Länsivaltojen toimet suuri syy pakolaisvirtoihin


[Ajankohtaista] karim (17.12.15)Raskainta taakkaa pakolaisista kantavat köyhät maat, ei Eurooppa

Kertomukset sotaisasta Lähi-idästä eivät tutkija Karim Maichen mielestä kestä syvempää historiallista tarkastelua. Vaikka uskonnot nähdään usein konfliktien aiheuttajina, syitä pitäisi pikemminkin etsiä sosioekonomisesta tilanteesta. Maiche käsitteli aihetta Uudenkaupungin Rauhanpuolustajien järjestämässä tilaisuudessa “Sota, terrorismi ja pakolaisuus” 12.12.2015.

Uskonnot toimivat pikemminkin välineenä sodan lietsomisessa konfliktin kärjistyessä. Myös ideologioiden nimissä on syyllistytty ihmisten tappamiseen. Uskontojen lähtökohtaisena sanomana on rauha, mutta ne myös mahdollistavat väkivallan. Uskontojen ongelmana onkin niiden monitulkintaisuus.

Nykyisen Lähi-idän konfliktin juuret voidaan johtaa ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan pahamaineiseen Sykes–Picot-sopimukseen ja San Remon konfrenssiin, jolloin nykyinen Lähi-itä kansallisvaltioineen syntyi seuraavien vuosikymmenten saatossa. Suurvaltojen kansojen sisäisiin asioihin puuttuminen ja taloudelliset intressit ovat vaikuttaneet alueen kehittymiseen.

Vuonna 2011 alkanut median nimeämä “arabikevät” herätti toivoa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan demokratian kehittymiselle. Alue on kuitenkin ajautunut ennen näkemättömään konfliktien vyyhtiin, jonka selvittämiselle ei näytä löytyvän ratkaisua. Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan konfliktit heijastuvat Eurooppaan terrorismin ja pakolaisten kautta. Usein niiden käsittely jää pinnalliseksi, eikä faktatiedolla tunnu olevan paljon merkitystä.

Maailman pakolaistaakkaa kantavat pikemminkin köyhät maat kuin Eurooppa, jonne pakolaisia on saapunut vain kuusi prosenttia UNHCR:n tilastojen mukaan. Silti puhutaan pakolaistulvasta Eurooppaan. Maahanmuutto ei myöskään vaikuta Suomen budjettiin niin paljon kuin joissain piireissä uskotellaan. Turvapaikanhakijoiden määrä Suomessa on ennen tätä vuotta ollut minimaalista kansainvälisessä mittakaavassa.

Maiche puuttui myös pakolaisuuden aiheuttamiin ongelmiin. Tänne saapuneiden pakolaisten joukossa esiintyy myös rikollisuutta. On kuitenkin huomioitava, että pakolaiset itsekin ovat vihaisia ja huolissaan siitä. Olkoonkin, että monilla pakolaisilla on takanaan rankka nuoruus sotatoimialueella, heidän mielestään pakolaisten täytyy noudattaa Suomen lakeja.

Toisaalta Maichen mukaan on syytä myös olla todella huolissaan täällä ilmenneistä pakolaisvastaisista ja äärioikeistolaisista pyrkimyksistä ottaa laki omiin käsiinsä pakolaiskysymyksessä. Keinona yllyttää pakolaisvihaan käytetään vastakkainasettelua maamme vähäosaisten ja pakolaisten välillä. Valtaosa suomalaisista kuitenkin ymmärtää pakolaistilanteen ja haluaa auttaa, Maiche korostaa.

Länsimaalaisuus, mitä se on?

Maailmaa tarkastellessa olisi hyvä myös aika ajoin pysähtyä pohtimaan omaa tapaansa rakentaa ymmärrystä ympäröivistä tapahtumista. Suomessa ja suomalaisessa yhteiskunnassa on syvälle rakenteisiin juurtunut tapa hahmottaa maailmantapahtumia eurokeskeisen ideologian kautta. Nykytapahtumia tarkastellaan länsikeskeisen historiallisen narraation kautta pohtimatta tarinan paikkansapitävyyttä.

Länsimainen käsitys iskostetaan lasten ajatteluun jo peruskoulussa, ja sitä vahvistetaan myöhemmin erilaisissa tilanteissa mediassa ja jatko-opinnoissa puhuttaessa vaikkapa tieteestä, taiteesta, historiasta, kulttuurista ja politiikasta. Eurokeskeinen ajattelutapa vaikeuttaa maailman nykytapahtumien ymmärtämistä ja vaikeuttaa haasteiden kohtaamista tulevaisuudessa.

Isänsä puolelta algerialainen, mutta koko ikänsä Suomessa asunut Karim tylytti etelämaalaisen vilkaasti käsitettä länsimaat, jonka takaa suomalaisetkin laajasti mielellään arvostelevat muuta maailmaa. Suomen kansallisvaltio ja kieli ovat Maichen mukaan kiistattomia tosiasioita, mutta niihin liitettyjä itsestäänselvyyksiä voi tarkastella kriittisesti.

Juuri ilmestyneessä kirjassaan Mitäs me länsimaalaiset Maiche käsittelee tätä aihetta laajasti. Hän viittaa mm. geeniatlakseen, joka osoittaa varsinaissuomalaisten ja kainuulaisten olevan geneettisesti yhtä kaukana toisistaan kuin italialaisten ja ruotsalaisten. Suomi on liimattu kahdesta palasta, joita yhdistää murteista yhdenmukaistunut kieli. Elämäntavat ja asenteet ovat vieläkin hyvin erilaisia. Meilläkin äärinationalismi kuitenkin yhä korostaa rodullisia ominaisuuksia.

Iso jihad ja pikku jihad

Islamista puhuttaessa ytimessä ovat usein jihad ja jihadistit. Viime mainitusta määritelmä kuuluu, että kyseessä ovat aseellista taistelua vääräuskoisia vastaan kannattavat islamistist, sanoo Maiche.
Islaminuskossa jihad on yksi uskonnon keskeisiä käsitettä. Jihad tarkoittaa tarkasti käännettynä “kamppailua”, vapaasti käännettynä “pyhää sotaa”, ja sitä on kaksi tyyppiä: pieni jihad (jihad ashgar) ja suuri jihad (jihad akhbar).

Pieni jihad asghar on itsestänselvyys – se tarkoittaa islamin pyhää sotaa toisuskoisia (kristittyjä, zarathustralaisia ja juutalaisia) ja uskottomia (ateisteja, hinduja, buddhalaisia ja pakanoita) vastaan. Jihad ashgar on kuulunut kiinteänä osana islamiin aina vuodesta 628 saakka, ja on sitä yhä.

Mutta mikä on tuo iso jihad akhbar? Yleinen länsimainen tulkinta on, että “jihad itseä vastaan” olisi samanlainen kilvoittelu omista himoista ja taitamattomista mielentiloista eroon pääsemiseksi kuin buddhalaisuudessa (tai kristinuskossa) – toisenlaisia tulkintojakin kuitenkin löytyy.

Suomikin kävi jatkosotaa jihadina

Pyhä sota ei ole vieras ilmaisu meidänkään historiassa, sanoo Maiche ja viittaa Jouko Tillin väitöskirjateokseen Suomen pyhä sota. Jatkosotaan lähdettäessä itse Mannerheim kutsui päiväkäskyssä Suomen sotilaita “pyhään sotaan” ja “ristiretkelle”. Uusia käsitteitä, joita ei talvisodan yhteydessä julkisuudessa vielä ollut käytetty. Uskonnollisen hurmoksen saattelemana papit meilläkin ryhtyivät saarnaamaan uskonsodan puolesta.

Pyhään sotaan lähteminen ei suomalaisille ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin tänä päivänä voisi kuvitella. Uskonnollinen retoriikka läpäisi arjen ja politiikan, ja suomalaiset olivat Jumalaa pelkäävää luterilaista kansaa. Piispa Theodor Heckel oli keskeinen hahmo Saksan ja Suomen kirkollisen yhteistyön syntymisessä. Hänen tehtävänsä oli uskotella Suomen kirkolle, että kristinusko ja natsismi on mahdollista yhdistää.

Tillin mukaan eettisesti merkittävä seuraus oli se, että papisto ja luterilainen kirkko siunasivat väkivallan, koska sodalle oli löydettävissä uskonnollinen oikeutus esimerkiksi pyhän sodan ja ristiretken avulla.

Öljyhanoja pidetään auki hajoita ja hallitse -taktiikalla 

Kun Irakin ja Syyrian valtiolliset rakenteet ovat viime vuosina veristen sotien myllerryksissä murentuneet ja erilaiset aseelliset ryhmät ovat ottaneet kontrolliinsa valtiolle kuuluvia toimintoja, on puhuttu Sykes–Picot-sopimuksessa luodun valtiojärjestelmän lopusta.

Ensimmäisen maailmansodan melskeiden aikana luonnosteltu Sykes–Picot-sopimus jakoi murenevan Osmanien valtakunnan arabialueet Ranskan ja Britannian etupiireihin. Pahamaineisen sopimuksen taustalla on kamppailu ensimmäiseen maailmansotaan luhistuneen Osmanien valtakunnan perinnöstä.

Pahan iskun Lähi-itään vakiintuneelle valtiojärjestykselle antoivat jälleen suurvallat – tällä kertaa Yhdysvallat Britannian tuella – hyökätessään valheellisin perustein vuonna 2003 Irakiin ja kaataessaan diktaattori Saddam Husseinin.

Miehitys murensi Irakin valtion rakenteita, kun Yhdysvallat tuhosi Saddamin hallinnon onnistumatta luomaan tilalle toimivaa järjestelmää. Irakin shiiat, sunnit ja kurdit alkoivat kamppailla Irakista. Sama tilanne toistui Libyassa Gaddafin syrjäyttämisen ja tappamisen osalta vielä sekavampana.

Kun vuonna 1916 neuvottelupöydässä istuivat lähinnä Britannia ja Ranska, vuonna 2015 pöydän ääreen pitäisi saada Syyrian hallituksen ja lukuisten eri kapinallisryhmien lisäksi ainakin Yhdysvallat, Venäjä, Saudi-Arabia, Turkki, Qatar ja Iran.

Jälleen pelissä on ristiriitaisia intressejä ja valtapelejä: Yhdysvaltain ja Venäjän vaikutusvalta Lähi-idässä, Turkin suurvaltapyrkimykset, Iranin ja Saudi-Arabian valtataistelu.

Lopulta voi käydä niin, että suurvaltojen hajoita ja hallitse -pelissä öljyalueilla syyrialaisille jää ratkaisuun aivan yhtä paljon sananvaltaa kuin tavallisilla arabeilla oli aikoinaan Sykes–Picot’n 1916, Versailles’n 1919, Sèvresin 1920 ja Lausannen sopimuksiin 1923.

Yritys muodostaa Lähi-itään valtioita, jotka olisivat kansan- ja uskonryhmittäin jotenkin yksiselitteisesti jaoteltuja, johtaisi väistämättä brutaaleihin “etnisiin puhdistuksiin”. Tällaisesta on merkkejä näkyvissä jo nyt.

Raaoista otteistaan tunnetun Isisin tavoittelema sunnien kalifaatti on hyökkäys alueen muita kansanryhmiä, muun muassa shiioja, kurdeja ja kristittyjä, vastaan. Mutta Isis ei ole ainoa, joka on syyllistynyt tähän. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International sanoo kurditaistelijoiden ajaneen tuhansia sunniarabeja ja turkmeeneja haltuunsa ottamistaan kylistä, koska epäilevät näiden tekevän yhteistyötä Isisin kanssa.

Ilmo Suikkanen
Karim Maichen kuva: Hannu Jukola 

* * * * *

Sota ei tuo ratkaisua ja kiihdyttää pakolaisvirtoja

Pohjolan perukoille yltäneet pakolaisvirrat ovat nostaneet Lähi-idän kriisin, erityisesti Syyrian ja Irakin tilanteen, taas korostuneesti julkisuuden valokeilaan. Meillä keskustelua käydään pääasiassa pakolaisten vastaanottoon liittyvistä riskeistä ja ongelmista.

Tosiasia kuitenkin on rauhanliikkeen jatkuvasti korostama lähtökohta, ettei sota Irakissa eikä nyt Syyriassakaan ole ratkaisu, nitistämistaktiikkaa on kokeiltu jo liian kauan, korosti tilaisuuden järjestäjänä toimineen Suomen Rauhanpuolustajain Uudenkaupungin yhdistyksen puheenjohtaja Ilmo Suikkanen.

Mikäli presidentti Assadin kaatamiseen tähtäävä kapinalllisten tukeminen on edelleen länsivaltojen päätavoite ja se pystyisi valtaamaan lisää alueita itselleen – mikä näyttää tällä hetkellä hyvin epätodennäköiseltä – seurauksena olisi sodan levitessä Syyrian vielä suhteellisen rauhallisina pysyneille alueille muutama miljoona pakolaista lisää. Syyrian valtion sisäisten pakolaisten määrä on sekin jo miljoonaluokkaa, ja on huomioitava siinä joukossa olevan myös paljon kristittyjä.

Rauhanjärjestöissä korostetaan laajasti, ettei sotaan löydy ratkaisua sotimalla, eikä siihen löydy ratkaisua myöskään syyllisiä etsimällä. Ainoa suositeltava tapa on sittenkin etsiä ratkaisua sodan syihin.

Suomen Lähi-idän instituutin FIMEn johtaja Ari Kerkkänen korostaa uudessa Syyria ja Lähi-itä -kirjassaan, että “rauhaan on pitkä tie, eikä sille välttämättä astuta syrjäyttämällä ne, jotka rikoksiin ovat syyllistyneet. He vastaavat teoistaan aikanaan. – – Mikäli Syyrian nykyinen hallinto kykenee prosessiin, joka ajan kuluessa johtaa väkivallan vähenemiseen ja sen lopettamiseen, vie maan uudistusten tielle ja tarjoaa samalla mahdollisuuden asteittaiseen paluumuuttoon Syyriaan, se on parempi vaihtoehto kuin näköalaton sodan jatkuminen.”

Jotta rauhanliikkeen ääni kuuluisi paremmin, Suikkanen kehoitti tilaisuuden päätteeksi kiinnostuneita tulemaan rohkeasti mukaan rauhanjärjestöjen toimintaan, kaikkia tarvitaan.