Maailman konfliktit lisänneet EU-maiden asevientiä

Maailman konfliktit lisänneet EU-maiden asevientiä

aseita_sataaEU:n jäsenmaiden aseviennin rahallinen arvo on kasvanut kolmen viime vuoden aikana noin 38 prosenttia verrattuna viisivuotisjaksoon 2008–2012.
Laskelma käy ilmi SaferGlobe-ajatushautomon 1.12. julkaistavasta tutkimus- ja tiedotushankkeesta. Hanke tarkastelee EU:n aseviennin kehitystä käyttäen tunnuslukuinaan viiden merkittävän aseviejämaan myöntämiä asevientilupia. Maat ovat Espanja, Ranska, Ruotsi, Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta.

Kasvaneiden vientien taustalla ovat maailmalla lisääntyneet konfliktit sekä Itä-Euroopassa Venäjän uhkan vuoksi koettu epävarmuus. Lähi-itä on keskeinen vientikohde. Vuonna 2015 tarkasteltujen viiden maan vientilupien arvosta noin 42 prosenttia suuntautui Lähi-itään. Ranska tuki vienneillään Lähi-itään ulko- ja talouspoliittisia tavoitteitaan. Ruotsi taas vähensi vientejään Saudi-Arabiaan.

Hälyttävää on pienaseiden sekä ammusten viennin kasvu sellaisiin Lähi-idän maihin, jotka tukevat Syyrian sisällissodan aseistettuja ryhmiä. Kasvu alkoi vuonna 2012 ja näyttää jatkuneen vuonna 2015.

www.saferglobe.fi