PÄÄKIRJOITUS: Moralismia ja reaalipolitiikkaa (2.9.2016)

teemu_matinpuroUlkopoliittisen instituutin hallitukselle tekemä selvitys Venäjän muuttuva rooli lähialueilla on herättänyt laajaa keskustelua ja ansaittua kritiikkiä. Osa keskustelijoista ei tosin ole selvästikään vaivautunut lukemaan itse selvitystä. Media tietysti korostaa raflaavimpia uhkakuvia.

Selvityksen analyysi Venäjän sisäisestä tilanteesta on varsin osuva ja perusteltu. Mutta selvitystyön näkökulma on omituisella tavalla vinoutunut ja itse työ epätasainen.

Venäjä esitetään eräänlaisena neutraalissa tyhjiössä kelluvana valtiona, ja sikäli kuin muiden valtioiden toimiin viitataan, ne esitetään itsestäänselvyyksinä, vailla valtapoliittisia painolasteja tai virhearvioita. Historiattomana nykytilanteen arviointina selvitys jää auttamatta puutteelliseksi, koska se ei arvioi syitä ja tapahtumia, jotka ovat johtaneet nykytilaan. Pääasiassa nimettömien asiantuntijoiden yksittäisiä lauseita käytetään varsin surutta ja yksiviivaisesti.

Ukrainan kriisiä käsiteltäessä selvitys tarkastelee konfliktia pelkästään Venäjän yksipuolisten sotilaallisten toimien osalta. Näin onkin Krimin laittoman valtauksen kohdalla, mutta Itä-Ukrainassa selitys ei ole näin yksinkertainen. Historiattomuutta kuvaa myös se, että Moskova nähdään ensimmäisenä, joka on ottanut keinovalikoimaansa sotilaallisen voiman käytön ja valtion rajojen siirtämisen Euroopassa kylmän sodan jälkeen. Lännen asein suorittama Kosovon irrottaminen emämaastaan ei liene mainitsemisen arvoinen.

Selvityksen suurimmat heikkoudet löytyvät sen johtopäätöksistä ja toimenpidesuosituksista, jotka ovat ristiriitaisia ja liian suoraviivaisia, esimerkiksi Venäjän sisäisestä tilasta ulkopolitiikkaan vedettyjen johtopäätösten kohdalla. Ukrainan kriisi on muutakin kuin Putinin veto kiinnittää talousvaikeuksissa olevan kansan huomio ulkoiseen uhkaan.

Kun osa johtopäätöksistä on relevantteja ja osa hyvinkin spekulatiivisia, kokonaisuuden uskottavuus katoaa. Ovatko kaikki johtopäätökset yhtä vahvalla ”tieteellisellä” pohjalla kuin esimerkiksi väite siitä, että on olemassa selvä riski Suomen itsenäisyyden kyseenalaistamisesta Suomen 100-vuotisjuhlallisuuksiin liittyen?

Venäjää saa ja pitää arvioida kriittisesti. Mutta meidän tulee nähdä maa myös osana laajempaa kansainvälistä politiikkaa. Yksittäisen valtion toimia on helppo tarkastella ikään kuin poikkeamana normaalista: omassa umpiossaan. Ulkopoliittiselta instituutilta toivon yhtä kriittisiä arvioita muidenkin suurvaltojen ja miehittäjien politiikasta. Esimerkiksi Länsirannan ja Länsi-Saharan miehitys ovat aivan yhtä tuomittavia kuin Kriminkin tapaus – mutta toimenpidesuosituksia ei esitä kukaan. Valitettavasti Suomen hallitus tuskin tällaista tilaa, eikä Ulkopoliittinen instituutti sellaista tee, ainakaan vastaavalla sotaretoriikalla varustettuna. Kaukana Suomen rajoista harjoitetaan reaalipolitiikkaa ja naapurin suhteen moralismia – kokonaisuudesta muodostuu kaksinaismoralismia, vaarallista sellaista.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.