Turvaa ja tukea – For asylum and solidarity

Turvaa ja tukea – For asylum and solidarity

Päiväys ja aika
20/06/2017
17:00 - 19:00

Tapahtumapaikka
Sorin aukio
Sorin aukio
Tampere


Mielenosoitus maailman pakolaispäivänä tiistaina 20.6.2017

YK:n maailman pakolaispäivää vietetään ympäri maailmaa 20.6. muistuttamaan pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeuksista. Tampereella vaaditaan pakolaispäivänä turvaa ja tukea kodeistaan paenneille sekä vastustetaan kasvavaa muukalaisvihamielisyyttä ja rasismia. Mielenosoituskulkue lähtee Sorin aukiolta ja päättyy Keskustorille, jossa pidetään hiljainen hetki niiden pakolaisten muistolle, jotka ovat menehtyneet matkansa varrella.

Maailmassa on pakolaisia enemmän kuin koskaan ennen, yli 65 miljoonaa. Heistä yli puolet on lapsia. Konflikteja, väkivaltaa ja luonnonkatastrofeja paetaan useimmiten uudelle alueelle kotimaan sisällä tai naapurimaihin. Kuitenkin turvapaikkaa on viime vuosina haettu yhä enemmän myös Suomesta ja muualta Euroopasta, minkä seurauksena turvapaikkapolitiikkaa on kiristetty huomattavasti ja turvallisia pakoreittejä on suljettu. EU on myös pyrkinyt ulkoistamaan pakolaisten liikkumisen rajoittamisen erilaisilla sopimuksilla omien rajojensa ulkopuolelle. Pakolaiset joutuvat näistä syistä turvautumaan yhä useammin hengenvaarallisiin reitteihin ja salakuljettajiin. Vuonna 2016 Välimereen hukkui yli 4500 ihmistä.

Suomeen pakenee ihmisiä muun muassa Irakista, Afganistanista ja Somaliasta, jotka on kaikki listattu maailman vaarallisimpien maiden joukkoon. Pelkästään tänä vuonna Irakissa on kuollut sotatoimien vuoksi yli 6000 ihmistä. Terrori-iskuissa on kuollut kesäkuun puoliväliin mennessä Irakissa yli 950 ihmistä ja Afganistanissa yli 1000.

Pakolaiset ja turvapaikanhakijat tarvitsevat sekä materiaalista että henkistä tukea selvitäkseen traumaattisista kokemuksistaan. Ennen kaikkea heillä tulisi olla oikeus luotettavaan ja oikeudenmukaiseen turvapaikanhakuprosessiin. Suomen kiristynyt turvapaikkapolitiikka on heikentänyt huomattavasti turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa ja tuottanut uuden paperittomien ryhmän, jonka oikeusturva on olematon. Maahanmuuttoviraston toiminnassa on todettu selkeitä puutteita, laiminlyöntejä ja suoranaisia virheitä, minkä virasto myös itse myöntää. Turvapaikkaprosessin ongelmiin ovat kiinittäneet huomiota useat oikeusoppineet, tutkijat sekä yhdenvertaisuusvaltuutettu. Myös YK:n kidutuksen vastainen komitea on ilmaissut huolensa lainsäädännön ja käytäntöjen muutoksista, kuten humanitaarisen suojelun poistumisesta, oikeusavun rajoittamisesta sekä käsittelyjen nopeuttamisesta. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on moittinut Suomea lasten säilöönottamisesta ja Pelastakaa Lapset on vaatinut alaikäisten pakkopalautusten kieltämistä. Toukokuussa monet YK:n jäsenvaltiot vaativat Suomelta toimenpiteitä vihapuheen, viharikosten ja rasismin kitkemisen suhteen.
Helsingissä turvapaikanhakijat ovat vaatineet Rautatientorilla oikeudenmukaisempaa ja vastuullisempaa turvapaikkapolitiikkaa jo yli 120 päivää.

Tervetuloa mukaan mielenosoitukseen osoittamaan solidaarisuutta pakolaisille ja turvapaikanhakijoille sekä vastustamaan rasismia! Voit ottaa mukaasi kyltin tai muun viestin. Pukeuduthan mustaan.

Mielenosoitukseen eivät ole tervetulleita rasistiset, fasistiset tai nationalistiset symbolit tai toimijat.

Tapahtuman järjestää Tampereen Vapaa liikkuvuus -verkosto yhdessä Suomen Rauhanpuolustajien Pirkamaan piirijärjestön kanssa.