Näyttävä joukko taiteilijoita vaatii boikotoimaan Israelin Euroviisuja ihmisoikeus­loukkausten takia

Näyttävä joukko taiteilijoita vaatii boikotoimaan Israelin Euroviisuja ihmisoikeus­loukkausten takia

boycottTiedote 14.9.2018

Euroopan yleisradiounioni ilmoitti torstaina 13.9.2018, että seuraavat Euroviisut järjestetään Tel Avivissa Israelissa.

Vaikuttava joukko allekirjoittajia Euroopasta, mukaan lukien Mari Boine, Pirjo Honkasalo, Brian Eno, Aki Kaurismäki, Kaija Kärkinen, vuoden 1994 euroviisuvoittaja Charlie McGettigan ja Roger Waters, ovat kuitenkin vaatineet boikotoimaan Israelin Euroviisuja niin kauan kuin Israel ”jatkaa vakavaa, vuosikymmeniä jatkunutta palestiinalaisten ihmisoikeuksien loukkaamista”. Vetoomuskirje on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.

Kirje oli vastaus palestiinalaisten kulttuurijärjestöjen kesäkuussa esittämään boikottikutsuun, jossa todettiin, että Israel ”häpeilemättä käyttää Euroviisuja osana virallista Brand Israel -strategiaansa, jonka tavoitteena on näyttää ’Israelin kauniimmat kasvot’ valkopestäkseen palestiinalaisiin kohdistuvat sotarikokset ja vetääkseen huomiota pois niistä”.

Palestiinalaisten boikottikampanjaa koordinoiva järjestö PACBI (The Palestinian Campaign for the Academic and Cultural Boycott of Israel) kiittää kirjeestä. Se toteaa, että kun euroviisujärjestäjät vaativat Israelia sitoutumaan kunnioittamaan ilmaisunvapautta ja liikkumisvapautta ehtona kilpailun järjestämiselle, Israelin hallituksen ministerit hylkäsivät vaatimuksen. PACBI toteaa:
”Euroviisujen järjestäjien tulisi kuunnella euroviisufinalisteja (mukaan lukien yhtä voittajaa), juontajia, kommentoijia ja tuomareita ja laajempaa taiteilijoiden yhteisöä, ja siirtää kilpailu Israelista.”

Kirje julkaistiin englanniksi The Guardianissa 7.9. ja on sittemmin julkaistu käännöksenä eri Euroopan maissa. Kirje on saanut paljon huomiota, ja sitä on käsitelty mediassa ympäri Eurooppaa, muun muassa Alankomaissa, Belgiassa, Irlannissa, Portugalissa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Slovakiassa, Sloveniassa ja Tanskassa.

Suomalaisten allekirjoittajien lista on nimekäs:

Kaija Kärkinen, Suomen euroviisuedustaja 1991
Kyösti Laihi, Suomen euroviisuedustaja 1988
Manuela Bosco, näyttelijä, kirjailija, taidemaalari
Noora Dadu, näyttelijä
Pirjo Honkasalo, elokuvantekijä
Ria Kataja, näyttelijä
Aki Kaurismäki, elokuvantekijä
Tommi Korpela, näyttelijä
Krista Kosonen, näyttelijä
Paleface, muusikko
Kimmo Pohjonen, muusikko
Elsa Saisio, näyttelijä
Pekka Strang, näyttelijä ja teatterinjohtaja
Martti Suosalo, näyttelijä ja laulaja
Virpi Suutari, elokuvantekijä

Suomen vuoden 1991 euroviisuedustaja Kaija Kärkinen toteaa:

”Olemme jo tottuneet arkielämässämme tekemään valintoja eettisyyden ja oikeudenmukaisuuden perusteella. Niinpä minulle on selvää, että vastustan Euroviisujen järjestämistä maassa, joka rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia. Tiedän myös, että tällainen vetoomus olisi ollut tarpeen monta kertaa ennenkin, mutta se ei ole mikään syy olla toimimatta nyt!”

Israelilainen muusikko ja kirjoittaja Michal Sapir vetoaa eurooppalaisiin:

”Israelin hallitus yrittää siirtää huomiota Israelin jatkuvasta miehityksestä ja palestiinalaisten sortamisesta brändäämällä Israelin taiteella ja kulttuuritapahtumilla. Pyydämme, että Euroopan yleisradiot noudattavat palestiinalaisten boikottipyyntöä ja kieltäytyvät osallistumasta tähän yritykseen valkopestä Israelin rikokset.”

Lisää artistien lausuntoja löytyy boikottikampanjaa koordinoivan BDS National Committeen sivuilta.

Tämä on vasta boikottikampanjan alku. Israelin apartheid-järjestelmää vastustavan järjestön ICAHD (Israeli Committee Against House Demolitions) Suomen haaran puheenjohtaja Syksy Räsänen kommentoi:
”Israelin hallitus on ilmoittanut, että Euroviisut ovat sille ’kansallinen projekti’, jota koordinoivat niin pääministeri kuin strategisten asioiden ministeriö. Yleisradion ei pitäisi osallistua tällaiseen Israelin apartheid-järjestelmän valkopesuun.”

Lisää kansainvälisestä euroviisuboikottikampanjasta täällä.

Lisätietoja: Syksy Räsänen, syksy.rasanen [ät] iki.fi