Suomeen rantautuneet turvapaikanhakijat ovat saaneet aikaan valtavan myrskyn tiedotusvälineissä, ja varsinkin sosiaalisessa mediassa leviävät mitä ihmeellisemmät huhupuheet tulokkaiden tekemisistä: ahdisteluista, rötöksistä, raiskauksista jne. Käytännössä kaikki paljastuvat vähänkään tarkemmin tutkittuna rasistitrolliarmeijan tuotoksiksi. Infosotaa käydään, ja silloin totuudella ei ole rasisteille mitään merkitystä.

Infosotaa on käyty innokkaasti myös sotatieteen tohtori Saara Jantusen kirjan julkistamisen tiimoilta. Faktoihin perustuvalla todellisuudella ei tälläkään rintamalla näyttäisi olevan juurikaan merkitystä. Esimerkiksi allekirjoittanutkin on päässyt kirjan sivuille kansalaisten perusoikeuksien uhraamista vaativana sananvapauksien rajoittajana. Yhtenä niistä ”ideologeista, jotka vaativat Venäjän aggression kohteita mukauttamaan toimintaansa, jotta konfrontaatioilta vältyttäisiin”.

Jantunen viittaa Helsingin Sanomille antamaani lausuntoon: ”Sehän on aina huolestuttavaa kun univormupukuiset puhuvat politiikkaa. Myöskään yhteiskuntakokeilut, jossa he ovat tehneet politiikkaa, eivät ole olleet kovinkaan onnistuneita.” Ja vetää tästä johtopäätöksen, että vaadin ihmisten poliittisen osallistumisen marginalisoimista ehtona toimivalle turvallisuuspolitiikalle. Kommenttiani ”Meidän kannattaa vähentää naapurimaan kannalta aggressiiviseksi tulkittavaa toimintaa” hän puolestaan väittää vetoomukseksi kaventaa kansalaisten perusoikeuksia sekä ulko- ja turvallisuuspoliittista itsemääräämisoikeutta.

Aika pitkälle viedyt johtopäätökset sotatieteilijä on näistä vetänyt. Oma mielipiteeni on edelleen, että ulko- ja turvallisuuspolitiikastamme päättävät viime kädessä siviilit (toki yhteistyössä puolustusvoimien edustajien kanssa) aivan samoin kuin mielestäni poliisien valtuuksien rajoista eivät päätä itse poliisit. Yhteiskuntakokeilut, joissa johtajat ovat pukeutuneet univormuihin, eivät todellakaan ole onnistuneita: muutamina esimerkkeinä Gaddafin Libya, Saddam Husseinin Irak, Pinochetin Chile ja Stalinin Neuvostoliitto. Mutta vain kahteen ensin mainittuun on yritetty viedä ”demokratiaa” asein, ja molempien operaatioiden hintana oli suunnaton inhimillinen kärsimys. Toki molemmista demokratianvientihankkeista poliittisen vastuun kantoivat siviilipukuiset johtajat – jälkipyykkiä pestään Torniossakin.

Mielestäni Suomen kannattaa edelleen ottaa politiikassaan huomioon Venäjä – eikä pelkästään uhkakuvana – ulko- ja turvallisuuspoliittisesta itsemääräämisoikeudesta kiinni pitäen. Ja kuten Jantunen arveleekin, en näe Nato-jäsenyyttä järkevänä turvallisuuspoliittisena vaihtoehtona. Yhtenä syynä, mutta vain yhtenä monista, on itärajamme muuttuminen huomattavasti jännitteisemmäksi kuin mitä se nykyään on. Nato-jäsenyys näyttäisi olevan viimeisimmän mielipidetiedustelunkin mukaan suomalaisten enemmistön mielestä huono vaihtoehto. Massiivisesta infosodankäynnistä huolimatta.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.