Kolumni: Rauhanpuolustajat 70 vuotta

Kolumni: Rauhanpuolustajat 70 vuotta

Rauhanpuolustajilla on 70-vuotisjuhlavuosi. Mitä järjestö on saanut aikaan? Kaikki muistamisen arvoinen ei tähän mahdu, eikä päivänsankaria ole tapana juhlien yhteydessä muistuttaa aikanaan tehdyistä virheistä. Niistä ja mainitsematta jääneistä hienoista asioista lisää toisessa yhteydessä.
Yleensä ajatellaan, ettei kansalaisjärjestöjen elinkaareen kovin paljon saavutuksia mahdu. Alkuinnostuksen jälkeen toiminta vakiintuu, lässähtää ja pian sen jälkeen alkaa hiipua. Näitä piirteitä mutta myös nousuja ja uudestisyntymisen ihmeitä on Puluissa nähty. Eivät sen saavutukset ehkä suuren suuria ole, mutta oman panoksensa maailman muuttamiseen se on antanut.
Ydinaseiden kieltämisen puolesta kampanjointi on ollut osa rauhanliikkeen perustyötä. Rauhanpuolustajat keräsi vuonna 1950 atomipommin käytön kieltoa vaativaan Tukholman vetoomukseen lähes miljoona nimeä. Hiroshiman ja Nagasakin tuhot olivat tuoreessa muistissa, ja myös pääministeri Urho Kekkosen hallitus allekirjoitti vetoomuksen.
Uusimpana yrityksenä kohti ydinaseriisuntaa oli YK:n yleiskokouksen vuonna 2017 hyväksymä ydinaseet kieltävä sopimus. Sen puolesta äänesti 122 valtiota, mutta ydinasevallat ja myöskään Suomi eivät kannattaneet sitä. Sopimuksesta tulee kuitenkin sitova, jos 50 valtiota ratifioi sen. Se muuttaisi ydinaseet laittomiksi ja lisäisi poliittista painetta ydinaseriisunnan aloittamiseen. Askel olisi tärkeä myös siksi, että Yhdysvallat ja sen jälkeen Venäjä irtisanoutuivat äskettäin keskimatkan ohjukset kieltäneestä INF-sopimuksesta, joka on Mihail Gorbatšovin ja Ronald Reaganin solmima. Sen allekirjoittaminen vuonna 1987 oli iso rauhanliikkeen, yleisen mielipiteen ja monien eurooppalaisten poliitikkojen saavutus. Euroopassa käytävän ydinsodan mahdollisuus oli synnyttänyt vastavoimaksi yhteisen huolen.
Maailmaa rauhanliike on muuttanut myös vastustaessaan Vietnamin sotaa ja tukiessaan kansallisia vapautusliikkeitä vielä 1970-luvulla vahvasti olemassa olleen siirtomaajärjestelmän murtamiseksi. Etelä-Afrikan rotusortojärjestelmän vastustaminen oli suuri rauhan- ja solidaarisuusliikkeen kampanja. Järjestelmän kaatoivat ANC:n organisoimat eteläafrikkalaiset, mutta myös kansainvälisellä painostuksella oli suuri merkitys.

Onnea Rauhanpuolustajat!

Markku Kangaspuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien puheenjohtaja.