Rauhantekijä Kirsti Palonen: Ihminen on uskomattoman sitkeä

Kirsti_aidalla


Teksti: Anu Kaarina Hämäläinen

Psykologi ja psykoterapeutti Kirsti Palonen on kriisitilanteissa muuri, johon järkyttynyt voi tukeutua. Pitkä yhteistyö palestiinalaispakolaisten leireillä on antanut syvyyttä psykologin työhön. Palonen tunnetaan myös upeista varsipistoistaan ja taidokkaista valokuvistaan, joita hän kutsuu savumerkeiksi somessa.

”Työurani ei ole mitenkään tyylikäs, mutta olen ollut innokas oppimaan ja aloittamaan jotakin uutta”, kommentoi Kirsti Palonen uraansa psykologina ja psykoterapeuttina. Vuosien varrelle mahtuu pestejä mielisairaalassa ja mielenterveystoimistossa, Suomen Psykologiliitossa ja yliopistolla sekä yksityisellä vastaanotolla.

Kun Suomi kompuroi 90-luvun alun lamassa, Palonen työskenteli vastaperustetussa Peijaksen sairaalassa psykologina ja osallistui Peijaksen yleissairaalapsykiatrisen työryhmän toimintaan. Hän oli mukana perustamassa Vantaan kriisiryhmää ja Työttömien kriisipalvelua. Lama-Suomi tarvitsi Palosen panosta myös Velkaneuvonta ry:ssä.

Samoihin aikoihin hän liittyi SPR:n psykologien valmiusryhmään. Syksyllä 1994 valmiusryhmä joutui Palosen sanoin tulikasteeseen, kun M/S Estonia upposi Suomenlahdella. Ryhmä antoi psyykkistä ensi- ja kriisiapua, perusti psykologien päivystävän puhelimen ja tiedotti viidellä kielellä onnettomuuden mahdollisista psyykkisistä seuraamuksista ja auttavista tahoista. Palonen työskenteli Estonian haaksirikon aikaan SPR:n keskustoimistolla ja sai kutsun kansainvälisen valmiuden psykologikonsultiksi, jossa jatkaa edelleen.

Vaikka työ on ollut haastavaa ja vaihtelevaa, on Palonen löytänyt aikaa vapaaehtoistyölle. Monia järjestöjä, joiden käyttöön Palonen on antanut tietoaan ja työpanostaan, yhdistää rauhantyön tavoite. Palonen kutsuu Vietnamin sotaa rauhantyön peruskurssikseen. Tuon ajan mielenosoitukset ja järjestötyö tuntuvat merkityksellisiltä, ja Palonen kuvaa ikimuistoiseksi sitä vappuaattoa ja vapunpäivää, kun tuli tieto Vietnamin sodan päättymisestä.

Palonen toimi tuohon aikaan useissa järjestöissä, kuten Suomen Psykologiliitossa, Terveysrintamassa ja poliittisessa laululiikkeessä. 80-luvun alussa elettiin ydinuhan aikaa, ja monet ammattikunnat järjestäytyivät tehdäkseen rauhantyötä. Palonen luonnosteli parin kollegansa kanssa säännöt ja perustamiskirjan Psykologien rauhantoimikunnalle, joka kehittyi Psykologien Sosiaalinen Vastuu -yhdistykseksi.

Yhteistyökumppani Libanonista

Syyskuussa 1982 Suomeen kantautui uutisia Libanonista: Israelin aseistamat falangistijoukot olivat surmanneet satoja, jopa tuhansia ihmisiä pakolaisleirissä Länsi-Beirutissa. Suurin osa uhreista oli naisia, lapsia ja vanhuksia.

Tuo tapahtuma tunnetaan nykyään Sabran ja Shatilan verilöylynä. Psykologien rauhantoimikunta päätti aloittaa kehitysyhteistyöhankkeen Libanonissa. Yhteistyökumppaniksi löytyi Beit Atfal Assumoud -järjestö (BAS), joka oli perustettu vuonna 1976 Tal El-Zaatarin piirityksessä orvoiksi jääneiden lasten auttamiseksi.

BAS on kehittänyt toimintaansa erityisesti perheille tarjottavaan apuun. Yhteistyö on jatkunut yli 30 vuotta.

”Merkityksellistä on, että yhteistyökumppaneinamme on ollut samoja henkilöitä alusta alkaen. Olen oppinut luottamaan heihin ja arvostan heitä paljon. On ollut antoisaa nähdä BASin kehittävän työmuotojaan tilanteiden muuttuessa ja mahdollisuuksien avautuessa”, Palonen kiittää. ”Varmaan mukanaolo tässä työssä ei olisi samalla tavalla jatkunut ilman kollega Sirkku Kivistön sinnikkyyttä vaikempinakin hankekausina.”

Kuin reikä sydämessä

Pitkä yhteistyö palestiinalaisten keskuudessa pakolaisleireissä on antanut syvyyttä psykologin työhön ja opettanut psykologisten traumojen ylisukupolvisuudesta.

”Opin myös, miten hitaasti niiden syvällisin merkitys saattaa avautua ulkopuolelta ja tässä tapauksessa etuoikeutetusta ympäristöstä tulevalle. Muistan aina, kun pitkään tuntemani Jamile Shehade totesi: ’Tässä verilöyly tapahtui.’ Veimme tuolloin lapsiryhmää kentälle leikkimään. Olin lukenut useita perusteellisiakin tekstejä Sabran ja Shatilan verilöylystä siitä lähtien, kun aloitimme yhteistyön BASin kanssa, mutta vasta tuolloin, kun verilöylystä oli kulunut 20 vuotta, tapahtumat tulivat eläviksi aivan uudella tavalla. Silloin myös Jamile ja hänen ystävänsä alkoivat kertoa meille yksityiskohtaisesti 1980-luvun kokemuksistaan.”

Elämä pakolaisleireissä ilman kotimaata ja kansalaisoikeuksia on koskettanut syvästi. Palonen kertoo työssään todenneensa, kuinka sotien ja muiden katastrofien vaikutukset ulottuvat sukupolvesta toiseen. Eräs poika kuvasi Paloselle kotimaan menettämistä: ”Se on kuin reikä sydämessä.”

Paloselle karjalaisten muistot luovutetuilta alueilta sisältävät samaa kipua, millä palestiinalaiset puhuvat kotimaastaan.

”Menneen muistaminen on tärkeää, mutta ei yksipuolisesti. Arvostan historiantutkijoita, jotka ovat nostaneet esiin sota-ajoista sellaisia ikäviä puolia, jotka on mieluummin unohdettu. Erehdysten muistaminen voi olla perustana toisin tekemiselle seuraavan sadan vuoden aikana.”

Suomen 100-vuotisjuhlan kynnyksellä Palonen on ideoinut PSV:lle Lasten Suomi -hankkeen, jossa tulevaisuuden suomalaiset voisivat kertoa, miten he elävät nyt ja millainen heidän ympäristönsä on.

Työtä Libanonissa ja Jokelassa

Kirsti Paloselle vapaaehtoistyö palestiinalaispakolaisten parissa on antanut uskoa ja rohkeutta työskenneltäessä kotimaan vaikeissa kriisitilanteissa.

”Kesällä 2007 asuin Beddawin pakolaisleirissä, kun 13 kilometrin päässä pommit jauhoivat maan tasalle Nahr El-Baredin leiriä. Beddawi oli täynnä kaikenikäisiä pommituksia paenneita, jotka kirjaimellisesti olivat menettäneet kaiken.”

Konflikti Libanonin armeijan ja Fatah al Islamin taistelijoiden välillä kesti toukokuusta elokuuhun.

Palonen työskenteli vapaaehtoisena BASin katastrofityössä. Noissa olosuhteissa yhtenä työnä oli pommituksista pelastuneiden lasten sadutus. Palosen työparina toimi BASin hammashoitaja Nadia El-Dehidi, joka oli pikkulapsena pelastunut Tal El-Zaatarin verilöylystä, mutta menettänyt siellä isänsä.

”Hänen kanssaan tapasimme lapsia ja heidän perheenjäseniään kouluissa ja muissa paikoissa, joista suojaa oli löytynyt. Erityisesti paneuduimme lapsiin, jotka olivat menettäneet toisen vanhempansa. Onneksi täysorpoja ei ollut.”

Saman vuoden marraskuussa Suomi järkyttyi Jokelan koulusurmista, ja sisäasiainministeriö nimitti Palosen koordinoimaan tragedian jälkihoitoa. Kesän kokemukset Pohjois-Libanonista toivat luottamusta siihen, että Tuusulassakin löytyy voimavaroja päästä pahasta paikasta eteenpäin.

”Kun työni Tuusulassa oli päättynyt, sanoin leikilläni Jokelan koulukeskuksen opettajille, että he ovat ansainneet selviytymistieteiden kandidaatin arvonimen. Libanonissa olen oppinut paljon ihmisen käsittämättömästä selviytymiskyvystä, ja sen varaan perustan työtäni myös Suomessa.”

Perhetyötä pakolaisleireillä

Pakolaisleireillä elää sukupolvia, joilla ei ole minkäänlaisia kansalaisoikeuksia. Syyrian sota on Palosen mukaan vaikeuttanut Libanonin palestiinalaispakolaisten oloja.

rauhantekija2”Psykologisella tasolla naapurimaan sota lisää turvattomuuden tunnetta. Se on kuluttavana pinnan alla, vaikka Libanonissa on opittu elämään mahdollisimman tavallista arkielämää niin pitkään kuin mahdollista.”

Pakolaisleireihin on tulvinut lisää väkeä Syyriasta, ja samoja niukkoja resursseja ei ole pystytty venyttämään kaikille. Avustusjärjestöt kamppailevat rahoitusvaikeuksissa, palestiinalaispakolaisten koulutilanne on huonontunut, eikä työpaikkojakaan ole tarpeeksi. Palonen kuvaa, kuinka köyhän pakolaisen sairastuessa omaiset joutuvat kiertämään eri avustusjärjestöissä pyytämässä hoitomaksuja, ja myös ulkomaille päässeet perheenjäsenet yrittävät kerätä rahaa.

”Syyriasta Libanoniin paenneille palestiinalaisille on usein ollut kauhistus havaita, miten huonoissa oloissa siellä vakituisesti asuvat palestiinalaiset elävät”, Palonen kertoo.

”Väkivallan uhka on Libanonissa pohjavireenä aina olemassa. Tuoreessa muistissa on se, kun Israel pommitti Libanonia 2006 sekä Nahr El-Baredin pakolaisleirien pommitukset vuonna 2007.”

Libanonin sisällissota päättyi 90-luvun alussa, ja järjestöjen työ palestiinalaispakolaisten keskuudessa helpottui. BAS pääsi aloittamaan ammatilliset mielenterveyspalvelut vuonna 1997. Perheneuvoloita on vuosien varrella perustettu viisi eri puolille Libanonia. Palosen mukaan BASin toiminnan kivijalka on perhekeskeinen sosiaalityö pakolaisleireissä ja niitä ympäröivillä köyhälistöalueilla. Perheneuvolatoiminta täydentää tätä työtä. Perheneuvoloissa sosiaalityöntekijä toimii moniammatillisessa tiimissä. Kun sosiaalityöntekijät käyvät ihmisten kotona, rohkaistaan aikuiset mukaan lapsen hoitosuunnitelman toteutumiseen ja vanhempia tuetaan heidän omissa ongelmissaan.

BASin työllä on merkitystä sisällissodan arpien parantumisessa:

”Perheneuvoloissa mielenterveystyön ammattilaiset ovat pääasiassa libanonilaisia ja edustavat maan kaikkia uskonnollisia ryhmiä. Palestiinalaisväestö on ollut libanonilaisten hyökkäysten kohteena, ja asialla olleet ryhmät ovat edustaneet eri uskontoja. Joillekin palestiinalaisperheille voi olla uusi kokemus kohdata ’hyvä libanonilainen’, kuten maroniittikristitty psykiatri.”

Apua stressinsäätelystä

Palonen sekä psykologi Nina Lyytinen ovat järjestäneet stressinsäätelytyöpajoja BASin sosiaalityöntekijöille vuodesta 1994. BASin työntekijät auttavat kaikkein vaikeimmissa tilanteissa olevia, ja työ on raskasta erityisesti silloin, kun tulee useita samanaikaisia tehtäviä.

Syyrian sota on lisännyt autettavien määrää. Asiakkaina on niin syyrialaisia kuin palestiinalaisia pakolaisia. Keinoja jaksamiseen ja riittämättömyyden tunteeseen on etsitty työpajoissa:

”Olemme keskustelleet siitä, miten tärkeää ja usein vaikeaa on jaksaa kuunnella, kun perheenjäsenet kertovat elämänsä vaikeuksista. Periaatteessa suomalaisilla työntekijöillä on samoja stressin syitä, vaikka käytössä onkin enemmän resursseja. Siksi olemme voineet käyttää Libanonissa samoja menetelmiä kuin Suomessa.”

Kirstin vinkki arjen rauhanteoksi:

”Liity ryhmiin ja ­yhdistyksiin, jotka ­ajavat rauhan ja ­oikeudenmukaisuuden asiaa. Kehitä yhteistyötaitojasi.
Anna ­tietosi ja taitosi yhteiseen ­käyttöön. ­Silloin niiden
merkitys kasvaa. ”

Apu otetaan sieltä, mistä se saadaan

Kysyttäessä kovenevan maailmanpolitiikan ja kylmien asenteiden vaikutuksista Palonen muistaa BAS:n toiminnanjohtajan Kassem Ainan todenneen, kuinka valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen tulisi rahoittaa uskonnollisesti sitoutumattomien järjestöjen toimintaa köyhien keskuudessa. PSV:n sarjakuvahankkeessa 15-vuotias poika piirsi tarinan, jossa taloudellinen epätoivo ja yrityksen epäonnistuminen ajoivat päähenkilön aseelliseen ääriliikkeeseen.

”Kun perheeltä puuttuu ruoka ja muu välttämätön, ottaa sen elättäjä avun vastaan sieltä, mistä saa. Ääriliikkeillä on rahoittajansa, ja köyhyys on yksi niiden kannatuksen kasvualusta. Vaikkei köyhyyden poistaminen ja suurten varallisuuserojen poistaminen välttämättä sotia poista, se auttaisi.”

Kansainvälinen apu on todella tarpeen. Palonen toteaa, että BASin perheneuvolatyö ei olisi ollut mahdollista ilman pohjoismaisten järjestöjen, PSV:n, Arabikansojen ystävyysseuran (AKYS) ja Norwegian Aid Committeen tukea.

”PSV ja AKYS saavat kiittää ulkoasiainministeriötä hanketuesta, joka on mahdollistanut perheneuvoloiden toiminnan.”

Ulkoisesta ja sisäisestä maailmasta

Oman ammattiosaamisen hyödyntäminen vapaaehtoistyössä vaatii Palosen mukaan paljon ylimääräistä hallinnollista työtä, ja työn puitteiden järjestäminen vie aikaa. PSV ry:llä ei ole palkattua työvoimaa, joille tehtäviä voisi siirtää.

”Tällä hetkellä kaikkien kehitysyhteistyötä tekevien järjestöjen suuri ongelma on se, mistä saada rahoitusta hankkeisiinsa. Olemme tehneet useita rahoitusanomuksia, jotka eivät ole tuottaneet toivottua tulosta.”

Kiristyneestä rahoituksesta huolimatta PSV on sitoutunut tukemaan BASin toimintaa myös tulevaisuudessa. Yhdistyksessä ollaan valmiita muokkaamaan yhteistyötä tilanteiden mukaan.

”Olemme käyneet läpi vaiheita, joissa vakiintuneet työmuodot on jouduttu vaihtamaan kriisityöotteeseen. Uskomme, että BASissa on edelleen joustoa tarpeen tullen.”

Kun Nina Lyytinen ja Kirsti Palonen järjestävät BASin perheneuvoloiden työntekijöille stressinsäätelytyöpajoja, mennään usein luontoon. Palonen sanoo, että luonto ja taide ovat hänen henkireikänsä haasteiden keskellä.

”Innostus ja kiinnostus omaan työhön ovat kannatelleet minua pitkälti, mutta joskus vieneet yli jaksamisen rajan. Vanhemmiten olen oppinut kestämään sitä, että moni asia vaatii enemmän aikaa kuin alun perin kuviteltiin. Samoin en ota pettymyksiä ja kritiikkiä enää yhtä henkilökohtaisesti.”

Yhteiskunnallisesti suuntautuneen työn ja vapaaehtoistyön lisäksi Palonen haluaa tutkia myös sisäistä maailmaa. Samaan aikaan, kun Palonen työskenteli Peijaksessa ja osallistui SPR:n valmiustyöhön, hän osallistui Therapeia-säätiön psykoanalyytikkokoulutukseen. ”Psykologille on hyödyllistä nähdä ja ymmärtää ulkoista ja sisäistä maailmaa yhtä lailla, sekä niiden vuorovaikutusta.” 90-luvun puolivälin jälkeen Palonen on myös tehnyt pidempiä psykoterapioita. Omaa psykoanalyysiaan Palonen kutsuu elämänsä tärkeimmäksi sijoitukseksi.

Savumerkkejä somessa

Kun Kirsti Palonen on vapaalla, hän kävelee, tapaa ystäviä, matkustaa turistina ja valokuvaa. Palonen sanoo havainnoivansa ympäristöään tarkemmin kuvatessaan: kuvaan voi ikuistua mikä vain, joka kiinnittää huomion ja kiinnostaa. Joskus hän antaa itselleen kuvaamistehtävän, esimerkiksi löytää piristävä asia ankeana päivänä.

Valokuvatessakin Palonen tarkkailee näkymiä ja itseään: ”Katselen ottamiani kuvia ja valitsen niistä yhden päivän kuvaksi kuvapäiväkirjaan. Siinä prosessissa tulee huomaamatta mietittyä, millainen päiväni oli. Olen Suomen Valokuvaterapiayhdistyksen jäsen ja tämä päiväkirjamenetelmä on minun itseterapiaani.”

Kuvapäiväkirjan avulla Palosen Facebook-ystävät voivat seurata hetkiä kotoa Kallion kaduilta ja maailmalta.

”Olen mieltänyt kuvan eräänlaiseksi savumerkiksi. Maalla tiedettiin, että naapurissa voi olla jotain ongelmaa, jos savu ei noussut piipusta. Päiväkirjakuvani kertoo, että hengissä ollaan ja ehkä siitäkin, millaisissa voimissa ja tunnelmissa.”

Mitä kuuluu Solidaarisuussilmukoille?
Rauhan Puolesta -lehdessä 3/2011 kerrottiin Palosen ja kumppanien perustamasta Solidaarisuussilmukat-verkostosta, jossa neulotaan lämmittäviä kämmekkäitä ja villavaatteita pakolaisleirien lapsille.
”Solidaarisuussilmukat on esimerkki siitä, miten erilaista osaamista voi käyttää solidaarisuustyössä. Tässä tapauk­sessa naiset hyödyntävät mieleistä harrastustaan. Mukana on monia, jotka eivät osaa olla tekemättä mitään.”
Solidaarisuussilmukat toimii edelleen, ja Kirsti Palonen kiittääkin neulojia ja monia matkalaisia, jotka ovat kuljettaneet neuleita Beirutiin.

Facebook: Solidaarisuussilmukat

Tue Psykologien Sosiaalisen Vastuun toimintaa kotimaassa ja maailmalla: www.vastuu.fi

Libanonin hankematkojen tapahtumista Facebookissa:

Psykologien Sosiaalinen Vastuu Ry

The National Institute of Social Care and Vocational Training – Beit Atfal Assumoud:

www.socialcare.org