markku_kangaspuro2

Kolumni: Suomen linja

Selviytyminen oli yksi presidentti Mauno Koiviston määritelmistä Suomen ulkopoliittiselle linjalle. Kaikkien sodan jälkeen virassa olleiden presidenttiemme selviytyminen on tarkoittanut dialogia itänaapurin kanssa. Kylmän sodan vuosina sillä oli monenlaisia johtajia, alkaen Stalinista ja päätyen Gorbatšoviin.

Hyvän tahdon vakuutukset eivät useinkaan riitä ulkopolitiikassa, ja niinpä hävityn maailmansodan jälkeen Suomen selviytymisen edellytyksenä oli pysyä suurvaltojen valtapiirikamppailujen ulkopuolella. Saksan kanssa liittoutuminen oli päättynyt huonosti.

Tämä tarkoitti Neuvostoliiton turvallisuusintressien tunnustamista Euroopassa. Se ei tarkoittanut naapurin kaikkien tavoitteiden ja toimien hyväksymistä, vaan sen ymmärtämistä, että Suomen turvallisuus oli sidoksissa Euroopan vakauteen.

Nykyinen Ukrainan kriisi ei ole ollut ainoa suurvaltojen suhteita kiristänyt kriisi. Kaikkien niiden luettelemiseen ei tässä ole tilaa, mutta voidaan aloittaa esimerkiksi vuodesta 1949, kun länsi perusti Naton ja Neuvostoliitto Varsovan liiton. Seuraavana vuonna käynnistyi Korean sota, jossa Kiinan ja USA:n joukot taistelivat vastakkain. Vuonna 1962 maailma ajautui ydinsodan partaalle Kuuban ohjuskriisin vuoksi, ja 1968 Varsovan liiton maat miehittivät Tšekkoslovakian.

Suomen johtopäätös oli välttää presidentti Kekkosen sanoin ”tuomarin” roolia ja pyrkiä toimimaan ”lääkärinä”. Suomi aloitti melkoisen diplomaattisen operaation neuvottelujen käynnistämiseksi Euroopan yhteisen turvallisuusjärjestelmän luomiseksi. Monien esteiden ylittämisen jälkeen ETY-kokous järjestettiin Helsingissä 1975.

Mitä tällä kaikella sitten on tekemistä tämän päivän kanssa? Ehkä se, että myös vaikeammista tilanteista on selvitty. On solmittu sopimuksia ja huolehdittu siitä, ettei Suomea liitetä kenenkään muun tarkoitusperien toteuttajaksi. Siksi väitteet siitä, että tulisimme väistämättä vedetyksi mukaan Itämeren sotilaalliseen kriisiin, puhe sitoutumisesta Viron puolustamiseen ja kasvava harjoittelu Naton kanssa ovat vääriä signaaleja. Sen sijaan Suomen pitää panostaa poliittisesti siihen, että kriisin syttyminen tulisi mahdollisimman epätodennäköiseksi ja Suomen selviäminen puolestaan todennäköiseksi.

Markku Kangaspuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien puheenjohtaja.