Länsi-Saharan nuoriso ei hyväksy status quota

Länsi-Saharan nuoriso ei hyväksy status quota

YK:n epäonnistuttua purkamaan siirtomaavallan Länsi-Saharassa ovat monet nuoret alkaneet kannattaa aseellista itsenäisyyskamppailua.

Kuluneen 25 vuoden ajan on Länsi-Saharan alkuperäiskansa sahrawit kunnioittanut YK:n tulitaukosopimusta. Vuonna 1991 solmitun tulitaukosopimuksen tarkoituksena oli saada aikaan päätös sahrawien itsemääräämisoikeudesta. Marokko on kuitenkin kieltäytynyt jatkamasta demokraattista prosessia, jossa Länsi-Saharan kysymystä olisi käsitelty. Uusi sukupolvi on astumassa esiin sen jälkeen, kun YK epäonnistui lupauksessaan toteuttaa kansanäänestys alueen tulevaisuudesta.

Mohamed Ali, 26, on asianajaja. Mohamed valmistui Lamsilan yliopistosta Algeriassa vuonna 2012, minkä jälkeen hän päätti liittyä sahrawien santarmiin*. Kolme vuotta myöhemmin Mohamedista tuli yksikön johtaja, jonka tehtävänä oli itsepuolustuskoulutus. Mohamed sanoo, että ”sotilaalla, jolla ei ole halua nousta jonain päivänä kenraaliksi, ei ole tulevaisuutta armeijassa”. Mohamedin mukaan sahrawien täytyy verrata rauhan ja sodan aikaa toisiinsa. Hänestä sahrawit ovat saavuttaneet enemmän voittoja käydessään aseellista kamppailua. Mohamed on vihainen siitä, ettei ”eliitti ja erityisesti sahrawinuoret muista, kuinka paljon heidän isänsä ovat saaneet Länsi-Saharan aluetta haltuunsa taistelemalla, kun taas rauha ei ole tuonut mitään muuta kuin odottamista”.

Kasvava vaatimus aseellisen kamppailun jatkamisesta on ollut ainut vaihtoehto, johon sahrawien nuoriso on laittanut toivonsa, kun muutakaan ratkaisua kriisiin ei näy horisontissa. Hadi Alkantawi on työskennellyt sahrawien poliittisena sihteerinä viiden vuoden ajan. Hadi on suorittanut kandidaatin tutkinnon journalismista ja on käännöstieteen maisteri. Hän on työskennellyt lähellä poliitikkoja ja päättäjiä sekä monia kansainvälisiä valtuuskuntia, joiden joukossa on ollut esimerkiksi YK:n pääsihteerin erityisedustaja Christopher Ross. Poliittisena sihteerinä työskennellyt Hadi on sitä mieltä, että sahrawit ovat saavuttaneet diplomaattisesti enemmän sodan kuin rauhan aikana. ”Niiden 16 vuoden aikana kun kävimme sotaa, 83 valtiota tunnusti meidät ja me pakotimme Marokon hyväksymään päätöksiämme. Diplomaattimme onnistuivat tekemään paljon enemmän kuin neljännevuosisadan kestäneen rauhan aikana.” Hadi tunnetaan toimittajana, joka on ollut perustamassa sahrawien opiskelijajärjestö UESARIOta.

Kansalaisjärjestöt kuten UESARIO ovat tarjonneet nuorille alustan, jossa he voivat harjoitella tullakseen tulevaisuudessa johtajiksi. Alyasaa on opiskelija, joka toimii opiskelijajärjestössä vapaaehtoisena. Monet Alyasaan ikätoverit viettävät lomakautensa rannoilla tai reissaten, mutta Algeriassa opiskeleva 26-vuotias Alyasaa on päättänyt toimia lomilla yhteisönsä hyväksi. Loma-aikanaan hän palaa takaisin sahrawien pakolaisleireille järjestämään ohjelmaa paikallisille opiskelijoille. Hän välittää nuorille tietoa kansalaisuudesta ja heidän roolistaan yhteiskunnan rakentajina. Alyasaa joutuu kuitenkin käymään sisäistä kamppailua siitä, kannattaako rauhanomaista kamppailua jatkaa, kun se ei tuota tuloksia. ”Haluan elää elämäni rauhassa, mutta sen pitäisi olla kunniallista. Elän maanpaossa, enkä tiedä milloin voin palata takaisin kotiini. 25 vuotta on jo tarpeeksi”, Alyasaa sanoo.

Kun kysytään, miten kansainvälinen konflikti hänen mielestään tulisi ratkaista, hän vastaa: ”Niin kauan kuin Yhdistyneet kansakunnat ei pysty toteuttamaan päätöksiään, on meidän otettava oikeus omiin käsiimme. Minä aion tarttua aseeseen ja taistella, koska meillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa jäljellä.”

Adala Bait, 27, menetti setänsä Länsi-Saharan sodassa. Nyt hän istuu perheensä teltassa Dakhlan leirissä ja kuuntelee, kuinka hänen äitinsä kertoo muistojaan veljestään. ”Setäsi oli erittäin kohtelias ja olimme parhaita ystäviä, kun olimme nuoria. En koskaan unohda niitä iloisia päiviä kun leikimme ja juoksimme yhdessä Marokon miehittämän El Aaiúnin kaduilla vuohien ja kameleiden perässä”, Adalaan äiti Ahgabouha kertoo ja pyyhkii kyyneleitä huiviinsa. Neljä vuosikymmentä myöhemmin Adalaa saattaa olla samassa asemassa äitinsä kanssa. Hänen veljensä Hamudi on tällä hetkellä santarmin palveluksessa, vain 120 metrin päässä Marokon sotilaista.

Elokuussa 2016 Marokko rikkoi YK:n tulitaukosopimusta viemällä joukkojaan kohti sahrawien vapauttamia alueita, jotka ovat vapautusliike Polisarion kontrollissa. Polisario siirsi tusinoittain sotilaitaan estääkseen sen, ettei Marokko miehitä enää enempää Länsi-Saharan alueita. Brahim Ghali, Polisarion pääsihteeri ja Demokraattisen sahrawiarabitasavallan presidentti, lähetti YK:n pääsihteerille Ban Ki-moonille kirjeen, jossa hän esitti huolensa siitä, miten Marokon toimet horjuttavat koko alueen tasapainoa. ”Marokko on rikkonut YK:n ajamaa tulitaukosopimusta ja tästä syystä YK:n turvallisuusneuvoston tulee puuttua asiaan välittömästi, jotta uusi sota Länsi-Saharassa voitaisiin välttää”, Brahim Ghali linjasi.

Adalaa on erittäin huolestunut siitä, että kansainvälisellä yhteisöllä on vain vähän kiinnostusta Länsi-Saharaa kohtaan. Keskustellessaan vanhojen opiskelijatovereidensa kanssa hän kysyi, oliko heillä mitään tietoa armeijasta. Ahgabouha, jonka isä toimii upseerina, oli kertonut hänelle, että ”mikään ei ole vielä muuttunut, mutta on hyvin mahdollista, että sota syttyy uudelleen”. Adalaan silmistä huomaa surun, kun hän ajattelee veljeään Mahmoudia. ”Milloin muu maailma aikoo huolehtia meistä ja saattaa vihdoin loppuun sen, mikä alkoi 40 vuotta sitten?”

Teksti ja kuvat: Najem Bashry
Tindouf, Algeria

*Santarmeilla tarkoitetaan sotilaallisesti järjestäytyneitä poliisivoimia, jotka valvovat yleistä turvallisuutta.

Suomentanut: Antti Kurko