Itävallan Rauhanlinna

Historiallinen Schlainingin linna kohoaa ylväänä ja kauniina korkealla mäellä itäisessä Itävallassa 120 kilometriä Wienistä ja puolen tunnin ajomatkan päässä Unkarin rajalta. Linnan juurella olevan pikku kylän kadut ovat säilyneet 1700-luvun asussa. Linna, jolla on sotaisa historia, on nykyään rauhalle omistettu temppeli.

Schlainingin linnaa alettiin rakentaa 1200-luvun lopussa ja se siirtyi nimeään vaihdellen slaaveilta unkarilaisille sotureille, sitten saksalaisille ja lopulta osaksi nykyistä Itävaltaa. Linnan historiaan sisältyy feodaalisotia, sisällissotia ja viimeksi maailmansotia. Yksi linnan omistajista, ritari Andreas Baumkircher, sanoi 1400-luvun synkkinä aikoina, että linna kuuluu helvettiin, ympäröivä kylä maailmaan ja kirkko taivaaseen. Ritari päätyi mestauspölkylle, ja kuten museossa korostetaan, tutkimatta ja tuomitsematta.

Unkarilaiset ruhtinaat antoivat juutalaisille suojelukirjan 1500-luvulla, joten alueelle muutti tuolloin juutalaisia ja linnan sisäpihalle rakennettiin synagoga. Vuonna 1939 kylässä oli kaksi juutalaisperhettä, joista toinen ehti paeta, toinen tuhoutui natsien vainoissa. Synagogan rakennus on kuitenkin pystyssä, oppaan mukaan natsit pelkäsivät linnankin vaurioituvan jos se räjäytetään. Sisustus on entisöity ja täällä sijaitsee erikoiskirjasto, todellinen konfliktintutkijoiden eldorado: kymmeniätuhansia kirjoja konfliktien historiasta ja ratkaisemisesta.

Museon tärkein esine lienee pieni paperikurki, jonka on tehnyt japanilainen Sadako-tyttö. Neuvostolapsuudessani Sadakon paperikurjista kuulivat kaikki. Pikkutyttö oli välttynyt atomipommin tulelta Nagasakissa, mutta kymmenen vuoden kuluttua tuli saavutti Sadakon ja tuhosi hänet. Sadako sairastui leukemiaan, joka luultavasti johtui altistumisesta voimakkaalle radioaktiiviselle säteilylle. Sadako etsi pelastusta japanilaisesta legendasta, jonka mukaan tuhat kurkea voi toteuttaa minkä tahansa toiveen. Toive ei toteutunut, mutta Sadakosta tuli legenda. Sitä pitävät yllä myös itävaltalaiset lapset, jotka tulevat vierailulle linnaan maan joka kolkasta. He kuulevat tarinan Sadakosta ja opettelevat taittelemaan paperikurkia. Museon työntekijät lähettävät ne Japaniin, ja siellä niistä valmistetaan maailmanrauhan muistikirjoja. Itseäni ilahduttaa, että museossa näytetään vieraille myös neuvostoliittolainen animaatioelokuva Sadakosta.

Puinen palapeli, jonka jokaisessa palassa on lukuisin eri kielin kirjoitettuna sana ‘rauha’. Kuva: Oksana Tšelyševa

Vuonna 1980 linna siirtyi Burgenlandin maakunnan omistukseen, ja sinne perustetiin Itävallan Rauhan ja konfliktinehkäisyn keskus ja siihen kuuluva museo vuonna 1983. Unkari on vieressä, ja silloin, kylmän sodan aikana, maita erotti rajan lisäksi keskinäisen ymmärryksen puute. Tämä ratkaisi keskuksen sijainnin, kylä ja linna olisivat aivan hyvin voineet kuulua Unkarillekin. Kun ensimmäisen maailmansodan jälkeen piirrettiin rajoja, kylän asukkaat järjestivät kansanäänestyksen ja valitsivat Itävallan. Näin linna ja 700 asukkaan kylä liitettiin Itävaltaan.

Keskuksessa on käyty korkean tason rauhanneuvotteluja muun muassa Sri Lankan, Itä-Timorin ja Bosnian konflikteista. Siellä järjestetään säännöllisesti YK- ja Etyj-koulutuksia, mutta pidetään myös koululaisille oppitunteja, joissa opetellaan hallitsemaan ja selvittämään ristiriitoja ilman väkivaltaa. “Rauhanlinnalle” myönnettiin YK:n rauhanlähettilään asema vuonna 1987, ja vuonna 1995 se palkittiin Unescon rauhankasvatuspalkinnolla.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomentanut Kirsti Era