Hanford, Yhdysvallat

Plutoniumin tuotantolaitos

Washingtonin osavaltiossa sijaitsevassa, yli 1500 neliökilometrin alueelle levittäytyneessä Hanfordin tuotantolaitoksessa Yhdysvallat tuotti kylmän sodan aikana suurimman osan ydinaseissaan käyttämästään plutoniumista. Vaikka laitos poistettiin käytöstä vuonna 1988, sitä ympäröivä alue on edelleen läntisen pallonpuoliskon saastunein paikka.1, 2

Historia

Hanford rakennettiin 1940-luvulla tuottamaan plutoniumia ydinaseita varten. Kaikkiaan se käsittää yli 500 rakennusta, myös yhdeksän ydinreaktoria. Sieltä toimitettiin materiaalia sekä vuonna 1945 tehtyyn maailman ensimmäiseen Trinity-ydinkoeräjäytykseen että saman vuoden elokuussa Nagasakin kaupungin tuhonneeseen Fat Man -atomipommiin. Neljän seuraavan vuosikymmenen aikana laitos tuotti yli 67 tonnia plutoniumia Yhdysvaltain ydinasearsenaalia varten.1, 2

Yhdysvaltain energiaministeriötä painostettiin julkaisemaan tietoja Hanfordin laitoksen terveys- ja ympäristövaikutuksista vetoamalla lakiin tiedonsaannin vapaudesta (Freedom of Information Act). Vuonna 1986 energiaministeriö julkisti 19 000 sivua asiakirjoja, joissa todetaan Hanfordin radioaktiivisten päästöjen saastuttaneen ympäröivää ilmaa, pohjavesiä, maaperää sekä Columbiajokea. Radioaktiiviset pilvet levittivät yli kahtasataa erilaista radioaktiivista isotooppia Oregonin, Idahon, Kalifornian ja Montanan osavaltioiden sekä Kanadan ylle.

Lisäksi Hanfordin työntekijät päästivät joulukuussa 1949 tarkoituksellisesti ilmaan 259–444 terabecquerelia (TBq) radiojodia (jodin radioaktiivista 131-isotooppia) testatakseen laitoksen ympäristössä olevien radioaktiivisuutta mittaavien laitteiden toimivuutta. Kokeilusta aiheutunut päästö oli 350–600-kertainen verrattuna Three Mile Islandin vuonna 1979 tapahtuneeseen ydinvoimalaonnettomuuteen, jossa radiojodia pääsi ilmaan 0,74 terabecquerelia.

Terveys- ja ympäristövaikutukset

Hanfordin työntekijät altistuivat yli 200 radioaktiiviselle isotoopille, esimerkiksi 66,6 gigabecquerelin (GBq) verran plutonium- 239:lle, 1,55 terabecquerelin verran cesium-137:lle ja 28,3 terabecquerelin verran strontiumille. Plutoniumia, ruteniumia sekä muita radionuklideja löydettiin jopa Spokanen kaupungista ja Mount Rainierilta, jotka sijaitsevat noin 200 kilometrin päässä Hanfordista. Ihmiselle haitallisin altistuminen oli kuitenkin yli 40 petabeqcuerelin (PBq) suuruinen radiojodipäästö vuosina 1944–1972, sillä se saastutti ilmaa ja elintarvikkeita, erityisesti maitotuotteita.3, 4

Hanford Environmental Dose Reconstruction Project, joka tekee yhteistyötä Yhdysvaltain sairauksien valvonnasta ja ehkäisystä vastaavan viranomaisen (Centers for Disease Control and Prevention, CDC) kanssa, tiedotti, että Hanfordin lähialueella asuvan lapsen kilpirauhasen saama keskimääräinen kumulatiivinen säteilyannos olisi keskimäärin 2 350 millisievertiä vaihteluvälin ollessa 740–8700 millisievertiä. Keskimääräinen säteilyannos vastaisi noin 23 500:aa rintakehän alueelta otettua röntgenkuvaa. Erityisen suurista säteilyannoksista kärsivät yhdeksän USA:n alkuperäisasukasheimoa, jotka asuvat saastuneiden ilmavirtojen tai vesistöjen alueilla Colvillessa, Coeur d’Alenessa, Kalispelissa, Kootenaissa, Nez Percessa, Spokanessa, Umatillassa, Warm Springsissa ja Yakamassa.5

Yhdysvaltain energiaministeriön mukaan yli 200 miljoonaa litraa radioaktiivista ja kemiallista jätettä on varastoitu vuotaviin maanalaisiin säiliöihin. Hanfordiin varastoitu 7 400 petabeqcuerelin korkea-aktiivinen jäte vastaa kaikkiaan noin 60 prosentista Yhdysvaltain radioaktiivisen jätteen säteilystä. Vuodot sekä jätteen kelvoton hävittäminen ovat aiheuttaneet arviolta 3,5 miljoonan litran radioaktiivisen jätevesipäästön, joka on saastuttanut pohjavettä noin 500 neliökilometrin alueella.1, 3 Toistaiseksi ei ole tiedossa, onko päästö saavuttanut Columbiajoen. Joka tapauksessa radioaktiivista lauhdevettä pumpattiin tarkoituksellisesti takaisin jokeen vuoteen 1971 saakka, ja suuria määriä sinkki-65-, arseeni-76-, fosfori-32-, natrium-24- ja neptunium-239-isotooppeja on löydetty joesta Hanfordin laitoksen alapuolelta.

Tulevaisuudennäkymiä

Kun laitos vuonna 1988 suljettiin, alkoi eräs historian massiivisimmista rakennus- ja puhdistushankkeista. Hanke maksaa vuosittain yli 2 miljardia dollaria, ja sen on ennustettu jatkuvan vuoteen 2052 saakka.2 Hanfordin ikääntyvä ydinvoimala on myös turvallisuusriski.2 Säteilystä kärsineitä ihmisiä on tutkittu lääketieteellisesti yllättävän vähän, ja laitoksen aiheuttamien terveydellisten haittojen laajuus saattaa jäädä pysyväksi arvoitukseksi.

Jatkolukemisto

Kattavia yhteenvetoja Hanfordin laitoksesta on saatavissa Washingtonin osavaltion terveysministeriön internetsivulta: doh.wa.gov/

Suomentanut Erkka Laitinen

Lähteet: 1. Hanford Facts. PSR Website www.psr.org/chapters/washington/hanford/hanfordfacts.html • 2. Pitzke, M.: Hanford Nuclear Waste Still Poses Serious Risks. SPON 2011 www.spiegel.de/international/world/0,1518,752944,00.html • 3. Hanford Health Information Network: The Release of Radioactive Materials from Hanford: 1944–
1972. Washington State Department of Health, 1997. doh.wa.gov/ehp/hanford/publications/history/release.html • 4. Radiation Dose Estimates from Hanford Radioactive Material Releases to the Air and the Columbia River. Hanford Environmental Dose Reconstruction Panel, April 1994 www.cdc.gov/nceh/radiation/hanford/dose.
pdf • 5. Hanford Tribal Service Program www.npaihb.org/programs/project/arch_hanford_tribal_service_program/