Ukrainaa valokuvin ja maalauksin, Espoo

Kartta latautuu...

Päiväys ja aika
05/06/2017 - 18/06/2017
Koko päivä

Tapahtumapaikka
Entressen kirjasto


Entressen kirjastossa Espoossa on 18.6. asti kaksi näyttelyä, joissa on esillä Ukraina. Moskovalainen valokuvaaja Vladimir Telegin kuvasi pari vuotta sitten Donbassissa ja Ukrainan raja-alueiden kaupungeissa erityisesti lapsia pakolaisleireillä ja pommisuojissa.  Osa näistä tuolloin 5–16-vuotiaista lapsista vietiin Venäjälle, jotkut Ukrainaan, ja osa on edelleen sota-alueella.

tila2Toinen näyttely koostuu Ukrainan koillisosassa Harkovassa asuvan romaniperheen jäsenten piirutuksista ja maalauksista. Perheen äiti Svetlana työskentelee pienellä palkalla kadunlakaisijana, mutta on onnistunut ostamaan 15 neliön asunnon itselleen ja kolmelle pojalleen. Svetlana on vienyt sekä omia lapsiaan että muita kaupunkinsa köyhiä nuoria nukketeatteriin ja oopperaan, koska on  halunnut tuoda heidän elämäänsä kauneutta kulttuurin avulla. Näyttelyn työt ovat Svetlanan ja hänen lastensa tekemiä.

Näyttelyn yhteydessä kerätään piirustus- ja maalausvälineitä Svetlanan perheelle Harkovaan.

Näyttely järjestetään yhdessä Rauhanpuolustajien ja Entressen kirjaston kanssa.