oksana

Oksana Tšelyševa: Džerelo-lomakoti puolustautuu Ukrainassa

Oksana Tšelyševa on Suomessa vakituisesti asuva journalisti ja ihmisoikeusaktivisti.

Kesäkuusta 2014 lähtien Džerelolomakodissa Kiovan lähistöllä on asunut 183 Itä-Ukrainasta paennutta ihmistä. Yli puolet heistä on lapsia, vanhuksia ja invalideja. Maaliskuun 20. päivänä lomakylään ilmaantui rotevia miehiä keltaisissa huomioliiveissä. He näyttivät valtuutuksensa, jonka oli allekirjoittanut lomakodin uutena omistajana esiintyvä Vjatšeslav Gomonaj.

Pakolaiset ovat maksaneet säännöllisesti asumiskustannuksensa – sähkön, veden ja jätehuollon. Huonetta kohti peritään 750 grivnaa (noin 25 €), yhdessä huoneessa saattaa asua jopa kuusihenkinen perhe. Asukkaista osa (eläkeläiset, invalidit ja lasten huoltajat) saavat sosiaaliavustuksia. Ne ovat kuitenkin hyvin pieniä: eläkeläiset saavat 844 grivnaa ja lasta kohti myönnetään 422 grivnaa kuukaudessa. Aikuiset käyvät työssä, jos ovat sellaista löytäneet. Džereloa ei ole lämmitetty kahteen vuoteen, ja sähkönjakelu on katkaistu useita kertoja. Syynä eivät ole maksurästit vaan se, että lomakodin uudeksi omistajaksi julistautunut Vjatšeslav Gomonaj haluaa päästä eroon pakolaisista.

Ukrainan parlamentin Radan jäsen Dmitri Linjko on puuttunut Džerelossa asuvien pakolaisten tilanteeseen. Hänen tekemiensä virallisten tiedustelujen ansiosta on saatu selville, ettei Gomonaj ole omistaja, sillä mikään viranomainen ei ole rekisteröinyt hänen omistusoikeuttaan. Ukrainan valtiollista omaisuutta hoitavan viraston Linjkolle antamasta selvityksestä ilmenee, että ”lomakoti Džereloa ei ole yksityistettävän valtionomaisuuden luettelossa eikä sitä ole yksityistetty”.

Energiayhtiö Kievenergo selvitti kansanedustajalle, ettei Gomonaj ole esittänyt asiakirjoja, jotka vahvistaisivat omistusoikeuden, eikä solminut sähkösopimusta kiinteistölle.

Kievenergon selvityksestä ilmenee myös kiintoisa yksityiskohta, joka kuvaa mainiosti Ukrainan mieletöntä todellisuutta, jolle voisi nauraa ellei kysymys olisi ihmisten kärsimyksistä. Gomonajn pitäisi ensin kyetä todistamaan omistusoikeutensa kohteeseen, joka on laillisesti vuokrattu nykyisille asukkaille. Siitä huolimatta hän oli vaatinut oikeusteitse yhtiötä katkaisemaan näiltä sähköt. Paikallinen oikeusistuin päätti kuitenkin olla hyväksymättä sähköjen katkaisemista, muttei siksi, että Gomonajn omistusoikeus on kiistanalainen, vaan ”koska katkaiseminen voi synnyttää sosiaalista kuohuntaa”.

Muutamissa Ukrainan tiedotusvälineissä on kerrottu konfliktista asukkaiden ja omituisen ”uuden” isännän palkkaamien ulosheittäjien välillä. Taistelun ensi vaiheessa pakolaiset kutsuivat paikalle poliisit, ja kolme hyökkääjää pidätettiin. Kävi ilmi, että miehille oli maksettu säikyttelemisestä sekä ikkunoiden ja sähkökaapin rikkomisesta 300 grivnaa kullekin. Vakavammaksi konflikti muuttui vielä samana iltana. Tällöin uuteen hyökkäykseen vastasivat muutamat lomakodissa asuvat entiset Itä-Ukrainassa taistelleen Aidar-vapaaehtoispataljoonan taistelijat. Tapahtumia seurannut nainen kertoi, että varoituslaukauksia ammuttiin, kun hyökkääjät ryhtyivät raahaamaan pois naista, joka esti pääsyn ovelle.

Pakolaisten kanssa alusta asti työskennellyt kiovalainen avustustyöntekijä Oksana Lazebnik kertoo: ”Nyt siellä tosiaan asuu kolme entistä Aidarin miestä. Meillä ei ole mitään tekemistä heidän tulonsa kanssa, päinvastoin teimme kaikkemme, että heidät ajettaisiin ulos lomakodista. Aluksi heitä oli kolmisenkymmentä, ja he käyttäytyivät huonosti: ryyppäsivät ja riehuivat. Ne kolme, jotka ovat jäljellä, käyttäytyivät aina siististi. Eräs heistä on avioitunut täällä tapaamansa tytön kanssa. Sitä paitsi näiden kolmen omat asunnot Itä-Ukrainassa ovat tuhoutuneet.”

Oksana Lazebnik jatkaa: ”Aidarovilaiset majoitti lomakotiin Slava Ukraine -järjestö (Kunnia Ukrainalle), jonka johtaja Andrei Verlatyi aikoi tehdä lomakodista kuntoutuskeskuksen ATO:n veteraaneille (ATO – lyhenne ukrainankielisestä hallituksen käyttämästä termistä terrorismin vastainen operaatio).” Suunnitelmat eivät toteutuneet, nähtävästi senkään vuoksi, että veteraanit käsittivät kuntoutumisen varsin yksipuolisesti. Paikallisten mukaan luvan aidarovilaisten majoittamiseen antoi juuri Vjatšeslav Gomonaj.

Pakolaiset lapsineen ovat tilanteen panttivankeja. Lomakodissa ei ole ollut sähköjä koko viikolla muuntaja-asemalle tehdyn yöllisen murron jälkeen. Oksana Lazebnikin mukaan tässä ajassa on sairastunut kuusi lasta, joilla on korkea kuume.

Hitaasti etenevä sota Džerelon ympärillä alkoi käytännössä heti pakolaisten majoituttua. He muodostuivat esteeksi ”Janukovitšin jengille” kuuluneen omaisuuden haltuunotossa. Kiintoisaa kyllä, monet kutsuvat nytkin lomakodin omavaltaista haltijaa Gomonajta ”Janukovitšin perilliseksi”. Gomonajhin liitetyn Gelios-yhtiön kotipaikka onkin Moskovassa, osoitteessa Komsomolski prospekt 33. Kuitenkin vuodesta 1993 toimineen yrityksen koko liiketoiminta on tähän päivään asti liittynyt Ukrainaan. Janukovitšia sen sijaan ei ole ollut Ukrainassa enää aikoihin. Siitä huolimatta suuri osa maan ongelmista, joista korruptio on ilmeisimpiä, liitetään vanhasta muistista Janukovitšin nimeen.

Ukrainan kansallinen poliisi on aloittanut rikostutkimuksen hyökkäyksestä, rikosnimike on ilkivalta. Ase, jolla yksi aidarovilaisista ampui varoituslaukaukset, on takavarikoitu. Se osoittautui lailliseksi.

Sotaa paenneet lapset kuulevat lomakoti Džerelossa kuitenkin laukauksia. Vera Rešetnjak on asunut siellä kolmen lapsensa kanssa kesäkuusta 2014 lähtien, jolloin he pakenivat Luhanskin alueelta. Kolme viikkoa sitten he joutuivat hakemaan Veran sokean äidin Itä-Ukrainasta, jossa hän asui rajavyöhykkeellä, joka erottaa itsenäiseksi julistautuneet kapinallistasavallat Ukrainasta. Kotikylään jäi vielä invalidiveli, joka ”ei mistään hinnasta suostu lähtemään”. Äitiä ei voinut enää jättää kylään, koska häntä hoitanut isä kuoli äkillisesti.

Vera kertoo puhelimitse palanneensa äitinsä kanssa lomakotiin, mutta kun lomakotia vastaan alettiin hyökkäillä, hän joutui viemään sekä kolme lastaan että äitinsä tilapäisesti muualle: ”Kun ammunta alkoi, veimme lapset turvaan. Asunnon vuokraaminen on mahdotonta, kukaan ei huoli asukkaita, jotka ovat kirjoilla Luhanskissa… Pelkäävät, että häivymme maksamatta tai tyhjennämme asunnon, vaikkei meillä päin ole sellaisia.”

Vera kertoo olleensa puheissa lomakodin omistajaksi julistautuneen Gomonajn kanssa. ”Hän ei osaa kuin toistella, että meidän pitää seistä omilla jaloillamme, että hän tarvitsee rakennuksen tehdäkseen siinä remontin. Kaikki, jotka ovat löytäneet työtä, ovat töissä, ongelma on nimenomaan asunnon vuokraaminen. Eritoten se on ongelma iäkkäille, joita loukkaavat kovasti törkeät kommentit, etteivät he ole Kiovassa mitään, eikä kenelläkään ole velvollisuuksia heitä kohtaan. He ovat ikänsä tehneet töitä Ukrainan hyväksi ja paenneet sotaa, mutta nyt heille sanotaan, että he ovat vain karjaa.”

Vera lopettaa keskustelun, kun häntä huudetaan lomakodin asukkaiden kokoukseen: ”Käsittelemme puolustautumissuunnitelmaa. Luulemme että yöllä hyökätään taas. En käsitä, että oikeusvaltiona pidetyssä maassa naisten on syötävä nitroja, koska heitä kohti huidotaan sorkkaraudalla kenenkään estämättä. En käsitä, miksei valtio puolusta meitä.”

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomentanut Kirsti Era