Oksana Tšelyševa: Tanja

Oksana Tšelyševa: Tanja

Itä-Ukrainan nelivuotisen sodan aikana olen löytänyt paljon ihmisiä, jotka auttavat kokoamaan ja tarkistamaan tietoja. Vaikka onkin kauheaa soittaa sodan keskellä elävälle ihmiselle kysyäkseen tapahtuneesta pommituksesta, on se usein ainoa keino saada tarkempia tietoja tapahtumista.

”Ai luitte uutisen, että lähistöllämme ammutaan? Ei nyt aivan lähellä, teen kotitöitä ja yritän olla kuulematta. Jos pommitus olisi lähempänä, se ei onnistuisi. Olemme neljässä vuodessa niin tottuneet tähän, että normaali elämä tuntuu nyt unennäöltä.”

Tanja on yksi näistä kontakteistani, jotka ovat auttaneet minua vuosien varrella. Nuori nainen, joka asuu rintamalinjalla Itä-Ukrainan konfliktialueella. Hänellä on mies ja tytär. Elantonsa hän saa pientilalta kasvattamalla vuohia ja sikoja. Lisäksi hän perheineen elättää yhteensä 59:ää kissaa ja koiraa. Tanja pitää yllä pientä eläinhoitolaa ja -sairaalaa. Tämä kaikki siis sotatoimialueella.

Tammikuun lopulla Tanjalta tullut viesti yllätti: ”Olen tullut muutamaksi päiväksi Pietariin.” Hän oli tullut kaupunkiin ostaakseen velaksi asunnon tyttärelleen: ”En halua, että hän on siellä sodan keskellä. Hän on nyt 13-vuotias. Teen kaikkeni, että hän pääsisi pois Donbassista.”

avd1Pietari on lähellä Helsinkiä, mutta minulle Venäjältä paenneelle se on kaukana. Tanja tuli pikavisiitille vieraakseni. Olimme kommunikoineet jo puolitoista vuotta netissä. ”Matka sujui hienosti. Hermoilin rajalla, kun suomalaiset rajamiehet kyselivät, kenen luokse matkustan, mihin osoitteeseen. Mehän emme muistaneet selvittää sitä ennalta. Selitin heille parhaani mukaan ja he tyytyivät vastaukseen.”

Tanja oli Helsingissä vain päivän ja lähti illalla taas Pietariin palatakseen sieltä Donetskiin. Hän oli löytänyt pietarilaisesta yhteisasunnosta tyttärelleen huoneen ja ottanut 15 vuoden asuntolainan. ”Huone on pikkuruinen, valitsin sen sillä perusteella, että naapurit ovat hyviä. Lapsihan joutuu asumaan yksin. Minä taas joudun tekemään paljon töitä maksaakseni asuntolainan ja tullaksemme toimeen.”

TUHOTTU LENTOKENTTÄ

Tanja asuu muutaman kilometrin päässä rintamalinjalta. Tummasilmäinen nuori nainen kertoo hiljaa ja rauhallisesti perheensä kokemuksista. ”Sota alkoi Donetskissa 26. toukokuuta 2014. Silloin pommitettiin Donetskin lentokenttää, jolla työskentelin. Olin juuri lähtenyt töistä, kun minulle soitettiin ja sanottiin, että pommikoneet pommittavat kenttää. Hetken päästä minulle soitti erehdyksessä kollega, jolla on Tanja-niminen tytär, ja kuulin huutoa: ’Meitä ammutaan, ihmisiä on kuollut.’”

Pitkään jatkuneiden raskaiden taistelujen jälkeen lentokenttä oli maan tasalla. Tanja suree lentokentän tuhoa: ”Se oli moderni, ja matkustajamäärät melkein yhtä suuret kuin Dallasissa.”

Lentokentän jälkeen hänen asuintaloaankin pommitettiin Donetskissa, joten hän päätti lähteä kaupungista ja asettui lähistön kylään. Eräänä aamuna hänen pihallaan ollut tyttärensä havahtui siihen, että tankit ajavat. Vaikka tankit vain ajoivat ohi, hänen rauhansa loppui niiden meluun.

SEPARATISTINEN HEVONEN

Kun kylää alettiin pommittaa vuonna 2014, Tanja yritti löytää turvapaikan myös hevoselleen. Hän kirjoitti kaikille hevosihmisten nettifoorumeille löytääkseen eläimelle paikan jostain tallista – yhdentekevää, olisiko se Venäjällä vai Ukrainan rauhallisella alueella. Hänelle vastattiin, että jos hän kerran harkitsee hevosen kuljettamista Venäjälle, ei kukaan auta häntä Ukrainassa. Hevonen jäi siis selviytymään sodan jalkoihin, koska he eivät voineet hylätä sitä. ”Sehän on hevonen ja he hevosharrastajia… Näköjään myös hevonen voi olla separatistinen.”

Samana vuonna Tanja vei lapsensa Venäjälle hetkeksi turvaan, tarkoitus oli viipyä muutama viikko poissa taistelujen jaloista. Pietarissa oli käytettävissä asunto, koska tuttavat aikoivat myydä sen ja antoivat sen ilmaiseksi heidän käyttöönsä. Viikot seurasivat toisiaan, mutta Donetskista tulleissa puheluissa kerrottiin joka päivä, että sota jatkuu. Lyhyeksi tarkoitettu vierailu Venäjällä venyikin puoleksi vuodeksi. Nyt tytär siis muutti yksin Pietariin.

KUOLEMIA TARKASTUSPISTEILLÄ

Tanjan kotitalon lähellä on ns. Donetskin kansantasavallan (DNR:n) sotilaiden tarkastuspiste. Tammikuun 21. päivänä 2018 sen luona tulitettiin reittibussia. Yksi ihminen kuoli. Etyjin tarkkailumission raportti toteaa: ”Tarkkailijat havaitsivat kaksi siviiliuhria DNR:n tarkastuspisteen luona Olenovkan lähistöllä. Kun tarkkailumission ryhmä tuli 21.1. kello 12.30 Olenovkan lounaisreunalla olevalle tarkastuspisteelle, sotilaallisesti pukeutunut ja aseistautunut DNR:n mies saattoi tarkkailijat bussipysäkille 40 metriä pohjoiseen. Tarkkailijat havaitsivat reiän bussin ikkunassa kuljettajan puolella, sen oli tarkkailijoiden arvion mukaan aiheuttanut luoti. Myöhemmin tarkkailijat havaitsivat samalla puolella bussia toisenkin reiän. Tarkkailuryhmän arvion mukaan bussia oli ammuttu tuliaseella lännen suunnasta.”

avd
Vuonna 2015 pommitettu kerrostalo Avdiivkassa. Talon julkisivuun on maalattu paikallisen naisen kuva. Rakennuksessa asuu perheitä, vaikka käytössä ei ole kaasua eikä vettä.

Tämän jälkeen DNR:n edustaja saattoi tarkkailijat ensiaputeltalle, joka oli pystytetty bussipysäkin viereen, ja he näkivät kaksi miestä (molemmat 58-vuotiaita): toisella oli kasvojen vasen puoli veressä ja hän piteli sen lähellä sidettä, toisella oli ampumahaavoja kaulassa ja vasemmassa poskessa. Tarkkailumission jäsenet näkivät lääkäreiden yrittävän elvyttää jälkimmäistä miestä, jolla oli voimakasta verenvuotoa ja hengitysvaikeuksia. Tullessaan teltasta kello 13.36 tarkkailijat kuulivat ristitulitusta, lukuisia laukauksia ja sarjoja noin 1–2 kilometrin päässä lounaaseen, sitten vähintään 6 räjähdystä noin 2–4 kilometrin päässä samalla suunnalla. Ennen tarkkailijoiden poistumista mainitulta alueelta DNR:n edustaja ilmoitti heille, että kaulaan ja poskeen ammuttu mies oli menehtynyt ja toinen mies toimitettu sairaalaan Donetskiin.

Tuona päivänä Tanja oli palannut kotiin vähän ennen kuin siviilejä kuljettavaa bussia tulitettiin. ”No jos kerran ammukset tulivat lännestä, asialla olivat ukrainalaiset. Ampuva separatisti olisi huomattu. Siellä on erotuslinja heti tarkastuspisteen takana.”

AMBULANSSIEN VÄLISSÄ HARMAALLA VYÖHYKKEELLÄ

Marraskuussa 2017 Tanja oli taas kotimatkalla tarkastuspisteiden kautta. Hän näki, miten ihmiset nousivat bussista viimeisellä pisteellä. Lähinnä eläkeläisiä, heitähän tarkastuspisteiden jonoissa on eniten. Saadakseen Ukrainassa ansaitsemansa työeläkkeen he joutuvat kahden kuukauden välein käymään tunnistautumassa siinä ainoassa pankissa, josta Donetskin ja Luhanskin alueiden asukkaat voivat nostaa eläkkeensä.

Bussit, jotka kuljettavat ihmisiä Ukrainan valvomilta alueilta ”tasavaltoihin”, vievät heidät vain viimeiselle tarkastuspisteelle. Siellä matkustajien pitää nousta autosta, kerätä tavaransa ja kävellä vastapuolen viimeiselle tarkastuspisteelle. Näin tapahtuu aina, säästä tai matkustajan iästä riippumatta.

Yksi bussista noussut nainen kaatui käveltyään muutaman metrin päähän tarkastuspisteeltä. ”Hän kaatui kuin leikattuna. Muutamat kiiruhtivat hänen luokseen, suurin osa käveli ohi. Edelläni kulkeneet autot eivät pysähtyneet. Kun sain pysäköityä ja pääsin hänen luokseen, hän oli vielä elossa. Pulssi oli kuitenkin hyvin heikko ja hengitys pinnallista.”

Tanja soitti Donetskin ”tasavallan” ensiapuun. Ambulanssi oli lähellä, mutta ei voinut ajaa paikalle, koska nainen makasi käytännössä Ukrainan tarkastuspisteellä. Tanjan vieressä seisoi ukrainalainen rajamies: ”Mikseivät ne suostu tulemaan? Ei me niihin kajota.”

Kuitenkin ukrainalainen ambulanssi olisi aivan samoin kieltäytynyt tulemasta ”tasavallan” tarkastuspisteelle. Siellä taas seisoi kuolevan naisen tytär. Hän odotti äitiä, joka oli aamulla lähtenyt ukrainalaispankin lähimpään konttoriin saadakseen kortin, jolle eläke maksetaan.

Kun ukrainalainen ambulanssi vihdoin saapui tarkastuspisteelle, nainen oli jo kuollut. Aikaa hukattiin Ukrainan puolella olevan ensiapuaseman etäisyyden vuoksi mutta myös siksi, että lääkärit olivat haluttomia lähtemään tarkastuspisteelle ”tasavaltojen” puolella asuvan naisen takia. ”Objektiivisesti katsoen oli mahdotonta pelastaa häntä. Jos käytettävissä olisi ollut defi (defibrillaattori) – mutta kun ei ollut. Autot ja ihmiset ajoivat koko ajan ohitse.”

Vainajan tytär riensi autollaan paikalle jonojen läpi. Hän vei äitinsä ruumiin kotiin, ukrainalaiset rajamiehet auttoivat nostamaan sen kyytiin. ”Olisittepa kuulleet, miten he kirosivat sotaa ja sen aloittajia. Oli kauheaa kuljettaa harmaalla vyöhykkeellä äitinsä kylmenevää ruumista. Tiedostaa, että olet siellä aivan yksin tragediasi kanssa. Harmaa vyöhyke itsessään on kauhea paikka. Tarkastuspisteillä on kilometrien jonot sekä helteellä että pakkasella, samoin eläkerahaston ja sosiaalitoimiston ovilla; niiden vaikutuksesta muutenkin sairastelevien eläkeläisten terveys pettää.”

Tanja yrittää keksiä edes jotain positiivista: naista yritettiin sentään auttaa, ei vain hän itse vaan myös molempien puolten sotilaat. Tytär vältti ryntäilyn bussilta toiselle äitiänsä löytämiseksi, koska tämä makasi kuraisessa tiepuolessa.

Marraskuun alussa eräs toinen nainen oli onnekkaampi. Hänkin tuupertui tarkastuspisteelle Luhanskin Stanitsassa paluumatkallaan ukrainalaisesta pankista. Hänen ohitseen ei ajettu, viereen pysähtyi Etyjin tarkkailumission autoja. Tarkkailupartion lääkintämies elvytti kuolevaa naista tunnin ajan, ja autossa oli defi, joka auttoi pelastamaan naisen hengen. Jos Etyjin partio ei olisi osunut paikalle tai se ei olisi pysähtynyt ja puuttunut tilanteeseen, olisi jälleen yksi elämä päättynyt.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era