Kertomuksia rohkeudesta 17: Aseitta natseja vastaan

kertomuksia_rohkeudesta
Oslossa joulukuussa 2009 pitämässään Nobel-palkintoluennossa Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ylisti väkivallattomuutta runsain sanakääntein. Karismaattiseen tapaansa ja ilman paperia pitämässään puheessa hän huomautti, ettei väkivallattomuudessa ole mitään heikkoa, passiivista eikä naiivia. Hän toisti Martin Luther King Jr:n vastaavassa tilanteessa lausumat sanat: ”Väkivallalla ei voi koskaan saavuttaa pysyvää rauhaa. Se ei ratkaise yhtäkään sosiaalista ongelmaa: se ainoastaan luo uusia ja entistä monimutkaisempia.”

Obama nosti myös esille sen tosiasian, ettei hän voisi olla pitämässä omaa puhettaan ilman Kingin elämäntyötä. Hän totesi siten olevansa elävä todiste väkivallattomuuden moraalisesta voimasta.

Näistä väkivallattomuutta ylistävistä sanoista huolimatta Obama myös puolusti väkivallan käytön oikeutusta. Hän muistutti, että valtionjohtajana hän on vannonut suojelevansa kansalaisiaan, eikä hän voi olla joutilaana ”yhdysvaltalaisia uhkaavien vaarojen edessä”. Historiasta hän muistutti, että Hitlerin armeijoita ei olisi voitu pysäyttää väkivallattoman kampanjan avulla.

Itse en lähtisi mielelläni spekuloimaan sillä, mitä historiassa olisi voitu tehdä ja mitä ei. Mutta en malta silti olla toteamatta, että vaikka onkin totta että natsit kaadettiin lopulta nimenomaan väkivallan avulla, ei väkivallattomia keinoja laajassa ja koordinoidussa muodossa edes yritetty.

Sen sijaan pienimuotoisempia, paikallisia kampanjoita kokeiltiin eri puolilla natsien valloittamaa Eurooppaa, esimerkiksi Saksassa, Ranskassa, Norjassa ja Tanskassa. Yksi mielenkiintoisimmista natseja vastaan suunnatuista onnistuneista väkivallattomista kampanjoista oli Rosenstraßen mielenosoitus.

SINNIKKÄIDEN OMAISTEN PROTESTI

Vuoden 1943 helmikuun 27. päivänä aloittivat Berliinin poliisi, SS-joukot ja Gestapon agentit kaupungissa olevien viimeisten juutalaisten joukkopidätykset. Lähes kymmenentuhatta juutalaista pidätettiin, heidät pakotettiin rekkoihin ja heistä noin kahdeksan tuhatta vietiin Auschwitzin keskitysleirille. Arjalaistaustaisten saksalaisten kanssa naimisissa olevat miehet, kaikkiaan 1 800 henkilöä, erotettiin muusta joukosta ja heidät suljettiin rakennukseen, joka oli aiemmin toiminut juutalaisen yhteisön keskuksena. Se sijaitsi aivan Berliinin keskustassa osoitteessa Rosenstraße 2–4.

kertomuksia_rohkeudesta_17
Ingeborg Hunzingerin veistos Block der Frauen on muistomerkki niille naisille, jotka väkivallattomasti osoittivat mieltään juutalaisten läheistensä vangitsemista vastaan Rosenstraßella vuonna 1943.

Ennen auringonnousua toteutetun operaation tarkoituksena oli tehdä Berliinistä ”judenfrei” eli tyhjentää kaupunki juutalaisista. Saman kuukauden alussa saksalaiset olivat hävinneet katkerasti Stalingradin taistelun, mikä heijastui kotirintamalla otteiden kiristymisenä entisestään. Hitler julisti totaalisen sodan sekä liittoutuneita että Saksassa asuvia juutalaisia vastaan.

Kun huhut miesten olinpaikoista lähtivät leviämään, Rosenstraßelle alkoi kertyä pidätettyjen omaisia, etupäässä vaimoja. Pidätysten jälkeisenä päivänä heitä oli 200, mutta sitä seuraavana päivänä jo yli 600. Naiset toivat mukanaan ruokaa ja pidätettyjen henkilökohtaista omaisuutta. He vaativat saada tietää, mitä heidän puolisoilleen oli tapahtunut. He uhmasivat poistumiskieltoa, pitivät toisiaan kädestä, lauloivat lauluja ja huusivat ”Päästäkää miehemme vapaaksi!” Huoli pidätettyjen kohtalosta oli suuri, vaikka natsit olivatkin onnistuneet pitämään juutalaisten joukkomurhan kutakuinkin salassa.

Viranomaiset sulkivat läheisen metroaseman, mutta mielenosoittajien määrä jatkoi kasvuaan siitä huolimatta. Kolmantena protestipäivänä SS-joukot saivat käskyn ampua varoituslaukauksia saadakseen mielenosoituksen loppumaan. He kokosivat konekiväärin naisten eteen ja uhkasivat ampua, mikäli naiset eivät poistuisi. Naiset huusivat ”murhaaja, murhaaja, murhaaja!” Varoituslaukauksia ampumalla SS-joukot onnistuivat lopulta tyhjentämään alueen, mutta naiset poistuivat vain lähikaduille ja palasivat paikalle seuraavien minuuttien aikana. Maaliskuun viidentenä päivänä kymmenen naista pidätettiin, mutta tämä ei mielenosoittajia pelottanut, vaan seuraavana päivänä mielenosoittajia oli kerääntyneenä paikalle jo arviolta tuhat.

Maaliskuun kuudentena päivänä propagandaministeri Joseph Goebbels määräsi kaikki Rosenstraßella vangittuna olevat 1 800 juutalaista vapautettaviksi. Myös Auschwitzin keskitysleirille jo kyyditetyt 25 miestä lähetettiin takaisin, osa heistä ei ehtinyt saada mukaansa edes henkilökohtaista omaisuuttaan, vaan he palasivat Berliiniin vanginvaatteissa.

Tapausta tutkinut Floridan valtionyliopiston historianprofessori Nathan Stoltzfus on vakuuttunut, että vangitut juutalaiset vapautettiin nimenomaan naisten rohkean, natsien auktoriteettia uhmanneen toiminnan ansiosta. ”Ilman näitä saksalaisia ystäviä, joista enemmistö oli naisia, nämä juutalaiset olisivat epäilemättä tulleet tapetuksi kuten muutkin juutalaiset.”

VÄKIVALLATTOMUUDEN POTENTIAALI

Tämä yli tuhannen juutalaisen pelastusoperaatio tapahtui keskellä toista maailmansotaa, keskellä Berliiniä, aivan SS-joukkojen päämajan läheisyydessä. Naiset toimivat spontaanisti, tuntematta väkivallattoman vaikuttamisen historiaa ja vähäisellä tai olemattomalla koordinaatiolla. Tästä huolimatta he onnistuivat saamaan tahtonsa väkivallattomasti läpi, vaikka vastassa oli ihmiskunnan historian ehkä häikäilemättömin ja julmin väkivaltakoneisto.

Tämä on se syy, miksi olisin toivonut Obaman asettelevan Oslon palkintoluennossaan sanansa varovaisemmin. Rosenstraßen protesti kertoo paljon siitä potentiaalista, jonka väkivallattomuuden voima pitää sisällään. Sillä mitä voitaisiinkaan saada aikaiseksi, jos tätä voimaa opetettaisiin jo kouluissa, jos sitä tutkittaisiin laajamittaisesti yliopistoissa, jos sen kehittämiseen luotaisiin kokoluokaltaan armeijoihin rinnastettavia instituutioita ja jos siihen satsattaisiin edes murto-osa niistä varoista, jotka tällä hetkellä menevät sotakoneistojen ylläpitämiseen?

Teksti Timo Virtala

Väkivallattomuuden voiman avulla on tehty vallankumouksia, itsenäistytty, puolustettu valtioita ja johdettu poliittisia yksiköitä. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja sen avulla on löydetty ratkaisuja ristiriitatilanteisiin kansainvälisessä politiikassa ja arkipäiväisessä kanssakäymisessäkin. Kertomuksia rohkeudesta -kirjoitussarjassa kerrotaan historiallisten esimerkkien avulla, mistä väkivallattomuudessa on kysymys. Tämä on sarjan 17. osa.