Novaja Zemlja, Venäjä

Ydinkoealue

Vuodesta 1954 lähtien Neuvostoliitto käytti Novaja Zemljan saarta suorittaakseen ydinkokeita ilmakehässä ja maan alla. Saaren edustalle mereen upotetuista ydinaseista, -sukellusveneistä ja -reaktoreista syntyi hautausmaa ja vuosisatojen ympäristökatastrofi, vain 1500 kilometrin päässä Suomesta.

Historia

Heinäkuussa 1954 Novaja Zemljan kaksi saarta (“uusi maa”) Venäjän arktisella rannikolla valittiin ydinkoealueeksi. Nenetsin alkuperäiskansa uudelleenasutettiin, ja saaret jaettiin ydinkokeita varten vyöhykkeisiin. Vuosien 1955 ja 1990 välillä Novaja Zemljassa suoritettiin 224 ydinräjäytystä, mukaan lukien 58 megatonnin “Tsar Bomba”, suurin koskaan räjäytetty ydinase (6000 kertaa voimakkaampi kuin Hiroshiman pommi). Tsar Bomba aiheutti saarella valtavaa tuhoa 100 kilometrin säteellä, ja sen ydinlaskeuma levisi laajalti pitkin pohjoista pallonpuoliskoa. Kokonaisuudessaan vapautunut räjähdysenergian määrä saarilla oli 265 mega­tonnia TNT:tä.1,2

Ydinjätteen upottaminen Novaja Zemljan edustalle edisti merkittävästi maapallon pohjoisten ja arktisten merien radioaktiivista saastumista. Siihen vaikuttivat lisäksi toistuvien ydinkokeiden aiheuttamat radioaktiiviset laskeumat sekä La Haguen ja Sellafieldin käsittelylaitosten ydinjätteiden jatkuva laskeminen vesiin. Alueen maaperää ja vettä saastutettiin upottamalla 13 ikäloppua ydinreaktoria ja jopa 85 PBq ydinsukellusveneiden käytettyä polttoainetta Novaja Zemljan rannikolle sekä Barentsin- ja Karanmereen. Novaja Zemljan kaksi saastuneinta aluetta ovat Abrosimovin ja Stepovogon vuonot eteläisessä Novaja Zemljassa.2,3

Terveys- ja ympäristövaikutukset

Venäläisten tiedemiesten tutkimukset vuodelta 1992 osoittavat, että kallion halkeilemisen vuoksi 67–72 %:ssa kaikista maan­alaisista ydinkokeista radioaktiivista kaasua on päässyt vuotamaan ilmakehään. Kahdessa tapauksessa edellämainitun on myös osoitettu aiheuttaneen lähiympäristön vakavaa radioaktiivista ­kontaminaatiota.4 Sekä maanalaisten ydinkokeiden ilma­kehään vuotaneet radioaktiiviset kaasut että Novaja Zemljan ilmakehässä tehtyjen ydinkokeiden laskeumat ovat aiheuttaneet kohonneita säteilypitoisuuksia pitkin Eurooppaa, varsinkin Suomessa (jopa 5 mBq/m3 jodi-131:tä) ja Norjassa (jopa 1,37 mBq/m3 jodi-131:tä). Jodi-131 on tunnettu kilpirauhassyövän aiheuttaja, eritoten lapsilla. Jodi-131:tä on löydetty myös norjalaisista maitonäytteistä.2

Alueelle jätetty radioaktiivinen jäte nosti myös Novaja Zemljan alkuperäiskansojen saamia säteilyannoksia. Tieteelliset tutkimusmatkat alueelle osoittivat kohonneita cesium-137-, strontium-90-, cobalt-60- ja plutonium-239-pitoisuuksia sedimenteissä lähellä vuonoja, joihin radioaktiivista jätettä oli upotettu.2 Merkittävimmin säteily­altistuksesta kärsivät Arktisen alueen puoli­paimentolaiset saamelaiset ja Novaja Zemljan alkuperäisasukkaat, nenets-­kansa, joka pakolla uudelleenasutettiin. ­Muita altistuneita olivat vepsäläiset, karjalaiset ja komi-kansa, jotka elävät Pohjois-Venäjän rannikolla. Tiedemiehet päättelivät, että radioaktiivisesti saastunut jäkälä selitti poroilla havaitut korkeat strontium-pitoisuudet. Porot taas ovat paikallisten kansojen ruokavalion tukipilari.2,5 Novaja Zemljan alueen asukkaille ei ole tehty epidemiologisia tutkimuksia säteilyn terveydellisten vaikutusten laajuuden tutkimiseksi, kuten ei muillekaan säteilylle altistuneille alkuperäiskansoille.

Tulevaisuudennäkymiä

Norja sijaitsee vain 900 km:n päässä Novaja Zemljasta, joten maan hallitus on ollut huolissaan saaria ja niiden ympäristöä kohdanneesta ydinkatastrofista. Norjan kalateollisuudelle tärkeä Barentsinmeri on jo saastunut vakavasti Novaja Zemljan ydinlaskeuman johdosta. Ydinjätteen jättöpaikkojen vuotaminen, käytetyt ja upotetut ydinreaktorit ja ydinpolttoainesauvat, ydinsukellusveneiden hylyt sekä armeijan ja laivaston radioaktiivinen jäte uhkaavat jatkaa alueen saastuttamista. Laajan alueen ydinkatastrofin valvonnasta ja hallinnasta on tullut kansainvälinen velvollisuus, mutta vaaran hillitsemiseksi on toistaiseksi tehty vain vähän, puhumattakaan alueen väestön pidempiaikaisten terveysvaikutusten tutkimisesta.2

Suomentanut Karoliina Rantonen

Lähteet: 1. Khalturin VI ym.: “A Review of Nuclear Testing by the Soviet Union at Novaya Zemla, 1955-1990.” Science and Global Security, 13:1-42, 2005 • 2. Bøhmer N ym.: “The Arctic Nuclear Challenge”. Bellona Foundation, 2001. bellona.org/filearchive/fil_The_Arctic_Nuclear_Challenge.pdf • 3. Koivisto K.: “Nuclear Waste Storage Facility on
Novaya Zemlya”. Helsinki, Hufvudstadsbladet 1. huhtikuuta, 1997 • 4. Matsko JR.: “Physical Environment of the Underground Nuclear Test Site on Novaya Zemlya, Russia”. US Dept. of the Interior, 1993 • 5. “Indigenous People and the Nuclear Age – USSR”. Reaching Critical Will, www.reachingcriticalwill.org/resources/factsheet/indigenousUSSR.html