaisilta pääsy kielletty. Heillä oli eri koulut, sairaalat ja vessat. Heille oli erilliset osastot kirjastoissa, busseissa, elokuvateattereissa ja ravintoloissa. ’Rotujen’ väliset sukupuolisuhteet ja avioliitot olivat lailla kiellettyjä, joissakin osavaltioissa myös lautapelien pelaaminen. Kaupungit olivat täynnä nöyryyttäviä “valkoisille” ja “värillisille”-kylttejä, esimerkiksi vettä ei saanut juoda samasta vesipisteestä. Afroamerikkalaisten äänestämistä hankaloitettiin – paikoin estettiin täysin – vain vähemmistöihin kohdistetuilla henkilöverolla, mahdottomilla lukutaitotesteillä ja erinäisillä epävirallisilla pelottelukeinoilla. Äärimmäisimmillään kyse oli valtiovallan hiljaisuudellaan hyväksymistä lynkkauksista.

Afroamerikkalaisten kansalaisoikeuksia oli yritetty ja onnistuttukin parantamaan jo neljän vuosisadan ajan. Vuosina 1955–68 kehitys otti suuria askeleita ennen kaikkea Intian itsenäisyyskamppailusta inspiraatiota saaneen kansalaisoikeusliikkeen ansiosta. Tämän taistelun ikoniksi on tapana nostaa nuori atlantalaissyntyinen baptistipappi Martin Luther King Jr. Määrätietoisuutensa, älynsä ja ahkeruutensa takia hän ansaitsee paikkansa historiankirjoissa, vaikkei suinkaan yksin tätä vallankumousta saanutkaan aikaan.

King syntyi Atlantassa, Georgian osavaltion pääkaupungissa tammikuussa 1929. Hän eli onnellisen, keskiluokkaisen lapsuuden perheen ja ystävien ympäröimänä. Hän törmäsi rotuerottelun todellisuuteen vasta suhteellisen myöhäisessä lapsuudessa, ja tämän vääryyden korjaamisesta muodostui hänelle elämäntehtävä. Hän opiskeli baptistipastoriksi ja filosofian tohtoriksi. Jeesuksen, Henry David Thoreaun ja Gandhin oppeja seuraten hän otti taktiikakseen väkivallattoman vastarinnan. Kingistä elämäkerran kirjoittaneen Marshall Fradyn mukaan Kingin älykkyys ei ilmentynyt niinkään hänen ajattelunsa omaperäisyytenä, vaan enemmänkin kykynä omaksua ja yhdistellä suurten ajattelijoiden filosofiaa, ja ennen kaikkea ilmiömäisenä kykynä soveltaa näitä teorioita oikeassa ajassa ja oikeassa paikassa yhteiskuntaa muuttavaksi käytännöksi.

MONTGOMERYN BUSSIBOIKOTTI

King johti vuoden 1955 Montgomeryn bussiboikottia, joka sai alkunsa Rosa Parksin kieltäydyttyä luovuttamasta bussissa istumapaikkaansa valkoihoiselle miehelle. Boikotti kesti yli vuoden, ja siihen osallistui arviolta 50 000 ihmistä. Kampanja päättyi Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätökseen, jonka mukaan rotuerottelu busseissa oli Yhdysvaltain perustuslain vastaista. Jo boikotin ensimmäisten viikkojen aikana King sai tappouhkauksen, ja syyskuussa heidän talonsa kuistilla räjäytettiinkin pommi. Martin Luther ei ollut kotona, mutta sen sijaan hänen vaimonsa istui ystävänsä kanssa olohuoneessa perheen kymmenviikkoisen tyttären nukkuessa makuuhuoneessa. Kaikki kolme selvisivät räjähdyksestä vahingoittumattomina. Kingin saavuttua paikalle häntä oli vastassa satoja aseistettuja ja vihaisia kannattajia. Hänellä oli täysi työ pitää väkijoukko rauhallisena ja vakuuttuneena siitä, että kampanjaa on syytä jatkaa väkivallattomasti. Väkivallattomuuden perusajatuksen mukaisesti hän korosti, että on väärin käyttää moraalittomia keinoja edes moraalisten päämäärien saavuttamiseksi.

INSPIRAATIOTA INTIASTA

Gandhin ajattelusta King oli innostunut opiskeluaikoinaan matkustettuaan Philadelphiaan kuuntelemaan hiljattain Intiasta palannutta Howardin yliopiston presidenttiä, tohtori Mordecai Johnsonia. King osti heti luennon jälkeen puolisen tusinaa Gandhin kirjoittamaa ja Gandhista kertovaa kirjaa. Erityisen suuren vaikutuksen Kingiin teki suolamarssi ja Gandhin lukuisat paastot. Gandhilaisuudesta hän löysi sen sosiaalisen reformin metodin, jota oli etsinyt. Kingin mukaan Gandhi oli todennäköisesti historian ensimmäinen ihminen, joka nosti Jeesuksen rakkausetiikan yksilöiden välisestä kanssakäymisestä laajamittaiseksi ja tehokkaaksi sosiaaliseksi muutosvoimaksi.

Kingiäkin perusteellisemmin Gandhin filosofiaan oli tutustunut ohiolainen metodistipappi James Lawson, jonka King sai houkuteltua muuttamaan etelään vuonna 1958. Lawson oli kolmikymppinen ja asunut kolme vuotta Intiassa tutustuen Gandhin töihin. Hänen kokemuksensa mukaan onnistunut kampanja vaatii systemaattista suunnittelua. Toivottua tulosta ei saavuteta, jos mielenosoituksessa kukin tekee mitä tahtoo. Yhteisistä pelisäännöistä on sovittava ja niistä on pidettävä kiinni. Lawson korostaa kurinalaisuutta ja koulutuksen, strategian laatimisen ja rekrytoinnin merkitystä.

Toinen Martin Luther King Jr:n työtoveri, silloinen opiskelija ja nykyinen tohtori Bernard LaFayette on huomauttanut, että valitettavasti monet ymmärtävät väkivallattomuu den passiivisuudeksi, vaikka kyse on aktiivisesta vastarinnasta. Kyse on taistelemisesta, mutta tavoite ja välineet ovat erilaisia kuin väkivaltaisessa taistelussa. “Tavoitteena on voittaa toinen osapuoli puolellesi. Tämä taistelu vaatii paljon enemmän kuin nyrkkitappelu.”

NASHVILLEN SIT-IN-KAMPANJA

Sekä Lawson että LaFayett olivat mukana Nashvillen kevään 1960 kampanjassa, jonka tavoitteena oli poistaa segregaatio keskustan tavaratalojen lounaskahviloista. Noissa kahviloissa afroamerikkalaisille myytiin kyllä ruokaa, mutta eri tiskiltä kuin valkoihoisille, niin että heidän täytyi syödä ateriansa ulkona, käytännössä useimmiten katukiveyksellä istuen.

Kampanjaan osallistuvat olivat käyneet läpi väkivallattomuuskoulutuksen, he olivat harjoitelleet toimintaa sosiodraaman avulla ja sitoutuneet käyttäytymään sekä väkivallattomasti että kohteliaasti. Opiskelija-aktivistit jaettiin kolmeen ryhmään, joista ensimmäinen meni sisään lounaskahvilaan. Heille ei suostuttu tarjoilemaan, vaan ravintoloitsija soitti poliisin hakemaan heidät pois. Poliisien saavuttua heidät ohjattiin poliisiautoihin ja vietiin asemalle kuulusteltavaksi. Poliisiautojen takavalojen hävittyä näköpiiristä vuoroaan kulman takana odottanut ryhmä astui sisään ravintolaan, ja sama absurdi näytelmä toistui vain tehdäkseen tilaa kolmannelle ryhmälle.

Näin toimimalla onnistuttiin tuomaan yhteiskunnan piilossa oleva, rakenteellinen väkivalta ja epätasa-arvo ravintoloitsijan, asiakkaiden ja lehdistön avulla suuren yleisön tietoisuuteen. Jättämällä noudattamatta moraalittomia lakeja ja käytäntöjä asetettiin koko järjestelmä naurunalaiseksi: poliisiasemasta tuli toimintakyvytön, koska putkat ja kuulustelutilat olivat täynnä siististi pukeutuneita ja kohteliaasti käyttäytyviä opiskelijanuoria, joiden ainoa rikos oli ollut lounaan tilaaminen.

Nashvillessä voittoa ei saavutettu viikossa eikä kahdessa, vaan muutoksen aikaansaaminen vaati kolmen kuukauden sitkeän ja systemaattisen toiminnan ja lopulta tuekseen myös kauppojen boikotoinnin.

VÄKIVALLATTOMUUTTA AJATUKSISSA, SANOISSA JA TEOISSA

Toisinaan kampanjointia vaikeutti se, että aina ei putkaan hakevia poliiseja ja asiasta suurelle yleisölle raportoivaa lehdistöä saapunutkaan paikalle. Kansalaisoikeusaktivisti David Hartsough kertoi joutuneensa ystäviensä kanssa istumaan virginialaisessa lounaskahvilassa kaksi päivää ilman ruokaa. Lopulta nälän ja väsymyksen koulimia aktivisteja ei tullut tapaamaan poliisi, vaan paikallisen natsipuolueen jäseniä. Nämä hakkasivat, potkivat ja nimittelivät heitä ja heittelivät heidän päälleen palavia tupakantumppeja. Yksi hyökkääjistä oli uhannut Hartsoughia linkkuveitsellä ja sanonut: “Jos et poistu täältä kahdessa sekunnissa, työnnän tämän sinun sydämeesi.”

Hartsough kuvailee tapahtumaa: “Minulla oli kaksi sekuntia aikaa päättää, uskonko todella väkivallattomuuteen. Katsoin häntä silmiin ja sanoin: Ystävä, tee niin kuin sinusta tuntuu oikealta, minä yritän silti rakastaa sinua.” Puukolla uhannut mies oli poistunut paikalta.

YHTEISKUNNALLINEN KEHITYS EI TAPAHDU ITSESTÄÄN

Muun muassa Montgomeryn ja Nashvillen menestyksekkäiden kampanjoiden ansiosta väkivallattomuuteen perustuvat metodit levisivät ympäri eteläisiä osavaltioita, ja levitessään niistä kehitettiin yhä tehokkaampia versioita. Seurasi laaja joukko mitä kekseliäimpiä yhteistyöstä kieltäytymisiä, boikotteja, marsseja ja mielenosoituksia. Tärkeimpinä mainittakoon osavaltioiden välisen julkisen liikenteen laittoman segregaation lopettaneet Freedom Rides -bussikiertueet vuonna 1961, laajat kansanjoukot liikkeelle saanut Työn ja vapauden marssi Washingtoniin elokuussa 1963, Mississippin Freedom Summer 1964 ja kolme marssia Selmasta Montgomeryyn äänestysoikeuden puolesta maaliskuussa 1965.

Martin Luther King Jr:lle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1964. Lainsäädäntötasolla kansalaisoikeusliikkeen suurimmat saavutukset olivat rotusyrjinnän kieltävä vuoden 1964 kansalaisoikeuslaki (Civil Rights Act) sekä seuraavan vuoden äänioikeuslaki (Voting Right Act). Martin Luther King Jr. tiesi, että rotuerottelun poistaminen – ja ihmiskunnan kehitys ylipäätään – vaati ennen kaikkea ihmisten herättämistä siitä harhakuvitelmasta, että ihmiskunnan kehitys parempaan tapahtuisi jotenkin itsestään ajan myötä. Muutos ei tapahdu, jos sitä ei kukaan tee. Kingin mukaan “Hyvien ihmisten hiljaisuus on ihmiskunnan suurin tragedia”.
Martin Luther King Jr. murhattiin huhtikuussa 1968. Hän oli 39-vuotias.

Teksti: Timo Virtala
Kuva: NYWTS